Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Miska odottaa kovasti, että ystäväperheemme, eli ennenkaikkea 8-vuotias Miikka ja veljensä, 5-vuotias Tuukka, tulevat meille huomenna yökylään, uutta vuotta vastaan ottamaan. Harmillista vain, että me vanhemmat tänään muistutimme ehdottomasti, että myös Tuukan kanssa täytyy leikkiä; isommat pojat kun mieluusti jättäisivät pienimmän leikkien ulkopuolelle.

Vielä nukkumaanmenon aikaan Miskalla pyöri tämä asia mielenpäällä. "Mutta äiti! Minä olen jo melkein teini-ikäinen, ei kai minun oikeasti ole pakko sen Tuukan kanssa leikkiä enää, se on niin pieni!?!" Melkein tuppasi äitiä hymyilyttämään nämä 7-vuotiaan aatokset.

Eilen ScanAm ilmoitti meille, että meidän kontti oli edellispäivänä tullut Suomeen! Jee, ainakaan ei laiva uponnut välille, jospa ne tavarat saataisiin meille kotiin jo ensi viikolla!!!

Minähän kirjoitin jo aiemmin, että tavaralaatikot käytiin hakemassa meiltä kotoa 27.11. Sitten seuraavana päivänä, eli 28.11. vietiin itse meidän autot satamavarastoon. Sinne piti jättää autot ja niitten titlet, eli ne rekisteriotteen omistaosat. Kuitiksi saatiin sellainen lappu, mihin vastaanottava mies merkkasi, onko autossa mitään jälkiä ennestään kyljissä, ja montako laatikkoa auton sisällä on kyydissä. Siellä varastolla sitten firma on ne kaikki meidän tavarat pakannut yhteen konttiin ja sinetöinyt sen.

Kontti oli alunperin tarkoitus toimittaa laivaan, joka olisi lähtenyt 3.12. Baltimoresta Helsinkiä kohti, arvioitu saapumisaika Helsinkiin 26.12. No, ei siinä ihan niin käynyt, vaan sinä päivänä tuli ScanAmin Sörenilta meiliä, että he tarvitsevat mahdollisimman pian ne autojen titlet sinne heille. Höh, eivät hoksanneet tarkistaa sieltä varastosta, siellähän ne oli, soitin ja kerroin sen Sörenille. Sitten 4.12. tuli taas Sörenilta meili, että tarvitsevat vielä minun USAn sotu-tunnuksen, ja kopion minun passista, ennen kuin voivat kontin laittaa matkaan. Höh, miksi eivät voineet niitä yhtään ennemmin pyytää, olisihan ne ollut paljon helpompi toimittaa siellä samassa maassa ollessa. No, ei se mitään, faksi toimii täältä Suomestakin, ja saatiin se hoidettua. Mutta silloin jo oli selvää, että aikataulu petti.

Uusi aikataulu saatiin tietää vasta 10.12. Silloin selvisi, että kontti on menossa laivaan, joka lähtee 12.12. Baltimoresta, ja arvioitu Helsinkiin tulopäivä oli 5.1. Sitten seuraava ilmoitus tulikin meille jo Suomesta, paikallinen ScanAmin toimisto lähetti minulle 19.12. laivausilmoituksen, jossa näkyi, että kontti todella on siinä laivassa, ja uusi arvioitu Suomeen tulopäivä on 1.1. Ja nyt sitten tosiaan loppujen lopuksi laiva tulikin jo 27.12. eli ollaan melkein siinä alkuperäisessä aikataulussa kiinni, taisi olla myötätuuli laivalla…

Tässä välissä sitten ScanAm oli totaalisesti unohtanut, että oltiin sovittu, että kontti on sitten tarkoitus tulla heidän toimestaan Ouluun ja tullaus hoituisi täällä. Sitä nyt sitten heidän virkailija selvittelee, kun en tosiaan aikonut lähteä Helsinkiin tavaroita hakemaan… Toivottavasti onnistuu! Eilen sain täyttää ja lähettää heille kuitenkin jo vakuutuksen tullia varten siitä, että tavaroissa ei ole mitään tullattavaa, kuten esim. alkoholia ja tupakkaa, ja että tosiaan ollaan yli vuosi oltu pois maasta. Tällä lomakkeella pitäisi sujua muiden tavaroiden tullaus, autot on sitten asia ihan erikseen, siitä sitten kerron tarkemmin ensi viikolla, kunhan tiedän, mitä kaikkea kommervenkkiä siihen liittyy.

Nyt pitäisi aloittaa tavaroiden järjesteleminen taas. Ollaan yhtä ylimääräistä makuuhuonetta käytetty rompehuoneena, mihin on laitettu paikkaansaetsiviä tavaroita vähän piiloon joulun tieltä. Nyt, kun tiedetään, että se iso määrä tavaraa on hyvin todennäköisesti ensi viikolla meillä, pitää alkaa taas raivaamaan ja tyhjentämään se huone niitä laatikoita varten. Huh!

