Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

No niin, eilen sitten oli se kauan odotettu päivä, että pojat pääsivät taas kouluun. Ensitunnelmat illalla ainakin olivat riemukkaat, molemmilla oli ollut oikein mukava päivä. Etukäteen kyllä jännitti kovasti, kumpikaan ei oikein saanut unta edellisenä yönä, Aki itse asiassa valvoi aamuyöhön asti. No, sitä enemmän sitten väsytti itse kutakin eilen illalla…

Miska sanoi, että eka luokalla on vielä kivempaa kuin eskarissa, ja Aki sanoi, että oli ollut oikein mukava mennä taas kouluun, ja että oli saanut suurin piirtein ne aineet lukujärjestykseensä, mitä oli toivonutkin. Näillä kun on yläasteella neljä eri kautta lukuvuodessa, ja aineet vaihtuu sitten kausittain. Aki ei ehdi olla kuin tämän eka kauden täällä, ja ihan vähän toista, joten toivoi saavansa ne kivat aineet tähän eka kaudelle. Nyt sillä sitten on matematiikkaa, maantietoa, yhteiskuntaoppia, kuvaamataitoa, liikuntaa ja sitä ESOLia, eli englantia toisena kielenä.

Niin joo, Miskahan oli eniten odottanut sitä koulubussikyytiä. Tohkeissaan lähdettiin saattelemaan Miska bussille. Vaan bussiapa ei sitten ikinä tullutkaan! Sitä yritin selvitellä sitten koko päivän, että missä oli vika, mutta en saanut ketään asiasta tietävää puhelimen päähän. No, iltapäivällä, kun Miska tuli bussilla koulusta, mentiin vastaan, ja kysyin sitten kuskilta siitä aamuisesta, että miksi ei bussia näkynyt. Kuski sanoi, että kulkee reilun viisi minuuttia etuajassa näin ensimmäisinä päivinä… :-O Oho, ei me sellaista kyllä arvattu ottaa huomioon. Oltiin kyllä noin viisi minuuttia ennen pysäkillä, mutta nähtävästi se oli sitten mennyt juuri ennen meidän tuloa. No, onneksi siitä ei sen kummempia harmeja meille koitunut, kun Miska saatiin itse autolla kouluun ajettua. Kuski lupasi sitten seuraavana aamuna katsella, että Miska varmasti ehtii kyytiin. Tänään en ollut itse enää saattamassa, mutta Mika laittoi minulle sitten viestiä töihin, että Miska oli päässyt nyt bussilla menemään.

Kuvassa Miska kävelemässä koulubussille, ja omassa luokassaan, eilen aamulla. Aki oli niin nopea, että en ehtinyt kuvaamaan sen lähtöä.

Meillehän tuli sunnuntai-iltana vieraita. On tosi kivaa! Pieniä ongelmia heillä oli tullessa tullissa, kun olivat ottaneet mukaan vauvanruokapurkkeja. Tänne kun ei periaatteessa lihatuotteita saa tuoda, mutta näköjään se käytännössä tarkoittaakin vain naudanlihaa. Tullimiehet olivat kauan tavanneet pilttipurkkien tuoteselosteita, ja ottaneet pois ne kaksi, jossa oli naudanlihaa. Kala, kana ja possu saivat jatkaa matkaa tänne.

Eilen sitten käytiin illalla Cheesecake Factory -ravintolassa syömässä vieraiden tulon ja ekan koulupäivän kunniaksi. Kannatti käydä; ruoka oli erinomaista ja annokset valtavia. Ja ihanaa juustokakkua tietysti jälkiruuaksi .

Loppukevennykseksi: Miska oli odottanut kovasti Matteuksen (1 v.) tuloa. Hän kun niin tykkää hoidella vauvoja, sanoi hän. No, Miska ja Matteus tutustuivat jo silloin sunnuntai-iltana hyvin, ja Miska oli tohkeissaan. Eilisen illan Miska sitten touhusi kovasti Matteuksen kanssa, leikki ja hoiti. Mutta nukkumaan mennessä Miska sanoi, että ei hän taidakaan haluta alkaa enempää hoitamaan vauvoja, kun se onkin näköjään melko rankkaa hommaa, jos sitä joutuu tekemään pitemmän aikaa…

Kirjoitetaanpas toinenkin postaus heti perään. Tuli muutama pikkuasia mieleen tässä, kun käväisin äsken elokuvissa.

Ensinnäkin, näitä kaupungissa asumisenhyviä puolia on, että vaikka saisi puolta tuntia ennen elokuvan alkua mieleen, että olisipa oikeastaan ihan kiva just nyt päästä elokuviin, niin sehän onnistuu. Meillä on täältä elokuvateatteriin n. 4 km matkaa, lähdin kotoa 10 minuuttia ennen leffan alkuaikaa, ja hyvin ehdin ostaa lipun ja nähdä mainoksiakin ennen elokuvan alkua. Ylellistä, kun vertaa kotosuomen tilanteeseen, jossa täytyy kotoa lähteä ainakin tuntia ennen näytöksen alkua, että ehtii.

