Jee, hienoa! Yksi asia vähemmän mietittävänä!
Lauantaina meillä kävi kylässä perhe, joka oli kiinnostunut vuokraamaan meidän talon siksi aikaa, kun ollaan itse rapakon takana. Tykästyivät, ja sovittiin , että talo on nyt niille varattu. Tosi kivaa!
Perhe on meidän tutun tuttu, eli lähikoulun rehtorin tyttö miehineen ja lapsineen. He alkavat rakentaa omakotitaloa tähän kilometrin päähän sopivasti ensi syksynä, ja heidän oman talon suunnitellaan olevan valmis sitten vuoden päästä syksyllä. Täydellinen ajoitus! Lupasivat vielä maksaa vuokran koko meidän poissaoloajalta, vaikka itse sattuisivatkin muuttamaan uuteen kotiinsa jo ennen sitä. Saadaan näin meidän talolainan lyhennys katettua kivasti.
Olen _erittäin_ tyytyväinen!
Niin joo, käytiin pari viikkoa sitten Kunnarin perheen luona. Emme olleet ennen heitä tavanneet, isoveljeni saattoi meidät yksiin, ja ihan hyvä, että saattoi. Kunnarit ovat tulleet puoli vuotta sitten Amerikasta oltuaan siellä vuoden vaihdossa. He olivat myös Washingtonissa, mutta ei kaupungissa vaan osavaltiossa, eli luoteis-USAssa, Seattlen lähellä.
Saimme heiltä paljon hyvää kokemusperäistä tietoa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, ja mitä hankaluuksia on edessä. Eniten alussa oli hankaluutta raha-asioiden kanssa, kun joka paikkaan vaadittiin isot takuut, kun ulkomaalaisella ei Amerikassa ole vielä luottohistoriaa, ja on siten täysin kolmannen luokan kansalainen, epäluotettava henkilö. Irtonaista rahaa pitää siis olla alussa huomattava määrä, kääk. Sitten oma aikansa menee mm. USAn ajokortin saamisessa, puhelinliittymien hommaamisessa sun muussa ihan normaaliarkipäiväisissä asioissa.
Heidän poikansa oli eka luokalla ja tyttö eskarissa, ja poika ei ollut puhunut koulussa mitään ensimmäisten kuukausien aikana. Mutta puolen vuoden jälkeen oli sitten alkanut puhumaan, ja loppujen lopuksi sen vuoden aikana oli saanut oikein hyvän kielitaidon.
Niin, yleisenä huomiona heillä oli, että amerikkalaiset suhtautuu ihan hyvin ja kärsivällisesti siihen, että ei välttämättä osaa puhua ihan sujuvasti eikä osaa kaikkia käytäntöjä. Ulkomaalaisuudella saa paljon anteeksi, siellä ollaan niin tottuneita siihen, että ihmiset tulevat muualta sinne.
Nyt Suomeen palattuaan ovat huomanneet, että täälläkin menee eka puoli vuotta jonkunlaisen muutosvaiheen kourissa. Vasta nyt reilu puoli vuotta Suomeen paluun jälkeen he kokivat, että alkavat olla taas "normaaleja", ja pystyvät kunnolla suhtautumaan niin hyvin kuin huonoihin puoliinkin niin Amerikan aikaisia tapahtumia muistellessa, kuin Suomen asioissakin. Niin, ja nyt on eka kertaa mieleen juolahtanut ajatus, että ehkä joskus myöhemminkin voisi vaihtoreissulle lähteä, alkuun se oli ehdoton ei-asia. Mutta ehdottomasti suosittelivat vaihtovuotta, vaikka se onkin välillä vaikeaa ja raskasta. Antoi kuitenkin enemmän kuin otti.