Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Päätin lopulta, että nyt on aika lopettaa tämän blogin päivitys. Paras olisi ollut lopettaa tämä silloin melkein heti, kun palattiin takaisin Suomeen, mutta silloin en vielä raskinut. Nyt raskin, ja ihan hyvillä mielin. Eiköhän tämä ole täyttänyt tarkoituksensa, eli tallettanut meidän perheen seikkailut Amerikan ihmemaassa, sekä lähtö- ja paluuhässäkät. Jos joskus myöhemmin satutaan lähtemään jonnekin muualle ulkomaille, niin aloitan sitten vaikka uuden blogin sitä varten.

Blogi ehti olle olemassa melkein neljä vuotta. Sinä aikana olen kirjoittanut 415 postausta, joissa on yhteensä 1945 kuvaa. Kommentteja olen saanut uskomattoman paljon, ja tätä kautta olen myös tutustunut ihan uskomattoman ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa. Kiitos kaikille lukijoille. Erityiskiitos kaikille kommentoineille. Ja ylimääräinen kiitos vielä sähköpostiin kaikenlaisia lisäkysymyksiä laittaneille; on ollut ihana huomata, että blogin kautta olen saavuttanut sen alkuperäisen tavoitteen, eli pystynyt auttamaan melko monia samankaltaisessa muuttotilanteessa olleita ihmisiä.

Lopuksi pieni katsaus siihen, miten meillä nyt menee, kun ollaan himpun päälle kaksi vuotta oltu takaisin Suomessa. Amerikan aika tuntuu kuin unelta, siitä on niin kauan. Tapahtuiko se oikeasti? Edelleenkin kaipailen USAn vaatekauppojen valikoimia, mutta muuten ollaan ihan tyytyväisiä Suomessa oloon.

Minä olen onnellinen elämässäni, asiat on suurinpiirtein niin kuin niiden pitääkin olla. Toki purnaamisen aiheitakin löytyy, mutta ne on pieniä; isot asiat on hyvin.

Aki pääsee keväällä peruskoulusta ja suunnittelee jatkavansa lukioon. Oulun kansainvälisen koulun kanssa on hänellä ollut vähän hankaluuksia, mutta minun mielestäni ne johtuvat enemmän murrosiän melskeistä ja yhteensopimattomista kemioista kuin koulusta sinänsä, joskin se vieraalla kielellä opiskelu tuo tietysti omat haasteensa. Judo ja mopojutut on hänelle tärkeitä, ja kaverit tietysti. Nyt hän yrittää etsiä ensimmäistä kesätyöpaikkaansa.

Miska käy kolmatta luokkaa meidän pienessä ihanassa kyläkoulussa, ilman mitään ongelmia. Englannin opiskelu on alkanut helppona, mutta Miska nauttii siitä, että pääsee helpolla, eikä halua mitään erityiskohtelua siksi, että osaa vähän enemmän kuin luokkakaverinsa. Miska harrastaa musiikkiopistossa rumpujen soittoa ja sen lisäksi käy kaikissa omalla kylällä pidettävissä kerhoissa. Pesäpalloharrastus on hiipumassa, johtuen MuPSin ongelmista valmentajien saamisessa.

Mikan työkuvioissa olisi vähän säätämistä, mutta meneehän se näinkin. Onneksi Mika on niin perustyytyväinen ihminen, että ei kauheasti hätkähtele töissä eikä kotona. Muuten minun tuittuisuuteni kanssa olisikin liikaa kestämistä (vaikka olenkin paljon tasaantunut nuoruusajoistani ).

Että semmoista. Nyt tämä loppuu, mutta elämä jatkuu. Hyvää jatkoa kaikille!

Ps. Poistelin blogista myös kuvat pois. Te uskolliset lukijat olette ne nähneet, ja niitä ei enää tästä edespäin täällä tarvita.

Viime päivinä, ja viikkoinakin, on saatu kyllä nauttia niin kauniista maisemista aina kun nenänsä on ulos päivänvalon aikaan saanut pistettyä. Sitä on minulle tapahtunut tänä talvena enemmän kuin monena muuna talvena. Minä kun en ole ollenkaan talvi-ihminen, mutta nähtävästi kirkasvalolamppu toimii, ja mieliala on pysynyt hyvänä, eikä ole ollut pakottavaa tarvetta jäädä sohvannurkkaan murjottamaan.

Osansa ulkona olemiseen on tehnyt myös selkä, joka joulun aikaan teki tenän, meni lukkoon noidannuolen takia ja yritti pilata joulumielen. En kuitenkaan antanut periksi, vaan etsin itse parannuskonsteja, ja kun huomasin, että kävely on oikeastaan ainoa, mikä hetkeksi parantaa selän kipua, kävin koko joululoman ajan pitkillä kävelyretkillä, pakkasista välittämättä. Puoli tuntia ei siihen oikein riittänyt, kun siinä ajassa selkä vasta lämpeni ja alkoi vähän liikkua. Tunnin kun käveli, niin kipukin jäi vähäksi aikaa pois. Yritin nuo kävelyt ajoittaa aina valoisan aikaan, kun siinä sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun sai tankattua valoenergiaakin samalla. Niin, ei tuo selkä vieläkään ihan terve ole, mutta parempi kuitenkin; liikkuu lähes normaalisti ja ei enää niin kipeä ole. Sen kanssa voi jo elää lähes normaalisti. Kävelyterapia jatkuu edelleen…

Tässä tepastellessani sitten olen huomannut, että kyllä se täytyy myöntää, että Suomen talvikin voi olla kaunis. On niin ihmeellistä, miten se, mikä on kesällä niin vihreää, voi olla talvella niin valkeaa. Hienon näköistä on! Alla pari kuvaa poikien tämänpäiväisestä luistelutuokiosta, kun meidänkin kylälle saatiin vihdoin pari päivää sitten luistelukentälle jää. Kumma, että kenttää ei voitu ennen joululomaa jäädyttää, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Sielläpä nuo kylän lapset nyt vapaa-aikansa viettävät.

Käyttäytyminen: 8. Paljon parempi kuin viime joulun aikoihin, mutta parannettavaa löytyisi edelleen.

Huolellisuus: 7. Tuppaan unohtelemaan asioita, ja tekemään vähän sinne päin.

Äidinkieli: 8. Lukeminen hienosti lisääntynyt, mutta kirjoittaminen on ollut melko vähäistä nyt syyskaudella. Kielenhuolto on kyllä edelleen hyvissä kantimissa; etenkin yhdyssanavirheet tökkää silmään joka tekstissä.

Matematiikka: 9. Ei liiemmälti aktiviteettia tällä saralla, mutta vanhasta muistista mennee.

Englanti: 9. Joka työpäivä tulee harjoiteltua varsinkin sitä kirjallista puolta.

Biologia: 5. Jäänyt vähemmälle. Ihmisen biologiaa ehkä jonkun verran tutkittu.

Maantieto: 6. Vain yksi Ranskan matka, muuten ihan kotimaata, ja siinäkin enimmäkseen ihan kotiseutua on tullut tarkasteltua. No joo, Kuopio on tullut kovasti tutummaksi nyt syksyn aikana.

Uskonto: 7. Osallistumisaktiivisuus vähäistä, mutta Kauneimmat joululaulut -tapahtumassa kävin, ja joulupäivän aamukirkossa, että jotain sentään.

Historia: 5. Ihan paitsiossa on nämä asiat. Mutta ei laiskanläksyjä kuitenkaan, kun se Täällä pohjantähden alla -trilogia tuli lopulta kuunneltua läpi, eli sitä kautta torpparien ja kansalaissodan aika on entistä paremmin hallussa.

Fysiikka ja Kemia: 5. Säälivitonen. Kemiallisia reaktioita tehty lähinnä leivinjauhetta käyttämällä.

Yhteiskuntaoppi: 6. Parin luetun kirjan verran on tätä tullut käsiteltyä.

Valinnaisaineet: ATK ja Media: 9. Ei ainakaan aktiivisuuden puutteesta voi syyttää… joskin määrä on tainnut korvata laadun tässäkin asiassa.

Kuvaamataito: 5. Ei ole paljon piirustuttanut, mutta kakkujen päälle muutaman kuvan olen maalannut.

Musiikki: 7. Vähänlaista aktiviteettia pianon ja karaoken kimpussa, mutta onpahan edes jotain. (Päivän kuvitukseksi voisin laittaa vaikka musiikkitunnilta näpätyn kuvan, jossa näkyy, että osa perheestä harrastaa sitä suht aktiivisestikin, varsinkin joululahjaksi saadun Band Hero -pelin muodossa.)

Kotitalous: 8. Joka päivä jotain harjoittelua, mutta intoa voisi olla enemmän.

Liikunta: 8. Ihan hyvin on aktiivisuus noussut edelliskauteen verrattuna. Joskin parantamisen varaa löytyy edelleen reilusti.

Keskiarvo: 7. Keskitasoa siis, parannettavaa kevätkaudelle löytyisi monesta aineesta. 

On aika alkaa rauhoittua joulun viettoon, ja keskittyä enemmän perheeseen, kirjoihin ja rentoutumiseen kuin tietokoneella istumiseen. Joten ihania joulunpyhiä kaikille! Palataan taas ensi vuonna linjoille.

Kävin viime viikolla Pelastusarmeijan kirpputorilla, ja sieltä mukaani tarttui ihan minunnäköinen paita. Hintakin oli sopiva, vain 4 euroa. Tänä iltana se sitten oli ensimmäistä kertaa päällä, kuopuksen joulujuhlissa.

Siis minähän en todellakaan ole mikään muotibloggaaja, niin miksi tämän sitten tänne kirjoitan? No, nyt äsken, kun kotiuduttiin, ajattelin, että onpa kyllä mukava paita päällä, ja olipas edullinenkin, ja minkähän merkkinen se olikaan. Tarkastin, ja niskassa olevassa lapussa luki Deluca Fashion Wear. Piti sitten alkaa googlettaa, löytyisikö netistä kauppaa, joka tätä merkkiä myy Suomessa. No, sitä ei löytynyt, mutta DFW:n kotisivut kyllä löytyivät. Siellä oli lisää kivan näköisiä vaatteita, mutta sitten löysin toisen linkin, jossa oli kerrottu yrityksen toiminnasta enemmän. Siinä silmille hyppäsi korostettu teksti, jossa kerrottiin, kenelle tämä yritys haluaa vaatteita tehdä. Näin siinä luki:

DFW have a fictive person, whom they want to provide with clothes: 

• She is 25 to 40 years
• Works in an office
• Has a husband and 2 children
• Is in the middle range earning
• Seeks clothes for work, casual wear

Kaikki muut sopii minuun kuin nakutettu, mutta tuo ikä! Iik, apua, minä olen jo tuon iän ohittanut! Ensireaktio oli, että auts ja uh, en voi pitää tätä paitaa enää. Sekunnin päästä olin jo muuttanut mieleni, ja osasin ajatella järkevästi, että hei, eihän se sitä tarkoita. Toki voin tässäkin iässä (ja varsinkin nimeomaan tässä isässä) pitää mitä vaan ja kenen vain tekemää, jos se itsestä tuntuu hyvältä.

Mutta näköjään sen verran jäi tämä asia vaivaamaan, että piti ihan asiasta tehden alkaa tämä bloggaamaan. Että mikä ikä se tämä tämmöinen on, että isojen kokojen vaatefirmatkaan eivät enää meikäläistä pidä kohderyhmänään. Pitäisikö oikeasti nyt siirtyä niihin tätimalleihin ja armeijan ylijäämätelttoihin, joita olen yrittänyt vältellä viimeiseen asti? Itse kyllä koen olevani melko lailla ihmisen parhaassa iässä. Ehkä pitää vain uskoa, että ikä ei ole numero vaan mielentila. Ja sitä paitsi minähän olen viimeiset 15 vuotta täyttänyt ihan vaan 25. Joten hyvin menen tuonkin firman ikähaitariin, edelleen!

Niin että mistähän löytyisi lisää tämän valmistajan vaatteita???

Näin joulun alla(kin) monilla tekee mieli antaa hyvä kiertää. Siihen löytyi nyt yksi oiva tilaisuus, kun lueskelin päivän blogikierrosta. Yli kahden vuoden ajan olen seuraillut Empan ja siippansa elämätä Afrikassa, Malawissa. Nyt sitten siippansa oli keksinyt erinomaisen tavan, millä me blogilukijatkin, ja muutkin, voidaan kantaa kortemme kekoon ja auttaa parin malawilaisen pikkupojan koulunkäynnissä, vaikka vain parillakympillä. Ja mikä parasta, kaikki tuki menee takuuvarmasti perille, ilman mitään toimistokuluja tai lyhennyksiä.

