Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Eilen illalla olin kuin nukkuneen rukous. Kun pojat alkoivat kirjoittaa illalla kahdeksan kieppeillä blogejaan, niin totesin itselle ja loppuperheelle olevan varmaan parasta, että painun toiseen huoneeseen. Sen verran ärrinmurrinääniä meikäläisen suusta pääsi. No, oikaisin petille siellä toisessa huoneessa ja nukahdin saman tien. Mika kävi herättelemässä jonkun ajan päästä, että voisin siirtyä omaan sänkyyn nukkumaan. Näiden viiden illan aikana olen kahtena iltana jaksanut valvoa niin kauan, että olen ehtinyt lukea pojille iltasadun. Onneksi on hyvä mies, joka voi hoitaa mitä vaan!!!

Sivukommenttina edelliseen voin todeta, että kellojen siirtäminen kesäaikaan kesken kaiken ei suinkaan helpota tätä aikaeroontotutteluprosessia (Huh, mikä sana!!!). Tunti lisää väsymystä vaan… Aamulla sentään saan jo nukuttua yli viiteen muutaman päivä takaisen kolmen tai neljän sijasta.

Tänään on sitten hoideltu asioita urakalla. Ensin ne kivat jutut. Muutamastakin kaupasta ollaan etsitty pojille Halloween-pukuja. viimeisestä, Wal-martista, sitten lopulta löytyi (melko loppuunmyytyjä olivat näin päivää ennen h-hetkeä…). Molemmat saivat toivomansa puvut, kuvasta näkyy, mitkä. Lisäksi ostettiin vähän kurpitsarekvisiittaa huomiseksi uuteen kotiin.

Sitten ne tylsemmät asiat. Pari tuntia vierähti International Student Centressä, jossa yritettiin rekisteröidä poikia kouluun. Melkein onnistuttiinkin, mutta ei ihan. Miljoona ja sata lippua ja lappua täytettiin siellä, ja ojennettiin toinen mokoma Suomesta tuotuja todistuksia. Mutta yhtä jäi puuttumaan. En tosiaankaan ollut tajunnut, että minun ja ex-miehen (eli Akin isän) avioerotodistusta tai huoltajuussopimusta missään tarvittaisiin; eihän sitä ole tarvittu ollenkaan näiden n. 11 vuoden aikana, mitä erossa ollaan oltu. No, nytpä sellainen pitäisi jostain kaivaa… ja englanniksi. Ja mielellään heti huomenna. Koska ennen kuin joku lippulappu on, ei Aki pääse kouluun. Siihen siis tyssäsi se suunnitelma, että Aki ehtisi aloittaa koulun ennen kuin minä työt, niin että pääsisin eka päivänä mukaan koululle joksikin aikaa. Tai no, päätin, että ei se siihen lopullisesti tyssää, asioita täytyy vaan vähän järjestellä enemmän, että se onnistuu. Miska sen sijaan saa aloittaa vaikka huomenna, mutta käytännön syistä aloitus taitaa venähtää torstaihin saakka.

Sitten soitin sähkö- ja kaasulaitokselle ja siirsin ne sopimukset vuokraemännältä minulle, se onnistui yllättävän helposti. Kun taas nettisopimus olikin hankalampi… Soitin Comcastille (kaapeli- ja nettifirmaan) ja kerroin, että vuokraemäntä muutti tänään pois ja me muutetaan huomenna sisään, ja että voinko vaihtaa laskutettavan nimen. Periaatteessa kyllä, juu. Mutta sitä varten pitää noutaa firmasta toisesta kaupungista (!!!) lomake, jolla tämä siirto voidaan tehdä, ja siihen pitää saada sekä meidän että vuokraemännän allekirjoitus. Kysyin, mitä muita vaihtoehtoja on, ja virkailija kertoi, että sitten ei ole muuta kuin avata ihan uusi asiakkuussuhde, jolloin nettiyhteys saadaan tehtyä n. 3 päivän päästä, ja asennuskulut tulee erikseen. Hetken aikaa neuvottelin miehen kanssa, ja päätettiin, että jatketaan vanhana asiakkaana, on halvempaa eikä tule katkoa yhteyksiin. Soitin vuokraemännälle, joka olikin jo uudessa asunnossaan useamman kymmenen kilometrin päässä. Saatiin kuitenkin sovittua tapa, miten hänen allekirjoituksensa saadaan vielä tänään papereihin. No, sitten ei kun ajamaan sinne toiseen kaupunkiin Comcastin toimistoon noutamaan sitä lomaketta. Siellä taas sainkin kuulla, että vuokraemäntä onkin jo lopettanut omat yhteytensä ja palauttanut tarvittavat laitteetkin yms. Eli ei voida ottaakaan sitä vanhaa yhteyttä käyttöön. Miksi, voi miksi, meidän piti ajaa sinne asti kuullaksemme tuo??? Huoh. Vaihtoehtoja ei siis ollut, uusi yhteys piti muodostaa. Mutta eipä se tietenkään siellä toimistossa onnistunut… Sain sieltä puhelinnumeron, johon soittamalla voin tehdä sopimuksen. Loppujen lopuksi sain sen siis tehtyä, ja yllättävän nopeasti saatiin asennuskin, keskiviikkoiltapäivällä pitäisi asentajan tulla. Siihen asti ollaan sitten huomenaamusta alkaen (kun lähdetään hotellista pois) ilman nettiyhteyttä.

