Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Miskan koululla on lasten koulutietä turvaamassa koulujen alku- ja loppuaikaan poliisi, joka pysäyttää autot silloin, kun lapsia on tietä ylittämässä. Tämä poliisi on tosi mukava heppu, aina nauravainen ja iloinen ja juttelee jokaisen kanssa jotain joka aamu.

Nyt, kun pappa on ollut kylässä ja vienyt ja hakenut Miskaa koulusta Mikan kanssa, ovat nämä vanhat herrat jutelleet toistensa kanssa kovasti. Ollaan saatu poliisisedästä selville, että hän on 68-vuotias ja tekee tuota hommaansa osa-aikaisena, on muun ajan jo eläkkeellä.

Meillä alkoi nyt viikon kevätloma kaikilla, ja perjantai oli viimeinen päivä, kun nämä vanhat herrat toisensa näkivät. Heittivät siinä sitten hyvästejä, ja pitihän sitä kuvakin heistä ottaa. Tässä muillekin ihailtavaksi: Miskan koulun poliisisetä ja Miskan pappa, olkaapas hyvä.

Kun blogilista näyttää teettävän tälle sivustolle miljoonia haamupäivityksiä (sori, en tiedä, miksi, enkä osaa niitä lopettaa), niin laitetaan nyt jotain uutta sisältöä tänne nytkin, että ette te sitä kautta tulijat turhaan joutuisi pettymään vanhoihin juttuihin.

Ystäväni blogista bongasin kivan akronyymigeneraattorin, jonka mukaan minä olen: Kiva, Aggressiivinen ja Aggressiivisen Reipas Ihmisapina, joka Nauraa ja Antaa. Että semmoista tällä kertaa, työn tuoksinassa.

No nyt minua on sitten valistettu huume- ja alkoholiasioissa, eli olen taas yhden askelen lähempänä paikallista ajokorttia. Siihen kun mm. vaaditaan kaikilta ulkomaalaisilta kolmen tunnin huume- ja alkoholivalistusluento ja suoritettu testi.

Minä kyllä mielsin tämän koulutuksen ja testin lähinnä luetun ymmärtämiskokeeksi ja tavaksi kerätä helppoa rahaa. Koulutus kun maksoi 35 taalaa, ja siitä kolmesta tunnista kului reilu tunti kotona tietokoneella nettimateriaalia lukiessa ja alkukysymyksiin vastatessa, ja vajaa kaksi tuntia erinäisissä jonoissa, varsinaiseen loppukokeeseen kului noin kolme minuuttia, ja senkin olisi joku muu voinut käytännössä tehdä minun puolesta.

Tämän homman voi suorittaa useammassa eri ajokoulussa. Minä olin päättänyt sen suorittaa 3A Method Driving Schoolissa, siitä yksinkertaisesta syystä, että se oli ainoa, jolla oli nettisivuillaan selkeät tiedot siitä, miten ja missä suorittaminen tapahtuu. Tässä nimenomaisessa koulussa tosiaan periaatteessa ensin suoritetaan nettiosuus (eli luetaan useampi sivu ohjepumaskaa tietokoneen ruudulta), ja siinä olevat harjoitustestit jokaisen osion jälkeen. Kun nämä viisi eri harjoitusosuutta pääsee läpi (ei haittaa, vaikka vastailee testeissä vähän väärinkin, läpi pääsee melko helposti), on oikeutettu menemään varsinaiseen kokeeseen. Tämä varsinainen testi järjestetään eri kaupungeissa eri iltoina ja viikonloppuisin. Paikosta voi valita mieleisensä, mitään etukäteisilmoittautumista ei tarvita. Käytännössä huomasin, että ei siellä loppujen lopuksi edes tarkistettu mitenkään, oliko etukäteisosuuden suorittanut vai ei, todistuksen sai joka tapauksessa.

Itse testitapahtuma oli varsinainen jonotuksen riemuvoitto. Testipaikkana oli paikallisen Holiday Inn -hotellin yksi pieni kokoushuone, jonka yhdellä seinustalla oli pitkä pöytä, jonka ääressä istui 5 ihmistä, ja johon kolmen ihmisen luokse vuoronperän kirjoitettiin. Yksi otti ilmoittautumisia vastaan, eli tarkisti, että ihmisillä oli passit mukana, ja antoi henkilötietokaavakkeita. Toinen otti täytetyt henkilötietokaavakkeet vastaan ja antoi testilomakkeita, sekä tarkasti testivastaukset. Kolmas otti tarkastetut tenttipaperit vastaan, rahasti sekä antoi todistuksen. Kaksi muuta kirjoittivat kynät sauhuten todistuksia niitten täytettyjen henkilötietokaavakeitten perusteella.

Tosiaan, jonoja oli kolme, ja ne olivat pitkiä. Kun kokoushuoneen ovasta tultiin sisään, piti ensin mennä ilmoittautumisjonoon, joka oli se kauimmainen ovesta katsottuna, eikä sitä tietenkään missään lukenut. Lähes jokainen ihminen, joka huoneeseen tuli, meni ensin jompaankumpaan läheiseen jonoon (koska sinne kolmanteen piti kulkea muiden jonojen läpi, ympäri ei päässyt kiertämään, koska huone oli niin täynnä), ja hänelle sitten muut jonossa olijat kertoivat, että hän on väärässä jonossa. Niin minäkin tein, jäin ensimmäiseen jonoon, ja minulle kerrottiin, että pitää mennä sinne laitimmaiseen, jonne sitten puikkelehdin. Aikani jonotin, ja pääsin esittämään passini miehelle, joka sitä tuskin vilkaisi, ja antoi minulle täytettäväksi henkilötietokaavakkeen. Kaavakkeeseen piti täyttää käytännössä kaikki ne tiedot, jotka tulivat sitten siihen todistukseen, eli nimi, osoite, syntymäaika, maakunta ja osavaltio. Sen täytettyäni minun piti jonottaa pitkään toisen miehen luokse, joka otti minulta tämän kaavakkeen ja antoi sen eteenpäin näille kahdelle naiselle, jotka todistuksia kirjoittivat, sekä antoi minulle testin ja vastauslomakkeen.

Testissä oli 20 monivalintakysymystä, aivan naurettavia. Tässä muutama esimerkki:

1. Alkoholi poistuu verenkierrosta a. keuhkojen kautta b virtsan kautta c. maksan polttamana d. kaikkien yllämainittujen toimesta?
2. Alkoholi on huume. Tarua vai totta?
3. Erittäin suuret annokset heroiinia voivat johtaa a. koomaan b. shokkiin c. kuolemaan d. kaikkiin yllämainittuihin?
4. Suurin osa rattijuopumuksista tapahtuu a. iltaisin, öisin ja viikonloppuisin b. keskipäivällä lounaan jälkeen c. ennen iltaseitsemää?
5. Ajaminen on a.oikeus b etuoikeus?

Jos jotakuta kiinnostaa, tuonne linkissä olevan ajokoulun sivulle voi kirjautua ja huvikseen käydä tekemässä ne harjoitusosiot. Niistä huomaa, että kysymykset tosiaan olivat lähes laidasta laitaan samantasoisia. Lukutaidolla ja yleissivistyksellä siis olisi pärjännyt. Mutta ehkä näistä jompaakumpaa ei osalla tämän testin suorittajista sitten ole. Itse asiassa minun edelläni oleva poika oli vastannut viiteen näistä kysymyksestä väärin, mutta eipä se paljon haitannut. Testin tarkistajasetä sitten vain merkkasi, mitkä olivat väärin, ja pyysi poikaa siinä hänen edessään lukemaan ääneen yksitellen ne kysymykset ja antamaan oikean vastauksen yhteen kerrallaan, niin monta kertaa että lopulta tuli se oikea. Poika sitten loppujen lopuksi arvasi jokaiseen oikeat vastaukset, ja setä allekirjoitti testin hyväksytyksi. Että semmoista opetusta. Niin, ja siellä huoneessa kun täytettiin niitä vastauspapereita, ei kukaan valvonut, kuka sen loppujen lopuksi täytti, tai oliko täyttäjällä joku neuvoja vieressään. Eli läpi kyllä halutessaan pääsee, vaikka ei osaisi edes lukea tai kirjoittaa.

