Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Tänään on sitten Halloween-juhlien aika. Akilla ei koulussa taida mitään juhlantynkää olla, mutta Miskalle piti laittaa naamiaispuku mukaan, kun iltapäivällä kuulemma juhlivat. Mutantti-ninja-kilpikonna oli asuna siellä koulussa, mutta illaksi pitää kuulemma saada pelottavampi asu päälle… Meillä töissäkin oli pienimuotoiset bileet, ohjeistuksena oli, että puku tai vähintään naamari on pakollinen. Melko moni näytti tyytyneen siihen naamariin…

Illalla on sitten pojilla ohjelmassa Trick or treat -kierros tässä meidän kotikadulla. Aki kyllä sanoi jo olevansa liian iso siihen, mutta suostui kuitenkin Miskan seuraksi lähtemään. Kuvia siitä seuraa hieman myöhemmin tämän vuorokauden puolella…

Tässä  pari kuvaa siitä, kun pojat koristelivat keksejä tässä yhtenä päivänä.

Ja tässä sitten haamut lähdössä karkkikepposkierrokselle, vasemmalta oikealle Oscar, Miska ja Aki, kaameat kolmoset.

Ja tässä illan saaliit, vasemmalla Miskan täysinäinen säkki, ja oikealla Akin tienaukset kauniissa rivissä.

Hrrrrrr… viime yönä oli pakkasta! Auton ikkuna jäässä aamulla, kun lähdin töihin, mittarilukema +1. Että tulee se talvi tännekin, pikkuhiljaa.

Pikaisesti päivitystä muuttotouhuihin. Viikonloppu pakattiin urakalla (taas), tänään vielä pitää käydä pari muovilaatikkoa ostamassa, ihan vähän jäi tavaraa vielä yli. Pakataan siis suurin osa merirahtina menevästä tavarasta muovilaatikoihin. Niitä on ostettu kahta kokoa: 18 gallonan (n. 70 litraa), joihin on laitettu painavia juttuja, esim. kirjoja, ja 45 gallonan (n. 170 litraa), joihin on mennyt sitten vaatetta, lasitavaraa yms. vähän kevyempää. Kun käyn vielä pari lootaa ostamassa, niin näitä on yhteensä 12 kummankin kokoisia. Sitten on sekalainen seurakunta pahvilaatikoita yms., kuten grilli, trampoliini, pyörät, rummut, keinutuoli… Laskin kokonaistilavuuden, kun mittasin kaikki lähtevät jutut lauantaina. Melkein 11 kuutiota ollaan onnistuttu kerryttämään tavaraa vuoden aikana, huh. Mutta kaikki, eli kaksi autoa ja tuo määrä tavaraa, mahtuu yhteen 40 jalan konttiin.

Tänään tulee kiinteistövälittäjä katsastamaan asunnon, vissiin ne tutkailee, että mitä jälkiä ollaan kämppään saatu aikaiseksi. Itse sanoisin, että periaatteessa ei yhtään mitään, paitsi työhuoneeseen seinälle, kun meillä oli karttajulisteet siellä kiinni kaksipuoleisella teipillä, ja kun ne irrotettiin, ne vei maalin teipin kohdalta mukanaan. Mutta siihenhän voi maalata päälle, kai…

Sitten ne muuttofirmatouhut. Viktor Ek on laittanut kaksikin tarjousta, molemmat kalliita. Ai niin, ja huvittavaa EKin toiminnassa oli se, että väittävät, että tavaroita ei saa merirahtina Ouluun saakka, vaan ne täytyy Helsingissä nostaa pyörien päälle, ja se Hesa-Oulu väli maksaa toistatuhatta euroa. Kaikki muut firmat ovat kyllä luvanneet tavarat laivalla Ouluun… Travel Cargoltakin tuli kallis tarjous. Halmari ei vastannut sähköpostiin, mutta kun soitin sinne, se lupasi laittaa tarjouksen, jota ei kyllä edelleenkään kuulu. Saapa nähdä viitsinkö vielä soitella perään. DSVltä tuli meiliä, että laittavat tarjouksen tulemaan viime viikon loppuun mennessä, ei ole edelleenkään kuulunut. Lopuista, eli Beweshipilta, Grundellilta ja KKCarista ei ole kuulunut yhtään mitään. Beweshipille jopa laitoin toisenkin meilin perään, kun olisin todella halunnut heiltä tarjouksen saada. Mutta ei. Sanoisin, että melko kummallisen nihkeää touhua firmoilta näin kaikenkaikkiaan.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän (melko olemattoman) tarjouspyyntökisan voittaa musta hevonen, Omega Shipping. Laitoin könttätarjouspyynnön 123Movers-sivustolle, ja sieltä tuli miljoona (tai ainakin melkein) vastausta, joista tasan yksi, eli tuo Omega, oli sellainen tarpeeksi asiallinen, että sitä voi harkita. He ovat sitten muutenkin ottaneet asian hyvin haltuun, edustaja on soittanut jo pariin kertaan ja selittänyt asioita, ovat laittaneet ihan kohtuuhyvän tarjouksen, ja selittäneet yksityiskohtia. Vielä pari päivää annan aikaa näille suomalaisfirmoille laittaa tarjousta, ja jos niistä ei kertakaikkiaan mitään kuulu, niin sitten pitää hyväksyä Omega. Laitan tarkemmat kustannus- yms. tiedot sitten blogiin, kun ne selviää.

