Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Hyvää uuden vuoden alkua kaikille! Vanha vuosi vetelee viimeisiään, kotosalla ollaan ja katsellaan tvstä kuvia maailman eri kaupunkien ilotulituksesta. kohta tulee New Yorkista Times Squaren ilotulitus, jee!

Kotosalla siis ollaan. Perunasalaattia tehtiin, ja nakkeja höyrytettiin, jälkkäriksi vaniljajätskiä. Pelattiin äsken vähän lautapelejä, nyt vaan odotellaan vuodenvaihtumista. Ilotulituksia täällä ei yksityiset, eikä juuri kaupungitkaan, harrasta, joten sen takia niitä odotellaan telkusta nähtäväksi.

Tänään päivä vietettiin taas shoppaillen, nyt alkaa se harrastus riittää. Saatiin päähämme lähteä tunnin matkan päähän ajelemaan ja katselemaan maisemia, ja käymään tutustumassa toiseenkin Outlet-ostoskeskukseen. Oli ehdottomasti parempi, isompi, edullisempi jne kuin pienempi "sisarensa", mitä Tapaninpäivänä käytiin pikaisesti katselemassa. Tehtiin hullunhalpoja löytöjä, tuonne viedään ne vieraatkin, jotka haluaa shoppailemassa käydä (jahka sellaisia tulee…).

Ystäväni meilaili tänään kuulumisia, ja tuumaili, miten hassua on se, että nyt kun ollaan niin kaukana, niin meidän kuulumisia kuulee kuitenkin enemmän kuin aiemmin siinä muutaman kymmenen kilometrin säteellä Suomessa asuessamme. Niinhän se nyt on. Tiedän, että monet, jotka eivät meidän normaaliarjen kuulumisissa Suomessa olleet juuri ollenkaan kuulolla, lukevat nyt meidän perheen touhut säännöllisesti. Se on hassua. Jännää. Ihan kiva. Ja on mukava kirjoitella tänne, jääpähän sitten itsellekin muistiin mustaa valkoiselle, mitä milloinkin touhuiltiin, missä käytiin, miten meni. Ja jospa joskus joku muukin on suunnittelemassa samanlaista "seikkailua", ja eksyy tänne sivuille, ja voi saada täältä jotain vinkkejä ja kokemuksia. Ettei tarvi kaikkea itse ottaa vaikeimman kautta selville.

Mutta nyt asiaan, vuoden vaihteeseen on 4 minuuttia aikaa. Täytyy rientää perheeni seuraan sohvalle odottamaan sitä ilotulitusta! Ihanaa vuotta 2007 niin meille kuin teillekin!!!

Tapaninpäivä ei ole täällä mikään pyhäpäivä, vaan ihan tavallinen arki. Silloin alkaa joulunjälkeiset alet. Mekin lähdettiin vähän kauppoja kiertelemään, pääkohteena oli yksi musiikkiliike Glen Burniessa, 15 mailin päässä. Siellä saatiin kulumaan pari tuntia aikaa kevyesti, kun vertailtiin kitaramalleja, ihasteltiin kosketinsoittimia ja katseltiin rumpuja. Lopputuloksena meidän mukaan sieltä lähti Ovation 1778 LX Elite elektroakustinen kitara ja pieni Sound Percussion rumpusetti. Saadaan sitten kotiin vähän … meteliä…  Sitten ajeltiin yhteen isoon ostoskeskukseen, jossa on paljon outlet-kauppoja, joissa merkkiliikkeet, myyvät tavaroitaan poistohinnoin. Sielläkin saatiin jokunen tunti vierähtämään. Sen jälken tultiinkin kotiin ja koottiin rummut ja pelattiin erä Game of Life -lautapeliä, jonka pukki oli pojille tuonut.

Keskiviikko oltiin poikien toivomuksesta ihan kotosalla, saivat pelata pleikkaripelejä ja rakentaa legoilla ja leikkiä muilla joululahjoillaan. Ai niin, ja käytiinhän me Akin kanssa elokuvissakin kun Aki oli saanut leffaliput joululahjaksi. Käytiin katsomassa Eragon, siksi se, että minä olin saanut sen kirjan ja Aki pleikkaripelin joululahjaksi, ja haluttiin saada kurkkaus siihen, mistä se tarina kertoo. Torstaina sitten mentiin Baltimoreen päiväksi. Baltimore on meitä lähinnä, n. 20 mailin päässä, oleva iso kaupunki. Tai onhan meidän kotikaupungissakin saman verran asukkaita kuin Oulussa, mutta Baltimore on sitten Helsingin luokkaa, eli itse kaupungissa reilu 600.000 asukasta ja lähialueet mukaanlukien reilusti pari miljoonaa. Ja se myös näyttää isolta kaupungilta, toisin kuin meitä seuraavaksi lähin iso kaupunki, Washington DC. Baltimoressa on vähän korkeampia rakennuksia ja muutenkin jotenkin ison kaupungin ilme. 

Se on myös satamakaupunki, mikä lyö oman leimansa katukuvaan. Sisäsatama on ihan keskustassa ja se on tärkein turistialue. Sinne mekin suunnattiin, pääkohteena meillä oli Baltimoren National Aquarium. Oltiin akvaarion edustalla puoli kahdentoista aikaan, ja päästiin jonottamaan lippuja. Lippuluukulle asti päästiin kahdentoista kieppeillä ja saatiin liput, jotka oikeutti sisäänpääsyyn klo 13.15. Eikä tämä ollut edes mikään ruuhkaisin päivä, antaa hyvin kuvaa siitä,  miten suosittu nähtävyys akvaario on. Sen huomaa lippuhinnoistakin, meidän perheen pääsymaksuihin meni melkein 100 dollaria.

Reilun tunnin satama-alueella kiertelyn ja kahvillakäynnin jälkeen sitten päästiin akvaarioon. Olihan siellä paljon kaloja, vaikka minkänäköisiä. Ja liskoja, kilpikonnia, sammakoita ja muita veden äärellä viihtyviä eläimiä. Delfiiniesitys oli kuitenkin kaiista paras juttu, vaikka olikin lyhyt, vain vajaa 20 minuuttia. Mutta oli kiva nähdä delfiinien temppuja pallojen, renkaitten ja kouluttajien kanssa.

Muutama tunti akvaariossa vierähti, ja sitten oltiinkin valmiita lähtemään syömään. Päädytttiin vieressä olevaan Hard Rock Cafe’eseen. Ruoka oli ihan hyvää, ja sitä oli vähintäänkin riittävästi… Iltasella sitten tultiin kotiin. Tämä päivä, eli perjantai ollaan sitten taas ihan kotosalla, minun pitää tehdä töitä, ja pojilla varmaan riittää touhuttavaa lelujensa ja peliensä parissa. Uuden vuoden aatto on parin päivän päästä, mutta ei meillä ole mitään suunnitelmia sen suhteen. Taidetaan vaan olla kotosalla ja syödä nakkeja.. hmm… pitäisiköhän tehdä perunasalaattia… 

Kuvia meidän joulunvietosta löytyy täältä.

