31.1.2007

Korkort Ajokirtti

Kategoria: Kummastusta

Mitä ihmeen hepreaa? Nuo otsikossa olevat sanat olivat meille tulleessa Entertainment-lehdessä, ja sen lisäksi yhdessä mainoskirjeessä. Näiden sanojen alapuolella oli meidän osoite.

Pari sekuntia piti miettiä, että mitä ihmettä tämä tarkoittaa, kunnes hoksasin! Levykaupan myyjä oli  välttämättä halunnut meille tilata sen Entertainment-lehden, puolen vuoden näytenumerot kun sai ilmaiseksi. Nähtävästi hän itse sai siitä jotain provikkaa sen mukaan, monelleko tämän tilauksen sai menemään läpi. Siis tämä tapahtui jo ennen joulua, nyt vasta tuli eka lehti.

No, arveltiin, että ei kai siitä mitään haittaakaan olisi, että annetaan lehden tulla. Myyjä kysyi minun nimen, minä sen sanoin, ja tavasinkin, hän pyysi vielä jotain henkilöllisyystodistusta. Ojensin hänelle Suomen ajokorttini, se on käynyt yllättävän hyvin täällä henkkarina. USAn ajokorttia kun ei edelleenkään olla saatu, kun ei siihen yhteen ainoaan MVA:n (suomalaisittain AKE) numeroon, mihin koko osavaltion pitää soittaa ajokorttiasioissa, olla vielä onnistuttu pääsemään läpi niin, että saisi ajan kokeeseen varattua.

Niin, kuitenkin, poika siis otti suomalaisen ajokorttini ja sitä tovin tiiraili. Minä kyllä luulin hänen jo kirjoittaneen minun nimeni ylös, mutta nähtävästi hän sitten kuitenkaan ei sitä ollut minun tavauksesta saanut irti, ja kopioi sen sitten siitä ajokortista. Missä siis lukee ylhäällä ensimmäisenä Ajokortti Körkort . :-D Nähtävästi siinä oli tarpeeksi K:ta, R:ää ja I:tä, että se pojan mielestä kuulosti samalta, mitä minä olin hänelle sanonut ja tavannut, joten hän on sitten sen kirjoittanut minun nimeksi tilauslomakkeelle. Ja onnistunut siinä kirjoittaessaan vielä vaihtamaan yhden o:n i:ksi.

Tästä puoli vuotta eteenpäin siis yhden lehden kirjoissa minun etunimeni on Korkort ja sukunimeni Ajokirtti… Käyhän se niinkin. Ja mainokset varmaan tulevat sitten hamaan tulevaisuuteen tänne sillä nimellä. Hih, melkoisen huvittavaa itse asiassa. :D

30.1.2007

DisneyWorld: 23.1. Magic Kingdom ja kotimatka

Kategoria: Reissuraporttia

Siirsin reissuraportin koko matkasta helpommin luettavaksi yhdelle omalle sivulleen. En kuitenkaan kokonaan poista näitä postauksia, koska haluan säilyttää näihin tulleet kommentit näkyvissä.

29.1.2007

DisneyWorld: 22.1. Animal Kingdom ja Downtown Disney sekä Disney Quest

Kategoria: Reissuraporttia

Siirsin reissuraportin koko matkasta helpommin luettavaksi yhdelle omalle sivulleen. En kuitenkaan kokonaan poista näitä postauksia, koska haluan säilyttää näihin tulleet kommentit näkyvissä.

28.1.2007

DisneyWorld: 21.1. Blizzard Beach ja Magic Kingdom

Kategoria: Reissuraporttia

Siirsin reissuraportin koko matkasta helpommin luettavaksi yhdelle omalle sivulleen. En kuitenkaan kokonaan poista näitä postauksia, koska haluan säilyttää näihin tulleet kommentit näkyvissä.