Aikataulusta vielä sen verran, että meillä on ajatus, että kontin pitäisi lähteä täältä n. kolmen viikon päästä, eli marraskuun puolessavälissä. Silloin meillä olisi mahdollisuus, että ne tavarat saataisiin jouluksi kotiin. Ihan tyhjässä kämpässä ei kuitenkaan tarvitse loppua paria viikkoa viettää. Vuokrahuonekaluthan on meillä ihan viimeiseen päivään saakka käytössä, ja sitten omia Suomeen vietäviä tavaroita laitetaan sata kiloa lentorahtina matkaan sitten toiseksi viimeisenä päivänä, ja sitten on vielä meidän matkatavarat, kahdeksan isoa matkalaukkua on odottamassa niitä ihan viimeisiä pakattavia juttuja.

Eilen illalla satoi kaatamalla, kuten jo muutama päivä, ja tänäkin aamuna. Syksy siis tekee tosissaan tuloaan.

Olisi niin kiva ollut pysytellä ihan sisätiloissa, vaikka kotona pakkaamassa. Sitä on tässä nyt tullut harrastettua yllinkyllin, mutta reilusti voitonpuolella jo ollaan. Mutta pakko oli ulos vääntäytyä, oltiin nimittäin ostettu liput Washington DC:n eläintarhan Halloween-tapahtumaan, Boo at the Zoo’hon.

Se tapahtuma on lähinnä lapsille suunnattu eläinten katsomiskierros, jossa lisukkeena on mahtava koristelu; koko eläintarha on koristeltu teemaan sopivasti. Lisäksi siellä oli erityisen paljon työntekijöitä, jotka kertoivat jostain tietyistä eläimistä, oli syöttönäytöksiä ja sen semmoisia. Ja pisteenä iin päällä tietysti Trick or Treat -juttuja, eli eläintarhassa oli monta kymmentä eri pistettä, mistä lapset (ja aikuisetkin halutessaan) saivat noutaa eläintarhan sitä tarkoitusta varten kaikille jakamiin pusseihin herkkuja ja muuta sälää.

Idea oli tosi kiva, mutta kehno sää kyllä latisti toteutusta melko lailla. Kyllä me sinnikkäästi koko kolme tuntia, minkä tapahtuma kesti, siellä oltiin, ja päästä päähän eläintarha kierrettiin, mutta ei se niin paljon innostanut, kuin olisi paremmalla kelillä voinut tehdä. Kuviakaan ei oikein kunnolla saanut, oli pimeää ja märkää, ja vähintäänkin linssi huurussa. Lähinnä muutamassa sisätilassa sai jonkunlaisia otoksia, ulkoa ei montakaan. Kuvia siellä olleista koristeista voi katsoa vaikka meidän viime vuoden lokakuun käynniltä (täältä, täältä ja täältä) siellä eläintarhassa, silloin kun oltiin päiväsaikaan, ja saatiin kunnon kuvia. Samat koristeet oli käytössä nytkin. Pojat jo kirjoittivat omat selostuksensa illasta blogeihinsa, ja Miska laittoi kaikki onnistuneet eläinkuvat näytille, voitte halutesanne käydä kurkkaamassa täältä ja täältä. Mutta tässä näette millaisia poikia minulla eilen oli:

Kummituskaapujen alla oli molemmilla täydet päällysvaatteet, eli sadetta kestävät takit ja tuulihousut. Vähän ihmettelin perheitä, joiden lapset olivat pukeutuneet ihan vain siihen naamiaisasuun. Kyllä varmasti ainakin keijukaismekkoisilla tytöillä tuli tosi kylmä, tuskin kovin kauaa litimärkinä jaksoivat paikalla olla. Huomaattehan Miskalla viimeisessä kuvassa olevat hienot hampaat…

Tänään tasan vuosi sitten astuttiin ekaa kertaa koko perhe USAn maaperälle. Ja täällä ollaan pysytty, lukuunottamatta kolmen viikon lomaa kesällä Suomessa, ja muutaman tunnin piipahdusta Kanadan puolella huhtikuussa (ja minun työreissua huhtikuussa). Näin jälkikäteen katsottuna aika on mennyt tosi nopeasti. Paljon on opittu, ja oppirahat maksettu. On ollut tosi kivaa, ja tosi tylsää, ja tosi tavallista arkeakin. Kannatti ehdottomasti tulla! Mutta ihanaa, kun kohta pääsee kotiin!

Viikon päästä on sitten Halloween. On jo aikakin; kaupoissa sitä on hehkutettu jo syyskuun alusta asti ja pojatkin, Miska varsinkin, odottaa sitä niin kovasti. Miska kävi viime viikolla luokkansa kanssa päiväretkellä maatilalla, jossa jokainen oppilas sai valita oman pienen kurpitsan mukaansa otettavaksi. Se kuulemma pitäisi sitten kaivertaa… Hommattiin sitten toinenkin, normaalikokoinen, eli iso, kurpitsa, jotta sitä kaivertamista saa sitten harjoitella heti kerralla vähän enemmän. Katsottiin erilaisista kuvista mallia, minkälaisia naamoja niille voisi tehdä, ja pojat saivat itse valita suosikkinsa. Minä sitten yritin tehdä työtä käskettyä.

