Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Päivitys: Teksti on muokattu lopulliseen muotoonsa, ja kuvat (muutama uusikin) löytyy täältä. 

Menomatka meni hienosti muuten, paitsi että niitten vierekkäisten istumapaikkojen takia piti taistella vähän liikaa. Lentoyhtiön mukaan paikkoja ei voinut vaihtaa kentän lähtöselvityksessä, käskivät mennä postille vaihtamaan. Portilla sanoivat, että eivät voi vaihtaa, käskivät mennä koneeseen ja pyytää lentoemäntiä vaihtamaan. Lentoemännät käskivät vaan mennä vierekkäin istumaan, ja selittää tilanne niille, kenen paikoilla istuttiin. Arvatkaapa kahdesti, suostuivatko ne matkustajat sitten siihen… huoh… No, ei siitä sen enempää. Pääasia, että järjestyi lopulta… Lento Baltimoresta Las Vegasiin kesti 5 tuntia, pojat hienosti jaksoivat istua ja touhuta omiaan.

Mieliinpainuvin juttu Las Vegasin kesäkuusta oli, että siellä tosiaan on kuuma! Siis KUUMA! En ole koskaan tällaista lämpöä kokenut, enkä kovin monta kertaa välttämättä halua kokeakaan. Yli 40 astetta varjossa, aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta, ja kuiva ilma tuntuu aivan erialiselta kuin sama lämpötila kosteassa ilmassa. Järkyttävää! Ja tämä tuuli! Voisi kuvitella, että kun tuuli on niin kova, että jaksaa napata rantatuoleja altaalla mukaansa, niin se sitten viilentäisikin. Mutta ei; tuuli on, jos mahdollista, vielä kuumempi kuin ilma. Tuuli tuntuu siltä, kuin puhaltaisi täysillä itseään isolla ja tehokkaalla hiustenkuivaajalla koko ajan joka puolelta. Iho kuivuu, silmät kuivuu, kaikki kuivuu, kun on tajuttoman kuuma ja sen lisäksi vielä tuulee täysillä. Olen aina sanonut, että minulle ei missään koskaan ole liian kuuma, niin paljon tykkään lämpimistä keleistä. No, tämä alkaa olla jo niillä rajoilla, pakko tunnustaa…

Kaupunki itsessään oli melko uskomaton. Pienempi, mitä olin kuvitellut, ainakin ne päähotellikatu, eli the Strip, ja varsinainen keskusta, Downtown ja sen Fremont Street. Pieni kaupunki, mikä kuvittelee itsensä isoksi. Ihan surrealistista! Ei sitä oikein voi kuvitella; ei tajua, jos ei näe. Keskellä ei-mitään on niin tekemällä tehty kaupunki täynnä mitä eriskummallisimpia kopiota kuuluisista paikoista ympäri maailmaa. Vähän niin kuin aikuisten Linnanmäki. Vilkkuvia neonvaloja. Kasinoita, kasinoita ja vielä vähän kasinoita. Tanssityttöjä ja vihkikappeleita.

Auringonvalossa tämä näyttää tosi kummalliselta, keinotekoiselta, vähän epäsiistiltä, lapselliselta ja vähän typerältäkin, mutta illalla kun tulee pimeä ja kaikki neonvalot sytytetään, täällä on itse asiassa osittain jopa komean näköistä. Valot pukee hyvin tätä seutua!

Liikkuminen Vegasissa ainakin Stripillä ja vanhassa keskustassa oli helppoa. Kävellen pääsi hyvin (jos jaksoi siinä kuumuudessa yhtään kävellä), jalankulkijoille oli varattu ihan hyvät jalkakäytävät. Muutamien hotellien välille oli myös tehty junasysteemit, millä pääsi nopeasti hotellista toiseen. Kaikkein paras liikkumistapa kuitenkin osoittautui olevan Deuce, eli kaksikerrosbussit, jotka kulkivat muutaman minuutin välein koko ajan Stripin eteläpäästä pohjoispäähän ja Downtowniin ja takaisin. Yksi matka olisi maksanut 2 taalaa, mutta 24 tunnin päiväpassilla sai ajella niin paljon kuin sielu sieti, ja se maksoi vain 5 taalaa. Tosi kätevää, niillä oli helppo liikkua, pysäkkejä oli tuhkatiheään, ja pojat tykkäsivät kovasti mennä yläkertaan eka riveille istumaan, sieltä oli hienot näkymät menosuuntaan.

Tosiaan, Stripin varrella on lähes kaikki isot hotellit, ja lisää rakennetaan koko ajan. Työmaita oli joka puolella. Jokainen Stripin hotelli on suunniteltu jotenkin erikoiseksi, huomiota herättäväksi, jonkun tietyn teeman mukaan. Niin, ja jokaisen sisällä on mielettömän isot kasinot. Ihan kyllästyttiin niihin uhkapelipaikkoihin, kun niiden läpi on pakko kävellä, että pääsee paikasta toiseen, mutta lapset eivät saa suurin piirtein edes pysähtyä niitten viereen. Pelaaminen kun on kielletty alle 21-vuotiailta, ja sitä vahditaan tarkasti.

Meidän hotelli, Monte Carlo, oli valtava, reilu 3000 huonetta. Meidän huone oli 20. kerroksessa, ja ikkuna oli Stripille päin, sieltä oli hienot näköalat. Hotellista löytyi monenmonta parempaa ravintolaa, sekä foodcourt, jossa oli useita pikaruokapaikkoja. Kasino oli totta kai, sen läpi piti joka kerta kävellä, kun halusi lähteä kaupungille kävelemään. Ja hotellissa oli myös ostospaikkoja, kauppoja, putiikkeja ja sen semmoista. Mutta se meidän hotelli oli ehkä vähiten kummallinen näistä Stripin hoteleista, mitkä käytiin katsomassa. Se oli siis melko tavallinen. Mutta uima-allasalue oli tosi kiva! Siellä oli monenlaista allasta (syvä allas, virtaava joki, aaltoallas, poreallas lasten allas) ja touhua joka makuun. Altaalla me kaikki viihdyttiin hyvin, ainoa ongelma oli se aurinko, heti eka päivän parissa tunnissa saatiin vähän liikaakin aurinkoa. Pitää muistaa laittaa reilusti aurinkorasvaa, meikäläinen ei tietenkään sitä muistanut, joten tuloksena on arat hartiat. Onneksi pojille hoksattiin laittaa, niin eivät palaneet, mutta eka päivän jälkeen Miska uikin t-paita päällä.

Me kierreltiin parina päivänä niitä muitakin Stripin hotelleja. Escalibur on tehty ritarilinna-teemalla, Luxor on tietysti Egypti-teemainen, ja sieltä löytyi mm. pyramidi, sfinksi ja obeliski. New York, New York -hotelli on tehty muistuttamaan kaimaansa, siluetti on tehty pilvenpiirtäjien näköiseksi ja ulkopuolella sitä kiertää hurja vuoristorata. Mandalay Bay on rantateemainen, siellä olisi ollut katseltavana mm. hairiutta, jossa menee lasitunneli ison haiakvaarion sisällä. Siellä ei kuitenkaan ehditty käydä. Sen sijaan lasitunnelissa eläimiä nähtiin MGM-hotellissa, jossa oli leijonia. Siinä hotellissa myös nähtiin yksi ex tempore tanssiesitys, jonka kasinobaarin baarimikot yhtäkkiä järkkäsivät, kun päättivät hypätä baaritiskille tanssimaan…

Bellagio on yksi seudun kalleimmista ja hienoimmista hotelleista, sen sisällä oli tosi kivan näköisiä kävelypaikkoja, kukkaistutuksia, maisemia, vanha maailmanpyörä, pätkä Route 66 –tietä ja vaikka mitä. Sen edustalla oli tosi upea musiikki-suihkulähde-esitys joka ilta vartin välein. Ceasar’s Palace –hotellissa oli tietysti vanhoja roomalaisia patsaita, suihkulähteitä, ja muuta teemaan sopivaa. Paris-hotelli oli ihan ranskalaisen kadun näköinen, ja sieltä löytyi niin Riemukaari kuin Eiffelin tornikin. Sen juurella käytiin yhtenä päivänä syömässä. On tästä se hyvä puoli ainakin, että nyt kun nähdään näitä kopioita oikeista turistinähtävyyksistä, pojille herää into nähdä se oikea versio. Aki halusi ehdottomasti päästä näkemään Eiffelin tornin, ja suunnitteli jo matkaa tädin luo Saksaan ja sieltä sitten Ranskan puolelle…

Mirage-hotellin edustalla oli aidon näköinen tulivuori, joka purkautui kerran tunnissa pimeän aikaan. Treasure Island -hotellin edustalla esitettiin iltaisin Merirosvot ja seireenit tanssi-musiikki-näytelmäesitys, se oli kyllä vähän enemmän suunniteltu aikuiseen ajatusmaailmaan (seireenit olivat niin vähäpukeisia, ja repliikit osa melko suorasukaisia), mutta kyllä se pojillekin upposi ihan täysillä. Circus Circus -hotelli oli tietysti sirkusteemainen, ja siellä esitettiin puolentunnin välein sirkusesityksiä, me nähtiin mahtava jonglöörausesitys. Venetian-hotellissa oli ulkopuolella kanaalit ja gondolit Venetsian tyyliin. Nähtiin me monta muutakin hotellia, mutta nuo nyt olivat ne, jotka parhaiten mieliinjäivät. Ihan jännää niitä oli kierrellä, joskin kävelymatkaa tuli kovasti, kun hotellit on niin isoja. Ja niihin kasinoihin ja niiden kilinään ja mekkalan ihan kyllästyttiin!