Mutta nyt alkaa olla nukkuma-aika, ihme, että olen jaksanut näinkin myöhään! Aamulla sitten muuttotouhuihin! Kiva!!!

Ps. Löytyi hyvä ruokavaihtoehto, joka kelpaa kaikille. Kiinalaista ruokaa siis aletaan tästä lähtien suosimaan kovasti!

Jos haluat kokea, miltä tuntuu olla lapsi jälleen, niin ettet ymmärrä ihan jokapäiväisiä perusasioita, niin muuta ulkomaille! Hyvä esimerkki: Miskalle piti kouluun ostaa erinäisiä tarvikkeita. Saatiin koulusta lista, jonka kanssa mentiin kauppaan. Siis kun ei ihminen ymmärrä, mitä tarkoittaa ziplock. Myyjä katsoo vähän niin kuin että mistä kuusta oikein tänne tulla tupsahdit… No, ei voi tietää. Se oli sellainen muovipussi, ikään kuin minigrip mutta siinä oli sellainen vetoketjun tapainen juttu. Tosi kätevä, en ymmärrä, miksei niitä ole Suomessa näkynyt. Tällaisia vastaavia juttuja on tullut jo monta vastaan, ja varmaan vielä monta tuleekin. Kun ei voi tietää jotain tiettyjä sanoja tai käytäntöjä, ennen kuin kantapään kautta ne oppii.

Kiva viikonloppu on ollut! Eilen käytiin kyläilemässä, ja oli tosi kivaa! Miska ja Ella tuli hienosti toimeen keskemään, leikit sujui erinomaisesti. Ja vauva oli asianmukaisesti ihan ylisöpö ja ihan virkansa mukaisesti vain söi ja nukkui. Ilmakin oli kuin morsian, +15C ja aurinko paistoi täydellä terällä. Tuuli kylläkin jonkunverran, mutta ihan hyvin lapset tarkeni pihalla t-paidalla saippuakuplia puhaltamassa.

Tänään mentiin heti aamusta Washingtoniin eläintarhaan. Liityttiin myös FONZ- eli Friend of the National Zoo -klubiin, joten päästään tästä alkaen vuoden ajan ilmaiseksi parkkeeraamaan, saadaan alennusta ostoksista, ja sen semmoista kivaa. Aikeissa on siis käydä siellä eläintarhassa useasti tämän vuoden aikana, se oli tosi kiva paikka!

(Huomaattehan, että kaikki pikkukuvat on linkkejä, joita klikkaamalla saa aukaistua suuremman kuvan!)

Halloween-koristeita siellä eläintarhassa näkyi reippaasti, pojatkin pääsi kunnolla tunnelmaan.

Olihan siellä eläimiäkin, vaikka mitä. Tosi paljon nhtiin, mutta kaikkia ei tällä kertaa kuitenkaan ehditty edes näkemään, mennään siis uudestaankin, ja vielä monta kertaa. Mutta tässä osa puiston asukeista:

Muitakin siellä toki oli, paljonkin, mutta tässä nyt vain pieni kurkkaus. Ja tässä se eläinpuiston varsinainen vetonaula: Jättiläispandat!

Eläintarhasta ajettiin uudelle kodille, jossa vuokraemäntä selitti meille talon "käyttöohjeet". Koti oli ihan yhtä kiva kuin muistettiinkin, ja nyt oikein konkretisoitui se, että kohta päästään asettumaan kunnolla tähän elämään täällä. Kiva! Hotellielämä on pitemmän päälle melko tylsää… Maltan tuskin odottaa tiistaita, että päästään muuttamaan!

Oih, oikea kommenttiryntäys tuli tuohon edelliseen postaukseen. Kiitos kaikille hengessä mukana olleille! Lämmitti mieltä kuulla teistä!

Nyt ollaan pari vuorokautta oltu täällä. Aikaero rasittaa meitä, tai ainakin minua, melkoisesti. Eilen aamulla herättiin aamuyöstä, minä kolmelta, kuopus puoli neljältä, esikoinen neljältä ja mies viideltä. Akilla (esikoisella siis) jetlag tuntuu vaikuttavan lähes yhtä vähän kuin Mikalla (= miehellä). Miskalla (eli kuopuksella) eilinen päivä oli melko hankala, ja Miska nukkuikin reilun parin tunnin päiväunet iltapäivällä, että jaksoi iltaan saakka kunnialla.