Tältä näyttää, kun lakin nostaa kurpitsan päästä pois.

Lopputulokset näkyy alla, vasemmanpuoleiset kuvat on otettu heti kaiverruksen jälkeen ja oikeanpuoleiset nyt tänä iltana, eli muutaman päivän päästä kaiverruksesta. Kurpitsat ovat nyt vesisateessa oven pielessä, kynttilät sisällään.

Miskan valitsema kurpitsa ja malli:

Akin ja Mikan yhteisesti valitsema malli:

Kaivertaminen oli itse asiassa hauskaa, ja yllättävän helppoa, varsinkin kun sai valmiista mallista tehdä, ettei itse tarvinnut keksiä mitään. Ja meidän mielestä näistä tuli tosi kivannäköisiä!

Teksti ja muotoilut tulee illalla (jos vain ehdin…). Siihen saakka saatte arvailla ihan vaan kuvien perusteella, missä käytiin viikonloppuna ajelemassa.

Edit illalla: Olipas runsaasti kommentteja tullut jo päivän aikana. Kivaa!

Tosiaan, päätettiin melko ex tempore lähteä viikonloppuna ruskaretkelle. Läntinen Maryland kun oli vielä ihan näkemättä, ja kuulemma siellä olisi hienot maisemat varsinkin näin syksyllä. Sitten, kun huomattiin, että Pittsburgh tulisi melko lähelle suunniteltua reittiä, päätettiin ulottaa reissu sinne asti, jotta vielä yksi Hard Rock Cafe saataisiin käytyjen listalle, ja tietenkin se kaupunki muutenkin oli kiva katsastaa. Tässä siis koko reitti kartalla, yhteensä ajettiin n. 800 km kahden päivän aikana.

Ensimmäisenä kohteena oli Harpers Ferry -niminen pikkukaupunki Marylandin, West Virginian ja Virginian osavaltioiden rajalla. Siellä katseltiin vanhoja taloja, junarataa ja maisemia, niin ja nähtiin, kun aivan älyttömän pitkä juna ajoi ohi.

Sieltä lähdettiin ajamaan Pittsburghiin päin, välttäen moottoriteitä, eli ajettiin pikkuisia kyläteitä pitkin. Yhden kaupungin laitamilla olisi ollut toistakymmentä katettua siltaa, ja minähän olisin mieluusti käynyt vaikka kaikki ne katsastamassa, mutta tyydyin sitten yhteen. Minullekin tästä tuli mieleen se niin ihana Hiljaiset sillat -elokuva…

Matka jatkui kauniiden ruskaisten maisemien halki. Välillä saatiin kunnon kaatosadekin niskaan, mutta eipä se matkantekoa juuri haitannut. Tuli värikylläisyyttä katsellessa mieleen, että ihan oikeasti olen tätä ennen ollut niin aivopesty, että kuvittelin Suomen ruskan olevan jotain ihan ainutlaatuista, jota kaikkialta maailmassa ihmiset tulee katsomaan. Mutta osaa luontoäiti maalata kauniilla väreillä näköjään muuallakin, ja kun lehtipuita ja lehtipuulajeja vielä tällä seudulla on monta kertaa enemmän kuin Suomessa, niin näky on melkoisen komea.

Päästiin vielä valoisan aikana Pittsburghiinkin. Siellä ajeltiin kaupungilla luomassa yleissilmäystä, ja sitten mentiin Station Squarelle loppuillaksi, sinne Hard Rock Cafeeseen syömään ja pikkuputiikkeja ja aukiota katselemaan. Sopivasti näytti olevan jääkiekko-ottelukin käynnissä, siellä Jarkko Ruutu ja joukkueensa Pittsburgh Penguins pelasivat kotiareenallaan Carolina Hurricaneseja vastaan. Kotijoukkue voitti 4-3, hienoa.

Niin, ja yleisesti ottaen täytyy todeta, että Pittsburgh oli ehdottomasti positiivinen yllätys! Nätti kaupunki, kivaa aluetta, tosi ystävällisiä ihmisiä. Sinne voisi joskus mennä pitemmäksikin aikaa, jäi hyvä fiilis!

Iltamyöhällä sitten suunnattiin hotelliin yöksi, ja jatkettiin aamulla matkaa. Bongattiin reitillä yllättäen Yogi-karhun puisto, eli Jellystone Park. Siellähän piti tietysti vähän piipahtaa vanhoja muistelemassa; kymmenkunta vuotta sitten Mikan kanssa käytiin Wisconsinissa vastaavassa puistossa. Tuossa Miska lähettää Nummelan kummitädilleen erikoisterveisiä.

Sitten taas otettiin ruskakuvia. Ilma oli parempi kuin edellisenä päivänä, aurinko paistoi ja värit näkyivät vielä paremmin.

Puoliltapäivin saavutettiin varsinainen ensimmäinen etappi. Oltiin saatu päähämme, että olisipa kiva käydä niin lännessä Marylandia kuin vain on mahdollista, ja kun karttaa katsottiin, niin todettiin, että käydäänpä toinenkin tri-point eli kolmen osavaltion raja katsastamassa samalla reissulla. Tässä kuvassa ollaan keskellä metsää, rajalla, niin että Mika seisoo West Virginiassa, Aki Pennsylvaniassa ja Miska Marylandissa!

