Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Päätin lopulta, että nyt on aika lopettaa tämän blogin päivitys. Paras olisi ollut lopettaa tämä silloin melkein heti, kun palattiin takaisin Suomeen, mutta silloin en vielä raskinut. Nyt raskin, ja ihan hyvillä mielin. Eiköhän tämä ole täyttänyt tarkoituksensa, eli tallettanut meidän perheen seikkailut Amerikan ihmemaassa, sekä lähtö- ja paluuhässäkät. Jos joskus myöhemmin satutaan lähtemään jonnekin muualle ulkomaille, niin aloitan sitten vaikka uuden blogin sitä varten.

Blogi ehti olle olemassa melkein neljä vuotta. Sinä aikana olen kirjoittanut 415 postausta, joissa on yhteensä 1945 kuvaa. Kommentteja olen saanut uskomattoman paljon, ja tätä kautta olen myös tutustunut ihan uskomattoman ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa. Kiitos kaikille lukijoille. Erityiskiitos kaikille kommentoineille. Ja ylimääräinen kiitos vielä sähköpostiin kaikenlaisia lisäkysymyksiä laittaneille; on ollut ihana huomata, että blogin kautta olen saavuttanut sen alkuperäisen tavoitteen, eli pystynyt auttamaan melko monia samankaltaisessa muuttotilanteessa olleita ihmisiä.

Lopuksi pieni katsaus siihen, miten meillä nyt menee, kun ollaan himpun päälle kaksi vuotta oltu takaisin Suomessa. Amerikan aika tuntuu kuin unelta, siitä on niin kauan. Tapahtuiko se oikeasti? Edelleenkin kaipailen USAn vaatekauppojen valikoimia, mutta muuten ollaan ihan tyytyväisiä Suomessa oloon.

Minä olen onnellinen elämässäni, asiat on suurinpiirtein niin kuin niiden pitääkin olla. Toki purnaamisen aiheitakin löytyy, mutta ne on pieniä; isot asiat on hyvin.

Aki pääsee keväällä peruskoulusta ja suunnittelee jatkavansa lukioon. Oulun kansainvälisen koulun kanssa on hänellä ollut vähän hankaluuksia, mutta minun mielestäni ne johtuvat enemmän murrosiän melskeistä ja yhteensopimattomista kemioista kuin koulusta sinänsä, joskin se vieraalla kielellä opiskelu tuo tietysti omat haasteensa. Judo ja mopojutut on hänelle tärkeitä, ja kaverit tietysti. Nyt hän yrittää etsiä ensimmäistä kesätyöpaikkaansa.

Miska käy kolmatta luokkaa meidän pienessä ihanassa kyläkoulussa, ilman mitään ongelmia. Englannin opiskelu on alkanut helppona, mutta Miska nauttii siitä, että pääsee helpolla, eikä halua mitään erityiskohtelua siksi, että osaa vähän enemmän kuin luokkakaverinsa. Miska harrastaa musiikkiopistossa rumpujen soittoa ja sen lisäksi käy kaikissa omalla kylällä pidettävissä kerhoissa. Pesäpalloharrastus on hiipumassa, johtuen MuPSin ongelmista valmentajien saamisessa.

Mikan työkuvioissa olisi vähän säätämistä, mutta meneehän se näinkin. Onneksi Mika on niin perustyytyväinen ihminen, että ei kauheasti hätkähtele töissä eikä kotona. Muuten minun tuittuisuuteni kanssa olisikin liikaa kestämistä (vaikka olenkin paljon tasaantunut nuoruusajoistani ).

Että semmoista. Nyt tämä loppuu, mutta elämä jatkuu. Hyvää jatkoa kaikille! Loppuun vielä todiste ajan kulumisesta, eli pojat neljä vuotta sitten ja kuukausi sitten.

Viime päivinä, ja viikkoinakin, on saatu kyllä nauttia niin kauniista maisemista aina kun nenänsä on ulos päivänvalon aikaan saanut pistettyä. Sitä on minulle tapahtunut tänä talvena enemmän kuin monena muuna talvena. Minä kun en ole ollenkaan talvi-ihminen, mutta nähtävästi kirkasvalolamppu toimii, ja mieliala on pysynyt hyvänä, eikä ole ollut pakottavaa tarvetta jäädä sohvannurkkaan murjottamaan.

Osansa ulkona olemiseen on tehnyt myös selkä, joka joulun aikaan teki tenän, meni lukkoon noidannuolen takia ja yritti pilata joulumielen. En kuitenkaan antanut periksi, vaan etsin itse parannuskonsteja, ja kun huomasin, että kävely on oikeastaan ainoa, mikä hetkeksi parantaa selän kipua, kävin koko joululoman ajan pitkillä kävelyretkillä, pakkasista välittämättä. Puoli tuntia ei siihen oikein riittänyt, kun siinä ajassa selkä vasta lämpeni ja alkoi vähän liikkua. Tunnin kun käveli, niin kipukin jäi vähäksi aikaa pois. Yritin nuo kävelyt ajoittaa aina valoisan aikaan, kun siinä sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun sai tankattua valoenergiaakin samalla. Niin, ei tuo selkä vieläkään ihan terve ole, mutta parempi kuitenkin; liikkuu lähes normaalisti ja ei enää niin kipeä ole. Sen kanssa voi jo elää lähes normaalisti. Kävelyterapia jatkuu edelleen…

Tässä tepastellessani sitten olen huomannut, että kyllä se täytyy myöntää, että Suomen talvikin voi olla kaunis. On niin ihmeellistä, miten se, mikä on kesällä niin vihreää, voi olla talvella niin valkeaa. Hienon näköistä on! Alla pari kuvaa poikien tämänpäiväisestä luistelutuokiosta, kun meidänkin kylälle saatiin vihdoin pari päivää sitten luistelukentälle jää. Kumma, että kenttää ei voitu ennen joululomaa jäädyttää, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Sielläpä nuo kylän lapset nyt vapaa-aikansa viettävät.

Käyttäytyminen: 8. Paljon parempi kuin viime joulun aikoihin, mutta parannettavaa löytyisi edelleen.

Huolellisuus: 7. Tuppaan unohtelemaan asioita, ja tekemään vähän sinne päin.

Äidinkieli: 8. Lukeminen hienosti lisääntynyt, mutta kirjoittaminen on ollut melko vähäistä nyt syyskaudella. Kielenhuolto on kyllä edelleen hyvissä kantimissa; etenkin yhdyssanavirheet tökkää silmään joka tekstissä.

Matematiikka: 9. Ei liiemmälti aktiviteettia tällä saralla, mutta vanhasta muistista mennee.

Englanti: 9. Joka työpäivä tulee harjoiteltua varsinkin sitä kirjallista puolta.