Edit: Ei löydy enää… mutta joulustakin on jo niin paljon aikaa, että ei varmaan tarvikaan.

Joulupäivän aamu valkeni aikaisin, kun Miska pomppasi vähän ennen puolta kuutta ylös ja tuli meidät kaikki herättämään. Jännityksellä mentiin alakertaan katsomaan, oliko se pukki muistanut, että me ollaan nyt täällä kodissa tänä vuonna. Ja juu, kyllähän se oli! Sukat pursusi tavaraa, isoimmat paketit oli jätetty kuusen alle, ja takan vieressä oli vielä yksi säkki täynnä keskikokoisia paketteja. Kylläpäs oltiinkin oltu kilttejä! Pojat tekivät kyllä huomion, että lahjan saajan koko oli kääntäen verrannollinen saatujen lahjojen kasan kokoon. Siis mitä pienempi saaja, sitä isompi pakettikasa ja pänvastoin, mutta onneksi se ei meitä isompia (saatikka sitten pienintä!) niin haitannut…

Pukille oli Miskan jättämät viisi piparia kelvanneet, muruset vain oli lautasella. Ja maidonkin oli juonut ihan koko mukin. Porotkin olivat syöneet niille tarkoitetun evään pihalta. Vedenpitävät todisteet joulupukin käynnistä siis oli!

Nyt on sitten taas herkkuja, saatiin kiitettävä määrä varsinkin suklaata, ja myös vähän salmiakkia ja marmeladikuulia. PlayStation2 saatiin yhteisesti, ja jokaiselle siihen jotain pelejä, wau! Nämä eri maitten versiot vähän aiheuttaa hankaluuksia; amerikkalainen pleikkari ei huoli suomalaisia pelejä ja dvd-levyjä… No, olihan tuo odotettavissa, pitää vähän selvittää, kuka sitä osaisi modata niin, että saadaan ne toimimaan. Löytyi jo paikka josta mod-chipin voi ostaa, mutta ei itse uskalleta alkaa sitä siihen asentamaan kun ei mitään elektroniikkainssejä olla. Mutta eiköhän joku löydy, joka homman hoitaa…

Poikien mielestä parhaat lahjat kuulemma pleikkaripelien lisäksi oli Akilla sarjakuvat ja Miskalla junarata. Myös nallentekolahjakortit sekä raha (niin eurot kuin Disney-dollaritkin) herättivät ansaittua innostusta, ja moni moni muu paketti. Joulumuori oli kyllä ihmeen hyvin osannut kutoa juuri oikean kokoiset ja -väriset villasukat kaikille, niitä pidettiin heti koko päivä jalassa ihan jokainen. Niin, ja iltapäivällä saatiin vielä yksi lahja: Mikki Hiiri soitti minun kännykkään ja ilmoitti, että päästään koko perhe matkalle DisneyWorldiin, Floridaan, tammikuussa 19.1.-23.1.! Jee, kivaa! Eikä siihen edes ole pitkä aika enää! Maltan tuskin odottaa! Itse asiassa tällä hetkellä tuntuu, että minä olen innokain lähtijä, mutta jospa se loppuperhekin pääsee asiaan kunnolla kiinni tässä ennen lähtöä, tai kunhan edes inostuisivat siitä sitten siellä ollessa viimeistään…

Jouluaattoiltapäivä on meneillään. Normaalisti tähän aikaan Suomessa jo on aattosaunassa käyty, hautausmaalle on viety kynttilät ja ateriaa ollaan syömässä, sekä odotetaan malttamattomana joulupukin tuloa. Tänä vuonna kaikki on erilailla. Aatto ei ole täällä mikään sen kummempi päivä, vasta joulupäivänä on syytä juhlaan. Me kuitenkin aamusta keitettiin riisipuuro, nam! Mansikkasopan kanssa, tietty. Puuro tehtiin Ferraran Arborio-riisistä, ja onnistui oikein hyvin, ihan saman makuista ja koostumuksellista kuin Suomessa Risellan puuroriisistä tehty. Sitten soitettiin sisarukset ja vanhemmat läpi, ja toivoteltiin hyvää joulua kaikille. Sen jälkeen ollaan vähän joulusiivoa tehty, ja oltu vaan; pojat on kiltisti jaksaneet leikkiä ja touhuta keskenään, ja ollaan yhdessäkin lauleskeltu ja soiteltu joululauluja. Monopolipeli odottaa pöydällä, että kunhan saan tämän naputeltua, aletaan pelata. Niin, Mika teki porkkanalaatikkoa, se on nyt uunissa valmistumassa. 

Tonttuja meillä on kyllä näkynyt tänään paljon, kaipa ne vielä tarkistelee viime hetken kiltteystilannetta. Ne ei tänään olleetkaan niin nopsia kuin tavallisesti, sain napattua muutaman kuvan niistä hiiviskelemässä pitkin taloa. Tässä todisteita tonttujen olemassaolosta:

Iltapäivä meillä jatkuu nyt tosiaan lautapelien merkeissä, ja jonkun ajan päästä syödään jouluruokaa, joka tänä vuonna koostuu porkkanalaatikosta, savustetusta kinkusta, perunamuusista, herneistä, punajuuresta, salaatista, savulohesta ja ruisleivästä. Jälkkäriksi sitten pipareita ja korvapuusteja.

Huomisaamuun asti pitäisi vielä jaksaa odottaa lahjojen saamista (olettaen, että ollaan niin kiltteinä oltu, että mitään tulee…) Miska on hyvin valmistautunut, hänellä on poroille kuun valossa kimmeltävää ruokaa, joka ripotellaan illalla pihalle, että porot osaavat tuoda pukin yöllä oikean talon kohdalle. Ja maitolasi ja pipari on varattu odottamaan yötä, että pukkikin saa vähän välipalaa täällä käydessään. Lähinnä Miskaa mietityttää, mahtaako herätä siihen, kun pukki rouskuttaa sitä piparia. Silloin voisi vaikka ehtiä näkemään pukin, muuten se jää näkemättä tällä kertaa…

Tässä jouluruno, jonka eräs ystäväni oli raapustanut joulukorttiin meille. Oli niin ihana, että pitää laittaa muillekin luettavaksi:

Yksi pieni pyrstötähti
täältä meidän luota lähti.
Lensi yli taivaitten,
teidän talon ylle.
Siihen se jäi loistamaan
ja tahtoo teille toivottaa
joulumieltä rauhaisaa.

Ihanaa joulua kaikille!!!