Niin, tosiaan, kun vastaukset oli paperissa, pääsin taas jonottamaan, kolmatta kertaa jo, sen saman sedän luo kuin toisella jonotuskerrallakin. Siihen kun lopulta pääsin, setä tarkisti vastaukset, sain 95% oikein, eli yksi meni mönkään. Osaatteko arvata minkälainen? Kysymys kuului: Crackilla ja kokaiinilla on samanlainen vaikutus elimistöön. Totta vai tarua? Vastasin totta, kun en tosiaankan sitä tiennyt, mutta se näköjään sitten oli tarua. Koska minulla oli vain se yksi väärin, minun ei tarvinnut edes lukea sitä kysymystä ja vastata oikein, niin kuin sen edellisen pojan oli pitänyt. Tai ehkä se setä arveli, että voisin sitten melko helposti arvata sen oikean vastauksen, kun kerran vaihtoehtoja oli vain kaksi, joista se toinen oli jo merkattu vääräksi…

Kun setä oli tarkastanut testin ja merkannut nimmarinsa siihen vastauslappuun, sen lapun kanssa piti mennä sitten jonottamaan siihen kolmanteen jonoon. Ja siis huom. nämä jonot eivät olleet mitään lyhyitä nopeasti liikkuvia jonoja, vaan niissä sai oikeasti seisoa. Huone oli tupaten täynnä ja happi ei riittänyt koko sille kansanjoukolle kunnolla, oli kuuma ja ahdisti, yäk. No, lopulta sekin jono eteni niin, että pääsin tädin luo, joka katsoi vastauslapusta minun nimen ja etsi sitten todistuspinkasta minun todistuksen, jonka ne kaksi muuta tätiä oli sillä välin kirjoittaneet sen minun henkilötietokaavakkeen perusteella. Hän pyysi minua tarkistamaan, että todistuksen merkityt tiedot ovat oikein, ja rahasti 35 taalaa, eikä tietenkään mitään kuittia antanut. Sitten sain sen todistuksen käteeni ja sain lähteä pois. Valistus oli annettu. Jonoissa seisoin tunnin ja vartin, itse testin tekemiseen meni noin kolme minuuttia.

Voisin keksiä monenmonta tapaa tehostaa tätä toimintaa, mutta antaa olla. Onneksi ei tarvitse ainakaan tuota lappua käydä uudestaan hakemassa, vähän rasittavaa touhua oli, varsinkin kun se tuntui olevan ihan turhaan, ei siihen mitään vaadittu, sama kuin olisin vain käynyt sinne rahat heittämässä ja saamassa todistuksen kouraani, ihan sama ymmärsinkö itse asiasta (joka siis sinänsä on ihan tärkeä, ja hyvä, että edes jossain vaiheessa ihmisiä valistetaan) yhtään mitään.

Ensi viikolla on sitten lopulta sinne MVA:lle kauan odotettu aika, jossa tarkistavat paperit, ja näön, ja tekevät ajokokeen, jonka jälkeen sitten pitäisi saada se ajokortti. Siitä sitten tuonnempana lisää.

Ps. Kiitos kaikille tervehtymistä toivotelleille. Tänään on ensimmäinen päivä reiluun viikkoon, kun jaksan suht normaalisti olla pystyssä, eikä enää joka yskäyksen aikana tule keuhkot pihalle. Ei siis ollut vielä tämäkään tauti kuolemaksi. Töissä toki olen tämän viikon ollut, mutta mihinkään muuhun sitten ei oikein olekaan rahkeet riittäneet. Ensi viikko on talvilomaa, jee!!!

Eilen tuli sitten testattua taas jotain ihan uutta.

Täkäläiseen "Autoni on olohuoneeni,ja siitähän en takapuoltani nosta" -asenteeseen kuuluu tietysti oleellisena osana pikaruokapaikkojen autokaistojen lisäksi myös esimerkiksi pankkien autokaistat. Täytyyhän ihmisen saada nostaa tililtään rahaa ilman, että vaivautuu autosta nousemaan! Jep.

Täkäläisillä pankeilla siis ihan oikeasti on autokaistat, ja eilen sitten ensimmäistä kertaa uskaltauduin semmoiseen ajamaan. Siinä pankissa, minkä testasin, oli neljä eri kaistaa eri asioiden hoitoa varten. No, kello oli kuusi aamulla, joten vain yksi, se pankkiautomaattikaista, oli toiminnassa. Nähtävästi ne muut on sitten auki, kun pankki on muutenkin auki. Yksi niistä kaistoista oli sellainen, että pääsee ihan virkailijan kanssa nokakkain luukulle, ja kaksi kaistaa oli sellaista "putkipostia", jossa voi laittaa putkeen shekkejä ja muita mitä sitten tarvitseekaan asioita hoidella. En osaa omalle kohdalle kuvitella, että minulla olisi sellaiseen mitään asiaa, joten en osaa sen tarkemmin kuvailla.

Siinä neljännellä oli tosiaan pankkiautomaatti, ja hyvin toimi. Tuntui vaan hassulta, kun on tottunut, että raha näpytellään seinästä, seisoen. Mutta hyvin voisin tuommoiseen tottua, onhan se vaikka vesisateella eri kiva, ettei tarvi kuin katoksen alla ruuvata ikkuna auki, ja avot, ihan kastumatta selviää rahan nostosta.

Tauti jyllää edelleen, keuhkoja polttaa ja olo on kehno. Alkaa jo tuntua, että pitäisiköhän lääkäriin lähteä, että saisi vaikka antibiootit, jos sattuu joku keuhkoputkentulehduksen tapainen olemaan. Mutta kun ei viitsisi alkaa selvittelemään, mistä täältä löytyy päivystystä, meillä kun ei mitään omalääkäriä edelleenkään ole, ja sellainen pitäisi olla hommattuna, jos aikoo muualle kuin päivystykseen mennä. No, näin yötuimaan sitten, kun ei yskältä ja säryltä ja tukkoisuudelta saa nukuttua, on hyvä tehdä vähän tutkimusta.

Blogistaniassa on lähiaikoina useampikin minun seuraama blogittaja tarkastellut, mitä kautta heidän blogeihinsa ihmiset löytää. Ja mitä isot edellä, sitä tämä pieni perässä. Seurasin muutaman päivän ajan, miten tänne meikäläisen kertomuksiin on päästy käsiksi. Tässä tuloksia:

• n. 45% suoraan kirjoitettua osoitetta
• n. 15% muiden blogien kautta (tähän sisaltyy myös meidan poikien blogien kautta tulleet, n. 5%)
• n. 20% blogilistan kautta (15% suosikkilistalta, 5% muuten)
• n. 20% hakukoneen tuloksen kautta (suurin osa googlea, 2 eniroa)

Ja tämän viimeisen ryhmän, eli hakukoneiden kautta tulleiden, viimeisten kuuden päivän aikana tulleiden hakusanat, joiden avulla tänne ovat eksyneet:

Selkeästi oikeaan paikkaan tulleet:

• maailmalla marylandissa
• kaarina maryland
• kaarina.blogsome.com
• kaarina.blogsome
• maailmalla maryland

Jotain etsimäänsä tietoa ehkä täältäkin itselleen löytäneet:

• matkalla marylandissa
• muutto usasta suomeen
• työtä Usasta
• myytävät jääkiekkomaalit
• kuvia usasta
• maryland kartta
• j1 viisumi hinta
• läksiäisruno (Selkeästi yleisin hakusana, jolla tähän blogiin on tultu, kautta koko blogin historian)
• töitä yhdysvalloista
• marylandin seutu
• muutto usasta

Nämä tulijat taas eivät todennäköisesti ihan etsimäänsä täältä löytäneet:

• levikset ja naiset
• roald dahl vuokraemäntä
• uimahousut asetella
• vuokranalennus asunnon vedosta
• Heikki_us
• floridan suokilpikonna
• luottotiedottomalle lainaa
• englannin kuuntelu 2007 maksimipisteet
• sun eclipse 19.3.2007
• amerikkalainen cheesecake
• maija joki
• grillivastukset
• amerikkalaiset pääruuat
• kuvahaku: ty
• kuvaamataidon luokan pohjapiirustus
• säätiedotus florida
• ovation kitarat
• keilauspelejä
• lainaa luottotiedottomalle
• 19.3.2007 säätiedotus
• autonmyynti valtakirja
• astmapiippu
• amerikkalainen säätiedotus
• säätiedotus 1.11.2006
• lainaa luottotiedottomalle
• lastenlauluja maija poppanen
• bikinit talvella 
• mistä tunnistat tuoreen kalan?
• kevät väritystehtäviä
• palkkatodistus+englanti
• miten maksaa ulkomaalainen luottokortti laskut
• tiukat uikkarit
• halin pääkaupunki
• ajeltu mies uimahalli
• trampoliini"pakkanen"
• brownies vaahtokarkki
• matilda-kirja roald dahl
• disney matto