Eilen käytiin ajamassa meidän tulevan talon ohi, ja käytiin läheisessä leikkipuistossa. Sitten käytiin hoitelemassa pankkiasioita, eli hommattiin shekkivihko, pankkikortti, luottokortti ja sen semmoiset. Sitten pitikin käydä Dunkin’ Donutsissa donitsilla, vähän palkkioksi siitä, että pojat oli jaksaneet olla pankissa niin reippaasti. Ja samalla käytiin Safewayssa ostamassa vähän ruokajutskia hotellihuoneen jääkaappiin, leipää ja juustoa ja hedelmiä, niin ja vettä. Ei olla vielä oikein saatu selville, onko hanavesi juotavaa vai ei, ainakaan se ei maistu hyvälle.

Niin joo, syömispuoli täällä on poikien kanssa ollut vähän hankalaa. Kun ei oikein vielä tiedetä kaikkia paikkoja, mitä mistäkin saa. Eka illan Bob Evans –ravintola oli menestys, siellä käydään varmaan toistekin. Eilen sitten syötiin kaupasta ostettua salaattia lounaaksi, ja illalla käytiin Chicken Out –paikassa syömässä, mutta se oli kyllä vähän pettymys. Ehkä se meni vähän väsymyksenkin piikkiin, että ei oikein edes osattu päättää, mitä haluttaisiin syödä ja minne mentäisiin. Tänään haettiin hotelliin ruuat, lounaaksi minulle täytetty patonki Quiznosilta ja muut haki Burger Kingistä syömisestä, Aki tykkäsi kanasalaatistaan ja Mika ja Miska hamppariaterioistaan kyllä. Saa nähdä, mitä tänä iltana keksitään. Hankaluuksia aiheuttaa lähinnä se, että Miska haluaisi lähinnä hampurilaisia ja ranskiksia, ja Aki taas ei just niitä. Ja ovat kovasti ennakkoluuloisia uusille mauille ja kokeiluille.

Niin, tänään sitten mentiin heti aamusta Miskan koululle. Meillä oli tapaaminen rehtorin kanssa, ja se meni oikein hyvin, saatiin paljon tietoa käytännön jutuista. Kierrettiin koulu läpi, ja sovittiin, että Miska aloittaakin koulun vasta keskiviikkona, ja Mika saa olla sitten Miskan tukena koululla niin kauan kuin Miska tuntuu tarvitsevan. Aki taas aloittaa koulun tiistaina, jolloin minä voin mennä sinne mukaan aamulla ainakin joksikin aikaa.

Koululla käynnin jälkeen käytiin lentokentällä rahtiterminaalissa ja tullissa selvittelemässä meidän rahtitavaroina lähetettyjen kollien papereita, ja saatiin ne laatikot sieltä sitten mukaamme. Hotellihuone alkaa olla tavaraa täynnä, voi kun tiistai tulisi äkkiä, olisi niin kiva päästä omaan kotiin. Joskin poikien mielestä hotellissa on kivaa. Varsinkin aamiainen, jossa saa paistaa itse omat vohvelit. Mutta kaiken kaikkiaan, hyvin menee. Ei ole mitään isompaa hämminkiä, hommat on sujuneet hyvin. Lähinnä vain väsymys vaivaa, ja sekin eniten vain minua. En tiedä, miten tämä aikaerojuttu minulla onkin niin hankalaa, eikä muilla…

Huomenna on sovittu kyläily suomalais-amerikkalaisten ystäviemme Anin ja Edin luona tässä lähistöllä. On tosi kiva nähdä heidän uusi vauvansa, Eric. Ja Ella, jolla oli 3-vuotissynttärit tässä reilu viikko sitten. Mukava päivä tiedossa!

Sunnuntaina mennään käymään iltapäivällä siellä meidän tulevassa kodissa, meillä on siellä sovittu ”walkthrough”, jossa tarkastetaan paikat, ja nähdään, mitkä kalusteet sinne loppujen lopuksi jää meidän käyttöön.

Maanantaina mennään aamupäivällä käymään International Student Centressä, jossa rekisteröidään pojat kouluihinsa ja arvioidaan heidän lähtötasot, englannin opetuksen tarve yms. Ja sen jälkeen ehkä mennään käymään Washington DC:n eläintarhassa. Kysyttiin eilen pojilta, mitä he haluaisivat tehdä, ja Aki toivoi, että olisi aikaa olla mesessä kavereiden kanssa ja Miska toivoi eläintarhassa käyntiä. Yritetään täyttää molempien toivomukset ainakin jotenkin.

Niin, Halloween-päivitystä sen verran, että jonkun verran Halloween-koristeita on nähty, mutta ei niin paljon kuin olisin kuvitellut. Joko olen yliarvioinut koristelujen määrän, tai sitten kodit koristellaan täällä vasta viime tingassa ennen tiistaita, joka siis on se virallinen Halloween-päivä. Se jää nähtäväksi.

No nyt ollaan päästy itse asiaan, eli Amerikan mantereelle. Viimeinen päivä Suomessa, tiistai, oli melko hulabaloota, viimeiset viritykset, mitä otetaan mukaan ja mitä ei, mitä pakataan mihinkin laatikkoon ja laukkuun… Lopputulos oli, että meidän mukana lähtee 8 matkalaukkua matkatavarana ja 99 kiloa, eli 7 kollia, lentorahtina.

