Tulihan se oikea kesäkin sieltä, vaikka juhannus ei siltä yhtään tuntunutkaan. En kyllä muista yhtä kylmää keliä minään aikaisempana juhannuksena! Ei tarettu edes perinteiseen tapaan terassilla syödä, vaan sisälle piti grilliherkut kantaa. Vaan ei se mitään, onneksi tällä viikolla alkoi lämmetä. Minulla alkaa kesäloma ylihuomisen jälkeen, joten senkin takia lämpimät ilmat ovat toivottavia!
Viime sunnuntaina käytiin Miskan ja mummun kanssa Muhoksen kesäteatterissa katsomassa Punahilkka-näytelmä. Se jo teki tämän kesän paremmaksi kuin viime kesän; viime kesänä kun satoi joka päivä, kun kesäteatteriesitykset olisivat olleet, eli jäi perinteinen kulttuurikokemus väliin silloin. Näytelmä oli ihan mukava; Miskan mielestä paras kohta oli, kun suden vatsassa oleva mummo lauloi suureen ääneen ja laittoi suden tanssimaan.
Tänään kävin Mikan kanssa iltalenkillä, ja paluumatkalla taivaalla näkyi todella hieno sateenkaari; tai oikeastaan kaksi sateenkaarta, joista toinen oli ihan kokonainen puoliympyrä. Ensimmäistä kertaa elämässä nähtiin myös, mihin sateenkaaren kumpikin pää päättyi. Nimittäin kun alkoi ripsottelemaan vettä, sateenkaari muuttui niin, että sen päät näyttivät olevan ihan meidän lähellä, muutaman metrin päässä, toinen pää toisella puolella tietä ja toinen toisella. Hienoa oli, eikä yhtään haitannut, vaikka vähän kastuttiinkin. Kyllä kesä kastelemansa kuivaa!
Otin kuvat kännykkäkameralla samalla kun ajoin pyörällä, joten suonette anteeksi niiden huonon laadun. Tuota panoraamakuvaa, mihin liitin kaksi kuvaa yhteen, olisi tietysti voinut vaikka vähän käsitellä, niin ettei tuo raja olisi niin selvä, mutta antaapa olla, koettakaa kestää! Kuvistä näkee hyvin myös, miten hiljainen on kylätie… tai siis Valtatie 22 ja sen vierellä kulkeva pyörätie. Ei paljon muita liikkujia iltakahdeksan aikaan ollut. Piti tuossa viimeisessä kuvassa päästää Mika menemään edellä, että edes yhden ihmishahmon kuviin sain.
Nyt just päätin alkaa tänne kirjoittamaan, ihan sama mitä, kunhan edes jotain. Harmittaa hiukan, kun olen ollut niin saamaton tämän blogin kanssa. Tuntuu, ettei täällä Suomessa oloaikana ole mitään jännää kirjoitettavaa, eikä ketään kiinnosta tämä ihan taviselämä. Mutta kun kerran en raski kokonaan tätä lopettaakaan, niin olisi syytä kuitenkin joskus jotain tänne raapustella.
Niin, lakkiaisreissun jälkeinen viikko minulla oli kesälomaa, ja vietin sen viikon sata lasissa laittaen kotona ja puutarhassa paikkoja kuntoon, sekä leipoen ja juhlia muuten organisoiden. Akin rippijuhlat siis olivat sunnuntaina 7.6. ja tapani mukaan stressasin niitä varmaan vähän liikaakin. Pääasia kuitenkin on, että rippilapsi sai konfirmaationsa ja juhlat sujuivat erittäin hyvin. Niistä jäi minulle tositosi hyvä mieli! Kiitos kaikille osallistuneille!
Sitten tämä viikko hurahti nopeasti. Alkuviikosta käytiin ostamassa Akille mopokypärä, ja hieno ostettiinkin! Oli se hakuprosessi vähän pitemmän kaavan mukaan tehty; siinäkin kaupassa, mistä lopulta kypärä löytyi, se löytyi vasta kolmannella käyntikerralla, mutta se sallittakoon; niin tärkeä asia se nuorelle miehelle oli.
Torstaina Miska heräsi aamulla taas kuumeessa! Jo kolmas korkean kuumeen jakso vapusta alkaen. Perjantaina käytiin lääkärillä, kun kuume huiteli koko ajan neljässäkympissä, ja saatiin vaihteeksi angiinadiagnoosi, ja penisilliinikuuri. Kolmas nielutulehdus alle kahden kuukauden sisään! Lääkäri sanoi, että jos vielä kerran tulee, niin sitten laitetaan nielurisanpoistoleikkausjonoon. No, lääkkeet alkoivat nopeasti vaikuttaa, ja tänään taitaa tulle ensimmäinen kuumeeton päivä. Harmi vain, että tämä tauti sattui juuri silloin, kun olisi ollut neljän päivän pesisleirille lähtö. Se sitten jäi väliin, aivan niinkuin se koulun leirikoulukin kolmisen viikkoa sitten saman taudin vuoksi.
Minä vietin eilen ihanan päivän kirjamessuilla. Vähän kyllä harmitti, että sekin sattui juuri Miskan sairastamisen kanssa päällekkäin, mutta hyvin olivat isän kanssa kotona pärjänneet. Ja mikseivät olisi… Niin, olin talkootöissä Nispero-kirjakahvilan osastolla, ja oli mukavaa! Kiireistä kyllä, ja illalla jalat muusina ja selkä koko päivän seisomisesta jäykkänä, mutta kyllä kannatti. Oli hauska kokemus!
… sillä on mukavaa! 
