Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

No niin, eilen illalla hain postista kirjatun kirjeen, jossa oli meidän passit, joihin oli liitetty hienot virallisen näköiset USAn viisumit yhdelle sivulle. Jee! Nyt voi alkaa varata lentolippuja!

Tänään sitten oli mielenkiintoinen päivä, kun minulla oli soveltuvuustesti. Hieman kyllä olen nurissut sitä, että miksi ihmeessä soveltuvuustesti ulkomaan komennukselle pitää järjestää vasta sitten, kun lähes kaikki viralliset paperi- sun muut hommat on jo hoidettu. Jotenkin tuntuisi, että olisi järkevämpää käydä testaamassa soveltuvuuttansa jo muutamia kuukausia ennen, siis ennen kuin on työsopimukset tehty, asunnon takuuvuokra maksettu, viisumit haettu jne…

No, joka tapauksessa, tänään siis astelin aamulla Psyconin toimistoon koko päivän kestävää testiä varten. En ole ikinä ennen missään testattavana ollut, siinä mielessä oli tosi kiinnostavaa, ja vähän jännää. Meitä oli 5 testattavaa henkilöä samana päivänä, kaikki täyteltiin lappusia samassa luokkahuoneessa.

Minulla oli täytettävänä taustatietokaavake nykyisistä työtehtävistä ja kaikista aiemmista töistä ja koulutuksista. Sitten oli kolme aikarajoitteista älykkyystestin tapaista tehtävää, joissa piti jatkaa lukusarjoja, keksiä seuraavia kuvioita jonon jatkoksi ja miettiä, oliko väittämät tekstien mukaan totta vai ei. Neljäs aikarajoitteinen tehtävä testasi nähtävästi jotain ideointikykyä, siinä piti keksiä mahdollisimman paljon seuraamuksia tietyistä tilanteista, esimerkiksi mitä tapahtuisi, jos aurinko sammuisi, mutta lämpötila pysyisi silti ennallaan.

Näiden aikarajoitteisten tehtävien lisäksi oli omaan tahtiin tehtäviä tehtäviä, kuusi eri kaavaketta, joissa kyseltiin sitten itsearviointia omista luonteenpiirteistä, kyvyistä, heikkouksista, motivaatiosta jne. Monessa kyseltiin samoja asioita ristiin ja vähän eri sanamuodoilla.

Näiden tehtävien lisäksi oli täytettävänä lomake, joka paneutui nimenomaan siihen ulkomaan komennukseen ja sen herättämiin ajatuksiin, sekä noin tunnin kestävä yksilöhaastattelu konsultin kanssa.

Niin, ja viimeisenä oli ryhmätyötehtävä, eli me kaikki viisi saatiin yhdessä tehtäväksi puolessa tunnissa suunnitella kunnan kaavoitusalue perusteluineen, siis mitä tulee minnekin päin kartalle. Sitten kun oltiin valmiita, jokainen sai oman tittelin, ja me saatiin esitellä suunnitelma, jokainen oman vastuualueensa kannalta, ja vastailla yleisön esittämiin lisäkysymyksiin.

Siinäpä päivä hurahti nopeasti, oli ihan kivaa, ja mielenkiinnolla odotan, minkälaista palautetta sieltä tulee. Mies testataan ensi viikolla, se on vähän lyhyempikestoinen, parin tunnin juttu.

Meidän tavaramäärää mitataan nykyään banaanilaatikoissa! Miten sitä ennen ollaankaan pärjätty ilman niitä! Tukevia, hyvän kokoisia, kantoaukollisia laatikoita, joisa on erikseen laatikko ja kansi (=ei tarvitse teippailla), ja riittävästi ilmareikiä. Avuliaalta marketissa työskentelevältä kaverilta saatiin niitä monenmonta, ja kylläpä niihin onkin kiva pakata tavaraa.

Sitten otsikon asiaan: pakkasin eilen meidän huushollin pyyhekasoja. Jätin vielä jokaiselle yhdet isot ja pienet vaihtopyyhkeet pakkaamatta, samoin kuin tällä hetkellä käytössä olevat, mutta lopuistapa sitten kertyikin iso kasa. Miten voi yksi perhe tarvita VIISI (5!!!) banaanilaatikollista pyyhkeitä?!? Miksi niitä on niin paljon? Mihin niitä aiotaan kaikkia käyttää, vai aiotaanko? Ja ennenkaikkea, miksi yhtään, edes sitä vanhinta ja kuluneinta, ei voi heittää pois?

Kahdessa viikossa blogin avaamisen jälkeen oli 200 lukijakäyntiä, ja nyt, vajaa kuukausi siitä, on mittarissa 800! Huh, melko paljon, näin niinkuin ajateltuna kuitenkin että tämä on melko sisäpiirille vaan ilmoitettu, no, muutamalle listalle kavereiden lisäksi. Tuleekohan tässä suorituspaineita, kehtaanko enää kirjoitella just niin miten tuntuu, vai pitääkö alkaa jotain kaunistelemaan…

No, enpä minä oikein osaa kirjoittaa kuin näin, joten en usko, että tyyli sen kummemmin muuttuu. Nyt alkaa vaan tulla paineita, että mitä keksin lahjaksi sille tuhannennelle kävijälle, kun sellaisen tulin luvanneksi. Luulin tosin silloin, että me ollaan jo hyvä tovi oltu siellä rapakon takana, kun se raja rikkoutuu, mutta eihän siinä niin taidakaan käydä.

