Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Eilen päästiin taas yhtä askelta lähemmäs tämän yhteiskunnan jäsenyyttä. Löysimme tämän kaupungin pääkirjaston, saatiin kirjastokortit koko perheelle, ja lainattiin ensimmäiset kirjat. Kirjasto oli kivan näköinen, luettavaa löytyi paljon, ja kuunneltavaakin. Täällä on Suomea isommat valikoimat äänikirjoissa (niin CD:llä kuin kasetillakin, ja vielä niiden lisäksi ihan netin kautta voi lainata MP3:sia omalle tietsikalle tai MP3-soittimelle). Lasten osasto oli hieno, Miska löysi monta suomeksi tuttua kirjaa, täällä tietty englanniksi, ja lainasi Franklin-kirjan sekä tyrannosauruksista kertovan kirjan. Aki lainasi Jaska Jokunen -sarjakuvakirjan, ja minä lainasin yhden kirjan, johon olin saanut vinkin ystäväni Antitätin blogista, kiitos vaan sinnepäin.

Kirjastokorteista vielä sen verran, että onpa ihan fiksu systeemi. Kortti itse on sellainen luottokortin kokoinen kuin Suomessakin, mutta sen mukana tulee sitten sellainen avaimenperäversio kortista, jota on helpompi kuljettaa aina mukana. Näistä avaimenperäkorteista kirjoitti ihan vastikään Petra blogissaan, käykääpäs kurkkaamassa ne, jotka ette vielä tiedä, mitä tarkoitan. Näppäriä!

Eilen saatiin mummolasta sähköinen joulukortti, ja pojat tykkäsivät siitä kovasti. Kysyin, että laitetaanko takaisin kortti myös, ja Miska oli heti valmiina valitsemaan korttiin kuvaa ja melodiaa. Siinä vaiheessa, kun kirjoitin tervehdystä korttiin, Miska kuitenkin häipyi paikalta huomaamatta. Hetken päästä havahduin siihen, että yläkerrasta kuuluu jotain ääntä, en ensin saanut selvää, mikä ääni se oli. Menin katsomaan, ja löysin Miskan sängystään peiton alta itkemästä ihan lohduttomasti.

Otin pojan syliin ja pitelin tiukasti. Yritin kysellä, mikä on hätänä, mutta itku vain yltyi. Mikakin jo tuli huoneen ovelle kyselemään, onko joku lelu rikki. Minä sitten hetken päästä kysyin, onko ikävä, ja Miska nyökytti kovasti. Kysyin mummoako, ja ulina koveni. Sitten kysyin pappaako, ja tukahtuneella äänellä Miska sanoi, että kumpaakin. Ja jatkoi, että hän haluaa lähteä takaisin Suomeen. Ja jatkoi itkemistä.

Vähän ajan päästä Miska nosti vähän päätään ja kysyi vähän vihaisena, että miksi sinä äiti et voinut tulla tänne yksin töihin??? Ja minä siinä selitin, että miten sitten minulla olisi tullut niin ikävä heitä, ja heilläkin varmaan minua. Siihen Miska nyyhkytti, että hänellä on kaikkia kavereita niin kova ikävä. Minä yritin lohduttaa, että ehkä täälläkin voisi saada kavereita, mutta Miska tiuskahti, että kun ei nämä täällä ymmärrä häntä! Itku alkoi pikkuhiljaa vähän vaimenemaan siinä sylitellessä.

Minä kysyin, että mikäköhän tähän nyt Miskan mielestä auttaisi, ja Miska sanoi, että hän haluaa lähteä Suomeen. Me aikuiset selitettin, miten sinne ei nyt vielä voi lähteä, kun meidän pitää olla vielä täällä. Miska sanoi, että no sitten hän ei ainakaan mene kouluun. Hän jää isin kanssa päivisin kotiin. Sanottiin, että se on mahdollista, jos kovasti siltä tuntuu. Miska selitti, miten on niin kurjaa, kun hän ei ymmärrä mitään, mitä siellä puhutaan. Sitten minä kysyin, että voisiko Miska yrittää olla koulussa joululomaan saakka, ja sitten katsottaisiin uudestaan, miltä tuntuu. Miska sanoi, että ehkä, mutta ei ole varma. Kysyin sitten, että entäs jos yrittäisit nyt ensin tämän loppuviikon olla, ja sen Miska lupasi, että voi varmaankin olla. Katsotaan sitten viikonloppuna, miten jatko.

Minä henk.koht. luulen, että Miska kyllä viikonlopun jälkeen jaksaa taas seuraavan viikon olla koulussa. Mutta sen näkee sitten. Parempi mennä pienin askelin eteenpäin, sellaisia hallittavia palasia. Muutaman päivän ajan kerrallaan. Onhan se tietysti tosi kurjaa, kun tosi puhelias ja sanallisesti nokkela ihminen heitetään sellaisten ihmisten keskelle, joitten puhetta ei ymmärrä, eikä kukaan ymmärrä hänen puhettaan.

Miska sanoikin, että voisitteko te sanoa niille hänen luokkalaisille, että yrittäisivät sanoa sanoja aina suomeksikin… ei oikein tahtonut uskoa, että ne ei oikeasti osaa yhtään suomen sanaa. Sanoin, että Miska osaa paljon enemmän englantia, mitä kukaan siinä luokassa osaa suomea. Siitä Miska vähän ilostui, ja sanoi, että hän on oppinut kaksi uutta sanaa tänään. Ne on sun eli aurinko ja twenty eli kaksikymmentä. Minä kysyin, että lasketaanko, montako sanaa sinä nyt osaat englantia, ja Miska alkoi luettelemaan kaikki. Siinä tuli numerot 29:ään asti, aakkoset G:hen asti, ja 48 sanaa. Kun kerroin Miskalle sanojen määrän hän oli tosi ylpeänä, että niinkö monta! Ja käski mennä isille (joka oli jo mennyt takaisin alakertaan) sanomaan, että hän on oppinut uusia sanoja.

Loppu hyvin ja kaikki hyvin, taas tältä päivältä. Hyvillä mielin meni pieni poika sitten loppujen lopuksi nukkumaan. Minua vain jäi kovasti mietityttämään tämä tänne tulon järkevyys. Akia kun menin peittelemään, kysyin, että miten Aki pärjää. Että onko yhtä hankalaa kuin Miskalla. Aki sanoi, että melko hyvin, mutta välillä on hankalaa, kun ei osaa sanoja. Kun tekisi mieli sanoa jotain, ja osaakin sanoa vain puoli lausetta siitä. Ja kun hän yrittää sanoa, että ei osaa sanoa (I can’t say it), niin hänet tulkitaan, että hän ei pysty tai halua sitä sanoa. Neuvoin, että siihen voisi kokeilla sanoa, että I don’t know how to say it. Mutta Aki kuitenkin haluaa mennä kouluun, ei halua jäädä kotiin päiviksi. Mikä on positiivista jo sinänsä.

Miskahan on tähän asti kieltäytynyt tulemasta Skypellä puhumaan mummon ja papan kanssa. On sanonut, että sitten tulee liian kova ikävä, jos kuulee ja näkee. Näköjään pitää paikkansa, kun noin kova ikävä tuli jo siitä, että sai joulukortin. Voi pientä!

Siis kyllä kannattaa vähän hypettää Skypen puolesta. On se niin näppärää! Ei tulisi muuten ollenkaan siinä määrin tultua olluksi yhteydessä sukulaisiin tältä rapakon takaa, mitä nyt Skype-aikana voi olla.

Ja tässä eilen tuli kokeiltua uuden Skype-version tarjous. Suoraan Skypen sivuilta poimittuna: "Skype on pieni ohjelma, jolla voit soittaa netissä ilmaiseksi kaikille, joilla on Skype. Vuoden loppuun saakka kaikki soitot Skypestä lankapuhelimiin ja kännyihin Yhdysvalloissa ja Kanadassa ovat ilmaisia." Eilen sitä sitten eka kertaa kokeilin, soitin ystävälleni Anille hänen kotipuhelimeensa. Olipas näppärää! Ja ilmaista! Tänään testattiin sekin, että se toimii myös näihin paikallisiin kännyköihin soitettaessa. EDIT: Tämä tarjous oli näköjään liian hyvä ollakseen totta. Nyt joulukuun puolella ihan ilman mitään ilmoitusta, homme ei enää toimikaan. Eli vuoden loppu tulikin Skypen mielestä jo joulukuun alussa. Pah!