Kiinnostaisiko sinuakin osallistua? Käypä tsekkaamassa tämä bloggaus.

  (karttakuva Wikipediasta)

Eilen vietin miellyttävän illan kahden lapsuudenystäväni kanssa niin sielun- kuin ruumiinkin ravintoa nautiskellen.

Hauska yhteensattuma oli, että meillä jokaisella oli sydänriipus kaulassaan. Korut olivat aivan kuin me itsekin; samasta muotista tehtyjä, mutta silti jokainen täysin toisistaan erilainen. Päädyimme analysoimaan koruja, ja sitä, mitä ne ilmensivät kantajastaan.

Ensimmäinen sydän on ensi näkemältä hillitty ja yksinkertaisen tyylikäs, eikä siitä ihan heti välttämättä hahmota, mitä kuviota se edustaa. Siinä on monta piilosanomaa; "jippo", joka tekee siitä todella mielenkiintoisen.

Toisesta sydämestä havaitsee samantien, että se on Sydän isolla ässällä. Oman elinpiirinsä keskipiste, täyteläinen ja lämmin. Moniulotteinen mutta helposti lähestyttävä.

Kolmannesta sydämestä näkee heti, mitä saa; se ei yritä olla muuta kuin sen, mitä on: hyvin maanläheinen, tunnetta täynnä. Ei yritäkään olla hienostunut, vaan on rohkeasti täynnä omaa olemustaan, ja oikein hakee huomiota.

Ehkä arvasittekin jo, mikä näistä sydämistä roikkui minun kaulassani?

Kävimme Susanna Haaviston konsertissa. Se oli ihan uudenlainen elämys, joka täytyy ottaa joskus uusiksi! Konsertin jälkeen olimme kaikki hyvillä mielellä, ja kuulluista lauluista riitti analysoitavaa ja puhuttavaa pitkään. Suosikiksi ja kyynelten kirvoittajaksi nousi Odotusta Pariisissa -laulu, joka todellakin koskettaa joka kerta. Myös Matkalippu tyynyn alla aiheutti ylimääräistä nieleskelyä; sanat osuivat niin hyvin meidän kaikkien elämäntilanteisiin. Isot ablodit ansaitsivat myös mm. Yksinäinen ja Sinut maalasin; ihania tekstejä täynnä asiaa. Ja voi sitä ilon määrää, minkä Haavisto ja säestäjänsä Kähärä saivat aikaan välispiikeillään; on niin ihana katsoa ja kuunnella ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä täydellä sydämellä, mokatakin, nauraa itselleen ja naurattaa siinä samalla muitakin. Tarinoita laulujen syntytaustoista oli myös ihana kuulla. En voi kuin suositella!

Niin, se minun koruni oli todellakin tuo kolmas sydän.

Vähän myöhässä, kun sairastuin flunssantapaiseen viime loppuviikosta, mutta antanette anteeksi. Tänään siis suoritin äärimmäisen virallisen arvonnan, jonka voittajaksi selviytyi…

… tadaa …

arpa numero 10!!!  

Onnea voittajalle!!! Aner, jos laitat osoitteeen tulemaan tuohon minun sähköpostiin, joka löytyy oikeasta reunasta, saat pienen paketin hetken päästä.

Satatuhatta kävijää pyörähti mittariin viime viikonloppuna, ihan huomaamatta!!! Selvästi on taas arvonnan aika! Ensimmäisen (5.000 kävijää) arvonnan palkinto matkasi Saksaan, toisen (10.00 kävijää) Suomeen, kolmannen (20.000 kävijää) Englantiin ja neljännen (50.000 kävijää) Amerikkaan. Saapa nähdä, minne päin maailmaa tällä kertaa saan postia lähettää…

Säännöt on taas melkolailla samat kuin edellisilläkin kerroilla: Arvontaan voit osallistua jättämällä puumerkin itsestäsi kommenttilootaan. Aikaa on viikko tästä hetkestä; 12.11. torstai-iltana (Suomen aikaa) suoritetaan virallinen arvonta. Silloin vedetään hatusta voittonumero, joka vastaa kommenttinumeroa. Jos joku kommentoi kahdesti, vain ensimmäinen kommenttinumero osallistuu arvontaan.

Jaa, eipä sitä sitten muuta kuin reippaasti kommentoimaan! Onnea arvontaan! Palkinto on vielä mysteeri itsellenikin, mutta jotain pientä kivaa yritän keksiä.

Laitetaanpa tähän kuvaksi vaikka otos melko tarkkaan 9 vuotta sitten, eli perhepotretti isänpäivältä vuodelta 2000. Aika juoksee niin nopsaan…

Syyslomaviikko alkaa olla lopuillaan. Se on mennyt ihan hujauksessa. Maanantaina kävin Miskan ja ystäväni Hannan kanssa Haaparannalla, Torniossa ja Kemissä, vähän shoppailemassa tai muuten vaan maakuntamatkailemassa. Saatiin kierrettyä Ikea, CandyWorld, IcaMaxi, Rajalla ja PrimaRauta läpikotaisin, ja hetkinen käytiin sukuloimassakin isoveljen luona Kemissä. Tiistaipäivän ohjelmassa oli Hoplop-iltapäivä Miskan ja kavereittensa kanssa, tai minä lähinnä istuin ja luin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjan loppuun samalla, kun lapsoset riehuivat hiki päässä. Keskiviikkona oli leffapäivä, kun kävin Hannan kanssa katsomassa Julie&Julia ja yksikseni Fame. Edellinen oli oikein hyvä, jälkimmäinen taas ei. Torstai meni kotihommia tehden, ja perjantaina kävin Miskan kanssa uimahallissa ja sitten leivottiin kahden litran pullataikinasta korvapuusteja ja leetoja. Oikein mukava viikko!

Sitä edellinenkin viikko oli oikein mukava. Pääsin piiiitkästä aikaa vähän ulkomaille, kun vietin kolme yötä Pariisissa yhden projektin aloituspalaverissa. Sain lentomatkojen aikana vähän luettuakin, mikä on tosi positiivista;minulla kun on ollut pitkään monta kirjaa odottamassa lukemista, mutta ei ole ollut niille aikaa. Sain matkan aikana loppuun kirjat nimeltä Luukaupunki, Pahuuden piiri, ja Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

Päivät oli melko hektiset ja pitkät, mutta torstai-iltana käytiin projektiporukalla Versaillesissa kurkkaamassa linnan puutarhaa ja syömässä hyvin, ja perjantai-illan vietin hyvässä seurassa, kun tapasin kolme suomalaispariisitarta. Ihania uusia tuttavuuksia; täytyy ottaa uusiksi vielä joskus!

(Tuossa kuvassa, missä näkyy Eiffelin tornikin, näkyy hotellikin, missä majoituin. Se Novotel. Unohdin kameran kotiin, mutta kännykälläkin sai suht kohtuullisia kuvia, ja nuo kolme alimmaista on muiden kameroilla otettuja ja tänne ihan ilman lupaa laitettuja… )

Kai se nyt on jo kaikille tullut selväksi, että en sitten yhtään tykkää Suomen talvesta, tai siis pimeästä, kylmästä ja lumesta. Kirkasvalolamppu on pitänyt nyt jo kaivaa esiin ja ottaa käyttöön; toivottavasti sen avulla seuraava puoli vuotta menisi vähän iloisemmalla päällä kuin vuosi sitten.

Mutta siis hei, onko ihan pakko alkaa kestämään sitä lunta maassa ja ilmassa jo näin aikaisin??? Kysyn vaan???

Eka kännykkäkuvan otin maanantaina työpaikan parkkipaikalta ja toka kuvan meidän pihalla tänä aamuna. Plääh. Tulisi edes joulu pian!

Uskallan jo näin varhaisessa vaiheessa julistaa viime viikonloppuna vietetyt pikkujoulut vuoden parhaiksi! Ei voi, siis ei kertakaikkiaan vaan voi, tulla sen mahtavampia pirskeitä!

Meitä on ihana 15 naisen ystäväporukka, jotka vietetään ainakin kerran vuodessa pikkujouluja missä milloinkin, ja tällä kertaa paikkana oli mukava mökki Petäjävedellä. Itse asiassa se oli niin mukava, että sovittiin, että seuraavatkin pikkujoulut (jotka muuten ovat ensi vuoden maalis-huhtikuussa) vietetään samassa paikassa. Tällä kertaa mukaan pääsi yhdeksän ihanaista; jospa jo ensi kerralla saataisiin kaikki yhtä aikaa koolle. Mutta viimeistään lokakuussa 2012, kun vietetään meidän 10-vuotisjuhlaa, yritetään saada ihan jokaikinen mukaan!

Perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään elo oli yhtä juhlaa, naurua, puheensorinaa, hyvää ruokaa ja juomaa, yhdessäoloa, ulkoilua, saunomista, ihan (melkein) kaikkea parasta, mitä elämällä on tarjottavana. Nukkuminen kyllä jäi melko vähälle, mutta oli se sen arvoista! Akut on ladattu, poskilihakset kipeinä naurusta ja mielessä kasa mukavia muistoja, joilla toivottavasti pärjää seuraavaan tapaamiseen saakka.

Elämä on oikeasti ihan parhautta, kun on hyviä ystäviä!!! Suukko kaikille niille, jotka eivät tällä kertaa paikalle päässeet.

Blogi on hiljentynyt. Vähän on siitä huono omatunto, muttei sitten kuitenkaan. Kirjoitan aina kun siltä tuntuu, enkä oikein jaksa ottaa stressiä siitä, että ei ole nyt vähään aikaan siltä tuntunut. Eiköhän semmoinenkin aika taas tule jossain välissä.

Voisin tietty yrittää hiljaisuudesta vaikka kesäloman loppua, syksyä ja sen mukanaan tuomia kiireitä, harrastuksia ja touhuja, tai vaikka auringonpilkkuja, mutta totuus kuitenkin lienee ihan vaan pelkkä saamattomuus ja bloggausväsymys. Ja facebookissa olon aktiivisuus, täytyy myöntää. Sinne pikkutapahtumien syöttäminen selkeästi verottaa blogikirjoittamisen tarvetta. Kun tuntuu, ettei meille edes mitään kuulu; ei ole mitään erikoista, mistä sen pitemmästi kirjoittaa. Mutta hengissä ollaan, kaikki on normaalin hyvin, ja arki rullaa.

Laitetaanpa päivän kuvitukseksi kappale kauneinta Suomea; kuukausi sitten otettu kuva meidän seudulta.

Palataan!

Kyllä tosiaan kannattaa ihan julkisesti netissä valittaa! Tänään sitten posti toimitti minulle uudet sukat; kyllä nyt tarkenee syksyn viimoissa ja tuulissa! Ja koko, väri, varren pituus ja muutkin seikat olivat tismalleen oikeat. Suurkiitos Kaisa-Liisa! Ihana olet!!!

Toista viikkoa olen jo loman jälkeen ollut töissä, koululaisetkin ovat opiskelu-urakkansa aloittaneet ja ilmatkin ovat viilenneet niin, että kyllä kai se täytyy uskoa, että syksy kolkuttelee jo ovelle. Vielä elättelen pieniä toiveita, että saataisiin intiaanikesä, tai edes muutama lämmin ja aurinkoinen päivä ennen kunnon syksyä, mutta tällä hetkellä se ei kovin todennäköiseltä näytä. Sisälläkin on jo sen verran kalseaa, että olen iltaisin ottanut villasukat lämmikkeeksi. Vaikkakaan niistä ei enää kovin kauaa taida olla apua, ne kun ovat olleet kovassa käytössä jo vuosikaudet, ja näyttävät nykyään tältä:

Löytyisiköhän ketään vapaaehtoista kutomaan minulle uudet lyhytvartiset villasukat???

Edit pari tuntia myöhemmin: Heh, tuo oli tehokas kuva! Ei kauaa mennyt, kun eräs ihana ihminen lupasi lähettää minulle kohtapuoliin uudet villasukat. Kiitos K-L!!!

Huomenna alkaa taas arkinen aherrus, kun kuuden viikon lomat on lusittu. Kerrankin tuntuu, että loma oli tarpeeksi pitkä (vaikka en pistäis pahitteeksi paria viikkoa lisääkään… ), ja nyt jaksaa hyvin taas mennä töihin.