Siitä sitten lähdettiin ajelemaan itään päin, kotia kohti. Paw paw -niminen kaupunki pääsi meidän vierailulistalle ihan vain hauskan nimensä ansiosta, eipä siellä sitten oikein mitään nähtävää ollutkaan. Reilu 500 asukasta koko kaupungissa… Lähellä oli kuitenkin vuoren läpi louhittu tunneli, josta kulki yksi monista Green Ridge -kansallispuiston vaellusreiteistä. Sitä siis käytiin ihmettelemässä.

Sitten noustiinkin Green Ridge -vuorelle, ja ajettiin _todella_ huonokuntoisia teitä pitkin. Ihmetyttää, miksi sellaisille reiteille ihmisiä usutetaan valmiiden reittisuunnitelmien avulla, ei olisi matalampipohjaisilla autoilla ollut niille asiaa, ja koko ajan piti jännittää, sattuuko joku tulemaan vastaan. Se ajelu oli melkoinen floppi muuten, mutta maisemat tietysti olivat ihan kauniit. Tätä ensimmäisen kuvan maisemaa mainostettiin Marylandin kauneimpana. Toisessa kuvassa näkyy Potomac-joki, joka ylitettiin reissulla moneen kertaan. Sehän menee itäänpäin, Washington DC:hen asti. 

Mukava reissu oli, kannatti kyllä käydä vähän viikonloppuajelulla.

Jenni haastoi minut jo ajat sitten, nyt vihdoin ehdin tähän tarttua. Eli lisää trivia-tietoa aiheesta Minä…

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
Uuh, nyt iski runsaudenpula. Olen ollut niin monenlaisessa työssä varsinkin nuorempana. No, otetaan vaikka näitä nuoruuden juttuja:
1. jäätelökioskin vastaavana hoitajana,
2. laiva- ja leirintäaluesiivoojana,
3. puhelinkeskus-lähettityttönä ja
4. kamerakaupan myyjänä.

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
Taas tuli runsauden pula vastaan. Monta jää sanomatta, mutta aloitetaan taas vanhimmasta eteenpäin:
1. Ruottala, pienen pieni kylä Tornion kunnan laitamilla,
2. Kaskinen (monta monta lapsuuden/nuoruuden kesää),
3. Kingswood, Surrey, Iso-Britannia (vajaan vuoden) ja
4. Turku (reilun kaksi vuotta).

Neljä tv-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
Ihan tajunnanvirralla ensimmäisinä tulivat mieleeni:
1. Amazing Race,
2. Ihmemies McGyver,
3. Biggest Loser ja
4. Lost.

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
Samanlaista tajunnanvirtaa taas:
1. Thaimaa (Bangkok ja Phuket),
2. Irlanti (Dublin, Navan, Limerick, Dingle (Ihana!!!), Youghal ja Naas),
3. Espanja (Barcelona, Torrevieja, Gran Canaria ja Teneriffa) ja
4. Kreikka (Ateena, Kreeta, Lefkas ja Chios)
(Huomasittehan, miten onnistuinkin näppärästi neljän paikan sijasta ilmoittamaan vaikka kuinka monta… ).

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:
1. Google.fi (aloitussivu),
2. Blogilista.fi ja siellä omat suosikit,
3. oma blogi ja
4. tällä hetkellä BigBrother.fi uutisarkisto.

Neljä lempiruokaani:
1. Kanaa currykastikkeessa,
2. Kanafajitas,
3. Kanasalaatti ja
4. Perunamuusi ja lihapullat.

Missä haluaisin olla juuri nyt:
1. Maailmanympärimatka olisi kova sana!!! No, jos se ei onnistu, niin sitten vaikka…
2. Luksushotellin luksushiekkarannalla löhöämässä, tai
3. Omassa sängyssä lukemassa ja löhöämässä, tai
4. Nisperossa, eli ystäväni Hannan kirjakahvilassa Oulussa, siellä on kiva tunnelma!

Haastan edelleen:
1. Stinan,
2. Ainon,
3. Saaran ja
4. Johannan.

Nyt yritän nipistää ajan, että edes vähän jotain kerron siitä jalkapallo-ottelusta, jota käytiin reilu viikko sitten sunnuntaina katsomassa. Bloggaus on ollut joka päivä mielessä, mutta koko ajan on sitten ollut jotain muuta tekemistä, niin on jäänyt tekemättä.

Pelikokemus oli hyvä, kannatti käydä! Siitäkin huolimatta, että jo ennen katsomoon pääsyä meinasin kiehahtaa jo moneen kertaan, suurelta osin kyllä omaa tyhmyyttäni lähinnä moitiskelin, ja manasin, että olisi pitänyt paremmin etukäteen ottaa selvää asioista.