Siis ystävät hyvät, jos haluatte soittaa meille (ilmaiseksi), niin ladatkaa Skype. Ja pyytäkää meitä lähettämään meidän Skypetunnukset! Kuulumisiin! (No, tietty se perinteisempikin tapa, eli sähköposti toimii myös hienosti ja mieluusti, eli en karsasta sitä ollenkaan. Tällä kertaa vaan tuli hehkutettua tätä puhumispuolta… )

Kiitospäivää sitten vietettiin eilen. En oikein tiedä, miten ne oikeat amerikkalaiset sitä viettää, mutta ainakin vissiin kaikki matkustaa jonnekin perheen ja suvun luokse ja sitten syövät itsensä ähkyyn kalkkunaa ja kurpitsapiirakkaa… Me ei matkustettu mihinkään, mutta koko tällä mantereella oleva suku oli kyllä kokoontunut meille. Kaikki me neljä, siis. Ja ostettiin kaupasta kalkkunakin, joka paistettiin. No, ei sentään kokonaista lintua, mutta valmiiksi maustettua rintafilettä, ja perunamuusia. Oli ihan hyvää, kiitos vain kokkimiehelleni!

Minä olen edelleen kipeänä,jonkun verran on kuumetta, ja yskittää niin, että keuhkot tuntuu lähtevän irti. Olen silti yrittänyt touhuta suht tavallisesti, kun on tylsää vaan makoilla. Käytiin kiitospäiväajelulla eilen iltapäivällä, kierreltiin näitä tämän kaupungin katuja, tutustuttiin lähiseutuun siis. Ja sitten käytiin kulutamassa autokaupoista kaupanpäällisinä saadut elokuvaliput, käytiin katsomassa Happy Feet -elokuva. Se oli tosi hyvä, Miskakin, joka ei ymmärtänyt mitä siinä puhuttiin, tykkäsi kovasti, kun siinä laulettiin ja tanssittiin niin paljon. Nyt on sitten kaikki Mumble-pingviinitavara pop, ja steppaus.

Tänä aamuna sitten tehtiin niin kuin tuhannet paikalliset, lähdettiin ennen auringon nousua shoppailemaan. No, ei me kamalasti osteltu, ainakin verrattuna moneen kukkuraisia kärrylasteja kärrääviin ihmisiin. Mutta onpa sekin nyt koettu.   Takaisin kun tultiin, niin olikin päiväuniaika, ainakin meillä vanhemmilla, sitten käytin vielä pojat sillä niitten lempileikkikentällä vähän riehumassa, ja sitten olin niin naatti ja kipeä, että oli pakko vetäytyä vällyjen alle. Nyt otin hetki sitten buranaa, ja nyt hiekä pukkaa… Toivottavasti saan tämän taudin nujerrettua viikonlopun aikana. Olisi melko noloa olla vielä ensi viikollakin saikulla töistä…

Pojilla alkoi nyt kiitospäivä-loma. Varsinainen Thanksgiving on torstaina, se on kaikilla vapaapäivä, ja myös sen jälkeinen perjantai, nk. Black Friday, on suurimmalla osalla työssäkäyvistä vapaa. Poikien kouluilla on kuitenkin tämä viikko ollut varsinainen tynkä, johtuen siitä, että tällä viikolla on vanhempain vartit, jotka täällä pidetään niin, että maanantaina ja tiistaina oppilaat ovat olleet vain puoli päivää koulussa, ja sen jälkeen iltapäivän ja illan on vanhemmille jaettu aikoja, milloin voi tulla opettajien kanssa keskustelemaan opplaiden pärjäämisestä koulussa. Sitten, kun opettajat ovat ne kaksi iltaa tehneet töitä, he saavat keskiviikon vapaaksi, eli sen takia oppilailla on sitten tämä kiitospäivää edeltävä päiväkin lomaa.

Minä onnistuin jostain saamaan kunnon flunssan, ja olen eilisen päivän ollut kotona sairaslomalla, ja tämän päivän olen myös. Minullekin siis siunaantui vahingossa pitkä vapaa tähän. Joskin vietän sitä melko ahkerasti vällyjen alla niiskuttaen. Eilen tosin piti vähän kömpiä sieltä pois, kun meillä oli vanhempain vartit poikien koululla.

Miskan koululla oli tapaaminen klo 14. Palautteena opettajilta saatiin, että Miska pärjää ihan hyvin, vaikka ei vielä oikein pystykään ymmärtämään mitä tunneilla puhutaan. Mutta on alkanut vähän enemmän nyt hymyilemään ja ottamaan kontaktia, ja selkeästi seuraa mitä tapahtuu ja yrittää matkia muita ja pysyä siten mukana.

Akin koululla meillä oli tapaaminen klo 14.45. Akista saatiin todella paljon positiivista palautetta. paikalla oli Akin luokanvalvoja ja matematiikan opettaja Ms. Trainer, Social studies -aineen opettaja Ms. Vader ja vielä Science-aineen opettaja Ms. Friend. Matematiikassa Aki pärjää todella hyvin, on vähän edellä muita. Kerroin, että Aki on sanonut, että nyt opetetaan sellaisia asioita, jotka hän on oppinut jo Suomessa viime vuonna. Opettaja aikoi seurata asiaa ja miettii myöhemmin, pitäisikö hänet siirtää ylempään matematiikan ryhmään. Social studies -tunnillakin Aki pärjää hyvin. Hän oli juuri saanut Lähi-Idän maitten ja pääkaupunkien kokeesta luokan huippupisteet, 35/40. Science-tunnilla Aki on hyvin päässyt jutun juureen kiinni, ja vaikka se on selvästi vaikeinta hänelle juuri puutteellisen sanavaraston takia, hän osaa hyvin toimia ryhmässä ja pyytää luokkatovereilta apua. Yleisesti ottaen kaikki opettajat sanoivat, että Aki on selvästi tullut esiin kuorestaan muutaman ensimmäisen päivän ujostelun jälkeen, ja päivä päivältä ottaa enemmän kontaktia niin oppilaisiin ja opettajiinkin ja alkaa oma-aloitteisesti juttelemaan ja kysymään asioita. Tämä oli erittäin positiivista kuulla!

Mutta nyt takaisin vällyjen alle nenäliinapaketti kainalossa…

Käytiin sunnuntaina ihan maan pääkaupunkia katsastamassa. siis tässä nurkan takana, Washington DCssä. Pääkohteena oli National Museum of Natural History eli luonnonhistoriallinen museo. Ja siellä erityisesti sen dinosaurusosasto. Se koluttiinkin läpi tarkkaan, samoin kuin merenelävien ja fossiilien osasto sekä nisäkkäät. Muut osastot, esim. hyönteiset ja mineraalit, ja vaihtuvat näyttelyt, jäivät vielä odottamaan toista kertaa.

Nuo Washington DC:n museot on kyllä oikeasti hienoja, ja niitä on paljon pienellä alalla, ja päällepäätteeksi niihin pääsee ilmaiseksi! Varmaan kolutaan niitä läpi aika ahkerasti tässä vuoden aikana, pojat oli heti kinuamassa takaisin sinne dinosaurusmuseoon, ja ilmailu- ja avaruusmuseo sekä intiaanimuseokin kiinnostaisivat kovasti. Tässä linkissä muuten kartta museoiden sijaintiin, ihan DC:n keskustassa, kartassa näkyy myös mitkä museot siinä samassa rykelmässä on.