Jeeputi jee, viisumit on nyt haettu, ja jännitys lauennut.

Paperit oli OK, virkailija jopa erikseen huomautti, että ovatpa nämä hyvin järjestettyinä… Kuopuksen allekirjoituksen kohdalle piti laittaa minun allekirjoitus, ja molempien poikien sähköpostiosoitteisiin piti laittaa meidän sähköpostiosoite. Ja pari lappua, joita ei missään oltu mainittu ja pyydetty, pitää laittaa faksilla menemään huomenna. Muuten kaikki ok, ja viisumilliset passit tulee postissa muutaman päivän päästä! Jee!

Kokemus sinänsä oli… hmm…  mielenkiintoinen. Turvatarkastuszydeemejä olinkin jo osannut odottaa, mutta että ihan vartijan saattamana sitten käveltiin vielä ihan eri rakennukseen ja monien lukittujen ovien läpi, huh. Ja sitten loppujen lopuksi päästiin aulaan, jossa yli 10 hengen asioita käsiteltiin yhtäaikaa, peräkkäin ja rinnakkain niin, että kaikki varmasti kuuli toistensa jutut, se tuntui hassulta. Ja se, että kaikki virkailijat olivat lasiseinän takana, vaikka just oltiin menty kaikenmaailman metallinpaljastimien läpi, ja se, että ne virkailijat puhuivat särisevään mikrofoniin, vaikka paremmin olisi varmaan kuullut ihan sen lasiseinän läpi sen puheen. No, eipä jäänyt kaukaisimmille penkeillekään istujille epäselväksi, mitä varten kukainenkin siellä oli… Ja sekin oli hassua, että meitä huudettiin lasin eteen monta eri kertaa ja aina välillä sitten saatiin istua odottamassa ja kuuntelemassa, miten niitä muiden asioita hoideltiin. Niin, ja mies oli melkoisen pettynyt, kun loppujen lopuksi varsinaiseen haastatteluun ei sitten kutsuttukaan häntä ollenkaan. Minut vain haastateltiin, ja sitten sanottiinkin että saamme molemmat lähteä. Mies siis kävi päivän Helsingissä ihan vaan siksi, että sai antaa sormenjälkensä USAn rekistereihin… Vähän toista tuntia kaikenkaikkiaan siellä suurlähetystössä meni.

Viisumien kunniaksi käytiin sitten Carrolssilla syömässä. En olekaan vuosiin Iso Carolinaa maistanut, kun eihän täällä periferiassa enää niitä lafkoja ole. Oli ihan melkein samanmakuista kuin silloin ennen.

Tällä hetkellä ottaa vähän pattiin! Ehkä se viisumihaastattelu sitten jännittää vaan taka-alalla, että muutkin asiat sitten tuntuu tylsiltä. Mutta jotenkin tuntuu, että nyt on joutunut vähän niinkuin nenästävedetyksi.

Mehän sovittiin meidän Suomen kodin vuokraamisesta jo vaikka kuinka kauan aikaa sitten, jo toukokuussa. Vuokrasopimus oli sovittu allekirjoitettavaksi tänään. Ja allekirjoitettiinkin, eli ei siinä mitään. Mutta ottaa päähän, että vuokralaisilla oli tilanne ja ajatukset muuttuneet, eivätkä olleet meille mitään ilmoittaneet etukäteen. Olin viikko sitten laittanut niille menemään minun ehdotuksen vuokrasopimukseksi, eikä siihen oltu saatu mitään palautetta tässä välillä. Nyt sitten kun istutaan saman pöydän ääressä, saadaan paljon (sinänsä ihan asiallisia ja ymmärrettäviä) perusteluja sille, miksi he haluaisivat muuttaa jo sovittuja asioita. Ja sitten siitä johtuen maksaisivatkin pienempää vuokraa…

No, me on järjestetty asiamme kaikki sen mukaan, mitä toukokuussa on sovittu, eihän me mistään muusta voida mitään tietää. Muunmuassa se, mitä meidän kalusteille tehdään ja minkälainen asunto USAssa vuokrataan, oli osittain riippuvainen siitä, mitä oltiin näiden vuokralaisten kanssa aiemmin sovittu.  

Meillä ei siis oikeastaan ole enää mitään neuvottelun varaa. Me ollaan omat USAn pään sopimuksemme tehty, niitä ei voi enää muutella. Me ei kuvitellakaan saavamme näin lyhyellä varoitusajalla tähän ketään muuta vuokralaista, eikä sinänsä oikeastaan edes haluta muita, koska luotetaan näihin, ja ihan mielellään nähdään, että juuri tämä perhe tulee meidän taloa asumaan. Ei me oikein voida muuta kuin suostua muuttamaan sopimusta kaikilla niillä kohdilla, mitä vuokralaiset pyytää. Vuokrakin aleni heti 30%, mikä on oikeasti melko paljon!