Päivät kuluivat tosi nopeasti. Minä menin konferenssiin esityksiä kuuntelemaan aamusella, ja loppuperhe sitten vietti aikaansa lähinnä uima-altaalla päivät. Tykkäsivät kaikki altaalla olosta tosi paljon, vaikka kuuma olikin. Siksi piti olla paljon vedessä. Minäkin kyllä joka päivä ehdin lounastauoilla käydä altaalla niitten kanssa vähän pulahtelemassa. Kivaa, että konferenssi ja majoitus on samassa hotellissa!

Iltaisin sitten kierreltiin kaupunkia ja käytiin syömässä. Pojat (ja me aikuisetkin) oltiin joka ilta tosi väsyneitä, kuumuus ja vesileikit verottaa, mutta jaksettiin loppuviikosta kuitenkin sitten valvoakin, että nähtiin muutama niitä pimeässä esitettyjä näytöksiä kaupungilla. Enemmän keskityttiin tällä reissulla vesileikkeihin ja nähtävyyksien katseluun. Shoppailut jäi vähille. Tietysti pakolliset turistikamat piti saada, eli jääkaappimagneetit, joita kerätään joka paikasta, jossa käydään, ja Hard Rock Cafesta sekä Planet Hollywoodista Mikalle t-paidat ja tuopit. M&M World -kaupassa pojat viihtyivät hyvin, ja siellä saatiin nähdä kiva 3D-elokuva. Yksi täysi päivä tästä reissusta käytettiin Grand Canyonin ihmettelyyn, mutta siitä kirjoitan ihan oman juttunsa.

Kello on vähän vaille 3 aamulla. Pitää mennnä suihkuun, että herää, ja puolen tunnin päästä sitten herättää pojat. Neljältä pitää suunnata lentokenttää kohti. Las Vegas, täältä tullaan!

Eilinen päivä meni pakkaillessa, tai ainakin pakkailuja suunnitellessa, itse asiaan päästiin syystä tai toisesta vasta kuuden pintaan, kun oli kaikenlaista oheistoimintoa. Huomattiin mm. aamulla, että nähtävästi akkulaturi tai akut, siis ne ladattavat sormiparistot on rikki, koska kun yritin saada kameraan viertaa, yksikään kolmesta akkusetistä ei antanut poweria. Piti siis käydä kaupasta ostamassa uusi laturi ja akut, sekä varalle myös ihan tavallisia pattereita. Ei ainakaan virransaannista jää kiinni reissun tallentaminen.

Sitten muistettiin alkaa vähän viime tingassa huolehtimaan, miten postit tämän viikon ajan hoidetaan. No, opittiin, että postin jakelun keskeytyksen voi tehdä netin kautta 3-30 päiväksi, ja keskeytysilmoituksen voi tehdä vaikka samana päivänä kun sen haluaa alkavan. Ja ilmoitukseen pystyi ruksaamaan, haluaako, että jakelun keskeytyksen loputtua kaikki sinä aikana tulleet postit tuodaan laatikkoon, vai halutaanko käydä hakemassa ne sitten itse postikonttorista. Nyt sitten meille lauantaina tulee koko viikon postit laatikkoon, näppärää! Lisäksi nuo pihalle heitettävät ilmaisjakelulehdet piti hoitaa, kävin pyytämässä naapurin Gerryä noukkimaan ne pihalta pois. Gerry lupasi, ja kertoili omasta Vegasin ja Grand Canyonin käynnistään ja toivotteli hyvää matkaa.

Niin joo, ja Miskan yhdet kivat sortsit oli menneet polvista puhki, ja piti käydä ostamassa silitettävää liimapaikkaa, että saatiin ne paikattua ilman ompelukonetta. Laitoin nurjalle puolelle yksivärisen paikan ja oikealle puolelle jalkapallon kuvat, tuli hienot. Miska saa nyt ne sitten laittaa matkalle jalkaan.

Ja pysäköintiä kentällä suunniteltiin, printattiin kahteen pitkäaikaisparkkiin alennuskuponkeja (ah, ne kupongit, varsinainen vitsaus, niistä pitää jonain päivänä blogata!) ja ajo-ohjeita. US Airways myös laittoi sähköpostia, että netissä voi tehdä lennolle lähtöselvityksen etukäteen. Tein työtä käskettyä, ja eikös vaan; perheelle tuli kaikki yksittäisiä istumapaikkoja ympäri konetta, kukaan ei ole vierekkäin. Argh! Soitin sitten sinne lentoyhtiöön, ja kovasti tyttö yritti touhuta, mutta lopputulokseksi jäi, että paikkoja ei saanut muutettua, ja kentälle kannattaa aamulla mennä hyvissä ajoin, että siellä virkailijat voisivat mahdollisesti saada paikat muutettua niin, ettei lasten tarvitsisi istua vieraien ihmisten vieressä. Niin, eli nyt sinne suihkuun kiireen vilkkaa… Jos nettiyhteyttä löytyy Vegasista, niin palaan langoille parin päivän päästä, muussa tapauksessa sitten ensi viikonloppuna.

Ruoka oli hyvää, seura erinomaista.
Ensimmäinen hyttynen bongattiin. Saunaa kaivattiin.

Juhannusaatto ja lämmin. Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta. Kukat kukkii ja perhoset lentelee. Ei hyttysiä, paarmoja eikä muitakaan öttiäisiä. Grillattavat jutut on esivalmisteltu, parin tunnin päästä herkutellaan. Pojat leikkii vesisotaa pihalla. Juhlatuuli alkaa löytyä.

(Kuva täältä)

Suomessa jo tässä vaiheessa toivotellaan kaikille hyvää juhannusta, ja vietetään keskikesää. Täällä ollaan vähän siitä jäljessä; tänään on virallisesti kesän ensimmäinen päivä. Keskikesään on siis vielä puolitoista kuukautta aikaa

Hassua sinänsä, koska täällä lämpötilojen puolesta on kesä ollut jo pitkään, ja rusketuskin on jo tarttunut paremmin kuin Suomessa koskaan. Mutta tästä se kesä meillä vasta alkaa!

Juhannusta täällä ei vietetä, huominen on siis normaali työpäivä. Juhlikaahan siis siellä Suomessa meidänkin puolesta yöttömän yön juhlaa!

Miskan koululla oli maanantai-iltana eskareitten kevätjuhlat. En tiedä, pidetäänkö joka luokka-asteelle omat juhlansa, vai onko tämä eskareiden ainut laatuaan. Kiva oli kuitenkin, että ei sen enempää oppilaita ollut. Miskaa jännitti jo etukäteen kovasti oma esiintyminen, aamulla oli herännyt jo viideltä eikä saanut enää unta, kun niin mahanpohjassa tuntui illan odotus. Kuvassa pojat juhlapaidoissa lähdössä koululle. Aki nurisi kovasti vastaan, kun pakotin laittamaan paidan housuihin.

Suvivirttä ei täkäläisessä juhlassa laulettu, mutta ei onneksi myöskään USAn kansallislaulua tai muuta vastaavaa. Itse asiassa yhteislaulua ei ollut ollenkaan. Eskareita on kolme luokkaa, reilu 20 oppilasta per luokka. Juhlassa jokainen luokka lauloi yhden laulun, ja sitten vielä kaikki eskarilaiset lauloivat kaksi laulua.