Muuten, tähän loppuun voisin vielä kiittää Heikkiä ja Kaijaa tosi paljon ilahduttaneesta joululahjasta! Paketista paljastui kauniisti rusetilla sidottu paksu pinkka A4-papereita, siis koko minun blogi värikuvineen, kommentteineen kaikkineen, printattuna! Aivan älyttömän paljon kiitoksia mahtavasta ajatuksesta!!!

Ja jotta tästä ei ihan kuvaton postaus tulisi, niin laitetaan tähän sitten kuva meidän parista muusta joululahjasta; näitä pelejä (Ubongo ja Inkan Aarre) on pelattu tosi paljon nyt joulun jälkeen, ovat mielettömän mukavia, ja hyvin sopivia koko perheelle!

Kävijälaskuri alkaa taas lähestymään tasalukuja… Älytöntä, jo melkein 50.000 kävijää!

Selvästi on taas arvonnan aika! Ensimmäisen (5.000 kävijää) arvonnan palkinto matkasi Saksaan, toisen (10.00 kävijää) Suomeen, ja kolmannen (20.000 kävijää) Englantiin. Saapa nähdä, minne päin maailmaa tällä kertaa saan postia lähettää… Tämä todennäköisesti on viimeinen arvonta tässä blogissa, koska ainakin tällä hetkellä kuvittelen lopettavani kirjoittamisen joskus kevään korvilla, eikä siihen mennessä ehdi mitään sopivaa tasalukua tulla enää, joten osallistukaahan suurin joukoin tähän!

Säännöt on taas melkolailla samat kuin edellisilläkin kerroilla: Arvontaan voit osallistua jättämällä puumerkin itsestäsi kommenttilootaan. Aikaa on loppiaiseen asti; 6.1. sunnuntai-iltana (Suomen aikaa) suoritetaan virallinen arvonta. Silloin vedetään hatusta voittonumero, joka vastaa kommenttinumeroa. Jos joku kommentoi kahdesti, vain ensimmäinen kommenttinumero osallistuu arvontaan.

Varsinaisen arvonnan lisäksi lähetän myös pienen muistiaisen sille, joka sattuu olemaan se 50.000. kävijä; olettaen, että k.o. kävijän henkilöllisyys saadaan laskurituntomerkkien perusteella varmuudella selvitettyä.

Jaa, eipä sitä sitten muuta kuin reippaasti kommentoimaan! Onnea arvontaan!

Ps. Kuvassa Miska tarjoaa virtuaalikorvapuustin kaikille kävijöille. Tuollaisia megapuusteja saa ostaa Oulun Bisketti-kahvilasta, kannattaa poiketa Oulussa päin liikkuessa… Erinomainen hinta-laatu-koko-suhde! Nam!

Jouluaatto meni tosi mukavasti, oli kyllä ihanaa viettää sitä ihan perinteiseen tapaan viime vuoden poikkeavan joulun jälkeen!

Aamulla käytiin ensin joulusaunassa, sitten syötiin riisipuuroa ja luumu-rusinasoppaa, ja sen jälkeen käytiin hautausmaalla sytyttämässä kynttilät läheisten haudoille.

Iltapäivällä sitten tuli sukua meille, loppujen lopuksi paikalla olivat minun, Mikan ja Miskan lisäksi (Aki oli tällä kertaa viettämässä joulua isänsä kanssa) Mikan isä, äiti, setä, pikkusisko ja siskon mies, sekä minun äitini ja isoveljeni.

Ensin syötiin perinteisesti hyvin ja vähän liikaa, sitten odotettiin joulupukkia katsellen videota edellisiltä jouluilta. Joulupukki tuli puoli kuuden kieppeillä, ja toi lahjoja aivan mahdottoman paljon! Ollaankohan noin kiltteinä oikeasti oltu???

Lahjashown jälkeen sitten keitettiin kahvit ja glögit ja syötiin jälleen itsemme ähkyyn kakkuja, torttuja ja pipareita. Loppuilta kuluikin lahjoja ihmetellessä ja yhdessä ollen. Oikea joulu!

Taidan tällä kertaa keskittyä kuvina esitettäviin tunnelmiin meidän lähikoulun joulujuhlasta. SIellä oli ihanaa, niinkuin aina. Kuvat kannattaa klikata isommiksi…

Pitääpä päivittää poikien koulujutskia, en ole tainnut niitä niin paljon selittääkään vielä Suomeen paluun jälkeen.

Miska palasi vanhaan kouluunsa, siis siihen, missä eskarin aloitti reilu vuosi sitten. Luokkakaverit olivat pysyneet lähes ennallaan, vain yksi poika oli vaihtanut koulua ja kaksi uutta lasta oli tullut lisää. Nyt Miskan ekaluokalla on 9 oppilasta. Tosin kuten pienissä kyläkouluissa on tapana, meilläkin on yhdysluokat käytössä. Miska on siis yhdistetyssä ykkös-kakkos-luokassa, jossa näiden ekaluokkalaisten lisäksi on 7 kakkosluokkalaista; yhteensä siis 16 oppilasta yhdellä opettajalla. Lisäksi luokassa on toinen aikuinen, yhden ekaluokkalaisen henkilökohtainen avustaja, joka on tuttu jo eskarista; sama avustaja oli samalla tytöllä jo silloin reilu vuosi sitten.