Meitä vähän hämäsi siellä keskustassa ajaessamme parkkeeraaminen. Sinänsä ihan helppoa, kun viikonloppuisin ei tarvitse pysäköinnistä maksaa juuri missään kohtaa, ja paikkojakin kadunvarsilla löytyi ihan kohtuudella. Mutta kun jätettiin auto sellaiselle paikalle, jossa oli rajoitus, että korkeintaan 3 tuntia auto saa siinä olla, mutta kun ei mitään pysäköintikiekkoja tms. ole täällä käytössä, niin mietitytti, että mistä ihmeestä ne pysäköinninvalvojat tietää, milloin joku on siinä ollut yli 3 tuntia. Jos joku tähän tietää vastauksen, niin hihkaiskaa!!!  Vähän pelotti, kun autolle käveltiin, että löytyyköhän sitä enää, vai onko hinattu pois, mutta onneksi se oli ihan oikealla paikallaan. Eikä me oltukaan sielä museossa kuin se 3 tuntia, ihan sen pysäköintirajoituksen takia.

Museon jälkeen käytiin vielä kävelemässä Washington monumentilla, ei sentään ylös asti monumentin sisälle menty, mutta siellä juurella oltiin. Sieltä oli suorat näköalat Valkoiseen taloon ja Lincolnin monumentille ja Capitoliin. Tässä kuvia reissusta:

Huomiota herätti erityisesti nuo Washington monumentin ympärillä liehuvat USAn liput. Ne oli yllättävän rispaisia, kuten kuvastakin näkyy. Jos Suomen lippu olisi tuossa kunnossa, sitä ei kyllä saisi enää pitää esillä…

Tänään käytiin Bethesdassa, noin 50 kilsan päässä olevassa kaupungissa, jossa oli Kipinä-kerhon järjestämät Suomi-myyjäiset (Christmas Bazaar). Oltiin saatu vinkki, että kannattaa olla hyvissä ajoin liikenteessä, jos aikoo ehtiä leivonnaisia ostaa. Niinpä oltiinkin paikalla 10.55, ja myyjäiset avattiin klo 11.00.

Paikalla oli tosi paljon ihmisiä, suurin osa suomalaisia. Olisipa mielenkiintoista tietää, missä ne kaikki ihmiset asuvat… Varmaan täällä suht koht lähistöllä kuitenkin. Ostettiin pari pussia leipomuksia, eli useampi ruisleipä, pari pussia karjalanpiirakoita ja pullapitko. Minä meinasin villiintyä kirjakirpparilla, jossa myytiin luettuja suomenkielisiä kirjoja 50 sentillä kappale. Huu, pari pussillista lähti sieltäkin mukaan…

Lisäksi käytiin kahvilla suomi-kahviossa (=tarjolla suomalaista kahvia, graavilohileipiä, karjalanpiirakoita munavoilla, pullaa, piparia, joulutorttuja yms.), sekä osallistuttiin arpajaisiin. Voitettiin kynttilöitä, mukin ja pari koristekoiraa… Oli ihan kiva käynti, ja oli hauska nähdä, että tällä seudulla oikeasti on niin paljon suomalaisia! Vaikkakin tilat oli ihmismassaan nähden liian pienet, tungosta oli joka paikassa.

Eilen lähdin vähän aikaisemmin töistä, kun pojilla oli klinikkakäyntiaika klo 15-18. Täällä päin maailmaa klinikka on sellainen paikasta toiseen siirtyvä ilmainen rokotusten tarkistus- ja antopaikka lapsille. Meidän pojilta kun puuttuu vielä se kolmas Hepatiitti B -rokotus, niin koulusta laittoivat meidät klinikalle, että ne siellä tsekkaa vielä kaikki rokotukset.

Siis poikien rokotuksethan on ensin tarkistettu Suomessa mun työterveysasemalla, jossa annettiin reseptit puuttuville rokotuksille, ja sitten vielä neuvolassa, jossa ne puuttuvat rokotukset pistettiin ja saatiin rokotustodistukset matkalle mukaan. Ja näiden lisäksi siellä koulutoimistossa käytiin läpi ne todistukset. Ja nyt sitten vielä eilen kaikki on uusintatarkistettu siellä klinikalla… Kyllä nyt on todettu moneen kertaan, mitkä rokotukset ja milloin pojille on annettu…

Niin, asiaan. Se klinikka siis aukesi klo 15, ja meitä oli etukäteen varoitettu, että kannattaa mennä hyvissä ajoin, että siellä tulee pitkät jonot. Oltiin siellä jo 14.50, ja saatiin jonotusnumeroksi "Punainen 6". Käytössä oli myös siniset laput ja kirjainlaput… että ei liian yksinkertaista olisi. Kaikenkaikkiaan meitä edellä jonossa oli vähän toistakymmentä ihmistä, ja reilun puolen tunnin päästä päästiin rokotushoitajan syyniin.

Hoitaja kävi poikien rokotuspaperit läpi, ja kirjoitti niistä tiedot omiin papereihinsa. Loppujen lopuksi totesi saman, minkä me jo tiedettiin, että se yksi piikki vain vielä puuttuu. Meille sanottiin Suomessa, että puolen vuoden päästä eka piikistä voidaan se ottaa, ei aiemmin, eli maaliskuussa halutaan se pojille annettavan. Tämä hoitaja ei voinut antaa meille niin paljon aikaa, vaan varasin meille seuraavan klinikka-ajan tammikuun puoleenväliin. Sanottiin kyllä, että ei aiota silloin tulla, ja hoitsu sanoi, että ok, ei tarvi. Mutta ajan saatte, että koululle on jotain näytettävää, että homma on hoidossa. Tähän läpikäyntiin meni reilu puoli tuntia myös.

Sitten meidän piti mennä jonottamaan kopiokoneenkäyttäjäleidin luokse. Systeemi oli se, että leidi otti kopiot kaikista asiakkaiden omista papereista ja todistuksista heille kirjoihin ja kansiin, ja myös niistä, mitkä paprut piti kouluun toimittaa. Ensin jonotettiin aikamme ja kun meidän vuoro tuli, jotenkin kaikki meni ihan sekaisin. Siinä oli jo kaksi rouvaa, ja vielä kolmas tuli sähläämään, ja jotenkin ne onnistui hukkaamaan joitain lappuja ja sekoittamaan juttuja ja ties sun mitä. Sekin, että yksi ihminen, eli minä, olin antamassa kahden henkilön papereita kopioitavaksi, tuntui olevan jotenkin kamalan hankalaa. Vähän naureskeltiinkin siitä, että ei paljon tuon alkeellisempaa ja sekavampaa systeemiä voi ollakaan, ja ne kaikki kopiot mitkä niille jäi, oli epämääräisissä kasoissa pitkin pöytää. No, lopulta antoivat meille luvan lähteä pois. Koko reissuun meni n. puolitoista tuntia, ja periaatteessa poikia ei siinä olisi tarvittu ollenkaan. Niillä olikin vähän tylsää. Niin, ja tosi kuuma oli, ihmisiä oli älyttömän paljon (onneksi tultiin ajoissa!) ja tila oli melko pieni sille ihmismassalle…

Sieltä kun päästiin pois, lähdettiin ulos syömään. Mentiin testaamaan ennenkäymätön ravintola, jolla oli tosi herkullisen kuuloinen nimi. Ja täytyy kyllä sanoa, että taisi olla tämän reissun paras ruokapaikka tähän asti, ja valikoiman laajuus oli huikea. Ruoka oli todella hyvää, ja sitä oli huomattavasti enemmän kuin riittävästi. Loppuilta menikin sitten ähkyä sulattaessa…

Otettiin silloin pari viikkoa sitten, kun tänne muutettiin, Comcastilta edullinen tarjouspaketti, johon kuului Internet-liittymä, kaapeli-tv ja lankapuhelin, 99 USD yhteensä. Jes, netti ja telkku toimii hienosti, ei siinä mitään… mutta se lankapuhelin, varsinainen murheenkryyni! Se soi koko ajan!!! Eikä siinä mitään, jos ihmisillä olisi oikeaa asiaa, mutta tasan kaksi kertaa siihen on joku meidän tuntemamme henkilö soittanut ihan oikealla asialla, ja loput miljoonaseitsemänsataakolmetuhatta- viisisataayhdeksänkymmentäkaksi kertaa (huomaattehan, olen tehnyt tarkkaa tieteellistä laskentaa asiasta… ) soittaja joko ei ole sanonut luurin toisessa päässä yhtään mitään, tai sitten sieltä on tullut kamalaa markkinointipapatusta, että tilatkaapas nyt Washington Post, tai antakaapa rahaa sinne ja tänne ja tuonne ja äänestäkääpä tuota ja tuota henkilöä jne jne jne.

