Huomenna meillä juhlitaan, ja sitä varten pitää tietty valmisteluja tehdä. Tässä pari kuvaa, mitä on nyt jo tehty. Viikonlopun jälkeen sitten valmiista tuotoksista kuvia tiedossa.
Valmisteluja
Pankkitiliasiaa
Silloin, kun muutettiin USAsta pois, tyhjennettiin paikallinen pankkitili ja luovutettiin luottokortti kahtialeikattuna pois. Tai siis pyydettiin tyhjentämään tili, eli siirtämään siellä olevat varat meidän Suomen tilille, ja sen jälkeen lopettamaan tili. Pankkivirkailija kyllä sekoili siinä melko kauan kaikkien eri hommien kanssa, mutta lopulta sanoi homman hoituvan, ei muuta kuin herrasväki muuttaa pois vaan. Meille tuli sopivan tuntuinen summa Suomen tilille, ja ajateltiin, että se on siinä. Mutta ei…
Tänään tuli kolmas tiliote käännettynä USAn osoitteesta tänne Suomeen. (Yksi asia muuten, mikä toimii erinomaisesti on ollut USAn postin kääntö uuteen osoitteeseen, jopa tänne kauas pohjolaan. Sen sai tehdä vuoden ajaksi, eikä maksanut mitään.) Siis tiliote tilistä, jota ei pitäisi olla olemassakaan. Kaiken lisäksi se oli miinuksella muutaman kympin! Olen niitä jo aikaisemminkin ihmetellyt, tänään sitten päätin, että pitää soittaa ja selvittää asia. Mitään sähköpostiosoitteita kun ei tiliotteessa tai pankin sivuilla ollut, joilla asian olisi voinut netin kautta hoitaa.
Soitinpa siis, vajaa puoli tuntia meni puhelimessa, mutta homma hoitui anteeksipyyntöjen kanssa. Kuulemma jostain ihme syystä tilille oli jäänyt tilisiirron jälkeen n. 10 USD rahaa, ja sen takia tiliä ei oltu voitu sulkea. Ja sitten oli vuodenvaihteessa mennyt tililtä joku tilinhoitomaksu, parikymmentä taalaa, ja senpä jälkeen sitten tili oli miinuksella. Ja aina kun tili on miinuksella siitä menee joka kuukausi jotain ylitysmaksua 29,90 USD. Eli muutaman vuoden päästä oltaisiin oltu jo komeasti velkaa pankille, hyvä että soitin nyt.
Nyt tili on sitten lopullisesti suljettu (kai…), ja se reilu kymmenen taalaa, mikä tilillä oli katetta, tulee meille tänne Suomen osoitteeseen shekkinä. Sanoin kyllä, että älkää turhaan lähettäkö sitä shekkiä, koska sen lunastusmaksut ovat isommat kuin koko shekin arvo, mutta kuulemma heidän on vain pakko se lähettää, muuten asiaa ei saa hoidettua. Joten taas tulee yksi matkamuisto, meillä jo pari muutakin muutaman taalan shekkiä on täällä jemmassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, siis, tämän asian suhteen.
Jalkapalloilua
Hmm… ehkä minun pitää oikeesti perustaa kakkublogi? Hassua laittaa näitä kakkukuvia tänne "ulkosuomalaisblogiin", mutta kun ei just nyt ole muutakaan paikkaa, mihin näitä ympätä. Pitää vielä vähän miettiä…
No, kummiskin, sain kunnian tehdä ystäväni tytölle syntymäpäiväkakun, toiveena oli jalkapallo, eli testasin ensimmäistä kertaa pallovuokaani oikein ympyränmuotoisen kakun tekemisessä, tähän asti kun olen tehnyt sillä vain puoliympyröitä. Onnistui melkein hyvin, muutaman asian tietysti itse aina huomaa, mikä olisi pitänyt tehdä toisin, mutta kun en niitä tähän ylös kirjoita, niin jospa muut eivät niitä hoksaa katsoa, ja itsekin unohdan ajan myötä…
Ps. Piti sitten ensi hätään perustaa ihan oma kategoria näille leipomuksille, joku järjestys se olla pitää… Lisäilen vanhat kakkukuvat sen Leivonta-kategorian alle tässä pikku hiljaa… Ja uusia kakkuja on tulossa myös pikapuoliin, Mika kun täyttää täysiä kymmeniä ensi viikolla.