Miskalla on koulu alkanut hyvin. Läksyjä tuntuu tulevan ekstravähän verrattuna Amerikan aikaan, ja muutenkin melko helpolta koulunkäynti tuntuu. Opettaja, juuri 60 vuotta täyttänyt konkari, on tosi kiva. Miska nauttii koulunkäynnistä, ja erityisesti kavereista. Kyläkoulun ihana joulujuhla perinteisine tonttuleikkeineen ja lauluineen on huomenillalla, meidän perhe odottaa sitä kovasti!

Aki meni sitten seiskaluokalle sinne Oulun kansainväliseen kouluun. Jännitti sitä kovasti, mutta näin puolentoista viikon kokemusten jälkeen tunnelma on ihan positiivinen. Heilläkin on pieni luokka, 16 oppilasta. Luokkakaverit tuntuu olevan ihan mukavia, heidän kanssaan voi välitunneilla pelailla. Koulun alku on sujunut rauhallisesti siksi. Tämä viikko on lyhennetyillä päivillä joululoman alkamisen takia, ja viime viikko oli koeviikko, ja kun Aki ei ollut ollut syksyä siellä, niin ei voinut kokeisiinkaan osallistua. Teki siis tunneilla omia hommiaan sen aikaa kun muita tentattiin. Toki jotain normitunteja (siis ilman kokeita) oli myös; niistä erityisesti biologia ja kotitalous tuntuivat kivoilta.

Työtä on aiheuttanut lähinnä vain ruotsi. Muut luokkakaverit kun tietysti olivat aloittaneet ruotsin opiskelun jo syksyllä, ja Akin pitää heidät kuroa kiinni ihan alkeista aloittaen. Ruotsin tuntien ajan Aki onkin saanut yksilöopetusta eri luokassa kuin muut, lisäksi tällä viikolla on ylimääräinen ruotsin tukiopetustunti joka päivä. Tosi nopeasti Aki kyllä on siitä kielestä päässyt jyvälle, ja vaikka välillä vähän nurisee sanojen opettelua ja läksyjen määrää, niin tuntuu kuitenkin nauttivan haasteesta. Näyttää siltä, että on mahdollista saada nyt joululoman aikana muut oppilaat kiinni, ja Aki voisi sitten alkaa seurata normiopetusta muiden mukana kevätlukukauden alussa. Mutta hoppua ja paniikkia ei ole, yksilöopetusta voi jatkaa niin kauan kuin on tarvis.

Tuosta koulusta sen verran vielä, että vähän yllättävää oli se, että vaikka opetus on (ainakin suurinpiirtein) kaikki englanniksi, niin oppikirjat ovat kuitenkin kaikki suomenkielisiä. Perusteluna taisi olla se, että oppilaiden täytyy oppia esim. matematiikan termit kummallakin kielellä, jotta ei karsita jatkomahdollisuuksia. Mutta ottaa varmaan oman aikansa tottua siihen, että kirjassa käytetään yhtä kieltä ja opettaja puhuu toista. Muutenkin koulussa kuulee yllättävän paljon suomea; Aki sanoi, että ehkä puolet keskusteluista käydään suomeksi ja puolet englanniksi.

Oman lisänsä Akin elämään tuo myös se, että nyt aloitettiin ensimmäisen kerran sellainen järjestely, että Aki asuu vuoroviikoin isänsä perheessä Oulussa ja vuoroviikoin meillä Muhoksella. Tällä hetkellä järjestely tuntuu toimivan hyvin, etenkin koulun takia. Isän asunto kun on ihan lähellä koulua, ja niinäkin viikkoina, kun Aki asuu Muhoksella, hän voi tarvittaessa mennä ennen tai jälkeen koulun kuluttamaan aikaa isänsä luo. Aki kulkee minun kyydissä kouluun Muhos-viikkoina, ja minä kuitenkin menen aina töihin klo 8 pintaan ja lähden pois klo 16 aikoihin. Melko monet koulupäivät ovat juuri sopivasti sen pituisia, mutta lyhyempiäkin löytyy. Tämä koko viikko on lyhyempää päivää, kun valmistautuvat joululomaan, ja Aki onkin sitten joka päivä koulun jälkeen mennyt isänsä luo tekemään läksyjä ja viettämään aikaa.

Kaikenkaikiaan siis ainakaan koulun aloituksessa ei ole juurikaan mitään ongelmia täällä takaisinmuuton jälkeen ilmennyt. Ihmeen sopeutuvaisia nuo pojat!

… lapselle ja aikuiselle.

Tultiin juuri Kauneimmat joululaulut -tilaisuudesta Laitasaaren rukoushuoneelta. Siellä oli ihanaa, nyt on joulumieli! Ei joulun tuloon tarvita hössötyksiä tai paikallaan olevia tavaroita, tärkeintä on oikea mielentila!

Olen käynyt kauneimmat joululaulut laulamassa joka vuosi varmaan jo lähes parinkymmenen vuoden ajan. Vain viime vuosi jäi sattuneestä syystä välistä. Minusta on ihanaa laulaa joululauluja isolla porukalla yhdessä, ja minusta on erityisen ihanaa se, että kumpikin poikaseni halusi edelleen lähteä mukaan laulamaan!

