Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Käyttäytyminen: 8. Paljon parempi kuin viime joulun aikoihin, mutta parannettavaa löytyisi edelleen.

Huolellisuus: 7. Tuppaan unohtelemaan asioita, ja tekemään vähän sinne päin.

Äidinkieli: 8. Lukeminen hienosti lisääntynyt, mutta kirjoittaminen on ollut melko vähäistä nyt syyskaudella. Kielenhuolto on kyllä edelleen hyvissä kantimissa; etenkin yhdyssanavirheet tökkää silmään joka tekstissä.

Matematiikka: 9. Ei liiemmälti aktiviteettia tällä saralla, mutta vanhasta muistista mennee.

Englanti: 9. Joka työpäivä tulee harjoiteltua varsinkin sitä kirjallista puolta.

Biologia: 5. Jäänyt vähemmälle. Ihmisen biologiaa ehkä jonkun verran tutkittu.

Maantieto: 6. Vain yksi Ranskan matka, muuten ihan kotimaata, ja siinäkin enimmäkseen ihan kotiseutua on tullut tarkasteltua. No joo, Kuopio on tullut kovasti tutummaksi nyt syksyn aikana.

Uskonto: 7. Osallistumisaktiivisuus vähäistä, mutta Kauneimmat joululaulut -tapahtumassa kävin, ja joulupäivän aamukirkossa, että jotain sentään.

Historia: 5. Ihan paitsiossa on nämä asiat. Mutta ei laiskanläksyjä kuitenkaan, kun se Täällä pohjantähden alla -trilogia tuli lopulta kuunneltua läpi, eli sitä kautta torpparien ja kansalaissodan aika on entistä paremmin hallussa.

Fysiikka ja Kemia: 5. Säälivitonen. Kemiallisia reaktioita tehty lähinnä leivinjauhetta käyttämällä.

Yhteiskuntaoppi: 6. Parin luetun kirjan verran on tätä tullut käsiteltyä.

Valinnaisaineet: ATK ja Media: 9. Ei ainakaan aktiivisuuden puutteesta voi syyttää… joskin määrä on tainnut korvata laadun tässäkin asiassa.

Kuvaamataito: 5. Ei ole paljon piirustuttanut, mutta kakkujen päälle muutaman kuvan olen maalannut.

Musiikki: 7. Vähänlaista aktiviteettia pianon ja karaoken kimpussa, mutta onpahan edes jotain. (Päivän kuvitukseksi voisin laittaa vaikka musiikkitunnilta näpätyn kuvan, jossa näkyy, että osa perheestä harrastaa sitä suht aktiivisestikin, varsinkin joululahjaksi saadun Band Hero -pelin muodossa.)

Kotitalous: 8. Joka päivä jotain harjoittelua, mutta intoa voisi olla enemmän.

Liikunta: 8. Ihan hyvin on aktiivisuus noussut edelliskauteen verrattuna. Joskin parantamisen varaa löytyy edelleen reilusti.

Keskiarvo: 7. Keskitasoa siis, parannettavaa kevätkaudelle löytyisi monesta aineesta. 

On aika alkaa rauhoittua joulun viettoon, ja keskittyä enemmän perheeseen, kirjoihin ja rentoutumiseen kuin tietokoneella istumiseen. Joten ihania joulunpyhiä kaikille! Palataan taas ensi vuonna linjoille.

Bongasin tämän Anerin ajatuksista, ja halusin mukaan. Yllättäen.

Ensimmäiset viisi (5) ihmistä, jotka kommentoivat, saavat jotakin tekemääni (jos sitä haluavat). Minun valintani. Sinulle.

Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia:

• Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni.
• Tekemäni juttu on vain sinua varten.
• Teen ja lähetän sen tämän vuoden aikana.
• Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä!
• Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvinkin omituista.

Haaste? Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain! Lähdetkö mukaan?

Oikeasti haluaisin käydä jokaisessa seuraamassani blogissa toivottamassa hyvää joulua, mutta valitettavasti aika ja jaksaminen ei nyt siihen riitä. Toivon, että melko moni niiden blogien kirjoittajista kuitenkin myös käy minun blogiani lukemassa, joten tässä teille kaikille yhteiset hyvän joulun toivotukset. Samat toivotukset lähtevät toki myös muille blogini lukijoille. Kiitos teille kaikille, bloggaaminen olisi melko tylsää, jos kukaan ei kirjoituksia kävisi lukemassa ja kuvia katsomassa.

Tämän joulukorttikuvan myötä siis toivotan teille kaikille Erinomaisen Hauskaa Joulua, ja Onnellista Uutta Vuotta 2009! Palataan asiaan ensi vuonna! Nyt minä vietän hyvin ansaittua lomaa loppiaisen yli!