Kesä on ollut ihana!!! Kertakaikkiaan upeat ilmat! Aurinkosta ja lämpimistä vesistä on saatu nauttia ihan yllinkyllin; aivan kuin joskus lapsena, kun lähes asuttiin joessa koko kesäloma.

Lomareissukin meni hienosti. Oli kiva nopea Suomi-kierros; reilu 2000 km n. viidessä vuorokaudessa: Muhos - Vaasa - Pori (Sonisphere-festivaalit = Metallican konsertti) - Mynämäki - Nummela - Tervakoski (Puuhamaassa klo 10-19) - Hämeenlinna (Aulangon kylpylä) - Lempäälä (Ideapark) - Tampere (Särkänniemellä klo 14-20) - Tuuri (Keskisen kyläkauppa) - Kempele (Zeppelin) - Muhos.

Viimeisellä lomaviikolla sain aikaiseksi kyläilläkin runsaasti tässä Oulun seudulla, ja nyt on melkein kaikki lähistöllä asuvat kaverit moikattu tämän loman aikana. Saavutus sekin, ja mukavaa. Kaiken huipuksi meidän entinen koira Pinja käväisi meillä yhden päivän hoidossa; se on aina pojille huippuhetki! Tietty Pinjakin piti uimaan viedä, ja tähän loppuun laitankin kuvia Karhojan montulta, missä sen kanssa käytiin, ja missä siis Miskan kanssa ollaan paaaljon aikaa tänä kesänä vietetty.

Päivät sujahtavat ohi tosi nopeasti. Huomisen jälkeen olen ollut jo neljä viikkoa lomalla, ihan kotosalla möllötellyt. Onneksi on kaksi viikkoa vielä jäljelläkin. Mikallakin alkaa huomenna kahden viikon loma, se on kiva se.

Tämä viikko on mennyt ihan melkein pelkästään tietokoneella istuen. Innostuin tilaamaan Ifolorilta kuvakirjan USA-ajan valokuvista. Tosi mukava saada ne vihdoinkin sellaiseen muotoon, että voi oikeasti ihmisille jotain näyttää. Mutta arvatkaa vaan, mikä urakka. En edes tiedä, montako tuhatta kuvaa sen 13 kuukauden aikana otettiin, mutta nyt olen ne joka ikisen katsonut läpi, ja valkannut sieltä n. 500 kuvaa printattavaksi 96-sivuiseen kirjaan. Melkoinen homma!

Huomenna Aki lähtee isällensä lomaa jatkamaan ja meillä muilla alkaa muutaman päivän kesälomareissu; lähdetään Mikan kanssa Vaasan kautta Poriin, jossa lauantaina fiilistellään Metallican keikalla. Miska taas lentää lauantaina yksin Helsinkiin, ja me sitten tavataan se Mikan siskon luona Nummelassa sunnuntaina. Siitä sitten yhdessä ajellaan pikkuhiljaa seuraavalla viikolla ylöspäin, ainakin Puuhamaa on luvattu käytäväksi, ja keleistä riippuen ehkä myös muuta kivaa. Hämeenlinnassa kuitenkin kylpylässä ollaan yksi yö ja Tampereella toinen. Sitten katsotaan, minä päivänä päästään kotiin asti.

Pistetäänpä tähän nyt kuvaksi vaikka tuota piha- ja puutarhaosastoa; meidän iso ja tuottelias tomaattiamppeli, josta ollaan jo monet monituiset makeat tomaatit napsittu parempiin suihin. Kuvat kun on otettu melkein kuukausi sitten…

Oi sitä onnea, autuutta ja vapauden tunnetta, minkä sai aikaan kuljettajatutkinnon läpäisy, ja mopo- ja traktorikortin saanti tuollaiselle tasan 15-vuosikkaalle. Ei sitä paljon eilenillalla näkynyt, uudet kuviot kutsuivat melkein heti korttikokeen jälkeen.

No, ehti se käväistä pikaisesti kakulla, mutta muu ruokailukin hoitui kavereitten kanssa kylillä. Nauttikoon vapaudestaan nyt hetken, kohta se koulu taas alkaa ja rajat tulee väkisin vastaan.

Aki rakas esikoiseni täyttää huomenna maagiset 15 vuotta, ja pääsee suorittamaan mopo- ja traktorikortin. Toivottavasti kuljettajantutkinto menee reilusti läpi, ja poika pääsee vihdoinkin julkisille teillekin ajelemaan kulkuneuvolla, johon hän itse kauan säästi ja jonka lopulta pari viikkoa sitten kävi ostamassa.

Muistelin tässä yösydännä muiden jo nukkuessa vanhoja, ja kirjoitin Akin synnytyskertomuksen ylös, samalle sivulle, minne pari vuotta sitten kopioin Miskankin vastaavan jutun. Linkkiä klikkaamalla siis pääsee lukemaan, miten yllätysperätilasynnytys OYSissa hoidettiin vuonna 1994.

Jep, ja tämäkin kukka ehti kukkia onnensa ohi, tai siis sen ohi, että ehdin siitä kuvan ottaa. Akileija on minusta tosi nätti kukka myös, ja nimikin on niin hauska! Ja se kukkii kivasti alkukesästä, kun ei vielä niin moni muu kasvi ole aloittanut kukintaansa.

Otetaanpa seuraavaksi vaikka tämä päivänkakkara. Vaikka se onkin muka vähän arkinen kukka, niin minusta niin hurmaava. Tuossa kukan keskustassa on jotain ihan hypnotisoivaa. Ja jos alempaa kuvaa katsotte tarkasti, niin taustalla voi hämärästi nähdä myös tuoreen mopon omistajan puunaamassa aarrettaan…

Laitetaanpa seuraavaksi kuva vaikka tällaisesta jo ohikukkineesta kasvista. Iirikseksi aina olen näitä kutsunut, mutta netistä löysin äsken, että oikea nimi olisikin Siperiankurjenmiekka.

Ne kyllä ehtivät jo kukkia ohi, mutta tässä kuva kivannäköisesti pallukasta, mikä kukan jälkeen varren päähän ilmestyi. Ei kai se siemen sentään ole? Luulin ainakin, että nuo lisääntyy ihan jakamalla eikä siemenestä?

Jakaa nuo kyllä pitäisikin jo; oletan että sitten ne alkaisivat enemmän kukkimaankin. Nuo minun kukkapenkissä olevat yksilöt ovat nimittäin hyvin ranttuja kukkimaan; tänäkin vuonna taisi vain neljä tai viisi kukkaa tulla, vaikka iiriksen juurakoita ja lehtiä kasvaa siellä vaikka kuinka paljon. Lannoittaminenkin tietty voisi auttaa…

.

Meillä näyttää tulevan mansikka-aika jonkun viikon päästä. Tämä mansikka-amppeli nimittäin kukki ihan valkoisenaan, ja nyt suurin osa kukista on jo muuttunut marjaraakileiksi. Tämä kasvi on minulle mieleen erityisesti siksi, että ostin amppelin viime kesänä, ja sitten syksyllä tein kokeilun, eli iskin sen meidän pottupenkkiin talveksi. Ja tänä keväänä sitten saatiinkin kaivaa kovasti rehevöitynyt, erinomaisessa kunnossa oleva mansikkatupas reilusti viimekesäistä suurempaan astiaan. Pitääpä yrittää samaa ensi syksynäkin!

Niin, tämä nimenomainen tapaus on kuukausimansikka, eli tuottaa pieniä, metsämansikan kokoisia (ja vähän -makuisiakin) marjoja pitkän satokauden ajan.

Otsikko kuvaa hyvin muutamaa viime päivää. Loma on siis alkanut, ja aivan uskomatonta, mitkä mahtavat ilmat lomalaista on hellineet! Viime kesän kylmät säät oli vielä niin tuoreessa muistissa, että olin otettu jo parista ensimmäisestä lämpimästä päivästä, mutta nyt kun tätä hellettä on jatkunut jo viikon verran, olen nauttinut täysin rinnoin! En tiedä muistanko ikinä näin pitkää yhtenäistä näin hyvän kelin pätkää. Aivan kuin tilauksesta se tänne tuli, minun lomapäiviäni kruunaamaan. En paljon ole sisällä malttanut olla; riippukeinu ja riipputuoli ovat kutsuneet kovasti. Uimarannallakin, ja uimassakin (minäkin, hui!!!), ollaan Miskan kanssa käyty monta päivää peräkkäin, eikä vesi edes ole kylmää!

Niin, siis pihalla on tullut oltua. Tietokone on saanut olla harvinaisen rauhassa viime päivät, mutta kukkapenkit ja kasvihuone on saaneet sitäkin enemmän huomiota osakseen. Ajattelin postailla kukka- ja kasvikuvia tänne tämän heinäkuun ajan. Harmittaa nimittäin, että en puolienkaan meidän perennojen nimiä edes tiedä. Pitäisihän ihmisen tietää, mitä omassa pihassa kasvaa! Ajattelin, että jospa otan kaikista kasveista kuvat, ja etsin niille kirjoista/netistä nimet, ja sitten laittelen niitä tänne blogiin, niin muistan ensi keväänäkin, mitä kaikkea täällä oikein on. Jos vaikka joku vuosi oikeasti saataisiin tehtyä se monta vuotta suunniteltu kukkapenkkien täysmylläys ja kasvien uudelleen sijoittelu.

Aloitetaan siis. Tärkein kasvi, mitä meidän kukkapenkissä löytyy, on yksi samettiruusu. Se on tärkein siksi, että sen taimen on Miska minulle itse kasvattanut, ja antanut äitienpäivälahjaksi. Samanlaisen sain Miskalta viime vuoden keväänäkin, ja myös Akilta silloin kauan sitten, kun hän eka-tokaluokilla oli. Minusta aivan ihana äitienpäivälahja, ja siitä kuuluu kiitos meidän kyläkoulun ihanalle eka-tokaluokanopettajalle Vapulle, joka idean on keksinyt ja toteuttanut jo vuosikaudet. Tässäpä siis tämä tämänvuotinen samettiruusu:

Tulihan se oikea kesäkin sieltä, vaikka juhannus ei siltä yhtään tuntunutkaan. En kyllä muista yhtä kylmää keliä minään aikaisempana juhannuksena! Ei tarettu edes perinteiseen tapaan terassilla syödä, vaan sisälle piti grilliherkut kantaa. Vaan ei se mitään, onneksi tällä viikolla alkoi lämmetä. Minulla alkaa kesäloma ylihuomisen jälkeen, joten senkin takia lämpimät ilmat ovat toivottavia!

Viime sunnuntaina käytiin Miskan ja mummun kanssa Muhoksen kesäteatterissa katsomassa Punahilkka-näytelmä. Se jo teki tämän kesän paremmaksi kuin viime kesän; viime kesänä kun satoi joka päivä, kun kesäteatteriesitykset olisivat olleet, eli jäi perinteinen kulttuurikokemus väliin silloin. Näytelmä oli ihan mukava; Miskan mielestä paras kohta oli, kun suden vatsassa oleva mummo lauloi suureen ääneen ja laittoi suden tanssimaan.

Tänään kävin Mikan kanssa iltalenkillä, ja paluumatkalla taivaalla näkyi todella hieno sateenkaari; tai oikeastaan kaksi sateenkaarta, joista toinen oli ihan kokonainen puoliympyrä. Ensimmäistä kertaa elämässä nähtiin myös, mihin sateenkaaren kumpikin pää päättyi. Nimittäin kun alkoi ripsottelemaan vettä, sateenkaari muuttui niin, että sen päät näyttivät olevan ihan meidän lähellä, muutaman metrin päässä, toinen pää toisella puolella tietä ja toinen toisella. Hienoa oli, eikä yhtään haitannut, vaikka vähän kastuttiinkin. Kyllä kesä kastelemansa kuivaa!

Otin kuvat kännykkäkameralla samalla kun ajoin pyörällä, joten suonette anteeksi niiden huonon laadun. Tuota panoraamakuvaa, mihin liitin kaksi kuvaa yhteen, olisi tietysti voinut vaikka vähän käsitellä, niin ettei tuo raja olisi niin selvä, mutta antaapa olla, koettakaa kestää! Kuvistä näkee hyvin myös, miten hiljainen on kylätie… tai siis Valtatie 22 ja sen vierellä kulkeva pyörätie. Ei paljon muita liikkujia iltakahdeksan aikaan ollut. Piti tuossa viimeisessä kuvassa päästää Mika menemään edellä, että edes yhden ihmishahmon kuviin sain.