Välikommentti

Kategoria: Reissuraporttia

Jatkan tätä raporttia taas illemmalla yhden päivän verran. Ajattelin vain tässä välissä huomauttaa, että nyt on sitten kummatkin pojat kirjoittaneet omat versionsa reissusta blogeihinsa, sieltä voi vilkaista. Linkit löytyy sivupalkista. Ja minullahan ne kuvat on siellä erillisellä sivulla, minne on linkki siellä Hätähousu-tekstissä. :-)

Niin, ja vaikka tuossa sivussa säätyttö pitelee sateenvarjoa kovasti päänsä päällä, ja pisaroitakin näyttäisi olevan, niin todellisuudessa täällä ei kyllä ole tähän mennessä satanut yhtään vettä tänään. Joten vähän väärän kuvan antaa asiosta tuo tällä hetkellä… Ihan kiva melko pilvinen ilma, ja kohtalaisen lämmintä.

Edit: Tässä todistuskuvaa siitä, että kyllä täällä oli silloin meidän reissun aikana lunta satanut. Käytiin eilen Greenbeltissä Emman luona kylässä, ja leikkipuistoreissulla nähtiin lumikasa, jota pojat eivät tietenkään voineet vastustaa. :)

27.1.2007

DisneyWorld: 20.1. Disney MGM Studios

Kategoria: Reissuraporttia

Siirsin reissuraportin koko matkasta helpommin luettavaksi yhdelle omalle sivulleen. En kuitenkaan kokonaan poista näitä postauksia, koska haluan säilyttää näihin tulleet kommentit näkyvissä.

26.1.2007

DisneyWorld: 19.1. Menomatka ja Epcot

Kategoria: Reissuraporttia

Siirsin reissuraportin koko matkasta helpommin luettavaksi yhdelle omalle sivulleen. En kuitenkaan kokonaan poista näitä postauksia, koska haluan säilyttää näihin tulleet kommentit näkyvissä.

Hätähousuille

Kategoria: Reissuraporttia

Eilen valitsin kuvia ja muokkasin niitä pienemmiksi, tänään olen ladannut kuvia tänne blogin puolelle. Josko vaikka huomenna saisin jo kirjoitettua ihan reissuraporttiakin. Mutta tässä nyt hätähousuille ensivilkaisu meidän reissukuviin. Valinta oli vaikea, yli 600 kuvaa otettu, ja 8 tuntia videonauhaa, joten ihan vaan raapaisu tässä:-)

Niin, ja pakollinen säätiedotus, eilen illalla satoi hetken lunta, ja tänä aamuna täällä on 9 astetta pakkasta, hui!

Edit: Kuopus jo ehti laittaa oman raporttinsa… se on helppoa, kun ei ole paljon sanottavaa. Mutta työlästä äidille, jonka piti ne kaikki kuvat sinne ladata, huh.

24.1.2007

Reissu ohi

Eilen illalla tultiin kotiin. Kirjoitan itse reissusta ja DisneyWorldista (paljon) enemmän tässä loppuviikon aikana, nyt vain halusin pikaisesti ilmoittaa, että kotona ollaan, ja matka meni hyvin. DisneyWorld oli hieno paikka ja nähtävää ja koettavaa oli paljon enemmän kuin tässä ajassa kohtuudella ehti sulattaa. Pari lisäpäivää olisi ollut ehdottomasti tarpeen!

Tavattiin paljon Disney-hahmoja, pojat saivat niiltä nimikirjoituksia ja halauksia, ilotulituksia nähtiin monta hienoa, kaikenlaisissa eri laitteissa käytiin, ja jonoja ei ollut ollenkaan pahasti. Ilmat suosi mahtavasti ja kaikki sujui näppärästi. Käveltiin ja kierreltiin joka päivä aamuvarhaisesta iltamyöhään, hotellilla käytiin vain pikaisesti nukkumassa, nyt sitten kotona pitää vähän nukkua väsymystä pois seuraavat päivät… :)

Niin joo, ja meidän nauttiessa kesäkeleistä Floridassa, täällä Marylandissa oli tullut hetkeksi talvi, ja sunnuntaina oli satanut lunta. Naapuri oli nähtävästi kolannut omalta pihaltaan kaikki lumet yhteen kasaan, kun eilen illalla sillä oli vielä vähän pihallaan sulamatta, kun taas meidän pihalla ei ollut merkkiäkään mistään valkoisesta. Toivottavasti tämä nyt ei ollut se talven ainoa lumisade, pojat kovasti haluaisivat nähdä lunta tänäkin talvena… Torstaille kyllä luvattiin pakkasta ja vähän lumisadetta, saapa nähdä miten käy…

19.1.2007

Se on menoa nyt!