Oltiin paikalla Fedex Field’n parkkipaikan tuntumassa jo reilu puoli tuntia ennen matsin alkua. Luultiin olevamme hyvissä ajoin. Pah. Meidän olisi pitänyt etukäteen tajuta netistä ostaa joku parkkipaikkapaketti, jolloin oltaisiin päästy stadionia lähemmäs parkkiin. Ne loput parkkipaikat kun oli neljän kilometrin päässä stadionilta, bussikuljetuksen päässä. Ja P-paikalle sisäänpääsy maksoi 30 taalaa per auto. Siinä jo vähän mutisin, kun maksettiin.

Sitten, kun lopulta parkkipaikka löydettiin, todettiin, että sinne sukkulabussin lähtöpaikalle piti kävellä (amerikkalaisittain) tosi pitkä matka, reilusti yli kilometri! Ja ilma oli tosi kuuma, reilusti yli 30 astetta, aurinko paistoi täysillä. No, bussien luokse kun viimein päästiin, kävi ilmi, että niihin pääsemiseksi piti olla ranneke. Eihän meillä semmoisia ollut… ne sitten maksoi 6 taalaa kappale. Myöhemmin netistä jälkikäteen asiaa tarkistaessani kävi ilmi, että ne rannekkeet sitten olisi pitänyt saada siinä parkkimaksua maksaessa koko poppoolle, meille ne vain olivat jääneet syystä tai toisesta saamatta. No, asiaa ei voinut auttaa, maksettava oli. Auton parkkiin saanti tosi kauas stadionilta pitkän kävely- ja bussimatkan päähän, ja sieltä kentälle pääsy maksoi meiltä siis 54 taalaa yhteensä. Melkein saman verran kuin sitten se varsinainen pääsylippu per naama. Minä tietysti vähän kiehuin siinä, ja manasin näitten täkäläisten rahastusintoa…

No, kun lopulta puoli tuntia pelin alun jälkeen, kaiken kävely- ja bussimatkailun jälkeen, stadionille päästiin, meitä oli odottamassa uusi yllätys. Stadionin alueelle ei saanut ottaa mukaan mitään omia juomia, ei edes vesipulloja. Arvatkaa vaan, oliko mulla mukana pieni pehmeä kylmälaukku, jossa oli meille muutama vesipullo, ja pari limsapulloakin. Ilma tosiaan oli kuuma, ja tiesin, että juotavaa tarvittaisiin. Siinä sitten ne pullot piti heittää roskiin. Harmitti.

Sitten, kun mentiin turvatarkastukseeen, saatiin vielä tietää, että ei myöskään mitään reppuja eikä laukkuja, ei mitään, saanut olla mukana. Itku meinasi päästä! Minun ihana reppu, ja sen sisällä oleva pieni kylmälaukku patruunoineen olisi pitänyt heittää myös roskiin. Valmistauduin jo siihen, että lähden talsimaan takaisin bussiin, ja autolle, ja odotan siellä koko ottelun ajan, ja murjotan. En ala tämmöistä, enkä kyllä nakkaa reppua roskiin. No, onneksi järjestysmies sitten antoi periksi, ja sanoi, että tämän kerran voidaan ottaa reppu mukaan sillä verukkeella, että siinä on lapselle tarvittavia juttuja pelin ajaksi. Miska siis sai laittaa sen repun selkäänsä, ja sai viedä sen katsomoon. Huh helpotus.

Lopulta kuitenkin päästiin itse peliin. Ja kyllä mielialakin parani pikkuhiljaa, vaikka hiki tulikin, kun omille (halvimmille, mutta meidän kukkarossa kovasti tuntuville) paikoillemme kavuttiin. Istuttiin nimittäin ihan kaikkein ylimmällä penkkirivillä,  mitä koko katsomossa oli. Siinä sai eräätkin portaat kiivetä, että sinne päästiin. Mutta ihan hyvin sieltä kuitenkin näki, pärjäsi ilman kiikareita…

Peli oli oikeasti tosi mielenkiintoinen; oli hyvä, että oltiin säännöt opeteltu ainakin osittain jo etukäteen. Ei se ollutkaan ihan vaan sellaista ihmiskasojen tekemistä, kyllä siinä oli selkeät säännöt. Ja tietty tämä nimenomainen peli oli tunnelmaltaan mahtava, kun Redskinit, eli kotijoukkue, oli niin kertakaikkisen ylivoimainen. Ei ollut vastustajalla paljon mitään sanomista. Ja joka kerran, kun pisteitä saatiin, katsomo räjähti, noustiin seisomaan, taputettiin, hurrattiin, iloittiin. Ja kentälle ryntäsi niin isojen lippujen heiluttajat kuin cheerkeaderitkin juhlimaan jokaista pistettä.

Faneja oli katsomo täynnä, ja tietysti mekin oltiin pukeuduttu joukkueen paitoihin, jotta ei kovasti erotuttaisi joukosta. Osa oli mennyt vielä pitemmälle faniutensa näyttämisessä.  

Väliajalla käytiin sitten juotavaa ostamassa. Maksoihan ne tietysti mansikoita siellä, vesipullo 5 taalaa, jee… No, siinä vaiheessa oli jo rahanmenon harmitus vaihtunut ottelun hurmaksi, enkä jaksanut enää stressata menetettyjä juomapulloja, pääasia, että reppu oli tallessa.