Siis ihan oikeasti, eihän kukaan voi kävellä työpaikallansa täysillä päin seinää ihan normaalitilanteessa, selvin päin? Ai että ei? No kyllä vaan voi! Todistin sen eilen sekä itselleni että muille! Ei kannata yrittää perässä, se nimittäin käy aivan älyttömän kipeää, ja ulkonäkövaikutuskaan ei ole mitenkään mairitteleva!

Varoitus, seuraava teksti sisältää inhorealistisia osia, ei välttämättä kannata lukea..

Olin illalla lähdössä pois töistä, ja piti mennä suoraan työpaikan pikkujouluihin kaupungille. Olin ottanut pikkujouluvaatteet ja meikit töihin mukaan, joten kävin pukuhuoneessa vaihtamassa kamppeet ja vähän lisäämässä meikkiä. Koko pulju oli jo muuten tyhjä, viimeisenä olin lähdössä pois, ja kaikki käytävät olivat sen mukaisesti pimeät; vain siellä pukuhuoneessa oli enää valo. Sammutin sieltäkin valon, ja oli ihan pimeää. Yritin etsiä valokatkaisijaa aulasta ja seuraavalta käytävältä, mutta en löytänyt, ja ajattelin, että kyllä minä osaan pimeässäkin sen käytävän suoraan kävellä ovelle asti. (Piirsin tuohon viereen pohjapiirustuksen, punaisen viivan mukaan olisi pitänyt kävellä, sinisen mukaan menin.) No, siinä kiirehtiessäni unohdin kokonaan, että aulan ja pitkän käytävän  välissä on lyhyt käytävä. Pukuhuoneemme on betonibunkkerissa, sitä kun käytetään myös pommisuojana, ja tuo lyhyt käytävä on sen pommisuojan alku. Luulin siis käveleväni pitkää  käytävää, eli astelin vaan reippaasti ihan suoraan, kunnes muutaman askeleen jälkeen törmäsin täysillä päin betoniseinää!

Pysyin pystyssä, en kaatunut, mutta tähtiä näin, ja kävi aivan äärettömän kipeää. Hetken ihmettelin, että mikä ihme siinä edessä oikein oli, kunnes tajusin tilanteen. Nenästä alkoi valua verta molemmista sieraimistä ja päässä humisi. Hapuilin tieni takaisin pukuhuoneeseen ja laitoin sinne valot. Karsea näky peilissä; pari minuuttia aikaisemmin peilistä oli näkynyt huoliteltu naisihiminen, ja nyt takaisin tuijotti punasilmäinen hirviö, jolla oli otsassa nouseva sarvi, nenävarren iho kuoriutunut irti ja kyyneleet vierivät poskilla kilpaa nenästä valuvan veren kanssa. Huh! Ensin itkin, sitten alkoi jo vähän jopa huvittaa, kun tilanne oli niin uskomattoman korni ja typerä, jollaista ei vain voi kenellekään sattua!

Alla kuvat ensin betoniseinästä, johon siis jätin suuren osan meikeistäni muistoksi, ja sitten peilikuvasta, jonka otin pahimman järkytyksen väistyttyä. Turvotus alkoi juuri silloin nousta, otsan patti vielä kaksinkertaistui tuon jälkeen.

En oikein tiennyt, mitä tehdä, olin varmaan vähän pökkyrässäkin. Ensimmäinen asia, mikä mieleen juolahti, oli soittaa lähellä asuvalle työkaverilleni. Hänkin oli juuri lähdössä pikkujouluihin, ja pyysin häntä tulemaan työpaikan kautta ja antamaan minulle vähän henkistä tukea. Pian Anni-ihanainen saapuikin paikalle, kartoitettiin vahingot ja korjailtiin, mitä korjattavissa oli, lähinnä meikin suhteen. Onneksi oli peitepuikot, meikkivoiteet ja puuterit mukana! Ei kun baanalle, eli lähdettiin sitten lopulta pikkujouluihin, lähes tunnin myöhässä mutta kuitenkin.

Ilta meni hyvin, vaikkakin päätä särki, ja oikea polvikin nähtävästi oli saanut kunnon tällin seinään, koska se turposi ja oli tosi kipeä (ja on edelleen). Mutta en antanut tämän sen kummemmin haitata iltaa. Tänään olen kyllä valittanut vähän koko ajan, kun joka paikka on niin kipeä; selkäkin nähtävästi vähän tärähti siinä rytäkässä, kun kipuilee. Mutta hyvä, ettei tämän pahemmin käynyt. Luulenpa vain, että saan melko paljon selitellä mustelmaista ulkonäköäni tässä viikon verran; eihän tuota kukaan usko, että joku voi noin vain kävellä päin seinää!