Meillä oli kovasti teknisiä ongelmia saada talletettua  juhla. Tai no, teknisiä ja teknisiä, lähinnä omaa  tyhmyyttä. Minä kuvasin kameralla, ja heti ensimmäistä kuvaa ottaessani huomasin, että patteri loppui. Kääk, eikä tietty mitään varapattereita mukana! Onneksi se sen verran toimi, että kun yhden kuvan oton jälkeen kamera sammui, odotin muutaman minuutin ja laitoin uudestaan päälle, niin virtaa oli vielä jäljellä taas yhden kuvan verran, ennen kuin virta sammui. Neljä kuvaa sain sillä tavalla otettua. Parempi sekin kuin ei yhtään.

Mika kuvasi juhlaa videokameralla, siinä kyllä riitti niin akku kuin nauhakin. Ongelma tuli siinä, että juuri, kun ne varsinaiset esitykset alkoivat, Mika oli painanut vahingossa nauhoituspainiketta uudestaan, tai kahteen kertaan, tai jotain, ja huomasi vasta todistusten jaon alkaessa, että vaikka hän oli kovasti videoinut ja zoomannut ja muuta, niin nauhoitus ei ollut ollut päällä. Yhtään laulua siis ei saatu videolle, kaikki muu sitten kyllä. Eihän sille mitään voi.

Lauluesitysten jälkeen oli todistusten jako. Tai varsinaisia numerotodistuksia ei vielä saatu, ne saa tänään hakea koululta, mutta lapset saivat hienot sertifikaatit, että ovat läpäisseet esikoulun ja saavat siirtyä ensimmäiselle luokalle. Siinä sitten luokka kerrallaan aakkosjärjestyksessä jokainen oppilas kutsuttiin nimeltä hakemaan todistus, ja kättelemään opettajaa, vararehtoria ja rehtoria. Ja sitten oppilaat jäivät riviin lavalle todistukset käsissään, selvästi olivat harjoitelleet tätä, niin hyvin jokainen osasi pitää todistuksen yleisöön päin ja sopivalla korkeudella. Harmi, että en siitä enää saanut kuvaa otettua.

Sitten saimme nähdä diaesityksen lukuvuoden aikana koulussa, luokissa, ulkona ja retkillä otetuista kuvista, se oli hieno. Viimeisenä ohjelmassa oli kakku- ja boolitarjoilu. Kermakakun päällä oli Miskan luokan luokkakuva painettuna, oli mahtava! Booli oli tehty niin, että maljan pohjalla oli köntti triojäätelöä, jonka päälle kaadettiin pullollinen limsaa. Hieman erikoisen makuista oli, mutta kyllä sitä joi.

Ihan lopuksi käytiin vielä juttelemassa Miskan opettajan, Ms. Bienin, kanssa. Kiitettiin kuluneesta vuodesta. Ms. Bien kiitti kovasti suklaasta (Miska oli jo päivällä vienyt kouluun Fazerin sinisen konvehtirasian opettajalle lahjaksi), ja kertoi sitten, kuinka tyytyväinen oli Miskan edistymiseen ollut. Sanoi, että Miska aloitti silloin marraskuussa ihan hänniltä, ja nyt lukuvuoden lopussa on luokan priimus yhdessä Jakarin kanssa. Se oli kiva kuulla.

Tänään on sitten viimeinen puolikas koulupäivä molemmilla pojilla, sitten alkaa kesäloma. Kumpikin on kyllä saanut kesätehtävävihkot, jotka pitää loman aikana tehdä, ettei ihan laskutaito sun muu unohdu, ja Akilla on sen lisäksi seitsemännen luokan matikankirja ja paljon harjoituksia ja laskuja, jotka pitää tehdä, kun hyppää sen matikan yli, eli menee kahdeksannen luokan matematiikan tunneille ensi syksynä, mutta eiköhän nuo ehdi lomaillakin kuitenkin.

Täällä tosiaan sunnuntaina oli taas isänpäivä. Tai ei täkäläisille taas, vaan meille suomalaisille, jotka jo marraskuussa sitä vietimme, ja taas ensi marraskuussa vietämme. Olenkin vähän "motkottanut", että on se kumma, että tämän kolmentoista kuukauden aikana, mitä tällä reissulla ollaan, sattuu meille kolme isänpäivää ja vain yksi äitienpäivä…

No, eihän me tätä täkäläistä isänpäivää juurikaan juhlistettu. Pakko oli ihan vähän, kun Miska oli tehnyt koulussa kortteja ja innolla sipisi, että mitä lahjaa sitä isille hommattaisiin. Eihän se halunnut uskoa, että vain nämä täkäläiset sitä juhlii, eikä me ollenkaan. Joten aamulla sitten piti nousta aamupalan teon auttamiseen. Miska ihan itse keitti kahvin ja teki sämpylän isille, minä olin tehnyt yhden Dajm-limekakkukokeilun, (resepti löytyy tästä blogista, täyte oli minusta oikein hyvää, pohja olisi ehkä kannattanut vaihtaa vaikka tämän mukaiseksi) joka sitten sai kunnian juhlistaa tätä tilaisuutta.

Loppupäivä meni sitten ihan itsestään. Tehtiin spagettia ja jauhelihakastiketta ruuaksi, käytiin pelaamassa minigolfia, ja uima-altaalla lillumassa ja löhöämässä. Eipä siitä sen enempää.

Vessanpöntön vetäminen varsinkin sen isomman asian jälkeen tuntuu olevan joillekin täkäläisille yllättävän vaikeaa!

Siis onhan täällä Suomeen verrattuna paljon enemmän tapoja, miten pöntön saa vedettyä. Joitakin vedetään, joidenkin vipua painetaan sivusta tai jostain muualta, joissakin painetaan nappulaa seinässä tai jossain muualla, joissakin heilautetaan kättä tunnistinsilmän kohdalla, joissain ei tarvitse tehdä yhtään mitään, vaan pönttö tyhjenee automaattisesti, kun istuja nousee pois pöntöltä.

Mutta silti! Luulisi, että jokaisen normaali-ihmisen perustoiminto olisi tarkistaa, että pönttöön ei jää jälkiä omasta käynnistä. Mutta ei, eihän se niin käy. Olen tähän ilmiöön törmännyt nyt jo niin monta kertaa, että sen on pakko olla osa tosi yleistä juttua, ei voi olla pelkkää sattumaa. Julkisissa vessoissa todella monesti, lähes aina, on ainakin yksi pönttö vetämättä, ja melkein poikkeuksetta nimenomaan sen isomman asian toimittamisen jäljiltä. Siinäpä sitten arvot, että menetkö siihen koppiin kuitenkin ja vedät sen pöntön toisen jäljiltä, vai yritätkö löytää kopin, jossa pääsisi samantien itse asiaan.

Melkein jo kirjoitin tästä nyt viikolla, kun pahaa-aavistamatta menin töissä vessaan, ja yllätyksekseni sielläkin satuin koppiin, missä oli pökäle valmiina odottamassa. Siis hyvänen aika, kyseessä on meidän työpaikan viidennen kerroksen ainoa naisten vessa, käyttäjiä sillä on ehkä reilu parikymmentä. Vessaan pääsee vain tunnusluvulla, eli kävijät ovat kaikki yliopistolla tai sen tutkimuslaitoksissa töissä, ja siis periaatteessa melko koulutettua porukkaa. Ja silti vain ei olla opittu, miten se pönttö vedetään, tai tässä tapauksessa painetaan sivussa olevaa vipua.

En sitten kuitenkaan muistanut sitä enää, kun tulin kotiin illalla, eli jäi silloin bloggaamatta. Mutta nyt se taas muistui mieleen, kun käytiin tänään ostoskeskuksessa etsimässä tuliaisia Suomeen vietäväksi, ja sielläkin sitten jossain vaiheessa tuli vessaan asiaa. Ja eikös taas se ensimmäinen koppi, mihin olisin mennyt, tarjonnut tuoreen näköalan jonkun naisen suolenelämään. Vaihdoin koppia tällä kertaa, kun oli varaa valita, vetäköön sen pöntön joku muu, minä olen niitä tarpeekseni vedellyt muiden jälijltä. Öäks!

Kävin Mikan kanssa viime viikon lopulla kävelyllä niin, että otin kameran mukaan. Kolmisen varttia kierrettiin tässä meidän lähellä, lähinnä metsäpoluilla, mutta pitihän siinä joidenkin talojenkin edustalta kävellä. Mm. tällaisia maisemia tallentui kameraan.

Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, minkä näköistä tämä seutu on, niin se sana olisi vehreää. Puita, isoja lehtipuita, on joka puolella. Kesällä se on tosi kivan näköistä, kun taas talvella on muutama kuukausi melko ankeaa ja harmaata, kun lehdet ovat tippuneet, ja metsät näyttävät ihan risuryteiköiltä. Keväällä on ihanaa, kun silmuja pukkaa joka puolella, ja syksyllä ruskaloisto melkein vetää vertoja Suomen ruskalle.

Taloista sitten, että kerrostaloja tässä meidän alueella ei ole juuri ollenkaan, lähinnä omakoti- ja rivitaloja löytyy. Omakotitaloja on kaikenkokoisia, -näköisiä, -ikäisiä ja -kuntoisia suurista kartanoista melkoisiin hökkelitorppiin. Ja tosi monen talon ovenpielessä liehuu USAn lippu, isänmaallisuus on kunniassaan.

Kääk, tämä blogi ei näytä päivittyvän Blogilistalla. Liikaa haamupäivityksiä tai jotain, enkä osaa asiaa auttaa. Tämä kirjoitus on ihan vaan sitä varten, että yritän saada oikeaa päivitystä aikaiseksi.

Voisin tietysti tässä samalla vaikka hehkuttaa sitä, että olin näköjään päässyt Blogilistan top-listalla tuhannen ensimmäisen blogin joukkoon, jee! Ihan hyvin, ottaen huomioon, että siellä kuitenkin on yli 10.000 blogia. Olen siis ensimmäisen 10%:n joukossa… Niin joo, ja myös Akin ja Miskan blogit löytyvät nyt sieltä, jos jotakuta kiinnostaa klikata ne suosikkeihinsa.

Eilen oli molemmilla pojilla aihetta ylpeilyyn, kun tulivat koulusta.

Miska oli ollut tämän neljännen lukukauden parhaiten edistynyt eskarioppilas, ja oli saanut sen kunniaksi hienon kunniakirjan.

Aki oli voittanut kuudesluokkalaisten lukemishaaste-kilpailun, ja oli saanut muutamasta vaihtoehdosta valita, mitä ottaa palkinnoksi. Hän oli valinnut 10 polettia  syöttöhäkkeihin, että pääsee harjoittelemaan softball’in lyöntejä lisää.

Minäkö se olin, joka silloin reilu puoli vuotta sitten hermoilin kovasti sitä, miten pojat alkaa täällä koulussa pärjätä? Toivoin ihan vain sitä, että jotenkin viihtyisivät. Että koulupäivät eivät olisi ihan yhtä tuskaa. Molemmille oli etukäteen sanottu, että ei sillä ole niin väliä tämän vuoden aikana, vaikka eivät koulussa oppisi mitään muuta kuin jonkun sanan englantia…

Jos olisin tulevaisuuteen nähnyt vähän eteenpäin, olisin säästynyt monelta huolehtimiselta. Nuo vaan on niin fiksuja nuo pojat!!!

USA on edelleen shekkien luvattu maa! Ainakin Suomessa shekeistä on luovuttu jo parikymmentä vuotta sitten lähes kokonaan, mutta täällä niitä saa käyttää ihan mielin määrin edelleen. Kauppojen kassoilla enenevässä määrin maksetaan luottokorteilla, vaikka niilläkin vielä shekkien kirjoittajia näkyy. Ja jono seisoo…

Laskujen maksua täällä aletaan pikkuhiljaa opetella myös netissä, mutta ei kuulemma suinkaan oman pankkitilin kautta, kuten Suomessa, vaan yleensä nettimaksua varten pitää klikata itsensä sen firman nettisivulle, jonka laskun haluaa maksaa. Näin olen kuullut, en ole itse kokeillut sellaista ollenkaan. Myös suoraveloitussopimukset on jossain määrin käytössä, mutta kyllä ne vanhat kunnon shekit kuitenkin pitävät vielä pintansa, ne kun ovat paikallisten mielestä se kaikkein luotettavin maksutapa!

Kun lasku kolahtaa postilaatikkoon, laskun mukana tulee palautuskuori. Laskussa itsessään on yleensä alareunassa osa, joka irrotetaan loppulaskusta ja laitetaan siihen palautuskuoreen niin päin, että siinä oleva palautusosoite tulee näkyviin kuoressa olevasta aukosta. Sitten kirjoitetaan shekki, johon merkitään kenelle, kuinka paljon ja mistä hyvästä halutaan maksaa, ja tietysti päiväys ja allekirjoitus. Sitten shekki kuoreen, kuori kiinni, postimerkki päälle ja postiin. Jep, tosi turvallista, ja varsinkin näppärää… not.

Sitten, jos minä saan shekin, jonka haluan tallettaa tilille, kipitän sen kanssa pankkiin, jossa ensin pitää täyttää tilillepanolappu. Siis ei riitä, että kerron, että tilinumeroni on se ja se, ja laitatko tämän shekin sinne. Ei, shekin lisäksi täytetään lipuke, johon pitää kirjoittaa oikeille riveilleen päivämäärä, allekirjoitus ja shekin summa. Aivan kuin pankkineiti ei itse tietäisi päivämäärää, ja shekistähän se summa näkyy. Sen jälkeen sitten vielä pankkineiti antaa minulle kuitin siitä tilillepanosta. Paperisotaa!

Mistä tulikin mieleeni, että pankkineiteillä riittää muutenkin hommia näitten shekkien kanssa; he kun skannaavat kaikki shekit molemmilta puolilta, ja skannattu kuva sitten näkyy minun nettipankin tiliotteessani. Voin siis itse tietokoneellani tarkistaa vaikka että minkälaisen allekirjoituksen on shekin takapuolelle kirjoittanut se henkilö, joka tuon kuvassa oleva paikallisen sähkölaitoksen shekin on tilille laittanut.

Tämä shekkien käyttö on yksi asia, mitä en ihan varmasti ainakaan tule tästä maasta ikävöimään.

Perjantai-illan uima-allassessiosta ja ukkosmyräkästä kerroinkin jo. Ja saman illan kokkaussählingistä…

Lauantaina käytiin aamupäivällä ruokakaupassa ja sitten valmistelin grillattavia juttuja kuntoon, eli tein erilaisia marinadeja ja upotin lihoja niihin, esikeitin maissintähkiä, tein kasvisvartaita, väkersin sieni-pekoninyyttejä jne. Niin, ja Aki leipoi suklaaneliöitä, sitäkin puolella silmällä sivusta seurasin ja annoin ihan turhia neuvoja. Milloinhan osaisin hellittää ja antaa toisen vaan tehdä, kun se kerran osaa…?

Meillä siis oli grillijuhlat, vieraiksi tulivat iltapäivällä Helmi, Pirjo, Jussi ja Olli. Alkuilta meni siinä grillaillessa ja jutellessa, istuttiin terassilla pitkästi yli pimeän tulon. Ilma oli täydellinen, edellisyön ukkosmyrsky oli vienyt liian painostavuuden pois, mutta lämmintä riitti ja pieni tuulenvire viilensi sopivasti. Välillä laitettiin lapset nukkumaan, ja jatkettiin istuskelua. Loppuilta ja alkuaamu vietettiin sitten kellarissa biljardia pelaten. Oli oikein hauskaa!

Sunnuntaiaamuna olisi nukuttanut vähän pitempään, mutta onneksi on noita lapsia, jotka pitävät huolen, ettei päivä mene ihan hukkaan… Vieraat lähtivät ennen puoltapäivää ajelemaan koteihinsa Washingtonin suuntaan.

Iltapäivällä sitten mentiin pelaamaan jo viikonlopun perinteeksi muodostunut minigolfturnaus, tällä kertaa sekä Mika että Aki että Miska tekivät omat ennätyksensä, minulla meni vähän kehnommin. Niin joo, ja paparazzikin iski, paikallislehden kuvaaja oli tekemässä juttua Columbian eri harrastusmahdollisuuksista, ja halusi kuvata meitä siihen. Sitten piti yrittää vaan pelata ihan normaalisti ja olla välittämättä siitä, että kuvaaja makaa siellä radalla ja ottaa kuvia hassuista kuvakulmista. Saapa nähdä, sensuroidaanko meidät pois siitä jutusta, vai päästäänkö ihan  lehteen. Loppuilta sitten otettiin rennosti; lekoteltiin, pelailtiin tietsikalla ja kateltiin telkkaa. Oli kunnon nostalgiapläjäys, kun katsottiin Akin kanssa Grease-elokuva alusta loppuun.