Biologia: 5. Jäänyt vähemmälle. Ihmisen biologiaa ehkä jonkun verran tutkittu.

Maantieto: 6. Vain yksi Ranskan matka, muuten ihan kotimaata, ja siinäkin enimmäkseen ihan kotiseutua on tullut tarkasteltua. No joo, Kuopio on tullut kovasti tutummaksi nyt syksyn aikana.

Uskonto: 7. Osallistumisaktiivisuus vähäistä, mutta Kauneimmat joululaulut -tapahtumassa kävin, ja joulupäivän aamukirkossa, että jotain sentään.

Historia: 5. Ihan paitsiossa on nämä asiat. Mutta ei laiskanläksyjä kuitenkaan, kun se Täällä pohjantähden alla -trilogia tuli lopulta kuunneltua läpi, eli sitä kautta torpparien ja kansalaissodan aika on entistä paremmin hallussa.

Fysiikka ja Kemia: 5. Säälivitonen. Kemiallisia reaktioita tehty lähinnä leivinjauhetta käyttämällä.

Yhteiskuntaoppi: 6. Parin luetun kirjan verran on tätä tullut käsiteltyä.

Valinnaisaineet: ATK ja Media: 9. Ei ainakaan aktiivisuuden puutteesta voi syyttää… joskin määrä on tainnut korvata laadun tässäkin asiassa.

Kuvaamataito: 5. Ei ole paljon piirustuttanut, mutta kakkujen päälle muutaman kuvan olen maalannut.

Musiikki: 7. Vähänlaista aktiviteettia pianon ja karaoken kimpussa, mutta onpahan edes jotain. (Päivän kuvitukseksi voisin laittaa vaikka musiikkitunnilta näpätyn kuvan, jossa näkyy, että osa perheestä harrastaa sitä suht aktiivisestikin, varsinkin joululahjaksi saadun Band Hero -pelin muodossa.)

Kotitalous: 8. Joka päivä jotain harjoittelua, mutta intoa voisi olla enemmän.

Liikunta: 8. Ihan hyvin on aktiivisuus noussut edelliskauteen verrattuna. Joskin parantamisen varaa löytyy edelleen reilusti.

Keskiarvo: 7. Keskitasoa siis, parannettavaa kevätkaudelle löytyisi monesta aineesta. 

On aika alkaa rauhoittua joulun viettoon, ja keskittyä enemmän perheeseen, kirjoihin ja rentoutumiseen kuin tietokoneella istumiseen. Joten ihania joulunpyhiä kaikille! Palataan taas ensi vuonna linjoille.

Kävin viime viikolla Pelastusarmeijan kirpputorilla, ja sieltä mukaani tarttui ihan minunnäköinen paita. Hintakin oli sopiva, vain 4 euroa. Tänä iltana se sitten oli ensimmäistä kertaa päällä, kuopuksen joulujuhlissa.

Siis minähän en todellakaan ole mikään muotibloggaaja, niin miksi tämän sitten tänne kirjoitan? No, nyt äsken, kun kotiuduttiin, ajattelin, että onpa kyllä mukava paita päällä, ja olipas edullinenkin, ja minkähän merkkinen se olikaan. Tarkastin, ja niskassa olevassa lapussa luki Deluca Fashion Wear. Piti sitten alkaa googlettaa, löytyisikö netistä kauppaa, joka tätä merkkiä myy Suomessa. No, sitä ei löytynyt, mutta DFW:n kotisivut kyllä löytyivät. Siellä oli lisää kivan näköisiä vaatteita, mutta sitten löysin toisen linkin, jossa oli kerrottu yrityksen toiminnasta enemmän. Siinä silmille hyppäsi korostettu teksti, jossa kerrottiin, kenelle tämä yritys haluaa vaatteita tehdä. Näin siinä luki:

DFW have a fictive person, whom they want to provide with clothes: 

• She is 25 to 40 years
• Works in an office
• Has a husband and 2 children
• Is in the middle range earning
• Seeks clothes for work, casual wear

Kaikki muut sopii minuun kuin nakutettu, mutta tuo ikä! Iik, apua, minä olen jo tuon iän ohittanut! Ensireaktio oli, että auts ja uh, en voi pitää tätä paitaa enää. Sekunnin päästä olin jo muuttanut mieleni, ja osasin ajatella järkevästi, että hei, eihän se sitä tarkoita. Toki voin tässäkin iässä (ja varsinkin nimeomaan tässä isässä) pitää mitä vaan ja kenen vain tekemää, jos se itsestä tuntuu hyvältä.

Mutta näköjään sen verran jäi tämä asia vaivaamaan, että piti ihan asiasta tehden alkaa tämä bloggaamaan. Että mikä ikä se tämä tämmöinen on, että isojen kokojen vaatefirmatkaan eivät enää meikäläistä pidä kohderyhmänään. Pitäisikö oikeasti nyt siirtyä niihin tätimalleihin ja armeijan ylijäämätelttoihin, joita olen yrittänyt vältellä viimeiseen asti? Itse kyllä koen olevani melko lailla ihmisen parhaassa iässä. Ehkä pitää vain uskoa, että ikä ei ole numero vaan mielentila. Ja sitä paitsi minähän olen viimeiset 15 vuotta täyttänyt ihan vaan 25. Joten hyvin menen tuonkin firman ikähaitariin, edelleen!

Niin että mistähän löytyisi lisää tämän valmistajan vaatteita???

Näin joulun alla(kin) monilla tekee mieli antaa hyvä kiertää. Siihen löytyi nyt yksi oiva tilaisuus, kun lueskelin päivän blogikierrosta. Yli kahden vuoden ajan olen seuraillut Empan ja siippansa elämätä Afrikassa, Malawissa. Nyt sitten siippansa oli keksinyt erinomaisen tavan, millä me blogilukijatkin, ja muutkin, voidaan kantaa kortemme kekoon ja auttaa parin malawilaisen pikkupojan koulunkäynnissä, vaikka vain parillakympillä. Ja mikä parasta, kaikki tuki menee takuuvarmasti perille, ilman mitään toimistokuluja tai lyhennyksiä.

Kiinnostaisiko sinuakin osallistua? Käypä tsekkaamassa tämä bloggaus.

  (karttakuva Wikipediasta)

Eilen vietin miellyttävän illan kahden lapsuudenystäväni kanssa niin sielun- kuin ruumiinkin ravintoa nautiskellen.

Hauska yhteensattuma oli, että meillä jokaisella oli sydänriipus kaulassaan. Korut olivat aivan kuin me itsekin; samasta muotista tehtyjä, mutta silti jokainen täysin toisistaan erilainen. Päädyimme analysoimaan koruja, ja sitä, mitä ne ilmensivät kantajastaan.

