26.7.2008

Kesä. Loma.

Toinen lomaviikko on melkein takana. Maanantai meni sisätiloissa rästihommia touhutessa; ilma oli niin kehno. Ja koska tiistaille oli luvattu ihan yhtä kehnoa keliä, päätettiin extempore tehdä kaverin kanssa ekskursio ulkomaille: käytiin siis Haaparannan Ikeassa mutka. Nyt on sitten sekin nähty. Jotenkin vaikutti pienemmältä mitä muut Ikeat, missä olen käynyt.

Keskiviikosta alkaen sitten alkoi täällä Suomessa kesä, eli aurinko on paistanut ja lämmintä piisannut riittävästi. Siitä on sitten nautiskeltu urakalla; superhieno päivä oli torstai, ja kuinkas ollakaan, tämä oltiin ennakoitu jo pari kuukautta sitten, kun sovittiin kavereiden kanssa pikniktreffit Ainolan puistoon juurikin tuolle torstaille. Kyllä meidän kelpasi siellä viltillä istuskella ja päivää paistatella, hyvässä seurassa herkutellen. Vaikka Miska noissa kuvissa näkyykin, niin itse piknikillä lapset kävi vain silloin tällöin ilmoittautumassa, mutten kaikki pojat juoksenteli pitkin puistoa lintuja ruokkien, leikkipuistossa riehuen ja puroissa kahlaten.

  

Perjantai meni hulinan piikkiin, kun piti tehdä sitä sun tätä, lähinnä reissuvalmisteluja ja ajamista paikasta toiseen kuskaten milloin mitäkin. Tänään on pakattu laukut valmiiksi, kohta heitän ne autoon, syödään ja sitten suuntaan auton nokan kohti Kemiä, missä on huomenna veljentytön rippijuhlat. Sen jälkeinen viikko vietetäänkin Turun seudulla, ja palaillaan pikkuhiljaa Tampereen kautta kotiinpäin puolentoista viikon päästä. Hiljaista siis blogirintamalla siihen saakka.

20.7.2008

Ensimmäinen viikko takana

Lomalla on oikeasti ihanaa! Ja kelitkin on hellineet, ihan niinkuin tilasinkin. Mitä siitä jos joka päivä sataa vettä, kunhan joka päivä sitten paistaa myös aurinko ja on lämmintä!

Tähän saakka tuosta alemmassa postauksessa esitellystä listasta on ruksattu yli jo mökillä käynti, Akin synttärit ja Mooseksen perintö -näytelmä. Niiden lisäksi mm. ollaan käyty poikien kanssa hiekkamontulla uimassa, Oulussa Potnapekka-ajelulla ja Ainolanpuistossa kävelyllä, syöty mansikoita ja jäätelöä, saatu hoitaa meidän entistä Pinja-koiraa reilu vuorokausi, pelattu pelejä ja oltu vaan. Mikallahan ei tänä kesänä ole lomaa ollenkaan, eli poikien kanssa kolmestaan öllötellään kesälaitumilla.

Itsekseni olen sitten makoillut riippumatossa, hoitanut kasvihuonetta, ommellut korjaamista, paikkaamista ja lyhentämistä odottaneen vaatekasan kuntoon, järjestänyt kirjahyllyn (26,4 hyllymetriä) aihe- ja aakkosjärjestykseen (oli ennenkin, mutta USAsta tuodut kirjat oli laittamatta, joten kaikki meni suht uusiksi), varannut kirpputoripaikan viikoksi ja hinnoitellut sinne meneviä tavaroita ja vienyt ne sinne sekä käynyt pariin otteeseen siellä järjestämässä paikkaa, lukenut kirjoja, nukkunut pitkään (eli kahdeksaan melkein joka aamu) ja muutenkin touhunnut kaikkea semmoista mitä ei muuten koskaan oikein ehdi.

Tietysti myös normaalit arkikuviot on pitänyt hoitaa, pyykinpesut, ruuanlaitot, tiskit jne. mutta niiden lisäksi olen saanut nauttia ystävienkin seurasta jo neljänä päivänä. Yhden yön molemmat pojat olivat yllättäen yökylässä Oulussa, joten saatiin Mikan kanssa ihan kahdenkeskinen vuorokausikin. Työasioita en ole joutanut miettimään juuri ollenkaan; tai no, tunnustan että kolme kertaa olen työsähköpostiin kurkannut ja lukenut onko mitään kiireellistä hoidettavaa, mutta vain yhden meilin olen sieltä itse lähettänyt eteenpäin, eli muut asiat saavat rauhassa odottaa loman loppumista.

Kaiken kaikkiaan suht täydellinen lomaviikko siis. Erityisen hyvältä tuntuu tieto siitä, että näitä on vielä monta edessäpäin! :D Sitten pakollinen kuvakavalkadi kuluneesta viikosta.