Ai niin, ja käytiin sitten hakemassa lauantaina noutamatta jäänyt posti, ja yllätysyllätys, siellä oli rakkaalta siskolta iso paketti täynnä ihania herkkuja ja lukemisia, löytyi monenlaista suklaata ja salmiakkia, naistenlehtiä ja Soundia, Aku Ankkaa ja Roope Setää. Jokaiselle jotakin, erinomaisesti valittu! Olisin ottanut kuvan paketin sisällöstä, mutta siinä vaiheessa, kun se tuli mieleeni, puolet herkuista oli jo hävinnyt, ja lehdet olivat luvun alla. Kiitos siskokulta, ihana yllätys!

Pojilla on vielä tämä viikko ihan normaalisti koulua, ja ensi viikolla on maanantaista keskiviikkoon puolikkaat päivät, sitten heillä alkaa kesäloma. (Oikeasti loma alkaisi jo tällä viikolla, 14.6. mutta niitä talven kotona vietettyjä lumipäiviä pitää muutama korvata takaisin.) Minun loma alkaa vasta sitten, kun lähdetään Suomeen. Tuntuu, että suurin osa ulkosuomalaisista bloggajista on jo mennyt lomalle Suomeen, tai on ihan kohta lähdössä, tai ainakin jo suunnittelee sitä. Meidän lentoon on vielä melkein neljä viikkoa aikaa. Toivottavasti se menee nopeasti!

1. Jos aiot tarjota vieraille jälkiruuaksi jotain uutta, kannattaisi tehdä koe-erä ihan omalle porukalle ensin.
2. Jos löydät hyvältä vaikuttavan reseptin, noudata sitä, äläkä muokkaa ainakaan ensimmäisellä tekokerralla.
3. Kun kuitenkin päätät muokata reseptiä, noudata sitten edes sitä muokattua versiota tekovaiheessa.
4. Jos ostat ihan tätä reseptiä varten silikonivuoan, tarkista kaupassa vuoan koko, ja osta sen kokoinen, mikä reseptissä sanotaan. Eikä kannata ostaa ensimmäiseksi kokeilukerraksi kovin vaikeanmuotoista vuokaa.
5. Kun et ole koskaan ennen vuorannut silikonivuokaa suklaalla, sinun ei ole pakko heti alkaa tekemään vuorauksesta kaksiväristä, vaan voisit kokeilla ensin, onnistuuko se yhdelläkään.
6. Jos reseptissä sanotaan suklaa, käytä suklaata äläkä jotain ihmeen candymelttejä, vaikka ne kuinka olisivat kivan värisiä.
7. Turkinpippureita kyllä voi näköjään rouhia kaulimen avulla, mutta kannattaa laittaa ne tosi vankkaan muovipussiin, koska rouhe on terävää, ja rikkoo ziplock-pussin seinät päästäen jauheen sotkemaan kaiken.
8. Jos reseptissä lukee, että kastiketta tarvitaan 1 desi, sinun ei tarvitse varmuuden vuoksi tehdä siitä tupla-annosta.
9. Ole tarkka mittauksissa. Sillä on väliä, jos turkinpippurikastikkeeseen lorahtaa vahingossa 10% liikaa sokeria.
10. Ei ole hyvä idea sulattaa suklaata kattilassa pienessä tilkassa turkinpippurikastiketta. Suklaa möykkyyntyy, ja joudut kuitenkin sulattamaan suklaan sitten erikseen mikrossa. Muista varata ylimääräistä suklaata kaappiin.
11. Noudata reseptiä myös silloin, kun sulatat suklaan mikrossa. Siis jos suklaa käsketään sulattaa öljyn kanssa, öljyn sijasta ei kannata käyttää esimerkiksi kermaa, vaikka sitä olisikin jäänyt juuri sopiva määrä yli kastikkeen teosta. Öljyn käyttöön voi olla joku ihan oikea syy, esimerkiksi helpompi vuoasta irtoaminen.
12. Jos turkinpippurikastikkeeseen lisää sulatetun möykkyisen suklaan, ne turkinpippurit eivät sitten maistu enää niin paljon (vaikkakin kastikkeen maku sinänsä onkin sitten ihan hyvää). Lisäksi kaikki möykyt eivät sula, vaikka kuinka kuumentaisit seosta, joten joudut sitten valuttamaan seoksen suodatinpussin läpi siivilän puuttuessa.
13. Jos turkinpippurikastikkeesen laittaa hieman liikaa sokeria sekä ylimääräisenä aineksena muutamankymmenen grammaa sulaa suklaata, siitä tulee liian löysää.
14. Jos turkinpippurikastikkeesta tulee liian löysää, kannattaisi keksiä keino saada se paksummaksi, eikä vain luottaa, että ihan hyvin se käy noinkin.
15. Lue resepti myös siitä kohtaa, jossa sanotaan, että pyyhi ylimääräinen öljy paperilla pois vuoasta.
16. Fazerin sinisestä suklaasta tulee raastettuna tositosi hienoa silppua, jolla saat helposti sotketuksi keittiön.
17. Suklaaraastetta ei kannata ripotella paljain käsin, paitsi silloin, jos haluat suklaanaamion käsille.
18. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaadat kastiketta vuokaan ja huomaat, että se on liian löysää, asialle pitäisi tehdä jotain, eikä vain jatkaa kuin et olisi huomannutkaan.
19. Osta jäätelöä aina kaksi puolentoista litran pakettia yhden hinnalla, ja samaa makua molemmat. Se pelastaa tilanteen, kun viimeinkin huomaat, että vuoka on puolet liian iso reseptille.
20. Vuoka olisi helpompi laittaa pakasteeseen, jos pakastimen ovi aukeaisi kokonaan, eikä vuokaa tarvitsisi kallistaa pystyasentoon hetkeksi.

Kaikesta tästä häslingistä huolimatta valmis jäätelökakku oli loppujen lopuksi erittäin hyvän makuista, ja oli se ihan kohtalaisen nättikin.

Alkuperäisenä ohjeena siis herkullisen kuuloinen Marien keittiössä kehitetty Snickers-jäätelökakku. Mika toivoi salmiakkijäätelöä, joten kun turkinpippureita (ja sitä Fazerin sinistä) sattui kaapissa olemaan, kehittelin sitten alkuperäisen ohjeen kommenttiosion turkinpippurikastikkeen perusteella oman versioni kakusta. Monet asiat tekisin nyt vähän eri tavoin, ihan ensimmäiseksi päälliskuorrutteen, joka oli sinänsä ihan OK makuinen, mutta aivan liian kova ja lohkeava. Mutta tosiaan, kakku oli ihan onnistunut loppujen lopuksi, vaikka ylimääräiseksi koristeeksi pitikin pienessä paniikissa keksiä M&M-karkit (taas kerran, mitä sattuu kaapista löytymään), kun auringonkukan keskuksen suklaakuorrutus ei suostunut lähtemään vuoasta ollenkaan irti (kts. kohta 11). Parempiin suihin meni melkein koko kakku.

Tänään oli tosi kuuma ja kostea ilma, sellainen uima-allaskeli parhaimmillaan. Niinpä tehtiinkin nopea lähtö koulun ja töitten jälkeen uima-altaalle. Eväät pakattiin kylmälaukkuun mukaan: broilerilla, juustolla ja kurkulla täytettyjä sämpylöitä, pikkuporkkanoita, herneenpalkoja, minitomaatteja, viinirypäleitä ja vesipulloja. Ja altaalle, oltiin siellä ensimmäisten joukossa hiukan ennen neljää. Meidän lähiallas aukeaa arkisin puoli neljältä ja menee seitsemältä kiinni.

Viihdyttiin sitten altaalla ihan koko ilta. Me lähdettiin varttia vaille seitsemän kotiin, kun uimavalvojat hätyytteli ihmiset pois vedestä, kun ensimmäiset ukkosen jyrähtelyt kuuluivat. Oli tosi kiva muutama tunti, uitiin niin kauan, että tuli kylmä, lämmiteltiin rantatuoleilla auringossa lukemassa kirjaa niin kauan, että tuli kuuma, taas uitiin jne. Ja välillä syötiin herkullisia eväitä. Tuossa ylempänä kuva meidän altaasta, ei tältä illalta, kamera ei ollut nyt mukana, vaan siltä eka kerralta toukokuun puolella, kun siellä käytiin.