Ensimmäinen sydän on ensi näkemältä hillitty ja yksinkertaisen tyylikäs, eikä siitä ihan heti välttämättä hahmota, mitä kuviota se edustaa. Siinä on monta piilosanomaa; "jippo", joka tekee siitä todella mielenkiintoisen.

Toisesta sydämestä havaitsee samantien, että se on Sydän isolla ässällä. Oman elinpiirinsä keskipiste, täyteläinen ja lämmin. Moniulotteinen mutta helposti lähestyttävä.

Kolmannesta sydämestä näkee heti, mitä saa; se ei yritä olla muuta kuin sen, mitä on: hyvin maanläheinen, tunnetta täynnä. Ei yritäkään olla hienostunut, vaan on rohkeasti täynnä omaa olemustaan, ja oikein hakee huomiota.

Ehkä arvasittekin jo, mikä näistä sydämistä roikkui minun kaulassani?

Kävimme Susanna Haaviston konsertissa. Se oli ihan uudenlainen elämys, joka täytyy ottaa joskus uusiksi! Konsertin jälkeen olimme kaikki hyvillä mielellä, ja kuulluista lauluista riitti analysoitavaa ja puhuttavaa pitkään. Suosikiksi ja kyynelten kirvoittajaksi nousi Odotusta Pariisissa -laulu, joka todellakin koskettaa joka kerta. Myös Matkalippu tyynyn alla aiheutti ylimääräistä nieleskelyä; sanat osuivat niin hyvin meidän kaikkien elämäntilanteisiin. Isot ablodit ansaitsivat myös mm. Yksinäinen ja Sinut maalasin; ihania tekstejä täynnä asiaa. Ja voi sitä ilon määrää, minkä Haavisto ja säestäjänsä Kähärä saivat aikaan välispiikeillään; on niin ihana katsoa ja kuunnella ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä täydellä sydämellä, mokatakin, nauraa itselleen ja naurattaa siinä samalla muitakin. Tarinoita laulujen syntytaustoista oli myös ihana kuulla. En voi kuin suositella!

Niin, se minun koruni oli todellakin tuo kolmas sydän.

Vähän myöhässä, kun sairastuin flunssantapaiseen viime loppuviikosta, mutta antanette anteeksi. Tänään siis suoritin äärimmäisen virallisen arvonnan, jonka voittajaksi selviytyi…

… tadaa …

arpa numero 10!!!  

Onnea voittajalle!!! Aner, jos laitat osoitteeen tulemaan tuohon minun sähköpostiin, joka löytyy oikeasta reunasta, saat pienen paketin hetken päästä.

Satatuhatta kävijää pyörähti mittariin viime viikonloppuna, ihan huomaamatta!!! Selvästi on taas arvonnan aika! Ensimmäisen (5.000 kävijää) arvonnan palkinto matkasi Saksaan, toisen (10.00 kävijää) Suomeen, kolmannen (20.000 kävijää) Englantiin ja neljännen (50.000 kävijää) Amerikkaan. Saapa nähdä, minne päin maailmaa tällä kertaa saan postia lähettää…

Säännöt on taas melkolailla samat kuin edellisilläkin kerroilla: Arvontaan voit osallistua jättämällä puumerkin itsestäsi kommenttilootaan. Aikaa on viikko tästä hetkestä; 12.11. torstai-iltana (Suomen aikaa) suoritetaan virallinen arvonta. Silloin vedetään hatusta voittonumero, joka vastaa kommenttinumeroa. Jos joku kommentoi kahdesti, vain ensimmäinen kommenttinumero osallistuu arvontaan.

Jaa, eipä sitä sitten muuta kuin reippaasti kommentoimaan! Onnea arvontaan! Palkinto on vielä mysteeri itsellenikin, mutta jotain pientä kivaa yritän keksiä.

Laitetaanpa tähän kuvaksi vaikka otos melko tarkkaan 9 vuotta sitten, eli perhepotretti isänpäivältä vuodelta 2000. Aika juoksee niin nopsaan…

Syyslomaviikko alkaa olla lopuillaan. Se on mennyt ihan hujauksessa. Maanantaina kävin Miskan ja ystäväni Hannan kanssa Haaparannalla, Torniossa ja Kemissä, vähän shoppailemassa tai muuten vaan maakuntamatkailemassa. Saatiin kierrettyä Ikea, CandyWorld, IcaMaxi, Rajalla ja PrimaRauta läpikotaisin, ja hetkinen käytiin sukuloimassakin isoveljen luona Kemissä. Tiistaipäivän ohjelmassa oli Hoplop-iltapäivä Miskan ja kavereittensa kanssa, tai minä lähinnä istuin ja luin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjan loppuun samalla, kun lapsoset riehuivat hiki päässä. Keskiviikkona oli leffapäivä, kun kävin Hannan kanssa katsomassa Julie&Julia ja yksikseni Fame. Edellinen oli oikein hyvä, jälkimmäinen taas ei. Torstai meni kotihommia tehden, ja perjantaina kävin Miskan kanssa uimahallissa ja sitten leivottiin kahden litran pullataikinasta korvapuusteja ja leetoja. Oikein mukava viikko!

Sitä edellinenkin viikko oli oikein mukava. Pääsin piiiitkästä aikaa vähän ulkomaille, kun vietin kolme yötä Pariisissa yhden projektin aloituspalaverissa. Sain lentomatkojen aikana vähän luettuakin, mikä on tosi positiivista;minulla kun on ollut pitkään monta kirjaa odottamassa lukemista, mutta ei ole ollut niille aikaa. Sain matkan aikana loppuun kirjat nimeltä Luukaupunki, Pahuuden piiri, ja Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

Päivät oli melko hektiset ja pitkät, mutta torstai-iltana käytiin projektiporukalla Versaillesissa kurkkaamassa linnan puutarhaa ja syömässä hyvin, ja perjantai-illan vietin hyvässä seurassa, kun tapasin kolme suomalaispariisitarta. Ihania uusia tuttavuuksia; täytyy ottaa uusiksi vielä joskus!

(Tuossa kuvassa, missä näkyy Eiffelin tornikin, näkyy hotellikin, missä majoituin. Se Novotel. Unohdin kameran kotiin, mutta kännykälläkin sai suht kohtuullisia kuvia, ja nuo kolme alimmaista on muiden kameroilla otettuja ja tänne ihan ilman lupaa laitettuja… )

Kai se nyt on jo kaikille tullut selväksi, että en sitten yhtään tykkää Suomen talvesta, tai siis pimeästä, kylmästä ja lumesta. Kirkasvalolamppu on pitänyt nyt jo kaivaa esiin ja ottaa käyttöön; toivottavasti sen avulla seuraava puoli vuotta menisi vähän iloisemmalla päällä kuin vuosi sitten.