Puolilta päivin lähdettiin sitten roudaamaan tavaroita peräkärryn kanssa paikasta toiseen. Ensin käytiin rahtitavaraluettelon kanssa Oulun tullissa, jossa tehtiin vienti-ilmoitus, jotta saadaan sitten aikoinaan ilman tullia tuoda tavarat takaisinkin. Sitten lentokentälle, ensin rahtikollien kanssa rahtitoimistoon. Kuriositeettina mainittakoon, että tavoitteena meillä oli 100 kiloa rahtia, ja sitä oli henkilövaakan kanssa yritetty optimoida kotona. No, 99,5 kiloa oli sitten lopullinen kollien yhteispaino. Melko tarkkaa!    Rahtitoimistossa täytettiin rahtikirja, ja laatikot punnittiin, mitattiin ja läpivalaistiin. 5 kollia oli ihan tavallisia pahvilaatikoita täynnä vaatteita, kenkiä ja leluja, 1 kolli oli kova kitaralaukku, jossa oli miehen sähkökitara sisällä, ja 1 kolli oli putkilo, jossa oli minun kävelysauvat sisällä.

Kun rahtitavarat oli lähetetty, oli aika viedä matkalaukut lentokentälle lähtöselvitykseen. Olin pyytänyt poikkeusluvan tuoda tavarat jo edellisenä päivänä, koska aamulla ei oltaisi saatu niitä laukkuja meidän kanssa taksiin mahtumaan. Suuri kiitos ”agentilleni”, joka sai tämän järjestettyä!!! Yksi laukku jätettiin vielä seuraavaksi aamuksi odottamaan, jotta saatiin viimeiset tavarat, kosmetiikkapussit sun muut vielä just ennen lähtöä pakattua. 7 laukkua siis vietiin silloin etukäteen. Laukut painoi yhteensä n. 190 kiloa, huh huh.

Samalla reissulla käytiin vielä Kodin Ykkösessä ostamassa vähän kotimaista musiikkia mukaan. Jokaiselle yksi levy: miehelle Eppu Normaalin DVD ”Video jää pystyyn - Videohistoria 1978-2003”, esikoiselle Nightwishin CD/DVD ”Highest Hopes - The Best Of Nightwish”, kuopukselle Lordin CD/DVD ”The Arockalypse – Special edition” ja minulle Lasse Mårtenssonin tuplaCD ”Kaikessa soi blues”… Hmm, kukahan poikkeaa joukosta???!!!

Kotiin kun päästiin kaupunkireissulta, jatkettiin viimeisiä viilauksia, pojat meni ajoissa nukkumaan ja me aikuiset jatkettiin vielä siivoilua. Viimeinen kaappi oli pesty puolenyön aikaan, eli n. 3 tuntia ehdittiin nukkua ennen kuin aamulla kello soi 3.30. Taksi tuli hakemaan klo 4.45 ja päästiin kentälle. Täytyy myöntää, että en olisi millään raskinut laittaa kotiovea viimeistä kertaa lukkoon. Tuntui tosi haikealta! Täss tiistaina otettu kuva meidän talosta, lumetkin ehti jo sataa ennen meidän muuttoa.

Kentällä oli tärkeitä ihmisiä saattamassa meitä, ja entiset työkaveritkin tuli halailemaan ja toivottelemaan onnea matkaan, läksiäislahjojakin saatiin. Sniif!!! Itketti!

Itse matka meni tolkuttoman hyvin, reippaita poikia on meillä! Huomattiin, että kuopuksella on taipumusta matkapahoinvointiin lentokoneessa. Oulusta Helsinkiin lennettäessä jo tuli laskuvaiheessa paha oli ja veti naaman valkoiseksi. Annoin sitten Helsingin kentällä molemmille pahoinvointitabletit, ja Helsinki-Lontoo -väli meni mallikkaasti. Pojat nukkuivatkin jonkun aikaa.

Lontoossa odoteltiin kolmisen tuntia kentällä koneenvaihdossa. Jonoja ei ollut juuri ollenkaan ja kaikki sujui hienosti. Lontoosta Baltimoreen oli piiiitkä lento, mutta se meni hyvin elokuvia katsellessa, pojat katsoivat Cars ja over the Hedge –leffat sekä Cartoon networksia. Kun laskeuduttiin Baltimoreen, kuopuksella iski taas pahoinvointikohtaus (lääkkeen otosta oli jo reilusti puoli vuorokautta), ja pyysi oksennuspussia. Ensin pystyi pidättämään, mutta kun oltiin jo laskeuduttu ja päästy turvavöistä pois, niin siinä käytävällä kun odoteltiin koneesta poistumista, niin oksensi sitten, hienosti siististi pussiin. Reipas poika!

Kentällä oli kohtalaisen lyhyet jonot, dokumentit kelpasi tullivirkailijoille ja kaikki laukut tuli ehjinä perille. Mahtavaa! Tilataksikin saatiin kivuttomasti ja päästiin sujuvasti hotelliin. Siis kerta kaikkiaan todella hyvin sujunut reissu!