Eilen meni siihen hermot, ja kun Comcastilta tuli vielä lasku, joka oli isompi kuin sen piti olla, niin soitin kiukkuisena sinne ja ilmoitin, että pitäköön puhelimensa, ei me sitä haluta! Ei meinannut asiakaspalvelijaihminen ymmärtää, että miksi halutaan purkaa pakettitarjous, kun pelkkä tv ja netti tulee maksamaan samanverran erikseen, mutta teki se sen sitten lopulta. Sanoi vielä, että hän nyt tämän katkaisee niin, että huomenna tähän aikaan puhelin lakkaa toimimasta. Ja sitten kesken seuraavan lauseen, naps, puhelu meni mykäksi. Juu, eli lakkasikin jo tänään, ja kesken puhelun… tosi pätevää toimintaa… vähän jäi asiat kesken, vaan ei se mitään.

No, sitten hetken päästä olin menossa nettiin, niin kas, ei se toiminutkaan!!!   Ei muuta kuin kännykkä käteen ja soitto Comcastille. Muutaman henkilön kautta kierrätettynä pääsin puheisiin hemmon kanssa, joka hoksasi, mistä ongelma johtuu. Meidän modeemi on sellainen yhdistelmä koteihin, joissa on sekä lankaliittymä että netti, ja jos toinen katkaistaan, niin toinenkaan ei toimi. Enhän minä sitä hyväksynyt! Sanoin melko topakasti, että netti on saatava päälle samana iltana, ekä mitään muttia, kun se selitti, että pitää käydä vaihtamassa toinen modeemi meille.

No, poika selvitteli asiaa ja soitti hetken päästä takaisin, että nyt hän sai sen yhdistettyä niin, että netti toimii taas, mutta että torstaina tulee mies vaihtamaan meille toisenlaisen modeemin, siihen saakka voitte käyttää sitä, mikä teillä on. Asia ok, ihan hyvä.

Mutta annas olla, puolen tunnin päästä siitä, kun netti alkoi toimia, lankapuhelin soi!!!  Siis senhän piti olla katkaistu! Menin sitten kuitenkin vastaamaan. Eikös siellä ihan minua kysytty, ja yritetty markkinoida satelliitti-tv-pakettia niin halvalla, että… Huoh! Eli nähtävästi meillä vielä tämän pari päivää toimii puhelinkin. En kyllä laukkaa enää yhtään kertaa vastaamaan siihen, en!

Ja asiaan, eli puheluihin, liittyen. Täällä rapakon takana kun kännykkäpuheluissa on sellainen ominaisuus, että kun kännykkään joku soittaa, niin kumpikin maksaa. Etkä voi mitenkään tietää, paljonko se maksaa, kun nääs vastaanottaja maksaa samanverran kuin soittajakin, ja vastaanottajallahan ei ole tietoa, minkälainen liittymä soittajalla on, eli millä minuuttihinnalla puhutaan. Ja kaikenkukkuraksi kaiki puhelinnumerot näyttävät samoilta, siis 410-123 4567 voi olla joko kännykkäliittymä tai lankaliittymä, etkä voi tietää, kumpi se on, jos et kysy… Kummallista touhua! Tämäkin eilisiltainen nettitaistelu maksoi minulle heti monta taalaa, vaikka isomman osan ajasta se asiakaspalveluhemmo soitti minulle eikä päinvastoin…

Tai ei nyt oikeastaan sada, harmaata on vain. Mutta eilen alkoi radiokanavalla, jota yleensä kuuntelen työmatkalla autossa, tulemaan vain joululauluja, joten koska en niillä halua vielä itseäni kyllästää, otin ensimmäistä kertaa CD:n autoon. Sainpahan testata, miten uudessa autossa CD-soitin toimii. Hyvin toimi, ja Lasse Mårtenssonilla on oikeasti melkoisen paljon tosi kivoja, näin marraskuiseen aamuun sopivia lauluja. Mm. tuo marraskuu…   Ja työmatka sujui oikein leppoisasti (40 minuuttia meni), on tosi paljon mukavampi ajella tuolla pikkumönkijällä kuin sillä isolla letukalla oli. Sopii paremmin sekaan, ja kulkee ketterämmin! Tykkään!

Eilen kävin ensimmäistä kertaa postitoimistossa täällä, ostin kortteihin merkkejä ja postitin pari pakettia. Totesin, että olisinpa tiennyt, että alta 2 kilon paketit menee ensinnäkin paljon halvemmaksi ja toiseksi helpomman tulliselvityksen kanssa kuin yli 2 kiloiset. Jos olisin sen tiennyt, olisin toisen niistä paketeista jakanut kahteen osaan lähetettäväksi, olisi tullut halvemmaksi ja todennäköisesti vastaanottajalle helpommaksi myös. Plääh. No, ensi kerrallapa tiedän. 5-10 päivää sanoivat olevan toimitusaika Suomeen.

Pojilla oli koulussa puhuttu paljon kiitospäivästä, joka on ensi viikolla. Miska oli askarrellut siihen liittyvän hatunkin. Luin sitten pojille yhden ystävältäni Anilta saadun lastenkirjan, jossa kerrotaan ensimmäisen kiitospäivän syntyyn vaikuttaneista tapahtumista vuonna 1621. Jotta vähän ymmärtävät, miksi sellaista juhlaa täällä ensi viikolla vietetään. No, pojille varmaan on tärkeintä, että sen ansiosta ensi viikolla on 3 päivää vapaata koulusta!   Onpahan sitten hyvää aikaa katsella suomalaisia koulukirjoja eteenpäin…

Ps. Lauri, korjasin sen linkin, nyt näkyy yläkerrankin pohjapiirustus isona…

Niin se loppuviikko ja viikonloppu vaan vierähti ihan yhtäkkiä yllättäen. Täytyy oikein miettiä, mitä tuli tehtyä…

Perjantaina olin eka kertaa mukana hakemassa poikia koulusta iltapäivällä. Täytyy myöntää, että ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että pojat on sopeutuneet tänne kouluun yllättävänkin hyvin. Varsinkin Aki.

En tiedä, mitä on muuttunut englannin opetuksessa sitten meikäläisen kouluaikojen, mutta on ihan varmaa, että en itse kuudennella luokalla ymmärtänyt ja puhunut ollenkaan niin paljon englantia kuin Aki on osoittanut pystyvänsä tekemään. Ällistyttävää! Aki on saanut koulussa jo muutaman kaverin, ja pärjää siellä ihan hyvin, ottaen huomioon että on ihan uudessa paikassa ennalta tuntemattomien ihmisten seurassa vieraalla kielellä. Varsinkin matikan osaamisestaan sai opettajalta kehuja. Aki itse sanoi jopa, että  täkäläinen koulu on mukavampi kuin suomalainen… paitsi ruokatunnit on tyhmiä, kun lapset heittelee siellä ruokaa, ja kuvistunnit on ikäviä, kun niillä sen opettajan kanssa oli vähän ymmärrysvaikeuksia silloin viime viikolla ekalla kuvistunnilla.

Miskalla vaihtelee koulumietteet. Pääpiirteissään hänkin pärjää ihan hyvin ja jää mielellään kouluun ja illalla tosi mieluusti tekee läksyjä, ja näyttää ja kertoo, mitä päivällä tehtiin. Mutta välillä, lähinnä väsyneenä, on vähän itkuisa ja sanoo, että olisi mieluummin kotona, ja että on tyhmää, kun muut ei ymmärrä häntä eikä hän muita. Onhan se rankkaa! Olla nyt pitkä päivä ihmisten seurassa, joita ei tunne ja joiden puhetta ei ymmärrä! Ja väsyttävää! Molemmat pojat (kuten me aikuisetkin) ovat olleet väsyneempiä tämän alkuajan täällä. Eihän se mikään kummakaan ole. Sen oikein huomaa, miten paljon enemmän energiaa kuluu ihan vaan siihen, että yrittää ymmärtää ihmisiä ja hoksata miten miloinkin kuuluu toimia.

