22.10.2008
Vaatehuonekatastrofia on jo vähän pienennetty, kiitos rakkaan mieheni, joka jaksoi uurastaa pari iltaa. Sehän ei tietty ollut mikään yksinkertainen juttu, vaan ensin piti siirtää huonekaluja tv-aulassa ja makuuhuoneessa uuteen uskoon, ennen kuin varsinaiseen vaatehuoneeseen pääsi kunnolla käsiksi. On ne möbleeraukset aina sellaisia dominoefektijuttuja… Vaatetangon jatkokuormistusta vähennettiin keräämällä pari jätesäkillistä vaatetta kierrätykseen meneväksi. Jatkossa siis on toiveissa, että tanko pysyisi seinässä. Pitää vain muistaa olla kuormittamatta sitä liikaa uudestaan.
Minä taas olen viime päivänä priorisoinut asioita tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. Nukkuminen on ollut melko korkealla prioriteetilla, ja sitä onkin tullut harrastettua paljon. Nyt on koulujen syyslomaviikko menossa, joten pojatkin on saaneet nukkua pitkään. Mikä nyt kenellekin on pitkään. Miska on aina herännyt aikaisin; seitsemään nukkuminen on hänelle tosi myöhään… Akilla taas taitaa ikä tehdä tehtävänsä, tänäänkin kömpi vasta kymmenen jälkeen aamupalalle.
17.10.2008
Meillä rötsähti tässä eräänä päivänä vaatehyllystä tanko alas; ei enää kestänyt sitä painoa, minkä kaikki ne siihen kasatut tavarat sille aiheuttivat. Ei siihen oltu edes viime viikkoina laitettu lisää tavaraa, joten oli se varmaan jonkun viikon yrittänyt venyä, kunnes ei sitten enää kestänytkään ja tipahti. Tästä voisi vetää vaikka mitä analogioita omaankin olemiseeni, mutta jätänpä sen nyt tekemättä, ja keskityn ihan tähän konkreettiseen vaatetankoon.
En tiedä, mikä se viimeinen painolasti, mikä meni tangon sietorajan yli, oli. Mutta tiedän, minkä ensimmäisenä kävin sieltä tavarakasasta pelastamasta pois. Siis yhtä asiaa lukuunottamatta ne kaikki tangolla roikkuneet ja sen päällä hyllyllä olleet vaatteet sun muut ovat edelleen sikinsokin vaatehuoneen lattialla. Pitäisi nimittäin ensin suunnitella, miten ne asiat järjestäisi uudelleen, ennen kuin kiinnittää tangon takaisin seinään, jotta se ei rötsähtäisi uudestaan. Järjestelyä ja uudelleensijoittelua, ehkä jopa uusia hyllyjä tai tankoja olis tarvista miettiä. Mutta se on se pitemmän aikajanan asia, akuutistikin kuitenkin tärkein asia täytyy hoitaa.
Kävin noukkimassa kasan alta yhden rakkaimmista aarteistani. Kastemekon, joka on mielestäni minun kaikkien aikojen hienoin käsityösaavutukseni. Minä kun en kamalasti ole käsitöistä innostunut (nojoo, aina joskus tulee puuskia, olenhan esim. neulonut villapaidan ja villatakin ja pari mattoakin kutonut, mutta ne on olleet sellaisia kertaluontoisia hurahduksia), joten aina kun jotain itseä miellyttävää saan käsilläni aikaan, se on Suuri Saavutus. Tämän kastemekon tein rakkaudella ja ajatuksella 15 vuotta sitten, ja tässä kastemekossa molemmat poikani ovat nimensä saaneet. Nyt se sai kunnian roikkua seinällä meidän tietokonenurkkauksessa siihen saakka, että uusi sen arvoinen paikka sille löytyy, siellä vaatehuoneessa.
Ei ehkä mikään sisustuksellinen taideteos, mutta sellaisilla jutuilla ei meidän huushollissa ole väliä. Pääasia on, että aina kun näen tuon kastemekon seinällä roikkumassa, olen tyytyväinen itseeni ja saavutuksiini; hieno kastemekko, ja upeat pojat! Yritän pitää ne mielessäni, kun tunnen oloni jossain muussa asiassa riittämättömäksi.
5.10.2008
Syyskuussa vietettiin yksi lauantaiaamupäivä Miskan koululla. Koululaiset korvasivat yhtä joulun aikaan vapaaksi otettavaa päivää ulkoilulauantain merkeissä, ja perheet olivat tervetulleita mukaan. Me tietty mentiin koko joukolla, niinkuin yleensä aina. Joka vuosi tuolla koululla on ainakin hiihtoloman aikoihin yksi lauantai hiihtopäivä. Tämä ulkoilulauantai oli ensimmäistä, mutta toivottavasti ei viimeistä, kertaa nyt syksyllä.
Ohjelmassa oli monenmoista aktiviteettia kaikenikäisille. Oli saappaan heittoa, krokettia, Twisteriä, majanrakennusta, paperilennokin lennättämistä, pussihyppelyä… Tosi hyvin suunniteltu ja järjestetty päivä!
Vähän jäi ihmetyttämään joidenkin vanhempien käsitys koko perheen ulkoilupäivästä. Me tosiaan ollaan yleensä oltu ihan koko perheellä osallistumassa, jos vain se on ollut mahdollista. Ja suurimmalla osalla lapsia on yleensä ainakin jompikumpi vanhemmista paikalla. Mutta siellä kyllä oli myös lapsia, joiden perheestä ei ollut ketään. Eräskin pienenpieni eskarilaistyttö oli ihan itsekseen, ja pussihyppelyssä sitten meidän Mika pääsikin hänen parikseen, kun ei oma vanhempi paikalla ollut. Ehkä tähän oli joku tosi hyvä syy, muitta kun en sitä syytä tiedä, niin jäi mietityttämään ajatus siitä, että eikö olisi tällekin tytölle ollut tosi mukava kokemus touhuta kivoja juttuja oman vanhempansa kanssa…
Lopuksi sitten oli kouluruokailu, eli paistettiin joenrannassa nuotiolla makkaraa, ja jälkkäriksi oli vohvelia hillolla. Namskis.
Ja ihan lopuksi perinteiseen tapaan arpajaiset, joiden tuotolla rahoitetaan koko koulun yhteistä leirikoulua ensi keväänä.
Voi että, minä sitten tykkään tästä meidän pienestä kyläkoulusta! Joka tietysti on lakkautusuhan alla, kun eihän herrat isoherrat kuntapäättäjät tajua tällaisesta yhteisöllisyydestä mitään. 