Ei kai siinä muuten mitään, ihan asialliset ja hyvät perusteet on ja lopputulos kuitenkin ihan tyydyttävä, mutta olisi minusta ollut ihan fiksua vuokralaisilta kertoa meille heidän tilanteen muuttumisesta etukäteen, ja myös siitä, että eivät olekaan enää valmiit maksamaan sitä vuokraa, mikä aikoinaan sovittiin. Suullinenkin sopimus kun kuitenkin on sitova… Silloin meillä olisi ollut aikaa asennoitua asiaan, miettiä oma näkökantamme ja se, mikä on meille ehdoton kipupiste siinä vuokran määrässä. Nyt oltiin vaan niin kuin puulla päähän lyötyjä, eikä osattu oikein muuta kuin myöntyä kaikkeen, mitä meille ehdotettiin. Kun oltaisiin sitten edes tajuttu vetää aikalisä, edes puoli tuntia miettimisaikaa olisi tehnyt hyvää! Mutta kun tyhmiä ollaan, eikä tajuttu, niin sitten kärsitään nahoissamme. Allekirjoitettiin siis sopimus juuri sellaisena, kuin vuokralaiset sen halusivat. Ei osattu edes yhtään tingata vuokranalennusta pienemmäksi, vaikka oikeasti olisi ollut syytä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis! Harmittaa! Voi kun olisivat vähän etukäteen varoittaneet! Mutta ehkä se oli ajatuskin, yllätyshyökkäys monesti onnistuu parhaiten, kun toiset jähmettyy eikä osaa ajatella niin yhtäkkiä muuttunutta tilannetta.

Kun nyt tässä aletaan paljastelemaan, minkälainen ihminen minä olenkaan, niin voin myös tunnustaa olevani turhan perfektionisti. Ainakin lomakkeiden täytön suhteen! Hermot menee, eilinen ilta täytettiin urakalla noita viisumilomakkeita, ja meinasin kyllä ihan joutua piirille noiden kanssa!

Kun kerran ohjeissa sanotaan, että täytä jokainen kohta, niin ensimmäinen hermokohtaus mulle tulee siitä, että lomakkeessa on paljon kohtia, joihin en kerta kaikkiaan voi laittaa mitään. (esim. ”State/Province” ja “Clan/Tribe name”) Siinäpä sitten ihmettelen, että saako sen kuitenkin jättää tyhjäksi, vai pitäisikö siihen keksiä vaan jotain, vai olisiko järkevämpää laittaa viiva vaan… Huoh.

Sen lisäksi sitten ne kohdat, joihin tiedän, että jotain pitäisi laittaa, mutta en ole ihan varma mitä. (Esim. ”List all Professional, Social and Charitable Organizations to Which You Belong (Belonged) or Contribute (Contributed) or with Which You Work (Have Worked).”)

Ja viimeisinä ne kohdat, joihin en ole varma, pitääkö niihin laittaa jotain vai ei. (Esim. ”Other Surnames Used (Maiden, Religious, Professional, Aliases)” -siis laitanko siihen tyttönimeni, vaikka en sitä kuitenkaan käytä missään, vai enkö laita, en sitten laittanut? Tai ”National Identification Number” - laitoin sotun, mutta systeemi ei hyväksynytkään viivaa synt.ajan ja loppuosan väliin -> minua häiritsee suunnattomasti kirjoittaa sotu siihen ”väärin”! Tai ”Name and Telephone Numbers of Person in U.S. Who You Will Be Staying With or Visiting for Tourism or Business” – siis eihän me olla kenenkään luona varsinaisesti, mutta tarkoitetaanko tässä nyt sitten sitä työpaikkaa vai ei… minun tulkinta oli loppujen lopuksi, että jätin sen kohdan tyhjäksi. Tai ”Do You Intend To Work in The U.S.?” - Joo-o, töihinhän sinne mennään, mutta kun en USAsta saa mitään palkkaa, niin olisiko tuo kuitenkin, että ei… No, vastasin siihen kyllä kuitenkin.

Ja vihoviimeiseksi: Pitääkö 6-vuotiaalta ottaa allekirjoitus lomakkeisiin vai ei??? 12-vuotiaalta otin, vaikka se tuntuukin ihan hälmöltä sekin mutta että 6-vuotiaalta?!? No, osaahan se tikkukirjaimilla nimensä kirjoittaa, ehkä kuitenkin otan, niin ei ainakaan jää siitä kiinni. Jospa siitä ei olisi haittaakaan?

Päälle päätteeksi vielä hermostuksen aihe, miehellä on pieni parantumassa oleva haava etusormessa, ja lähetystön sivuilla selvästi sanotaan, että ” Please note that applicants with cuts, blisters, or other temporary injuries to the index fingers may not be issued visas until their skin has healed.” Hermostuttaa sekin, että entä jos viisuminsaanti tökkää vaikka siihen haavaan…

Olen siis ihan hermoheikko tämän asian, kanssa, suurelta osin turhaan, tajuan sen, mutta en voi auttaa. Yritän nyt vaan jotenkin suoriutua huomisiltaan asti riekaleisine hermoineni, sittenhän se jo tiedetäänkin, että miten haastattelussa kävi.

