Syyslomaviikko alkaa olla lopuillaan. Se on mennyt ihan hujauksessa. Maanantaina kävin Miskan ja ystäväni Hannan kanssa Haaparannalla, Torniossa ja Kemissä, vähän shoppailemassa tai muuten vaan maakuntamatkailemassa. Saatiin kierrettyä Ikea, CandyWorld, IcaMaxi, Rajalla ja PrimaRauta läpikotaisin, ja hetkinen käytiin sukuloimassakin isoveljen luona Kemissä. Tiistaipäivän ohjelmassa oli Hoplop-iltapäivä Miskan ja kavereittensa kanssa, tai minä lähinnä istuin ja luin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjan loppuun samalla, kun lapsoset riehuivat hiki päässä. Keskiviikkona oli leffapäivä, kun kävin Hannan kanssa katsomassa Julie&Julia ja yksikseni Fame. Edellinen oli oikein hyvä, jälkimmäinen taas ei. Torstai meni kotihommia tehden, ja perjantaina kävin Miskan kanssa uimahallissa ja sitten leivottiin kahden litran pullataikinasta korvapuusteja ja leetoja. Oikein mukava viikko!
Sitä edellinenkin viikko oli oikein mukava. Pääsin piiiitkästä aikaa vähän ulkomaille, kun vietin kolme yötä Pariisissa yhden projektin aloituspalaverissa. Sain lentomatkojen aikana vähän luettuakin, mikä on tosi positiivista;minulla kun on ollut pitkään monta kirjaa odottamassa lukemista, mutta ei ole ollut niille aikaa. Sain matkan aikana loppuun kirjat nimeltä Luukaupunki, Pahuuden piiri, ja Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.
Päivät oli melko hektiset ja pitkät, mutta torstai-iltana käytiin projektiporukalla Versaillesissa kurkkaamassa linnan puutarhaa ja syömässä hyvin, ja perjantai-illan vietin hyvässä seurassa, kun tapasin kolme suomalaispariisitarta. Ihania uusia tuttavuuksia; täytyy ottaa uusiksi vielä joskus!
(Tuossa kuvassa, missä näkyy Eiffelin tornikin, näkyy hotellikin, missä majoituin. Se Novotel. Unohdin kameran kotiin, mutta kännykälläkin sai suht kohtuullisia kuvia, ja nuo kolme alimmaista on muiden kameroilla otettuja ja tänne ihan ilman lupaa laitettuja… 
)
Onpas teillä ollut puuhaa! Mutta mukavaa puuhaa ja sellaista jaksaakin puuhailla. Ihanalta näyttää syksyinen Pariisi ja iloista ruokaseuraakin on ollut. Mielenkiintoisen näköinen taulu tuolla taka-alalla.
Comment by Pirjo — 26.10.2009 @ 19:57
Pirjo, jep, tuo taulu oli kiva, ja senkin takia hyvä, että tarjoilija otti meistä tuon kuvan, koska siinä sen taulun vieressä istuessa ei oikein kunnolla sitä edes huomannut, mutta näin kuvasta katsoessa sitä ei voi olla huomaamatta.
Comment by Kaarina — 27.10.2009 @ 09:38
Pariisi on ihana! Mun isäni on ranskalainen, ja hänen tätinsä mies oli aikoinaan puutarhurina tuolla Versaillesissa. Oli hulppeat majoitukset meillä matkalaisilla silloin aikanaa, koska henkilökunta asui tuolloin linnan jossain siivessä.
Huonekalut olivat niin korkeita, etteivät olisi mahtuneet nykyiseen kotiini edes kaksinkerroin
Muistan kyllä, että paikka oli minusta pelottava, ja mieluusti olisin yöpynyt jossain muualla
Mutta se puutarha on UPEA!
Comment by cherrycat — 28.10.2009 @ 23:00
Ihania reissukuvia, Kaarina!
Takerrun ihan epäolennaiseen, siis tuohon korvapuustien ja leetojen leipomiseen… Noista jälkimmäisistä en ole koskaan kuullutkaan (luultavasti siksi, kun olen lähtöisin eri puolelta Suomea), mitä ne ovat? California-kotiäidillä kun on aikaa pohtia, niin lämpimikseni verryttelin suomalaista kielipäätäni miettien, montako vaihtoehtoista yksikön perusmuotoa keksin, jotka taipuisivat tuohon samaan “leetoja”-muotoon. Yritin googlettaa ainakin sanoilla leeta, leetta, leeto ja leetto, mutta enpä löytänyt vastausta kysymykseeni, mikä tuo pullataikinasta syntynyt juttu mahtoi olla.
Pahoittelen vajaajärkistä tajunnanvirtaa… Terveiset täältä Piilaakson Halloweenin odotuksesta!
Comment by Johanna — 29.10.2009 @ 02:41
Cherrycat, oi, onpas sinulla erikoiset kokemukset Versaillesista! Wau!
Johanna, siis leeta taitaa olla ihan virallisesti pullapitko. Se leeta-sana tullee ruotsin kielen sanasta fläta eli letittää. Kun leetaa tehdessä ne taikinatangot letitetään, että siitä tulee oikean näköinen. Yksi kuva minun aiemmin tekemästä leetasta löytyy täältä blogista, http://kaarina.blogsome.com/images/Pulla4.jpg
Ja kiva, kun kysyit; eihän tuo ollut ollenkaan epäolennaista!
Comment by Kaarina — 29.10.2009 @ 07:35
Kaikkea sitä oppii, kun tähän ikään pääsee =) Pitko kuulostaa itselleni tutummalta, mutta muistelen, että äidin puolen sukulaiset ovat myös käyttäneet termiä “pytky”.
Vielä hauskempi tapaus on muuten mokkapalat, suklaaneliöt, mokkaruudut tai miksi niitä sitten haluaakaan kutsua. Porin seudulta kotoisin olevat ystäväni nimittävät niitä masaliisoiksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä…
Comment by Johanna — 29.10.2009 @ 23:10