Eilen vietin miellyttävän illan kahden lapsuudenystäväni kanssa niin sielun- kuin ruumiinkin ravintoa nautiskellen.
Hauska yhteensattuma oli, että meillä jokaisella oli sydänriipus kaulassaan. Korut olivat aivan kuin me itsekin; samasta muotista tehtyjä, mutta silti jokainen täysin toisistaan erilainen. Päädyimme analysoimaan koruja, ja sitä, mitä ne ilmensivät kantajastaan.
Ensimmäinen sydän on ensi näkemältä hillitty ja yksinkertaisen tyylikäs, eikä siitä ihan heti välttämättä hahmota, mitä kuviota se edustaa. Siinä on monta piilosanomaa; "jippo", joka tekee siitä todella mielenkiintoisen.
Toisesta sydämestä havaitsee samantien, että se on Sydän isolla ässällä. Oman elinpiirinsä keskipiste, täyteläinen ja lämmin. Moniulotteinen mutta helposti lähestyttävä.
Kolmannesta sydämestä näkee heti, mitä saa; se ei yritä olla muuta kuin sen, mitä on: hyvin maanläheinen, tunnetta täynnä. Ei yritäkään olla hienostunut, vaan on rohkeasti täynnä omaa olemustaan, ja oikein hakee huomiota.
Ehkä arvasittekin jo, mikä näistä sydämistä roikkui minun kaulassani?
Kävimme Susanna Haaviston konsertissa. Se oli ihan uudenlainen elämys, joka täytyy ottaa joskus uusiksi! Konsertin jälkeen olimme kaikki hyvillä mielellä, ja kuulluista lauluista riitti analysoitavaa ja puhuttavaa pitkään. Suosikiksi ja kyynelten kirvoittajaksi nousi Odotusta Pariisissa -laulu, joka todellakin koskettaa joka kerta. Myös Matkalippu tyynyn alla aiheutti ylimääräistä nieleskelyä; sanat osuivat niin hyvin meidän kaikkien elämäntilanteisiin. Isot ablodit ansaitsivat myös mm. Yksinäinen ja Sinut maalasin; ihania tekstejä täynnä asiaa. Ja voi sitä ilon määrää, minkä Haavisto ja säestäjänsä Kähärä saivat aikaan välispiikeillään; on niin ihana katsoa ja kuunnella ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä täydellä sydämellä, mokatakin, nauraa itselleen ja naurattaa siinä samalla muitakin. Tarinoita laulujen syntytaustoista oli myös ihana kuulla. En voi kuin suositella!
Niin, se minun koruni oli todellakin tuo kolmas sydän.