Mutta kaikenkaikkiaan siis paremmin on pojilla koulunalku mennyt, mitä uskalsin toivoa. Ja uskon, että se vaan tästä paranee, kunhan kielitaito karttuu. Tässä pari kuvaa poikien koululta. Ensin Aki lokerikollaan ja sitten etuoven edessä.

Sitten Miska luokkatovereidensa kanssa (Ei, en tiedä, miksi se yksi poika makaa maassa…), ja Miskan opettaja Ms Bien.

Perjantaina käytiin sitten myös vähän shoppailemassa, Arundel Mills -ostoskeskuksessa sekä Targetissa (paikallinen Prisma ilman isoa ruokaosastoa) ja Safewayssa (se Prisman ruokaosasto ). Suunnistaminen oli hieman haasteellisempaa, kun vuokra-auto GPS:ineen oli jo palautettu, eli piti ihan itse muistaa (tai arvata), mitä tietä pitkin minnekin pääsee…

Lauantai oltiin kotosalla. Siivottiin ja järjesteltiin, ja oltiin vaan. Pojat innostuivat pihalla haravoimaan ihania isoja kuivia vaahteranlehtiä, ja pääsivät sitten hyppimään ja piiloutumaan niihin lehtikasoihin. Siinä oli niille hauskuutta pitkäksi aikaa!

Sunnuntaina sitten aamulla juhlittiin vähän isänpäivää. Minä leivoin suklaaneliöitä, ja Mika sai siis kahvikupin ja suklaaneliön sänkyyn laulun ja lahjan kera. Miska oli piirtänyt hienon kortin, ja kirjoittanut siihen pitkän tarinan. Ja isänpäivälahjana oli tuikitarpeellinen GPS-navigaattori. Oli kiva, kun Mika ihan innostui siitä, eikä kuulemma ollut osannut yhtään aavistaa, että minä osaisin/hoksaisin sellaisen sille ostaa. Käytiin sitten myös isänpäivälounaalla yhdessä ravintolassa, jossa oli tosi hyvää ruokaa.

Sunnuntaina iltapäivällä oli meillä "viralliset" tupaantuliaiset. Oltiin siis kutsuttu kolme perhettä meille kylään, meidän ekat vieraat. Kaksi perheistä oli täysin suomalaisia, täällä töissä vuoden verran niin kuin mekin. Ja yksi perhe, jonka luona jo silloin pari viikkoa sitten käytiin kylässä, on suomalais-amerikkalainen, eli äiti on suomalainen ja isä amerikkalainen. Oli oikein mukavaa, ja mennään varmaan vastavierailuille tässä lähitulevaisudessa.

Siinähän se viikonloppu sitten vierähtikin nopeasti. Tänään on satanut vettä, ja on vähän harmaa keli, mutta lämmintä on silti yli 10 astetta. Kovin syksyn oloista. 

Niin, jälkiruokana (jos joku jaksoi tänne saakka lukea), yleisön pyynnöstä: Kuvia meidän kotoa löytyy tältä sivulta.

No nyt sain vihdoin ladattua kuvia kamerasta koneelle. Laitan tähän samaan bloggaukseen sitten monesta jutusta kuvat en jaksa lähteä niitä lisäilemään vanhoihin bloggauksiin, sitä paitsi ette te ehkä hoksaisi edes käydä niitä siellä katsomassa… Muistattehan, että pikkukuvaa klikkaamalla aukeaa k.o. kuva isompana.

Tässä ensin pari kuvaa Centennial park’in järven ranalta. Siellä oli mieletön määrä lintuja, lähinnä kai jotain Kanadan hanhia.

Seuraavaksi pojat suosikkileikkipuistossaan, siellä Centennial Park’issa.

Sitten kuva rekka-autosta, joka toi meille meidän vuokraamat huonekalut kotiin.

Ja lopuksi medän perheen uudet jäsenet, eli Yaris…

ja RAV4.

Taustallahan näkyy myös se, minkävärisiä puut täällä tällä hetkellä on. Siis enimmäkseen punaisia, osa oransseja ja keltaisia, sekä vähän vihreää. Ja toki osa on jo tiputtanut lehtensä kokonaankin.

Tänään sitten ajomatka oli paljon parempi. Lähdin 6.30 ja olin perillä 7.15. Kolme varttia on vielä jotenkin siedettävissä oleva aika.

Ajattelin nyt blogata ajamisesta, kun se nyt kerran on mielenpäällä. Pääaiheena on se, että täällä on tosi paljon enemmän autoja, ja ihmisiä, liikenteessä kuin Suomessa. Ja julkista liikennetta ei ole kovin hyvin, ja sen käyttäjät näyttävät olevan enimmäkseen mustaa työläisväestöä.

Suurin osa kuskeista on yksinään liikkellä. Jotta kannustettaisiin ihmisiä keräämään kimppakyytejä, täällä on paikoittain erityisia HOV (=high occupancy vehicle) -kaistoja, jotka vetää nopeampaa kuin tavalliset kaistat, ja niillä saa ajaa sitten, jos autossa on 3 tai enemmän ihmistä kyytissä.

Kaistoja täällä on ihan hullun paljon. Pikkuteilläkin on kaksi kaistaa suuntaansa, eli 4 kaikenkaikkiaan, ja vähänkin isommilla teillä on 3, “moottori”teillä on 4 tai 5 kaistaa suuntaansa. Melko hurjalta tuntuu ajaa keskimmäisellä kaistalla, kun molemmilla puolilla menee joku iso rekka-auto vieressä… Alkuun pelotti tosi paljon, nyt siihen alkaa jo pikkuhiljaa tottua.

Kääntymiskaistat on sitten vielä lisäksi. Kaikilla pikkuteilläkin on kääntymiskaistat kumpaankin suuntaan lähes kaikissa risteyksissä. Vasemmalle käännyttäessä (pikkuteillä) kaistat on silleen jännästi tien keskellä, että kummaltakin suunnalta tulevat vasemmalle kääntyvät käyttävät samaa kaistaa. Näyttää toimivan hyvin, vaikka aluksi olikin kumman näköistä.

Kaistoista vielä, että kaistanvaihto on helppoa, miljoonasti helpompaa kuin Suomessa. Täällä ajokulttuuri on sellainen, että kun joku laittaa vaan vilkun päälle, niin hetikohta viereisellä kaistalla on tila, mihin pääsee menemään. Ei tarvi kiilailla. Liittymistäkin päästetään hyvin; ennemminkin niin, että ne, jotka on jo tiellä, väistää niitä jotka tulee liittymistä tielle. Ja nämä 4-5 vierekkäistä kaistaa ei sitten suinkaan ole niinkuin Suomessa, että aina vasemmanpuoleisempi kaista menee lujempaa kuin oikeanpuoleinen. Ei, nämä on kaikki samannopeuksisia, ja ihmiset puikkelehtii kaistojen välillä ihan miten sattuu, missä vaan sattuu just sillä hetkellä menemään jono nopeampaa. Yhtään ei katsota karsaasti, vaika just ois vaihtanut vasemmalle kaistalle, ja sitten heti haluaakin takaisin oikealle. Se on ihan normaalia.

Ja kun liittymäkaistat tieltä toiselle on yleensä oikeassa laidassa, niin jos huomaa ihan just ennen liittymää, että onkin vasemmassa laidassa, niin vaihto 3 kaistan yli sujuu tosi nopeasti ja kivuttomasti. Ei muuta kuin vilkku päälle ja menoksi. Sitä ei oikein uskokaan, miten hyvin se toimii, ennen kuin kokeilee.

