18.4.2009

Hääpäivää ja remppaa

Eilen oli meidän 11-vuotishääpäivä. Oltiin päätetty, ettei sitä sen kummemmin juhlita, kun on sellainen "välivuosi". Mies kyllä toi hyvät juomat kotiin työviikon jälkeen ja minä olin hakenut ruuaksi pizzat Pannusta, yhdestä lempiravintolastamme. Mutta siinä se. Tai niin me luultiin.

Mutta meilläpä asuukin yksi erittäin idearikas ja hoksaavainen nuorimies talossa, ja niinpä sitten saatiinkin yhtäkkiä yllättäen lahjat! Miska oli hommannut viikolla papan itselleen kuskiksi kauppaan, ottanut lompakkonsa mukaan ja käynyt ostamassa meille hääpäivälahjat!!! Kumpikin sai omassa paketissa suklaarasian, suklaalevyn, nimiavaimenperän, kiiltokuva-arkin ja hienon itsetehdyn kortin. Wautsi, mikä ylläri!

Tämä aamu on sitten mennyt rauhaisasti. Mika on tehnyt remppaa makuuhuoneessa, ja minä olen hoitanut pyykkishowta. Sitten otettiin selville myös talon Pokemon-mestari, eli ensin Aki ja Miska pelasivat erän Pokemon-korttipeliä ja minä sitten pelasin voittajaa, eli Miskaa vastaan. Melkein jo luulin voittavani, mutta yllättäen Miska nappasi peliin Machampin ja pesi sillä minut ihan viime metreillä. Hauskaa! Päivä jatkuu ruokailulla; possunfile, valkosipuliperunat ja uunijuurekset on jo kypsymässä. Sitten on Miskan pesisharkkojen vuoro, ja illalla sitten saunaa ja telkkua. Eipä sitten sen kummempaa tällä erää. :)

   

9.4.2009

Ajatuksenvirtaa

Kategoria: Arkisia asioita

On jotenkin ollut hankalantuntuista tarttua tähän näppikseen blogin kirjoituksen suhteen. Helpommin on tullut päivitettyä Naamakirjan statuspäivityksiä, siinä kun on niin alhainen kynnys muutama merkki raapustaa. No, ajattelin nyt ottaa yhtä alhaisen kynnyksen tänne blogiinkin, ja kirjoittaa ihan mitä sattuu mieleen juolahtamaan.

Ihan ekana mielessä tietty on kevään tulo. Sitä ei meidän pihaa katsoessa vielä paljon huomaa; lunta on ihan luotavaksi asti edelleen. (Kuvat otettu tänään.) Mutta aurinko lämmittää jo kovasti ja kirkastaa mieltä. Ja tällä viikolla vaihtui talvinopeusrajoituksetkin pois, eli työmatka nopeutui viidellä minuutilla, kiva.

  

Muuten tämä viikko on mennyt vähän hiljaiselon merkeissä. Flunssa löysi viimein tiensä meidänkin taloon, onneksi vain minä ja Miska oltiin tällä viikolla kotona, joten Aki ja Mika säästyivät siltä taudilta. Mutta lähinnä on siis meillä täällä peti tai sohva kutsunut, päiväunet on olleet poikaa ja DVD:itä on katseltu. Eilen käytiin lekurillakin, Miskalla on vaihteeksi (ehkä noin sadannen kerran elämässään) korvatulehdus. Samalla reissulla Miska pääsi sydänkäyräänkin, kun pieni sivuääni kuului, mutta se sitten olikin yksilöllinen ominaisuus, eikä uhattua kahden viikon tiukkaa urheilukieltoa tarvitsekaan laittaa täytäntöön.

 

Viime sunnuntaina Miska kävi kaverinsa kanssa virpomassa, hyvän herkkusaaliin saivat. Muitakin noitia ja pupuja liikkeellä näkyi, ja meillä on nyt maljakossa monta koristeltua pajunkissaa. Rairuohokin ilmestyi pöydälle viikonloppuna, onneksi mummu ja Miska olivat muistaneet sen ajoissa kylvää, minulta olisi taas unohtunut moinen. Pääsiäinen vietetään ihan kotosalla, Mika kotiutuu tänä iltana ja Aki lauantaina, joten mukavaa yhteiseloa on tiedossa. Joskin osa viikonlopussa menee remontin merkeissä. Yksi meidän makuuhuoneista on odottanut remonttia jo vuoden, ja nyt viimein päästiin vähän aloittelemaan sitä. Tiedossa siis lattian piikkaamista ja seinälevyjen irtirepimistä. Täystuho!

Minä olen nyt muutaman viikon totutellut taas kävelemiseen ja liikkumiseen muutaman kuukauden melkein totaalisen sohvaperunoinnin jälkeen. Nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että kunnon iskias on muuten tooosi tuskaa! Minulla se vaiva alkoi yhtäkkiä yllättäen 15.12. ja loppui aivan yhtä yhtäkkiä yllättäen 11.3. Aivan järkyttävät tuskat, se haittasi normaalielämää älyttömän paljon. Mm. se Meksikon reissu oli sen takia vähän tynkä, kun en päässyt kiertelemään juurikaan hotellialueen ulkopuolella; ja lentokentilläkin olin pyörätuolipotilaana (kokemus sinänsä!). Kaikenlaista kokeiltiin, hieronnasta ja venytyksistä akupunktioon, lihasrelaksantteihin ja tajun vieviin särkylääkkeisiiin asti. Mikään ei auttanut. Sitten se vaan loppui. Kummallista.

  

Nyt kun taas kykenin liikkeelle, on kavereitten kanssa aloitettu pikkuhiljaa taas kävelylenkit, mitkä oli tosiaan ihan jäissä jalkasäryn takia pitkän aikaa. Tekee hyvää mielenterveydellekin, kun pääsee pari kertaa viikossa maailmaa parantamaan! Ja sen lisäksi meidän kylällä alkoi Pilates-tunnitkin kerran viikossa; siinä sitä vasta hieno laji, tykkään ihan hulluna! Se tuntuu vetreyttävän paikkoja hienosti, ja uskon, että sen avulla nuo iskias-vaivat pysyisivät joko kokonaan poissa tai ei ainakaan tulisi yhtä rajuna päälle seuraavalla kerralla.

Äh, nyt katkesi ajatus. Mutta olihan tätä nyt jo tässäkin; jatkuu jonain toisena päivänä, tai sitten ei. :)   Kivaa kevään alkua kaikille!

3.4.2009

Viiden viikon kehitys

Kategoria: Säätiedotusta

Työpaikan parkkipaikan reunalla on ollut yksi massiivinen lumikasa koko talven ajan. Viisi viikkoa sitten otin siitä valokuvan, ja tänään tuli mieleeni ottaa siitä verrokkikuva, suht samaan aikaan päivästä. Tätä tahtia siis on meille kevät edistynyt, ja samaa tahtia alkaa omakin mielentilani olemaan valoisampi muutaman hankalan kuukauden jälkeen. Miehelläkään ei ole Kittilän komennusta jäljellä enää kuin muutama viikko; toukokuussa saadaan koko perhe taas kasaan. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa kesäksi muutu tänäkin vuonna. :)

27.2.2009

 

3.4.2009