Nyt just päätin alkaa tänne kirjoittamaan, ihan sama mitä, kunhan edes jotain. Harmittaa hiukan, kun olen ollut niin saamaton tämän blogin kanssa. Tuntuu, ettei täällä Suomessa oloaikana ole mitään jännää kirjoitettavaa, eikä ketään kiinnosta tämä ihan taviselämä. Mutta kun kerran en raski kokonaan tätä lopettaakaan, niin olisi syytä kuitenkin joskus jotain tänne raapustella.

Niin, lakkiaisreissun jälkeinen viikko minulla oli kesälomaa, ja vietin sen viikon sata lasissa laittaen kotona ja puutarhassa paikkoja kuntoon, sekä leipoen ja juhlia muuten organisoiden. Akin rippijuhlat siis olivat sunnuntaina 7.6. ja tapani mukaan stressasin niitä varmaan vähän liikaakin. Pääasia kuitenkin on, että rippilapsi sai konfirmaationsa ja juhlat sujuivat erittäin hyvin. Niistä jäi minulle tositosi hyvä mieli! Kiitos kaikille osallistuneille!

Sitten tämä viikko hurahti nopeasti. Alkuviikosta käytiin ostamassa Akille mopokypärä, ja hieno ostettiinkin! Oli se hakuprosessi vähän pitemmän kaavan mukaan tehty; siinäkin kaupassa, mistä lopulta kypärä löytyi, se löytyi vasta kolmannella käyntikerralla, mutta se sallittakoon; niin tärkeä asia se nuorelle miehelle oli.

Torstaina Miska heräsi aamulla taas kuumeessa! Jo kolmas korkean kuumeen jakso vapusta alkaen. Perjantaina käytiin lääkärillä, kun kuume huiteli koko ajan neljässäkympissä, ja saatiin vaihteeksi angiinadiagnoosi, ja penisilliinikuuri. Kolmas nielutulehdus alle kahden kuukauden sisään! Lääkäri sanoi, että jos vielä kerran tulee, niin sitten laitetaan nielurisanpoistoleikkausjonoon. No, lääkkeet alkoivat nopeasti vaikuttaa, ja tänään taitaa tulle ensimmäinen kuumeeton päivä. Harmi vain, että tämä tauti sattui juuri silloin, kun olisi ollut neljän päivän pesisleirille lähtö. Se sitten jäi väliin, aivan niinkuin se koulun leirikoulukin kolmisen viikkoa sitten saman taudin vuoksi.

Minä vietin eilen ihanan päivän kirjamessuilla. Vähän kyllä harmitti, että sekin sattui juuri Miskan sairastamisen kanssa päällekkäin, mutta hyvin olivat isän kanssa kotona pärjänneet. Ja mikseivät olisi… Niin, olin talkootöissä Nispero-kirjakahvilan osastolla, ja oli mukavaa! Kiireistä kyllä, ja illalla jalat muusina ja selkä koko päivän seisomisesta jäykkänä, mutta kyllä kannatti. Oli hauska kokemus!

… sillä on mukavaa!

Kävin viikonloppuna ihan itsekseni autoilemassa Porissa kummityttäreni lakkiaisissa. Sieltä kun takaisin pohjoiseen päin sunnuntaina suuntasin, päätin ex tempore ajaa Kaskisten kautta. En ole Kaskisissa vuosikausiin käynyt, mutta se on lapsuudesta saakka ollut yksi minun lempikaupungeistani Suomessa. Vietin siellä joka kesä osan lomastani peruskouluikäisestä lukioikäiseen saakka; siellä oli minulla monia ystäviä, ja kesätyöpaikkojakin.

Saattepa tässä tekin nyt sitten kuvapläjäyksen tähän Suomen pienimpään (väestörekisterikeskuksen mukaan asukkaita oli 1473 kpl 31.3.2009) kaupunkiin.

Kaupungin eloa on vuosikymmenet vauhdittanut Metsä-Botnian tehdas, ja sen siluetti aina näkyykin ensimmäisenä, kun Kaskisten saarelle etelän suunnasta tulee. Toivottavasti kaupunki selviää siitä, että tehdas nyt tänä vuonna suljettiin; se oli kyllä paha uutinen kaikille Kaskismielisille!

Sitten varsinaiseen kaupunkiin. Ensinnäkin, talot, joissa olen asunut: ensin Marianrannankadun kerrostalo, sitten Ruotsinkadun kerrostalo ja viimeiseksi Marianrannankadun rivitalo:

Sitten paikka, joka oli minusta paratiisi: mökki, joka vuokrattiin melkein joka kesä viikoksi tai pariksi. Sieltä on hyviä muistoja paljon. Mm. saunamökin pikkuhuoneessa kaverin kanssa yöllä kuiskitut salaisuudet ja lauletut laulut. Mukava, että mökki sattui olemaan nyt tyhjillään, että pääsin kurkkimaan. Ihan samanlainen se oli vieläkin; vähän pienemmältä vaikutti vain nyt kuin silloin kymmenkesäisenä…

Kodin ja mökin jälkeen tärkeintä minulle oli Kaskisissa ystävät, jotka säilyivät mukana, vaikka talvet asustinkin Torniossa. Ensimmäisenä Miinan kotitalo; siellä olen todella paljon aikaani viettänyt. Miina oli ensimmäinen oikea ystävä tuossa kaupungissa, hänen kanssaan leikittiin ja laulettiin ja supatettiin päivät pääksytysten. Toinen ystäväni oli Jarkko, jonka ihanaa Nikke-koiraa ulkoilutettiin, ja jonka kanssa haettiin isoja sylillisiä horsmia minkkitarhan vieressä oleville lampaille. Kolmas tärkeä ihminen oli Juha; ensimmäinen poikakaverini. Vain yhden kesän, koska seurustelu kesti huonommin välimatkaa kuin ystävyys, mutta lämpimät muistot jäi hänestäkin.  

Seuraavaksi eniten minua pidätteli Kaskisissa kesätyöt. Jostain syystä (=suhteilla) sain sieltä paremmin kesätöitä kuin talvikotiseudultani. Ensin autolautta Folklinerin (Kaskisista Gävleen) satamasiivoojana, sitten myös kerrostalojen rappusiivoojana, leirintäalueen mökkien ja saunan siivoojana, ja parina kesänä myös jäätelökioskin hoitajana. Tuossa allapa kuvat näistä; paitsi Folkliner ei tietenkään enää satamassa näy, se taisi vain kolme kesää kulkea tuota reittiä. Ja jäätelökioskikaan ei enää ollut paikoillaan, sillä kohtaa näkyi vain puolityhjä vaalimainosteline.

Sitten vielä muita tärkeitä paikkoja. Kalasatama ja Myllykallio ovat aina olleet lempipaikkojani. Nytkin piti kävellä koko vanha reitti uudestaan, käydä auringonottopaikat tarkastamassa, ja muutkin muistoja mieleen tuovat kohteet. Kaikki oli ennallaan.

Kalasatama:

Myllykallio:

Muita tärkeitä paikkoja minulle lapsuudessa olivat Veikon kauppa, kirjasto ja uimaranta. Niistä siis vielä kuvat:

Veikkari, siis Veikon kauppa, oli satumainen pikku puoti, jossa iki-ihana Veikko ja vaimonsa myivät lapsille irtokarkkeja, ja aikuisille ihan mitä tahansa. Uskomattoman monipuolista tavaraa uskomattoman pienessä tilassa! Enää Veikkaria ei ole, mutta sen talo on vielä jäljellä, ja jonkunlainen kauppa siinä oli vieläkin.

Kirjasto, nimenomaan tämä kuvassa oleva uusi kirjasto, oli paikka, jossa vietin paljon aikaani. Lapsuuden kesinähän oli aikaa lukea ja lukea ja lukea. Talvisinkin katselin Kaskisten kirjastokorttia, ja tunsin edes jollain tapaa olevani oikea kaskislainen, vaikka en siellä läpi vuoden asunutkaan. Mutta olihan minulla sinne pysyvä kirjastokortti sentään!

Ja se uimaranta. Miten ne lapsuuden kesät olivatkin aina niin hienoja, ja vesi aina lämmintä!?! Ei muuta kuin eväät mukaan ja rannalle, vaikka koko päiväksi. Ihanaa!

Tässäpä teille siis pienoinen turistikierros. Kaskinen on kiva kaupunki; käykää vaikka itse katsomassa! Eikä se muuten ollut paljon muuttunut viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen! No, Eskilsö:hön menevä lossi oli minulle uusi näky, ja jotain muuta pientä muutosta, mutta perussisimmältään ihan sama kaupunki edelleen. Tykkään!

Eilen sitten alkoi kesä. Ainakin päätellen siitä, että a. minulla alkoi kesäloman eka pätkä, ja b. oli Miskan koulun kevätjuhla, ja ennenkaikkea c. laulettiin Suvivirsi. Suvivirren lisäksi kevätjuhlissa laulettiin Tuuli hiljaa henkäilee ja Miks leivo lennät Suomehen. Taitaa olla ainakin 25 vuotta, kun viimeksi olen nuo laulut laulanut, olipas mukavaa!

Sään perusteella kesän alkua ei olisi voinut arvata; +9 astetta ja myrskytuuli ei oikein vakuuta. Mutta onneksi lauantaiksi on luvattu lämmintä ilmaa!

Edelliseen postaukseeni päivitystä sen verran, että Miskan leirikoulu meni vähän mönkään. Yhden yön ehti siellä olla, ja sitten nousi korkea kuume. Soittivat sitten tiistai-aamusella minut hakemaan potilaan kotiin. Miska sitten sairasti loppuviikon. Vähän harmitti, kun vaellusreissut sun muut jäi käymättä, mutta onneksi Ranuan eläinpuistossa ehti vierailemaan; siellä oli ollut tosi hauskaa.

Auto on pakattu, ja minä suuntaan parin tunnin kuluttua kohti etelää. Tänään käyn moikkaamassa yhtä ystävää Toijalassa ja muutamaa Tampereella. Huomenaamusta sitten Poriin lakkiaisiin. En olekaan yo-juhlissa käynyt yli kymmeneen vuoteen! Matkaseurana minulla on äänikirja. Lainasin kirjastosta Täällä pohjantähden alla -trilogian. Klassikko, joka jokaisen suomalaisen olisi pitänyt lukea, mutta joka tähän asti oli väistellyt minua. Töihin ajaessani olen siitä ehtinyt jo ensimmäisen osan kuunnella, nyt on toinen osa menossa. Erittäin hyvä kirja, eikä vähiten lukijansa ansiosta! Oikea ammattilainen on ilo korvalle!

Miska lähti tänään leirikouluun. Oli niin tohkeissaan ja jännittynyt eilisestä asti, että ei tainnut paljon viime yönä nukkua. Ihana tämä meidän pikkukoulun leirikoulu! Koko koulu eskaria lukuunottamatta lähti matkaan: 47 oppilasta valvojinaan 8 opettajaa ja apuopettajaa; oikein hyvä aikuinen/lapsi -suhde. Kaksi yötä ovat reissulla; luvassa mm. Ranuan eläinpuisto, Posion Pentik-mäki, vierailu poro- ja huskytilalle, patikointireissu Korouoman komeissa maisemissa, ja majoittuminen Lapiosalmen leirikeskuksessa. Varmasti mukava kokemus!

Muutenkin tuntuu, että eniten kirjoitettavaa olisi Miskan jutuista. Sillä kun oli synttärit, ja on ollut kevään ensimmäinen pesäpallo-ottelu (F-pojat vastaan E-tytöt, se selittää pelaajien kokoerot, mikä kuvassakin hyvin näkyy), ja soitinryhmän kevätesitys, ja kaikenlaista. Meille muille on lähinnä langennut statistin osa viime viikkoina.

Ensi viikolla minä ajelen itsekseni Tampereen mutkan kautta Poriin, ja käyn juhlimassa rakkaan kummityttöni lakkiaisia. Tuntuu ihan kummalliselta, että minulla voi olla jo ylioppilas-ikäinen kummityttö, vaikka itse olen näin nuori!

Siitä seuraavan viikon, siis kesäkuun eka viikon, olenkin lomalla, ja valmistelen meillä kotona juhlia. Aki kun pääsee ripille sitten 7.6. Iso tapaus sekin! Vaikka jos Akilta kysytään, niin konfirmaatio jää kauas jälkeen tärkeydessä heinäkuisten 15-vuotissynttäreitten rinnalla. Aivan järkyttävä mopokuume!