Toiseksi, elokuvalipun hinta oli muuten melko kohtuullinen näin aamupäivällä. Ennen puoltapäivää alkaviin näytöksiin maksoi lippu 5 taalaa, eli alle 4 euroa. Sen verran maksan mieluusti, ihan kohtuuhinta on. Vaikka sitten vähän huonostakin elokuvasta…

Mistä päästäänkin sitten kohtaan kolme. Ei ikinä kannattaisi mennä katsomaan elokuvaa sen jälkeen, kun on lukenut kirjan, jonka pohjalta elokuva on tehty. Kyllähän minä sen tiedän; niin monta kertaa olen pettynyt, mutta kun sitä aina vain jaksaa uskoa, että josko tämä kerta olisi poikkeus. Kävin siis katsomassa Nanny Diaries -elokuvan. Olin aiemmin tänä vuonna jo lukenut sen kirjan, arvostelu löytyy täältä. Kirja sai minulta 3,5 tähteä viidestä, elokuva korkeintaan 2. En jaksa ymmärtää, miksi hyvän kirjan juonta pitää väenvängällä muuttaa elokuvaa varten. Ymmärrän, jos jotain jätetään pois, kun ei kaikki mahdu mukan, mutta en ymmärrä, että ihan vain muutoksen vuoksi muutetaan joitain yksityiskohtia. Huoh. Ja se loppuratkaisu… No, jokainen tietää, miten tässä maassa pitää elokuvien loppua, Onneksi kirja ei ollut ihan yhtä yleisöä nuoleskeleva.

Sitten vielä se neljäs asia tähän sekasalaattiin, eli sää. Ilma on ihana! Lämmintä on himpun päälle 30, aurinko paistaa. On kuuma ja hiostava, ja voin ymmärtää, että kaikki ei tästä tykkää, mutta minä otan tämän paljon mieluummin kuin samanverran pakkasta. Mennään vähän ajan päästä tuonne vielä auki olevalle uima-altaalle, siellä on kiva pulikoida tällä kelillä.

Ja siitä päästään vielä viidenteen, ja samalla viimeiseen asiaan tällä kertaa. Uima-altaiden aukioloajat! Täällä meidän kaupungissa on 23 uima-allasta, joita saa vapaasti käyttää, kun liittyy Columbia Associationin jäseneksi. Samalla jäsenkortilla sitten pääsee myös muihin juttuihin, kuten minigolfiin, kuntosalille, tenniskentille yms. aktiviteetteihin. Tosi hyvä juttu! Mutta kun ne altaat on niin vähän aikaa auki! Toukokuussa täällä olisi jo hyvin voinut mennä ulos uimaan, mutta eihän altaat vielä silloin olleet auki, vasta kesäkuussa. Ja kesän aikanakin ne aukeaa vasta klo 12, ja menee kiinni klo 19. Aamupäivälläkin olisi kiva mennä uimaan, ja illallakin joskus voisi olla pitempään. No, nyt sitten elokuussa, kun täällä on periaattessa kuumat kelit koko ajan (johon tietty on poikkeuksiakin, niinkuin olen hetki sitten valittanut), suuri osa altaista on jo mennyt kiinni. Muutama allas on vielä viikonloppuisin auki, ja jokunen sentään vielä arkisinkin, mutta silti. En voi ymmärtää, miksi kaikki altaat eivät hyvinkin voisi olla ainakin koulun alkuun asti auki joka päivä, ja mielellään ainakin puolet sen jälkeenkin, edes viikonloppuisin. No, nyt vielä hetki saadaan nauttia polskinnasta, kunhan valitaan oikea paikka, pari meidän lähintä allasta on jo suljettu kokonaan tältä kesältä.

Jep, tulihan tätä tässä, eiköhän tämä riitä tältä erää…

Maanantaina alkaa pojilla taas koulu. Pari viimeistä kesälomaviikkoa on vissiin olleet melko tylsiä, kun molemmat odottaa kovasti maanantaita. Aki on pari päivää järjestellyt papereitaan reppuun ja kyniään penaaliin, miettinyt kouluaineita, opettajia ja luokkia. Viimeiset kesätehtäväksi annetut matematiikanlaskutkin saatiin (tai siis Aki sai, minä katselin päältä) valmiiksi eilen, joten senkin puolesta on hyvä mennä kouluun.

Miskaa jännittää eniten bussikyyti. Viime vuodenhan Mika vei Miskan kouluun ja haki pois, nyt Miska haluaa alkaa kulkea koulubussilla. Siitä koulubussilla menosta on nähty untakin, ja jutellaan harva se päivä, Miska varmistelee aikatauluja ja pysäkkejä ja kyselee kaikkea. Eilen oli Miskan koululla avoimet ovet, jolloin oppilaat pääsivät tutustumaan uusiin luokkiinsa ja opettajiinsa. Tosiaan, Miskalla vaihtui opettaja, Ms Bien’in sijasta nyt on Ms Kauffman. Luokkakaveritkin vaihtuivat osittain, ehkä puolet on samoja, mitä eskarissa oli. Näitä ekaluokkalaisia kun on neljä rinnakkaisluokkaa, niin koulu halusi laittaa luokat uusiksi niin, että oppilaat olisivat suht samantasoisten kanssa samassa luokassa. Miskan luokalla on 18 oppilasta. Ja sitten tietenkin se luokkahuone vaihtui, koska joka opettajalla on oma luokkahuoneensa.