Niin, ukkonen tosiaan alkoi silloin ennen seitsemää, ja kesti melkein puolilleyöhön saakka. Se oli melko raju myrsky, telkkariinkin tuli kesken ohjelman ruudun laitaan varoitusmerkki ukkosesta. Miskaa pelotti, nukahtaminen oli vähän hankalaa. Akikin meni jo yhdeksän kieppeillä sänkyyn, mutta salamat välähteli Akin huoneeseen kaihdinten raosta niin paljon, ettei uni tullut.

Kävinkin sitten Akin kanssa kävelemässä lähikukkulalla kymmenen aikaan illalla, yöpuvussa! , katsomassa tarkemmin niitä salamoita. Tosi komeita olivat, muutama levisi läpi koko taivaan niin, että oli yhtäkkiä ihan valoisaa. Yritin ottaa niistä kuvia, laitoin kameran asentoon, jossa se otti koko ajan sekunnin välein kuvaa samasta kohtaa, muistikortin täyteen. Muutama salama siihen vajaaseen tuhanteen kuvaan (otin pari videotakin) sattui, suurin osa jäi kuvan ulkopuolelle. Tässä oikealla kollaasi kolmen sekunnin ajalta, ensin ihan pimeää, sitten vähän välähtää, ja seuraavaksi taivas on ihan valoisa, vaikkakin kuva-alueen ulkopuolella enimmäkseen. Alimmainen kuva tärähti pahasti, kun piti alkaa ihailemaan komeaa läpi taivaan menevää salamaa, mutta näkee siitä kuitenkin sitä eroa aikaisempiin.

Huomaattehan, että kuvan saa klikkaamalla koko ruudun pituiseksi, ja kun vielä siinä klikkaa kuvaa, se suurenee niin isoksi, että sitä pitää vierittää alaspäin, että näkee kaikki kuvat.

Täytyy nyt selventää tuota edellisen postauksen postilatikko-asiaa vielä, kun siitä niin kovasti keskusteltiin kommenttilootassa.

Kyllä tosiaan täällä maassa on vielä suurella osalla käytössä ne putkimaiset postilaatikot. Muovisia ja metallisia olen nähnyt, puisia en muista bonganneeni. Tämä kuva on näpätty helmikuussa yhdellä ajomatkalla:

Noita siis edelleen löytyy pilvin pimein, mutta lähinnä haja-asutusalueilla. Näissä lähiöissä, mihin meidänkin omakotialue laskettaneen, postilaatikot on tuollaisia edellisen postauksen kaltaisia ryhmittymiä. Myös rivitaloissa on nuo ryppäät, mutta suurimmassa osassa kerrostaloja, missä minä olen käynyt, posti tulee sitten alaoven sisäpuolelle, seinässä oleviin lokerikkoihin, eli monenkaan kerrostalon pihalla ei noita em. postilokeroryhmittymiä näy.

Minua niin häiritsee, kun tämä blogi haamupäivittyy tällä hetkellä blogilistalla monta kertaa päivässä, niin on pakko kirjoitella jotain, vaikka ei just nyt olisi oikein mitään asiaakaan. Mutta laitanpa vaikka sitten pari kuvaa, jotka nappasin lauantaiaamuna, kun odottelin kävelyseuraa, jota ei sitten koskaan tullutkaan.

Tuossa ensimmäisessä siis meidän tontin reunalla oleva paloposti. Noita on täällä ympäriinsä, ja värit vaihtelee kaikissa sateenkaaren väreissä, osa on monivärisiäkin. Mutta minusta tuo meidän on ihan kaunis. Pari kertaa ollaan nähty, kun jotkut miehet on siitä käyneet vettä ottamassa.

Ja toisessa kuvassa on meidän postilaatikot. Sijaitsee tuossa vastapäätä meidän taloa, kadun toisella puolella. Meidän luukku on numero 7. Posti tulee tänne puoli viiden aikaan, kuutena iltapäivänä viikossa, eli myös lauantaisin. Jos joukossa on muutakin kuin kirjepostia, esimerkiksi paketti, joka ei mahdu lokeroon, niin sitten omasta luukusta löytyy vain toisen ison lokeron avain, ja sitten sieltä isosta lokerosta löytää kaiken postinsa. Ihan näppärä systeemi. Joulun aikaanhan postimiehet toi paketit ihan ovelle asti, nähtävästi ei nuo kaksi isoa lokeroa riittäneet, kun kaikki sai paketteja. Suurin osa postista on ihan mainoksia, kaiken maailman kuponkeja, luottokorttihakemuskirjeitä sun muuta. Onneksi välillä tulee oikeaakin postia, ja joka perjantai tai lauantai Aku Ankka, jee.

Loppuun vielä kuvat samaisena lauantaiaamuna pojista napatut kuvat, Miska lauleskelee MP3:n luurit korvilla nykyään koko ajan. Tuossa taisi olla menossa Mikki Hiiri merihädässä.  Aki kiipesi pihapuuhun, mahtoikohan katsella, että joko sitä kävelyseuraa näkyy…

Hih, iglukakusta jäi vähän vaahtokarkkimassaa yli, ja se odotti viikon verran inspiraatiota. Eilen sitten sain aikaiseksi värjäillä massan eri värisiksi palloiksi, ja kokeilla nallejen tekoa, olipa mukava väkertää. Tällaisia tuli. Miskan kanssa aseteltiin nallet eväsretkelle "ruohikolle" hunajapurkin kanssa. Huomattehan auringonkukan, jonka ympärillä ampiainen pörrää, ja pari ampiaista siellä pesänsä ympärillä pyörii. Nalletytöltä on päässyt ilmapallo karkuun, voihan mokomaa. Kynä ei kuulu sommitelmaan muuten kuin antamassa vähän kokoperspektiiviä.

Nalleille kävi loppujen lopuksi huonosti. Kunhan kuva oli otettu, ne joutuivat parempiin suihin. Makeita olivat (ja melko tahmeita, niinkuin kiillostakin huomaa; seuraavalla kerralla pitää muistaa laittaa enemmän tomusokeria…). Voisin yrittää lähiaikoina väkertää samantapaisia marsipaanista, sitäkin kun jäi yli pingviinistä ja kukista. Harjoittelu on hauskaa!
Vielä kun oppisin ottamaan tarkempia kuvia…

Muutava viikko sitten kirjoitin kummankin pojan kavereiden äideistä. Voisin päivittää sitä juttua nyt.

Sonyan äidin kanssa siis juttelin silloin oikein ystävällishenkisissä merkeissä, ja Sonya sitten kävi meillä kylässä eräänä maanantai-iltana. Äitinsä oli häntä tuomassa, ja silloinkin juteltiin pihalla pitkään, minusta ihan kivoja. En tiedä, mikä siinä meni vikaan, mutta jotain mystistä siinä tapahtui. Nimittäin tuon kyläilyn jälkeen Sonyan äiti ei ollut meitä huomaavinaankaan, suurinpiirtein käänsi selkänsä, jos satuttiin koululle yhtäaikaa. Mikakin tuon huomasi, ihmetteli, että kun ei enää ollenkaan katso päin, eikä tervehdi. Minä yritin yhden kerran oikein mennä väkisin koulunpihalla juttelemaan; kiitin, miten kiva oli, kun Sonya oli meillä kylässä ja kyselin, voisiko Sonya tulla toistekin. Äitinsä sitten siinä vähän vältellen vastasi, että kylläkyllä, Sonya niin tykkää käydä vaikka minkälaisissa paikoissa kylässä! Ja alkoi juttelemaan vieressä seisovan naisen kanssa, eikä katsonut minuun päinkään enää ollenkaan.

Sen jälkeen ei olla oltu missään tekemisissä. Miska sanoi nyt viikonloppuna, että Sonya on muuttunut häntä kohtaan ihan kummalliseksi, että ei se ole enää hänen kaveri. Minä kysyin, että millälailla kummalliseksi, ja Miska sanoi, että ei se puhu enää hänelle mitään. Itse asiassa Sonya oli myös siellä Abigailin synttäreillä lauantaina, eikä kyllä moikannut meistä ketään. Joku siis meni kyläilyssä pieleen, mutta me vain ei tiedetä mikä. Enkä kyllä ihan oikeasti kehtaa alkaa sitä kyselemäänkään, olkoon!