Ja vielä säätiedotusta sen verran, että kelit on olleet viimeiset päivät aivan älyttömän hyvät! Puut ja pensaat on alkaneet vähän vihertää. Viimeisetkin lumikasat on meidänkin pihalta sulaneet. Ja trampoliinikin saatiin viikonloppuna pystytettyä. Kesä on jo ihan ovella, jee!!!

Nyt on hetken aikaa tuntunut siltä, että oikeasti ihan pian melkein jo on kesä, tai ainakin kevät. Meidän pihaltakin lumi alkaa olla kohta jo sulanut. Tässä alla tämänpäiväinen tilanne, kuukausi sitten otetun kuvan näkee täällä. Samaan syssyyn voisinkin itse asiassa päivittää tilanteen myös työpaikan lumikasan osalta. Siitähän on helmi- ja huhtikuussa otetut kuvat täällä. Melkoisesti ovat kasat pienentyneet, kohta jo häviävät kokonaan.

Huhtikuu kului rauhaisasti loppuun, ja toukokuun tulohan tarkoitti myös sitä, että Mika alkaa taas olemaan viikotkin Oulun seudulla; Kittilän komennus ainakin tältä erää loppui. Erinomaisen mukava asia meille koko perheelle!

Vappu meni rauhallisissa merkeissä. Ei edes sitä vähäistä juhlintaa suoritettu, mitä oli suunniteltu, kun Miska sairastui elämänsä ensimmäiseen angiinaan. Sepä sitten olikin raju tauti, monta päivää kuume huiteli neljänkympin tietämillä, ja oksennuttikin muutaman kerran; potilas ei voinut syödä mitään eikä jaksanut tehdä mitään, ja olo oli kurja. Äiti sai toimia lähihoitajana ympäri vuorokauden, ja mökkihöperyys meinasi jo iskeä. Onneksi nyt tauti on jo takanapäin, toipumisvaihe menossa.

Akin kuulumisia sen verran, että kovaa pohdintaa aiheuttaa ensi vuoden kouluasiat; Aki kun ei oikein viihdy tuolla Oulun kv-koulussa ja on toivonut vaihtoa Muhoksen yläasteelle. Sitä sitten on puhuttu monen eri tahon kanssa, vertailtu ja vaihdettu kokemuksia ja mietitty plussia ja miinuksia. Saa nähdä, mikä ratkaisu loppujen lopuksi tehdään. Parin viikon sisään se kuitenkin pitäisi tietää.

Akin isomummo kuoli vastikään, ja tänään on hautajaiset Keminmaalla. Aki on mennyt sinne isänsä kanssa; minä hiljaisesti itsekseni muistelen 95-vuotiasta hyvää ihmistä. Huomenna Akilla on sitten judokilpailut Oulussa, kovasti tapahtumia muutaman päivän sisään. Näiden lisäksihän on Miskan 9-vuotissynttärijuhlat myös huomenna, ja sitten vielä äitienpäivä sunnuntaina. Monenlaista hulinaa.

Eilen oli meidän 11-vuotishääpäivä. Oltiin päätetty, ettei sitä sen kummemmin juhlita, kun on sellainen "välivuosi". Mies kyllä toi hyvät juomat kotiin työviikon jälkeen ja minä olin hakenut ruuaksi pizzat Pannusta, yhdestä lempiravintolastamme. Mutta siinä se. Tai niin me luultiin.

Mutta meilläpä asuukin yksi erittäin idearikas ja hoksaavainen nuorimies talossa, ja niinpä sitten saatiinkin yhtäkkiä yllättäen lahjat! Miska oli hommannut viikolla papan itselleen kuskiksi kauppaan, ottanut lompakkonsa mukaan ja käynyt ostamassa meille hääpäivälahjat!!! Kumpikin sai omassa paketissa suklaarasian, suklaalevyn, nimiavaimenperän, kiiltokuva-arkin ja hienon itsetehdyn kortin. Wautsi, mikä ylläri!

Tämä aamu on sitten mennyt rauhaisasti. Mika on tehnyt remppaa makuuhuoneessa, ja minä olen hoitanut pyykkishowta. Sitten otettiin selville myös talon Pokemon-mestari, eli ensin Aki ja Miska pelasivat erän Pokemon-korttipeliä ja minä sitten pelasin voittajaa, eli Miskaa vastaan. Melkein jo luulin voittavani, mutta yllättäen Miska nappasi peliin Machampin ja pesi sillä minut ihan viime metreillä. Hauskaa! Päivä jatkuu ruokailulla; possunfile, valkosipuliperunat ja uunijuurekset on jo kypsymässä. Sitten on Miskan pesisharkkojen vuoro, ja illalla sitten saunaa ja telkkua. Eipä sitten sen kummempaa tällä erää.

On jotenkin ollut hankalantuntuista tarttua tähän näppikseen blogin kirjoituksen suhteen. Helpommin on tullut päivitettyä Naamakirjan statuspäivityksiä, siinä kun on niin alhainen kynnys muutama merkki raapustaa. No, ajattelin nyt ottaa yhtä alhaisen kynnyksen tänne blogiinkin, ja kirjoittaa ihan mitä sattuu mieleen juolahtamaan.

Ihan ekana mielessä tietty on kevään tulo. Sitä ei meidän pihaa katsoessa vielä paljon huomaa; lunta on ihan luotavaksi asti edelleen. (Kuvat otettu tänään.) Mutta aurinko lämmittää jo kovasti ja kirkastaa mieltä. Ja tällä viikolla vaihtui talvinopeusrajoituksetkin pois, eli työmatka nopeutui viidellä minuutilla, kiva.

Muuten tämä viikko on mennyt vähän hiljaiselon merkeissä. Flunssa löysi viimein tiensä meidänkin taloon, onneksi vain minä ja Miska oltiin tällä viikolla kotona, joten Aki ja Mika säästyivät siltä taudilta. Mutta lähinnä on siis meillä täällä peti tai sohva kutsunut, päiväunet on olleet poikaa ja DVD:itä on katseltu. Eilen käytiin lekurillakin, Miskalla on vaihteeksi (ehkä noin sadannen kerran elämässään) korvatulehdus. Samalla reissulla Miska pääsi sydänkäyräänkin, kun pieni sivuääni kuului, mutta se sitten olikin yksilöllinen ominaisuus, eikä uhattua kahden viikon tiukkaa urheilukieltoa tarvitsekaan laittaa täytäntöön.

Viime sunnuntaina Miska kävi kaverinsa kanssa virpomassa, hyvän herkkusaaliin saivat. Muitakin noitia ja pupuja liikkeellä näkyi, ja meillä on nyt maljakossa monta koristeltua pajunkissaa. Rairuohokin ilmestyi pöydälle viikonloppuna, onneksi mummu ja Miska olivat muistaneet sen ajoissa kylvää, minulta olisi taas unohtunut moinen. Pääsiäinen vietetään ihan kotosalla, Mika kotiutuu tänä iltana ja Aki lauantaina, joten mukavaa yhteiseloa on tiedossa. Joskin osa viikonlopussa menee remontin merkeissä. Yksi meidän makuuhuoneista on odottanut remonttia jo vuoden, ja nyt viimein päästiin vähän aloittelemaan sitä. Tiedossa siis lattian piikkaamista ja seinälevyjen irtirepimistä. Täystuho!

Minä olen nyt muutaman viikon totutellut taas kävelemiseen ja liikkumiseen muutaman kuukauden melkein totaalisen sohvaperunoinnin jälkeen. Nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että kunnon iskias on muuten tooosi tuskaa! Minulla se vaiva alkoi yhtäkkiä yllättäen 15.12. ja loppui aivan yhtä yhtäkkiä yllättäen 11.3. Aivan järkyttävät tuskat, se haittasi normaalielämää älyttömän paljon. Mm. se Meksikon reissu oli sen takia vähän tynkä, kun en päässyt kiertelemään juurikaan hotellialueen ulkopuolella; ja lentokentilläkin olin pyörätuolipotilaana (kokemus sinänsä!). Kaikenlaista kokeiltiin, hieronnasta ja venytyksistä akupunktioon, lihasrelaksantteihin ja tajun vieviin särkylääkkeisiiin asti. Mikään ei auttanut. Sitten se vaan loppui. Kummallista.

Nyt kun taas kykenin liikkeelle, on kavereitten kanssa aloitettu pikkuhiljaa taas kävelylenkit, mitkä oli tosiaan ihan jäissä jalkasäryn takia pitkän aikaa. Tekee hyvää mielenterveydellekin, kun pääsee pari kertaa viikossa maailmaa parantamaan! Ja sen lisäksi meidän kylällä alkoi Pilates-tunnitkin kerran viikossa; siinä sitä vasta hieno laji, tykkään ihan hulluna! Se tuntuu vetreyttävän paikkoja hienosti, ja uskon, että sen avulla nuo iskias-vaivat pysyisivät joko kokonaan poissa tai ei ainakaan tulisi yhtä rajuna päälle seuraavalla kerralla.

Äh, nyt katkesi ajatus. Mutta olihan tätä nyt jo tässäkin; jatkuu jonain toisena päivänä, tai sitten ei.   Kivaa kevään alkua kaikille!

Työpaikan parkkipaikan reunalla on ollut yksi massiivinen lumikasa koko talven ajan. Viisi viikkoa sitten otin siitä valokuvan, ja tänään tuli mieleeni ottaa siitä verrokkikuva, suht samaan aikaan päivästä. Tätä tahtia siis on meille kevät edistynyt, ja samaa tahtia alkaa omakin mielentilani olemaan valoisampi muutaman hankalan kuukauden jälkeen. Miehelläkään ei ole Kittilän komennusta jäljellä enää kuin muutama viikko; toukokuussa saadaan koko perhe taas kasaan. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa kesäksi muutu tänäkin vuonna.

27.2.2009

3.4.2009

Näköjään mulla on nyt joku kirjoittajan blokki tai mitä vaan, mutta minnekään suuntaan kirjoitus ei nyt oikein suju. Siispä saadakseni tänne edes jotain päivitystä, käytän halpamaista keinoa, ja kopioin valmista tekstiä Facebookista. Innostuin nimittäin kuluneella viikolla tekemään melkoisen monta sieltä löytyvää testiä, ja niinpä taas opin uusia asioita itsestäni.

Tiedän, että melko moni tämän blogin lukijoista on kavereitani Naamakirjassakin, ja siten on jo ehkä nähnyt suurimman osan näistä tuloksista. Anteeksi vain tämä toisto! Mutta toisaalta, tiedän melko monta ystävääni, jotka eivät ole Facebookissa, joten lähinnä heitä ajatellen siirrän näitä testituloksia nyt tännekin.

• Is that too much to ask? You work hard, live hard, but don’t get what really should be coming your way. Right? Right. You bring in the cash, you bring on the laughs, you even fix the office’s photo copier. Recognition? Of course not. Raise? No way. Appreciation? Forget it. Why bother even taking the quiz if no one will be slightly interested in seeing your result. Ask for what you want. Remember, you’re the man (or woman)! Just a little bit…I can hear you humming the tune already!

• You have a big enough heart to let two or three children into your life. You would be a loving parent to your children as long as there were only a few of them running around. No need to get crazy and repopulate the entire planet on your own.

• You’re matched with the successful movie star Ben Affleck. You’d be sharing this handsome, charming gentleman with his wife Jennifer Gardner and daughter Violet Anne Affleck. Who says we can’t ALL live happily?

Kaarina took Löydä sisäinen eläimesi quiz and the result is Hyeena

• Hyeena on hillitön hauskanpitäjä. Rakastaa rommia ja kolaa. Ottaa kaikki mukaan ja pitää jengin koossa sekä tyytyväisenä. Hyeena yllyttää koko porukan hulluuksiin ja nauraa vaan kun muut vipeltävät menemään. Hyeena säilyttää aina maineensa tilanteessa kuin tilanteessa. Hyeenan sohvalla on aina tilaa eläinystäville.

• Olet Pikku Myy, ihastuttava ärripurri. Jos jokin ei ole niinkuin sinä haluat, se asia korjaantuu pian. Et ehkä ulkoisesti vaikuta maailman vaarallisimmalta oliolta, mutta tunteidesi päästessä valloilleen isket naamariin fyysisesti parin Tony Halmeen voimalla ja niittaat vastustajasi terävällä one-linerilla. Harrastat trendikkäitä asioita, kuten tuuliskeittausta.

• Olet täydellisen oloinen ja kaipaat täydellisyyttä kaikkeen. Olet ehkä vähän vaativa, mutta keksintöjäsi saavat muut hämmästyä. Geisha on juuri sinun täydellisen makuun sopiva sulava suklaa

• Aina ei tarvitse mennä pintaa syvemmälle. Etu- ja takapuolesi ovat yhtä valloittavia.