Otin muutaman kuvan Miskan koululta, kun siellä käytiin. Tässä esillä Miskan uusi opettaja, osa Miskan uutta luokkaa, ja mediakasvatustila (eli kirjasto), jonka läpi Miska omaan luokkaansa aina menee. Luokissa oli pulpetteihin laitettu oppilaiden nimet, nyt sitten tiedetään, misä on Miskan pulpetti, ja ketä hänen pöytäryhmässään on. Miska oli iloinen, että siinä hänen ryhmässään oli mm. Jared, jonka synttäreillä Miska silloin keväällä oli, ja muutkin lapset olivat ainakin vähän tuttuja.

Kävin eilen kirjastossa hakemassa uutta kuunneltavaa työmatkoille. Meidän kirjastossa on ihan valtavat valikoimat äänikirjoja, sekä cd:llä että kasetilla. Eksyin sitten katselemaan myös DVD-hyllylle, ja vaikutuin! Mahdottoman paljon vanhoja klassikkoelokuvia, tuoreita menestysleffoja, ja ennen kaikkea, kaikki tv-sarjat mitä voin kuvitella, DVD:llä, kenen vain lainattavana. Sieltä löytyi mm. Mork ja Mindy (muistattehan kaikki sen nano-nano-miehen ), Teho-osasto, Frendit, Vihervaaran Annat, Miss Marplet ja Poirotit, 4400, Kaikenkarvaiset ystävämme, Onnen päivät, Gilmoren tytöt, ihan laidasta laitaan, kaikki tuotantokaudet, useana kappaleena, hyllyssä odottamassa lainaajiaan. Wau! Kunpa olisi paljon luppoaikaa, katsoisin kaikki jo melkein unohtuneet sarjat läpi!

Toinen kirjastoon liittyvä juttu, josta ollaan nautittu koko kesä, on Reading Road Trip. Se on lapsille suunnattu kesälukuohjelma, johon pystyi rekisteröitymään kesäloman alussa ja joka loppui nyt viime viikolla. Miska ihan sattumalta pääsi siihen mukaan, vaikka ei osattu sellaisen perään kyselläkään. Oltiin vaan kesän alussa kirjastossa, ja kysyttiin lastenkirjastotädiltä, onko olemassa lisää samantapaisia kirjoja, mikä viimeksi oli lainassa. Miska kun kovasti tykkäsi kirjasta "Did dinosaurs eat pizza? : mysteries science hasn’t solved". Kirjastotäti sitten suositteli Miskalle  kirjoja "How do dinosaurs say goodnight?" ja "How do dinosaurs eat their food?, jotka olivatkin oikein mainioita kirjoja. Mutta sen lisäksi kirjastotäti sitten esitteli meille kesälukukampanjan, ja Miska innostui asiasta ja ilmoittautui mukaan.

Miska on sitten suorittanut kampanjaan kuuluvia tehtäviä koko kesän. Siinä sai kaavakkeen, mihin merkittiin luetut kirjat ja olivatko ne hyviä, ja sitten ruksattiin erilaisia lukukokemuksia. Miska on saanut rastit esimerkiksi siitä, kun on lukenut sisällä, ja ulkona, perheen kanssa, ja yksin, fiktiota, ja faktaa, tietyn ajan yhtä mittaa jne. Tehtävälomakkeita oli kolme erilaista, ja aina kun yhden sai täyteen, sai noutaa kirjastosta pienen palkinnon. Kun viimeisenkin lomakkeen palautti, eli oli suorittanut kaikki lukutehtävät, sai palkinnon lisäksi osallistua arvontaan, sai kunniakirjan, ja kirjeen, jonka saa viedä kouluun ensi viikolla opettajalle. Koulu kuulemma vielä jotenkin erikseen huomioi niitä oppilaita, jotka onnistuneesti suorittivat koko kampanjan. Se on ollut tosi hieno juttu!

Elokuu piti ennakkotietojen mukaan olla kaikkein lämpimin kuukausi täällä meillä päin. No, niinhän se piti talvikin olla lyhyt ja lumeton… juup. Helteet oli ja meni, nyt minua viluttaa. Rakastin niitä 30 asteen, ja vielä 35 asteenkin, lämpötiloja. 40 alkoi sitten olla jo vähän liikaa jopa minulle. Eilen sitten oli pilvistä, vähän sateistakin, ja lämpötila nippanappa yli 20. Tänään on enää 18, ja minua ihan oikeasti palelee. Pitäisi olla villatakki hartioilla, pelkällä t-paidalla tulee vilu, töissä varsinkin, kun siellä menee ilmastointi kalenterin eikä kelien mukaan.