Kategoria: Muuta mukavaa

Viimeinen postaus vielä ennen kuin menen herättämään loppuperheen. Tavarat on pakattu, liput ja laput tarkistettu, hommat hoidossa. Kohta lähdetään kentälle ja lennähdetään reissuun. Jänskättää, innostuttaa! Kivaa! :D Raporttia seuraa sitten aikaisintaan ensi keskiviikkona.

18.1.2007

Kuulumisia

Miskan apuopettaja sanoi eilen, että Miska on nykyään niin paljon iloisemman näköinen ja aktiivinen koulussa, kuuntelee ja juttelee ja ymmärtää tarpeeksi. Niin Miska itsekin sanoo, viihtyy hyvin ja sanavarasto kasvaa joka päivä. Eilen olivat piirtäneet, ja minusta tuo Miskan tekemä kodin kuva oli jotenkin niin hellyttävä, että oli ihan pakko ottaa siitä kuva ja laittaa tänne. Älkää kertoko Miskalle, että olette nähneet sen, hänen mielestään siitä ei olisi saanut ottaa kuvaa…

Minusta siinä oli kuvaamisen arvoista lähinnä tuo teksti. Siis että kirjoittaa molemmilla kielillä (mitä siitä, että englanniksi eka sanan kirjaimet vähän meni väärinpäin ja toka sanasta jäi yksi kirjain pois, ymmärrettävä oli kuitenkin) paikassa, missä sitä toista kieltä ei kukaan muu kuin Miska ymmärrä, ja sitten se, että tuo koti oli punainen, eli Suomen koti. Minullekin ihan tuli ikävä Laitasaareen, kun tuota katselin.

Aki tuli eilen kesken päivän koulusta pois. Tai no, eihän se toki itsekseen tullut, eihän täällä niin tehdä, vaan opettaja oli käskenyt Akin mennä terveydenhoitajan luo, kun Akilla oli ollut maha kipeä. Terveydenhoitaja soitti minulle, että Aki on kipeä, ja minä Skypetin töistä kotiin Mikalle, että pitää käydä poika hakemassa pois. Pelästyin jo vähän, että mitenhän meidän lomareissun kanssa käy, jos Aki kunnolla sairastuu, mutta iltaa myöten kävi selväksi, että yhden kunnon vessaistunnon ja kahden tunnin päiväunien jälkeen poika oli jälleen ihan terve. Mikä lie mahansekaisuus oli iskenyt hetkeksi.

Minä kävin kirjastossa hakemassa matkalle tarpeellista tavaraa mukaan. :) Ostin mennä viikonloppuna itselleni MP3-soittimen, ja nyt kävin lainaamassa äänikirjoja, neljä Vihervaaran Anna -kirjasarjan kirjaa. Ne olen muuntanut mp3-muotoon ja ladannut soittimeen, nyt minulla on 38 tuntia kivaa kuunneltavaa lentomatkalle ja muutenkin. Minä olen aivan ihastunut äänikirjoihin, työmatkoilla olen jo kuunnellut Mammutinmetsästäjät-kirjan ja Nanny - lastenhoitajan päiväkirja -kirjan, ja nyt on menossa maanmainio Roald Dahlin Matilda-kirja. Siinä ajomatka kuluu ihan huomaamatta, ja on ilo kuunnella englantia ammatti-ihmisten lukemana. Tuskin kielikorvakaan sitä pahakseen panee…

Tämä on nyt varmaankin viimeinen bloggaus ennen reissua, huomenaamulla tähän aikaan ollaan jo kovasti lähdössä. Voi, kun odotan innolla. Lämmintäkin Orlandoon on luvattu, puolipilvistä ja parinkymmenen asteen pintaan lämpötila. Eiköhän me tareta.

15.1.2007

Löytöjä

Kategoria: Muuta mukavaa

Aina on kivaa tehdä hyviä löytöjä halvalla kaupasta. Ja yleensä ne parhaat löydöt löytyy ihan sattumalta. Minä olen halunnut jo hetkisen uusia kivoja farkkuja, mieluiten Leviksiä. Tänään se toive sitten yhtäkkiä yllättäen toteutui. Kävin Marshallilla, palauttamassa eiliseltä shoppailukierrokselta ostetut verkkahousut, jotka olikin Miskalle liian lyhyet.