Kuva täältä.

Melkein ollaan saatu täällä Suomessa odottaneet tavarat leviteltyä ympäri taloa (ei kuitenkaan läheskään kaikkea vielä hyllyihin ja kaappeihin asti, lattioilla on vielä paaaljon epämääräisiä kasoja), ja iso osa huonekaluistakin on jo paikoillaan. Eilen saatiin sitten ihan Amerikan tuliaisiakin, kun lentorahtilaatikot tuli perille.

Ihanhan se oli kuin joulu, kun oltiin jo melkein unohdettu, mitä kaikkea sitä olikaan tullut pari-kolme viikkoa sitten laatikoihin laitettua.

Tässä samalla olisi oiva tilaisuus kertoa, miten se lentorahtihomma sitten lopulta hoitui. Kerroin jossain vaiheessa, että Fedex oli luvannut, kun olin sinne soittanut ja kysellyt, että he kyllä hoitaa, ei muuta kuin soittakaa sitten edellisenä päivänä, että laatikot pitää hakea huomenna. No, viimeisenä USA-keskiviikkona sitten soitin Fedexille ja sanoin, että nyt olisi tavarat pakattu ja mitattu ja punnittu ja pakkauslistat tehty, sopisi tulla seuraaavana päivänä hakemaan. Siellä täti nikotteli toisessa päässä, ja ihmetteli, että kuka oikein oli mennyt moista lupaamaan. Eihän he yksityisihmisille voi tuollaista hoitaa, tullaussäännökset estävät.

Siinä aikani intin, että näin minulle luvattiin, ja lopulta saatiin soviteltua, että voivat nippanappa ottaa meidän tavarat kuljetettaviksi, jos tuomme ne Fedexin konttoriin, ja sitten Suomen päässä haemme ne itse tullista. Siihen oli tyytyminen, luulin. Mutta sitten täti sanoi, että ne paperiasiat pitää sitten itse hoitaa myös, konttorista saa hakea kolme paprua, jotka pitää täyttää, ja yksi niistä on sellainen kolmena kappaleena tuleva, jossa on kalkkeeripaperit välissä, ja se pitää kirjoittaa kirjoituskoneella, että kaikki kappaleet tulee samanlaisiksi. Siinä minä taas äimistelin, että ei kai me kirjoituskoneeksi voida muuttua, että eikö riitä käsin täytetty, kyllähän sekin näkyy alimmassakin kopiossa. Juu ei, kirjoituskone pitää olla, ja he ei voi sitä täyttää, eivätkä tiedä, olisiko missään sellaista palvelua, että saisi kirjoituskonetta maksua vastaan käyttää. Siinä vaiheessa, hetken intettyäni, luovutin ja päätin, että pitää yrittää etsiä joku järkevämpi toimittaja. Näitten kanssa menee vaan ikä, terveys ja hermot, kun on niin hankalaa.

Soitin UPSille, ja kysyin, tietääkö ne, miten saisin laatikot lähetettyä. Siellä oli iloinen tyttö toisessa päässä, joka vastasi, että kaikki hoituu, ei ongelmaa. Tosin kotoa hakua hekään eivät tee, koska meillä ei ole yrityssopimusta heille, mutta jos viemme laatikot UPSin konttoriin (josta lähin oli alle 2 km:n päästä meidän kotoa), niin homma hoituu. Ja hoitavat tullauksen sun muut, Suomessa tavara toimitetaan kotiovelle asti. Vielä erikseen kysyin paperiasioista, ja tyttö sanoi, että vain pakkauslista tarvitaan, muut hoidetaan sitten toimistossa. Antoi vielä sen lähimmän toimiston puhelinnumeron ja kehotti soittamaan ja varmistamaan jutun sieltä.

Soitin sitten keskiviikkoiltana varttia vaille seitsemän siihen lähiUPSin konttoriin, ja kysyin, voidaanko tuoda tavaraa lähteväksi. Siellä luvattiin, että kyllä hoituu, tänne vaan. Mutta ei enää samana iltana, vaan torstaina aamulla milloin vaan klo 9 jälkeen.

Torstaiaamuna sitten oltiin heti yhdeksän pintaan toimiston ovella, siellä paikan pomo otti meidät hoiviinsa, kävi hakemassa laatikot autosta meidän kanssa, punnitsi, mittasi (meidän ottamat kilopainot ja senttimetrimittaukset kun eivät käyneet, paunoja ja tuumia piti saada), ja arvioi, mitä maksaa. Siinä tuli sitten pieni ongelma sen kanssa, että nämä olisivatkin halunneet laittaa ne meidän 9 laatikkoa postipaketteina jokaisen erikseen, kun taas me oltaisiin haluttu yksi könttä lentorahtilähetys kaikesta, niin kuin ne oli tullessakin silloin vuotta aiemmin. Tuolla lailla irtotavarana kun hinnaksi UPSin mies arvioi n. 2000 taalaa. Melkoisen kalliilta tuntui.