Melko mielenkiintoista oli nähdä, mitä hakusanoja ihmiset käyttivät, tai ei niinkään ne hakusanat, vaan nimenomaan se, että niistä tuloksista sitten klikkasivat itsensä just tänne blogiin. Kun varmaan jo siinä hakutulos-sivulla kävi ilmi, että ei tämä ehkä ole ihan oikea paikka, josta voisi löytää vaikka sitä kuvaamataidon luokan pohjapiirustusta tai uimahousujen asetteluohjeita, kalan tuoreudesta puhumattakaan, mutta silti vaan joku päätti tulla lukemaan. Onkohan näistä hakuammunnalla tulleista joku jäänyt oikein vakituisestikin seuraamaan tätä blogia, vai ovatkohan kaikki olleet vaan ohikulkumatkalla. Sitä tuskin saan koskaan tietää…

Silloin, kun tänne USAan lähtöä suunniteltiin, pojille luvattiin kaksi asiaa, mitkä antoi heille motivaatiota tänne tuloon. DisneyWorldissa käynti ja oma trampoliini.

DisneyWorldia he eivät varmaan olisi itse edes hoksaneet pyytää, kun eivät semmoisesta mitään olleet tienneet, mutta minä sitä mainostin heille niin, että innostuivat siitä. Trampoliinia taas olivat pyytäneet saada jo ainakin kolmen vuoden ajan, mutta me aikuiset emme nähneet sitä silloin järkevänä. Luultiin, että se trampoliini-innostus menee ohi ajan myötä, ja kun melkein kaikissa naapureissa oli trampoliinit, joissa pojatin saivat käydä hyppimässä, niin tuntui senkin takia vähän turhalta. Ja oltiinhan me vähän huolissaan turvallisuudestakin, tuntuu vähän hurjalta ajatella, että joku voisi vaikka tipahtaa sieltä hypystä reunan päälle tai maahan, siinä voisi käydä huonostikin.

No, naapureiden trampoliinilla hyppiminen ei yhtään vähentänyt poikien innostusta niihin, ja kai me alettiin se turvallisuusnäkökohtakin ajatella niinpäin, että jos on oma trampoliini, niin siihen voi ostaa sellaiset turvavarusteet kuin itse katsoo aiheelliseksi. Melkein jo hommattiin Suomen kotiin se trampoliini, mutta ei sitten kuitenkaan. Tänne muuttoa suunnitellessa sitten kuitenkin päätettiin, että tänne se sitten laitetaan. Pojat oli ihan innoissaan asiasta, ja alkoivat heti eka päivänä täällä kysyä, koska mennään se hyppylaite ostamaan.

Kun taloa täältä etsittiin, yksi kriteeri oli, että pihalle pitää mahtua trampoliini. Yllättävän moni talo karsiutui ihan sen takia pois vaihtoehdoista. Tähän taloonkin se mahtui takapihalle juuri ja juuri, yhtään isompi ei olisi mahtunut. Alettiin sitten loppusyksystä selvittelemään, mikä malli halutaan ostaa. Mutta sitten tuli takapakkia, kun saatiin kuulla, että siihen tarvitaan lupa. Siitä prosessista olenkin jo aiemmin vähän maininnut. No, lupa lopulta saatiin, ja päästiin tilaamaan haluamamme trampoliini. Osat siihen tulivat reilu viikko sitten, ja tällä viikolla Mika ja Olli sen kokosivat tuonne takapihalle. Se on hieno! Ja hyvä! Ja turvallinen! Suosittelen, vaikka olikin vähän kalliimpi mitä tuolla marketeissa myydään, mutta uskon ja luotan, että se on hyvä.

Eilen illalla siihen sitten lopulta päästiin ensimmäistä kertaa hyppimään. Harvoin on niin iloista porukkaa nähty kuin silloin! Pojat oli ihan onnessaan! Ja se lisävarusteena ostettu koripallokori ehdottomasti kannatti, antaa ihan uusia ulottuvuuksia hyppelyille, kun tulee palloleikit siihen mukaan. Tämä oli hyvä juttu!

Pari päivää on mennyt ihan sängyn pohjalla maatessa. Toissapäivänä siis lähdin töihin, mutta oli pakko lähteä puoliltapäivin kotiin, kun olo oli niin kehno. Eilisen olin sitten suosiolla makuuasennossa kotona, paitsi sen hetken, kun käytettiin pojat rokotuksella. Saivat nyt sen vielä puuttuneen eli kolmannen Hepatiitti B-rokotuksen. Tänään on jo himpun verran parempi olo, ainakin näin aamusta vielä jaksan olla vähän pystyssäkin, mutta töihin en vielä lähde ajamaan, voin kyllä harkita täällä kotosalla työkoneen edessä istumista ainakin osaksi päivää.

Mutta asiaan. Tarkoitus siis oli kirjoittaa vähän viime perjantaista, josta jo mainitsinkin edellisessä postauksessa, että kelit oli huonot. Aamusta alkaen satoi vettä taivaan täydeltä, ja oli yllättävän kylmäkin. Me ajateltiin, että eihän me sokerista olla, ei se sade haittaa, lähdetään vaan suunnitelmien mukaan nähtävyyskierrokselle iltapäivästä alkaen. Mutta ei osattu varautua tuohon melkein nollakeliin ja kamalaan tuuleen.

Tosiaan, iltapäivällä ajettiin Washington DC:hen, ja siellä etsittiin ensin pitkähkö hetki parkkipaikkaa. Tarkoitus oli jättää autot Verizon Centterin parkkiin, kun sinne oltiin illalla tulossa jääkiekko-ottelua katsomaan, mutta eipä sinne päässytkään. Ajettiin siinä Chinatownissa sitten korttelia ympäri eräskin kerta, ennen kuin löytyi parkkitalo, jossa oli tilaa. Tässä Akin ottamia näpsyjä kiinalaiskaupunginosan eräästä portista.

Kun saatiin autot parkkiin, lähdettiin kävelemään Mallille päin. The Mall’han on Washington DC:n keskustassa oleva pitkä puistomainen kävelykatu, joka johtaa Capitolista Washington Monumentille ja siitä vielä Lincolnin muistomerkille. Matkaa tuli pari kilometriä, ja kun Monumentille asti päästiin, oltiin jo ihan likomärkiä. Miska oli lenkkareillaan vartavasten hypännyt lätäkköön, ja valitti sitten märkiä sukkia ja kenkiä… juup. Minulla oli varmaan parhaat oltavat, kun olin ainoa, jolla oli nahkatakki ja nahkakengät, eli lähinnä farkut kastui ja sormia paleli. Akilla oli huonoin osa, kun sanoi, että ei tarvitse sateenvarjoa. Meillä muilla sateenvarjo olikin, ostettiin niitä tarvittava määrä lisää parkkitalon vierestä. Ja Miska oli tajunnut sentään laittaa sadetakin päällensä.

No, ei sitten päästy Monumenttiin sisään tällä kertaa, kun luotettiin siihen, että ei kukaan muu tällä kelillä ole siellä. Mutta vaikka siellä ei juuri ketään jonoissa näkynytkään, kaikki sen päivän liput olikin jo jaettu, pöh. Hetki oltiin siinä sen neulan vieressä, pojat keksi, että viemäriaukoista tule kuumaa höyryä ja kävivät siinä päällä lämmittelemässä. Ari oli alunperin halunnut kävellä myös Lincolnin muistomerkille, mutta nyt olosuhteiden pakosta tyydyttiin vain ottamaan kuva sinne päin monumentilta.

Siitä sitten jatkettiin kävelyä, tarkoitus oli ottaa Valkoisesta talosta pakolliset kuvat, mutta minä ja pojat luistettiin siitä, ja mentiin suoraan Valkoisen talon vierailijoiden keskuksen, jossa oltiin ennenkin käyty, ja tiedettiin, että siellä voi olla lämpimissä sisätiloissa, pojille löytyy palapelejä ja väritystehtäviä ja kirjoja katseltavaksi. Tuossa alla epäonnistunut kuva pojista värityspuuhissa, Miska laittoi minun nahkatakin päälleen, että vähän lämpesi. Loppuporukkakin tuli sinne sitten saatuaan halutut kuvat otetuksi. Siellä sitten kuivateltiin kaikessa rauhassa siihen asti, että se meni kiinni.