Peli katsottiin loppuun asti, vaikka kyllä täältäkin osa yleisöstä liukeni jo paljon aiemmin, kun tulos oli niin selvä. Mutta selkeästi enemmän ihmisiä oli tullut nimenomaan tätä ottelua seuraamaan, eikä pelkästään seurustelemaan, niin kuin siellä pesäpallo-ottelussa oli. Ai niin, ja tämä oli ensimmäinen paikka koko vuonna, kun nähtiin amerikkalaisia humalaisia ihmisiä. Missään muualla tosiaan ei ole nähty tuiskeessa olevia ihmisiä, mutta tuolla jokunen oli selvästi miestä väkevämpää maistanut. Eivät agressiivisia olleet, mutta kovaäänisiä kannatushuudoissaan kyllä, ja hieman hoippuroivia askeleiltaan.

Äh, tämä nyt on vähän jotenkin puolikas raportti, ei hyvä, mutta ei minulla ole aikaa tätä alkaa hiomaan. Nyt saatte tyytyä tällaiseen tällä kertaa.

Joskus vaan täytyy saada ruisleipää, ja riisipuuroa sekä soppaa. Jos ruisleipää ei ole kaupassa eikä pakastimessa saatavilla, ne täytyy leipoa itse. Ja jos marjoja ei satu juuri sopanhimon sattuessa kotona olemaan, sopan voi keittää vaikka appelsiinimehusta ja kaapista löytyneistä säilykehedelmistä, tässä tapauksessa persikoista. Nam, olipas hyvää!!!

Kävin äsken Miskan kanssa kaupassa. Olin oikein vaikuttunut, kun reipas poikani siellä minun avuksi tavaroita hyllyistä noutaessaan jutteli myyjien kanssa vaikka mitä, pyysi banaaneja, kertoi minkävärisiä ja montako, ja kysyi, onko teillä tätä lääkettä myynnissä, ja sen semmoista. Parkkipaikalla lähtiessä Miska vielä näki koulusta tutun rouvan, jonka kanssa vaihtoi tervehdykset ja kuulumiset. Kotimatkalla sitten Miska selitti, että "Se Mrs. Coach on koulun cafeteriassa töissä". Minä sanoin, että "Ai, onko se sellainen school lunch lady? Semmoinen ammatti näkyi eilen Survivorissa." Siihen Miska sanoi, että "Mikä päivä eilen oli, ai niin, Thursday, Survivor-päivä. Okay."

Että semmoiset kielipuolijutut meillä nykyään. Voi olla ihan hyvä, että tullaan pian Suomeen, niin ei sekoiteta sitten varmaan samaan lauseeseen molempia kieliä. Harmillisen helposti se täällä käy niin, että sanoo sanan sillä kielellä, millä se ensimmäisenä sattuu mieleen tulemaan. Ja osaan sanoista Miska ei edes tiedä suomen vastineita, kun on koulussa oppinut uusia sanoja, ja niiden merkityksen, mutta ei osaa yhdistää sitä suomenkieliseen sanaan. Me yritetään sitten täällä kotona niitä napata ja opettaa se meidänkielinen sana.

Mutta melkoisen hyvin pojalta, joka vuosi sitten osasi englanniksi laskea kymmeneen ja sanoa, että kissa on kuussa (Hello, hello, hello -sarja on meillä nauhoitettu tv:stä videolle, ja pojat sitä tykkäsivät katsoa kovasti silloin ennen muuttoa.)

Paluumuuton järjestelyt on pikkuhiljaa käynnistelty. Tavaroita lajitellaan eri kasteihin, ja osa on jo jaettu eteenpäin. Pojille on annettu ukaasi hyppiä trampoliinilla kuin viimeistä päivää nyt, ja paukuttaa rumpuja, ensi viikonlopun jälkeen ne kootaan pakettiin valmiiksi.

Eilen saatiin vihdoin aikaiseksi myös laittaa matkaan tarjouspyynnöt muuttofirmoihin. Seitsemään eri paikkaan laitettiin (Beweship, Grundell, Victor Ek, Hal-Mari, DSV, Airport Travel Cargo ja K.K.Car). Victor Ek jo ehti vastaamaan, ja heidän edustaja on tulossa lauantaina katsastamaan meidän tavarat ja tekemään arviota. Saapa nähdä mitä muut vastaavat, vai vastaavatko. Valittiin nuo firmat lähinnä niiden suomalaissidonnaisuuden takia, en sitten tiedä, mahtaisiko näistä paikallisista saada halvempaa tarjousta. Toisaalta, kun näitä paikallisia markkinamiehiä on tässä vuoden ajan kuunnellut, ei niiden kanssa tee mieli olla tekemisissä, jos ei ole ihan pakko. Loppujen lopuksi ensin halvalta vaikuttava hinta kun saattaa maksun hetkellä kohota yllättäviin korkeuksiin. Sitä ongelmaa harvemmin tulee suomalaisten firmojen kanssa.

Myös lentolippuja on varmisteltu eilen ja tänään. Icelandair oli yhtäkkiä päättänyt, että ei lennäkään suoraa lentoa Reykjavikista Helsinkiin silloin, kun meidän lipuissa lukee, joten joudutaan koukkaamaan mutka Tukholmassa matkan varrella. Vähän se harmittaa, kun lentoyhtiön ja -reitin valinnassa yksi tärkeimmistä pointeista oli juuri sujuvat suorat yhteydet. No, ei voi mitään, tällaista sattuu.