Kaikenkaikkiaan täällä siis ajaminen sujuu suht kivuttomasti, ja sen puolesta työmatkat sujuu ihan hyvin. En vain uskalla ajatellakaan, mitä sitten, kun tulee ekat liukkaat kelit, saatikka lumisade. Työkaverit on kaikki jo varoitelleet, että amerikkalaiset ei osaa ajaa talvikeleillä ollenkaan. Ne vaan vetää ihan yhtä lujaa, ja samoilla renkailla, kuin kesälläkin, ja sitten on kamalasti onnettomuuksia… Huh. No, tänään ei onneksi sitä tarvitse huolehtia. Aurinko paistaa ja on melkein 20 astetta lamminta, ihana ilma! Huomiseksikin on luvattu samanlaista! Kiva!!!

Kilometrimaaraltaan minun nykyinen tyomatka on suhtkoht sama, mika se Suomessakin oli. Mutta ajallisesti nama on kuin eri planeetoilta! Tanaan lahdin tanaan toihin klo 7.00 ja olin perilla 34 km paassa klo 8.30! Hermot menee!!!

Nyt olen viikon taalla kaynyt toissa, ja niinkuin jo eilenkin mainitsin, olen jo sita mielta, etta jos nyt olisin valitsemassa asuinaluetta, niin en perustaisi ollenkaan niin paljon koulualueen hyvyydesta tai alueen siisteydesta, vaan asettaisin etusijalle sen, etta tyopaikka olisi alle 5 kilsan paassa kotoa! On aarettoman rasittavaa istua ruuhkassa, joka etenee puoli mailia vartissa.

Jotta ette liian huonoa kuvaa saa, taytyy painottaa, etta matkaan ei joka aamu mene sama aika (mika sinansa on jo minusta vahan rasittavaa ja vaikeuttaa paivan aikataulun suunnittelua…). Ehdinkin jo kirjoittaa eilisesta aamusta, jolloin lahdin 6.45 ja olin jo 7.15 toissa. Se oli minusta oikein hyvin sujunut tyomatka, ja toivoisin, etta joka aamu olisi sellaista. Eilinen ruuhkattomuus kylla ainakin meidan toimistosihteerin mukaan johtui aanestyspaivasta, kun monet ihmiset olivat ottaneet sen vapaapaivakseen. Mutta minusta se kellonaikakin varmasti jotain merkitsee. Tanaankin olin aikonut lahtea ennen seitsemaa, mutta jain sitten viela poikien juttuja kuuntelemaan, kun olin jo lahdossa.

Taytynee siis alkaa lahtemaan toihin ennen kukonlaulua, huomenna voisin kokeilla, miten matka sujuu jos lahdenkin jo puoli seitsemalta. Mika sinansa ei ole ongelma, herailen edelleen joka aamu viiden - puoli kuuden aikaan. Mutta en voi siita enaa oikeastaan aikaeroa syyttaa, Suomessakin herasin yleensa kuuden pintaan, joten melko normaalirytmissa sen suhteen ollaan. Iltakymmenelta olen jo ihan sippi, pakko paasta nukkumaan. Ja onhan siina sekin hyva puoli, etta kun ajoissa tulen toihin, paasen myos ajoissa lahtemaan, jolloin voin valttaa ehka myos pahimmat iltaruuhkat.

Joskin eilen, kun lahdin toista klo 15, kun oli tarkoitus menna Columbiassa viemaan sosiaaliturvatunnushakemusta yhteen instanssiin, joka meni kiinni klo 16, ja ajattelin, etta hyvin ehdin sinne ennen kiinnimenoa, olinkin perilla klo 15.58 eivatka ne enaa ottaneet minua vastaan. Tanaan siis senkin takia pitaa lahtea aikaisemmin, etta saan ne paprut vietya. Ei kai ennen kolmea voi viela olla iltaruuhka??? Joskin se eilinen iltapaivaruuhka voi myoskin johtua aanestyspaivasta, jos osa ihmisista oli paattanyt lahtea aikaisemmin toista, etta ehtivat aanestamaan…

Tuo otsikko nayttaa tosi hassulta ilman skandinaavisia aakkosia…    Mutta asiaan.

Lauantai siis vietettiin autoja shoppaillessa ja niihin vakuutuksia hommatessa. Sunnuntai meni melko pitkalti kotosalla, purettiin laukkujen ja laatikoiden sisaltoja kaappeihin ja jarjesteltiin paikkoja. Niin ja pyykattiin. Taytyy tunnustaa, etta taitaa Suomeen palattua olla kuivausrummun osto edessa, sen verran ehdoton se kapistus on!

Kaytiin me sentaan vahan ulkonakin sunnuntaina. Mentiin tutustumaan lahimpaan, parin mailin paassa olevaan, isoon yhteispuistoon, Centennial Parkiin. Siina on iso jarvi keskella, jossa voi kesalla soudella tai meloa kanootilla, ja jarven ympari samoin kuin muualla puistoalueella, kulkee lenkkiratoja ja luontopolkuja. Joka puolella on piknikpaikkoja ja grillikatoksia, ja jalkapallo- + lentopallokenttia. Ja yksi tosi iso kiva lasten leikkipuisto, jossa pojat olisivat viihtyneet vaikka kuinka kauan. (Kuvia tulee myohemmin…)

Maanantaina sitten mina olin toissa, tyomatkaan kului aamulla jarkyttavasti vahan toista tuntia!!! :O Tuli siina ruuhkassa istuessa mieleen, etta olisi pitanyt kuitenkin etsia asunto jostain 5 km:n sateelta tyopaikkaa… No, tana aamuna sitten lahdin 20 minuuttia aikaisemmin toihin, ja selvisin puolessa tunnissa. Eli alan varmaankin lahtea aina aikaisin, ennen seitsemaa, toihin. Iltapaivalla sitten huonekaluvuokraamon miehet olivat tuoneet meidan vuokraamat huonekalut. Nyt meilla nayttaa ihan kivalta kotona! Ja olipas mahtavaa paasta oikeaan sankyyn nukkumaan!!!

Autoliikkeeesta soittivat, kun olin ajamassa toista kotiin, etta meidan autot oli tulleet sinne, ja etta ne menee tiistaina molemmat ruostesuojaukseen. Kotiin ne saa hakea tiistai-iltana (siis tanaan, jipii!), mutta he toivoivat, etta kaytaisiin jo silloin illalla katsomassa ne autot, etta he voisivat selittaa, miten niita kaytetaan jne. No mehan ilomielin mentiin tarkistamaan, minkalaiset autot oltiinkaan tilattu. ja oli ne tosi kivat! Minun Yaris ei ollutkaan ihan harmaa, vaan sellainen hailakanvihertavan- sinertavan- hopeanharmaa, oikein kiva vari. Sen varin nimi oli Meteoriitti, ja Mika sanoi, etta nayttaa koko auta ihan meteoriitilta, kun on sellainen moykky. Minusta se taas on ihan munanmallinen, siita tulee mieleen se ikivanha mainos "Mene munalla toihin!"  Ja se punainen RAV oli tosi komea!   (Huomaattehan nyt kaikki, mika minulle autossa on tarkeaa… Ei varusteluilla tai mallilla niin valia ole, kunhan vain on kivan varinen… Ja sopivan kokoinen, siksi halusin itselleni Yarisin!)

Nyt alkaa olemaan suurin osa elamiseen tarvittavista jokapaivan asioista hoidettuna. Lahiaikoina pitaa viela hommata se USAn sosiaaliturvatunnus minulle, muut ei sita saakaan, seka Marylandin ajokortit minulle ja Mikalle. Sitten aletaan pikkuhiljaa paasta normaalielamaan kiinni.

Uups, tuli vähän shoppailtua!

Omistetaan nyt kaksi uutta autoa, toinen on punainen Toyota RAV4 Limited 4W V6, ja toinen on pieni harmaa 2-ovinen Toyota Yaris. Arvatkaa vaan, kumpi on minun työauto…

Ei olla vielä edes nähty niitä autoja, saadaan noutaa ne tiistaina. Jänskää!

Torstai-iltana käytiin sitten ensin ostamassa Akille kouluun vihkoja, kyniä ja kumeja ja kaikkea muuta, ja sitten mentiin Ikeaan. Lihapullat piti siellä sitten syödä, ja kotiin ostettiin näkkileipää (NAM!!!), mätitahnaa, punajuuria ja sen semmoista normaalia. Emännänjakkaraa ei löytynyt, mutta eteiseen naulakko sentään löytyi. Ja laseja, lusikoita, veitsiä, kattiloita yms pientä.