No, onneksi se pomo oli itse Aasiasta kotoisin, ja sanoi lähettävänsä sinne säännöllisesti tavaraa, ja käyttävänsä aina AirPack-firmaa. Hänellä oli niitten esite ja käyntikortti, ja hän vei minut konttoripuhelimen luokse ja käski soittaa sinne, ja kysyä, mitä maksaisi, jos otettaisiin se välikädeksi tähän hommaan. Se oli tosi hyvä ehdotus, olipa meillä hyvä tuuri, että tämä pomo oli niin ystävällinen ja palvelualtis. Loppujen lopuksi homma hoitui niin, että ne meidän tavarat jätettiin sinne UPSin konttoriin odottamaan, ja herra Bennett Silver työntekijöineen kävivät sitten ne seuraavana päivänä hakemassa AirPackin toimitiloihin. He pakkasivat ne sitten yhdeksi kolliksi siellä sen perjantain aikana, ja sitten maanantaina (jolloin me oltiin jo Suomessa) kolli lähti UPSin kyydillä matkaan kohti Suomea. Melko jännää; se, että tähän tuli yksi firma lisää mukaan, joka sitten pakkasi tavarat uudelleen, hoiti kaikki paperityöt ja oli meihin yhteydessä useaan kertaan viikon aikana, sai aikaan melkoisen hinnanalennuksen. Näin lähetettynä meidän lähetys maksoi enää n. 1300 taalaa, eikä meidän siis tarvinnut mitään paperihommia tehdä itse, ja tavarat tuli kotiin asti.

Täytyy tunnustaa, että melko jännältä tuntui jättää meidän tavarat (mm. sähkökitara, elektro-akustinen kitara, sähköpiano (tai mikälie kosketinsoitin), PS2-konsoli, …) sinne UPSin toimistoon ihan vain puhutun perusteella. Mitään kuittia tai muuta todistusta siitä, että tavarat oltaisiin sinne jätetty, ei saatu. Piti siis vain uskaltaa luottaa, että eiköhän ne tavarat kotiin saada. Toki sitten perjantaina jo sain AirPackilta sähköpostivahvistuksen siitä, että ovat laatikot noutaneet ja laittavat ne sitten matkaan. Maksu hoitui luottokortilla ihan puhelimessa, senkin numeron uskalsin antaa ihan ilman mitään takuuta siitä, että tavarat saadaan. Kylläpäs sitä onkin oltu luottavaisia.

Ja kannatti olla, tavarat tosiaan saapuivat eilen perille. Oltiin saatu edellisviikolla jo Bennettilta seurantanumero, jolla voitiin nähdä, missä päin maailmaa lähetys milloinkin meni, ja tämän viikon tiistaina Helsingin UPSin täti soitti minulle ja sanoi, että keskiviikkona tavarat pitäisi olla Helsingissä ja sitten torstaina tai perjantaina Oulussa. Hän tarvitsi vielä tullia varten meiltä vakuutuksen, että tavaroissa ei ole mitään kiellettyä tai tullattavaa, samaan lappuun piti myös merkata aika, joka oltiin USAssa oltu. Tämä siksi, ettei meidän tarvinnut maksaa veroa niistä. Tullilta olikin sitten tavaroiden mukana kotiin tulleissa papereissa päätös, että ovat tullivapaita, mutta että seuraavaan vuoteen ei saa mitään niistä myydä. Aivan niinkuin aiottaisiinkaan…

Niin, torstaina sitten soitin Helsingin UPSille, että onko tavarat tulleet. Olihan ne jo Helsingissä, ja jatkoivat samana päivänä Kaukokiidolla Ouluun. Perjantaiaamuna sitten soitin Oulun Kaukokiidolle ja kysyin, onko tavaroita näkynyt. Juuri olivat pakkaamassa pakettia autoon, ja sanoivat, että parin tunnin sisään ovat Muhoksella. Ketään ei ollut just silloin kotona, kun tavarat tulivat, mutta paketti oli jätetty odottamaan ulko-oven eteen katoksen alle, ja paperit oli kirjekuoressa laitettu meidän postilaatikkoon. Erinomaista toimintaa kaiken kaikkiaan.

Eilen illalla sitten purettiin sisällöt muista paitsi soittimista, niitten piti antaa yön yli asettua tähän lämpötilaan, tänään aukaistaan sitten ne laatikot. Kaikki puretut tavarat olivat tulleet kunnossa ja ehjinä perille. Nyt on sitten taas muutama vaihtovaate, matkalaukullisella vaatetta kun nippanappa pari viikkoa pärjää, nyt voi siis saada vähän erinäköistä vaihteeksi päälle. Sähköpianon laatikosta oli kyllä joku mennyt trukinhaarukalla sisälle, laatikossa oli just sen kokoinen palkeenkieli. Tavarat kun oli pakattu trukkilavalle yhteen ja päällystetty muovilla ja kiinnitetty hihnoilla yhdeksi, ja se pianolaatikko oli alimmaisena, eli lähinnä trukkilavaa. Tänään sitten nähdään, onko se trukinhaarukka vioittanut itse soitinta, näytti ainakin, että se olisi jalustan kohdalta mennyt, eli soitin voisi olla ihan ehjä. Toivottavasti näin, ei huvittaisi alkaa vakuutusyhtiön kanssa neuvottelemaan siitä…

Edit pari tuntia myöhemmin: Aukaistiin laatikko, ja oli meillä hyvä tuuri matkassa! Haaveri oli tullut nimenomaan soittimen jalustan puolelle, ja kaiken lisäksi niin, että se haarukka oli mennyt sellaisesta paikasta, ettei ollut edes koskettanut niitä jalustan putkia, vain kokoamisohjepaperi oli lävistetty.