Täksi ja huomiseksi päiväksi on luvattu vesisateita ja vilpoista. Keskiviikoksi puolipilvistä ja sade- tai ukkoskuuroja. Onneksi torstaista eteenpäin sitten taas on luvattu lämmintä, eli 25-35 astetta, sitä pitäisi jatkua sitten ainakin viikon. Toivon parasta!

Otin ison kartan pois, kun se sekoitti koko blogin… Sorry!

(Nappasin siis karttaidean Emilin blogista)

Tässä maassahan saa ihan mistä tahansa ravintolasta ruoka-annokset kotipaketissa. Ei siis ole pakko syödä sitä pihviä ja perunoita ravintolassa ja maksaa isoja tippejä, vaan voi ottaa carry out -tyyliin minkä tahansa gourmet-annoksen. Tuntuu kummalliselta!

Ei olla juurikaan kotiin tuotu muuta kuin kiinalaisia ruokia, kebabbia ja pizzaa, ihan siis perisuomalaiseen tapaan, mutta eilen, kun sain tehtäväkseni tuoda ruuat mukanani töistä tullessa, päätin, että pitää kokeilla jotain muuta. Soitin Bob Evans’ille, ja tilasin perhekokoisen annoksen, johon kuului muusi, paahtopaisti, höyrytetyt kasvikset, ruskea kastike ja lisukeleipä, kotipakettiin kiitos. Kotona jännittyneinä sitten testattiin, mimmoista oli.

Hyvää oli, melkein yhtä hyvää kuin kotona tehty. Liha varsinkin oli tosi mureaa ja maukasta, ja se pähkinä-banaanileipä, nam! Vaikkakin meillä se meni jälkiruuaksi, eikä ruuan lisukkeeksi, koska se maistuu ihan mehevälle banaanikuivakakulle eikä leivälle. Nannaa… Eikä hintaakaan koko hoidolle tullut kuin 26 taalaa, eli alle 20 euroa. Sen halvemmalla ei juuri päästä mäkkärilläkään, ja tuhannesti parempaa oli. Ja riittävästi! Listassa luki, että perheannos on 3-4 ihmiselle. Meidän perhe ei ole mitenkään pieniruokaisimmasta päästä, mutta siitä riitti meille neljälle reilusti eilen, ja täksi päiväksi jäi vielä kunnon annokset pojille lounaaksi. Eli periaatteessa kuusi annosta saatiin siitä. Jep, sieltä voidaan toistekin käydä jotain ruokaa hakemassa kotiin. Mutta tuskin edelleenkään niitä varsinaisia gourmet-aterioita kannan lämpörasioissa kotiin…

Voi kiitos! Sain Inkulta tällaisen hienon napin:

Pitää vähän miettiä ja tutkia, kenelle sen voisin laittaa eteenpäin, melko moni minun suosikkibloggaajista on sen jo saanutkin, mutta eiköhän pari vielä löydy, jolle minä voisin sen laittaa eteenpäin…

Rokkaamisesta tuli mieleen, että huomasin tänään mainoksen. Bob Dylan on kaverinsa Elvis Costellon bändin kanssa tulossa tähän meidän kaupunkiin esiintymään syyskuussa. Olisikohan silloin pienen perhe-elämyksen paikka? Hmm… pitää neuvotella perheenpään kanssa ja kuulostella. Itsestä tuntuu, että olisi melko kiva mennä k.o. veikkoa kuuntelemaan. Pari viikkoa ennen sitä tapahtumaa olisi tarjolla countryhenkisempää menoa, kun samassa paikassa on esiintymässä Willie Nelson, sekin periaatteessa kiinnostaisi vähän…

Sunnuntaina siis jatkettiin juhlia, mentiin brunssille tuohon nurkan takana olevaan viinitupaan. Se oli semmoinen pieni ja fiini paikka, ehkä himpun liian fiini, varsinkin pojille. Ruokalista vaihtuu joka päivä, ja menulla on aina vain ihan muutama vaihtoehto. Eikä ruoka ole mitään yksinkertaista, vaan sellaista makujen sekoitusta, että ei pojat oikein meinanneet löytää mieluisia ruokia itselleen. Minun broileripiiras lisukkeineen ja Mikan Cuban Sandwich olivat oikein makoisia, ja minä sain vielä kuohuviinidrinkinkin juhlan kunniaksi. Mutta voi olla parempi mennä ihan aikuisporukassa sinne uudestaan, jos mennään.

Sitten lähdettiinkin ajelemaan Washingtoniin päin. Ohjelmassa oli tällä kertaa Intiaanimuseo, se oli oikein kiva, ja useampi tunti siellä vierähti. Miska otti kuvan kaikista rummuista, jotka siellä näki. Vähänkö se on rumpufani… Sen jälkeen käväistiin pikaisesti kävelemässä "dinosaurusmuseo", eli Luonnonhistoriallinen museo, läpi, kun oltiin sovittu treffit Pirjon ja Helmin kanssa siellä. Sitten vielä Mall’illa nähtiin sovitusti myös Eija, Olli, Emma, Elis ja Eijan äiti, ja mentiin tällä isolla suomalaisjoukolla Chinatowniin, ja erääseen kiinalaiseen ravintolaan syömään. Seura oli erinomaista, ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin riittävästi, ja ilta kului joutuisaan. Lopuksi vielä käytiin Pirjon ja Helmin luona kylässä iltakahvilla, ja kotiin ajettiin niin, että olikin jo nukkumaanmenoaika. Oli kiva päivä!