Eilen perjantaina sitten oli tosiaan molemmilla pojilla koulua. Akilla oli mennyt oikein hyvin, sanoi, että hänellä on jo kaksi kaveria, vaikkei muistakaan niitten nimiä. Vessankin oli löytänyt ,  se oli edellispäivänä ollut vielä hukassa. Ruokakin oli ollut hyvää, jotain kanahampurilaista. Ainoa ikävä juttu oli kuvaamataidossa, kun Aki ei ollut tajunnut mitä piti tehdä, eikä ollut sitten tehnyt mitään, niin opettaja oli sanonut tiukasti, että tee nyt edes jotain äläkä vain istu siinä. Sitten se Akin kaveri oli näyttänyt mitä pitää tehdä.

Miskalla oli ollut aamulla vaikeaa, oli alkuun vähän itkeskellyt ja halunnut kotiin, mutta reipastunut siitä melko pian. Parin tunnin päästä oli jo ihan täysillä mukana. Mika oli ollut kuitenkin muutaman tunnin siellä luokassa mukana, oli saanut leikata paksun nipun hanhia pahvista, hih!   Sitten kun Mika oli tullut hakemaan Miskan koulusta, poika oli ollut ihan iloinen päivästänsä. Mika ja pojat sitten kävelivät kotiin, kun minä olin autolla (siis vuokra-autolla) töissä. Matkaa on vajaa kolme kilometriä, ja melkein tunti oli kuulemma mennyt. Kysyin pojilta illalla, että oliko liian pitkä matka, mutta ei kuulemma yhtään ollut. Miskan koulu on kauempana, ja Miska pääsee myöhemmin kulkemaan koulubussilla, jos tarvitsee tai annetaan. Akin koulu on ihan himpun alle mailin päässä, ja Aki ei kuulu koulubussioppilaisiin, eli joko Mika vie, tai sitten Aki menee kävellen tai pyörällä. Luultavasti Mika kuskaa aina.

Tänä viikonloppuna mennäänkin sitten tosissaan etsimään autoa. Vuokra-auto on enää vajaan viikon käytössä, eli pakko on joku auto saada ostettua, että päästään liikkumaan. Saapa nähdä, mikä se sitten tulee olemaan. Toyota RAV4 meillä ainakin on ymmärtääkseni tarkoituksena ostaa…

Karseata lukea niitä Suomen säätietoja, enpä yhtään haluaisi olla siellä just nyt. Minusta tämä täkäläinen +10 astetta on oikein sopiva. Viime yönä tosin käväisi täälläkin melkein nollassa, eli kyllä täälläkin kylmenee pikkuhiljaa.

Nyt pikapaivitys meidan tilanteeseen. Niinkuin huomaatte, kirjoitan tata tyopaikan koneella, jossa ei todellakaan ole mitaan skandinaavisia kirjaimia, joten ihan ilman pisteita ovat nama aat ja oot.

Toista paivaa toissa ja ihan hyvin menee. Kaikki vaikuttaa viela melko sekavalta, ja varsinainen nettiyhteyskin tuli vasta tanaan, lainakoneella viela istun, huomiseksi pitaisi olla oma kone kaytossa. Se on kylla jo mun huoneessa, laatikossa tuossa nurkassa, mutta sita ei ole viela asennettu. Huomisen paivan olen toiden puolesta koko paivan taman tyopaikan ja Marylandin yliopiston jarjestamassa Software day -tapahtumassa. Se on varmaan mielenkiintoista, saan siella vahan kasitysta, mita taalla talla hetkella tehdaan. Eilen juteltiin paljon siita, mita kaikkea minun toihin taalla voisi kuulua, mielenkiintoisia juttuja oli, kunhan vahan paasee niihin ensin sisalle.

Eilen myos saatiin nettiyhteys ja puhelinyhteys, seka tv toimimaan kotona. Ja illalla kaytiin viela huonekaluvuokraamossa, josta loytyi meille ihan mukavat huonekalut tyhjiin huoneisiin. Ne tulee meille maanantaina, eli siihen asti nukutaan vahan missa sattuu. Tanaan ajateltiin toiden jalkeen kayda Ikeassa ja ostella vahan sita sun tata tarpeellista, emannanjakkaraa yms vahan skandinaavisempaa, tuttua, juttua. 

Huoltajuuspaperithan vietiin hyvaksyttavaksi toissapaivana. Koulun lakimiehet eilen iltapaivalla kelpuutti ne, ja tanaan paastiin aamulla vihdoin Akin koululle jutustelemaan, ja Aki jaikin sitten sinne koulupaivaksi saman tien. Taytyy sanoa, etta melko harvoin on surkeamman nakoista poikaa nahty…   Olin mukana ekan tunnin verran, ja Aki sai taksi paivaksi oman tutorin, joka kuljettaa Akia mukanaan joka paikkaan ja katsoo, etta se on oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeiden tavaroiden kanssa. Mutta kun lahdin, niin poika oli kylla tosi yksinaisen ja hylatyn nakoinen eika ollenkaan iloinen. Onhan se oikeasti tosi kova paikka jaada ihan vieraaseen paikkaan ihan vieraiden ihmisten keskelle ihan vierasta kielta kuuntelemaan. Saaliksi kavi! Tiedan, etta eka viikko tai kaksikin on hankalaa, mutta toisaalta tiedan myos, etta kunhan talon tavoille paasee ja alkaa hahmottamaan missa mikakin paikka on ja tutustuu pariin luokkakaveriin, niin elama nayttaa ihan toiselta. Kun vaan jaksetaan nama pari hankalaa viikkoa.

Miskan eka koulupaiva on sitten huomenna; janna nahda, onko sekin yhta surkeana kuin isoveljensa. Mika vie aamulla ensin Akin kouluun ja menee sitten Miskan kanssa sinne Miskan koululle, ja jaa sinne joksikin aikaa. Joskin Miska on sanonut, etta ei tarvitse jaada… saa nahda sitten miten tosipaikan edessa kay. Koulun alkuun on nyt kuitenkin pehmea lasku; taalla on maanantai ja tiistai koulusta vapaapaivat joidenkin aanestysten takia, joten huomisen jalkeen pojilla on 4 paivan viikonloppu edessa. Varmasti ihan hyva!

Hui, tama minun pikapaivitys vahan venahti. Nyt pitaa jatkaa toita.

—

Nyt päivitys tähän päivitykseen. Jännitti, minkätuulinen poika minua on töiden jälkeen odottamassa. Hih, ihan iloinen, ja toivotti reippaasti minulle Connichiwa, heti kun nähtiin. Olivat olleet japanin kielen ja kulttuurin tunnilla viimeisellä tunnilla, ja mieleen oli jäänyt niin tervehtiminen kuin hyvästelykin, ja esittelyt. Ihan mieluusti kuulemma menee huomennakin. Niin että Sayonara vaan teillekin, hyvin se koulupäivä siis sitten kuitenkin oli mennyt.

Minusta on ihanaa, kun saan kirjoituksiin kommentteja. On tosi paljon mukavampaa kirjoitella, kun tietää, että joku niitä lukeekin. joten jatkakaa samaan malliin, niin tutut kuin (vielä) tuntemattomatkin!!!

Monelta taholta olen kuitenkin saanut viestiä, että se kommentointi ei ole kovin helppoa täällä blogsomessa. Vuodatuksessa, missä lopuperheellä on blogit, kaikki kommentit tulee heti perille ilman mitään kommervenkkejä. Harmillista, mutta en osaa asiaa auttaa. Tähän minun blogiin kommenttia jätettäessä täytyy muistaa laittaa kommenttiboksin alla olevaan laatikoon se numero-/kirjainsarja vahvistukseksi, että kommentin jättäjä on ihminen eikä mikään automaattinen kone, ja lisäksi jotkut kommentit tulee ensin minulle hyväksyttäväksi ennen kuin ne näkyy sivuilla. En tiedä, millä logiikalla ne hyväksymiset täytyy tehdä, joten en osaa neuvoa, miten varmimmin saisi kommentin suoraan näkymään. Mutta käyn tarkistamassa sivuston n. kerran päiässä (yleensä vähintään), joten korkeintaan päivänä viiveellä ne kaikki kommentit siellä näkyy sitten.