Tänään tuo nenä on melko hurjan näköinen. Kun Miska näki sen, hän hoksasi heti, miten oli käynyt; ai äitikin sitten vietti Nenäpäivää! Mikaa nauratti, ja hän vastasi, että äiti taitaa viettää nenäpäivää koko ensi viikon, johon Miska vastasi, että melko kätevää, kun sai tuon punaisen nenän ihan ilmaiseksi, muitten nenäpäiväviettäjien piti siitä maksaa!

Loppuun vielä kuva tältä päivältä. Huoh. Vaikka vähällähän tuosta kuitenkin selvisin!

Edit 17.11.: Tähän ihan loppuun vielä kuva siitä, miten kivasti mustelmat muuttavat väriään ja paikkaakin päivien saatossa… Alin kuva siis otettu kolme päivää törmäilyn jälkeen.

Edit 11.12.: Tänään sain tietää, että firmassa oli minun törmäilyni ansiosta havahduttu tuon käytävänpätkän vaarallisuuteen pimeässä, ja  eilen siihen lyhyeen käytävään oli asennettu liiketunnistimella toimiva lamppu. Siinä kun ei todellakaan siis mitään lamppua tai katkaisijaa aikaisemmin ollut, ja muutkin olivat valittaneet jo aiemmin, että siellä on pimeässä tosi vaikea kulkea. Jotain hyvää siis seurasi tästäkin; tämän jälkeen muiden nenät siis toivottavasti säilyvät ruhjeitta…

Siis ihanaa, olen vihdoin tajunnut alkaa tutustua Google Translate -käännössivuston toimintaan. Kaikki sai alkunsa ruotsalaisesta ystävästäni, joka käy säännöllisesti kurkkimassa kakkusivuiltani kakkujen kuvia. Eilen hän laittoi minulle turhautunutta sähköpostia, kun ei ymmärrä sivuston tekstistä mitään. Hän halusi ehdottomasti tietää, miksi kuvassa nyt olikin talo kakun tilalta.

Vastasin hänelle mesettämällä, kertoen pikakäännöksen tekstistä, mutta sitten tuli mieleen, että onhan noita kaikenmaailman kääntäjiä. Kannattaisi varmaan kokeilla. Ensimmäisenä tietysti googlettamalla tuli vastaan tuo k.o. Google Translate, jolla sitten yhdessä käännettiin sekä tätä blogia että sitä kakkublogia. Ja hauskaa oli! Täytyy sanoa, että kyllä se suht hyvin toimii, kun ottaa huomioon, että suomi on kuitenkin niin erilainen kieli kuin ruotsi tai englanti. Pitkän bloggauksen pääidea todennäköisesti tulee esille, vaikka kaikkia sanoja ei ole käännettykään ja vaikka osat sanoista ovat ihan päin honkia. No, tärkeintä on kuitenkin se, että nyt Pia on tyytyväisempi, kun voi ainakin vähän saada hahmotettua, mistä milloinkin olen kirjoitellut. Lupasin jopa yrittää kirjoittaa enemmän selkokielistä tekstiä, minkä se kääntäjäkin ymmärtäisi paremmin, mutta en näköjään osaa. Kivempi kirjoittaa juuri niin kuin sattuu mieleen juolahtamaan…

(Kuvassa on Pia useita vuosia sitten esikoistyttärensä kanssa mesettämässä. Me olemme olleet ystäviä yli 20 vuotta. Tutustuimme au pair -vuotenamme Englannissa, ja olemme tavanneet sen vuoden jälkeen kerran Englannissa, kerran Islannissa, kaksi kertaa Suomessa ja kuusi kertaa Ruotsissa. Ystävyys vain säilyy ja kasvaa näinkin harvalla tapaamistahdilla. Ihanaa kun nykyään on mese ja meilit. Ennen, kun oli vain kirjeet, kortit ja puhelin, tuli pidettyä paljon harvemmin yhteyttä kuin nykyään.)

Tässä pari esimerkkiä aikaisemmista postauksista ja niiden käännökset ruotsiksi ja englanniksi. Ensin tästä blogista:

• Sataa, sataa ropisee, pilipilipom… Syksy on taas ilonamme. Mitä järkeä on neljässä vuodenajassa, jos ne vuodenajat ovat syksy, kylmä loskainen syksy, märkä joskus vähän lämpimämpi syksynoloinen, ja erittäin sateinen melkein-jo-syksy??? Kysyn vaan.
• Regn, regn ropisee, pilipilipom… Hösten är åter iloko.  Vad är meningen med de fyra årstiderna, om de är årstiderna hösten, kylan loskainen falla, varumärke, ibland lite varmare än syksynoloinen, och en mycket regnig nästan-jo-faller??? Men jag skulle vilja fråga.
• Rain, rain ropisee, pilipilipom… Autumn is once again iloko. What is the point of the four seasons, if they are the seasons fall, the cold loskainen fall, wet, sometimes a little warmer than syksynoloinen, and a very rainy almost-jo-fall??? But I would like to ask.