No, en minä ihan nukkumaan vielä sitten ehtinyt, piti vielä leipoa kakkupohjat Brita-kakkua varten, jonka olin luvannut viedä töihin tänään. Töissä sitten täytin ja koristelin kakun, olin marsipaanikukat tehnyt jo lauantaina valmiiksi. Nämä paikalliset työkaverit eivät olleet koskaan ennen sen tapaista kakkua saaneet, ja tykästyivät kovasti. Nyt pitää kuulemma kääntää se resepti englanniksi ja laittaa jakoon, että pääsevät kotona tekemään sitä myös. Kulttuurivaihtoa…

Nyt täytyy kirjoittaa toisenkin kerran tälle päivälle, kun on niin hyvä mieli. Minulla on kyllä maailman paras perhe!

Siis minun synttärit on huomenna, ja Miska oli jo sen verran innostuksissaan paljastanut, että jotakin olivat käyneet ostamassa isin kanssa minulle. Ja kun suunniteltiin viikonlopun menoja, niin Mika sanoi, että on ajatellut viedä meidät sunnuntaibrunssille tuohon yhteen läheiseen viinitupaan, jonka ruokaa on kovasti kehuttu, eikä me olla vielä siellä käyty. Ajattelinkin, että huomisesta tulee kiva päivä.

No, tänään kun Mika ja pojat lähtivät postiin, kauppaan ja tankkaamaan autoa, minä jäin kotiin ja päätin mennä porekylpyyn nautiskelemaan olostani. Siellä kun olin aikani lillunut, yhtäkkiä kylppärin oven takaa alkoi kuulua onnittelulaulua, ovi aukaistiin, ja siellä ne minun miehet seisoivat ja lauloivat Paljon onnea vaan, jokaisella kädet täynnä yllätyksiä. Oli kimppu ruusuja, kakku, kaksi lahjakassia ja kaksi korttia. Wau! Vähänkö olin yllättynyt! Olivat päättäneet yllättää minut jo tänään, kun huomenna mikään ei olisi ollut niin iso yllätys.

Kunhan sain itseni pois ammeesta, pääsin tutkimaan kaikkia yllätyksiä. Aki oli itse piirtänyt aivan ihanan Nalle Puh -aiheisen (yksi minun suosikeista) kortin, ja yhteisesti oli jättisuuri Ressukortti. Ja paketeista paljastui Pieni talo preerialla -sarjan kaikki jaksot DVD-bokseina! Ihanaa! 10 boksia, ja n. 200 tuntia minun lempisarjaa kautta aikojen! Olen siitä kauan haaveillut, mutta en ole oikeasti uskaltanut toivoakaan niiden saamista.

Näiden lisäksi sain postissa pari pakettia; äidiltä tuli onnittelukortti ja salmiakkisuklaata, ja pojille vähän lueskeltavaa. Siskolta tuli myös salmiakkisuklaata (hih, sitä alkaa nyt olla tarpeeksi meillä, kiitos!) sekä hieno t-paita, jossa oli rinnassa teksti "Maailman paras isosisko". Vähänkö olin ylpeä!

Siinä sitten juotiin kakkukahvit, kakku oli hyvää suklaa-vadelmakakkua, nam. Sen jälkeen katsottiin pari ensimmäistä jaksoa Pieni taloa preerialla -sarjasta. Ihanaa! Olen ihan otettu, yllättynyt, ja iloinen!

Pitää tähän loppuun vielä laittaa kuva lahjapöydästä, ja sankarista. Tuo kakunleikkuukuva on kyllä sellainen, että jos yhtään osaisin hävetä, niin en sitä laittaisi julkisesti esille. Suoraan kylvystä tulleena, ilman meikkejä, tukka laittamatta, paituli päällä… No, onneksi en niin kovin helpolla häpeile ulkonäköäni, niin saatte te sitten halutessanne kokea myötähäpeää tästä.

Mika on poikien kanssa ottanut tavaksi nyt loman aikana joka aamu, kun ei ole vielä niin kamalan kuuma, käydä lenkillä tuossa lähipuistossa. Kiertävät aina järven ympäri, siitä tulee matkaa noin 4 km. Mika hölkkää, Aki rullaluistelee ja Miska pyöräilee. Minä sitten lähden mukaan sauvoineni silloin, kun pääsen, eli vapaapäivinä, tai joskus iltaisin, jos eivät ole aamusta ehtineet, tai jos haluavat toisen kerran tehdän lenkin vielä illallakin. Minä kun olen hitaampi kuin muut, niin kierrän itsekseni ja eri suuntaan, eli nähdään sitten siellä jossain vaiheessa kun tullaan toisiamme vastaan.