Nyt on jokunen ilta polteltu kynttilöitä urakalla. Ihana joulutunnelma! Mutta… nämä amerikkalaiset tykkää tuoksukynttilöistä, ja minä taas en yleisesti ottaen voi sietää niitä. No, menee ne hyvin pienissä määrin ja kunhan ei eri tuoksuja sekoiteta keskenään. Ongelmaksi tämän tekee se, että tavallisesta kaupasta ei oikein löydy muuta kuin tuoksukynttilöitä. Onneksi Mika kävi Ikeassa tässä yhtenä päivänä ja toi sieltä ihan tavallisia tuoksuttomia valkoisia kynttilöitä, ja tuoksuttomia tuikkuja. Niiden lisäksi meillä on pari paikallisesta kaupasta ostettua punaista tuoksukynttilää, ja muutama saatu kynttilä. Näitä kun sopivasti yhdistellen asettelee ja polttelee, saa kivan tunnelman aikaiseksi, eikä liikaa tuoksua. 

Tänne on ihan aikuisten oikeesti ihanaa saada postia ja paketteja sieltä Suomesta! Ja nyt joulun alla ollaan saatu nauttia postipojan (Hmm… mies se kyllä on, ihan reilusti miehen iässä…) käynnistä jo moneen otteeseen. Nyt viimeisimmäksi tuli yllätyksenä Lopakkalasta ihana paketti, jossa oli iiiiihana kirja Koiramäen joulusta, sekä iso paketti Kaijalta ja Heikiltä! Kiitos, tosi paljon, kaikille meille postia lähettäneille! 

Huomasi kyllä, että ison paketin lähettäjät ovat itsekin asuneet Suomesta pois aikoinaan, selkeästi tiesivät, mikä parhaalta tuntuu. Tässä kuva paketin sisällöstä:

Siinä oli ihan kaikkea! Kalevan Mka nappasi ensimmäisenä, Aki otti Roope-sedät silmät kiiluen, Miska selaili Akuja, minä laitoin suklaat parempaan talteen, Aki teki Suomenlippunauhan ja laittoi sen kuuseen, pojat laittoivat huovutetut omenat roikkumaan kuuseen, joulumusiikki soi parhaillaan tässä taustalla, kahvikassi roikkuu ovenrivassa, raesokeri odottaa leipomishetkeä, ihanat servetit pääsee joulupöytää koristamaan aattona ja sukat sekä tossut odottaa pääsyä joulusukkien sisään. Ihanaa, mahtavaa!   Tässä vielä kuva meidän kuusesta lippunauhoineen ja omenoineen.

Niin joo, Aki sai taas parin kokeen tulokset koulusta. Tulivuoriprojektista oli mahdollisuus saada 75 pistettä + 5 bonuspistettä. Akin saalis oli yhteensä 85 pistettä!!! :-O Oli saanut kaikki täydet + bonuspisteet + vielä erikoisbonuksen hienosta kirjallisesta raportista, ja suullisen esityksen kohdalle opettaja oli vielä kirjoittanut, että todella hienosti meni. Että kyllä täällä osataan antaa positiivista palautetta ihan eri hyvin! Ja matematiikan kokeesta oli saanut 108% oikein! Oho… siinäkin paljastui oleva lisätehtävä, josta sai ne ylimääräiset prosentit. Melkoinen koulupoika!

Tänään on pojilla viimeinen koulupäivä, molemmat pojat halusivat vielä kolmelle opettajalleen (luokanopettajalle/-valvojalle, ESOL- eli English as second language -opelle, ja apuopettajalleen) joululahjan, niitä eilen paketoitiin. Sitten meillä alkaakin loma, ihan ensi vuoteen asti! Tai minä teen ensi viikolla töitä kotona, en ottanut lomaa, mutta toimisto on kiinni, mutta kuitenkin, eri asia olla kotosalla. Ja eiköhän me ehditä vähän jossakin käymäänkin, ainakin uimassa , eläintarhassa ja keilaamassa, toivottavasti.

From All of Us, to All of You, a Very Merry Christmas!!!

Ja tästä linkistä sen saa kuulla meidän poikien esittämänä… (modeeminkäyttäjät alkööt vaivautuko, sen verran tuhtia tavaraa on tuo esitys… terkkuja vain Pöllölään)

EDIT: Linkki ei näin joulun jälkeen enää toimi, syystä että palvelimen levytila on vähissä, ja tilaa tarvittiin muuhun tarkoitukseen. Toivottavasti kaikki halukkaat ehtivät sen nähdä…

… numero 17, eli Ulla! Onnea voittajalle! Laita meiliä, niin sovitellaan, mihin osoitteeseen laitan postia tulemaan.

Pitäisiköhän muitakin kuulumisia tähän samaan syssyyn laittaa. Viikonloppu taas mennä hurahti, ja joulu uhkaavasti kolkuttelee ovelle. Lauantaina tehtiin poikien kanssa piparitalo, ihan elementeistä oli seinät, mutta tontti, joulukuusi ja asukas oli omasta taikinasta. Oikein hieno tuli! Päivällä Mika ja Aki kävi kuntosalilla ja minä ja Miska käytiin sillä aikaa shoppailemassa tonttulakkeja. Sitten iltapäivällä olikin aika lähteä Washingtoniin Pirjon, Jussin ja Helmin luokse pikkujouluihin. Sinne tuli myös Eija, Olli ja Emma. Tuomisina meillä oli se jo mainittu piparitalo. Oli oikein kiva ilta, lapset viihtyi hyvin keskenään, varsinkin ottaen huomioon ikäerot, neljästä lapsesta nuorin oli 2 v ja vanhin 12 v, ja hyvin piilosilla olo sujui. Aikuisilla oli kiva jutella, maltettiin lähteä kotiin vasta lähempänä kymmentä.

Sunnuntaina sitten Mika ja pojat kävi leikkipuistossa ja minä touhusin kotona vähän tonttujuttuja ja kävin ruokakaupassa. Löysin muuten tähän mennessä parasta leipää täällä, sellaista kunnon täysjyvälimppua. Illalla oli meidän työpaikan joulujuhlat Savage Mills’in Manor-talossa. Oli ihan kivaa, mutta vähän hassu aika kyllä järjestää pikkujoulut sunnuntai-iltana klo 17-21. Ohjelmassa oli pari puhetta, ruokailua, juomista ja tanssimista. Jatkoille lähtöä jokunen poika puuhasteli, mutta ei kai kukaan loppujen lopuksi lähtenyt.

Tänään Aki sai koulusta välitodistuksen, niitä tulee 4 vuodessa, tämä oli toinen. Ensimmäinen väliarvioinnin aika oli viikko sen jälkeen kun oltiin tultu. Näillähän arvosteluasteikko on A (paras) - F (hylätty). Akilla oli kaikki muut A:ta paitsi Science ja Music oli B:t. Social studies -opettaja oli vielä laittanut erikoishuomautuksen, että Aki ilostuttaa koko luokkaa läsnäolollaan… Kylläpä sai äiti taas olla ylpeä pojastaan… Alla kuva tulivuorenpurkauksesta, jonka Aki meillä tänään demonstroi.

Miskakin on alkanut viihtyä koulussa ihan hyvin. Sanoi juuri tänään, että hänellä on siellä 4 kaveria, joista kaksi on poikaa ja kaksi tyttöä. Ja oli höpötellyt englanniksi koulutovereille jotain Miska is a snake and Diane is a dog -juttuja. Kuulosti ihan hauskalta. Että eiköhän se siitä.