• Sinussa on ainesta insinööriksi. Tunnet laitteen kuin laitteen ja niiden korjaaminen ei tuota sinulle ongelmia. Osaat sähköopin ja mekaniikan perusteet, tunnet autot sekä muut kulkupelit. Katon korjaaminen onnistuu kertaakaan putoamatta ja raksamies on toinen nimesi. Näytät taitosi myös fysiikan ja matematiikan alalla. Olet todellinen tekniikan ihmelapsi!

• Olet halittava, sydämellinen ja mukava persoona, josta kaikki tykkäävät. Olet hunajan perään ja pelkäät Möhköfantteja.

• Rakastat lukemista ja tarinoita ja sitä ettei tarvitse käyttäytyä niin kuin tytöt, on paljon kivempi luistella poikien kanssa kuin nyplätä pitsiä. Luonteeltasi olet äkkipikainen mutta hyväsydäminen. Huonoin puolesi on ajoittain paha kielesi ja kiukunpuuskat.

• Testinä pyrkisit antamaan itsestäsi uskottavan ja luotettavan kuvan. Tekisit kaikkeisi vaikuttaaksesi uskottavalta, mutta kaikki tietäisivät sinun testinä olevan samaa tasoa kuin testit lehdissä MeNaiset-Cosmopolitan-SinäMinä(onko muuten sellasta lehteä enää???). Testisi sisältäisi ihan liian monta kysymystä ja annetut vastausvaihtoehdot olisivat kuitenkin liian omituisia, jotta niillä olisi mitään tekemistä todellisen elämän kanssa. Jatkossa sinun kannattaa miettiä muuta kutsumusta kuin testinä oleminen. Mutta voit onnitella itseäsi, olet ainakin aavistuksen parempi kuin tyypilliset pikkunäppärät muka-hauskat Facebookin testit. Tuloksesi tästä testistä oli tasan 0

• Olet oikeaa kuningas-ainesta! Iskusi ovat kovia ja nopeita, tulet elämään hieman pidempään kuin normaalit ihmiset. Olet myös hyvin komea ja tytöt tykkäävät sinun karismastasi.

• Kovaksi keitetty Kemin katujen kasvatti. Olet taistellut itsesi Kemin laitakaupungin slummeista tai lähipitäjien ahdingosta Kemin kirkkaimalle tähtitaivaalle. Sinulle on turha tulla pottuileen ja jos tulee niin omalla vastuulla. Juot viinaa niinku miehet ja sillon se myös näkyy ja kuuluu. Itseluottamuksesi on kohdallaan ja tarjoat auliisti nyrkkiä sitä haluaville. Nostat penkistä tosi, tosi paljon ja naurat kynäniskapukupelleille. Olet yhtiössä töissä tai olet ainakin joskus haaveillut siitä. Kesäisin pullistelet Mansikkanokalla ja talvisin pissit kännissä Lumilinnan seinään. Vihaat poliisia, ruottalaisia ja mutakuonoja. Kemin ulkopuolella sinua ei aina ymmärretä mutta se ei haittaa. Nautit huomiosta ja olet mielellään napit vastakkain etelänpellejen kanssa. Mitä suuremman hässäkän ja nujakan saat päälle sen paremalta sinusta tuntuu. Kemissä sinut hyväksytään sellaisena omalaatuisena yksilönä tai hulluna kuin olet. Olet siis sydämessäsi Kemiläinen ja näin olet osa Suomen eliittikansaa, puhdas rotuinen Kemiläinen isolla K:lla!

• Whow! You’ve read the book and aced the quiz! Next go and read Inkspell! Congrats! 10/10!

• A+. You are really smart in math!

• You’re a fun-loving person with a great amount of care for friends and family. everyone likes you and you easily make friends and cheer people up quickly.

• Believing and ready to help! You can see the good in people, but also in yourself. too bad you seem naiv for some people.

• Yes, your child is a artistic and intellectual genius. But you’re a douche.

• You are tired of the scorching sun and the heat. You want to go somewhere were you can enjoy the rain and the ocean and feel like you are at home. You want to go to the top of the space needle and see everything around you. You have an adventurous spirit that is itching to explore.

• Onneksi olkoon, olet totaalinen muumimestari! Sinä olet katsonut kaikki muumien jaksot ainakin sen parikymmentä kertaa ja osaat repliikit suurinpiirtein ulkoa. Kotoasi löytyy kaikki muumien jaksot, ja luultavasti katsot niitä edelleen 24/7. Ihan kiva, mutta kannattaisiko siirtyä jo vähän kypsempiinkin sarjoihin?

Heh, näin helpolla sain postauksen aikaiseksi. Jos ei muuta, niin näkeepä tästä ainakin sen, että olen hengissä!

Facebookissa leviää tämmöinen hauska haastattelu, ja pitihän minunkin sitten kysellä Miskalta (8 v.) nämä.

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
Paa tiskit tiskikoneeseen

2. Mikä saa äidin onnelliseksi?
Hali

3. Mikä saa äidin surulliseksi?
Kutittaminen

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
Se kutittelee ja hassuttelee

5. Millainen äiti oli lapsena?
Mistä minä tiiän…

6. Kuinka vanha äiti on?
40

7. Kuinka pitkä äiti on?
En oo mitannu

8. Mitä hän mieluiten tekee?
Ruokaa

9. Mitä äiti tekee silloin, kun sinä et ole paikalla?
Laiskottelee

10. Jos äitistäsi tulee kuuluisa, mistä syystä se tapahtuu?
Koska se osaa tehdä niin hyviä kakkuja

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
Kakkujen tekemisessä

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä?
Joogaamisessa

13. Mitä äitisi tekee työkseen?
Tutkii tietokoneita

14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
Kaikki sen omatekemät ruuat

15. Mikä saa sinut ylpeäksi äidistä?
Se pannee joitaki hommia mun tilalta takasi paikoilleen

16. Jos äitisi olisi sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
Ihaa

17. Mitä sinä ja äiti teette yhdessä?
Ruokaa, katotaan DVD:itä ja hassutellaan

18. Miten sinä ja äitisi olette samanlaisia?
Kumpikin on pulskia

19. Miten sinä ja äitisi olette erilaisia?
Mä oon poika ja äiti on nainen

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
Koska se halailee ja pussailee

21. Minne paikkaan äiti mieluiten menisi?
Rannalle

Melko hyvin; kaikista muista vastauksista voin olla ainakin suurelta osin samaa mieltä, mutta nuo 8 ja 14 ei kyllä ihan noin mee. Ja tuota joogaamista vähän ihmettelen, että mistä ihmeestä se tuli. Sinänsä pitänee paikkansa, että en siinä hyvä ole, kun en ole koskaan sitä koittanutkaan, eli ihan oikea vastaus se on…

Tehkäähän muutkin lapselliset blogisiskot tämä kysely jälkikasvuille, ja laittakaa tulos näkyville (jos kehtaatte… ). Olisi kiva lukea muidenkin lasten mietteitä äideistään!

Niin, ja tämänkertaisessa kuvassa on Miska isänsä synttärikahveja juomassa pari viikkoa sitten. Mukana kuvassa myös mummo, isosetä ja vähän pappaakin.

Heh, harrastin tänään shoppailuterapiaa. Käytin nimittäin ruokatunnin (poikkeuksellisesti siihen ihan kirjaimellisesti tänään meni jopa se tunti) siihen, että ryntäsin Kodin Ykkösen Yllätyspäiville käyttämään 30% alennuskupongin. Ostettiin sitten sieltä meille uusi sohva!

Tässä viereisessä kuvassa näkyy se malli, mutta meille se tulee eri värisenä. Aah! Kuvitelkaa, ihan itse saatiin valita malli, kankaan laatu ja väri, ja jopa jalkojen väri. Wau, mitä ylellisyyttä meidän kierrätyshuonekalukodissa!

Ikinä koskaan milloinkaan ennen meillä ei ole ollut uutta sohvaa; kaikki kolme aiempaa ovat olleet jostain sukulaisilta tai kavereilta kierrätettyjä. Vaan nytpä on! Tai ei ihan vielä, sohva meni tilaukseen ja saadaan se joskus huhti-toukokuun vaihteessa.

Pisteenä i:n päälle sitten vielä repäisin, ja samaan konkurssiin ostin sieltä myös sohvapöydän. Toki sekin oli käyty jo etukäteen Mikan kanssa katsomassa, mutta ihan varmaa ostopäätöstä ei oltu vielä tehty. Nyt sitten sain selville, että se ko. arkkupöytä on ihan vihoviimeinen kappale, niin päätös piti tehdä nopeasti, ennen kuin sen joku meidän nenän edestä nappaa. Joten ostin sitten senkin. Hui!

Tuli ihan kevyt ja hyppelehtivä olo, kun sain nämä isot ostokset tehtyä! Tällaista pitäisi harrastaa useamminkin… hih!

Bongasin tämän Anerin ajatuksista, ja halusin mukaan. Yllättäen.

Ensimmäiset viisi (5) ihmistä, jotka kommentoivat, saavat jotakin tekemääni (jos sitä haluavat). Minun valintani. Sinulle.

Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia:

• Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni.
• Tekemäni juttu on vain sinua varten.
• Teen ja lähetän sen tämän vuoden aikana.
• Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä!
• Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvinkin omituista.

Haaste? Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain! Lähdetkö mukaan?

Minulla oli viime vuonna tapana kerätä työpöytäni edessä olevaan sermiin kiinni kaikki liput tilaisuuksista, missä olin käynyt. Otin sitten vuoden lopussa niistä kuvan, ja olihan niitä jonkun verran kertynyt:

Yhteenveto viime vuoden kultturelleista jutskista siis minulla on seuraavanlainen:

Elokuvat:

• Arn - temppeliritari
• Menetetty maa
• Indiana jones ja kristallikallon valtakunta
• Sinkkuelämää
• Mamma Mia!
• Arn - Pohjoinen valtakunta
• Erottamattomat
• 007 - Quantum of Solace

Konsertit:

• Club for Five
• Rotuaaripiknik

Teatterit ja musikaalit:

• Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi
• Suomen Hevonen
• Lord of the Rings
• Mooseksen perintö
• Hääkeikka
• Keisarin valssi

Museot ja kirkot:

• Galleria degli Uffizi
• Cripta de Santa Reparata
• Cupola del Brunelleschi
• The Viking Ship Museum
• Kon-Tiki Museet
• Käsityöläismuseo
• Turun linna
• Turun tuomiokirkko
• Leaning Tower of Pisa
• Cathedral of Pisa
• Baptistery of Pisa

Ei oikeasti monena vuonna tule noin monessa paikassa käytyä. Kiva, että viime vuonna pääsin paljon erilaisia elämyksiä kokemaan!

Kävin konferenssireissulla Cancunissa, Meksikossa heti tämän kuun alussa. Ja ihastuin ihan täysillä Meksikoon, sen ilmastoon ja ihmisiin. Tajuttoman iloisia ja ystävällisiä ihmisiä oli kaikkialla!

Kaikkein mieleenpainuvimmat kokemukset (auringon ja lämmön lisäksi) oli lauantaipäiväinen snorklaus Xel-Ha:n luonnonpuistossa koralliriuttoja ja kirjavia trooppisia kaloja katsellen, ja perjantai-illan elokuvissa käynti. Kävin katsomassa Inkheart-elokuvan dubattuna espanjaksi (Eli libro magico), ja tykkäsin, ja olin tosi tyytyväinen, kun huomasin, että ymmärsin niin paljon, että pysyin ihan hyvin kärryillä. Minulla on kauan aikaa ollut haaveena yrittää parantaa espanjan kielen taitoani, kun pieni pohja on olemassa. Nyt se haave sai taas uutta pontta.

Ylläolevissa kollaaseissa on valittuja paloja reissusta. Ensin ranta ja hotellin allas-alue; sitten Cancunin keskustan yksi tori. Alemmassa rivissä sekalaisia kuvia lauantain retkeltä ja viimeisenä ruokia. Oli ihanaa, kun aamiaisella oli rivissä monenmonta mehua, jotka oli vasta puristettuerilaisista trooppisista hedelmistä, ja oli kummallista, että samaisella aamupalalla oli myös kuohuviiniä ja väkevämpääkin alkoholivaihtoehtoa tarjolla… Kaupasta löytyi huikean monta eri chililajiketta valikoimista, ja tietenkin piña coladaa ja margaritaa piti maistella jonkun kerran viikon aikana.