Muutos suun mutristaa,

uusi on usein hankalaa.

Vanhaan tahtoisin tarttua,

tutussa paikassa varttua.

Maailma jatkuu länteen ja itään,

vasempaan ja oikeaan.

Menetä et mitään,

vaikka vaihdat välillä pyöryläisen soikeaan.

 

Tällaisen ihanan runon oli kuopus saanut eskariluokaltaan läksiäiskortissa. Jotenkin tämä sattui minua kovasti johonkin herkkään paikkaan… 

Enää tämä ja huominen päivä aikaa pakata. Huih! Tavarat sujahtelee laatikoihin ihan tappotahtia, ja silti tuntuu välillä, että ei me kyllä ehditä näitä kaikkia hommia tehdä! Jännä ilmiö on se, että vaikka kuinka luulee, että tämä yksi huone on nyt vihdoinkin tyhjä, niin kyllä sieltä silti vielä aina yksi laatikollinen tavaraa irtoaa… Mikähän siinäkin oikein on???

Miehelläkin on autotallin tyhjennys vielä pahasti kesken, ja pihaltakin pitäisi vielä siistiä ylimääräiset tavarat pois. Auto ei sitten mennyt kaupaksi, eli se jää nyt myymättä, eilen kävi meidän vuokralaiset asunnon käyttöohjeita saamassa, ja sovittiin niitten kanssa, että se meidän auto saa jäädä autotalliin vuodeksi, mahtuu niillä se omakin vielä sinne, kun talli on kahdelle autolle.

Kiitokset Finnairille ja sen emoille, että päästään lähtemään suunniteltuun aikaan. Se lakko jo vähän yritti lisätä stressiä, varasuunnitelmia alettiin jo kehittämään. Mutta onneksi lakko loppui ja päästään menemään ihan alkuperäisillä suunnitelmilla…

Mutta nyt takaisin pakkaamaan!

Jes, alkaa näyttää melko hyvältä tämä pakkaustilanne! Sanonpa vaan, että lomaviikko oli tarpeen; jos olisin ollut normaalisti töissä päivät ja iltaisin vain pakkaillut ja kantanut tavaroita, niin ei tämä olisi tullut ajoissa valmiiksi! Nyt on ihan hyvät mahikset saada aikataulu pitämään!

Tässä tulee päivittäin kaikkia "viimeisiä" asioita tehtyä. Eilen oli pojilla viimeinen koulupäivä Suomessa tänä vuonna. Molemmille oli oma luokka järjestänyt kivat läksiäisjuhlat. Minä kävin ottamassa luokista muutamat kuvat, että voidaan siellä rapakon takana uudelle luokalle näyttää, mistä pojat on tulleet. Iltapäivällä käytiin kaupungilla hoitelemassa asioita koko perheellä, ja samalla käytiin sitten viimeistä kertaa Suomessa tänä vuonna mäkkärillä syömässä.

Niin, siis käytiin vaihtamassa valuuttaa, dollareita lompakkoon, ja sitten ostettiin miehen sähkökitaraan kova kotelo, joka sitten suojaa sitä kitaraa niin, että se sitten todennäköisesti ja toivottavasti matkustaa ehjänä perille uuteen kotiin. Ja läppäri, joka ostettiin reilu kuukausi sitten tätä reissua varten, käytiin vaihtamassa toiseen, toisenmalliseen, yksilöön, kun ei saatu siinä langatonta verkkoa pelittämään, eikä sitä olisi ehtinyt enää huollossa käyttämään. Oli tosi ystävällistä, että se kauppa suostui sen sitten loppujen lopuksi vaihtamaan ihan eriin. Varmaan hermostuivat meihin, eivätkä jaksaneet enää vängätä vastaan.

Illalla oli yhdet hyvät ystävät iltaa istumassa ja syömässä, hoideltiin siinä samalla valtakirja- ja testamenttidokumenttien todistajien allekirjoitukset kuntoon. Tänä iltana mennään toisten kavereiden luokse läksiäisille ja kaupungille "viimeistä" ravinteli-iltaa viettämään. Nyt kun vielä voi nauttia aikuisten kesken -ajasta, kun on lapsille hoitajia, USAssa kun sitten ollaan koko ajan oman perheen kesken, kai.

Pakkaaminen edistyy. Alakerta on jo lähes tyhjä, ainoat huonekalut siellä on enää ruokapöytä ja tuolit sekä sohva. Kaapitkin ammottaa jo lähes tyhjinä. Kyllä tämä tästä valmistuu!

Tänään tulee kaksi ystävääni auttamaan pakkaamisessa, kantamisessa ja siivoamisessa. Suurkiitos Pöllölään ja Lopakkalaan!!! Ihania ihmisiä olette!