Kaikki siis melkoisen hyvin tämän meidän lentorahdin osalta. Nyt sitten jännätään, miten laivarahdin kanssa käy. Siitä tulee sitten oma juttunsa, mutta pieni paljastus tähän, että kontti olikin odottanut puolitoista viikkoa pitempään Baltimoren satamassa kuin oli alunperin tarkoitus, mutta nyt 12.12. se on meidän saamien tietojen mukaan viimein lähtenyt seilaamaan MSC Sofin kyydissä Atlantille. Laskettu aika Suomeen tulolle on näillä näkymin 5.1. Saapa nähdä, milloin saadaan se iso määrä tavaraa tänne. Toivottavasti ehditään järjestellä nämä entiset tavarat paikoilleen ennen sitä!

Ja juu, ei olla paljon ehditty joulua ajatella tai valmistella… Saapa nähdä, tuleeko koko joulu meille. Kun ei kerkiä…

Jeps, pakkanen tuli sitten luoksemme. Onhan se periaatteessa ihan kiva, kivempi ainakin kuin se vesisade ja sohjo, jossa muutama päivä sitten kahlattiin. Mutta jos auton lämmitysroikka on jossain hukkapiilossa, ja pakkasta kymmenkunta astetta, ja auto on päivän työpaikan parkkipaikalla, ei ole kertakaikkiaan kiva alkaa sitä sitten starttailemaan, ja rappaamaan ikkunoita edes vähän jäästä vapaaksi. Eikä asiaa auta sekään, että lämpimiä kinttaita ei ole vielä löytynyt, vaan pitää pärjätä ohutvuorisilla hanskoilla. Ja jos kerran on itse niin pöhkö, että ei tajua edes toppatakkia aamulla laittaa päälle, vaan nahkatakilla lähtee liikenteeseen, niin viimeistään bensatankilla käydessä sitä vaan kertakaikkiaan jäätyy pystyyn. Valitusta joku edellisissä kommenteissa halusi, tässä sitä nyt pikkuisen.

(Bensatankilla muuten iski kulttuurishokki [vai voikohan sitä siksi sanoa…?]: Ensinnäkin, luottokortilla maksettaessa olisi tarvittu pin-koodi. No, ei kai sitä kukaan muista, kun ei ole vuoteen tarvinnut. USAssa kun ei tarvinnut kuin työntää kortti reikään ja ottaa pois, ei siellä mitään koodeja kyselty. Sitten toiseksi, siinä kun ohuissa hanskoissa palellutin sormiani diesel-hanaa pidellen, ihmettelin suuresti, kun bensamittarin luku alkoikin mennä reilusti yli kymmenen. Eikä antanut mitään merkkiä pysähtymisestä, nousi vaan. Siis enhän minä ole vuoteen nähnyt isompia lukuja kuin korkeintaan 11 yksikköä, ja nyt yhtäkkiä luku huiteli jo melkein kahdessakympissä. No, onneksi hyvin pian hoksasin, että ai niin, eihän nyt tankatakaan gallonia vaan litroja. 63 litraa tuli sitä dieseliä sitten auton tankkiin iskettyä, tuntui tosi paljolta!)

Palelee, siis, mutta se on kyllä lähinnä itsestä ja omasta tyhmyydestä kiinni. Jos ei tajua laittaa säähän sopivia vaatteita päälle, niin sitten kärsitään. Auton ikkunoiden rappaus ei kuitenkaan ole omasta tyhmyydestä kiinni, siitä kai saa sentään ihan hyvällä omallatunnolla edes pikkuisen valittaa. Kuin myös siitä, että pimeääkin on… Aamulla ja illalla ja melkein päivälläkin. Mutta onneksi täällä sentään tunnetaan katuvalot! Niitä olen kiittänyt kovasti, koko 30 km pituinen työmatkani on valaistu, ja sitä on paljon kivempi ajella pimeällä kuin Columbia, MD:n seudun teitä, joilla oli yksi himmeä katuvalo aina risteyksissä, eikä muualla mitään valoja ollenkaan. Siellä siis oli pimeällä ihan tositosi pimeää…

Ihan varmasti kirjoittelen tässä jossain vaiheessa, kunhan vain ehdin asettua aloilleni hetkeksi, siitä meidän viimeisen USA-viikon hässäkästä. Edes jotain, sen vähän, mitä siinä vaiheessa enää siitä muistaa. Ja rahtitavara-asioitakin olisi kirjoitettavana. Mutta ei just nyt, ei jouda, kun pitää järjestellä paikkoja kuntoon, ja käydä töissä, ja nukkua. Aikaeroväsymys sentään alkaa olla pikkuhiljaa voiton puolelle, edes. Kyllä tämä tästä!