Marshall on siis yksi niistä poistokauppaketjuista, jotka myy merkkiliikkeitten poistoeriä halvalla. Siellä voi tehdä kunnon löytöjä, jos hyvä tuuri sattuu. No, nyt pääsinkin yksin sitten sinne kiertelemään, ruhtinaallista!. Ja avot, bongasin räkissä sovituskopin edessä jonkun sovittamat ja siihen jättämät Levikset. Tuumasin, että onpas kivan väriset ja malliset, mikähän koko on… Ups, jippii, se oli just minun koko, ja vielä lyhyellä lahkeenpituudella, joka on minulle ihan must, normaalipituiset nykymuotiset lahkeet on meikäläiselle tolppajalalle 10 cm liian pitkät. Lopuksi vilkaisin vielä hintalappuun, vaikka olin jo valmis maksamaan niistä ihan mitä vaan. Iik, ne oli poistopoistossa, ja maksoi 10 taalaa (= n. 7,75 euroa)!!! :-) Mahtavaa, ihanaa!!!

Siitä innostuneena sitten kiertelin vielä vähän lisää siellä kaupassa; ajattelin, että samalla vaivalla voin sovituskoppiin ottaa muutakin, jos sattuu löytymään. Löysinkin sitten vielä toisetkin housut, juuri oikeanmalliset mustat siistit vekkihousut, työjuttuihin. Nekin oli tismalleen oikeaa kokoa ja pituutta, ja oli vielä erikoispoistopoistossa. Maksoi 7 taalaa (= n. 5,40 euroa) ! :-D

Loppujen lopuksi siis ostin Levikset, lähtöhinta 44 taalaa, sekä suorat housut, lähtöhinta 78 taalaa, eli yhteensä 122 dollaria (+verot 5%), ja maksoin niistä 17 dollaria (+ ne verot), eli säästin pitkästi yli 100 dollaria tänään. Kyllä kannatti!!! :-)

Odotustunnelmissa

Enää neljä yötä siihen, että lähdetään DisneyWorldiin, jee! :-)

Ollaan mietiskelty, mitä pitää ottaa mukaan, ja kuinka lämmin siellä on. Ja ollaan katsottu Disneyn meille lähettämät DVD:n ja kartat, joissa näytetään minkälaista siellä puistossa on ja mistä mikäkin löytyy. Ja ollaan mietitty, missä laitteissa ainakin halutaan käydä, ja kenen Disney-hahmojen kanssa haluttaisiin käydä syömässä, ja varattukin ruokailut Akun Ankan kanssa, ja Nalle Puhin kanssa, ja Tikun ja Takun kanssa.

Perjantaina on siis edessä parin tunnin lento Floridaan, Orlandoon. Tällä hetkellä siellä on reilu 25 astetta lämmintä, joten ehkä tarjetaan. :) Neljä yötä ollaan, ja tietokone jää kotiin, eli blogipäivityksiä ja Skypetystä on odotettavissa sitten torstain jälkeen vasta ensi tiistaista alkaen.

Mutta siihen on vielä muutama päivä. Palataanpa nykyhetkeen. Nyt on ollut pitkä viikonloppu, tämä maanantai on Martin Luther King Jr:n syntymäpäivä, ja yleinen vapaapäivä lähes kaikilla, ei kuitenkaan varsinainen pyhäpäivä. Ei olla mitenkään sen kummemmin käyty missään, ollaa oltu kotosalla, rauhoituttu, ja odotettu ensi viikonloppua. :-) Vähän ollaan shoppailtu, löydettiin ennenkäymättömät kaupat tästä läheltä, Ross ja Marshalls, ne piti käydä tsekkaamassa. Ja ruokakaupassa käyty. Eilen muuten paistettiin eka kertaa elämässämme tuoretta tonnikalaa ruuaksi! Ihanhan se oli kuin naudanlihapihvi, ihan hyvää. Vaikka kyllä lohi sentään kuitenkin on paras kala; jos aikoo kalaa syödä, niin sama kai se on syödä jotain, mistä tunnistaakin, että se on kalaa. Liha lihana ja kala kalana…

Niin, ja ollaan yritetty miettiä, mitä pitäisi pyytää vieraita tuomaan Suomesta tullessaan. Kyllähän täältä sitten kuitenkin loppujen lopuksi saa ihan kaikkea, alkuun vain tuntui hankalalta löytää oikeanlaisia asioita, mutta on näihin nyt jo tottunut. Lähinnä kai ne on nuo ruisleivät, rieskat ja Oltermanni-juusto, mitä ei mikään oikein voi korvata. Kaikelle muulle löytyy korvaavia juttua tästäkin maasta.