Siis minähän olen sellainen ihminen, että kaikki pitäisi olla hyvissä ajoin suunniteltu etukäteen, ja pieni epävarmuus häiritsee. Se taas, että jos jotain on suunniteltu etukäteen, ja se sitten muuttuukin matkan varrella, ei häiritse yhtään, suunnitelmia voi aina muokata.

Tämän takia tuntui tosi hyvältä saada eilen tietää meidän suurin piirtein varma lähtöpäivä Suomesta USAan. Oltiin itseksemme ajateltu, että se olisi jotain 21.-22.10. kieppeillä, mutta kun firmasta sain torstaina viestiä, että se olisikin vasta 28.-29.10. niin vähän kylmäsi, meikäläisen jet lagit tuntien… Että kuinka sitä voi olla työkykyinen marraskuun alussa jos ihan paria päivää ennemmin saapuu sille mantereelle…??? No, onneksi saatiin eilen soviteltua ja kehiteltyä kompromisseja ja ratkaisuja, ja nyt on lähtöpäiväksi sovittu keskiviikko 25.10. Siinä on melkein viikko toipumis- ja asioiden hoitamisaikaa ennen töiden alkua. Pidän siis siellä mantereella ensin kaksi muuttovapaapäivää, sitten viikonlopun, ja sitten vielä kaksi talvilomapäivää ennen marraskuun, ja siis töiden, alkua. Hyvä!

Kaksi iltaa on nyt selailtu viisumihakemuspapereita. Paljon täytettävää!

Jo aiemmin olen haalinut kokoon tarvittavia liitteitä, kuten passit, kuvat, virkatodistukset, ja passeja varten kirjattu kirje, tai siis palautuskuori, jonka postimaksu on maksettu (ensin piti kysyä lähetystöstä, pitääkö joka passia varten olla oma kuori vai riittääkö yksi yhteinen; vastaus: yksi riittää, jos postimaksua on tarpeeksi). Niin, ja eilen maksoin kaikki tarvittavat maksut, eli 85 euroa per henkilö lähetystön tilille, ja  100 taalaa luottokortilla Amerikkaan jollekin tilille.

Mutta ne kaavakkeet! Ensin pitää täydentää ne USAn työpaikasta saadut DS-2019-kaavakkeet, onneksi niihin ei tarvi paljon. Sitten jokaiselle meistä pitää täyttää netissä omat DS-156-kaavakkeet, joissa kysytään kaikki mahdollinen, meistä, ja pyydetään ruksaamaan ollaanko terroristeja, narkkareita tms. Sitten DS-158-kaavakkeisiin (paperisiin) pitää täyttää suurinpiirtein samat asiat ja vielä vähän lisää, kuten vanhempien, lasten ja sisarusten nimet ja yhteystiedot ja parin ei-sukulaistutun, jotka voivat vahvistaa, että ollaan keitä sanotaankin olevamme, yhteystiedot. Niin, ja koulutukset, entiset työpaikat sun muut, myös pomon nimet, puhelinnumero, osoite yms. (Kuka muistaa jotain 10 v. sitten ollutta pomoa edes nimeltä, saatikka että tietäisi sen puhelinnumeron???) Ja lisäksi miehen pitää täyttää DS-157-kaavake, jossa kysytään asepalveluksen suorittamistiedot, ja lisäksi myös ne työ- yms. jutut uudestaan…

Nyt ollaan täytetty ne alustavasti, ja varsinainen puhtaaksikirjoitus tehdään viikonloppuna, kun on paremmin aikaa syventyä niihin. Toivottavasti ei tule kamalia mokia; maanantaina on se haastattelu, jossa ne laput syynätään. Olisihan se kiva saada heti eka yrityksellä se viisumi kuntoon!

Niin, meninkin eilen kehumaan, että tuntuu helpolta tottua aikaeroon näin päin. Illalla väsytti ihan normaalisti, mutta nyt sitten olenkin kukkunut ylhäällä aamuvarhaisesta, eli klo 3.30 saakka. Miksi, voi miksi??? Kuriositeettina mainittakooon, että myös Mies, joka yleensä nukkuu missä vaan, milloin vaan, kukkuu kanssani. Ei kuulemma saa enää nukuttua. Minä olen sitten tässä jotain hyödyllista tehdäkseni vastannut viikon aikana tulleisiin työsähköposteihin ja muutenkin vähän työhommia katsellut. Mies odotti innolla päivän lehteä, ja kun se kolahti postilaatikkoon klo 4.10, aloitti sitä lukemaan, ja on nyt (klo 5.45) jo edennyt viime viikolla tulleisiin posteihin, joita on vino pino odottamassa läpikäymistä. Nallepuurotkin on tässä jo syöty, ja pakastepatongit paistettu ja syöty (eihän meillä mitään leipää tietty kotona ollut jemmassa, täytyy tänään käydä kaupassa). Mies jo kahvitkin keitti ja joi. Pojat sentään vielä nukkuu, mutta niillä ei mitään aikaeroa ole ollutkaan. Mielenkiintoista nähdä, miten se niihin vaikuttaa sitten reilun kuukauden päästä, kun matkataan sinne rapakon taakse.