Osoitteenmuutoskortitkin saatiin eilen lähetettyä, ja muutenkin tuntuu, että asiat alkaa olla mallillaan. Kaikki loppupäivät on aikataulutettu ja kalenteriin kirjoitettu, mitä minäkin päivänä pitää tehdä, tyyliin lauantaille "Viimeinen pyykkäyskerta", ja jopa ruokalista on suunniteltu jääkaapin ja pakastimen tyhjenemisen optimoimiseksi. Eilen kävin keittiönkaapit läpi, ja jestas, pari roskapussillista sieltä löytyi vanhentunutta tavaraa, lähinnä mausteitä ja jauhoja… Pitäisi vissiin useammin tarkistaa, mitä kaikkea kaapin perälle onkaan jäänyt.

Ai niin, eilen siskoni kanssa jutellessa kävi ilmi, että en ole blogannut tarpeeksi selvästi meidän alkuvaiheen suunnitelmia USAssa. Meidän uusi kotihan vapautuu vasta 1.11. (tai ehkä jo 29.10. mutta ei aiemmin), joten kun lennetään ensi viikolla meren taa, asutaan ensimmäiset päivät hotellissa, ja muutetaan sitten vasta noin viikon päästä sinne uuteen kotiin. Vähän typerää, mutta eihän sille voi mitään; kun ei koti ole tyhjä, niin ei ole. Vuokra-autokin on varattu 2 eka viikon ajaksi, eli sinä aikana on sitten syytä saada ostettua oma uusi auto. Olen kuullut, että automyyjät USAssa ovat ihan omaa luokkaansa… saapa nähdä, miten niitten kanssa pärjää!

Niin, ja autoasiasta tuli mieleen, että siirsinpä sitten tässä pari päivää sitten ihka ensimmäistä kertaa rahaa ulkomaantilille. Vähän jännää oli!   Autoa varten otettiin lainaa pankista, ja nyt se raha piti saada täältä Suomesta sinne meidän USAn tilille. Ainakin se täältä lähti, toivottavasti menee perille myös…

Mitähän muuta? Pojat sai toiset rokotuksensa, ja tämä kerta meni jo sangen mallikkaasti. Lenkkikaverin kanssa naureskeltiinkin, että lapsia pitäisi käyttää joku vaikka keittosuolaliuospiikki saamassa ihan vauvasta asti aina kuukauden välein, niin tottuisivat pistämiseen… No, ehkä se on huono idea…

Huomenna on poikien viimeinen koulupäivä, opet ovat luvanneet jonkunsortin pienet läksiäisjuhlat pitää. Täytyy yrittää tänään leipoa vaikka suklaaneliöitä sinne viemisiksi. Mutta nyt aamutouhuihin ja sitten taas pakkaamaan!

Jepjep, "loma" on alkanut ja selkä on jo ihan jumissa kaikesta kantamisesta ja noukkimisesta ja kyykkimisestä ja kaikesta. Asunto, varsinkin alakerta, on ihan aution näköinen, ja tavarat vähän sekaisin. Joku järjestys noille kaikille mukaanotettaville papereille ja vaatteille jne. täytyy vielä kehittää.

Eilen tyhjensin pakastinta. Hih, meillä sitten oli ruuaksi porohöystöä (tehtiin yhtenä kauniina kesäpäivänä  rosvopaisti poronpaistista, ja sen jämiä näköjään oli vieläkin pakastimessa…) ja iltapäiväkahvin kanssa joulutorttuja!!! Jos kerran ihmisellä on pakkasessa torttutaikinalevyjä ja kuiva-ainekaapissa torttutäytettä, jotka täytyy käyttää pois, niin mitäs sitä niille muuta tekee, kuin leikkii joulua…? Glögiäkin olisi litran purkki ollut, mutta sitä en sentään lämmittänyt, vaan keitin anopille ja appiukolle kahvit.

Tähän väliin voisikin heittää suurkiitokset sinne appivanhempien suuntaan! Elämä olisi kyllä niin paljon hankalampaa, jos ne eivät olisi aina valmiita auttamaan. Appiukko on miehen kanssa ollut pari kuukautta kaikki vapaa-ajat meidän katolla uutta peltikattoa laittamassa, ja anoppi aina säännöllisin väliajoin ilmestyy meidän pihalle kantamaan puutavaraa sinne, missä sitä kulloinkin tarvitaan. Ja lastenhoito- sekä kuskausapu on ollut ihan korvaamatonta jo monta vuotta. Aivan liian harvoin tulee ääneen sanottua, että arvostetaan heidän auttamistaan aivan tositosi paljon! Sen merkityksen varmasti vielä konkreettisemmin tajuaa, kun ollaankin vuosi ihan eri mantereella, ja pitääkin ihan omin voimin keskenämme kaikki asiat hoidella, tai jättää hoitamatta. Hui!