Se reitti on tosi kiva. Silmä lepää kaikessa vihreydessä, ja on kiva seurailla puiston eläinten; lintujen, perhosten, pupujen, kilpikonnien ja muiden, touhuja. Alkuun oli hankala tottua siihen, että ihan jokainen vastaantulija tervehti, ja saattoipa joku kysäistäkin jotain siinä ohimennessään, varsinkin minulta, kun kävelysauvat ovat täällä niin harvinainen näky, että niitä moni ihmettelee. Nyt jo olen siihen tottunut, ja tuntuu ihan kivalta, voinpa itsekin huikata huomenet vastaantulijalle ennen kuin toinen ehtii sanoa mitään. Tuntuu niin amerikkalaiselta, kun on puistossa lenkillä… niinhän sitä on tottunut telkkaristakin näkemään, että vaikka New Yorkissa ihmiset aina lenkkeilevät ja ulkoiluttavat lapsiaan tai koiriaan Central Parkissa järven rannalla.

Monesti olen toivonut, että olisi kamera mukana. Nyt sitten muistin sen ottaa, ja asennoiduin niin, että matkaan menee vähän kauemmin aikaa. Muut ehtivätkin kiertää reitin kahdesti sillä aikaa kun minä kiersin kerran ja otin välillä aina kuvia. Tässä muutamia otoksia matkan varrelta:

Ympäri järveä on rakennuksia, joissa on vessat ja grillipaikat. Ja yhdessä näistä rakennuksista myös vuokrataan kanootteja ja polkuveneitä, joilla pääsee keskemmälle järveä. Paikka on osittain luonnonsuojelualuetta, eli toisessa päässä järveä ei saa esim. kalastaa, toisessa saa. Rannalla näkeekin yleensä ihmisiä onkivapojen kanssa. Ja lintuja on tosi paljon, niin vesilintuja kuin pikkulintujakin. Äänimaailmakin on valtava; yhtäjaksoinen sirinä ja sirkutus jokapuolella. Taidettiin olla tottuneita ennen suomilomaa näihin ääniin, kun lomalta tullessa ne oikein korostunesti huomattiin. Varsinkin iltaisin sirkkojen siritys ja sammakoiden kurnutus on ihan korviahuumaava, niin kotipihalla kuin puistossakin.

Puistossa on sekä sen järveä kiertävän tien varrella että joka puolella kiertävien metsäpolkujen varrella kylttejä, joissa kerrotaan perustietoja puiston eri puista, kasveista ja eläimistä. Ja penkkejä on aina lyhyin välimatkoin, että voi halutessaan välillä lepuuttaa jalkojaan ja ihailla maisemia. Penkit ovat yleensä yksityisten kustantamia, niissä on kyltit kuka ne on siihen laittanut, ja mahdollisesti vielä että kenen muistoksi.

Nappasin Jenniltä tällaisen tosi kiva kyselyn. Eli miten te muut sanoisitte seuraavat lauseet? Minun vastaukset on joka kohdan alla. Te voitte omat vastineenne laittaa kommenttilaatikkoon, jos haluatte.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.

Mun siskon punanen mekko mahtuu mullekki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?

Tarttekko apua siinä kirjotustehtävässä jonka maantiion ope anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.

Selevä, tehhään niinku sie sannoit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.

Mummu sano, että se hakkee meijät joskus varttia vailla kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.

Mie meninki sitte linja-autolla Helsinkiin, ku myöhästyin junasta.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?

Ookko nähny missään mun isoveljen kännykkää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?

Ostiksie sen hammeen, joka me nähtiin viime viikolla HenkkaMaukassa?

 - - -

Tämä oli minusta tosi hauska juttu. Huomasin tätä pähkäillessäni, että vaikka kuinka olen ihan ajatuksella yrittänyt pitää lapsuudessa opitun Peräpohjolan murteen mukana asuinpaikasta riippumatta, niin Oulun murre alkaa väkisin vähän tarttua puheeseen. Harmi sinänsä.

Miska on nyt innostunut tällä viikolla luomaan suhteita naapureihin. Aki on enemmän alkanut taas olemaan Oscarin ja muiden koulukavereittensa kanssa, ja Miskalla on sitten ollut vähän tylsää. Vaan hätä keinot keksii, eikä nähtävästi ole niin tarkkaa, minkäikäisten kanssa pääsee juttelemaan. Miska on ottanut tavakseen pyöräillä meidän kotikadun pätkää edestakaisin, ja aina kun huomaa jonkin naapurin olevan pihalla, menee sinne juttelemaan.

Ei siinä mitään, hyvähän se on, että keksii ajankulua, ja osaa ja uskaltaa puhua vaikka vähäiselläkin kielitaidolla. Ovat kuulemma naapurit kehuneet kovasti, miten hyvin Miska on oppinut englantia. Ja Miska on päässyt kahden perheen koirien kanssa leikkimään, se on ollut mukavaa, vaikkakin joutui sitten tulemaan kotiin välillä ja pyytämään allergialääkettä ja piippua, kun alkoi ahdistamaan.