Kävin viikonloppuna ihan itsekseni autoilemassa Porissa kummityttäreni lakkiaisissa. Sieltä kun takaisin pohjoiseen päin sunnuntaina suuntasin, päätin ex tempore ajaa Kaskisten kautta. En ole Kaskisissa vuosikausiin käynyt, mutta se on lapsuudesta saakka ollut yksi minun lempikaupungeistani Suomessa. Vietin siellä joka kesä osan lomastani peruskouluikäisestä lukioikäiseen saakka; siellä oli minulla monia ystäviä, ja kesätyöpaikkojakin.
Saattepa tässä tekin nyt sitten kuvapläjäyksen tähän Suomen pienimpään (väestörekisterikeskuksen mukaan asukkaita oli 1473 kpl 31.3.2009) kaupunkiin.
Kaupungin eloa on vuosikymmenet vauhdittanut Metsä-Botnian tehdas, ja sen siluetti aina näkyykin ensimmäisenä, kun Kaskisten saarelle etelän suunnasta tulee. Toivottavasti kaupunki selviää siitä, että tehdas nyt tänä vuonna suljettiin; se oli kyllä paha uutinen kaikille Kaskismielisille!
Sitten varsinaiseen kaupunkiin. Ensinnäkin, talot, joissa olen asunut: ensin Marianrannankadun kerrostalo, sitten Ruotsinkadun kerrostalo ja viimeiseksi Marianrannankadun rivitalo:
Sitten paikka, joka oli minusta paratiisi: mökki, joka vuokrattiin melkein joka kesä viikoksi tai pariksi. Sieltä on hyviä muistoja paljon. Mm. saunamökin pikkuhuoneessa kaverin kanssa yöllä kuiskitut salaisuudet ja lauletut laulut. Mukava, että mökki sattui olemaan nyt tyhjillään, että pääsin kurkkimaan. Ihan samanlainen se oli vieläkin; vähän pienemmältä vaikutti vain nyt kuin silloin kymmenkesäisenä…
Kodin ja mökin jälkeen tärkeintä minulle oli Kaskisissa ystävät, jotka säilyivät mukana, vaikka talvet asustinkin Torniossa. Ensimmäisenä Miinan kotitalo; siellä olen todella paljon aikaani viettänyt. Miina oli ensimmäinen oikea ystävä tuossa kaupungissa, hänen kanssaan leikittiin ja laulettiin ja supatettiin päivät pääksytysten. Toinen ystäväni oli Jarkko, jonka ihanaa Nikke-koiraa ulkoilutettiin, ja jonka kanssa haettiin isoja sylillisiä horsmia minkkitarhan vieressä oleville lampaille. Kolmas tärkeä ihminen oli Juha; ensimmäinen poikakaverini. Vain yhden kesän, koska seurustelu kesti huonommin välimatkaa kuin ystävyys, mutta lämpimät muistot jäi hänestäkin.
Seuraavaksi eniten minua pidätteli Kaskisissa kesätyöt. Jostain syystä (=suhteilla) sain sieltä paremmin kesätöitä kuin talvikotiseudultani. Ensin autolautta Folklinerin (Kaskisista Gävleen) satamasiivoojana, sitten myös kerrostalojen rappusiivoojana, leirintäalueen mökkien ja saunan siivoojana, ja parina kesänä myös jäätelökioskin hoitajana. Tuossa allapa kuvat näistä; paitsi Folkliner ei tietenkään enää satamassa näy, se taisi vain kolme kesää kulkea tuota reittiä. Ja jäätelökioskikaan ei enää ollut paikoillaan, sillä kohtaa näkyi vain puolityhjä vaalimainosteline.
Sitten vielä muita tärkeitä paikkoja. Kalasatama ja Myllykallio ovat aina olleet lempipaikkojani. Nytkin piti kävellä koko vanha reitti uudestaan, käydä auringonottopaikat tarkastamassa, ja muutkin muistoja mieleen tuovat kohteet. Kaikki oli ennallaan.
Kalasatama:
Myllykallio:
Muita tärkeitä paikkoja minulle lapsuudessa olivat Veikon kauppa, kirjasto ja uimaranta. Niistä siis vielä kuvat:
Veikkari, siis Veikon kauppa, oli satumainen pikku puoti, jossa iki-ihana Veikko ja vaimonsa myivät lapsille irtokarkkeja, ja aikuisille ihan mitä tahansa. Uskomattoman monipuolista tavaraa uskomattoman pienessä tilassa! Enää Veikkaria ei ole, mutta sen talo on vielä jäljellä, ja jonkunlainen kauppa siinä oli vieläkin.
Kirjasto, nimenomaan tämä kuvassa oleva uusi kirjasto, oli paikka, jossa vietin paljon aikaani. Lapsuuden kesinähän oli aikaa lukea ja lukea ja lukea. Talvisinkin katselin Kaskisten kirjastokorttia, ja tunsin edes jollain tapaa olevani oikea kaskislainen, vaikka en siellä läpi vuoden asunutkaan. Mutta olihan minulla sinne pysyvä kirjastokortti sentään!
Ja se uimaranta. Miten ne lapsuuden kesät olivatkin aina niin hienoja, ja vesi aina lämmintä!?! Ei muuta kuin eväät mukaan ja rannalle, vaikka koko päiväksi. Ihanaa!
Tässäpä teille siis pienoinen turistikierros. Kaskinen on kiva kaupunki; käykää vaikka itse katsomassa! Eikä se muuten ollut paljon muuttunut viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen! No, Eskilsö:hön menevä lossi oli minulle uusi näky, ja jotain muuta pientä muutosta, mutta perussisimmältään ihan sama kaupunki edelleen. Tykkään!