Kokkailuja räppääjä-hengessä
Miska sai eilen ystävältämme Hannalta Risto Räppääjän kaverikirjan muuten-vaan-lahjaksi, kun Hanna tuli illalla käyttämään minua kävelyllä. Siinäpäs vasta mieluisa kirja! RR (siis Risto Räppääjä, en vaan jaksa kirjoittaa moneen kertaan) on nyt Miskalla ollut kovasti suosiossa sen jälkeen, kun käytiin Oulun kaupunginteatterissa k.o. esitys katsomassa. Miska on lukenut ensimmäisen RR-kirjan jo, ja kuunnellut RR-musiikki-CD:n niin moneen kertaan, että osaa kaikki kappaleet ulkoa, ja tietysti on nyt piakkoin menossa katsomaan RR-elokuvan.
Minä pidän tänään ja huomenna pari talvilomapäivää, joten minulla ja Miskalla oli Miskan koulun jälkeen aikaa touhuilla kahdestaan, Aki kun on Oulussa ja Mika Sotkamossa tämän(kin) viikon.
Miska keksi loistoidean läksyt tehtyään. Meidän pitäisi tehdä niitten RR-kaverikirjan reseptien mukaan ruoka ja jälkkäri. Niinpä sitten kokattiin yhdessä Riston Tonnikalapläjäys, nam se olikin hyvää! Ja oli helppo tehdä, Miska käytännössä ihan yksin sen teki, minä vain vähän valvoin päältä.
Ja jälkiruuaksi tietysti Nellin Nonparellimuffinssit. Kylläpäs olikin hauskaa ja yksinkertaista leipoa pitkästä aikaa muffinsseja, en edes muista, milloin viimeksi olisin niitä tehnyt. Herkullisia tuli niistäkin.
Kaiken kruunasi tietysti se, että naapurin Mari tuli meille kylään ja Miska sai tarjota leivonnaisia parhaalle ystävälleen, joka tietysti myös täytti sivun kaverikirjaan. Tässä siis meidän kulman Risto ja Nelli, eli siis Miska ja Mari, muffinssien kimpussa. Herkuttelun jälkeen leikkivät hetken täällä sisällä, ja nyt lähtivät tuonne koulun mäkeen pulkkien ja liukurien kanssa laskemaan, jättäen minut itsekseni vaikka bloggaamaan.
Onpas ollut tosi mukava päivä!
Pää ja mää
Kävinpä viime viikolla pitkästä aikaa kampaajalla. Kevät taitaa ilmiselvästi olla tulossa, kun minua ei tarvinnut kampaajan paljoakaan houkutella ottamaan muutama raita päähäni. Syksy ja kevät on mulla sellaisia värikausia muuten blondissa päässä, syksyllä on usein viininpunaista ja keväällä oranssia. Tästä tuli mieleeni pistää kysely pystyyn, pääasioista, kirjaimellisesti. Se menee näin:
Vaihda omat vastauksesi allaoleviin kuuteen kysymykseen, ja laita postaukseen lopuksi kohtuullisen tuore kuva päästäsi (tai osasta siitä, vaikka takaa, jos et kasvoja halua paljastaa). Haasta kuusi (tai haluamasi määrä) blogikaveriasi mukaan tähän meemiin.
1. Mitä värejä hiuksistasi löytyy juuri nyt?
- Perusblondi, mutta etuosassa 5 oranssia raitaa
2. Onko hiuksissasi juuri nyt täysin luonnollinen väri, vai onko se ainakin osittain purkista? (Mikä on luonnollinen värisi, jos nykyinen on purkista?)
- Kokonaan purkista. Olen perinteinen suomalainen, eli lapsena minulla oli ihan vaalea tukka, joka on vanhetessa koko ajan tummunut. Oikea väri lienee melkoisen maantienharmaa-ruskea-ei-minkään-värinen.
3. Minkävärisenä voisit hiuksesi nähdä myös (koko pää / raidat)?
- Koko pää voisi olla myös punertava, kulta tai kupari, raitoja voi olla joko vaaleita, oransseja tai eri sävyisiä punaisia, kulta ja hopea käy myös
4. Mitä värejä et missään tapauksessa huoli hiuksiisi?
- Tummanruskeaa, mustaa, violettia, sinistä ja vihreää
5. Kuinka usein vaihdat hiustesi väriä ainakin vähän?
- Parin kuukauden välein pitää juuret vaalentaa, mutta semmoinen radikaalimpi vaihdos tulee ehkä just keväällä ja syksyllä. Kesäksi vaaleampaa ja talveksi vähän punaisempaa.
6. Kuva hiuksistasi
-Tämän Aki otti viime torstaina juuri, kun olin tullut kampaajalta. Nyt nuo oranssit raidat on jo vähän tasoittuneet, ei ole ihan noin leiskuvat ja huomiotakiinnittävät.
Haastan tähän mukaan Ainon, Satun, Satun, Saaran, Susannan ja Jonnan.
Reissupojat
Miska, Aki ja Akin mummo olivat jossain vaiheessa skypetellessään keksineet, että poikien pitää mennä käymään mummolassa ihan kahdestaan. Miska kun ei ollut koskaan Akin mummolassa käynyt. Nyt sitten tuli suunnitelman toteutuksen aika.