Tähän loppuun voisinkin pyytää, aiheeseen sopivasti, että kun olet tämän lukenut, heitähän kommentti, ihan vaan vaikka että "Moro". Niin saan vähän käsitystä siitä, monelleko silmäparille tätä kirjoitan…

Ei, netti ei vielä toimi meidän kotona, mutta olen nyt ensimmäistä päivää töissä, ja täältähän minä pääsen nettiin, joten tehtiin niin, että kirjoteltiin poikien kanssa blogijutut illalla koneelle, ja minä nyt vain heitän ne muidenkin luettavaksi. Siis tiistai, 31.10. kirjoitus: 

No niin, taas yksi päivä takana. Tänäänkin on tapahtunut paljon. Heti aamulla kun heräsin, aloin soittelemaan Suomeen erinäisiin paikkoihin, mm. maistraattiin, lastenvalvojille, perhetyöntekijöille, sosiaaliasiantuntijalle, sosiaalityöntekijöille jne. Aina yksi taho sanoi seuraavan, mistä mahdollisesti voisi huoltajuuspapereita kysyä. No, lopulta ne löytyivät, ystävällinen virkailija faksasi ne syyskuussa 1995 tehdyt paperit minulle hotelliin. Soitin myös Helsingin USAn suurlähetystöön, josta pyysin Akin isän sinne toimittamaa Akin matkustuslupalappua faksina minulle, ja sain senkin. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa hyvinkin simppeliltä, mutta ei se ollut Aikaa meni pari tuntia, ja puhelinkulut maksaa varmaan mansikoita. Mutta pääasia, että sain paperit! Toivottavasti ne hyväksytään (vaikka ovat suomeksi, kirjoitin itse niihin koulutoimistossa englanninnokset), että Aki pääsee kouluun.

Tämän puhelinrumban jälkeen mentiin aamiaiselle, ja sitten alettiin armoton tavaroiden kuskaus hotellilta uuteen kotiin. Vaikka meillä ei paljon tavaroita tullutkaan Suomesta mukana, niin kun niitä kuljettaa henkilöautolla, mihin mahtuu suurin piirtein pari-kolme matkalaukkua kerrallaan, niin saihan sitä väliä sitten veivata edestakaisin. Minä ja Miska jäätiin eka kuskauskerralla tänne kotiin purkamaan laukkuja, Mika ja Aki kävi kaksi kertaa sitten vielä kahdestaan hakemassa loput laukut, että autoon mahtui takapenkillekin tavaraa. Sitten käytiin vielä kerta hotellilla kirjautumassa ulos. Muutaman tunnin homma.

Sen jälkeen lounas (ylläolevassa kuvassa Aki ihmettelee ranskista… ameriikassa kaikki on suurempaa..  ), ja päivän pakolliset asioiden hoidot, eli käytiin koulutoimistossa viemässä ne Akia koskevat faksit, ja pankissa muutama asia hoitamassa, sekä kännykkäoperaattorilla aukaisemassa kännykkäliittymä. Ja koska luottohistoriaa ei ole, ei voitu saada tavallisia liittymiä, vaan piti tyytyä prepaidiin, eli ladattiin liittymään etukäteen rahaa, jolla voi soittaa. Rahaa menee näin alussa paljon kaikkiin tällaisiin takuujuttuihin!

Niin joo, sen jälkeinen ruokakauppakierros olikin oma lukunsa. Kiva käydä kaupassa, kun keittiön kaapit on _ihan_ tyhjät. Ostettiin siis kukkurakärryllinen tavaraa: jauhoja, suolaa, sokeria, mausteita, perunoita, sipulia, vessa- ja talouspapereita, paistinpannu, muovirasioita, leivinpaperia, foliota, kelmua, kertakäyttöastioita, paistinlasta, kauha, maitoa, margariinia, juustoa, leikkelettä, leipää, ihan kaikkea. Huh! 

Sitten päästiinkin talolle, jossa alettiin ensimmäisenä siivoamaan keittiön kaapit, että voitiin sinne laittaa mitään. Tähän  väliin oikeataan sopisi kodin tämänhetkiset hyvät puolet ja puutteet.

Uuden kodin plussapuolet:

• Kivannäköinen ja tarpeeksi tilava, rauhallisella alueella
• TV-huone, keittiö, vierashuone ja Miskan huone valmiiksi kalustetut
• Vuokraemäntä jätti tänne sekä biljardi-/pingispöydän että pianon, joita me saadaan käyttää!!! 

Puutteet, joita pitää korjailla tässä pikapuoliin:

• Keittiön laattalattia on tosi kylmä (Korjataan sillä, että ostetaan kaikille kotitossut tai vastaavat)
• Täällä ei ole siivottu; eli kaappeihin, pöytätasoille sun muualle ei oikein voi laittaa mitään ennen kuin ehditään siivota kaikki
• Osa hyllyistä ja kaapeista on melkoisen ränsistyneitä, pitää varoa, etteivät tipahda alas
• Puuttuvat huonekalut pitää hommata pikapuoliin, mm. meidän ja Akin makuuhuoneisiin, ruokailutilaan ja olohuoneeseen + yksittäisiä juttuja, kuten emännänjakkara ja vaatenaulakko. Niin, ja tietty petivaatteet, pyyhkeet, astiat yms. pitää alkaa hommaamaan tänne.

Mutta se tästä asunnosta tällä kertaa. Palataanpa eilisiltaan, joka siis oli Halloween-ilta. Pojat oli sitä kovasti odottaneet, kun olivat saaneet puvutkin. Niinpä sitten seitsemän aikoihin lähdin niiden kanssa kävelemään tähän naapurustoon, ihan vaan meidän omalle kadulle, ja pojat kierteli kodeissa sanomassa ”Trick or treat”. Saivat melkoisen karkkisaaliin, ja paljon kivaa palautetta puvuistaan. Oli ihana katsoa, miten rohkeasti pojat menivät englanniksi toimittamaan asiaansa. Tokikaan heidän ei tarvinnut osata sanoa kuin muutama lause, mutta sen he tosi hienosti hoitivat. Miskakin huuteli iloisesti naapureille Thank you ja Happy Halloween. Ainakin ne lauseet oppi kerralla. Ja Aki vastaili muutenkin, ja ymmärsi hyvin, mitä hänelle sanottiin. Hieno homma! Saaliista kuva tässä:

Ja minulla oli tosi kivaa käveleskellä siinä katua pitkin niitten mukana. Ilma oli kuin morsian, lämmintä illalla seitsemän aikaan yli 15 astetta, oli pimeää, mutta kuu paistoi kirkkaasti, ja pilvet purjehti kuun edessä tosi romanttisen näköisesti, ja heinäsirkat siritti tosi lujaa. Oli jotenkin tosi kivan oloinen ilta, ja tuntui mukavalta olla just siinä missä oli.

Ps. Miskanhan piti aloittaa koulu tänään (siis keskiviikkona), mutta päätettiin eilen, että ei se menekään vielä. Parin syyn takia, ensinnäkin siksi, että Aki ei voi vielä mennä kouluun, kun papereita ei ole hyväksytty, eikä Akia voi jättää yksin kotiinkaan täällä maassa, eli kun Mikan pitää olla ainakin eka päivänä Miskan kanssa koululla jonkun aikaa, Akinkin pitäisi olla. Se ei kuulosta kauhean järkevältä. Ja toiseksi siksi, että tänään tulee se nettikaapeliasentaja, jota varten pitää päivystää kotona, eli Mika ei oikein voisikaan mennä sinne koululle, ainakaan koko päiväksi. joten katsotaan nyt, milloin ne pojat loppujen lopuksi aloittaa täällä sen koulun, toivottavasti jo perjantaina… Saavat siihen asti tehdä Suomen koulukirjojen tehtäviä kotona.