Sitten se Oscarin äiti, Maria. Reilu viikko sittenhän me käytiin siellä espanja-kävelyllä, ja minulla oli niin hauskaa. Kovasti sanoin, että otetaan ihan minä iltana tahansa uusiksi, tai viikonloppuaamuina. Aki sitten on koko viikon yrittänyt saada Oscarin kanssa sovittua kävelytreffejä meille äideille, ja perjantai-illalle ne sovittiinkin. Mentiin Akin kanssa sovittuun aikaan Oscarin luokse, mutta eipäs äitinsä ollutkaan vielä kotona. Sinänsä ihan ok, kyllähän sitä voi joutua jäämään ylitöihin yllättäen. Kummalliseksi asian tekee lähinnä se, että sitten sovittiin, että Oscar ja äitinsä hakevat Akin uimaan ja minut kävelylle seuraavana aamuna, kunhan ehtivät. Itse ehdottivat että joskus 9-10 aikoihin.

No, mehän oltiin Akin kanssa valmiina yhdeksän pintaan, minä menin puoli kymmenen aikaan ulos nurmikolle auringosta nauttimaan ja odottelemaan. Kun puoli yhdeltätoistakaan heitä ei vielä kuulunut, soitettiin sinne, ja saatiin kuulla, että ei se aamupäivä käykään heille. Oscarin isoveli Pedro oli puhelimessa, ja kuulin, kun hän neuvotteli äitinsä kanssa, että mikä aika hänelle sitten sopisi. Äitinsä sanoi taustalla, että illalla seitsemältä olisi hyvä. No, sehän meille passaa, ei siinä mitään. Mutta iltapäivällä joskus kahden jälkeen Oscar tuli meillä käymään ja sanoi, että eivät he ehdikään tänään ollenkaan, ja kävisikö huomisaamu kuitenkin. Kiitin kovasti, että oli tullut ilmoittamaan, että ei tällä kertaa turhaa odoteta, ja sanoin, että meillä ei ole mitään suunnitelmia, että voivat tulla hakemaan meitä ihan milloin vain heille sopii. No, tänään on sitten ollut vähän sateisempi ilma, arvasinkin aamulla, että ei varmaan mennä minnekään kävelylle. Mutta ei heistäkään ole kyllä yhtään mitään kuulunut. Periaatteessa voisi odottaa, että soittaisivat tai laittaisivat sähköpostia tai meseviestiä, mutta ei…

Eihän nämä tapaukset sinänsä kovin merkittäviä ole. Ei täällä ole pakko yhtään kavereita saada, pärjään kyllä hyvin vanhoillakin, Suomessa olevilla. Olisi silti kiva tietää, että mikä näissä on taustalla, kulttuurierojako vain, vai jotain tosi typerää, mitä olen tehnyt tai sanonut, enkä vaan itse tajua…???

Miskalla oli tänään jännittävä päivä. Iltapäivälle oli paljon ohjelmaa; ensin Jaredin syntymäpäiväjuhlat ja sen jälkeen kohta Abigailin syntymäpäiväjuhlat. Kumpikin sankari on Miskan luokalla, ja täytti 6 vuotta.

Jaredin synttärit oli Jaredin kotona, sinne tuli FunBus ohjelmanumeroksi. FunBus on sellainen linja-auto, jonka sisälle on rakennettu erilaisia lapsille sopivia leikkimis- ja liikkumisratoja ja -juttuja. Se oli ollut tosi kiva, Miska kertoi, että siinä oli ollut pallomeri ja trampoliini ja vaikka mitä hauskaa. Sitten loppuohjelma oli ollut Teräsmies-teemalla, oli ollut kaksi Teräsmieskuviollista muffinssikakkua, ja Teräsmies-pinata sitten loppunumeroksi. Lapset saivat kotiintuomiseksi Hämähäkkimies-sormukset, FunBus-frisbeet ja kasan karkkia, minkä saivat kerättyä siitä pinatasta.

Oli ollut tosi kiva parituntinen. Miska hehkutti, että hän eka kertaa pääsi täällä synttäreille, kävi FunBus’sissa, ja eka kertaa söi muffinssikakkua ja eka kertaa sai lyödä rikki pinataa. Ainoa vähän negatiivinen yllätys oli ollut se, että lahjoja ei avattukaan suomalaisittain, niin että kaikki näkisivät, mitä sankari oli saanut, vaan ne laitettiin lahjapöydälle paketeissaan esille, ja nähtävästi sitten avattiin illalla joskus juhlien päätyttyä. Miska olisi halunnut nähdä, mitä Jared piti hänen antamistaan Shrek3-Unopelikorteista.

Sitten seuraavat, Abigailin synttärit, oli järjestetty meidän lähi-uimahalliin. Se halli oli vuokrattu ihan näitä juhlia varten, kenelläkään muulla ei ollut sinne silloin asiaa. Nämä juhlat alkoivat mennä pieleen siinä vaiheessa, kun mentiin hallille. Oltiin siellä melko tarkkaan puoli viideltä, johon aikaan kutsussa oli sanottu juhlan alkavan. Siellä ei ollut kertakaikkiaan ketään silloin. Muutaman minuutin odottelun jälkeen paikalle tuli kolme työntekijää, jotka sanoivat, että heidän mielestään se juhla alkaisi viideltä. Minä, Aki ja Miska muisteltiin sitä kutsua, ja kaikki oltiin sitä mieltä, että kyllä siinä luki, että puoli viisi alkaa ja puoli seitsemään kestää.

Jäätiin sitten odottamaan, Miska ei suostunut lähtemään kotiin puoleksi tunniksi; sanoi, että haluaa olla paikalla, kun Abigail tulee. Seisoskeltiin siis siinä hallin edessä paahtavassa auringonpaisteessa puoli tuntia. Viideltä mentiin sisälle, edelleenkään ei ketään muuta ollut tullut kuin ne em. työntekijät. Olivat sentään aukaisseet ulko-ovet niin että päästiin sisälle. Sitten he kertoivat meille, että olivat juuri saaneet pomoltaan kuulla, että juhlat alkavatkin puoli kuudelta. Huoh. Mietittiin jo, että ollaanko edes oikeana päivänä liikkeellä, eli odotetaanko oikeita juhlia. Työntekijät kertoivat tilaajan sukunimen, mutta se oli ihan outo, me muuthan ei Abigailin sukunimeä edes tiedetty, mutta Miskakaan ei sitä sukunimeä tunnistanut. Miska kuitenkin sanoi, että ihan varmasti Abigail oli eilen koulussa sanonut, että nähdään sitten huomenna.

No, Abigail sitten onneksi tuli perheineen vartin yli viisi. Hetki juteltiin Abigailin äidin kanssa, hän kertoi, että nämä ovatkin Abigailin ja jonkun toisen tytön yhteisjuhlat, siksi varaajan sukunimi oli ollut ihan outo. No, tästä johtuen sitten loppujen lopuksi osallistujista vain kolme oli Miskalle tuttuja, eli samalta luokalta. Yhtään tuttua poikaa ei ollut joukossa. Kysyin, olisiko meidän (eli minun ja Akin) syytä jäädä paikalle vai lähteä pois, Abigailin äiti sanoi, että ihan miten vaan. Päätettiin jäädä ainakin hetkeksi.

Ensin istuttiin syrjässä ja katseltiin, kun järjestelevät perheet laittoivat paikkoja kuntoon, kantoivat tavaroita yms. Vähän ennen puolta Abigail kävi sanomassa, että nyt voidaan mennä sinne allasalueelle. Miska otti samantien t-paidan pois päältä, uimashortsit oli jo valmiina jalassa. Altaassa oli jo pari tyttöä, niitä toisen juhlakalun perheeseen kuuluvia, käynyt hyppimässä, Miskakin sinne sitten meni polskimaan. No, heti sen jälkeen yksi tyttö tuli sanomaan, että altaassa ei saa olla. :-O Puoli allasta oli varattu vesiliukumäen laskemiseen ja toinen puoli liaanihyppelyihin ja pomppulaudalta hyppimiseen. Pienten lasten kahluuallas oli sitten muuta polskimista varten, mutta sinne Miska ei suostunut menemään, kun ei kuulemma ole enää mikään vauva. Siellä kahlaajat näyttivätkin olevan alle 4-vuotiaita kaikki.