Lopulta oli pakko lähteä taas sateeseen ja kylmään kävelemään. Törmättiin yhdessä kulmauksessa Filene’s Basement-kauppaan, jossa käytiin vähän shoppailemassa. Minä ostin Miskalle pitkähihaisen paidan, kun olin kauhukseni huomannut siellä edellisessä paikassa, että sillä oli takin alla vain t-paita päällä. Miskalla oli siihen hyvä selityskin, kun kysyin, miksi ihmeessä hän oli jättänyt pitkähihaisen pois kotoa lähtiessä.

Miska sanoi, että kun kerran oltiin jääkiekko-otteluun menossa, niin hän halusi vaihtaa Oulun Kärpät -t-paitansa päälle, eikä sitä olisi näkynyt, jos siihen olisi jättänyt pitkähihaisen päälle. Kun jos siellä ottelussa vaikka olisi Kärppäpelaajia mukana. Pettämätöntä logiikkaa, pakko oli se selitys hyväksyä, ja harmitella itseään, kun ei tajuttu tarkistaa lähtiessä, millä vaatetuksella se lähti. No, nyt siis sai kuitenkin kuivan paidan päälleen, ja Akille ostin villaiset sukat, jotka sai laittaa jalkaansa. Käytiin sitten vielä syömässä matkan varrelle sattuneessa Hard Rock Cafeessa, jossa tietty jouduttiin istumaan just siihen nurkkaan, jossa ei lämmitys toiminut. Manageri kävi sitä pahoittelemassa ja tarjosi meillä kaikille kuumat kaakaot tai kahvit siitä hyvästä.

No, lopulta sopivasti ennen seitsemää tallustettiin sinne Verizon Centeriin jääkiekko-ottelua katsomaan. Se oli ihan hieno paikka, sisään mahtuu n. 20.000 katsojaa. Minä kun en ymmärrä jääkiekon päälle yhtään, niin ottelusta itsestään minä en tajunnut oikein mitään, paitsi että Washington Capitals voitti Toronto Maple Leafs’it reilusti, joten kotiyleisöllä riitti hurrattavaa. Mutta olihan se hieno kokemus. Tässä muutama kuva jännittyneistä katsojista ja tulostaulusta, sekä jäältä.

Ottelu loppui sitten kymmenen jälkeen, ja sitten olikin mielenkiintoista räntäsateessa, lumiloskaisilla teillä, pimeässä, ja osittain rekkojen seassa ajella kotiin. Minulla kun ei autossa edes sitä GPS-laitetta ole, niin piti yrittää pysyä Mikan auton perässä niin kauan, että päästiin taas tutuille tienoille, joista minäkin osasin kotiin. Jeps, vaiherikas päivä.

Siis hyvänen aika, miten voi kelit vaihdella viikon aikana!

Kun vieraat tuli viime viikonloppuna, oli kevät. Reilu 10 astetta lämmintä ja ihan kivat ilmat. Sitten keskiviikko ja torstai oli jo kesä. Mittari kipusi yli kahdenkymmenen, aurinko paistoi ja oli ah niin ihanaa! Kukat kukki ja linnut lauloi.

Perjantai, se ainoa päivä, kun ohjelma oli suunniteltu hyvää säätä odottaen, oli sitten katastrofi. Aivan kamala sadekeli, hirveä tuuli, ja kylmä! Ihan muutama aste lämmintä päivällä ja iltaa kohti vaan kylmeni. Ja me onnettomat oltiin kävelemässä Washingtonissa nähtävyyksiä läpi, ja paleltiin ja kastuttiin likomäriksi ja vilustuttiin. Rakeita alkoi sataa siinä vaiheessa, kun jäähallille tallustettiin ennen ottelun alkua ja ottelun jälkeen kun tultiin ulos, oli lumi maassa. Siinä sitten jäisellä tiellä vielä piti ajaa tunnin matka Washingtonista kotiin kesärenkailla pilkkopimeässä pienessä jäähyhmäsateessa. Yäk!

Perjantain paleluiden jälkeen peruttiin lauantaille suunniteltu eläintarhakierros, ketään ei huvittanut lähteä ulos, vaikka ilma muuttuikin taas ihan kivaksi. Lunta toki oli pihat valkoisena.

Sunnuntaina oli lumet sulaneet pois ja oli taas kevät, kuten eilenkin, jolloin Minna ja Ari lähti Suomea kohti. Tänään tiistaina on vasta aamuvarhainen, mutta mittari näyttää jo melkein 15 astetta lämmintä, tänään vissiin taas tulee kesä ainakin muutamaksi päiväksi.

Tästä kaikesta lämpötilasekoilusta(ko) johtuen Miskalla on kurkku kipeä ja korvaakin vähän valitti toissayönä. Minulla on sunnuntaista asti ollut vähän kehno olo, väsyttää ja päätä särkee, ja nyt yöllä heräsin siihen, että joku oli laittanut hiekkapaperia kurkun täyteen. En pysty nielemään mitään, buranan voimilla lähden töihin, kun tänään on melkein pakko mennä. Huomista voisi miettiä saikkupäiväksi, jos on yhtä kehno olo.

Yksi huomio pukeutumisesta: Me suomalaiset ei osata pukeutua sään mukaisesti! Me laitetaan ulkovaatteita päälle kalenterin mukaan, tai edellisen päivän kelin mukaan, eikä tajuta katsoa säätiedotuksista, onko tänään karvahattukeli vai sortsikeli. Siinä nämä paikalliset on parempia, vaikka kyllä näilläkin joskus menee metsään, tai siltä ainakin tuntuu, kun sortseilla juoksentelevat tuolla pikkupakkasilla.

Niin joo, ja tästä kaikesta seuraa sitten se, että talojen lämmitykset ei pysy perässä näissä lämpötilanvaihteluissa. Kotonakin on milloin liian kuuma ja milloin liian kylmä, mutta eilinen päivä töissä kruunasi kaiken. Nähtävästi lämmitys oli kalenterin mukaisesti otettu jo pois päältä koko rakennuksesta, ja sisällä oli äärettömän kylmä!!! Seitsemältä kun menin toimistolle, tuntui, että palellun, takkia ei voinut ottaa pois päältä ollenkaan, ja hanskat olisivat olleet arvossaan! Pari tuntia kestin armotonta palelemista ja tärinää, sitten kun sormet oli niin kohmeessa, että eivät tietokoneen näppikselle taipuneet, käväisin lähikaupasta ostamassa kaksi villapaitaa, jotka laitoin päällekkäin päälle, sekä paksuimmat villasukat, mitkä löysin. Työkaverit katsoivat kateellisina, kun minua ei sitten enää niin paljon palellut kuin heitä. Ihmettelihän ne kyllä, että eikö Suomessa olla totuttu palelemiseen; totesin siihen, että ulkona kyllä, ei se niin haittaa, mutta ei Suomessa sisällä tarvitse palella!

Ja vielä loppuun: Tänään, 20.3., on paitsi Akin nimipäivä (Onnea!!!), niin myös virallisesti ensimmäinen kevätpäivä. Se on oikein täällä kalenterihin painettu. Sihteeri sanoi eilen töissä, että kevät alkaa tänään klo 8.07, pari tuntia siis vielä on tätä talvea jäljellä…

Käytiin torstai-iltana tutustumassa Medieval Times’iin. Se on sellainen keskiaikaan sijoittuva teatteriravintolan tapainen paikka, jossa parin tunnin tapahtuman aikana syödään sormin keskiaikatyylinen ruoka ja samalla seurataan ritariotteluita. Liput sinne maksoivat noin 50 taalaa hengeltä, ja kyllä kannatti kerran tämäkin kokea, vaikka uudestaan ei ehkä tulekaan mentyä.

Tapahtumapaikkaan mentiin kuuden aikaan, ja saatiin samantien kruunut päähän. Kruunun väri määräsi sen, minkä alueen pöydissä istuttiin ja minkä väristä ritaria kannustettiin voittoon. Reilu puoli tuntia piti odotella aulan puolella ennen varsinaiseen saliin menoa, aulassa saatiin ensisilmäys esiintyjiin. Tässä appiukko ja Aki linnansotilaan kanssa ja haukankesyttäjä. Aulassa myös myytiin erinäisiä matkamuistoja ja rekvisiittaa aiheeseen liittyen.