Joulua ollaan jonkin verran valmisteltu. Ollaan saatu paljon joulukoristeita yms. lahjoituksina täkäläisiltä, joilla tuntuu olevan tyylinä, että vain yksi vuosi pidetään samoja koristeita ja sitten ostetaan uudet. Eipä ole tarvinnut itse tätä yhtä täällä vietettävää joulua varten sitten hommata juuri mitään. Mutta onhan tämä erilaista, kun yleensä Suomessa kokoonnutaan meille isommalla porukalla jouluruokaa nauttimaan ja pukkia odottamaan. Nyt on vaan me neljä, eikä jouluruokapolitiikkakaan täällä ihan samanlaiseksi muodostu. Pitää sitten keksiä jotain kivaa tekemistä väliviikolle, meidän toimisto kun on kiinni 22.12.-1.1. välisen ajan, eli tulee vähän niinkuin pakkoloma. No, ainahan voi kotona tehdä töitä, jos aika käy pitkäksi…   Uusi vuosikin on täällä tosi erilainen, ei kuulemma ole sellaisia ilotulitusspektaakkeleita kuin Suomessa. Kyselin työkavereilta, että miten sitä täällä oikein juhlitaan, ja tuntui, että siihen on kaksi tapaa. Suositeltavampi tapa on mennä johonkin aikuisten isoihin ryyppäjäisjuhliin, ja jos se ei onnistu, niin sitten kuulemma katsotaan telkkarista Times Squaren kelloa ja lasketaan sekunteja keskiyöhön, ja sitten mennään nukkumaan. Meillä toteutuu varmaankin tuo jälkimmäinen…

Ehei, en toki ole arpomassa viittä tonnia, enkä edes ole sellaista itse arvonnassa voittanut. Mutta kävijälaskuri kiepsahtaa kohta viidentuhannen käynnin paremmalle puolelle, ja ajattelin sen ja joulunajan kunniaksi järjestää arvonnan. Jokainen lukija voi osallistua, jos haluaa. Osallistua voi jättämällä kommentin kommenttilootaan. Se kommentti saa minun puolesta olla vaikka vaan "Moi". Mielellään tietty pitempääkin sepustusta otetaan vastaan. No, joka tapauksessa kaikki, ketkä jollain nimellä tai nimimerkillä, vaikka ilman yhteystietoja, jättää kommentin ennen arvonnan alkamista, ovat mukana. Arvonta alkaa melko pian sen jälkeen kun se maaginen 5000 käyntiä on tullut täyteen. En uskalla luvata ihan tikitarkalleen, kun en itse välttämättä ehdi päivystää koko ajan.

Arvonta tapahtuu ihan numeron hatusta vetämällä, värvään jommankumman pojista onnettareksi. Numero tarkoittaa sitä, monesko kommentti tässä postauksessa on voittaja. Julistan voittaneen numeron ja voittajan nimen tai nimimerkin bloggauksessa, ja sitten sovitaan keskenämme voittajan kanssa, miten toimitus hoidetaan. Todennäköisesti postitan sen. Ja sitten se palkinto. Ei, en tiedä vielä tarkkaan, mikä se on, mutta voin melko varmuudella luvata, että se on jotain, joka mahtuu kohtuullisen kokoiseen kirjekuoreen, ja liittyy jollain tapaa Marylandiin.

Ja sitten ei muuta kuin kommentoimaan…

Ps. Esikoinen osallistui saman tien ja huomautti, että kommenttilaatikko oli tipahtanut ihan alas näkymättömiin. Rullatkaa siis vaan reilusti alareunaan, kyllä sieltä se laatikko jostain tulee vastaan… Ja jos joku osaa sanoa, miten saan sen takaisin nousemaan ylös oikealle paikalleen, annan neuvojalle 10 pistettä ja papukaijamerkin

Pps. On niin hauskaa, kun tulee paljon kommentteja eri ihmisiltä, että vaikka just äsken olin jo valmistautunut aloittamaan arpomisen, tehnyt numerolaput 14 numeroon asti jo valmiiksi ja etsinyt hatun, niin jäin miettimään, ja päätin, että onhan minulla oikeus muuttaa omassa blogissani sääntöjä miten haluan. Joten täten julistan, että osallistumiselle on lisäaikaa maanantai-iltaan (meidän aikaa) asti. Oli kävijälaskurin numero silloin mikä tahansa. Joten ei sitten taas muuta kuin kommentoimaan (mutta yksi ihminen lasketaan arvontaa mukaan vain yhden kerran…)   Niin, ja onnittelut sille, joka oli se 5000. kävijä. Oulun seudulta, selaimena Safari.

Ei, otsikon sanat eivät liity juuri mitenkään toisiinsa. Ihan vaan meikäläisen mielleyhtymiä…

Lähinnä on tarkoitus kertoa, että Miska on vähän kipeänä,eilen oli vähän kuumetta (n. 38C) aamupäivällä, ja yskittää taas kovin. Oli siis eilen ja on tänään pois koulusta. Oltiin kuviteltu, että täällä voisi astmapiipun annostusta vähentää. Astmalääkäri Suomessa ainakin oli sitä mieltä, että voisi onistua, kun täällä on kosteampi ilmasto. Mutta ei näköjään onnistu ainakaan näin talviaikaan, pitää sitten kesemmällä katsoa taas. Nyt menee vaihtelevasti normaaliannosta ja tupla-annosta hoitavaa, ja välillä tarvittaessa avaavaa. Mutta niinhän se oli Suomessakin koko viime talvi, ja edellinenkin. korvat on nyt sentään olleet suht terveenä, viime talveen verrattuna. Edes.

Aki teki kouluprojektina tulivuoren. Siitä tuli hieno! Taikataikinalla ja maaleilla saa ihmeitä aikaan! Nyt on mekin opittu, miten tulivuoren purkauksen saa simuloitua kotona. Esimerkiksi näin: Laita mukin pohjalle puoli desiä haaleaa vettä, ruiskaus tai n. 10 tippaa tiskiainetta, punaista elintarvikeväriä sopiva määrä, ja leivontasoodaa muutama lusikallinen. (Näistä vain sooda on se ehdottomasti tarvittava, muut on vain "koristeita"). Sekoita, ja liruta joukkoon viinietikkaa. Voilá, tulivuori purkautuu! Näitä on meillä kokeiltu kovasti, erilaisilla yhdistelmillä, jotta saadaan sopiva sekoitus. Akin piti tehdä oikean mallin mukainen (Valitsi malliksi Piton de la Fournaise’n) kilpitulivuori. Tässä tulivuorityypissä on erilainen purkaus kuin esim. kerrostulivuorissa, siksikin piti kokeilla. Kaikkea sitä meikäläinenkin oppii, kun seuraa pojan koulunkäyntiä. Ihan jännää…

Petra kirjoitti blogissaan musiikista, joihin liittyy muisto. Joku tilanne, tuoksu, tunne tulee mieleen, aina kun tietyn kappaleen kuulee. Tämä jäi minua askarruttamaan kovasti. Mieleen tuli monenmonta hetkeä, jotka assosioituvat tosi lujasti johonkin tiettyyn musiikkiin. Niitä alkoi pulpahdella niin paljon, että pitää tähän kirjoittaa niitä vähän ylös, ettei ne jää soimaan kauheana kakofoniana päässä.