Taas vaihtui kuukausi, ja sain periaatteessa viimeisen kerran postia Salaiselta LeivontaYstävältäni. Käytännössä luulen saavani häneltä vielä ainakin kortin tässä kuussa, koska hän ei vielä paljastanut itseään, siis en edelleenkään tiedä, kuka ihana ihminen minua on muistanut niin loka-, ja marraskuussa kuin nytkin. Ihan jännittää… odotin jo niin kovasti saavani tietää ystäväni nimen. Tämä SLY-rinki on kyllä ollut niin mahtava kokemus, että varmaan joskus tulevaisuudessakin osallistun vastaavaan. On ollut tosi mukavaa miettiä yllätyksiä yhdelle uudelle ystävälle ja saada ihania paketteja toiselta uudelta ystävältä!

Tämä paketti ilahdutti koko perhettä niin kuin aiemmatkin. Pojille paljastui paketista legoja ja tosi jännät pelikortit. Ihanat enkelikoristeet ilahduttavat meitä kaikkia, ja löysivät jo paikan kynttelikössämme. Ja leipomiseen liittyviä juttuja olikin sitten pilvin pimein tällä kertaa: kolme kermaraappaa, silikonisuti, kypsyydenkokeilutikku, joulunväriset sokerimassat, tummaa suklaata ja chilisuklaata. Kaiken kruunasi kaunis kortti.

Ihania tuotteita, joille kaikille löytyy paljon käyttöä! Mitään näistä minulla ei ennestään ollut, enkä ollut chilisuklaata ja noita sokerimassoja ikinä ennen nähnytkään missään. Sormet ihan syyhyää, että pääsen kokeilemaan…

Kiitos, rakas Salainen Ystäväni! Olit sitten kuka hyvänsä, olen tositosi iloinen, että juuri sinä olet minulle paketteja laitellut!

EDIT 21.12.2007

Tänään taas sain postista ihanan yllätyksen. Paketista paljastui Mozartin kuula -suklaakonvehteja (Usko tai älä, en ollut ikinä ennen niitä maistanut, nyt se paketti on jo syöty… ), valkoista kristallipulveria (Jälleen ihan uusi tuttavuus minulle; se oli kyllä tulevaisuuden ostoslistalla, kun olen nähnyt niin monessa blogeissa, mihin kaikkeen ihanuuteen sitä voi käyttää.) sekä tosi hauska ja osuva joulukortti. Ja lopultakin sain tietää, kuka minun Salainen Ystäväni oli. Siis suurensuuri kiitos Mansikkamäen Ebelle näistä kaikista mahtavista paketeista ja vaivannäöstä. En olisi voinut parempaa SLYtä saada, kuin sinä olet ollut!

Saatiin vihdoin netti toimimaan, ja voin pikaiset kuulumiset laittaa. Tai netti olisi toiminut jo viime tiistaina, mutta saatiin tietokonenurkkaus kuntoon ja koneen johdot yhdisttyä vasta eilen. Prioriteettina kun oli kuitenkin ensin saada kaikille nukkumapaikat kuntoon, sitten keittiö toimivaksi ja muutenkin näitä tärkeämpiä juttuja hoideltua.

Viisi kulunutta päivää täällä Suomessa ovat kuluneet kuin siivillä! Tosiaan, suurin osa ajasta on mennyt siihen, että ensin purettiin matkatavarat yhden huoneen lattialle, että löydettiin sieltä kaikki tarvittavat eka päivien tavarat. Sen jälkeen on kannettu vino pino huonekaluja ja laatikoita varastoista sinne sun tänne, ja mietitty uusia paikkoja niille. Tässä samalla kun kerran kaikki pitää siirtää, niin on sama vähän muuttaa tavaroitten järjestystäkin.

Ihan eka päivänä piti kutsua sähkömies, kun koti oli tosi kylmä! Yöllä kun tultiin, lämmintä oli 13 astetta. Jostain syytä koko yläkerran pattert eivät toimineet, ja alakerrassa vain kahden huoneen patterit lämmittivät, olohuone ja keittiö oli ihan kylminä. Myös osa lampuista oli pimeänä. Anoppi sitten yöllä lämmitti leivinuunia, että saatiin sen verran lämmintä, että voitiin eka yö villasukat jalassa nukkua. Herättyämme yritettiin sitten ensin omin neuvoin saada lämmitystä toimimaan, mutta lopulta piti soittaa sähkömies apuun. Viaksi paljastui yksi rikkinäinen rele, ja homma korjaantui sitten tosi nopeasti. Jännä vaan, että vuokralaisille ei ollut tullut mieleen meille moisesta viasta ilmoittaa… Kun heille soitin, sanoivat vaan, että juu on siellä ollut kylmä jo jonkun aikaa. Höh, oltaisiinhan me heille sähkömies hommattu, jos oltaisiin moinen tiedetty.