EDIT: Alkoi sitten armottomasti aamupäivällä väsyttää, ja oli ihan pakko nukkua parin tunnin päiväunet. Onneksi olin ottanut vapaapäivän!!! Ilta menikin ihan kivasti, ja oikeaan aikaan pääsin nukkumaan, ja ihan oikeaan aikaan hyvin levänneenä heräsin. Että jospa tämä tästä taas!

No nyt ollaan oltu jo tämä päivä kotona. Reissu meni näin jälkikäteen mietittynä kaikenkaikkiaan tosi hyvin. Lentomatkat sujuivat jouhevasti, lentokentällä koneen vaihdot olivat huomattavasti sujuvammat kuin edellisellä reissullani, ja nyt olin varannut jo enemmän kuin riittävästi vaihtoaikaakin, viimeksi kun meinasi tulla tosi kiire. Muistutuksena itselle, että Helsingissä riittää tunti vaihtoaikaa, mutta puolitoista on hyvä, siltä varalta, että käy niinkuin meille tullessa, että kone Lontoosta Helsinkiin on tunnin myöhässä. Lontoossa taas puolitoista tuntia ei riitä, mutta kaksi tuntia tuntuisi riittävän kohtalaisesti, tällä kertaa meillä oli kolme tuntia, ja siinä oli reilusti luppoaikaa mennentullen. Niin, ja kaikki laukut kulkivat joka lennolla samoilla koneilla meidän kanssa, ja vieläpä ehjinä. Sitä ei olekaan vähään aikaan tapahtunut meikäläisen reissuilla.

Sitten siellä paikan päällä kaikki asiat järjestyivät kohtalaisen helposti. Minua vähän häiritsi se, että käytiin loppujen lopuksi katsomassa reilusti tuplasti se määrä asuntoja, mitä oli etukäteen sovittu, mutta mies tuntui tykkäävän, ja olisi käynyt vielä vaikka enemmänkin katsomassa. Tämä johtui varmaan siitä, että minä olin noita asuntoja etsiskellyt jo muutaman kuukauden netistä, ja aloin jo olla vähän kyllästynyt tarkistamaan jokaisesta uudesta vaihtoehdosta sen alueen koulut ja työmatkat ja muut tiedot, olin ajatellut, että nyt ei tarvi enää kuin niistä kuudesta sitten valita se, missä on paras hinta-laatusuhde. No, sinänsä hyvä, että katsottiin niitä muitakin, kun nyt sitten kerran saatiin vuokrattua se ainoa vaihtoehto, johon tuli vähän huonekalujakin mukaan, ja joka muutenkin oli tosi kiva. Varmasti viihdytään siinä kämpässä se vuosi. Näytettiin pojille videota niistä huoneista, ja ne jo alkoivat jakamaan kumpi lasten huone on kummankin. Vähän herätti närää se, että toisen lastenhuoneen seinät on maalattu vaaleanpunaisiksi… Tämän hetken päätös niillä olisi yllättäen sellainen, että haluavat samaan huoneeseen toistensa kanssa nukkumaan ja siitä vaaleanpunaisesta tulisikin leikkihuone. Katsotaan sitten paikan päällä miten käy…

Niin, ja se pankkitilin avaus, edelleenkin ihmettelen, kuinka helppoa se olikaan. Samoin katseltiin puhelinliittymien hommaamista, ja se tuntui melko helpolta. Ei kuitenkaan vielä otettu liittymää, kun tässä on reilu kuukausi vielä lähtöön. Ehtiihän sen sitten myöhemminkin.

Niin, aikaeroväsymys tuntuu ainakin tällä hetkellä helpommalta tänne suuntaan. Ei vielä kovasti väsytä, ja aamulla sain nukuttua ihan normaalin pitkään. Itse asiassa vähän normaalia pitempäänkin. Olen kuitenkin varalta ottanut huomisen töistä vapaaksi, joustosaldoa käytän pois, jotta voin tarvittaessa vaikka päikkärit vielä huomenna uinahtaa.

Voi miksi ei voi maailma olla joka paikassa samassa ajassa??? (Juu, kyllähän minä tiedän, miksi ei voi, mutta saahan sitä silti marista…)

Mies näyttää sopeutuvan uuteen aikaan (-7 tuntia eroa) kuin kala veteen, ja minulla se on niiiin nihkeää. Aamulla herään kolmen aikaan enkä saa enää millään unta, ja illalla alkaa klo 16 jälkeen väsyttämään niin, että ei mitään tolkkua, ajatukset ei pysy kasassa, kaikki asiat ärsyttää ja silmät lupsuu väkisin kiinni. Nyt on jo viides päivä uudessa ajassa, pikkuisen alkaa jo helpottaa, mutta noin viikko näyttää kunnon sopeutumisessa menevän. Ja huomenna lennetäänkin taas Suomeen, eli sama sopeutuminen sitten edessä toisinpäin. Ihana ajatus, että seuraavan kerran kun tänne tullaan, olen enemmän kuin viikon!