Sitten päästiin varsinaiseen saliin. Linnanneidot tarjoilivat ruokaa, kuvassa Minna ja Ari juuri saivat leivät. Menu oli kasvis-(tomaatti)keittoa valkosipulileivän kera (keitto ryystettiin kupin reunalta) alkuun, pääruuaksi oli puolikas grillattu broileri, pala grillikylkeä ja uuniperuna, kaikki syötiin sormin. Juomana oli pepsi tai jäätee. Jälkiruuaksi oli kahvi ja omenaviineri.

Näytelmässä oli selkeä juoni, ylhäällä istui kuningas ja prinsessa, joille areenalla olijat esiintyivät. Ensin esiintyivät hevosen kouluttajat ja sitten haukankesyttäjät. Sen jälkeen alkoi varsinainen ritarijuttu, jossa ritarit ensin ratsastivat kaikki muodostelmissa apulaisineen, ja sitten ottelivat prinsessan suosiosta eri lajeissa. Turnajaisissa oli mm. renkaan ja liinan keihästystä, ja hevosten päältä toisia tiputtamista. Välillä kävi tietäjä savusumun keskellä ilmoittamassa, että joukossa on petturi, joka on surmannut kuninkaan veljen, ja sitten ottelut kävivät vakaviksi, kun yritettiin selvittää, kuka petturi oli.

Ritarit taistelivat myös ilman hevosia lopuksi erinäisillä miekoilla, tapparoilla sun muilla aseilla. , tässä pikku pätkä videota sellaisesta kohtauksesta. Lopuksi saatiin petturi selville, ja käytiin lopputaistelu hyvien ja pahojen välillä.

Koko näytös ruokailuineen kesti sen reilun kaksi tuntia ja sen jälkeen vielä sai jäädä tapaamaan ritareita, ottamaan heistä kuvia ja saamaan nimikirjoituksia kruunuihin. Ja tietenkin sai ostaa matkamuistoja, mm. itsestään ja seurueestaan saapuessa otetun kuvan kuninkaan ja kuningattaren kanssa. Tässä Mika ja Miska parin ritarin kanssa. Meidän kannattama ritari oli väriltään sininen, mutta hän ei oikein onnistunut taisteluissa, ei tainnut yhtään ottelua voittaa, vaikka kuinka kovasti kannustettiin ja heilutettiin sinisiä viirejä ja lippuja.

Tähän asti tapahtunutta: Maanantai meni osalla ihan shoppailun merkeissä, nimimerkillä "Jalat muusina". Tiistaina sama vähän pienemmässä mittakaavassa, eli Targetissa vaan, ja illalla käytiin pelaamassa tennistä urheilupuistossa. Keskiviikkona sitten Minna ja pappa olivat Miskan koululla mukana puoli päivää, sillä välin Mika ja Ari kävivät ajelemassa lukkoseppää etsimässä, ja saivat asiansa hoidettua. Ja illalla, kun olin tullut töistä, käytiin juustokakkutehtaassa syömässä. Tällä kertaa se ei tehnyt yhtä hyvää vaikutusta kuin eka kerralla, saatiinkiin kolme seitsemästä ruuasta ilmaiseksi, kun oli himpun verran valittamista. Tänään nuo taitavat edelleen jatkaa shoppailua päivällä ja illalla mennään Medieval Timesiin keskiaikapitoihin ja ritariturnajaisia katsomaan. Että semmoista täällä, ja ilmatkin suosii, lämmintä on parikymmentä, jee!

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saatiin kolme vierasta. Mikan isä Olli tuli meille kuukaudeksi, ja Mikan sisko Minna puoliskonsa Arin kanssa tulivat viikoksi. Tosi kivaa! Ensimmäinen päivä meni vieraille paikkoja näyttäessä, ne tärkeimmät, eli leikkipuisto, ökytalot, ostari ja keilahalli on nyt nähty. Käytiin siis keilaamassa, me oltiin vissiin vähän vieraskoreita, ja annettiin Minnan voittaa ja Olli pääsi hyväksi kakkoseksi. Minä jäin ihan hännille, jopa Miskakin voitti minut. Mutta Miskahan onkin hyvin keilaukset sisäistänyt, ja sitä jopa kursseja antanut, joten ehkä se oli ihan odotettavissakin.

Illalla käytiin hakemassa ähkyt Champs-ravintolassa, ja vielä kun Cheesecake Factorysta haettiin juustokakkuvalikoima jälkiruuaksi kotiin, niin jopas uni maittoi, niin matkalaisille kuin meille "paikallisillekin". Tällä viikolla meillä onkin sitten kiireistä, ohjelmassa on mm. outlet-shoppailua, ritariturnajaisia, jääkiekko-ottelussa käynti, pääkaupungin nähtävyyksiin tutustumista ja sen semmoista. Älkää siis suunnattomatti ihmetelkö, jos en ihan joka päivä, tai joka toinenkaan, bloggaile.  

Eilen käytiin Washington D.C.ssä ihan vartavasten, kun saatiin suorittaa kansalaisvelvollisuus, eli äänestää eduskuntavaaleissa. Suurlähetystön edustalla oli Suomen ja EU:n liput vaalipäivän kunniaksi. Ei vain oikein tuullut, niin ei saanut niistä hyvää kuvaa. Vaalien(ko) kunniaksi oli luontoäitikin päättänyt siirtyä pois talvivaihteelta. Ilma oli ihana, kevät näyttäisi vihdoin tulleen. Pääsiäinenkin, ainakin narsisseista päätellen, on jo ovella. Oli ihana päivä!

Äänestyksen jälkeen mentiin vaalikahveille Helmin, Pirjon ja Jussin luo, ja sieltä sitten koko porukalla eläintarhaan iltapäiväkävelylle. Tässä muutamia otoksia näkemistämme eläimistä:

Niin, no, olihan niissä parissa vähän ihmisiäkin… Takaisin kävellessä tuli vastaan kulkuneuvo, joita täällä silloin tällöin näkee jalkakäytävillä. Nyt oli sopivasti kamera valmiudessa kädessä, että sain napatuksi kuvan. Voisi olla ihan kiva menopeli.

Kaiken huipuksi mentiin vielä porukalla syömään, päädyttiin kreikkalaiseen ravintolaan, jossa saatiin paljon hyvää ruokaa.

Naistenpäiväkimppu, jonka sain eilen mieheltäni! Ihana!!!
Kyllä se tietää, mitkä on minun värit!

Kiitos!!!

Ajattelin, että pitää laittaa ylös jotain yleistietoa tästä meidän asuinpaikasta. Ehkä joskus kerron jotain meidän kaupungistakin, mutta aloitetaan nyt tästä meidän osavaltiosta.

Maryland on siis yksi Yhdysvaltojen 50 osavaltiosta. Lordi Baltimore sai hallintaansa tämän maa-alueen vuonna 1632, ja nimesi sen silloisen Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuninkaan Kaarle I:n vaimon, kuningatar Henrietta Marian, mukaan. Se oli seitsemäs osavaltio, joka liittyi Yhdysvaltoihin vuonna 1788. Vuonna 1791 Maryland luovutti liittovaltiolle maa-alastaan pienen alueen, jolle rakennettiin maan nykyinen pääkaupunki Washington DC. Osavaltion rajanaapureina ovat Pennsylvania pohjoisessa, Länsi-Virginia lännessä, Delaware idässä ja Virginia etelässä. Marylandin alueen luonto on hyvin vaihtelevaa, siksi sitä kutsutaankin joskus Amerikaksi pienoiskoossa. Osavaltion alueelta löytyy idästä merenrantaa ja hiekkadyynejä, keskeltä niin suoalueita käärmeineen merenlahden rannalta kuin loivia tuntureita tammimetsineen Piedmontin tasannealueella, sekä vuoristoa ja mäntymetsää lännessä.