Lauantaina pojat siis hyppäsivät reppuineen Oulun juna-asemalla junaan, ja ihan kahdestaan matkustivat Kemiin, jossa mummo oli odottamassa. Kemissä olivat käyneet lumilinnassa ja Keminmaalla Kallin mäessä ja peikkometsässä. Mukavaa oli ollut, varsinkin Miskalla. Akia vähän painoi vastuu pikkuveljestä ja se heijastui pienenä kireytenä välillä, Miska kun osaa välillä olla tottelematta auktoriteettejä…
Meillä täällä kotosallakin oli ihan mukavaa, taisi olla ensimmäinen täysi vuorokausi reilusti yli vuoteen, että saatiin olla Mikan kanssa ihan kahdestaan. Saatiin ihan rauhassa kämppää laitettua kuntoon, ehkä tästä pikkuhiljaa hyvä tulee.
Tänään sitten oltiin juna-asemalla vastassa poikia, hyvin oli matka mennyt. Toki oltiin useampaan kertaan väliaikatietoja saatu reissulaisilta kännykän kautta sekä eilen että tänään. Siinä junaa odotellessani mietiskelin, että tässä on taas yksi syy, miksi Suomessa kuitenkin loppupeleissä on mukavampi asua kuin muualla. Ikikuuna päivänä en olisi USAssa uskaltanut poikia laittaa keskenään mihinkään liikennevälineeseen, lyhyempääkään matkaa menemään, saatikka sadan kilometrin päähän. Kyllä täällä vain on edelleen niin paljon turvallisemman tuntuista kuin tuolla suuressa maailmassa!
Hyvää Ystävänpäivää!
"En tarvitse mitään niin paljon, kuin hunajaa…"
sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua
"…paitsi ystäviä…"
Ystävyys on sitä kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä.
Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin, että kaikki rypytkin siliävät.
USA-autot Suomen rekisteriin
No nyt vihdoin sitä autoasiaa. Silloin joulukuussahan jo saatiin autoihin tullista väliaikaiset rekisteritarrat, joilla saa ajaa olikohan se kolmen kuukauden ajan. Nyt ollaan askel lähempänä lopullisia rekkareita, kun kumpikin auto on saatu katsastettua.
Ensin niiden kanssa piti käydä katsastuskonttorilla, jossa autot tutkittiin, ja katsastusmies merkkasi hylkäyspäätökseen, mitä kaikkea autosta pitää muuttaa, että se menisi läpi. Näiden lappujen kanssa sitten sovittiin aika autohuoltoon, joka teki tarvittavat muutostyöt. Sitten muokatun auton kanssa taas katsastuskonttorille, ja leima katsastuskorttiin. Tämän jälkeen prosessi etenee (suurinpiirtein) niin, että katsastuskonttorilta menee paperit jonnekin instanssiin (tulliin? AKEen? en muista), josta meille tulee joku lappu, jonka kanssa meidän pitää mennä taas katsastuskonttorille, jossa voivat anoa rekisterikilpiä, ja sitten saadaan autot lopulta virallisesti suomalaisiksi. Anteeksi epämääräinen selostus, mutta kun en oikeastaan ole niin kovin kiinnostunut tästä prosessista enkä kiinnitä huomiota muuta kuin siihen, missä pitää moneltako olla. Mutta niistä muutostöistä, ne ehkä saattavat jotakuta kiinnostaa. Ensin Yaris, sitten RAV4.
Yarikseen piti laittaa takasumuvalo, hoitaa lähivalojen korkeussäätö kuntoon (eli meidän tapauksessa laittaa kokonaan uudet umpiot) ja kytkeä pois ajovaloautomatiikka, joka sytyttää vain etuvalot automaattisesti. Olisi siis pitänyt syttyä molemmat, ja kun se ei ollut mahdollista, niin sitten automatiikka otettiin pois päältä, jolloin pitää aina itse muistaa manuaalisesti kytkeä valot päälle. Näiden pakollisten juttujen lisäksi haluttiin laittaa autoon moottorilämmitin ja sisätilanlämmittimen pistoke.
Näihin hommiin Juhan Auto Oy:ssä meni 9,5 tuntia töitä (yht. 660,25 euroa) ja erinäinen määrä varaosia (yht. 693,50 euroa) eli kokonaissumma muutostöihin oli 1353,75 euroa.
RAV4:ään piti myös laittaa takasumuvalo ja kytkeä pois se ajovaloautomatiikka. Lisäksi siihen piti laittaa sivuvilkut ja vaihtaa keltaiset etuparkit kirkkaisiin. Näiden pakollisten lisäksi haluttiin tähänkin autoon laittaa moottorilämmitin ja sisätilanlämmittimen pistoke, sekä vetokoukku.