Jonkun aikaa istuttiin penkillä katselemassa sitä touhua. Kaikki näyttivät tuntevan kaikki, meitä ujostutti alkaa kenenkään kanssa juttelemaan eikä kukaan tullut meille mitään sanomaankaan. Sitten Miska päätti, että haluaa mennä laskemaan isoilla renkailla vesiliukumäkeen. Aki lähti kiipeämään Miskan kanssa sinne huipulle, henkiseksi tueksi. No, arvasin kyllä, ei Miska uskaltanut sitä laskea alas, portaita pitkin tulivat molemmat takaisin. Hetken sitten katseli muitten touhuja, ja sitten päätti, että haluaa mennä liaanilla hyppäämään veteen. Jonotti ensin kiltisti sinne pitkän aikaa, mutta kun hänen vuoronsa tuli, uimavalvoja sanoi, että uimalasien kanssa ei saa sinne mennä. Miska joutui siis tulemaan takaisin tuomaan lasit pois, ja menetti paikkansa jonossa. No, kärsivällisesti meni sitten uudestaan jonottamaan. Hyvin sujui liaanihyppy, ja hienosti lähti siellä vedessä uimaan laitaa kohti, muutaman metrin päähän.

Mutta ei oltu otettu huomioon, että se Miskan uintityyli, puolittain sukellusta, puolittain uintia, näyttää muiden silmissä hassulta, tai ainakin liian hitaalta. Nämä täkäläiset kun pienestä asti viettää puolet vuodesta vedessä, niin osaavat jo ennen eskari-ikää uida älyttömän hyvin, tai ainakin nuo lapset, joita näillä kutsuilla oli, osasivat mennä tosi nopeasti kaikkia eri tyylejä. Uimavalvoja hätääntyi altaan reunalla; luuli, ettei Miska saa uitua laitaan asti, kun ui hitaasti ja sukelteli ihan rauhassa välillä. Eikä sitten antanut mahdollisuuttakaan, vaan heitti pelastusrenkaan, tai sellaisen laudan, mihin komensi Miskaa tarttumaan, ja veti Miskan sillä laidalle. Ja sanoi, että Miska ei saa uudestaan mennä liaaneihin, eikä hypätä pomppulaudaltakaan, kun ei kerran osaa uida! No höh, toisaalta, ymmärränhän minä sen, että eivät voi ottaa riskejä. Hyvä sinänsä. Mutta Miskalle tosi kamalaa, kun juuri oli hehkutettu sitä, kuinka hyvin ja pitkään hän jo osaa uida. Nyt sitten yhtäkkiä joku alkaa mollaamaan ja sanoo, ettei saa mennä veteen. Pah.

Miska tuli itku kurkussa takaisin penkille, ja ihan syystä valitti sitä, että ei hän voi tehdä mitään. Vauvojen altaaseen ei suostu menemään, isompaan altaaseen ei saa mennä muuten vaan polskimaan. Liukumäkeen hän ei uskalla mennä (Akikin muuten sanoi, että ei olisi uskaltanut, oli kuulemma hurjan korkealla. Portaiden yläpää ei edes näy sinne uimahallin sisälle, niin en itse tiedä, missä asti se on.), ja pomppulaudalle ja liaaniin hän ei saa mennä. Mitään muuta tekemistä siellä ei ollut. Olivathan nuo kantaneet sellaisia koristeltuja muffinsseja silloin tullessaan, ja pussimehuja, eli tarjoilua olisi sitten myöhemmin. Mutta Miska ei välittänyt niistä muffinsseista kovasti Jaredinkaan luona, eli ei niitä odottanut innolla. Ja pussimehu (täällä yleinen pillimehutyyppi) on molempien poikien mielestä pahaa.

Kukaan ei ollut kiinnostunut juttelemaan meidän kanssa, mistään muusta ohjelmasta (paitsi siitä muffinssitarjoilusta) ei ollut mitään havaintoa, Miska nieleskeli kyyneleitä. Lahjatkin oli kuskattu jonnekin näkymättömiin, edes lahjapöytää ei ollut näkyvillä, eli lahjoja tuskin aukaistaisiin kaikkien nähden. Miska oli antanut Abigailille korurasian, johon kuului koristeita, helmiä ja muita kimaltelevia juttuja, joilla sai itse koristella sen rasian mieleisekseen. Mutta sitäkään siis ei nähtäisi, että oliko mieleinen vai ei.

Päätettiin lähteä kotiin, puoli tuntia juhlien alkamisen jälkeen. Miskalla oli hurjan paha mieli, olisi ihan samantien halunnut lähteä Suomeen takaisin; sanoi, että ei koskaan Suomessa olisi noin tyhmiä juhlia, missä ei pysty yhtään mitään tekemään. Ja sanoi, että melkein päätti, että ei kyllä tartu siihen tyhmään pelastuslautaan, kun kerran tietää, että osaa uida ja pääsee ihan hyvin sinne laidalle itsekin. Mutta se valvoja oli sanonut niin tiukasti, että oli sitten ollut pakko.

No, monen jutun summa, eipä siihen voi paljon mitään sanoa. Mutta nyt on siis koettu kahdet hyvin erilaiset amerikkalaiset synttärit, ja taidetaan olla edelleen sitä mieltä, että eiköhän ne meidän perinteiset suomalaiset kemut, missä on sopivasti porukkaa niin, että kaikki ehditään ottaa huomioon, on parhaat… vakka kyllä se Miska jo ennen nukkumaanmenoa kysyi, että voisiko sellaista FunBussia tilata meillekin jonain päivänä.

Ps. Mitenkähän tämän tulkitsisi, kun huomasin, että niistä kivoista synttäreistä, jotka kuitenkin kesti kaksi tuntia, on kerrottavaa vain kaksi kappaletta, kun taas niistä ikävämmistä, joissa varsinaisesti loppujen lopuksi oltiin vain puoli tuntia, tuli tekstiä peräti yhdeksän kappaletta? Huonoja kokemuksia levitetään enemmän kuin hyviä?

Huomasin juuri, että minulla on jäänyt raportoimatta pari juttua, jotka Miska on oppinut. Ensinnäkin, R pärähtää jo ihan komeasti, joskaan ei muista vielä sanoa sitä yleensä. Mutta kunhan muistuttaa, niin sitten se tulee oikein komeasti oikeaan paikkaan, isolla voimakkuudella. Eiköhän tuo automatisoidu ajan kanssa, hieno juttu. S suhahtaa edelleen ihan niinkuin minullakin, joitain asioita sitä toivoisi, että lapset eivät itseltä oppisi…

Mutta sitten se tärkeämpi. Ollaan vietetty nyt melko monena iltana aikaa tuolla meidän lähimmällä ulkouima-altaalla. Kelit on olleet tosi lämpimät, naapuri huikkasi eilen, kun kävelin siitä ohi, että ei täällä yleensä tähän aikaan tällaiset kelit ole, vaan vasta heinäkuussa. Pyöritteli silmiään, että millaistahan sitten heinäkuussa on… Nyt lämpömittari keikkuu kolmessakymmenessä joka päivä, aurinko helottaa ja on jo melkoisen kosteakin ilma. Niin, Miska on sitten siellä altaalla harjoitellut urakalla uimista, ja yhtenä päivänä sitten jaksoi uida/sukeltaa, eli pysyi pinnalla altaan päästä päähän, ja puoleen väliin takaisikin. Allas on arviolta 20 metriä pitkä, ehkä. En voi sanoa sitä uimiseksi, koska Miska on vielä parempi sukeltamaan kuin uimaan, eli ehkä puolet matkasta Miska sukelsi, nippanappa pinnan alla, mutta kuitenkin, ja sitten aina ui sen matkaa taas, että sai hengitettyä välillä, ja sitten taas sukelsi. Mutta kuitenkin, pääsi altaan päästä päähän, ja sillä tienasi itselleen viisi dollaria. Jee!

Niin, se säätiedotus tälle viikonlopulle ja ensi viikolle. Lämmintä piisaa, jokusen kerran ukkonen yrittää vähän viilentää ilmaa, mutta ei kuitenkaan siinä onnistu. Niin, ja nuo lämpötilathan on sitten varjossa… aurinko kun paistaa, niin on melko paljon kuumempi. Tarkenee!

• Sat Jun 2 Mostly Sunny 31°
  Sun Jun 3 Showers 26°
  Mon Jun 4 Scattered T-Storms 28°
  Tue Jun 5 Isolated T-Storms 27°
  Wed Jun 6 Mostly Sunny 28°
  Thu Jun 7 Partly Cloudy 28°
  Fri Jun 8 Partly Cloudy 34°
  Sat Jun 9 Scattered T-Storms 31°
  Sun Jun 10 Partly Cloudy 29°