Ihan ensimmäisiä musiikillisia muistoja on pienessä Fiat 127:ssa lapsena kasetilta kuunnellut viisut, kuten Pienet rakentajat me ja Päivä vain ja hetki kerrallansa. Niistä tulee aina matkanteko etelään mieleen. Vähän vanhempana kuunneltiin kovasti Finnhitsejä pohjoiseen päin mennessä, varsinkin Frederikin Titanic ja Tsingis Kaan on jäänyt niistä jostain syystä mieleen.

Joululaulut on tietty asia ihan erikseen, niihin liittyy ihania tunteita ja tuoksuja. Joskin Petteri Punakuonosta tulee aina väkisin mieleen se kerta (ne kerrat?) kun käveltiin siskon kanssa Niemi-Niemelästä linja-autolta 2 kilometrin matka Ruottalaan kotiin pimeätä tietä, ja vähän pelotti. Silloin piti laulaa kovalla äänellä, että kaikki (kuvitellut) sudet ja karhut kaikkoaisivat. Samaisen siskon kanssa ollaan myös vedetty Ruottalan raitilla duettona niin F.R.Davidin Words’ia kuin Armin ja Dannyn Tahdon olla sulle hellääkin. Siinä on ollut kylän mummoilla nitrojen tarve kova…

Murrosiässä musiikki liittyi suuriin tunteisiin, ja nehän useimmiten liittyivät silloin vastakkaiseen sukupuoleen. Ensimmäinen iso juttu oli Popedan keikka Kemin tökärillä joskus 1984, ja siellä Pitkä kuuma kesä. Voi sitä fiilistä, kun päätti, että tästä kesästä tulee paras kesä ikinä. Sitä edellisen kesän muistot liittyy Barbra Streisandin Memories-kappaleeseen Kaskisissa, mutta se ei ollut ihan yhtä iso juttu kuitenkaan. Siitä eteenpäin sitten tuli samana kesänä Carolan Tommy tycker om mig Tornion VPK:lla, ja seuraavana vuonna Mamban Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä omassa huoneessa lujalla kuunneltuna, Bonnie Tylerin Total eclipse of the heart rakkaan ystävän luona pimeässä kuunneltuna (Terkkuja Minnalle! ) ja Eppujen Vuosi 85 punaisessa Saab 96:ssa Kemin kartsalla ajaessa.

Sitten tulee diskoaika, 1986 Diskemissä hilluttiin Samanthan Touch me:n ja Modern Talkingin You’re my heart, You’re my soul:n tahdissa. Bogart Co esiintyi Meripuiston laululavalla, se tulee aina mieleen heidän Princess-laulua kuullessa. Uutena vuotena Lontoossa kolahti Auld Lang Syne, se hetki tulee aina mieleen tuon laulun kuullessa. 1987 vuoden iso juttu minulle oli Kiss:n I was made for loving you baby; juhannus Jyrkkäkoskella, kuutamouintia jne.

Tähän aikuisuuden kynnykselle onkin hyvä tämä muistelu tältä kertaa lopettaa. Jatkan joskus ne aikuisena mieleen jääneet biisit, jos jaksan. Kommentteihin olisi mukava saada tietää muitakin lujaa kolahtaneita biisejä. Meneekö yhtään samoja ratoja omien kanssa vai löytyykö ihan uusia tuttavuuksia…

Viikonloppu otti ja hujahti taas ohi. Nopeasti menee aika, ja joulu lähestyy uhkaavasti! Tasan kahden viikon päästä on joulupäiväaamu, ja me availlaan paketteja. Hui!

Mutta siis viikonlopusta. Liityttiin Columbia Associationiin, joka on yksi tämän kaupungin kantavia voimia. Se ylläpitää mm. lähes kaikkia harrastuspaikkoja, kuten luistelukaukaloita, minigolfrataa, tenniskenttiä, kuntosaleja, uimahalleja yms. Ja siihen kuuluu, että meillä on henkilökohtainen opastaja (nimeltään George) alkuun varmistamassa, että opitaan nauttimaan olemassaolevasta tarjonnasta. Viime viikolla George sitten yhtenä iltana näytti meille vähän paikkoja, kuntosalilla lähinnä ja minigolfradan sekä skeittipuiston. Lauantaina aamupäivästä Mika ja Aki meni kuntosalille alkuohjaukseen (minä menen tiistaina). Sillä välin minä ja Miska käytiin leikkipuistossa. Sitten iltapäivällä pojat teki Suomesta saatuja koululäksyjään, on otettu tavaksi että ainakin toisena päivänä viikonlopusta pojat tekevät tunnin-pari niitä läksyjä. Aki sen lisäksi tekee arki-iltaisin joskus, jos sattuu huvittamaan, eikä täkäläisestä koulusta ole läksyjä. Sitten käytiin lähikaupassa ostamassa ruokatarvikkeita, ja noudettiin samalla siinä vieressä olevasta kebabravintolasta päiväruoka.

Kebab oli täälläkin hyvää, mutta ei se ollut yhtään samanlaista kuin Suomessa. Sitä kun on tottunut, että kebabbiin ehdottomasti kuluu se ohuiksi levyiksi leikattu liha, mutta ei, täällä lihat oli ihan sellaisina kohtalaisen kokoisina kuutioina, se kebabosuus siinä oli lähinnä se lihan mausteisuus sekä pitaleivä tapainen leipä, joka kuului annoksiin. Mutta hyvää oli, kaikkien muiden mielestä paitsi Akin, jolle ruuat oli vähän liian mausteisia.

Illalla sitten vielä pelattiin toista tuntia Yatzeeta, eli siis Jatsia. Jännä, että siinäkin pitää olla täkäläisittäin vähän eri säännöt kuin siinä suomalaisessa/eurooppalaisessa versiossa. Esim pieni suora on mikä tahansa 4 numeron suora, kun Suomessahan se pitää olla nopan silmäluvut 1,2,3,4 ja 5. Eikä täällä tunneta pari-saraketta ollenkaan… Mutta kivaa oli!