Mutta siis hei, onko ihan pakko alkaa kestämään sitä lunta maassa ja ilmassa jo näin aikaisin??? Kysyn vaan???

Eka kännykkäkuvan otin maanantaina työpaikan parkkipaikalta ja toka kuvan meidän pihalla tänä aamuna. Plääh. Tulisi edes joulu pian!

Uskallan jo näin varhaisessa vaiheessa julistaa viime viikonloppuna vietetyt pikkujoulut vuoden parhaiksi! Ei voi, siis ei kertakaikkiaan vaan voi, tulla sen mahtavampia pirskeitä!

Meitä on ihana 15 naisen ystäväporukka, jotka vietetään ainakin kerran vuodessa pikkujouluja missä milloinkin, ja tällä kertaa paikkana oli mukava mökki Petäjävedellä. Itse asiassa se oli niin mukava, että sovittiin, että seuraavatkin pikkujoulut (jotka muuten ovat ensi vuoden maalis-huhtikuussa) vietetään samassa paikassa. Tällä kertaa mukaan pääsi yhdeksän ihanaista; jospa jo ensi kerralla saataisiin kaikki yhtä aikaa koolle. Mutta viimeistään lokakuussa 2012, kun vietetään meidän 10-vuotisjuhlaa, yritetään saada ihan jokaikinen mukaan!

Perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään elo oli yhtä juhlaa, naurua, puheensorinaa, hyvää ruokaa ja juomaa, yhdessäoloa, ulkoilua, saunomista, ihan (melkein) kaikkea parasta, mitä elämällä on tarjottavana. Nukkuminen kyllä jäi melko vähälle, mutta oli se sen arvoista! Akut on ladattu, poskilihakset kipeinä naurusta ja mielessä kasa mukavia muistoja, joilla toivottavasti pärjää seuraavaan tapaamiseen saakka.

Elämä on oikeasti ihan parhautta, kun on hyviä ystäviä!!! Suukko kaikille niille, jotka eivät tällä kertaa paikalle päässeet.

Blogi on hiljentynyt. Vähän on siitä huono omatunto, muttei sitten kuitenkaan. Kirjoitan aina kun siltä tuntuu, enkä oikein jaksa ottaa stressiä siitä, että ei ole nyt vähään aikaan siltä tuntunut. Eiköhän semmoinenkin aika taas tule jossain välissä.

Voisin tietty yrittää hiljaisuudesta vaikka kesäloman loppua, syksyä ja sen mukanaan tuomia kiireitä, harrastuksia ja touhuja, tai vaikka auringonpilkkuja, mutta totuus kuitenkin lienee ihan vaan pelkkä saamattomuus ja bloggausväsymys. Ja facebookissa olon aktiivisuus, täytyy myöntää. Sinne pikkutapahtumien syöttäminen selkeästi verottaa blogikirjoittamisen tarvetta. Kun tuntuu, ettei meille edes mitään kuulu; ei ole mitään erikoista, mistä sen pitemmästi kirjoittaa. Mutta hengissä ollaan, kaikki on normaalin hyvin, ja arki rullaa.

Laitetaanpa päivän kuvitukseksi kappale kauneinta Suomea; kuukausi sitten otettu kuva meidän seudulta.

Palataan!

Kyllä tosiaan kannattaa ihan julkisesti netissä valittaa! Tänään sitten posti toimitti minulle uudet sukat; kyllä nyt tarkenee syksyn viimoissa ja tuulissa! Ja koko, väri, varren pituus ja muutkin seikat olivat tismalleen oikeat. Suurkiitos Kaisa-Liisa! Ihana olet!!!

Toista viikkoa olen jo loman jälkeen ollut töissä, koululaisetkin ovat opiskelu-urakkansa aloittaneet ja ilmatkin ovat viilenneet niin, että kyllä kai se täytyy uskoa, että syksy kolkuttelee jo ovelle. Vielä elättelen pieniä toiveita, että saataisiin intiaanikesä, tai edes muutama lämmin ja aurinkoinen päivä ennen kunnon syksyä, mutta tällä hetkellä se ei kovin todennäköiseltä näytä. Sisälläkin on jo sen verran kalseaa, että olen iltaisin ottanut villasukat lämmikkeeksi. Vaikkakaan niistä ei enää kovin kauaa taida olla apua, ne kun ovat olleet kovassa käytössä jo vuosikaudet, ja näyttävät nykyään tältä:

Löytyisiköhän ketään vapaaehtoista kutomaan minulle uudet lyhytvartiset villasukat???

Edit pari tuntia myöhemmin: Heh, tuo oli tehokas kuva! Ei kauaa mennyt, kun eräs ihana ihminen lupasi lähettää minulle kohtapuoliin uudet villasukat. Kiitos K-L!!!

Huomenna alkaa taas arkinen aherrus, kun kuuden viikon lomat on lusittu. Kerrankin tuntuu, että loma oli tarpeeksi pitkä (vaikka en pistäis pahitteeksi paria viikkoa lisääkään… ), ja nyt jaksaa hyvin taas mennä töihin.

Kesä on ollut ihana!!! Kertakaikkiaan upeat ilmat! Aurinkosta ja lämpimistä vesistä on saatu nauttia ihan yllinkyllin; aivan kuin joskus lapsena, kun lähes asuttiin joessa koko kesäloma.

Lomareissukin meni hienosti. Oli kiva nopea Suomi-kierros; reilu 2000 km n. viidessä vuorokaudessa: Muhos - Vaasa - Pori (Sonisphere-festivaalit = Metallican konsertti) - Mynämäki - Nummela - Tervakoski (Puuhamaassa klo 10-19) - Hämeenlinna (Aulangon kylpylä) - Lempäälä (Ideapark) - Tampere (Särkänniemellä klo 14-20) - Tuuri (Keskisen kyläkauppa) - Kempele (Zeppelin) - Muhos.

Viimeisellä lomaviikolla sain aikaiseksi kyläilläkin runsaasti tässä Oulun seudulla, ja nyt on melkein kaikki lähistöllä asuvat kaverit moikattu tämän loman aikana. Saavutus sekin, ja mukavaa. Kaiken huipuksi meidän entinen koira Pinja käväisi meillä yhden päivän hoidossa; se on aina pojille huippuhetki! Tietty Pinjakin piti uimaan viedä, ja tähän loppuun laitankin kuvia Karhojan montulta, missä sen kanssa käytiin, ja missä siis Miskan kanssa ollaan paaaljon aikaa tänä kesänä vietetty.