Sitten vähän triviatietoa (luvut vähän vaihtelee riippuen lähteestä, mutta sinne päin kuitenkin):
- Pääkaupunki: Annapolis (36 178 asukasta), jossa sijaitsee myös Yhdysvaltojen merisotakoulu
- Suurin kaupunki: Baltimore (651 154 asukasta)
- Asukasluku: 5 600 338 (18. suurin USAn osavaltioista), väestöstä valkoisia 59,2%, mustia 29,3%, hispanoja 5,7%, aasialaisia 4,8%, muita 1%
- Pinta-ala: 32 160 neliökm (42.)
- Asukastiheys: 221,23 ihmistä/neliökm (5.)
- Korkein kohta: Backbone Mountain 1 024 m merenpinnan yläpuolella
- Pituus: 400 km
- Leveys: 145 km, kapeimmasta kohdastaan vain n. 3 km

Marylandista ovat kotoisin mm. Tom Clancy, Francis Scott Key, David Hasselhoff, Goldie Hawn, Edgar Allen Poe, Billie Holiday, Leon Uris, Frank Zappa ja Babe Ruth. Osavaltion lempinimi on Old Line State, se sai tämän nimen George Washingtonilta Yhdysvaltain vapaussodan (1775-1783) aikana 27.8.1776 käydyn Long Islandin taistelun ansiosta, jolloin kenraali Smallwoodin joukko-osasto, "Marylandin linja", pysyi lujana brittiläisiä joukkoja vastaan. Maryland jakautuu 23 piirikuntaan (county). Meidän kotikaupunki, Columbia, kuuluu Howard Countyyn.

Kaikilla osavaltioilla on suuri joukko erilaisia omia symboleitaan. Tässä osa MD:n symboleista:

- Osavaltion lippu: Mustia ja kullanvärisiä ruutuja (Lordi Baltimoren suvun, Calvertsien, vaakunan mukaan) ja punavalkoisia kuvioita (lordin äidin suvun, Crosslandsien, vaakunan mukaan). Lippu on otettu käyttöön vuonna 1904.

- Osavaltion laulu: “Maryland, My Maryland,” kirjoittanut opettaja James Ryder Randall
- Osavaltion koira: Chesapeakelahdennoutaja
- Osavaltion lintu: Baltimoren kuhankeittäjä

- Osavaltion kala: Raidallinen isobassi
- Osavaltion äyriäinen: Marylandin sininen rapu
- Osavaltion kukka: Mustasilmä-Susanna

- Osavaltion puu: Valkoinen tammi
- Osavaltion urheilu: Turnaus, jossa ratsastajat tähtäävät keihäillä pieniin narussa roikkuviin renkaisiin 
- Osavaltion juoma: Maito
- Osavaltion hyönteinen: Baltimore Checkerspot -perhonen
-  Osavaltion lisko: Timanttiselkäinen suokilpikonna (terrapin), joka on myös Marylandin yliopiston maskotti

Nyt on taas ollut välitodistusten ja vanhempainkeskustelujen aika koululla. Todistukset saatiin jo hetki sitten, ja vanhempainvartitkin oli alunperin varattu pari-kolme viikkoa sitten oleviksi, mutta lumisateiden ja koulunsulkemisten takia piti muuttaa aikoja. Miskan opettajan kanssa keskustelu oli pari viikkoa sitten ja Akin opettajien kanssa tänään.

Miskalla menee koulussa ihan hyvin. Todistuksessa arvosteluasteikko eskarilaisille on ykkösestä (paras) kolmoseen (heikoin). Miskalla on kaikki osa-alueet kakkosia. Opettaja sanoi, että Miska joka päivä enemmän ottaa kontaktia muihin lapsiin, ja selkeästi ymmärtää englantia jo kohtalaisesti, enemmän kuin pystyy itse puhumaan. Ja matematiikassahan nuo eskarilaiset on jaettu kolmeen eri tasoryhmään ja Miska on siinä vaativimmassa, ja näyttää opettajan mukaan sopivan siihen ryhmään hyvin, ja hoksaa nopeasti asiat.

Akilla menee erinomaisesti koulussa, ainakin opettajien ja arvosanojen mukaan. Nyt välitodistuksessa oli 5 A:ta ja 2 B:tä, siis A on paras ja E huonoin. Vanhempainvartissa kuulin seuraavaa: Erityisesti matematiikassa Aki loistaa, opettajan mukaan on siellä ihan huippuja, ja hän ehdottikin, että ensi syksynä Aki siirtyisi kutosen matikasta suoraan kahdeksannen luokan matikkaan, tekisi kesällä vähän töitä, että kävisi läpi seiskan tärkeimmät asiat. Opettaja sanoi, että on varmaan ollut ihan hyvä, että näin alussa, kun kielen kanssa on ollut hankalaa ja muutenkin kaikki uutta, niin on ollut yksi asia, joka on tosi helppoa Akille, mutta että jatkossa olisi hyvä saada vähän haastetta, ettei poika ihan tylsistyisi.Social Studies -opettaja kertoi, että Akilla menee erittäin hyvin, mitään ongelmia ei ole ja kielenkin kanssa tuntuu pärjäävän oikein hyvin. Science-opettaja sanoi, että hänen tuntinsa on varmaan vaikeimmat Akille, tai lähinnä termit ja sanat ovat uusia, eikä heillä ole luokassa apuopettajaa, joka voisi olla tukena. Mutta Aki siitä huolimatta pärjää erittäin hyvin ja on ahkera ja fiksu. Lisäksi paikalla oli teknisen aineen ja liikunnan opettajat. Heilläkään ei ollut muuta kuin positiivista sanottavaa Akista.

Siis oikeasti, miten nuo pojat voivat olla noin fiksuja? Täällä vieraassa maassa, vieraalla kielellä toimivat noin reippaasti ja sopeutuvat ja pystyvät oppimaan uutta ja pärjäämään noin hienosti? Minä olin etukäteen ajatellut, että ei täällä koulunkäynnillä ole niin merkitystä, että olkoon vähän niinkuin välivuosi pojilla, ei tarvitse oppia mitään muuta kuin sen verran englanita, että pärjäävät tavallisimmissa tilanteissa. Ja nyt neljän kuukauden jälkeen saan kuulla, että he pärjäävät ihan yhtä hyvin kouluaineissa kuin ne, jotka ovat koko elämänsä täällä asuneet, osittain jopa paremminkin. Olen ihan ihmeissäni, ja ylpeä!

Johan meillä ehtikin olla muutama päivä kevätkeliä täällä. Eilen oli taas kova pakkanen (no hih, -6C mutta kuitenkin…), ja eilisillasta alkaen on joka tuutista tullut ilmoitusta siitä, että tänään tulee meille kovasti lunta, ainakin 25 senttiä. Juuri äsken tipahti sähköpostiin ilmoitus, että koko maakunnan koulut ovat tänään kiinni. No, ei siinä mitään, pojat on varmasti mieluusti kotona. Meillä vain ei kylläkään ole vielä ainakaan satanut yhden yhtä valkoista hiutaletta taivaalta… pakkasta on kyllä 5 astetta.

Nyt sitten tässä mietiskelen, että riskeeraanko ja uhmaamaan kaikkia varoituksia, ja lähden ajelemaan kohta töihin. Vaarana on, että lunta tulee sitten tuutin täydeltä, enkä pääse turvallisesti takaisin kotiin. Mutta jotenkin tuntuu hullulta jättää menemättä siksi, että varoitetaan, pitäisi kai siitä jotain merkkiä olla ihan konkreettisestikin näkyvissä. Ei, taidan lähteä kuitenkin, kävi miten kävi.

Saisi kyllä tämä talvi jo loppua, oikeasti! Minä olen ihan kurkkuani myöten jo täynnä pakkasta ja lunta. Ja juu, tiedän, että Suomessa sitä on paljon enemmän ja pitempään, mutta minun vikani onkin asenne. Siis kun asennoiduin alunperin niin, että täällä ei ole kunnon talvea kuin muutama päivä, niin tämä muutama viikkoa alkaa jo tympimään. En ole talvi-ihminen ollenkaan!

Muuten tänne ei kummempia kuulu, Tämä viikko menee lähinnä vieraiden odottelussa. Ihanaa, ei ole enää monta yötä, kun saadaan monta odotettua vierasta tänne visiitille. Kivaa! Tervetuloa!!! 

PS. Edellisen postauksen saunajuttuun liittyen Ulla lähetti minulle artikkelin saksalaisesta saunakokemuksesta. Sen voi kuvamuodossa saada näkyviin täältä. (Kun sen suurentaa täyteen kokoonsa, tekstistä saa kyllä selvää.) Täytyy sanoa, että kyllä tämä amerikkalainen versio saunasta kuulostaa kuitenkin houkuttelevammalta, vaikka sitten ilman sitä löylyvettä.

Niin, lupailin kertoa meidän sunnuntaisesta uimahallikäynnistä. Meidän lähin uimahalli on tässä parin mailin päässä meiltä.