Suosittelen kyllä Meksikoa lämpimästi lomapaikaksi, toivottavasti pääsen sinne joskus perheenkin kanssa. Ainoa miinus on pitkät lennot, mutta on se sen väärti!

Kauhea, kun on laiskottanut niin bloggaaminen kuin kaikki muukin. Mutta tässä nyt kuitenkin muutama kuva viime viikonlopulta, kun pari kaveria tuli minua piristämään (KIITOS!), toivat illallistakin mukanaan. Seura oli erinomaista, ja ruokakin todella maittavaa.

Alkuruoaksi etanoita, pääruoaksi ihanaa vuohenjuustosalaattia ja lohimedaljongeja, ja jälkkäriksi hedelmiä ja sulaa suklaata. Nam!

Ensimmäistä kertaa eläissäni sain maistaa etanoita, eikä ne olleetkaan yhtään hassumpia. Rakenne oli paljon miellyttävämpi kuin olisin kuvitellut; eihän ne olleetkaan nuljuja vaan ihan mureita. Ensimmäistä kertaa sain myös dipata hedelmiä suklaaseen. Ja se 86% suklaa oli auttamatta liian vahvaa! Oli pakko kesken kaiken vaihtaa ihan tavaliseen tummaan suklaaseen, kun kaikkien ilmeet oli niin mutrussa… Dipattavaa meillä olisi ollut varmaan ainakin kymmenelle ihmiselle, sain sitten pari päivää syödä hedelmäsalaattia tuon jälkeen… . Tarjolla oli siis omenaa, päärynää, appelsiinia, hunajapomeloa, ananasta, banaania, hunajamelonia, verigreippiä ja ananaskirsikoita. Ja hedelmien lisäksi myös vaahtokarkkeja, marenkeja ja gluteenittomia keksejä. Kylläpäs maistui!

(Auts, tuosta kuvasta näkyy, että en ole vielä edes joululiinaa saanut keittiön pöydästä vaihdettua pois… No, lupaan, että ennen pääsiäistä sen teen! )

Ensi viikonloppu ei sitten olekaan pyjamaviikonloppu eikä kaveriviikonloppu, vaan reissua! Lähden tänä iltana lentelemään kohti Meksikoa, Cancuniin konferenssiin ensi viikoksi. Tätä matkaa olen odottanut kovasti jos monta kuukautta. Aion työjuttujen lisäksi kyllä rentoutua ja nauttia auringosta ja merestä! Ihanaa!

Tai ei nyt pyjama, vaan paituli. Mutta silti. Onnistuin siis viikonloppuna olemaan perjantai-illasta maanantaiaamuun laittamatta päivävaatteita päälle; saavutus sekin. Ehkä sillä ei kannattaisi julkisesti kehuskella, mutta tulkoon nyt ilmi… (Oikealla olevassa kuvassa on juurikin ko. paituli…)

Viikonlopun tapahtumalistaan kuului mm.

• Miskan kanssa sen huoneen siistiminen
• Mikan kanssa vanhojen vaatekaappien purkaminen remontoitavasta makuuhuoneesta ja niiden kantaminen ja kokoaminen varastohuoneeseen
• Ruuan laitto (lauantaina pastaa ja kana-vihanneskastiketta, sunnuntaina makkarakeittoa)
• Miskan pesäpallokerho
• Poikien luistelureissut koulun kentälle yhdessä ja erikseen
• Akin suklaaneliöiden leipominen
• Poikien kyläilyt kavereidensa luona, ja kaverit meillä, Miska yökylässäkin
• Tavaroiden järjestely niihin varastohuoneen uusiin kaappeihin
• Takan ja sitä myötä huushollin lämmitys
• Mikan sulkapalloharkat naapurin isännän kanssa
• Saunan lämmitys ja siellä käynti
• Telkkarin katsominen, mm. kaksi jaksoa Kotikatua ja Lordi-elokuva Dark Floors (Ei oikein säväyttänyt… melko juoneton tapaus!)
• Tietsikalle istuminen ja meilien ja päivitettyjen blogien lukeminen
• Wii Fitin pelaaminen koko perheellä
• Mikan lähtö ajamaan töihin Kittilään taas ensi viikoksi (on siis koko kevään siellä viikot töissä, eli pois kotoa sunnuntai-iltapäivästä torstai- tai perjantai-iltaan, niisk )
• Flunssan poteminen (minä ja Miska) ja siihen liittyvä hunajaveden juonti
• Siskon kanssa puhelimessa juoruilu

Melko normiviikonloppu siis. Paitsi että en tosiaan astunut jalallanikaan ulko-ovesta ulos lauantain ja sunnuntain aikana…

Niin joo, vielä pari kuvaa siitä viikonlopun suurimmasta saavutuksesta, eli varastohuoneen muodonmuutoksesta. "Uudet" kaapit sinne saivat ihmeitä aikaan. Ehkä tämä ei asiaa tuntemattomille aukea, mutta ne, jotka ovat meidän varastohuoneen aiemman kaaoksen nähneet livenä, huomannevat eron.

Aamulla luettiin pöydän ääressä sanomalehteä. Miska bongasi kulttuurisivulta selostuksen Koirien Kalevala -oopperasta, joka paraikaa vierailee Oulussa muutaman esityksen ajan. Meidän nuoriherra kulttuuri-intoilija pyysi, että voitaisiinko käydä se katsomassa. Esityksiä oli enää tänään, huomenna ja lauantaina; ja lauantain liput oli jo myyty. Huominen menee harrastusten kanssa päällekkäin, joten niinhän siinä kävi, että tänä iltana menen Miskan kanssa oopperaan! Kivaa! Päivitän tunnelmia esityksen jälkeen, huomenissa varmaan.

Edit 16.1.: No niin, esitys on nähty, kuultu ja koettu. Olihan se hieno! On tosi mahtavaa, että lapsillekin tehdään tuollaista oikeaa kulttuuria, siis tosissaan eikä liian helpolla, mutta kuitenkin huumorilla ja lastentajuisesti. Miska tykkäsi kovasti; etenkin tietty Herra Hakkaraisen tempuista, mutta uskon, että kyllä se Kalevalan sanomakin ainakin vähän jäi mielen päälle. Kannatti käydä!

 (Harmi, että minun kännykkäkamera on niin surkea… mutta näkee näistäkin ainakin ihan vähän tunnelmia…)

Oih, nyt on lomat lusittu ja huomenna taas pitkän tauon jälkeen töihin. Kyllä nyt tuntuu, että akut on ladattu ja jaksaa taas pakertaa. Enpä muista koska olisin näin pitkän loman keskellä talvea saanut pitää.

Joulunaika meni rauhaisasti ja perinteisesti. Joulupukki kävi, ja toi totuttuun tapaan ihan liikaa lahjoja. Minä olin nähtävästi manannut tätä pimeää aikaa niin kovasti, että ihan Korvatunturille asti se oli kiirinyt; sain siis mm. kirkasvalolampun aamujani valaisemaan. Wii ja sen tasapainolauta ovat myös olleet lähes jokapäiväisessä käytössä, mahtavampi peli kuin olisin osannut arvatakaan!

Joulunpyhät ja välipäivät meni suurelta osin ihan kotosalla, ihan rennosti ottaen. Uutta vuottakin otettiin kotona vastaan, ystäväperheiden kanssa. Pientä lisäjännitystä varsinkin lasten mieliin toi uuden vuoden aattona täällä riehunut myrsky, joka uhkasi estää ilotulitukset, kun tuuli oli niin kova, että rakettien räjäyttely olisi ollut liian uhkarohkeaa. Onneksi tuuli laantui ainakin meidän perällä sopivasti alkuillasta, niin saatiin ammuttua melkomoinen läjä paukkuja taivaan tuuliin; voi sitä lasten riemua.

Seuraavana päivänä käytiin (äidit ja lapset) laskemassa pulkkamäkeä viereisen koulun mäessä. Kyllä oli iloisia lapsia ja punaisia poskia paljon! Kuvassa näkyy myös edellisen päivän myrskyn jälkiä; karmean paljon roskia ja oksia lähti puista, mutta onneksi isoja puita ei kaatunut minkään päälle kuitenkaan.

Loppiaisen jälkeen sitten pojilla taas alkoi koulu ja Mikakin meni töihin. Minä jatkoin vaan öllöttelyä vielä kotona. Mitenkähän sitä osaa ollenkaan huomenna herätä oikeaan aikaan, kun nyt olen heräillyt viikkotölkulla ihan epämääräisiin aikoihin ja nukkunut päiväuniakin silloin kun siltä on tuntunut? Vaan eiköhän tuohon taas totu. Töissä odottaa uusi projekti ja uudet haasteet; jännittävää jopa.

Kävin tunteroinen sitten nappaamassa pari kuvaa tuosta meidän pihalta. Vaikka en talvesta periaattessa pidäkään, niin kyllä nuo lumiset puut ja sininen hämärä kuitenkin jotenkin aina sävähdyttää… Jouluvaloja voinee alkaa tässä vaiheessa vuotta kutsua talvivaloiksi; niitä kun ei vielä ainakaan ihan kaikkia raski riisua pois valaisemasta pihaa ja pirttiä.

Oikeasti haluaisin käydä jokaisessa seuraamassani blogissa toivottamassa hyvää joulua, mutta valitettavasti aika ja jaksaminen ei nyt siihen riitä. Toivon, että melko moni niiden blogien kirjoittajista kuitenkin myös käy minun blogiani lukemassa, joten tässä teille kaikille yhteiset hyvän joulun toivotukset. Samat toivotukset lähtevät toki myös muille blogini lukijoille. Kiitos teille kaikille, bloggaaminen olisi melko tylsää, jos kukaan ei kirjoituksia kävisi lukemassa ja kuvia katsomassa.

Tämän joulukorttikuvan myötä siis toivotan teille kaikille Erinomaisen Hauskaa Joulua, ja Onnellista Uutta Vuotta 2009! Palataan asiaan ensi vuonna! Nyt minä vietän hyvin ansaittua lomaa loppiaisen yli!

Joulukuussa on ollut paljon tapahtumia, menoa ja meininkiä. Itse olen ollut tosi väsyksissä, joten nämä menot ja meiningit meinasi jäädä ihan bloggaamatta. Nyt sain kuitenkin viimein aikaiseksi tyhjentää kameran muistikortin, joten laitetaanpa samantien tänne näkyville ainakin muutamasta tapahtumasta kuvia.

Itsenäisyyspäivänä vietettiin meidän rakkaan kaveriporukan perinteisiä pikkujouluja. Tässä lapsukaisia tonttulakkeineen ja tonttulahjoineen. (Huomaa Miskan komea musta silmä, joka nyt parin viikon päästä alkaa pikkuhiljaa häipymään. Katu-uskottavuutta!) Kaikki kuvathan suurenevat klikkaamalla niinkuin aina.

Seuraavat kuvat ovat Akin judokurssin vyökokeesta. Aki ja paras ystävänsä Simo ovat nyt onnellisia keltaisen vyön omistajia. Ensimmäiset harjoituskisatkin on jo kalenteriin ensi keväälle merkitty.

Miskan harrastusryhmälläkin, eli musiikkiopiston soitinryhmällä, oli joulukonsertti. Tässä pari kuvaa siitä tapahtumasta. Miska soitti siellä rumpua ja kannelta laulun ohella.

Ja viimeisenä se tärkein joulunalustapahtuma (heti Kauneimpien Joululaulujen jälkeen), eli meidän kyläkoulun joulujuhla. Sitä vietettiin viime keskiviikkona, ja samalla juhlittiin myös Laitasaaren koulun 120-vuotissyntymäpäiviä. Hienon näytelmän olivat koululaiset keksineet ja mahtavasti sen esittivät. On ilo asua tällä kylällä!

Tänään minulla ja Mikalla alkoi joululoma. Miskalla on vielä huomenna koulua, ja Akilla vielä maanantainakin. Sen jälkeen sitten ollaan koko perhe ihan lomalla, pitkään, loppiaisen yli. Jospas tämän pitkän breikin jälkeen löytyisi taas uutta puhtia työntekoonkin!

Nyt ollaan oltu jo himpun päälle vuosi Suomessa USAsta paluun jälkeen. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt tosi nopeasti, ja toisaalta taas, että täällähän ollaan jo oltu ihan ikuisuus; tai paremminkin, että ei missään olla koskaan käytykään.