 

 

 

 

 

 

 

Ps. Olen melkeinpä sitä mieltä, että jokaisella 14-vuotiaalla pojalla pitäisi olla 8-vuotias pikkuveli, jonka kanssa saa ihan rauhassa touhuta kaikkia kivoja lastenjuttuja. Ettei ole niin kiire kasvaa aikuiseksi. Isänsä totesikin naulan kantaan Akin leikkejä katsoessaan, että siitä hyvä tulee, mikä hitaasti kypsyy. :)

9.7.2008

Lomaa odotellessa…

Ensi viikolla alkaa kauan kaivattu kesäloma! 2+2 viikkoa vapaalla, siinä välissä viikko konferenssissa. Ei työpaikalla käyntiä 5 viikkoon! Ajatus tuntuu oikein hyvältä rankan kevään jälkeen!

Lomasuunnitelmiin kuuluu ainakin käynti Kuusamossa mökillä, Akin 14-vuotissynttärit, Mooseksen perintö -kesäteatteriesitys, veljentytön rippijuhlat Kemissä, poikien kanssa kolmestaan tehtävä Etelä-Suomen kierros (, johon sisältyy ainakin Turussa ja Mynämäellä sukulointi, kaupunkiretki Turun nähtävyyksissä, Hääkeikka -kesäteatteriesitys, päivä Särkänniemellä ja yö kylpylähotellissa Tampereella), minun 40-vuotissynttärit, poikien koulun alku, ja monien ystävien tapaamisia. Voi olla, että annan blogin olla ihan hiljaiselossa; olisi hyvä päästä vähän tietokoneriippuvuudesta eroon loman aikana. Kuulumisiin taas sitten viimeistään elokuun loppupuolella…

Tänä aamuna muuten lämpömittari näytti +8 astetta, samoissa se on pyörinyt koko viikon, ja edellisenkin. Ja vettä sataa, ja sataa, ja sataa. Mutta lämpenee se sitten ensi viikolla, ihan varmasti! Näin olen sen asian päättänyt!

Päivän kuvana lenkillä nappaamani kuva silmääni miellyttäneestä heinäseiväsaidasta. Joku tuontapainen pitäisi saada meidänkin tontin johonkin reunaan jossain vaiheessa.

4.7.2008

Sohvan tarvetta, anyone???

Kategoria: Arkisia asioita

Tehtiin Kellosta Kiinaan -Jaanan kanssa vähän sohva/auto-vaihtareita, ja sen johdosta meillä olisi nyt uutta kotia etsimässä meidän vanha kulmasohva. Tiedän, että teistä lukijoista pieni osa on Oulun seudulta, joten heitänpä tämän ilmoituksen tännekin, jos jollakulla on sohvan tarvetta. Jos ei löydetä ketään, joka haluaisi tulla sohvan itse hakemaan meiltä pois, niin sitten ensi viikolla kuskataan se itse Konttiin. Kannattaa siis toimia nopeasti. :) Yhteyttä saa joko jättämällä kommentin tähän, tai laittamalla sähköpostia tuohon sivussa olevaan hotmail-osoitteeseen. Tässä levittämäni ilmoitus:

Annetaan pois n. 10 vuotta vanha ja sen mukaisesti kulunut (mutta edelleen todella käyttökelpoinen) kulmasohva, josta aukeaa myös kahdennukuttava vierassänky. Kuvasta näkyy malli ja tyyli, mutta väri vähän valehtelee, oikeasti kangas on kuvaa tummempi ja päävärinä lähinnä metsänvihreä. Puuosien väri on pyökki.

Sohvan saa se, joka ensimmäisenä lupaa hakea sen Muhokselta mielellään jo tänä viikonloppuna (5.-6.7.). Sohvan voi purkaa kolmeen osaa, joista pisin on vajaa 2 metriä pitkä, eli pakettiauto tai peräkärry on tarpeen. Kantoapua on tarjolla meidän päässä.

 

Edit: Sohva meni jo… :)

2.7.2008

Menojalka vipattaa

Kategoria: Muuta mukavaa

Juuri kun sain palattua Lontoosta (nilkka kesti hyvin, ja  oli mukava reissu, kiitos kysymästä ;) ) niin taas pitää mennä. Nyt tosin vain Ouluun asti. Rotuaaripiknik kutsuu tänä iltana, jee! Ohjelmassa Jenni Vartiainen, Stella sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuu.

Pistäydyin suuressa Englannin maassa hiustenleikkuussakin, joten nyt on sitten uusi kuontalo, jolla on hyvä mennä lavan eteen hyppimään. :D

Ps. Top stylist, joka leikkasi hiukseni, oli nimeltään Norimitsu Goto. Japanistapäin siis varmaan lähtöisin. Ei ainakaan syntyperäinen englantilainen ollut, sen kuuli puheestakin. Tosi hyvin leikkasi, tykkään tästä päivä päivältä enemmän, kun opin pikkuhiljaa itsekin käsittelemään tätä uutta kuontaloa. Tässä vielä kuva stylistista työssään. :)