Tämän päivän saldona tähän asti on soittelut poikien kouluille, ajelu vuokrakämpän ja koulujen välillä, vuokratakuun maksaminen kiinteistövälitysfirmassa, ja pankkitilin aukaisu. Pankkitilin avaus Bank of Americassa sujui paljon helpommin, kuin mitä meitä oli etukäteen varoiteltu. Tarvittiin vain osoite, johon tullaan asumaan, passit sekä suomen luottokortit. Sitten vain valittiin, minkälaiset tilit halutaan, otetaanko pankkikortit, paljonko shekkejä tarvitaan, otetaanko luottokortit (saadaan sellainen, johon talletetaan takuusumma, jota vastaan sitten voidaan käyttää sitä luotto-ominaisuutta). Ja saatiin mukaan nuorille tarkoitettu esite, miten pankkiasioita Amerikassa hoidetaan, jossa selitettiin kaikki eri tilivaihtoehdot, korttien ja shekkien käytöt yms. Tosi hyödyllinen meille keltanokille!

Hyvä päivä on ollut, kohta lähdetään Baltimoren Hard Rock Cafe:eseen syömään, ja sitten illalla klo 20 alkaa uusin kausi Selviytyjistä, kai sitä täytyy sitten katsoa, että päästään heti juoneen mukaan… Ja sitten nukkumaan.

Edellisen postauksen kuusi asuntoa on nyt katsastettu, ja niiden lisäksi monta muuta… Kiinteistövälittäjällä oli niin monta uutta vaihtoehtoa, että päädyttiin loppujen lopuksi kolmen tiukan vuorokauden aikana katsomaan reilusti toistakymmentä kotia. Ja loppujen lopuksi valittiin yksi niistä uusista, musta hevonen, se ensimmäinen jota käytiin katsomassa…

Loppujen lopuksi voittaja valkkautui lähinnä sen takia, että tämä asunto on osittain kalustettu, eli päästään vähän vähemmällä vuokrahuonekalujen etsimisessä. Oli se kyllä muutenkin tosi kiva, ei mitään vikaa ollut. Vuokra oli kova, mutta niin oli kaikissa, täytyy vain perustella sitä sillä, että tämä Washington DC:n alue on kallista seutua, ja varsinkin ne alueet, joissa on ne hyvät koulut. Ne muut asunnot maksoi suurinpiirtein sen saman, mutta ilman huonekaluja, nyt siis saadaan ainakin mm. pari sänkyä, aamiaispöytä ja 4 tuolia, sohva ja iso tv käyttöön "kaupan päälle". Me allekirjoitettiin vuokrasopimus jo tänään ja vuokraemäntä toivottavasti allekirjoittaa sen huomenna. Sitten voidaankin mennä pankkiin kysymään onnistuisiko tilin avaus ja shekkivihkon saanti.

Niin, meidän tuleva kotipaikka löytyy siis todennäköisesti täältä:  5036 Rushlight Path, Columbia, MD 21044, USA ja tässä kuva siitä takapihan puolelta.

Tänään sovittiin kiinteistövälittäjän kanssa, mitä taloja käydään ensi viikolla katsomassa. Kuutta taloa on tarkoitus lähemmin katsastaa, toivottavasti niistä joku on se meidän tuleva koti. Meillähän ehdottomat kriteerit tulevalle kodille oli, että se on hyvällä koulualueella, alle 25 mailin päässä minun työpaikasta ja että siinä on 4 makuuhuonetta, eli pojille omat huoneet ja vieraillekin löytyy nukkumapaikka. Koulualueesta en ole tinkinyt yhtään, se on kuitenkin poikien kannalta niin tärkeä asia. Työmatkasta on vähän joustamista tapahtunut, ja joissain kohteissa myös tuo neljäs makuuhuone voi puuttua ja tilalla olla työhuone tai "recreation room", joita voi myös käyttää vierashuoneina.

No, ensi viikolla sitten selviää, missä tuleva vuosi vietetään. Osoitevaihtoehtoja on ainakin nämä (linkki johtaa k.o. osoitteen GoogleMaps-sivulle):

• 10487 Fair Oaks, Columbia, MD
• 6320 Morning Time Ln, Columbia, MD
• 5289 Corncockle Ct, Columbia, MD
• 4604 Isaac Dr, Ellicott City, MD
• 13510 Paternal Gift Farm, Highland, MD
• 1319 Pleasant Meadow Rd, Crofton, MD
  