Sunnuntaina sitten oltiin liesussa koko päivä. Heti aamulla lähdettiin, ajettiin Greenbeltiin ja jätettiin Mika ja Miska sinne Emman ja Ollin luo, ja minä ja Aki napattiin Eija mukaan, ja ajettiin Washingtoniin Suomen suurlähetystöön, jossa oli suomalainen joulukirkko klo 11. Se tilaisuus oli kyllä oikeasti tosi kiva. Vähän harmitti, että ei sitten otettu Miskaa mukaan, siellä nimittäin oli mm. lasten tiernapoikaesitys, ja Miskahan on suuri tiernapoikafani. Jumalanpalvelus oli mukavasti järjestetty, virsinä oli kauniita joululauluja ja puheet tarpeeksi lyhyitä, että lapsetkin jaksoivat kuunnella. Suurin osa puheesta oli suomeksi, ihan murto-osa englanniksi. Ja hassua oli, että parin virren osa säkeistöistä laulettiin ruotsiksi, en olekaan ennen tainnut Hoosiannaa ruotsiksi vetää…   Jumalanpalveluksen jälkeen oli vielä kirkkokahvit.

Sitten ajettiin takaisin Greenbelttiin, jossa Olli oli tehnyt meille herkullista spagettia ja jauhelihakastiketta. Syötiin, ja lähdettiin sitten koko porukka läheiselle luisteluradalle. Se oli semmoinen sisäjäähalli, jossa soi musiikki ja kaikki luisteli ringissä sitä hallia ympäri. Puolisen tuntia ehdittiin siellä olla ennen kuin meidät häädettiin pois, kun alkoi jääkiekkoharkat. Mutta se oli kyllä ihan riittävästi näin talven eka luistelulle, pojat oli ihan hikisiä ja nilkkoihinhan se vähän otti, kun ei taas ole ehtinyt tottua luistimien pitoon. Vähän nyt harmittaa, ettei otettu Suomesta omia luistimia mukaan; ei tullut mieleenkään, että niitä voitaisiin täällä tarvita. Pitää katsoa, miten usein käydään, että vuokrataanko aina luistimet vai harkitaanko täältä omien luistimien ostoa.

Luistelun jälkeen mentiin vielä iltapäiväkahville Eijan ja Ollin luo, ja lähdettiin sieltä vasta viiden aikaan kotiin. Tai kauppojen kautta kotiin, käytiin vielä vähän shoppailemassa, molemmille pojille uudet lenkkarit ja jotain muuta pientä, ja piti vähän syödäkin siinä shoppailun lomassa. Kotona oltiin vasta iltakahdeksan aikaan, eli melkein samantien päästiin nukkumaan. Tai pojat pääsi, minä ja Mika katsottiin vielä telkasta Amazing Racen ja Huippumalli haussa -ohjelmien finaalit. Nyt sitten tiedetään kuka voitti k.o. kilpailujen uusimmat versiot.

Eilen sitten Mika oli illan jääkiekko-ottelussa, ja me poikien kanssa kotona kolmestaan. Pelattiin Junior Scrabblea (hyvää kielikoulutusta nuorimmalle ) ja paahdettiin vaahtokarkkeja sekä tehtiin S’Mores:ja. Se olikin meille kaikille ihan uusi kokemus, oltiin saatu semmoinen vähän käytetty S’mores-tekokitti yhdeltä puolitutulta. Ne on kuulemma hyvin suosittuja esim. leirinuotiolla tehtävinä. Niitten teko tapahtui niin, että paahdettiin sellaisella trangian tapaisella pienellä tulella vaahtokarkit pehmeiksi, sitten laitettiin keksipala alimmaksi, suklaapala siihen päälle, sitten se kuuma vaahtokarkki ja lopuksi vielä keksipala, ja ne litistettiin kerrosleiväksi. Se kuuma vaahtokarkki sulatti sen suklaan jännäksi. Sitten herkuteltiin. Ihan jännää oli, varsinkin se vaahtokarkkien paahtaminen, mutta ei kyllä ollut niin hyvää, että tehtäis uudestaankin. Taidetaan laittaa eteenpäin kiertoon se tekokitti.

Sitten katsottiin telkkarista Petteri Punakuono -piirretty (vuodelta -64) vielä ennen nukkumaanmenoa. Ja siitä tuli mieleeni vähän kirjoittaa tämän maan telkkaritarjonnasta. En tosin vielä ole kovin hyvin perehtynyt siihen, kun tuntuu, että siellä ei ole mitään katsottavaa koskaan. Mutta sepä tässä onkin keskeisenä asiana.

Siis meilläkin näkyy toistasataa kanavaa, eikä juuri mitään katsottavaa!   Suomen muutamalla kanavalla tulee paljon enemmän hyviä ohjelmia kuin täällä moninkertaisen tarjonnan kanssa. Tietty täällä voi erikoistua katsomaan jotain tiettyä ohjelmaa, esim. Frendejä voi katsoa kaikki päivät putkeen. Tai Pieni talo Preerialla -sarjaa joka päivä. Tai melkein mitä vaan vanhaa sarjaa, mitä haluaa. Ja sitten elokuvat tulee moneen kertaan ihan peräkkäin samana iltana ja useamman viikon ajan, että kaikki varmasti ehtii näkemään. Esim. yhtä Harry Potter -elokuvaa esitettiin koko ilta peräjälkeen yhdellä kanavalla, ja varmuuden vuoksi vielä seuraavakin ilta, ja sitten taas joku toinen elokuva tulee toiselta kanavalta kerran illassa joka päivä viikon ajan. Eikä ohjelmilla ole mitään rajaa, milloin mikäkin saa tulla. Lapsilta kiellettyjä elokuvia tulee lauantaiaamuna, ja sitten taas lasten elokuvia, kuten tuo Petteri Punakuono, tulee iltamyöhään. Tai se Petteri loppui jo klo 21, eli ihan OK aika, mutta sen jälkeen olisi vielä alkanut toinen lasten elokuva Frostysta, joka olisi kiva ollut katsoa, mutta kun kello oli jo niin paljon. Elokuvia onkin muutama katsottu, esim. Pingviinien marssi, Napapiirin pikajuna, ja Legally Blonde (mitä lieneekään suomeksi).

Ja kanavia on joka lähtöön, on sisustuskanavaa, ruokakanavaa, uutiskanavaa, julkkisjuorukanavaa jne. Mutta silti tuntuu, että ikinä ei mitään katsomisen arvoista ole, eikä niistä oikein edes tiedä, mitä tulee milloinkin. Kun on liian monta kanavaa, että saisi näppärästi lehdestä vilkaistua, että mitähän tänään tulee… Ja sitä paitsi sitten kunhan alkaa jotain ohjelmaa tai elokuvaa katsomaan, niin häiritsee, kun mainoksia tulee aina viiden minuutin välein. Kun vaikka joku sarja, esim. Selviytyjät, alkaa, niin heti alkutekstien jälkeen on ekat mainokset… Rasittaa!

Mutta ei se mitään, eipähän tule katsottua niin paljon ohjelmia, eihän se huono asia ole. Lukeminen onkin paljon mukavampaa!

Ps. Täällä oli viime yönä paljon pakkasta, taisi olla jopa -7 astetta. Paikalliset on ihan kauhuissaan, kuinka kylmä on. Minusta on melko sopiva, varsinkin, kun on kuivaa. Lunta ei toki ole vielä näkynyt meilläpäin, sitäkin voisi jonain päivänä ehkä vähän tulla.