Uimahallissa on miesten ja naisten pukuhuoneet, sekä perhepukuhuone. Pukuhuoneissa on samassa yhtenäisessä tilassa pukukaapit, suihkunurkkaukset ja peilialueet. Meille paljon hämmennystä aiheutti se, että pukukaappeihin olisi pitänyt olla omat lukot mukana. Kaappien ovissa oli vain paikka sellaiselle riippulukolle, mitä täällä yleisesti käytetään, ihan numerolukkoja, täällä ei avaimellisia irtlukkoja harrasteta juurikaan. Meidän oli luotettava ihmisten rehellisyyteen ja jätettävä tavarat ihan lukottomaan kaappiin tällä kertaa. Tallessa pysyivät. Mutta ensi kerralla otetaan kyllä omat lukot mukaan.

Me vaihdettiin uima-asut päälle siinä perhepukuhuoneessa. Ja miespuolisilla on suositeltavaa olla ne shortsimalliset uimahousut, ei sellaisia tiukkoja siis. Pukuhuoneisiin jätettiin kaappeihin muut tavarat, ja uikkareissa sitten lähdettiin käytävää pitkin uima-allasalueelle. Oli vähän hassua kulkea uikkareissa samassa tilassa, missä toiset kulkivat ihan vaatteissa…

Altaita oli kaksi, toinen enemmän tarkoitettu kuntouimareille ja toinen virkistyskäyttöön, vaikkakin kumpaakin varten on omat aikansa, on siis erikseen saneltu, milloin saa vain uida rinkiä altaan ympäri ja milloin saa touhuta muutakin. Lisäksi on ajat, jolloin se virkistysallas on SplashDown-käytössä, silloin on auki kaksi isoa, 100 metrin pituista, vesiliukumäkeä, joita lasketaan renkailla 12 metrin korkeudesta. Lisäksi on kolmas allas alle kouluikäisille lapsille, se oli virkistysaltaan vieressä, mutta siihen ei nyt tutustuttu sen tarkemmin.

Altaan ympärillä oli pöytiä ja penkkejä, ja yhdessä nurkassa oli Snack bar, josta voi ostaa virvokkeita, hodareita, sipsejä sun muuta sellaista pientä naposteltavaa. Osa ihmisistä olikin tullut altaan reunalle ihan istuskelemaan ja seurustelemaan. Niin, ja osa uimareista oli tuonut reppunsa sinne altaan ympärillä oleville penkeille; mekin hoksattiin, että oltaisiin voitu niin tehdä, silloin ei olisi tarvinnut miettiä, pysyyköhän ne tavarat siellä pukukaapissa tallessa ilman lukkoa.

Vesi oli tosi lämmintä, ainakin siinä virkistysaltaassa. Ympäristö oli erinäköistä kuin Suomen uimahalleissa, kaakelit oli vain itse altaissa, muuten tilat oli kiveä, tiiltä ja lasia. Ja tosiaan ne kaikki pöydät ja se kioski siinä reunoilla tekivät siitä eri oloisen, ehkä vähän kylpylämäisen, mutta vähän karulla tavalla. Ihan kivaa siellä oli, ja käydään varmasti uudelleenkin. Meidän Columbia Associationin jäsenkorteilla, joilla käydään kuntosalillakin, pääsee uimahalliin ilmaiseksi, joten sitä toki täytyy hyödyntää.

Sitten se sauna. Siellä uimahallissa tosiaan oli ihan suomalaisen oloinen sauna. Se oli siinä käytävän varrella, mistä kuljettiin pukuhuoneista uima-altaille. Siis ihan erillään mistään muusta, eikä lähelläkään suihkuja. Se oli yhteinen kaikille, siis miehille ja naisille. Ja toki lauteilla istuttiin uimapuvut päällä. Sääntöjä oli ovessa tosi paljon, pari eniten mieleenjäänyttä oli, että saunaan saa mennä vain yli 16-vuotiaat, ja että kiukaalle veden heittäminen on ehdottomasti kiellettyä. Näistä ensimmäistä rikottiin samantien, kyllähän poikien piti päästä lauteille istumaan! Lämpötila oli mukava, n. 80 astetta, ja tunnelma muuten tosi miellyttävä, mutta se löylyvesi vain tosiaan puuttui. Eikä tietenkään siellä mitään kiulua ja kauhaa ollut, millä olisi voinut tilannetta parantaa sen osalta. Tyydyttiin siis kuiviin löylyihin, mutta kyllä nekin hyvältä tuntuivat monen kuukauden saunattomuuden jälkeen. Niin, ja saunassa oli Helo-kiuas. Lauteita oli kahdella seinällä, toisella seinällä ylä- ja alalaude ja toisella vain alalaude. Yhteensä tuohon saunaan mahtuu maksimissaan 8 henkeä, ei siis mikään suurensuuri noin uimahallisaunaksi. Mutta voi olla, että ei sillä niin paljon käyttöäkään täällä päin ole. Meidän kanssa siellä oli yhtä aikaa yksi aasialaissyntyinen pariskunta, joka istui alalauteilla, minä ja pojat nökötettiin ylälauteilla ja kaivattiin sitä löylyvettä.

On kyllä ollut ihan harvinaisen mukava viikonloppu. Perjantai-iltana kävin Akin kanssa kuntosalilla, kyllä taas käsissä tuntuu, että on eri laitteita testailtu. Lauantaina saatiin vieraita! Meille tuli kylään Greenbeltistä Olli, sekä Washingtonista Jussi ja Pirjo, sekä pieni Helmi-tyttö. Ja ihan pitemmän kaavan mukaan, yöksi jäivät.

Olipa kyllä mahdottoman kiva ilta, syötiin, juotiin, juteltiin, pelattiin biljardia, lapset leikkivät. Ja vaikka aikuisporukalla meni melko myöhään, tai aikaiseen, ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan, ja vaikka Miska herättelikin minut puoli seiskalta, vain vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen, aamukin jatkui yhtä kivoissa merkeissä. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niinpä vieraatkin lähtivät aamupäivällä. Sovittiin, että mennään sitten ensi lauantaina vaalikahveille Helmin luo, kun Helmi ei olisi millään malttanut lähteä kotiin.

Sitten lähdettiin vähän virkistäytymään ja huuhtelemaan väsymys pois silmistä, käytiin uimahallissa uimassa. Siitä kirjoitan varmaan jonain päivänä oman kertomuksensa, jonkun verran eroja löytyi paikallisessa toiminnassa, jotka täytyy raportoida.   Mutta mukavaa oli, ja saunan lauteillakin käväistiin, ekan kerran yli neljään kuukauteen!

Niin, ensi viikolla on siis eduskuntavaalien ennakkoäänestys, sitä varten pitää (tai saa) mennä Washingtonin suurlähetystöön. Sen verran voinen täällä lobata, että meillä on sinne tiedossa hyvä ehdokas, ja jos joku lukija Oulun vaalipiiristä vielä miettii, ketä äänestäisi, niin Mattilan Pirkkoa, numeroa 118, kannattaa äänestää! Pirkko on tomera, aikaansaapa, jalat maassa oleva ihminen, joka ei vähästä hätkähdä, ja pitää matti ja maija meikäläisten puolta! Ja onpas hän meidän kylältä, ja Akin luokkakaverin äiti. Minun ääneni ainakin lähtee sille numerolle, hyvälle tyypille yli puoluerajojen!

Täällä Stop-merkit, siis teiden risteyksissä, toimii ihan eri tapaan kuin Suomessa. Tai siis molemmissa maissa pitää tietenkin pysähtyä ennen Stop-merkkiä, mutta täällä niissä käyttäytyminen on erilaista. Ensinnäkin merkkejä on tosi paljon. Toiseksi niitä on sivuteiden lisäksi myös sillä päätiellä, eli useimmiten Stop-merkit on kaikkiin neljään suuntaan risteyksessä. Kaikkien siis täytyy väistää toisiaan.