Päivät sujahtavat ohi tosi nopeasti. Huomisen jälkeen olen ollut jo neljä viikkoa lomalla, ihan kotosalla möllötellyt. Onneksi on kaksi viikkoa vielä jäljelläkin. Mikallakin alkaa huomenna kahden viikon loma, se on kiva se.

Tämä viikko on mennyt ihan melkein pelkästään tietokoneella istuen. Innostuin tilaamaan Ifolorilta kuvakirjan USA-ajan valokuvista. Tosi mukava saada ne vihdoinkin sellaiseen muotoon, että voi oikeasti ihmisille jotain näyttää. Mutta arvatkaa vaan, mikä urakka. En edes tiedä, montako tuhatta kuvaa sen 13 kuukauden aikana otettiin, mutta nyt olen ne joka ikisen katsonut läpi, ja valkannut sieltä n. 500 kuvaa printattavaksi 96-sivuiseen kirjaan. Melkoinen homma!

Huomenna Aki lähtee isällensä lomaa jatkamaan ja meillä muilla alkaa muutaman päivän kesälomareissu; lähdetään Mikan kanssa Vaasan kautta Poriin, jossa lauantaina fiilistellään Metallican keikalla. Miska taas lentää lauantaina yksin Helsinkiin, ja me sitten tavataan se Mikan siskon luona Nummelassa sunnuntaina. Siitä sitten yhdessä ajellaan pikkuhiljaa seuraavalla viikolla ylöspäin, ainakin Puuhamaa on luvattu käytäväksi, ja keleistä riippuen ehkä myös muuta kivaa. Hämeenlinnassa kuitenkin kylpylässä ollaan yksi yö ja Tampereella toinen. Sitten katsotaan, minä päivänä päästään kotiin asti.

Pistetäänpä tähän nyt kuvaksi vaikka tuota piha- ja puutarhaosastoa; meidän iso ja tuottelias tomaattiamppeli, josta ollaan jo monet monituiset makeat tomaatit napsittu parempiin suihin. Kuvat kun on otettu melkein kuukausi sitten…

Oi sitä onnea, autuutta ja vapauden tunnetta, minkä sai aikaan kuljettajatutkinnon läpäisy, ja mopo- ja traktorikortin saanti tuollaiselle tasan 15-vuosikkaalle. Ei sitä paljon eilenillalla näkynyt, uudet kuviot kutsuivat melkein heti korttikokeen jälkeen.

No, ehti se käväistä pikaisesti kakulla, mutta muu ruokailukin hoitui kavereitten kanssa kylillä. Nauttikoon vapaudestaan nyt hetken, kohta se koulu taas alkaa ja rajat tulee väkisin vastaan.

Aki rakas esikoiseni täyttää huomenna maagiset 15 vuotta, ja pääsee suorittamaan mopo- ja traktorikortin. Toivottavasti kuljettajantutkinto menee reilusti läpi, ja poika pääsee vihdoinkin julkisille teillekin ajelemaan kulkuneuvolla, johon hän itse kauan säästi ja jonka lopulta pari viikkoa sitten kävi ostamassa.

Muistelin tässä yösydännä muiden jo nukkuessa vanhoja, ja kirjoitin Akin synnytyskertomuksen ylös, samalle sivulle, minne pari vuotta sitten kopioin Miskankin vastaavan jutun. Linkkiä klikkaamalla siis pääsee lukemaan, miten yllätysperätilasynnytys OYSissa hoidettiin vuonna 1994.

Jep, ja tämäkin kukka ehti kukkia onnensa ohi, tai siis sen ohi, että ehdin siitä kuvan ottaa. Akileija on minusta tosi nätti kukka myös, ja nimikin on niin hauska! Ja se kukkii kivasti alkukesästä, kun ei vielä niin moni muu kasvi ole aloittanut kukintaansa.

Otetaanpa seuraavaksi vaikka tämä päivänkakkara. Vaikka se onkin muka vähän arkinen kukka, niin minusta niin hurmaava. Tuossa kukan keskustassa on jotain ihan hypnotisoivaa. Ja jos alempaa kuvaa katsotte tarkasti, niin taustalla voi hämärästi nähdä myös tuoreen mopon omistajan puunaamassa aarrettaan…

Laitetaanpa seuraavaksi kuva vaikka tällaisesta jo ohikukkineesta kasvista. Iirikseksi aina olen näitä kutsunut, mutta netistä löysin äsken, että oikea nimi olisikin Siperiankurjenmiekka.

Ne kyllä ehtivät jo kukkia ohi, mutta tässä kuva kivannäköisesti pallukasta, mikä kukan jälkeen varren päähän ilmestyi. Ei kai se siemen sentään ole? Luulin ainakin, että nuo lisääntyy ihan jakamalla eikä siemenestä?

Jakaa nuo kyllä pitäisikin jo; oletan että sitten ne alkaisivat enemmän kukkimaankin. Nuo minun kukkapenkissä olevat yksilöt ovat nimittäin hyvin ranttuja kukkimaan; tänäkin vuonna taisi vain neljä tai viisi kukkaa tulla, vaikka iiriksen juurakoita ja lehtiä kasvaa siellä vaikka kuinka paljon. Lannoittaminenkin tietty voisi auttaa…

.

Meillä näyttää tulevan mansikka-aika jonkun viikon päästä. Tämä mansikka-amppeli nimittäin kukki ihan valkoisenaan, ja nyt suurin osa kukista on jo muuttunut marjaraakileiksi. Tämä kasvi on minulle mieleen erityisesti siksi, että ostin amppelin viime kesänä, ja sitten syksyllä tein kokeilun, eli iskin sen meidän pottupenkkiin talveksi. Ja tänä keväänä sitten saatiinkin kaivaa kovasti rehevöitynyt, erinomaisessa kunnossa oleva mansikkatupas reilusti viimekesäistä suurempaan astiaan. Pitääpä yrittää samaa ensi syksynäkin!

Niin, tämä nimenomainen tapaus on kuukausimansikka, eli tuottaa pieniä, metsämansikan kokoisia (ja vähän -makuisiakin) marjoja pitkän satokauden ajan.

Otsikko kuvaa hyvin muutamaa viime päivää. Loma on siis alkanut, ja aivan uskomatonta, mitkä mahtavat ilmat lomalaista on hellineet! Viime kesän kylmät säät oli vielä niin tuoreessa muistissa, että olin otettu jo parista ensimmäisestä lämpimästä päivästä, mutta nyt kun tätä hellettä on jatkunut jo viikon verran, olen nauttinut täysin rinnoin! En tiedä muistanko ikinä näin pitkää yhtenäistä näin hyvän kelin pätkää. Aivan kuin tilauksesta se tänne tuli, minun lomapäiviäni kruunaamaan. En paljon ole sisällä malttanut olla; riippukeinu ja riipputuoli ovat kutsuneet kovasti. Uimarannallakin, ja uimassakin (minäkin, hui!!!), ollaan Miskan kanssa käyty monta päivää peräkkäin, eikä vesi edes ole kylmää!