Onnittelut 89-vuotiaalle Suomelle, jota oltiin eilen juhlistamassa. Hetken aikaa katsoin eilen netistä Linnanjuhlia. Nehän näkyivät suorana Ylen sivuilla ja sieltä ne voi nyt jälkikäteenkin katsoa vaikka kokonaan. Hieno palvelu, näin ulkomaille asuville ainakin! Toinen kiva linkki on Jouluradio, josta voi kuunnella joululauluja netissä, itsenäisyyspäivänä sieltä tuli itsenäisyyden kunniaksi vain kotimaisia lauluja. 

Monesti on itsenäisyyspäivänä vietetty kaveriporukan pikkujouluja. Rakkaat ystävämme olivat nytkin Suomessa olleet pikkujoulutunnelmissa, kokoontuneet, ja lähettivät meille aivan tosi mahtavan videonpätkän, jossa lapset kuorossa toivottivat meille hyvää joulua. Snif, ihan tuli tippa silmään kun sitä katsoi! Iso kiitos siitä vielä Lopakkalaan ja Pöllölään! Olette ihania!

Niin, tosiaan, illalla sitten mentiin Mikan kanssa Washingtoniin Suomen suurlähetystöön itsenäisyyspäivän vastaanottoon. Pääsimme kättelemään suurlähettiläs Pekka Lintua vaimoineen, ja muutamaa muutakin merkittävää henkilöä. Kättelyjonossa piti paniikissa miettiä, mitä kuuluu sanoa kätellessä… Esitelläänkö itsemme, sanotaanko vain päivää, puhutaanko suomeksi vai englanniksi… No, päädyin toivottamaan kaikille sitten Hyvää itsenäisyyspäivää, ihan suomeksi. Se tuntui ihan korrektilta ratkaisulta.

Itse vastaanotto oli cocktail-tilaisuus. Seisoskeltiin siellä lasit kädessä, tarjoilijat kiertelivät ympärillä tarjoten pieniä cocktail-paloja. Ihmisiä oli paljon ympärillä, joidenkin kanssa juteltiinkin. Varsinaista ohjelmaa ei ollut, ihmisten tapaamista vain. Kaipasin hieman esim. Maamme-laulua, olisi ollut kiva kuulla tai laulaa se… Yksi kaveripariskunta siellä oli, osa ihmisistä oli hieman tuttuja edellissunnuntain suomalaispikkujouluista, suurin osa kuitenkin ihan vieraita. Muutama uusi tuttavuus saatiin siinä sitten muodostettua. Ihan oli hauska käydä katsomassa minkälaista touhua se on.

Pari tuntia vastaanotolla vierähti, sitten lähdettiin hakemaan pojat hoidosta kavereitten luota. Miska ei olisi ollenkaan halunnut lähteä pois, olisi jäänyt vielä leikkimään Emman kanssa ja samantien vaikka yökylään. No, luvattiin, että sunnuntaina saa taas olla Emman kanssa kun me äidit + Aki mennään suomalaiseen joulukirkkoon, ja pienet jää isien kanssa touhuamaan siksi aikaa. Mika sai ihan omaakin tekemistä sovittua, lähtevät kolmen suomalaismiehen kesken katsomaan jääkiekko-ottelua perjantaina. Anaheim tulee tänne pelaamaan, näkevät sitten vissiin Selänteen jäällä.

… nukkuminen nimittäin. Kuukauden olen nukkunut vähän huonommin, tai herännyt aina vähän liian aikaisin, neljän ja viiden välillä. Ja olen ollut väsynyt koko ajan ja sen(kö?) takia vähän kärttyinen. Eilen yhtäkkiä töissä hoksasin, kun mietin, miksi aina väsyttää, ja päätä särkee ja niskat on kipeänä, että pitää käydä ostamassa uusi tyyny. Minä olen semmoinen vauva tyynyjen kanssa, hotelleissakin monta kertaa käyn pyytämässä lasten tyynyn, kun en voi nukkua niitten korkeitten ihanien upottavien tyynyjen kanssa. No, täällä meillä on ollut sellaiset ihan tavalliset isohkot tyynyt. Olen kyllä tajunnut, että ne on liian korkeat mulle, mutta en sitä, miten paljon ne oikeasti vaikuttaa uneen. Niin, siis, eilen kävin töitten jälkeen Ikeassa ja ostin sellaisen matalimman aikuisten tyynyn, mitä sieltä löytyi. Ja mietin illalla nukkumaan mennessä, että saapa nähdä miten käy.

Nukuin kuin tukki! Ensimmäistä kertaa täällä en herännyt monta kertaa yössä ja pyörinyt, kun en saa unta. Heräsin kuudelta, eli yli tuntia normaalia myöhemmin. Hyvin levänneenä, eikä päätäkään särje! Yleensä minulla on ollut aamuisin hyvää aikaa kirjoitella tätä blogia, kun muut nukkuu. Tänään jää aika vähän tiukalle, kun töihinkin pitäisi ehtiä lähteä ennen sitä pahinta aamuruuhkaa, mutta pakko oli tämä valaistuminen tulla tänne toteamaan. Jos ette nuku kunnolla, hommatkaa uusi, sopiva, tyyny. Nih. Toivotaan, että se kärttyisä eukko täältä muuttaa pois uuden tyynyn tultua, ja tilalle astuu auvoisa naisihminen, joka ei mistään kiehahtele ja on aina kärsivällinen…

Työmatkasta muuten vielä sen verran, että olen ajellut nyt useamman kerran muitakin tievaihtoehtoja kuin tuota isointa ja periaatteessa nopeinta 95-tietä. Ihan testimielessä, ja siksikin, että oppii liikkumaan täällä ja näkee vähän eri maisemia. Vaihtoehtoina mulla on pienempi 29-tie, ja vielä pienempi 1-tie. Olenpa pari kertaa kokeillut 295-tietäkin, josta tosin tulee muutaman mailin mutka matkaan. Ja totean nyt, empiirisen tutkimuksen perusteella, että ajan varmaan eniten tuota 29:ä jatkossa. Ajat kaikissa on suht samat, normaaliliikenteessä 45 minuuttia, olettaen että olen töissä n. klo 7-15 välisen ajan, jolloin ei ole vielä ruuhkia niin paljon mennessä eikä tullessa. Mutta sillä isolla 95-tiellä kulkee eniten rekka-autoja, ja niistä minä en tykkää ollenkaan. On pelottavaa ajaa rekan vieressä, tai kahden rekan välissä. 1-tiellä taas on liikennevaloja koko ajan, ne hidastaa matkantekoa ja on muutenkin tylsiä. 29:llä ei kovin paljon rekkoja näy, ja vaikka siellä on muutamia liikennevaloja, jotka hidastaa liikennettä, niin se on sitten muuten kivempi matka. Tämänhän te kaikki halusittekin tietää, eikös vaan…

Huomenna muuten sitten juhlitaan. Washingtonin Suomen suurlähetystössä on Itsenäisyyspäivän vastaanotto illalla kuudelta. Sinne mekin Mikan kanssa mennään. Pojat menee suomalaisten tuttujemme Eijan, Ollin ja Emman (jotka siis eivät aio osallistua ko. tapahtumaan) luo kylään siksi aikaa. Melko jännää.