Mutta en sitten tiedä, mitä naapurit siitä ajattelevat. Me ollaan kielletty Miskaa menemästä soittamaan kenenkään ovikelloja. Juttelemaan saa mennä vain jos naapuri sattuu olemaan siinä pihalla. Oli kuulemma käynyt eilen tuossa kahden talon päässä kysymässä isännältä, että onko heillä yhtään lasta tai eläintä, jonka kanssa hän voisi leikkiä. Isäntä oli vastannut, että yksi lapsi on, mutta ei ketään kenen kanssa voisi nyt leikkiä. En usko, että se heidän lapsensa olisi kovin kiinnostunutkaan Miskan leikkiseurasta, taitaa olla jo leikki-iän ohittanut, sen verran isolta näyttää.

Säästä sen verran, että täällä on nyt niin kuuma, että joka puolella on varoituksia, kuinka vaarallista nyt on. Lämpötila pyörii siinä himpun alle 40 astetta, ja kosteus on tosi kova. Huomenillalla pitäisi tulla ukkonen, ja sen jälkeen lämpötila palautuisi siihen normaaliin, reiluun 30 asteeseen. Saa nähdä. Onneksi minun ei tarvitse olla paljon ulkosalla. Mika ja pojat ovat tänään menossa läheiselle uima-altaalle iltapäiväksi, vesi kivasti viilentää ja  raikastaa.

Ollaan suunniteltu, että kunhan meille tulee loppukuusta veraita, mennään niitten kanssa yhdeksi yöksi viikonloppuna Atlantin rannalle aaltoja ihmettelemään. Saatiin torstaina ex tempore -idea lähteä lauantaina päiväseltään tarkistamaan paikat, että tiedetään tarkemmin, mihin ollaan menossa. Ensin jopa ajateltiin menevämme nytkin yöksi, mutta nyt on turistisesonkikausi, ja kun kaikkein vaatimattomimpienkin majoitusten hinnat alkoivat 200 taalasta ylöspäin, niin päätettiin, että eiköhän siellä päiväseltäänkin voi käväistä. Matkaa on n. 200 km, menomatkalla pienessä ruuhkassa aikaa meni vajaa 4 tuntia, takaisin tultiin vajaassa 3 tunnissa. Aamuseitsemän aikaan lähdettiin, illalla yhdentoista aikaan oltiin taas kotona.

Oltiin lähinnä Delawaren osavaltion puolella (reittinä Lewes, Cape Henlopen luonnonpuisto, Rehoboth Beach, Dewey Beach, Indian River, Bethany Beach, Fenwick Island), ja käväistiin pikamutka myös Marylandin puolella Ocean Cityn pohjoisosassa. Varsinaisilla rannoilla uimassa käytiin kahdessa paikassa, muut vain ajettiin ohi. Se koko rannikko on ihanaa hienohiekkaista rantaa, eli periaatteessa mihin vain olisi voinut pysähtyä ja pulahtaa aaltoihin. Toki joissain kohdissa ranta oli yksityistä, vain sillä kohdalla olevien loma-osakkeiden käyttöön.

Ensimmäiseksi suunnattiin uimaan Cape Henlopelle. Se on luonnonpuisto, jonne maksoi 8 taalaa mennä sisälle, mutta sitten vastaavasti rannalla on vessa- suihku- ja pukuhuonetilat sekä pieni ruokapaikka. Siellä rannalla oli kyllä melkoisen paljon porukkaa, se vähän häiritsi, mutta ei kuitenkaan sitten oleellisesti haitannut.

Muutama tunti rannalla oltiin, uitiin, nautittiin aalloista, pojat kaiveli kuoppia hiekkaan ja peittivät jalkojaan, makoiltiin rantatuoleilla. Tosi kivaa puuhaa! Melko paljon tunnelmasta kertoo se, että Aki tuli sanomaan, että äiti täällä on tosi kivaa! Siis teini-ikäinen poika, jonka mielestä mitään tunteita ei sovi näyttää, ja kaikki on "ihan sama"… Joten pakko oli olla tosi hyvä paikka, että tuommoisen tunnustuksen sai aikaan!

Ilma oli just sopiva. Lämmintä oli n. 30 astetta, mutta aurinko oli vähän pilvessä, ja rannalla tuuli kivasti, joten ei ollut liian kuuma. Ja vedessä oli ihanan raikasta. Valitettavasti ei sitten hoksattu läträtä aurinkovoiteitten kanssa, kun aurinkoa ei ollenkaan näkynyt. No, se sitten näkyi illalla punaisena naamana ja arkoina hartioina.

Muutama tunti kun oltiin siellä eka rannalla liottu, oli jo nälkä, ja päätettiin, että käydään syömässä ja mennään sitten jollekin toiselle rannalle, jossa olisi toivottavasti vähän vähemmän väkeä. Ajettiinkin sitten syönnin jälkeen rannikkoa etelään päin Fenwick Island’ille saakka, jota mainostetaan rannikon rauhallisimpana rantapaikkana. En tiedä, oliko siellä ollut aamupäivästä enemmän porukkaa, mutta ainakin näin illemmalla, kun me siellä oltiin, oli tosi rauhallista. Rantakin oli leveämpi kuin siellä edellisessä, eli sinne periaatteessa paremmin mahtuukin. Ranta oli siisti ja aallot hienoja.