Niin, samalla reissulla kun käytin kuopusta EKGssä, käytiin myös hakemassa tilaamamme uudet (bio)passit. Aluksihan aiottiin ottaa passi vain esikoiselle, jonka vanha passi oli mennyt umpeen. Sitten kävi ilmi, että USA vaatii, että passin täytyy olla vähintään puoli vuotta voimassa viisumin loppumisen jälkeen. No, eihän meillä vanhemmilla ollut, toisella oli 4 kk ja toisella 5 kk Suomeen paluun jälkeen passi umpeutumassa. Joten meillekin piti tilata uudet passit. Sitten poliisilaitoksella virkailija totesi, kun näytettiin kuopuksen passia, että poika on tässä 6 vuoden aikana muuttunut niin paljon, että voi olla kaikkien kannalta parempi, että hänelle myös hommataan uusi passi, vaikka vanha olisikin vielä reilun 3 vuotta voimassa. 6 v 4 kk poika kun on hankalasti tunnistettavissa passista, joka on myönnetty hänen ollessaan 3 kk ikäinen… Joten rahanmenoa ei voi estää, 4 x 46 euroa kitoos… Mutta onpa nyt sitten kaikilla uudet hienot passit, ja me saadaankin miehen kanssa ne korkata heti parin päivän päästä.

No niin, ensimmäiset rokotukset on nyt pojilla käsivarsissa. Kovan psyykkaamisenko ansiota, vai auringonpilkkujen, tiedä häntä, mutta rokotustapahtuma sujui paremmin kuin olisin osannut uneksiakaan. Esikoisen kohdalla jopa kertakaikkisen esimerkilliseksi, ei mitään säpsähtelyä, ininää, ei mitään häiriötä, vain fiksusti käyttäytyvä nuorimies! Kuopus sentään ehti mennä pöydän alle piiloon ja kun sieltä oli saatu houkuteltua pois, niin yritti toisen kerran lähteä lipettiin, mutta sain otettua karkulaisen kiinni, ja sitten pidettiin väkisin paikallaan. Mutta kuopuksen kunniaksi oli sanottava, että palkkioksi luvattu Kinder-muna houkutti niin kovasti, että yhtään vikinää ja potkimista ei ollut havaittavissa hänelläkään. Eli kun pidettiin kiinni niin ettei rimpuilu haitannut, terveydenhoitaja sai pistettyä ihan suht suosiolla piikin molempiin käsivarsiin (toiseen vesirokko, toiseen hepatiitti B).

Sen verran oli vastustusta rokotteiden kanssa, että eilen illalla (ai miten niin viimetinkaan???) kun käytiin hakemassa apteekista rokotteita, saatiin kuulla, että lasten 0,5 ml annosputeleiden valmistus on lopetettu, joten eivät voi antaa sitä, mitä reseptissä lukee. Tottakai lääkäriasema oli jo mennyt kiinni, eli ei voitu vaihtaa toiseen merkkiinkään. No, ratkaisuksi tuli se, että saimme reseptiin kirjoitetun 1 x 0,5 ml per poika sijasta rokoteampullin, jossa oli rokotetta 1 x 1,0 ml, josta sitten tänään neuvolantäti veti ensin puolet yhteen ruiskuun esikoiselle ja sitten toiseen ruiskuun kuopukselle. Eli ei sitten ollut loppujen lopuksi kovin kamala vastoinkäyminen kuitenkaan.

Minun elämääni häiritsee tällä hetkellä ikävä flunssatauti, joka nostatti vähän kuumetta ja on vienyt vedon pois muutamana viime päivänä. Olen sitten ollut enimmäkseen vaakatasossa pari päivää, tänään sentään jaksoin käyttää poikia pakollisissa kuvioissa, eli rokotuksissa ja kuopusta EKGssä. Eiköhän tämä tästä, huomenna menen taas töihinkin, ja lauantaina lähdetään sitten sinne tutustumisreissulle, siihen mennessä pitäisi olla hyvinkin terve. Paranemissäteitä otetaan vastaan…

“Mene Wikipedian nettisivuille ( http://en.wikipedia.org )ja kirjoita hakusanaksi syntymäpäiväsi (esim. 9 January). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää, kolme kuolemaa ja kolme juhlapäivää."

Syntymäpäivänäni, 12. elokuuta…

…maailmalla tapahtui:
30 ekr - Kleopatra teki itsemurhan Actiumin taistelun tappion jälkeen
1914 - Ensimmäinen maailmansota - Iso Britannia julisti sodan Itävalta-Unkarille
2004 - Ruotsiin syntyi yhdeksäs miljoonas kansalainen

…syntyivät myös:

1629 - Venäjän tsaari Aleksanteri I (k. 1676)
1949 - Mark Knopfler, brittiläinen kitaristi (Dire Straits)
1965 - Peter Krause, amerikkalainen näyttelijä (mm. Mullan alla)

…siirtyivät ajasta ikuisuuteen:

30 ekr - Kleopatra (s. 69 ekr)
1964 - Ian Fleming, englantilainen kirjailija (s. 1908)
1982 - Henry Fonda, amerikkalainen näyttelijä (s. 1905)

…on toisaalla seuraavat juhlapäivät:

YK:n kansainvälinen nuorten päivä
Thaimaassa kuningattaren syntymäpäivä ja äitienpäivä
Zimbabvessa puolustusvoimien päivä