No, koti oli muuten ihan kunnossa, ja tosi kiva on täällä ollut alkaa asustaa. Paljon on hommaa vielä, yritys olisi saada edes jouluksi huonekalut suht paikalleen, pikkuhiljaa. Laatikoita riittää purettavaksi varmaan vielä joulun jälkeenkin.

Paperihommia ollaan hoideltu jonkin verran, postiin ja maistraattiin on tehty muuttoilmoitukset, samoin Kelalle ja pankkiin. Onpa muuten kiva hoidella viranomaisasioita ihan omalla kielellä!!! Ystäviä ja sukulaisia on osaa nähty ja osan kanssa puhuttu puhelimessa, sekin on kivaa! Kulttuuriakin on jo ehditty harrastaa; minä, Miska ja anoppi käytiin eilisiltana Club for Five -yhtyeen joululevyn julkaisemiskonsertissa Oulussa Madetojan salissa. Tykättiin. Miska osti sen joululevyn, ja kuvassa on juuri saamassa siihen nimmareita.

Miska aloitti koulun jo tiistaina, ja on salahtanut luokkaan kuin kala veteen. Totesi juuri äsken, että tuntuu siltä, kuin oltaisiiin oltu täällä jo paljon pitempään, vaikka vasta muutama päivä oikeasti ollaan oltu. Kavereita on jo käynyt kylässä (oli kiva leikkiä meillä piilosta, kun kaikki kaapit oli vielä tyhjiä ja niihin pääsi piiloutumaan ) ja Miska on käynyt muilla kylässä. Tykkää opettajastaan ja koko koulusta kovasti.

Aki kävi tiistaina kielitestissä ja sai luvan aloittaa Oulun kansainvälisessä koulussa ensi maanantaina. Samalla saatiin silloin koulun esittely ja tutustumiskierros, ja ihan mukavalta vaikutti. Akikin on parin kaverinsa luona käynyt, mutta suurin osa ajasta on mennyt sopeutumiseen, Akilla kun on meistä kaikista suurin muutos elämässä nyt. Täällä kotona sai uuden huoneen, muutti yläkerrasta alakertaan. Aki alkaa myös nyt asumaan puolet ajastaan isänsä luona, kun ennen on ollut siellä vain viikonloppuisin, se on suuri muutos. Isän asumisjärjestelyissä on myös tapahtunut paljon muutoksia. Ja tietysti kaiken kukkurana on uusi koulu ja luokkakaverit. Olisi siinä kenellä tahansa pää pyörällä, ja kun tämä kaikki tapahtuu murrosiän melskeissä, niin onhan siinä sulattamista. Hienosti Aki kyllä tällä hetkellä ainakin näyttää asioihin suhtautuvan, toivottavasti jatkokin menee yhtä sujuvasti.

Mitähän muuta osaisi nyt kertoa… Saunassa ollaan käyty melkein joka päivä. Suomalaista ruokaa (makkarakeittoa HK:n sinisestä, verilättyjä, riisipuuroa mustikkasopalla, maksalaatikkoa, rieskaa, ruisleipää, metsästäjämakkaraa, oltermannijuustoa) ollaan nautiskeltu, ja tänään illalla, kun on kaveriporukan pikkujoulut, saadaan nautiskella lisää, luvassa on mm. kinkkua ja graavilohta, jouluisia laatikoita ja sen sellaista. Tärkeintä kuitenkin on ihana yhdessäolo rakkaiden ystävien kanssa!

Suomessa parasta on kyllä ensimmäiseksi kaikki ystävät ja sukulaiset, tärkeät ihmiset. Ja toiseksi parasta on oma kieli! Mutta nyt on pakko lopettaa, vaikka paljon olisi vielä asioita mielenpäällä. Täytyy jättää jotain myöhemmäksikin!

Nyt ollaan juuri saavuttu kotimaan kamaralle. Viimeinen viikko USAssa oli melko haipakkaa, en kertakaikkiaan ehtinyt mitään kirjoitella. Pitää päivittää sitä pätkää, siis tapahtumia ja tunnelmia, sitten jossain vaiheessa myöhemmin.

Eilen, eli lauantai-iltana sitten lähdettiin lentelemään, ja nyt sunnuntai-iltana ollaan vihdoin menen mutkan kautta Suomessa. Helsingissä meillä on muutama tunti vaihtoaikaa lentojen välissä, ja sitä aikaa nyt vietetään Amerikasta tuttujen ystäviemme Pirjon, Jussin ja Helmin luona Vantaalla. Saatiin syödä Suomi-herkkuja ja vaihdettua kuulumisia, ja täällä sitten tämän bloginkin päivitän. Kohta mennään taas kentälle, ja jatketaan vielä matkaa Ouluun, ja sieltä sitten Muhokselle.

Matka on ollut pitkä, mutta kaikki on sujunut tosi hyvin, ja pojat on olleet paljon parempia matkalaisia kuin äitinsä. Tuntuu ihanalta, että muutaman tunnin päästä ollaan omassa sängyssä nukkumassa, uni varmasti sitten maistuu!

Pieni tauko nyt taas tulee kirjoitteluun, kun nettiyhteys täytyy saada kotiin aukaistua, mutta eiköhän jo viimeistään viikonlopuna uusia päivityksiä tule.