Nyt enää pojat meni uimaan, me lueskeltiin Mikan kanssa rannalla. Niin, tuo ranta kyllä soveltuu parhaiten niille, joilla on hotelli jossain lähistöllä, koska ei ainakaan sillä kohtaa missä oltiin nähty mitään vessoja ja uimakoppeja. En sitten tiedä, eikö julkisilla rannoilla ole niitä yleensäkään, eli onko ne luonnonpuistorantojen ominaisuus, vai satuttiinko vain vähän sivuun niistä.

Illalla sitten ajeltiin kotiin, kaikkia melkoisesti jo väsytti, meressä läträäminen vie kummasti voimat. Mutta mukavaa oli, mielellään mennään muutaman viikon päästä uudelleen, ja suunniteltiin, että voitaisiin vielä syykuun lopulla jossain vaiheessa viettää viikonloppu sielläpäin myös.

Ai niin, ja kurioisiteettina mainittakoon, että eka rannalla saatiin ihailla myös delfiinejä. Niitä oli siellä muutaman delfiinin parvi joka ui melko lähellä ihmisiä. Menivät pariin otteeseen siitä edestakaisin. Evät nähtiin monta kertaa ja pääkin jonkin kerran, pyrstöjään eivät kuitenkaan näyttäneet. Se oli jännää!

Ei oikein mitään asiaa ole, mutta kirjoitetaan nyt sitten edes jotain, jos ei aidasta niin aidanseipäästä. Joku kysäisi Suomi-lomalla, että miten jaksan aina kirjoittaa niin pitkästi. Juu-u, sehän ei ole minulla ongelma. Vaikka ei olisi mitään asiaa (niinkuin vaikka nyt), niin kun alan näpyttää näppistä, niin huomaan, että tekstiä on tullut vaikka kuinka hirveästi. Pitäisiköhän ihan tosissaan alkaa miettiä sitä kirjan kirjoittamista…

Niin, siis, pari eka päivää täällä meni olla möllöttäessä, kaikilla aikaero painoi enemmän tai vähemmän päälle, ja kuumuuteen piti totutella. Ei siis tehty oikein mitään. No, joo, käytiinhän me koko perheellä kiertämässä Centennial-järvi, Mika juoksi, minä sauvailin, Miska pyöräili ja Aki rullaluisteli. Sen on muuten nuo meidän perheen miehet tehneet joka päivä nyt kun minä olen ollut töissä. Paitsi Aki lintsasi keskiviikkona, kun tiistaina rullaluisteli ilman suojia ja kaatui, niin polveen tuli asfaltti-ihottumaa. Nyt sitten onkin muistanut ne suojat sen jälkeen ihan hyvin.

Kävin sitten eilen illalla Akin kanssa kuntosalilla, ja sitten käytiin koko perheellä Centennial-puistossa kuuntelemassa minllaista on auringonlaskun serenaadit. Siellä puiston esiintymislavalla on kesäaikaan joka keskiviikko-ilta joku konsertti, eilen oli sellaista jazzahtavaa reggaeta tms. Ihan kiva oli istua viltin päällä ruohikolla ja tarkkailla täkäläisiä ihmisiä. Ja kun ilmakin oli mukava, niin mikäs siinä oli ollessa, vaikka musiikki ei ehkä niin iskenytkään.

Näitten lisäksi ollaan pelattu uutta PS2-peliä vissiin joka ilta, ostettiin Suomesta Roborieha-peli, ja sitä sitten on kisailtu. Aki vaan on mokoma niin ylivoimainen, että sen tietää aina etukäteen, kenen robotti pelin lopulta voittaa. Niin, ja Akin kanssa on laskettu matematiikan tehtäviä pariin otteeseen, ja se homma jatkuu sitten vielä muutaman viikon ajan. Aki jo meinasi alkaa perumaan, että jos hän ei hyppääkään sitä yhtä luokkaa yli matikassa, mutta ei se enää auta, se on luvattu, niin sitten pitää siihen valmistautua. Eka iltana kerrattiin potenssi- ja neliöjuurilaskut ja seuraavana sitten murtolukujen laskutoimitukset. Seuraavana taitaa tulla todennäköisyyslaskut. Kääk, minä en niissä ole kovin hyvä, saapa nähdä miten saadaan ne sujumaan…

Minulla edelleen vähän aikaeroväsymys haittaa. Jaksan jo illalla valvoa suht ok, mutta aamuyöstä en oikein saa unta, kolmen-neljän jälkeen pitää ihan väkisin maata, ja viiden kieppeillä pitää sitten jo nousta. Ja päätä särkee koko ajan, vaikka kuinka buranaa söisi. Toivottavasti viikonloppuna helpottaa, kun voi taas vaikka päiväunet ottaa.