Tänään soitin kirkkoherranvirastoon ja pyysin kaikenlaisia todistuksia. Kun kuulemma pitäisi ottaa mukaan englanninkielisiä syntymätodistuksia, avioliittotodistuksia, virkatodistuksia… Sain käskyn soittaakin maistraattiin, koska siellä voidaan eri kielillä tehdä papereita. No, soitin maistraattiin, ja siellä virkailija kertoi, että todistusten teko onnistuu, ja että kaikki nuo todistukset tulee hoidettua yhdellä väestörekisteriotteella. Kolmisen euroa normaali ja yhdeksisen euroa lisää jos pitää oikeaksi todistaa, olikohan se joku apostilla-juttu tai jotain… Otin sitten kaikista ne kalliimmat, ja sanoin vielä, että iskekää nyt niin paljon leimoja, että kelpaa joka paikkaan.   Virkailija lupasi, että ainakin kaksi leimaa on jokaisessa… Postittaa ne paprut meille, ja laskun siinä mukana. Olipas helppo homma!

Niin, esikoisen koulutodistuksesta sen verran, että kysyin kouluta, miten sen saisi käännätettyä, ja opettajat lupasivat hoitaa. Kysyvät lähikaupungin kansainvälisestä koulusta neuvoja esim. joidenkin aineiden englanninkielisille nimille. Ja aikoivat laittaa niin paljon leimoja, että näyttää oikein viralliselta.   Toivottavasti sen ei oikeasti tarvitse olla minkään virallisen kielenkääntäjän tekemä lippulappu…

Eilen meillä vanhemmilla oli palaveri poikien koululla. Ihanaa, kun asutaan pienellä kylällä, jossa kaikki tuntee toisensa ja opettajia oikeasti kiinnostaa poikien asiat sen verran, että ovat valmiiit palaveeraamaan ja miettimään, miten tämä meidän reissu saadaan koulunkin kannalta mahdollisimman ongelmattomasti läpi.

Suomen opetussuunnitelma saatiin mukaan, yritetään sitä katsella sillä silmin, että opetetaan esikoiselle ennen ensi kesää ne asiat, mitä kutosluokkalaisen pitää tietää päästäkseen seiskalle. Esikoinen saa kaikki tarvittavat kirjat mukaan, ja saatiin myös esite kotiperuskoulusta verkossa, http://www.kotiperuskoulu.fi/ , joka on tarkoitettu ulkosuomalaisille lapsille. Kuopus saa myös eskarin kirjat mukaan, ja ensi syksyä varten saatiin myös ekaluokan äidinkielen ja matematiikan kirjat hänelle. Mietitään sitten, mikä on sopiva aika aina säännöllisesti käydä Suomen koululäksyjä läpi, tuskin joka päivä koulun jälkeen sitä tehdään, kun koulupäivät USAssa ovat niin pitkät, ja läksyjä tulee sielläkin. Mutta vaikka viikonlopusta aina joku hetki.

Yhteydenpitokanavia kartoitettiin, olisihan se kiva, että pojat eivät eristäytyisi nykyisestä luokastaan, vaan voisivat pysyä yhteydessä tähän luokkaan ja saataisiin kuulumiset vaihdettua kumminkin päin. Annoin opettajille meidän sähköpostiosoitteet, blogilinkit (pojat alkavat toivottavasti pitää omia blogejaan sitten kunhan ollaan USAssa), Skypetunnuksen ja MSN Messenger-tunnukset. Molempien poikien opettajat innostuivat mesetysajatuksesta, ja suunniteltiinkin, että voitaisiin ottaa säännöllisesti joku hetki, vaikka parin viikon välein, jolloin esikoinen olisi videomesessä luokkansa kanssa ja sitten toinen hetki, jolloin kuopus juttelisi eskariluokan kanssa. IT-kasvatusta lapsille, jee!   Aikaerokin on kohtalaisen sopiva juuri tällaiseen. Kun Suomessa on puolipäivä, eli lapset koulussa, Marylandissa on ilta, kello seitsemän, jolloin pojat on kotona, ja voivat siis hyvin mesettää luokan kanssa.

Niin, ja koska äidinkieli (siis Suomi) on se aine, jota ei varmasti tule USAn koulussa esikoiselle ollenkaan, niin sovittiin myös, että esikoinen esim. voi kirjoittaa vaikka aineita käsin paperille, ja lähettää ne sitten ihan normaalipostilla Suomen koululle opettajalleen tarkistettavaksi. Ettei ihan menisi vaan näppiksen näpyttelyksi kaikki opiskelu.

Oli positiivinen palaveri, ja uskon kovasti, että saadaan tämä erikoinen vuosi vedettyä hyvin niin, että pojat kuitenkin pysyvät nykyisten kavereitten kanssa kontaktissa, ja Suomen opetussuunnitelmassa kiinni myös.

EDIT: Äsh, viime yönä huomasin yhtäkkiä, että olin vaihtanut aikaeron väärään suuntaan!    Eli ei onnistukaan niin helposti. Kun Suomessa on puolipäivä, Marylandissa on kello 5 aamulla…