Niin, siis pihalla on tullut oltua. Tietokone on saanut olla harvinaisen rauhassa viime päivät, mutta kukkapenkit ja kasvihuone on saaneet sitäkin enemmän huomiota osakseen. Ajattelin postailla kukka- ja kasvikuvia tänne tämän heinäkuun ajan. Harmittaa nimittäin, että en puolienkaan meidän perennojen nimiä edes tiedä. Pitäisihän ihmisen tietää, mitä omassa pihassa kasvaa! Ajattelin, että jospa otan kaikista kasveista kuvat, ja etsin niille kirjoista/netistä nimet, ja sitten laittelen niitä tänne blogiin, niin muistan ensi keväänäkin, mitä kaikkea täällä oikein on. Jos vaikka joku vuosi oikeasti saataisiin tehtyä se monta vuotta suunniteltu kukkapenkkien täysmylläys ja kasvien uudelleen sijoittelu.

Aloitetaan siis. Tärkein kasvi, mitä meidän kukkapenkissä löytyy, on yksi samettiruusu. Se on tärkein siksi, että sen taimen on Miska minulle itse kasvattanut, ja antanut äitienpäivälahjaksi. Samanlaisen sain Miskalta viime vuoden keväänäkin, ja myös Akilta silloin kauan sitten, kun hän eka-tokaluokilla oli. Minusta aivan ihana äitienpäivälahja, ja siitä kuuluu kiitos meidän kyläkoulun ihanalle eka-tokaluokanopettajalle Vapulle, joka idean on keksinyt ja toteuttanut jo vuosikaudet. Tässäpä siis tämä tämänvuotinen samettiruusu:

Tulihan se oikea kesäkin sieltä, vaikka juhannus ei siltä yhtään tuntunutkaan. En kyllä muista yhtä kylmää keliä minään aikaisempana juhannuksena! Ei tarettu edes perinteiseen tapaan terassilla syödä, vaan sisälle piti grilliherkut kantaa. Vaan ei se mitään, onneksi tällä viikolla alkoi lämmetä. Minulla alkaa kesäloma ylihuomisen jälkeen, joten senkin takia lämpimät ilmat ovat toivottavia!

Viime sunnuntaina käytiin Miskan ja mummun kanssa Muhoksen kesäteatterissa katsomassa Punahilkka-näytelmä. Se jo teki tämän kesän paremmaksi kuin viime kesän; viime kesänä kun satoi joka päivä, kun kesäteatteriesitykset olisivat olleet, eli jäi perinteinen kulttuurikokemus väliin silloin. Näytelmä oli ihan mukava; Miskan mielestä paras kohta oli, kun suden vatsassa oleva mummo lauloi suureen ääneen ja laittoi suden tanssimaan.

Tänään kävin Mikan kanssa iltalenkillä, ja paluumatkalla taivaalla näkyi todella hieno sateenkaari; tai oikeastaan kaksi sateenkaarta, joista toinen oli ihan kokonainen puoliympyrä. Ensimmäistä kertaa elämässä nähtiin myös, mihin sateenkaaren kumpikin pää päättyi. Nimittäin kun alkoi ripsottelemaan vettä, sateenkaari muuttui niin, että sen päät näyttivät olevan ihan meidän lähellä, muutaman metrin päässä, toinen pää toisella puolella tietä ja toinen toisella. Hienoa oli, eikä yhtään haitannut, vaikka vähän kastuttiinkin. Kyllä kesä kastelemansa kuivaa!

Otin kuvat kännykkäkameralla samalla kun ajoin pyörällä, joten suonette anteeksi niiden huonon laadun. Tuota panoraamakuvaa, mihin liitin kaksi kuvaa yhteen, olisi tietysti voinut vaikka vähän käsitellä, niin ettei tuo raja olisi niin selvä, mutta antaapa olla, koettakaa kestää! Kuvistä näkee hyvin myös, miten hiljainen on kylätie… tai siis Valtatie 22 ja sen vierellä kulkeva pyörätie. Ei paljon muita liikkujia iltakahdeksan aikaan ollut. Piti tuossa viimeisessä kuvassa päästää Mika menemään edellä, että edes yhden ihmishahmon kuviin sain.

Nyt just päätin alkaa tänne kirjoittamaan, ihan sama mitä, kunhan edes jotain. Harmittaa hiukan, kun olen ollut niin saamaton tämän blogin kanssa. Tuntuu, ettei täällä Suomessa oloaikana ole mitään jännää kirjoitettavaa, eikä ketään kiinnosta tämä ihan taviselämä. Mutta kun kerran en raski kokonaan tätä lopettaakaan, niin olisi syytä kuitenkin joskus jotain tänne raapustella.

Niin, lakkiaisreissun jälkeinen viikko minulla oli kesälomaa, ja vietin sen viikon sata lasissa laittaen kotona ja puutarhassa paikkoja kuntoon, sekä leipoen ja juhlia muuten organisoiden. Akin rippijuhlat siis olivat sunnuntaina 7.6. ja tapani mukaan stressasin niitä varmaan vähän liikaakin. Pääasia kuitenkin on, että rippilapsi sai konfirmaationsa ja juhlat sujuivat erittäin hyvin. Niistä jäi minulle tositosi hyvä mieli! Kiitos kaikille osallistuneille!

Sitten tämä viikko hurahti nopeasti. Alkuviikosta käytiin ostamassa Akille mopokypärä, ja hieno ostettiinkin! Oli se hakuprosessi vähän pitemmän kaavan mukaan tehty; siinäkin kaupassa, mistä lopulta kypärä löytyi, se löytyi vasta kolmannella käyntikerralla, mutta se sallittakoon; niin tärkeä asia se nuorelle miehelle oli.

Torstaina Miska heräsi aamulla taas kuumeessa! Jo kolmas korkean kuumeen jakso vapusta alkaen. Perjantaina käytiin lääkärillä, kun kuume huiteli koko ajan neljässäkympissä, ja saatiin vaihteeksi angiinadiagnoosi, ja penisilliinikuuri. Kolmas nielutulehdus alle kahden kuukauden sisään! Lääkäri sanoi, että jos vielä kerran tulee, niin sitten laitetaan nielurisanpoistoleikkausjonoon. No, lääkkeet alkoivat nopeasti vaikuttaa, ja tänään taitaa tulle ensimmäinen kuumeeton päivä. Harmi vain, että tämä tauti sattui juuri silloin, kun olisi ollut neljän päivän pesisleirille lähtö. Se sitten jäi väliin, aivan niinkuin se koulun leirikoulukin kolmisen viikkoa sitten saman taudin vuoksi.