13.1.2007

Oppitunti

Kategoria: Yleistä

No nyt kannattaa alkaa opettelemaan keilausta, kuopus siis kirjoitti blogiinsa niin mahtavan keilausoppitunnin, että oksat pois. Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää keilojen kaatamisesta á la 6-vuotias. :-) Suosittelen!

11.1.2007

Pakkasta

Kategoria: Säätiedotusta

Aamulla oli ihan raitis ilma kun lähdin töihin. Piti ne sukatkin jo jalkaan vetäistä. 7 astetta näytti pakkasta olevan, ja vielä nytkin, aamupäivällä, on pari astetta pakkasta. Ei siellä tosin niin kylmältä tuntunut, kun ei yhtään tuullut, ihan vaan sellaiselta raikkaalta myöhäissyksyn ilmalta. Eikä yhtään ollut tielläkään liukasta, kun on niin kuivaa. Huomiseksi toki jo on taas luvattu yli kymmenen astetta lämmintä. Marylandin säästä sanotaankin yleisesti: "If you don’t like it, wait a minute, and it will change."

9.1.2007

Tajunnanvirtaa

Tällä kertaa ei ole aloittaessa mitään selkeää kuvaa, mitä kirjoittaisin… Tulkoon siis mitä sattuu, sekalaista seurakuntaa!

Kävin lähimmässä MVAssa (Motor Vehicle Association) tänään kysymässä, josko saataisiin aika varattua ajokokeeseen, että saataisiin paikalliset ajokortit. Virkailija sanoi, että ei käy, kun ulkomaalaisten pitää varata siihen aika soittamalla yhteen tiettyyn numeroon. Sanoin, että olen soittanut siihen numeroon nyt viikon joka päivä montakymmentä kertaa päivässä. Setä käski vaan yrittää edelleen, tuhannet kuulemma soittavat siihen yhteen numeroon koko ajan, mutta aina joku pääsee läpi… Jos ei pääse sinne ajanvaraukseen läpi, ei ajokorttia tipu. Ja Suomen kortilla saa täällä lain mukaan ajaa 3 kuukautta. Eli meillä on vielä noin 3 viikkoa aikaa istua puhelin kourassa ja yrittää päästä numeroon läpi. Hohhoijaa…

Iltapalaksi oli jotenkin erikoinen yhdistelmä, alkupalana tuoretta ananasta, jonka jälkeen lättyjä. Tulipahan sekin koettua.

Viime viikonloppuna naapuri oli käynyt jättämässä ovenripaan pussin, jossa oli peltirasia täynnä brownies’eja, paikallista versiota suklaaneliöstä. Minä olin meillä ainoa, joka niitä saattoi syödä, niin äklömakeita olivat. Minähän syön mitä vaan… Eilen kävin Miskan kanssa viemässä vastalahjaksi naapuriin Fazerin sinisen suklaalevyn ja paperista leikatun lumihiutalekortin. Naapuri oli ihan otettu. :-) Kommunikointia kyllä häiritsi vähän naapurin koira, joka haukkua räksytti koko ajan emäntänsä sylissä. Ei sitten oikein kumpikaan kuultu, mitä toinen sanoi.

Miskan luokkakaveri oli tänään sanonut Mikalle, kun Mika oli hakenut Miskaa koulusta, että Miska osaa jo puhua englantia. :-)

Sain joululahjaksi Lemmings Revolution -tietsikkapelin. Nostalgiaa. Kukapa ei olisi jokunen vuosi sitten yrittänyt pelastaa noita veijareita kaksiulotteisessa maailmassa. Nyt nämä olivat kolmiulotteisia, ja olivat menettäneet jotain sympaattisuudestaan. Sitä paitsi entisaikaan ylimääräiset ukkelit sai tekemään harakirin, nyt en ainakaan löytänyt sellaista painiketta, vaan oli odotettava ajan loppumista. Ei siis vanhan veroinen missään tapauksessa, mutta yhtä kaikki ihan viihdyttävä ja addiktoiva peli tämäkin.