Nähtävästi oltiin maailmalla sen verran lyhyt aika, että mitään massiivista paluushokkia ei kenellekään ole tullut. Toki meillä, varsinkin minulla ja Akilla, on ollut välillä kovastikin ikävä Amerikkaan, ja toivotaankin joskus sinne maailmankolkkaan vielä pääsevämme ainakin käymään, mutta kaikilla on sellainen olo, että täällä Suomessa on meidän koti ja tänne kuulutaan.

Silloin, kun tultiin takaisin, Mika oli sitä mieltä, että nyt sitten ei ikinä lähdetä mihinkään, mutta onpa tuokin jo vähän lieventänyt puheitaan, ja ehdotellut, että sitten joskus, vuosien päästä, voitaisiin tehdä samanlainen vuoden-parin reissu vaikka USAn länsirannikolle. Minä olen ehdotellut muitakin maailmankolkkia, ja uhannut, että voisin itsekseni vaikka käydä muutaman kuukauden jossakin espanjankielisessä maassa vaihdossa jossain vaiheessa. Aki taas suunnittelee menevänsä lukioaikana vaihto-oppilaaksi Amerikkaan. Joten jonkunlainen matkakipinä meille on jäänyt päälle siitä reissusta.

Kielitaidon kannalta reissu on osoittautunut tosi antoisaksi kaikille. Aki on tietenkin tässä se ehdoton voittaja, kun käy englanninkielellä täällä Suomessakin koulunsa, ja kirjoittelee nykyään sellaisia esseitä ja tehtäviä, joihin minunkaan kielitaitoni ei välttämättä riittäisi. Miskalla kielitaidon karttuminen ehkä näkyy tällä hetkellä vähiten, kun hän ei pääse (eikä toisaalta haluakaan) englantia käyttämään arjessa. Mutta kuitenkin esim. laulaa Singstar-pelin englanninkielisiä lauluja tosi sujuvasti. Hänelle yritettiin ottaa alkeisenglannin opetus koulussa ylimääräisenä mukaan, mutta Miskalla ei sitten riittänyt motivaatio; itse olen sitä mieltä, että hän ei halua erottua joukosta sillä, että osaisi jotain reilusti enemmän kuin muut. Saa sitten nähdä, miten käy ensi syksynä, kun kolmannella luokalla aloittavat englannin opiskelun. Hieman eri tasolla kun hän kuitenkin on kuin muut ikäisensä sen suhteen…

Minun työelämässä tutkijavaihto on näkynyt yllättävänkin vähän. Parin julkaisun kirjoittamisen tiimoilta olen itse pitänyt yhteyttä vaihtopaikan ihmisiin, mutta muuta kaavailtua yhteistyötä ei ole syystä tai toisesta saatu polkaistua käyntiin. Työnkuvaani, palkkaani tms. vaihtoaika ei havaittavasti muuttanut mihinkään suuntaan. Ehkä vika on omassa aktiivisuudessani, en tiedä. Mutta jotenkin olisin odottanut enemmän kiinnostusta vaihdon hyödyntämiseen organisaatiossa.

Arkielämässä ollaan huomattu, että vaihtoaika on laajentanut näkemystä ja antanut asioille uusia merkityksiä ja ulottuvuuksia. Ihan siitä alkaen, että esimerkiksi amerikkalaisten elokuvien katseluun liittyy nyt se sikäläisen elämänmenon tarkkailu enemmän; on kiva huomata samanlaisuuksia ja bongata esim. tuttuja kauppaketjuja kuvissa. Tietenkin esimerkiksi USAn presidentinvaaleja tuli seurattua tarkemmin kuin ehkä muuten olisi tullut ja muutenkin sieltä päin kuuluvia uutisia luettua.

Itselleni ehkä kuitenkin se asia, mihin vaihdon ansiosta tutustuin ja mikä on jäänyt täysin jokapäiväiseksi sen jälkeen, on tämä blogimaailma. Mihin valtavaan yhteisöön olenkaan päässyt sisään, niin bloggaajaksi kuin varsinkin muiden blogien lukijaksi ja eri ihmisten elämänmenon seuraajaksi. Olen "tutustunut" niin moniin hienoihin ihmisiin tänä aikana, etten olisi ikinä uskonut. Osan olen jopa päässyt tapaamaan ihan nokakkainkin. Blogistania on antanut minulle todella paljon uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia uusiin ihmisiin ja eri maailmankolkkien arkeen, että en olisi ikinä moista osannut etukäteen kuvitella. Tästä siis suuri kiitos teille kaikille, jotka kanssani täällä blogistaniassa surffailette.

Joulu alkaa olemaan jo lähellä; siitä todisteena eräänä iltana napattu kuva parista tonttupojasta hiipimässä meidän talon lähettyvillä…

Tänään oli ensimmäinen adventtisunnuntai, ja sitä käytiin Miskan ja parin muun kaverin kanssa ottamassa vastaan Turkansaaren ulkomuseossa, jossa ensin nautittiin tämän joulunajan ensimmäisestä (vaan ei varmaan viimeisestä) tiernapoikaesityksestä. Minä ja Miska tykätään kovasti tiernapojista, ja lauleskellaan itsekin niitä lauluja ahkeraan.

Esityksen jälkeen adventtiajan vastaanotto jatkui kauneimpien joululaulujen laulamisella; sehän on minulla jo monikymmenvuotinen perinne. Aina on yhtä ihanaa veisata viimeiseksi Maa on niin kaunis -laulu. Tästä on hyvä aloittaa jouluvalmistelut!

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Ja ei se omena kauas puusta putoa. Jne.

Aki männä viikolla tylsän äidin varoituksista huolimatta halusi välttämättä ajaa pyörällä paikasta a paikkaan b. No, liukkaushan siinä iski, ja poika päänsä katuun. Eikä tietenkään kypärää päässä, tai edes pipoa tömähdystä pehmentämässä.

Onneksi ei mitään sen vakavampaa sattunut. Ihoa vähän rikki, aivotärähdysepäily ja puolen vuorokauden seuranta kotona. Poikaa taisi harmittaa eniten se, että sen illan judoharkat jäivät väliin… ja että pyörä sitten lähti talviteloille.

Ihastuin ihan täysillä Piilomajan emännän askartelemiin ihaniin lippunauhoihin; niitä piti itsellekin saada! Ei siis muuta kuin tilausta kehiin, ja parin päivän päästä kolahti postilaatikkoon kirje Belgiasta saakka. Ai että, katsokaa ja ihastelkaa; nämä on niiiiin hienoja! Kyllä voi ihmiselle tulla pienistä asioista iso ilo!

Siis ihan oikeasti, eihän kukaan voi kävellä työpaikallansa täysillä päin seinää ihan normaalitilanteessa, selvin päin? Ai että ei? No kyllä vaan voi! Todistin sen eilen sekä itselleni että muille! Ei kannata yrittää perässä, se nimittäin käy aivan älyttömän kipeää, ja ulkonäkövaikutuskaan ei ole mitenkään mairitteleva!

Varoitus, seuraava teksti sisältää inhorealistisia osia, ei välttämättä kannata lukea..

Olin illalla lähdössä pois töistä, ja piti mennä suoraan työpaikan pikkujouluihin kaupungille. Olin ottanut pikkujouluvaatteet ja meikit töihin mukaan, joten kävin pukuhuoneessa vaihtamassa kamppeet ja vähän lisäämässä meikkiä. Koko pulju oli jo muuten tyhjä, viimeisenä olin lähdössä pois, ja kaikki käytävät olivat sen mukaisesti pimeät; vain siellä pukuhuoneessa oli enää valo. Sammutin sieltäkin valon, ja oli ihan pimeää. Yritin etsiä valokatkaisijaa aulasta ja seuraavalta käytävältä, mutta en löytänyt, ja ajattelin, että kyllä minä osaan pimeässäkin sen käytävän suoraan kävellä ovelle asti. (Piirsin tuohon viereen pohjapiirustuksen, punaisen viivan mukaan olisi pitänyt kävellä, sinisen mukaan menin.) No, siinä kiirehtiessäni unohdin kokonaan, että aulan ja pitkän käytävän  välissä on lyhyt käytävä. Pukuhuoneemme on betonibunkkerissa, sitä kun käytetään myös pommisuojana, ja tuo lyhyt käytävä on sen pommisuojan alku. Luulin siis käveleväni pitkää  käytävää, eli astelin vaan reippaasti ihan suoraan, kunnes muutaman askeleen jälkeen törmäsin täysillä päin betoniseinää!

Pysyin pystyssä, en kaatunut, mutta tähtiä näin, ja kävi aivan äärettömän kipeää. Hetken ihmettelin, että mikä ihme siinä edessä oikein oli, kunnes tajusin tilanteen. Nenästä alkoi valua verta molemmista sieraimistä ja päässä humisi. Hapuilin tieni takaisin pukuhuoneeseen ja laitoin sinne valot. Karsea näky peilissä; pari minuuttia aikaisemmin peilistä oli näkynyt huoliteltu naisihiminen, ja nyt takaisin tuijotti punasilmäinen hirviö, jolla oli otsassa nouseva sarvi, nenävarren iho kuoriutunut irti ja kyyneleet vierivät poskilla kilpaa nenästä valuvan veren kanssa. Huh! Ensin itkin, sitten alkoi jo vähän jopa huvittaa, kun tilanne oli niin uskomattoman korni ja typerä, jollaista ei vain voi kenellekään sattua!

Alla kuvat ensin betoniseinästä, johon siis jätin suuren osan meikeistäni muistoksi, ja sitten peilikuvasta, jonka otin pahimman järkytyksen väistyttyä. Turvotus alkoi juuri silloin nousta, otsan patti vielä kaksinkertaistui tuon jälkeen.

En oikein tiennyt, mitä tehdä, olin varmaan vähän pökkyrässäkin. Ensimmäinen asia, mikä mieleen juolahti, oli soittaa lähellä asuvalle työkaverilleni. Hänkin oli juuri lähdössä pikkujouluihin, ja pyysin häntä tulemaan työpaikan kautta ja antamaan minulle vähän henkistä tukea. Pian Anni-ihanainen saapuikin paikalle, kartoitettiin vahingot ja korjailtiin, mitä korjattavissa oli, lähinnä meikin suhteen. Onneksi oli peitepuikot, meikkivoiteet ja puuterit mukana! Ei kun baanalle, eli lähdettiin sitten lopulta pikkujouluihin, lähes tunnin myöhässä mutta kuitenkin.

Ilta meni hyvin, vaikkakin päätä särki, ja oikea polvikin nähtävästi oli saanut kunnon tällin seinään, koska se turposi ja oli tosi kipeä (ja on edelleen). Mutta en antanut tämän sen kummemmin haitata iltaa. Tänään olen kyllä valittanut vähän koko ajan, kun joka paikka on niin kipeä; selkäkin nähtävästi vähän tärähti siinä rytäkässä, kun kipuilee. Mutta hyvä, ettei tämän pahemmin käynyt. Luulenpa vain, että saan melko paljon selitellä mustelmaista ulkonäköäni tässä viikon verran; eihän tuota kukaan usko, että joku voi noin vain kävellä päin seinää!

Tänään tuo nenä on melko hurjan näköinen. Kun Miska näki sen, hän hoksasi heti, miten oli käynyt; ai äitikin sitten vietti Nenäpäivää! Mikaa nauratti, ja hän vastasi, että äiti taitaa viettää nenäpäivää koko ensi viikon, johon Miska vastasi, että melko kätevää, kun sai tuon punaisen nenän ihan ilmaiseksi, muitten nenäpäiväviettäjien piti siitä maksaa!

Loppuun vielä kuva tältä päivältä. Huoh. Vaikka vähällähän tuosta kuitenkin selvisin!

Edit 17.11.: Tähän ihan loppuun vielä kuva siitä, miten kivasti mustelmat muuttavat väriään ja paikkaakin päivien saatossa… Alin kuva siis otettu kolme päivää törmäilyn jälkeen.

Edit 11.12.: Tänään sain tietää, että firmassa oli minun törmäilyni ansiosta havahduttu tuon käytävänpätkän vaarallisuuteen pimeässä, ja  eilen siihen lyhyeen käytävään oli asennettu liiketunnistimella toimiva lamppu. Siinä kun ei todellakaan siis mitään lamppua tai katkaisijaa aikaisemmin ollut, ja muutkin olivat valittaneet jo aiemmin, että siellä on pimeässä tosi vaikea kulkea. Jotain hyvää siis seurasi tästäkin; tämän jälkeen muiden nenät siis toivottavasti säilyvät ruhjeitta…