Minä vietin eilen ihanan päivän kirjamessuilla. Vähän kyllä harmitti, että sekin sattui juuri Miskan sairastamisen kanssa päällekkäin, mutta hyvin olivat isän kanssa kotona pärjänneet. Ja mikseivät olisi… Niin, olin talkootöissä Nispero-kirjakahvilan osastolla, ja oli mukavaa! Kiireistä kyllä, ja illalla jalat muusina ja selkä koko päivän seisomisesta jäykkänä, mutta kyllä kannatti. Oli hauska kokemus!

… sillä on mukavaa!

Kävin viikonloppuna ihan itsekseni autoilemassa Porissa kummityttäreni lakkiaisissa. Sieltä kun takaisin pohjoiseen päin sunnuntaina suuntasin, päätin ex tempore ajaa Kaskisten kautta. En ole Kaskisissa vuosikausiin käynyt, mutta se on lapsuudesta saakka ollut yksi minun lempikaupungeistani Suomessa. Vietin siellä joka kesä osan lomastani peruskouluikäisestä lukioikäiseen saakka; siellä oli minulla monia ystäviä, ja kesätyöpaikkojakin.

Saattepa tässä tekin nyt sitten kuvapläjäyksen tähän Suomen pienimpään (väestörekisterikeskuksen mukaan asukkaita oli 1473 kpl 31.3.2009) kaupunkiin.

Kaupungin eloa on vuosikymmenet vauhdittanut Metsä-Botnian tehdas, ja sen siluetti aina näkyykin ensimmäisenä, kun Kaskisten saarelle etelän suunnasta tulee. Toivottavasti kaupunki selviää siitä, että tehdas nyt tänä vuonna suljettiin; se oli kyllä paha uutinen kaikille Kaskismielisille!

Sitten varsinaiseen kaupunkiin. Ensinnäkin, talot, joissa olen asunut: ensin Marianrannankadun kerrostalo, sitten Ruotsinkadun kerrostalo ja viimeiseksi Marianrannankadun rivitalo:

Sitten paikka, joka oli minusta paratiisi: mökki, joka vuokrattiin melkein joka kesä viikoksi tai pariksi. Sieltä on hyviä muistoja paljon. Mm. saunamökin pikkuhuoneessa kaverin kanssa yöllä kuiskitut salaisuudet ja lauletut laulut. Mukava, että mökki sattui olemaan nyt tyhjillään, että pääsin kurkkimaan. Ihan samanlainen se oli vieläkin; vähän pienemmältä vaikutti vain nyt kuin silloin kymmenkesäisenä…

Kodin ja mökin jälkeen tärkeintä minulle oli Kaskisissa ystävät, jotka säilyivät mukana, vaikka talvet asustinkin Torniossa. Ensimmäisenä Miinan kotitalo; siellä olen todella paljon aikaani viettänyt. Miina oli ensimmäinen oikea ystävä tuossa kaupungissa, hänen kanssaan leikittiin ja laulettiin ja supatettiin päivät pääksytysten. Toinen ystäväni oli Jarkko, jonka ihanaa Nikke-koiraa ulkoilutettiin, ja jonka kanssa haettiin isoja sylillisiä horsmia minkkitarhan vieressä oleville lampaille. Kolmas tärkeä ihminen oli Juha; ensimmäinen poikakaverini. Vain yhden kesän, koska seurustelu kesti huonommin välimatkaa kuin ystävyys, mutta lämpimät muistot jäi hänestäkin.  

Seuraavaksi eniten minua pidätteli Kaskisissa kesätyöt. Jostain syystä (=suhteilla) sain sieltä paremmin kesätöitä kuin talvikotiseudultani. Ensin autolautta Folklinerin (Kaskisista Gävleen) satamasiivoojana, sitten myös kerrostalojen rappusiivoojana, leirintäalueen mökkien ja saunan siivoojana, ja parina kesänä myös jäätelökioskin hoitajana. Tuossa allapa kuvat näistä; paitsi Folkliner ei tietenkään enää satamassa näy, se taisi vain kolme kesää kulkea tuota reittiä. Ja jäätelökioskikaan ei enää ollut paikoillaan, sillä kohtaa näkyi vain puolityhjä vaalimainosteline.

Sitten vielä muita tärkeitä paikkoja. Kalasatama ja Myllykallio ovat aina olleet lempipaikkojani. Nytkin piti kävellä koko vanha reitti uudestaan, käydä auringonottopaikat tarkastamassa, ja muutkin muistoja mieleen tuovat kohteet. Kaikki oli ennallaan.

Kalasatama:

Myllykallio:

Muita tärkeitä paikkoja minulle lapsuudessa olivat Veikon kauppa, kirjasto ja uimaranta. Niistä siis vielä kuvat:

Veikkari, siis Veikon kauppa, oli satumainen pikku puoti, jossa iki-ihana Veikko ja vaimonsa myivät lapsille irtokarkkeja, ja aikuisille ihan mitä tahansa. Uskomattoman monipuolista tavaraa uskomattoman pienessä tilassa! Enää Veikkaria ei ole, mutta sen talo on vielä jäljellä, ja jonkunlainen kauppa siinä oli vieläkin.

Kirjasto, nimenomaan tämä kuvassa oleva uusi kirjasto, oli paikka, jossa vietin paljon aikaani. Lapsuuden kesinähän oli aikaa lukea ja lukea ja lukea. Talvisinkin katselin Kaskisten kirjastokorttia, ja tunsin edes jollain tapaa olevani oikea kaskislainen, vaikka en siellä läpi vuoden asunutkaan. Mutta olihan minulla sinne pysyvä kirjastokortti sentään!

Ja se uimaranta. Miten ne lapsuuden kesät olivatkin aina niin hienoja, ja vesi aina lämmintä!?! Ei muuta kuin eväät mukaan ja rannalle, vaikka koko päiväksi. Ihanaa!

Tässäpä teille siis pienoinen turistikierros. Kaskinen on kiva kaupunki; käykää vaikka itse katsomassa! Eikä se muuten ollut paljon muuttunut viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen! No, Eskilsö:hön menevä lossi oli minulle uusi näky, ja jotain muuta pientä muutosta, mutta perussisimmältään ihan sama kaupunki edelleen. Tykkään!