Ämppäriä, siis MP3-soitinta, joulupukki ei tuonut, vaikka se oli ainoa toivelistalla ollut juttu. No, korjasin asian, ja kävin itse ostamassa sunnuntaina soittimen. Nyt on kiva kuntosalilla iskeä luurit korviin ja polkea menemään. Hinta täällä on muuten sen verran halvempi, että kannatti ostaa. Suomessa se näyttäisi maksavan liikkeestä riippuen 70-90 euroa, täällä maksoin vajaa 70 taalaa, eli alle 55 euroa.

On kiva, että saatiin selkeitä päivämääriä, milloin vieraita on Suomesta odotettavissa. Mieskin selkeästi piristyi; on kai kiva, kun saa päiviksi ajankulua ja seuraa. Ja alkoi jo laatimaan toivelistaa, mitä pyytää tuomaan. Roll-on -deodoratti taisi olla ensimmäisenä listalla. Täällä kun harrastetaan lähinnä stikkejä, ja ne eivät oikeasti ole kovin kivoja.

Nyt on varmaan parempi lopettaa, ja lähteä vaikka nukkumaan. Ajatukset harhailee sen verran asiasta kolmanteentoista, etten pysy edes itse kärryillä, saati sitten muut. Palataan.

7.1.2007

Kesäisiä kelejä ja keilausta

Ei sitä voi ihminen ymmärtää, että tammikuussa pärjäisi periaatteessa t-paidalla ja sortseilla ulkona. Eilen oli jotenkin erikoisen lämmin päivä, parikymmentä astetta, ja tosi kiva leuto tuuli. Ihan kuin Suomen kesäpäivä. Käytiin poikien kanssa leikkipuistossa, oli farkut ja ulkotakit päällä. Hikihän siinä tuli. Paikalliset lapset siellä juoksenteli ihan kesähepeneissä, ne osaa pukeutua sään mukaan, kun meikäläinen pukeutuu vähän kalenterin mukaan. Vaikka täytyy sanoa, että vähän hirvitti yksi muutaman kuukauden ikäinen vauva, jolla oli vain body päällä, paljaat varpaat ja pää. Olisi tehnyt mieli vetää sille edes sukat jalkaan…

Tosi kiva on ollut olla varsinkin just säiden puolesta. En yhtään kaipaa Suomen talvea. Varsinkaan sitä pimeyttä. Täällä kuitenkin joka päivä paistaa aurinko kirkkaasti. Ei ainakaan kaamosmasennusta voi syyttää mistään ketutuksista. :)

Tänään on selvitelty urakalla ensimmäisiä vierailijoita Suomesta. Nyt alkaa näyttää selvältä, että saadaan eka vieras helmikuun alkupuolella, ja sitten kuukauden päästä seuraavat. Tosi kiva, vierashuone onkin ollut ihan käyttämättömänä tähän asti. Viikonloppu on mennyt ihan rauhaisasti. Eilen tosiaan käytiin siellä leikkipuistossa, ja sitten vähän Targetissa kaupassa, piti ostaa perheen miespuolisille jäsenille uimashortsit. Täällä ihmemaassa kun naiset saa kekkaloida miten pienissä naruissa vaan rannalla ja uimahalleissa, mutta miehet ei oikein perusuikkareita saisi pitää, vaan isot leveälahkeiset löysät shortsit olla pitää. Niin, ja sitten illalla tuli vieraita, Emma Miskalle kaveriksi vanhempineen ja isovanhempineen. Tänään aiotaan käydä katsastamassa paikallinen keilahalli. Saapa nähdä tuleeko kaatoja… :D

P.S: Keilahallissa tuli kaatoja ihan kivasti, ottaen huomioon sen, että vain Aki oli ennen keilannut. Ihan mukavaa touhua oli, mutta ei kuitenkaan ihan jokaviikkoiseksi tavaksi oteta. Meidän perheen kahden erän peli + kenkien vuokrat kun maksoi 55 taalaa…