No nyt on käyty pikkujouluissa. Oli ihan kiva nähdä suomalaisia, ja syödä suomalaista jouluruokaa (vaikka ei ne vetäneet "aidolle" vertoja kylläkään), ja laulaa suomeksi joululauluja… Täytyy silti tunnustaa, että oltiin odotettu vielä enemmän suomalaista touhua, lähinnä kielen osalta. Varsinkin pojat odottivat, että pääsevät suomeksi juttelemaan ja ymmärtävät, mitä puhutaan. Mutta ei, kaikki puheet ja selostukset oli englanniksi, jopa lasten leikit vedettiin englanniksi, ja joulupukkikin puhui enimmäkseen englantia, onneksi jonkun sanan sanoi suomeksikin. Ymmärrän kyllä, että täällä se "yhteinen" kieli on englanti, kun iso osa porukasta on sellaista, että perheestä toinen vanhemmista on suomalainen ja toinen amerikkalainen. Mutta jotenkin sitä silti kuvitteli, että kun Suomi-seuran pikkujouluihin menee, niin sitten pärjäisi, vaikka ei osaisi englantia ollenkaan. No, nyt tiedetään tämäkin… Alla kuva meistä ja vähän muitakin, pikkujoulutunnelmissa.

Tänään olen leiponut täällä eka kertaa korvapuusteja. Ollaan nimittäin lähdössä tässä tunnin päästä paikallisen Suomi-Seuran pikujoulujuhliin, ja jokainen osallistuja tuo sinne jotain syötävää mukanaa. Meidän kontolle osui pullapuoli, eli 70 korvapuustia odottaa tuossa lähtöä.

Siis fakta on, että en arvosta näitä meidän huushollissa olevia kodinkoneita kovinkaan paljon. Uunissa on grillivastukset ylhäällä ja alhaalla, ja niillä se paistaa. Eikä niitä voi säätää mitenkään. Ja se alavastus paistaa paljon enemmän kuin ylävastus. Tästä seuraa se, että yleensä kaikki uunissa paistettavat on olleet tosi tummia alta ja tosi vaaleita päältä. Nyt testasin näitten pullien kanssa, että mikä on optimi, halusin saada sopivan värisiä pullia ilman, että pohja palaa karrelle. Kokeilun kautta parhaaksi löytyi se, että kun uunissa on 4 eri tasoa, mihin pellin voi laittaa, niin ensin laitetaan pelti toiseksi ylimmälle tasolle 8 minuutiksi ja sitten nostetaan se kaikkein ylimmälle (melkein koskettaman ylävastusta) 6 minuutiksi. Sillälailla tuli hyviä pullia. Mutta on se melkoista minuuttipeliä, huh.

Pullan paistamiseen voisin tietty vielä lisätä, että kardemumma maksaa täällä maltaita, pieni purkki maksoi reilut 12 taalaa, onneksi sattui olemaan tarjouksessa ja maksoi vain reilu 9 taalaa tällä kertaa. Sisko-ihanainen on kyllä lähettänyt kardemummaa tulemaan postissa, mutta se ei yrityksestä huolimatta ehtinyt tähän hätään. Niin, ja se täällä myytävä kardemumma, samoin kuin kaikki muutkin mausteet, on jauhettu ihan pölyhienoksi. Ei siis mitään karkeita palasia niin kuin Suomessa, eikä se sitten edes kamalasti maistunut siinä taikinassa…

Raesokeria ei löytynyt koko kaupungista, sitä pitää siis myös tilata Suomesta, kunhan joku on laittamassa pakettia tännepäin… Tähän hätään sitten koristelin pullat sillä hienosokerilla, mutta kun sekin tosiaan on niin ylihienoa, niin eihän sitä oikein edes näy. Vähän niinkuin tavallisen sokerin ja tomusokerin risteytys.

Ja hiiva on sitten ihan oma lukunsa myös. Kuivahiivaa löytyi kaupasta ihan helposti, mutta tuorehiivaa ei meinannut millään löytyä. Edes myyjät ei tienneet, onko sitä edes myynnissä meidän lähikaupassa. Sitten kun se lopulta puolivahingossa löydettiin, niin se maksoi myös maltaita. 17 g pieni nyttynen maksoi 1,65 taalaa. Ja minähän tarvin litran pullataikinaan niitä 5… En muista, paljonko Suomessa hiiva tarkalleen maksaa, mutta ihan varmasti monta kertaa vähemmän kilohinnaltaan kuin täällä. Mika sanoikin, ettei olekaan kumma, että kukaan ei täällä leivo mitään itse, kun tarvikkeet maksaa enemmän kuin valmis tuote ostettuna…

Mutta kaikenkaikkiaan pullista tuli hyviä, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Itse pikkujouluista sitten enemmän tuonnempana.

Edit: Seuraavana päivänä pullanleipomisen jälkeen meidän postilaatikko sitten suorastaan tulvi kardemummaa. Sisko oli laittanut 10 pussia kirjeessä ja anoppikin tietämättäni viisi pussia. Kiitos!!! Nyt meillä riittää sitten kardemummaa koko vuodeksi…

Miska juuri seisoo vieressäni ja katsoo ikkunasta ulos. Yhtäkkiä se sanoi: Black cat is in meidän pihalla!

Hui!

Ensimmäinen adventtikalenterin luukku on nyt aukaistu. Kylläpäs muuten oli vaikeaa löytää täältä maasta joulukalenterita! :-O Olin ajatellut että tämä maa on niin kaupallinen, että kaikki, mitä vain voi myydä, on täällä myytävänä… mutta ei! Työn ja tuskan takana oli löytää joulukalenteri, ja ei tietenkään mitään euron suklaakalentereja täällä ollut olemassakaan, kuvakalentereista puhumattakaan. Ainoa kaupoista löytyvä oli ihan leluhyllyllä myynnissä oleva Playmobilin joulukalenteri. Sellaisen sitten kumpikin poika sai.

Se kalenteri muuten tuli isossa latikossa, jossa luki päällä, että vanhempien tulee koota kalenteri ennen sen antamista lapselle. Eilen sitten koottiin hiki hatussa pieniä pahvilaatikoita ja Playmobil-hahmoja, joita laitettiin niihin laatikoihin, sekä kiinnitettiin niitä laatikoita sellaisen seinätauluun. Ihan hieno tuli, täytyy myöntää, ja pojat näytti tyytyväisiltä, sehän se tärkeintä on.

Onneksi pikkuveljeni on lähettänyt minulle partiolaisten joulukalenterin. Pääsen aukomaan luukkuja itsekin. Toivon mukaan se tulee jo tänään postilaatikkoon…