Vuokrahuonekalujen poishakukin on sovittu; sohvat, sängyt, pöydät sun muut vermeet lähtee kotoa torstaina 29.11. iltapäivällä. Siinä jää sitten perjantai aikaa meidän siivota kämppää, ja heidän tarkistaa, ettei niissä huonekaluissa ole mitään rikkoutumia tai muuta normaalielämään kuulumatonta epämääräistä jälkeä, jotta voivat hoitaa meille takuumaksun takaisin. Kyllähän lapsiperheen normaalielämään kuuluu, että ruokapöydän pintalevyssä on pientä naarmua, eikös vaan???

Lopuksi vielä säätiedotus. Täällä on ollut monta päivää harvinaisen lämmintä, joka päivä enimmillään yli 30 astetta, toki yöksi laskee tuonne parinkympin hujakoille. Hassulta tuntuu, kun katselee ruskaa aloittelevia puita. Sitä on niin tottunut siihen, että punaisten ja keltaisten lehtien aikaan ulkona on vilpoinen ja raikas ilma. Mutta ei, täällä on edelleen lämmin ja kostea keli. Sopii mulle, mutta pojat alkaa jo valittamaan ainaista kuumuutta…

Kuvat ovat Lake Elkhornin rannalta, täältä meidän kaupungista. Otin ne tuossa reilu viikko sitten, kun kävin sen ympäri sauvakävelemässä. Ensimmäisessä kuvassa näkyy hyvin yksi keltalehtinen puu kaikkien vihreiden joukossa, ja alimmassa kuvassa näkyy, miten kilpikonnatkin nauttivat auringosta ja lämmöstä. Kuvat on siis kaikki otettu samasta kohtaa, zoomaamalla.

Eilen aamulla törmäsin sopivasti paikalle kameran kanssa napatakseni todistusaineistoa siitä, miten käy kylpyvaahdolle poreammeessa parin innokkaan polskijan kanssa.

Olkoon tuo piilokuva välipalana ennen kuin ehdin kertoa eilisestä loppupäivästä, kun käytiin katsomassa amerikkalaista jalkapalloa. Lopputuloksen voin jo varmaan paljastaa: Me voitettiin, tai siis Washington Redskins peittosi Detroit Lions’it tosi reilusti, 34 - 3!

Loppukaneettina vielä matkin Meksikon Jonnaa:  Kohtelias amerikkalainen toivottaa terveyttä aivastuksen kuullessaan. Bless You! Tutuille ja tuntemattomille. Kadulla, suojatiellä kulkeva autossa aivastavalle. Kaikille. Missä vaan. Joka ikisen aivastuksen jälkeen. Huutavat kaukaakin, se on automaattinen reaktio aivastukseen. Minullakin flunssa jyllää ja aivastuksia sataa. Vähän on rasittavaa, kun jossain kaupassa aivastan, niin viidestä suunnasta kuuluu yhtäaikaa "Bless you". Ja niille pitäisi vielä vastata ja kiittää… Olen ollut moukka ja yrittänyt vastailla vain hiljaisella hymyllä ja päännyökkäyksellä, en jaksa alkaa kiittelemään…

Jos tuntuu, että postipoika on muuten liian harvinainen vierailija, niin ainahan voi itse avittaa asiaa hieman.

Minä liityin SLY- eli Salainen LeivontaYstävä -rinkiin, ja sen tiimoilta tänään tupsahti postilaatikkoon ensimmäinen paketti. Olipas minun salainen ystäväni sitten osannutkin sopivasti huomioida meidän olosuhteet, oli ajatellut poikiakin, ja meidän tulevaa muuttoa ja kaikkea. Aivan mahtava sisältö paketissa! Lukemista, herkkua ja ihana kuviomuotti! Ja päästiin koko perhe maistamaan uutta suklaamakuakin, saman tien popsittiin Lontoon rae -suklaata puoli levyä, oli hyvää.

Siis suurkiitos salainen ystäväni, tästä postista tulin kovasti iloiseksi.

Vaihteeksi taas haaste, tällä kertaa se bongahti blogiini Merjalta. Oli melkoisen kinkkinen tällä kertaa, piti oikein hieroa ajatusnystyröitä ja käyttää aikaa tähän. Näin se kuului:

"Täytä omat kolmen kärkesi. Lähetä minulle ja muille ystävillesi, joiden elämään haluat kurkistaa! "

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1997:

1. Tehtiin Mikan kanssa elämämme ensimmäiset kiinteistökaupat, kun vajaan vuoden kaukoseurustelun jälkeen ostettiin omakotitalo isolla pihalla ja puutarhalla Varjakasta, Oulunsalosta.
2. Mika valmistui insinööriksi pian meidän yhteenmuuton jälkeen, ja minä pakersin kahdeksatta vuotta töissä Finnairilla, joista kolmatta vuotta vuorotöissä Oulun lentokentällä.
3. Kävin Ruotsista asti hakemassa meille koiran, rakkaan Pinjan, rodultaan Lancashire Heeler. Muutaman kuukauden päästä otettiin toinenkin koira, Noora, Welsh Corgi Cardigan, joka oli jo aikuinen ja etsi uutta kotia. Kumpikaan ei enää kuulu meidän perheeseen; Noora kuoli synnytykseen vuonna 2000, ja Pinja jouduttiin antamaan kavereille vuonna 2005, koska Miska tuli allergiseksi eläimille (Suurkiitos HannaA, että adoptoitte Pinjan!). Varsinkin Akille koirat olivat todella tärkeitä, ja häntä suretti kovasti, että meillä ei niitä voi enää kotona olla.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2002:

1. Vessaremontti uudessa kodissa pöntön rikkoutumisen seurauksena. Oltiin edellisenä vuonna tehty elämämme toiset kiinteistökaupat, kun vaihdettiin kohtuukokoinen talo ja suurensuuri tontti suurensuureen taloon ja kohtuukokoiseen tonttiin Laitasaaressa, Muhoksella.
2. Mika teki pitkää päivää tietyömailla, ja minä edelleen pakersin puolipakolla vuorotöissä lentokentällä, kunnes alkoi tuntua niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, että kyllä tämä työ on nyt nähty.
3. Akilla oli ensimmäinen oikea koululaisen kesäloma ja meni syksyllä jo toiselle luokalle. Miska aloitti 2-vuotiaana syksyllä päiväkotiuransa, siihen asti hoidettiin kotona, jossa meillä oli virolainen au pair, Kristel, auttamassa.

Kolme vuotta sitten, 2004:

1. Minä valmistuin keväällä Oulun kauppiksesta datanomiksi, ja olin edellissyksynä aloittanut myös opinnot Oulun yliopistossa, Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella, josta sitten seuraavana vuonna valmistuin maisteriksi. Mika oli usean kuukauden ajan viikot Kilpisjärvellä töissä ja tuli vain viikonlopuiksi kotiin. Ilman appivanhempia mikään ei olisi onnistunut!
2. Käytiin kesällä poikien kanssa Muhoksen kunnan järjestämällä päiväretkellä bussilla Wasalandiassa, kun pikkuveli oli lähettänyt minulle 60 euroa avustusta, että päästiin vähän kesälomaa juhlistamaan.
3. Ystäväni Johanna sairastui rintasyöpään kesällä, hänen rinnallaan elin rankan syksyn ja alkutalven siihen saakka, että hän puolen vuoden sairastamisen jälkeen kuoli.

Vuosi sitten, 2006:

1. Olin ollut jo vuoden uudessa työpaikassani, ja tartuin innolla kiinni, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä tutkimusvaihtoon ulkomaille vuodeksi. Aloin järjestellä vaihtoon ja muuttoon liittyviä asioita, ja ilmoittauduin yliopistoon jatko-opiskelijaksi.
2. Kesälomalla kierrettiin autolla ympäri Suomea, käytiin mm. siskon häissä, Muumimaailmassa ja Puuhamaassa. Syksyllä Miska aloitti eskarin ja Aki kuudennen luokan Laitasaaren koululla.
3. Lokakuun lopussa muutimme tänne USAan, sen jälkeiset jutut onkin tässä blogissa kaiken kansan luettavissa.

Tähän asti tänä vuonna:

1. Ollaan nähty ja koettu paljon, mm. Disney World, Niagaran putoukset ja Grand Canyon.
2. Oltiin heinäkuussa ihanat kolme viikkoa Suomessa.
3. Ollaan aloitettu paluumuuton suunnittelu.

Eilen:

 (Kuva täältä)

1. Töiden jälkeen kävin postissa lähettämässä yhden paketin ja pankissa lunastamassa yhden shekin.
2. Katsottiin illalla yksi osa Pieni talo preerialla -sarjaa koko perheen kesken.
3. Sain tämän haasteen.

Tänään:

1. Sain tietää, että Mikalle tarjottiin töitä Destialla (ent. Tielaitos) sitten joulukuusta alkaen.
2. Söin lounaan (pussipuuroa ja näkkileipää) tässä tietokoneen ääressä menneitä vuosia ja elämänkäänteitä mietiskellen, viimeistelin samalla lounastaukoa hyväksikäyttäen tämän kirjoituksen.
3. Huomasin, että osa puista alkaa jo vaihtamaan kunnolla syksyväreihin, punaisia ja keltaisia lehtiä näkyi jo melko paljon.

Huomenna:

 (Kuva täältä)

1. Käyn päivän töissä normaalisti.
2. Toivottavasti käyn lounaalla työpaikan lähistöllä suomalaistuttuni Minnan kanssa.
3. Katsotaan illalla televisiosta Selviytyjiä.

Ensi vuonna:

 (Kuva täältä)

1. Vietetään kaksia nelikymppisjuhlia meidän perheessä.
2. Mikan kanssa käydään keväällä kauan suunnitellulla viikonloppureissulla Tukholmassa juhlistaen 10-vuotishääpäiväämme, ja syksyllä kierretään ainakin osa Karhunkierrosta Kuusamossa.
3.  Elämä on tasaisen normaalia, ollaan kaikki perusterveitä ja perusonnellisia.

Voisin jatkaa tätä haastetta eteenpäin vaikkapa Reettalle, Carolinalle, Annalle ja Jaanalle. Olisi tosi kiva lukea teidän elämänpolkujanne!