Se, kuka ensin pääsee menemään, määräytyy risteykseen tulojärjestyksen mukaan. Hyvin nuo paikalliset näyttävät hoksaavan, milloin on kenenkin vuoro. Jos vaikka kaikilta neljältä suunnalta tulee autoja jonossa, kaikki vuoronperään pysähtyvät, myös sitä päätietä pitkin ajavat, ja sitten aina yksi siitä vuorollaan lähtee eteenpäin. Minusta tämä käytäntö on vähän sekava, en oikein ole oppinut muistamaan, kuka missäkin järjestyksessä risteykseen saapui. Niinpä monesti vahingossa odottelen ohi oman vuoroni, ja toiset joutuvat viittomaan minulle, että menehän nyt jo…

Tyydyn kohtuuteen, enkä lähde oikeuteen. Tai en olisi kyllä lähtenyt muutenkaan, mutta nyt sen tietää Disney World’kin. Silloin tammikuisella reissullahan tippui yhden ilotulituksen aikana taivaalta joku raketinpalanen tai mikä lie roska silmään. Ei siitä sen enempää, sen illan se silmä oli kipeä, ja muutaman päivän sen jälkeen vähän arka. Ei se paljon elämää haitannut, ja ei varsinkaan enää haittaa yhtään.

Reissun jälkeen minulle tuli meiliin linkki asiakaspalautekyselyyn. Siinä sitten oli viimeisenä kohtana linkki heidän asiakaspalautteisiinsa, jonne voi kertoa, jos halusi sanoa vielä jotain, mitä kyselyssä ei oltu käsitelty. Minä sitten kirjoitin sinne asiakaspalautteisiin tuon silmäepisodin, ajattelin katsoa, että reagoidaanko siihen mitenkään. No, joku aika sitten mietin, että eipä ole sieltäkään mitään kuulunut, että onpas tylyä. No tällä viikolla, kuukausi reissun jälkeen, tuli ensin kirje, että voisitteko ystävällisesti soittaa tähän ja tähän numeroon koskien sitä puistossa tapahtunutta juttua. Soitin, mutta henkilö ei ollut paikalla, jätin nimeni ja numeroni vastaajaan, ja sanoin, että jos haluaa, voi ottaa yhteyttä. Äsken sieltä sitten soitettiin.

Kovin oli asiakaspalauteihminen huolissaan, että onko silmä nyt kunnossa, ja olenko joutunut käymään lääkärillä sen takia jne. Pahoitteli kovasti, ja selitti, miten yrittävät kaikki seikat, tuulen suunnat sun muut, ottaa huomioon ilotulitusten suunnittelussa, mutta että aina ei luonnon ennustaminen onnistu.  Sitten kysyi, että ollaanko tulossa sinne suunnalle uudestaan, kiinnostaisiko liput sinne DisneyWorldiin, sanoin, että ei varmaan, kun lennot on kuitenkin melko kalliita. Sitten hän sanoi, että no siinä tapauksessa hän haluaisi korvata tätä mielipahaa ihan rahalla, että voidaan täällä Marylandissa tehdä jotain kivaa. Jos vain olemme (minä ja puolisoni) valmiit allekirjoittamaan "release"-lapun, eli kai jonkun vastuuvapautuskaavakkeen. Hän lähettää sen kaavakkeen meille, ja kun olemme allekirjoittaneet sen, saamme 500 dollaria!

Jeps, vissiin pelkäsivät, että vedän ne amerikkalaisittain oikeuteen, tai jotain. En oikeasti, eihän minulla ole edes mitään dokumenttia, että silmään on mitään sattunut! Eikä se oikeasti niin kauan ollut kipeä! Onkohan tässä joku ero erimaalaisten ihmisten välillä? Olisiko amerikkalainen jo marssinut sinne lääkäriin saamaan todistuksen, ja napannut vinon pinon todistajia, että kyllä sinne silmään joku oikeasti meni jne. Minä sanoin sille virkailijalle ihan suoraan, että ihan oikeasti, en aio teitä mihinkään oikeuteen tämän kanssa viedä, enkä minulle siis sen takia tarvitse mitään kompensaatiota antaa. Mutta että jos silti haluavat antaa, niin ihan ok, toki arvostamme tätä elettä. Kyllähän rahalle aina käyttöä on!

Tästä voisi helposti tulla mieleen, että no hyvänen aika, jos ne kerralla tarjoaa tuon verran, niin varmaan ne antaa lisääkin, jos vaan pyytää… Alkaa vähän valittamaan, että kyllä se oikeastaan oli kamalaa, ja silmääkin särki niin kovasti, ja lehtiin voisi tämän kyllä mennä kertomaan jne. Äh, kohtuus kaikessa. En aio alkaa revitellä tätä juttua yhtään sen isommaksi kuin se on, ja olen täysin tyytyväinen tuohon summaan. Itse asiassa olisin ollut tyytyväinen varmaan, vaikka siinä olisi yksi nolla vähemmän. Pääasia on minulle se, että ne oikeasti käsitteli tuon asian ja vaivautuivat ottamaan yhteyttä ja pahoittelemaan! Nih!

Eilen siis vähän juhlittiin Mikan synttäreitä. Ei paljoa, kun minä olin kuitenkin päivän töissä ja pojat koulussa, ja Mika ei paljon juhlien päälle perustakaan, mutta vähän jotain sentään. Aamulla lähdin vähän myöhempään töihin, että ehdin herättämään pojat (Miska oli kyllä jo hereillä, aamuvirkku tapaus) puoli seiskalta, ja sitten mentiin yhdessä herättämään Mika laulamalla onnittelulaulua, ja annettiin kortit ja paketti. Paketista paljastui (kiitos vain Markulle logistiikka-avusta) tämmöinen kapula:

Illalla töistä tullessani hain Papa Johnilta pizzat, sai päivänsankari lintsata yhtenä päivänä ruuanlaitosta. Ja sitten koristelin sen kitarakakun… Huoh, ei ollut helppoa. Moni asia meni pieleen ja mielikin muuttui koko ajan koristeluvaiheessa, lopputulos oli hiukan eri näköinen kuin alkuperäinen ajatus. Mutta niin, tässä siis lähtökohta, eli meidän uusi Ovation-kitara, ja vieressä kuva täyttövaiheesta edellisillalta.

Sitten valmis kakku. Eniten harmitti se, että tomusokerimassa pursuili pusotinpussin ja tyllan välistä ja kolmessa kohdassa tipahti kakun päälle könttänä, kun kieliä pursotin. Eikä sitä saanut mitenkään korjattua tekemättä vielä suurempaa vahinkoa. Plääh. Onneksi oli vain omalle porukalle tämä kakku. Väritkin on liian hailakat, en uskaltanut käyttää tarpeeksi väriaineita. Ja sitä paitsi vasta jälkikäteen huomasin, että unohdin siitä kolme yksityiskohtaa, mitkä olin aikonut siihen laittaa (en edes kerro, mitä ne on, jospa te ette huomaa…). Kun poikia pyöri siinä ympärillä enemmän kuin laki sallii, jäi sitten vähän puolitiehen tuo viimeistely. Mutta kyllähän siitä tunnistaa kuitenkin, että kitara se on, vaikka ei nyt ihan justiin tuon mallin näköinen olekaan. Ja sitä paitsi, ihan hyvää se oli, joskin melko suklaista.

Miska muuten kysyi eilen multa, että "Mitä tarkoittaa afrokap?" Minä mietin ja mietin ja vaikka mitä yritin keksiä, mikä voisi kuulostaa tuolta, en saanut sitä keksittyä. Kyselin, missä niin sanotaan, ja Miska sanoi,että Ms. Pi:n tunnilla yksi poika sanoi niin, ja hän on kuullut sen aikaisemminkin. Sitten Miska oli hetkisen hiljaa ja mietti, ja kysyi sitten, että miten sitten sanotaan, että minä luovutan. Aaa… juu…. I give up. Kyllähän sen voi kuulla vaikka afrokap, juu! Eli Miska arveli tietävänsä, mitä se poika siellä tunnilla tarkoitti, mutta kuuli vain vähän epätarkasti. Taas opittiin uusi lause, hyvä Miska!

Niin joo, ja eilen saatiin kylätoimikunnan kokouksen päätös meidän trampoliinin suhteen: Saadaan laittaa se takapihallemme! Jee! Nyt se pitää sitten vain ostaa ja koota (olettaen, että se sinne takapihalle mahtuu, se on siinä ja siinä). Meidän takapiha ei ole suurensuuri, ja talon sivulle kaiken kansan nähtäville sitä ei missään tapauksessa saa laittaa. Sehän pilaa maiseman, hyvänen aika! Ja sitäpaitsi, voisi mennä yhteismaan puolelle, meidän ja naapurin välissä kun on kunnan maata kaistale, ja siihen ei saa laittaa mitään. Paitsi poikien lumilinna taisi olla osittain sen päällä, mietittiinkin, että tuleekohan joku tuosta sanomaan, että se pitää purkaa. Ei tullut, ja nyt se onkin jo sulanut pois.