Tässä poikien tyylinäytteet, sekä lopputulos:

  

4.1.2007

Paluu arkeen

Joululoma siis loppui täällä koululaisillakin heti uudenvuodenpääivän jälkeen. Pojat ovat päässeet taas koulurytmiin kiinni. Miskalla alkaa selvästi kieli taipumaan enemmän englannin suuntaan, yksittäisiä sanoja ja lyhyitä lauseita heittelee sinne tänne, ja eilisillan lauleskeli koulussa oppimaansa B-I-N-G-O -laulua kovasti. Kuulemma luokkakavereillekin jotain vähän sanoo aina välillä. Eikä enää ole ollenkaan kurjaa mennä kouluun, mielellään lähtee. Ja on jo oppinut syömään muutakin kuin pizzaa ruokalassa, ainakin kananugetteja ja hampurilaisia… Ala-asteen ruokalista tammikuulle muuten löytyy täältä, ja joka päivä on parin vaihtuvan vaihtoehdon lisäksi valittavana juustopizzaa. Huoh, Laitasaaren koulun hyviä ruokia on kyllä pojilla ikävä!!!

Aki oli eilen eka kertaa syönyt koulussa juustomakaroonia, joka on täkäläisten lasten herkkuruoka, vähän kuin nakit ja ranskikset Suomessa. Oli kuulemma ollut ihan hyvää, voi syödä toistekin. Aki suunnittelee kyläilyä Oscarin luona. Oscar on muuttanut Etelä-Amerikasta tänne syksyllä, vähän Akin jälkeen, ja asuu muutaman minuutin kävelymatkan päässä meiltä. Koulussa ESOLin tunnilla ovat tutustuneet, ja mesettävät aina välillä keskenään.

Akin koulussa alkoi liikuntakerho, neljänä päivänä viikossa koulun jälkeen halukkaat saavat jäädä reiluksi tunniksi vielä koululle, jossa on ylimääräinen hetki liikuntaa. Aki halusi tietenkin jäädä, ja tykkää siitä. Kuntosalillakin Aki käy minun kanssa aina yhtäaikaa, ja joskus Mikankin kanssa. Hyväkuntoinen poika. 

Ilmat on kivat, yöllä lähellä nollaa ja päivällä reilu 10 astetta lämmintä, ja ihan kuivaa on ollut, sellainen raikas syksyinen keli. Ei ole kyllä yhtään räntäsadetta ja pakkasta ikävä! Suomessahan pidän sukkia jalassa marraskuusta maaliskuuhun (Siis minähän inhoan sukkia, ja vielä enemmän sukkahousuja, niitä pidän vain äärimmäisen pakon edessä!), täällä ei ole vielä sukkia tarvinnut ollenkaan. Paitsi villasukkia illalla kotona, niitä on kiva pitää ihan huvin vuoksi.

3.1.2007

Työjuttuja

Kategoria: Työtä vaan

Kirjoitetaan nyt vaihteeksi työasioitakin. En ala teitä kyllästyttämään sen tarkemmalla työn sisällön kuvaamisella, mutta jotain juttuja täältä työpaikaltakin olisi varmaan kiva kuulla.

Niinkuin reunavalikon linkeistä löytyy, olen töissä FC-MD:llä, joka on lyhennys sanoista Fraunhofer Center for Experimental Engineering Maryland. Tämä keskus kuuluu Fraunhofer-organisaatioon, joka on suuri saksalainen tutkimuslaitos. USAssa on FC:n eri toimipisteitä kuusi. Täällä meidän keskuksessa on reilu 20 työntekijää, ja muutama harjoittelija päälle. Ehkä puolet ihmisistä on ihan paikallisia alunperinkin, ja toinen puoli on eri puolilta tänne muuttaneita, mm. Intiasta, Saksasta, Brasiliasta, Ruotsista tulleita täältä löytyy. Ja harjoittelijat on kaikki Saksasta, puolen vuoden pestillä täällä.