Jeps, aallonpohjasta on noustu. Ihan selkeästi edellisen postauksen tylsä mieli johtui enimmäkseen sekä ihan fyysisestä väsymyksestä, että vähän matkakuumeesta, tai siitä, että kun reissu lähenee ja tulee koko ajan realistisemmaksi, pitää alkaa miettiä, että mitä ihmettä sitä nyt on tullut tehtyä. Että onko tässä mitään järkeä, raahata nyt koko perhe pois tutuista ympyröistä jonnekin toiselle puolen maapalloa… Ja miten me oikein pärjätään, ja miten ne lapsetkin selviää kaikista uusista jutuista ja sopeutuu, ja miten se mies saa löydettyä oman paikkansa kotona ja ja ja… Ainoa, mistä en vielä ole älynnyt olla huolissani, on se, miten itse pärjään uudessä työympäristössä. Jotenkin se on kaikkein helpoin kuvitella, millaista se tulee olemaan, ja uskon vakaasti, että ihan hyvin se menee. Mistään muusta sitten ei voi tietääkään, ennen kuin sitten kun sen konkreettisesti elää ja näkee.

Tänään on viimeinen työpäivä tänä vuonna tämän työpäydän äärellä. Tuntuu melko huimalta! Olen putsannut huoneen tyhjäksi seuraavaa käyttäjää varten, tosi autiolta näyttää. Viimeisiä paperihommia ja sähköposteja tässä teen parhaillaan (Kumpaakohan tämä blogin kirjoittaminen on??? Päätin tänään ottaa erivapauden ja ihan työpöydän äärellä postata, kun on vähän spesiaali tilanne…) Pullat olen tiimiläisilleni ostanut, tuolla ne odottaa kahvitaukoa. Pitää vielä jonkunlainen jäähyväismeili kirjoittaa, ja sitten tämä työpäivä on varmaan tässä. Huh!

Reilun viikon sitten olen lomalla, enkä aio työsähköpostiin päin vilkaistakaan, vaan keskitytään pakkaamiseen ja tavaroiden lajitteluun (roskiin / kirpparille / Suomeen säilöön / mukaan). Siinä kyllä aika kivasti hurahtaa. Ja kaikki paperit ja tärkeät jutut täytyy vielä listata ja tarkistaa, että ne on ihan varmasti lähdössä siinä tärkeimmässä laukussa mukaan. Niin, ja vähän on vielä paperisotaa tekemättä, postiin muuttoilmoitus ainakin ja osoitteenmuutoskortit kavereille ja sukulaisille. Eiköhän siinä aika kulu ihan kivasti…

Nyt on pari päivää ollut vähän nihkeämpää. Ei jaksaisi tätä muutto-, paperisota- ja pakkausrumbaa ollenkaan… Nukuttaa vaan, tai tekisi mennä peiton alle piiloon. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että tämä vaihe varmaan kuuluu asiaan, ja kyllä se pakkaaminen alkaa taas kiinnostamaan jossain vaiheessa. Ei ole enää paljon aikaa muuttoon; parempi vaan kiinnostaa!

Tänään (eikun siis eilen, nyt on jo yli puoliyö), lähti talosta piano. Olohuone on niin tyhjä nyt! Puolet tavaroista sieltä oli jo pakattu ja varastoitu aiemmin, mutta vasta se pianon häviäminen oikein konkretisoi sen, että kohta ihan kaikki on tyhjennetty.

Sitten tekisi vielä kritisoida vähän työnantajaakin. En kehtaa kovin kovasanaisesti sitä tässä tehdä, mutta sen vaan sanon, että jos tutkimusvaihdon (joka siis meidän firmassa ei aiheuta mitään palkan tarkistuksia vaan ihan Suomen palkoilla ja veroilla pitää siellä Amerikan kustannustasolla pärjätä) ajan *Snap* Sensuuri iski...

Taustana tähän sen verran, että alunalkaenhan mies yritti saada vuorotteluvapaata, jolloin olisi saanut hänkin vähän rahaa joka kuukausi. No, "fiksu firmapa" ei siihen suostunut, vaan ilmoitti, että jos lähteä aikoo, niin sitten pitää sanoa itsensä irti. Miespä sitten sen teki, ja saikin sitten liitolta kuulla, että koska lähtee yli vuodeksi ulkomaille ilman hyvää syystä (joita olisivat olleet alle 3-vuotiaan lapsen hoito, tai opiskelu), niin tipahtaa liiton kirjoilta pois, eli saa olla nollatuloilla niin ulkomaanajan kuin sittenkin kun palaa Suomeen, jos ei satu töitä saamaan. Tällaisella riskilläkö alettaisiin jotain ennakkoa ottamaan, ei kuitenkaan!

Enkä sinänsä palkkaani moiti, Suomessa sen kanssa tulee ihan hyvin toimeen, ja varsinkin kun mieskin on töissä. Ja jos yksin olisin lähdössä ulkomaille, niin ihan hyvin riittäisi, varsinkin yhtiön muiden tukien, lähinnä asumisen maksamisen ansiosta. Mutta on eri asia, joutuuko sillä yhdellä ja samalla palkasta käteenjäävällä summalla hankkimaan ruuat ja vaatteet ja muut päivittäiset asiat yhdelle ihmiselle vai neljälle… Siksi asiasta keskusteltiin.