Eilen sitten alkoi kesä. Ainakin päätellen siitä, että a. minulla alkoi kesäloman eka pätkä, ja b. oli Miskan koulun kevätjuhla, ja ennenkaikkea c. laulettiin Suvivirsi. Suvivirren lisäksi kevätjuhlissa laulettiin Tuuli hiljaa henkäilee ja Miks leivo lennät Suomehen. Taitaa olla ainakin 25 vuotta, kun viimeksi olen nuo laulut laulanut, olipas mukavaa!

Sään perusteella kesän alkua ei olisi voinut arvata; +9 astetta ja myrskytuuli ei oikein vakuuta. Mutta onneksi lauantaiksi on luvattu lämmintä ilmaa!

Edelliseen postaukseeni päivitystä sen verran, että Miskan leirikoulu meni vähän mönkään. Yhden yön ehti siellä olla, ja sitten nousi korkea kuume. Soittivat sitten tiistai-aamusella minut hakemaan potilaan kotiin. Miska sitten sairasti loppuviikon. Vähän harmitti, kun vaellusreissut sun muut jäi käymättä, mutta onneksi Ranuan eläinpuistossa ehti vierailemaan; siellä oli ollut tosi hauskaa.

Auto on pakattu, ja minä suuntaan parin tunnin kuluttua kohti etelää. Tänään käyn moikkaamassa yhtä ystävää Toijalassa ja muutamaa Tampereella. Huomenaamusta sitten Poriin lakkiaisiin. En olekaan yo-juhlissa käynyt yli kymmeneen vuoteen! Matkaseurana minulla on äänikirja. Lainasin kirjastosta Täällä pohjantähden alla -trilogian. Klassikko, joka jokaisen suomalaisen olisi pitänyt lukea, mutta joka tähän asti oli väistellyt minua. Töihin ajaessani olen siitä ehtinyt jo ensimmäisen osan kuunnella, nyt on toinen osa menossa. Erittäin hyvä kirja, eikä vähiten lukijansa ansiosta! Oikea ammattilainen on ilo korvalle!

Miska lähti tänään leirikouluun. Oli niin tohkeissaan ja jännittynyt eilisestä asti, että ei tainnut paljon viime yönä nukkua. Ihana tämä meidän pikkukoulun leirikoulu! Koko koulu eskaria lukuunottamatta lähti matkaan: 47 oppilasta valvojinaan 8 opettajaa ja apuopettajaa; oikein hyvä aikuinen/lapsi -suhde. Kaksi yötä ovat reissulla; luvassa mm. Ranuan eläinpuisto, Posion Pentik-mäki, vierailu poro- ja huskytilalle, patikointireissu Korouoman komeissa maisemissa, ja majoittuminen Lapiosalmen leirikeskuksessa. Varmasti mukava kokemus!

Muutenkin tuntuu, että eniten kirjoitettavaa olisi Miskan jutuista. Sillä kun oli synttärit, ja on ollut kevään ensimmäinen pesäpallo-ottelu (F-pojat vastaan E-tytöt, se selittää pelaajien kokoerot, mikä kuvassakin hyvin näkyy), ja soitinryhmän kevätesitys, ja kaikenlaista. Meille muille on lähinnä langennut statistin osa viime viikkoina.

Ensi viikolla minä ajelen itsekseni Tampereen mutkan kautta Poriin, ja käyn juhlimassa rakkaan kummityttöni lakkiaisia. Tuntuu ihan kummalliselta, että minulla voi olla jo ylioppilas-ikäinen kummityttö, vaikka itse olen näin nuori!

Siitä seuraavan viikon, siis kesäkuun eka viikon, olenkin lomalla, ja valmistelen meillä kotona juhlia. Aki kun pääsee ripille sitten 7.6. Iso tapaus sekin! Vaikka jos Akilta kysytään, niin konfirmaatio jää kauas jälkeen tärkeydessä heinäkuisten 15-vuotissynttäreitten rinnalla. Aivan järkyttävä mopokuume!

Ja vielä säätiedotusta sen verran, että kelit on olleet viimeiset päivät aivan älyttömän hyvät! Puut ja pensaat on alkaneet vähän vihertää. Viimeisetkin lumikasat on meidänkin pihalta sulaneet. Ja trampoliinikin saatiin viikonloppuna pystytettyä. Kesä on jo ihan ovella, jee!!!

Nyt on hetken aikaa tuntunut siltä, että oikeasti ihan pian melkein jo on kesä, tai ainakin kevät. Meidän pihaltakin lumi alkaa olla kohta jo sulanut. Tässä alla tämänpäiväinen tilanne, kuukausi sitten otetun kuvan näkee täällä. Samaan syssyyn voisinkin itse asiassa päivittää tilanteen myös työpaikan lumikasan osalta. Siitähän on helmi- ja huhtikuussa otetut kuvat täällä. Melkoisesti ovat kasat pienentyneet, kohta jo häviävät kokonaan.

Huhtikuu kului rauhaisasti loppuun, ja toukokuun tulohan tarkoitti myös sitä, että Mika alkaa taas olemaan viikotkin Oulun seudulla; Kittilän komennus ainakin tältä erää loppui. Erinomaisen mukava asia meille koko perheelle!

Vappu meni rauhallisissa merkeissä. Ei edes sitä vähäistä juhlintaa suoritettu, mitä oli suunniteltu, kun Miska sairastui elämänsä ensimmäiseen angiinaan. Sepä sitten olikin raju tauti, monta päivää kuume huiteli neljänkympin tietämillä, ja oksennuttikin muutaman kerran; potilas ei voinut syödä mitään eikä jaksanut tehdä mitään, ja olo oli kurja. Äiti sai toimia lähihoitajana ympäri vuorokauden, ja mökkihöperyys meinasi jo iskeä. Onneksi nyt tauti on jo takanapäin, toipumisvaihe menossa.

Akin kuulumisia sen verran, että kovaa pohdintaa aiheuttaa ensi vuoden kouluasiat; Aki kun ei oikein viihdy tuolla Oulun kv-koulussa ja on toivonut vaihtoa Muhoksen yläasteelle. Sitä sitten on puhuttu monen eri tahon kanssa, vertailtu ja vaihdettu kokemuksia ja mietitty plussia ja miinuksia. Saa nähdä, mikä ratkaisu loppujen lopuksi tehdään. Parin viikon sisään se kuitenkin pitäisi tietää.

Akin isomummo kuoli vastikään, ja tänään on hautajaiset Keminmaalla. Aki on mennyt sinne isänsä kanssa; minä hiljaisesti itsekseni muistelen 95-vuotiasta hyvää ihmistä. Huomenna Akilla on sitten judokilpailut Oulussa, kovasti tapahtumia muutaman päivän sisään. Näiden lisäksihän on Miskan 9-vuotissynttärijuhlat myös huomenna, ja sitten vielä äitienpäivä sunnuntaina. Monenlaista hulinaa.