Työporukka on mukavaa. Pari kuukautta nyt olen täällä ollut ja alan päästä kärryille talon tavoista ja paremmin juttuun työkavereitten kanssa. Ja alan jo tietämään tarkemmin senkin, mitä minun työnkuvaan täällä kuuluu. Alussa oli vähän sekavaa, niin työnkuvan kuin kaikkien teknisten hommeleittenkin kanssa. Edelleenkin tekniikka mättää satunnaisesti, lähinnä yhteydet Suomen työpaikalle ei aina pelitä. Nytkin joulutauon jälkeen olen toista päivää ilman Suomen työpaikan sähköpostia, koska VPN-yhteys ei aukea. meidän käyttötuki sitä selvittää, eiköhän loppuviikosta taas saada pelittämään. On vain hermostuttavaa, kun ei saa hommia hoidettua silloin kun pitäisi, grrr…

Työpiste on College Parkissa, Washington DC:n kupeessa, Marylandin yliopiston kampusalueen reunalla. Sijainti on muuten tosi hyvä, mutta se on vaan liian kaukana meidän kotoa. (Hih, kenenhän syy se sitten on… ;) ) No ei, kyllä ne työmatkat ovat alkuun verrattuna inhimillistyneet kovasti, osittain sen ansiosta, että muutin työaikani eriksi kuin suurimmalla osalla työntekijöistä, eli olen töissä klo 7-15, kun täällä melkein kaikki tulevat 9-10 aikaan ja lähtevät 17-19 aikoihin. Ja toiseksi, olen löytänyt korvaavia reittejä, tiedän tässä muutaman pikkutien, joiden kautta pääsen pujottelemaan menemättä sille kaikkein ruuhkaisimmalle tielle. Ja kolmanneksi vielä, nyt kun sain lainattua kirjastosta äänikirjoja, joita kuuntelen autossa, voisin ajella vaikka pitempäänkin. Ihan kohta on Luolakarhun Klaani -kirja kuunneltu, ja pitää käydä jatko-osa lainaamassa. Tuskin se tekee kielikorvallekaan huonoa, että kuuntelee hyvin luettua englannin kieltä aamuin illoin…

Mitähän muuta? No vaikka lomat. Täällä on herättänyt hämmästystä meikäläisen 2 viikon talviloma ja 4 viikon kesäloma. Täkäläiset kun saavat maksimissaan puolet tuosta määrästä lomaa per vuosi. Eikä lomia pidetään yhteen syssyyn, vaan muutama päivä aina kerrallaan. Niin minäkin nyt pidän muutaman päivän, kun mennään sinne DisneyWorldiin. Pääsiäisen aikaan, kun pojilla on yli viikko lomaa koulusta, aion sitten pitää kyllä pitemmän pätkän, sanokoon mitä sanovat… Ja kesällä pidän varmaan viikon kesäkuussa tässä maassa ja 3 viikkoa sitten Suomen reissulla heinäkuussa.

Työnteko täällä on ehkä vähän erilaista kuin Suomessa. No, ei oleellisesti, mutta se ero on, että täällä rupatellaan enemmän, eikä vain istuta koneen ääressä puurtamassa. Täällä pidetään enemmän palavereja ja aivoriihiä ja yhteisiä istuntoja muuten vaan, sekä ja asioista jutellaan enemmän käytävällä tai työkaverin huoneessa. Suomessa kun saatetaan naapurihuoneeseenkin lähettää sähköpostia, täällä ei, täällä käydään kysymässä ja sitten samalla jutellaan muitakin juttuja.

Työpaikkaruokalaa täällä ei ole, mutta kahvihuone löytyy. Mitään ihan lukkoonlyötyä lounastaukoa ja kahvitaukoja en ole täällä havainnut, johtuisikohan siitä, että en juo kahvia, ja lounaallekin minun pitää päästä jo yhdentoista pintaan, kun kerran tulen aikaisin töihin. Mutta kahvia nämä lipittävät päivät pitkät, ja kahvihuoneessa seisoskellaan ja jutellaan pitkäänkin, ja lounaalla paikalliset käyvät vasta puolenpäivän jälkeen, osa syö omia eväitä, osa käy hakemassa jotain takeaway-ruokaa tuosta vierestä, täällä on tosi paljon valinnanvaraa kävelymatkan päässä. Ja joskus käydään ihan ulkona syömässä, silloin lounaaseen tuhraantuu helposti reilusti yli tunti. Mutta niinhän se on Suomessakin.