Mutta eipä siitä nyt enää sen enempää. Me ollaan totuttu tulemaan vähällä toimeen, ja tullaan nytkin. Suu säkkiä myöten, eikä mitään matkusteluhaaveita. Sillä se sumpliutuu. Nyt pidän vähän taukoa, seuraava bloggaus on sitten jo positiivisempi, lupaan sen.

Edit: Sensuroin tosiaan tuosta yltä sen varsinaisen kritiikin pois, koska oli vähän tyhmää tähän edes sitä kirjoittaa, vaikka vähänkään. Se saa toki pysyä, että jotain kritisoitavaa oli. Mutta kaikenkaikkiaan otin sen vähän liian raskaasti, johtuen muuten rankasta hetkestä.

Tänään olen soitellut osoitteenmuutoksia ja palveluiden irtisanomisilmoituksia ympäri erinäisiä firmoja. Huh, aikaavievä hommaa. Uusi osoite ainakin on jäänyt mieleen, kun olen sen tavannut monenmonta kertaa…

Olen siis ollut yhteydessä ainakin puhelinyhtiöön, vakuutusyhtiöihin, sähköyhtiöön, vesiyhtiöön, jätehuoltofirmaan, kuntaan,  matkapuhelinoperaattoriin, TV-lupamaksuhallintoon, Aku Ankkaan , luottokorttifirmoihin, kennelliittoon, ja aurausurakoitsijaan. Varmasti joku on vielä jäänyt hoksaamattakin.

Tänään oli sitten työnantajan järkkäämä koko päivän kestävä kulttuurivalmennus minulle ja miehelle. Valmennuksen piti Marja Saviaro ReturnTicket-firmasta. Valmennus oli oikein hyvä! Käsittelyssä oli niin ulkomaille lähdön valmistelu, lähtö, alkuajat, paluun valmistelu kuin paluukin. Niin yleisesti kuin nimenomaan USAan. Myös Suomen ja USAn eroavaisuuksia niin arki- kuin työelämässä käytiin läpi. Erityishuomio pyynnöstämme oli siinä, miten lapset ja puoliso sopeutuu mahdollisimman hyvin uudenlaiseen ja erikieliseen arkeen. Saatiin paljon hyvää materiaalia, ja monenmonta hyödyllistä nettilinkkiä. Suosittelen!

Minä olen nyt kävijä 999 eli seuraava sivustolle tulija on se 1000. Minähän lupasin tälle tasaluvulle jonkin palkinnon. Tehdään niin, että ensimmäinen, joka tähän viestiin jättää kommentin lootaan, saa sen palkinnon. Ei kun kommentoimaan

Laitoin viime viikolla molempien poikien koulujen rehtoreille meilin, jossa kerroin, että pojat ovat tulossa lokakuun lopussa heidän kouluun opiskelemaan ja pyysin kertomaan vähän koulusta. Tällaiset vastaukset sain:

Kuopuksen rehtorilta:

Dear Ms. Xxx,

Thank you for your email. I look forward to meeting you and your family. Do you know if you will have time before (maybe the day before) your son begins in our school so that we can meet face to face? If not, maybe we could put together a package of materials for you and send them to you. Perhaps, after reading the information, it may spur some specific questions.

In general we are a very diverse school. Both ethnicity wise and socioeconomically. All children new to our school are assessed to see their current readng and math levels. These two subjects are  ability grouped. Science, Social Studeies, and Health are taught by grade level. The children have physical education, vocal music, media, and art weekly.

Children, in math and reading have their needs met within their grade. So let’s say, your son was above grade level in reaidng. He would work with other students in his grade who are also above grade level. This is conversely true for students below grade level in any grade.

We have a very active PTA that is very suportive of the staff, studnets, and the school. We also have a very acitve parent volunteer program of parents who assist in the building.

Perhaps, my email can spur some other questions you may have. Let me know how you would like to proceed from here.

Sincerely,

Lou Chillemi

 

Ja esikoisen rehtorilta:

Hello, Ms. Xxx—-

        Thank you for your e-mail regarding your move to the USA.  I will forward your missive to your son’s future guidance counselor, Ms. Flores, as well as to our ESL teacher, Ms. Rodriguez, both of whom will be able to tell you about our wonderful school.

        We are proud of of our students, who represent so many different cultures, and the staff is among those I have found to be most caring and current on their subjects taught.

        We are a National PTA "School of Excellence"," due to the myriad instructional and academic intervention programs that we have in place.  Just yesterday we were notified that Harper’s Choice is the school system’s nomination for a state award, the Maryland Character School of the Year, because of the unique emphasis we place on inculcating character education throughout our school day.    

        We look forward to your son entering Harper’s Choice on October 30, and if there is any assistance that we may provide, feel free to contact our staff.

        I wish you a safe and enjoyable return to the states.

C. Stephen Wallis

 

Ihan  hyvät ensivaikutelmat tuli molemmista rehtoreista. Mitä nyt siinä eka kirjeessä vähän kirjoitusvirheet häiritsi…