Tähän autoon samassa firmassa meni 16 tuntia töitä (yht. 1320,50 euroa [Ööö, osaako joku sanoa, miksi vetokoukun asennustyö on 278 euroa tunnilta, kun muut työt ovat 69,50 euroa tunnilta??? Onkohan siinä joku urakkahinta määritelty?]) ja erinäinen määrä varaosia (yht. 659,26 euroa) jolloin muutostöiden kokonaissummaksi muodostui 1986,35 euroa.
Näiden summien lisäksihän on pitänyt joitain kymppejä katsatuskonttorikäynneistä maksaa, ja sitten niistä rekisterikilvistä pitää vähän maksaa, mutta sitten se kai alkaa olla siinä. Rahallisesti näin jälkikäteen ajateltuna ja nämä muutto- ja muutoskustannukset ostohinnan päälle laskettuna RAV4 kannatti tuoda Suomeen, Yarista ei olisi kannattanut, mutta kun se kuitenkin minulle omaan käyttöön tuli, eikä miksikään sijoituskohteeksi, niin ei se rahallinen arvo siinä niin merkkaa. Minä tykkään tosi paljon sillä ajella, se on niin näppärä ja kivannäköinen auto!
Lopuksi täysin asiaanliittymätön kuva, mutta tällaisen linnan ja vartijan Aki rakensi viikonloppuna. Minusta ne on hienot!
Onneksi nyt tuli pakkaset, eli on oletettavaa, että nuo lumiteokset jonkun aikaa tuolla pihalla ehjinä pysyvätkin!
Osoitteenmuutos ja kirpparia
Paljon on tässä huushollia järjestellessä löytynyt tavaroita, joille pitäisi löytyä uusi koti. Pitää katsoa, jaksanko alkaa myymään tavaraa esim. Huuto.netissä, tai jossain viikkokirppiksellä.
Ai niin, ja tänään kun tulin töistä, postilaatikosta löytyi kirje Muhoksen kunnalta. Olivat sitten muuttaneet meidän osoitteen! Älkää siis ystävät ja sukulaiset ihmetelkö, kun saatte lähiaikoina meiltä osoitteenmuutoskortin. Talo on sama vanha, ja löytyy samasta paikkaa, osoite vain on muuttunut. Ennen asuttiin Rantatiellä, nyt ollaankin Käpytiellä. Hassua!
Kakkua pukkaa
Tänään mennään Kelloon kaverin syntymäpäiville. Aina, kun on jostain juhlista puhe, mulle tulee ekana mieleen, että minähän voisin tehdä sinne kakun. Minusta se on niin hauskaa puuhaa, mutta en halua niitä tehtailla täällä kotona ihan muuten vaan, joku tarkoitus pitää olla.
Tällaisen kakun siis vien tänään mukanani, minusta se onnistui melkolailla just niinkuin olin halunnutkin. Toivottavasti myös maku on kohdallaan!
Neropatiksi napin nielaisulla
Minä niin kovasti tykkään meidän tiimistä, työkaverit on tosi kivoja ja niitten kanssa voi jutella melkein mistä vaan. Välillä olen vähän pihalla, ainoana naisena kun kiinnostuksen kohteet ei aina ihan kohtaa, mutta pojat ne jaksaa hyväntahtoisesti naureskella ja vääntää rautalangasta.
Aiemmin minulla oli oma työhuone, mutta nyt Suomeen paluun jälkeen olen muuttanut yhden tiimikaverin kanssa samaan huoneeseen, ja tämä onkin yllättäen paljon kivempaa näin. Varsinkin se, että nyt ollaan kahvitaukoja vietetty useamman kerran meidän huoneessa koko tiimin voimin, niin tänäänkin.
Äsken töistä lähtiessään kämppäkaveri heitti minulle tuon kuvassa olevan pullon, ja käski ottaa yhden napin. Ajatteli vissiin, että olen todella sen tarpeessa. Tuotteen nimi on Neropattinappi, ja nimen alla etiketissä lukee "Ontuvan oivalluskyvyn ensioireisiin".
Nähtävästi olen tänään vaatinut erityisen paljon rautalangasta vääntämistä… Otin samantien yhden napin, ja hetken päästä toisenkin. Jospa huomenna kahvitauolla minullakin leikkaisi ajatus vähän nopeampaa… Ainakin tulin tästä eleestä niin hyvälle tuulelle, että piti samantien blogata ja jakaa sitä hyvää tuulta eteenkinpäin.
PS. Tänään on muuten historiallinen päivä. Edellinen kerta, kun Laskiaistiistai ja Runebergin päivä sattuivat samalle päivälle, oli vuonna 1856!