Sitten kakkublogista:

• Voittajaksi selviytyi - tadaa - numero 6, eli upu. Onnea voittajalle!!! Laitan sinulle sähköpostia voiton toimituksen suhteen.
• Vinnaren är överlevt - Tada - antalet 6, det vill säga Världspostkonventionen. Gratulationer! Sätt din e-post till utdelning av vinst.
• The winner is survived - tada - the number 6, that is to say upu. Congratulations! Put your e-mail to the delivery of profit.  

Vartin verran olen jo ehtinyt elää uuden vuosikymmeneneni ensimmäistä päivää. Ei tunnu miltään, tai siis sen kummemmalta kuin varttitunti sitten, kun ikä vielä alkoi kolmosella. Niin kai se on; sitä vanhenee niin pikkuhiljaa, ettei itse edes huomaa sitä.

Viikonloppu meni juhlinnan merkeissä, oli niin aikuisten kesken pidettyä saunailtaa kuin koko perheen kahvikekkereitäkin. On ihanaa, kun on hyviä ystäviä ympärillä! Kiitos kaikille osallistuneille! Kaikki lahjat olivat todella, todella mieluisia, mutta tähän mennessä suurimmalla käytöllä on ollut uusi karaokelaitteistoni. Säälin perhettäni, kun joutuu meikäläisen lurittelua kuuntelemaan, mutta itsepähän sen minulle hommasivat…

Kyllä noissa vanhankansan sananlaskuissa on vinha totuuden siemen!

Tänä aamuna valkkailin, mitkä kengät laittaisin jalkaan, ja sen verran oli kesäinen olo (vaikka vettä sataakin, mutta silti!), että sandaalit piti kaapista saada. Ja ne kaikkein korkeimmilla koroilla tietty… Siinä sitten niillä astelin, ja mietiskelin, miksihän näitäkin kenkiä olen niin vähän vielä pitänyt. Hyvin käy niillä askellus, ja tuntuu tosi mukavalta jalkaan. Ja kyllähän kintut koroissa näyttää ainakin himpun verran mukavammilta kuin ilman korkoja… Se oli se ylpeys.

Sitten saavuin työpaikalleni, ja edelleen tuntui hyvältä. Kunnes… työhuoneeni käytävälle kun pääsin, ja lattiamateriaali muuttui muovilaataksi, … kuului vain iso rymähdys ja pari kovaan ääreen sanottua valittua sanaa, ja työkaveri löysi minut istumasta keskellä käytävää ja pitelemässä nilkkaani. Käsilaukku ja läppärilaukku olivat lentäneet muutaman metrin eteenpäin, polvessa iso mustelma ja nilkka nyrjähtänyt. Se oli se lankeemus sitten.

Nyt sitten olen istunut työpöytäni ääressä (onneksi läppärille ei käynyt kuinkaan!) koko päivän jalka koholla. KKK:n yksi osuus siis on suoritettu; kylmää ja kompressiota ei tähän hätiin tästä putiikista löytynyt, joten koitetaan sitten yhdellä K:lla kolmen sijaan. Huomenaamulla pitäisi lähteä työreissulle Lontooseen loppuviikoksi, saapa nähdä, miten nilkka kestää. Siellä kun kuitenkin pitäisi varmaan pystyä kävelemään enemmän kuin kotona on pakko.

Kuvassa ne syylliset kengät, ja niiden etualalla sitten se maallisempi versio, eli mitkä piti suosiolla laittaa jalkaan. Hmph…

Meillä kävi tänään vieras. Blogin lukija, joka on itse lähdössä jenkkeihin vuodeksi syksyllä, ja halusi kuulla ihan livenä jotain kokemuksia ja saada vastauksia kysymyksiin. Ihan tuli elävästi mieleen aika vähän reilu kaksi vuotta sitten, kun itse käytiin visiitillä perheen luona, joka oli puolisen vuotta aiemmin palannut rapakon takaa. Tällä kertaa vain sitten itse oltiin niitä kokeneempia.

Oli oikein hauska muistella ja pyöritellä eri puolia vaihtovuoden ajalta. Kummastakin maasta löytyy omat hyvät ja huonot puolensa, mutta lopputulos, joka yritettiin tälle vierailijallekin päällimmäiseksi ajatukseksi jättää, oli, että ehdottomasti kannattaa lähteä! On jotenkin tosi kliseistä sanoa, että siinä sitä maailmankuva avartuu, osaa katsoa asioita eri näkökanteilta ja oppii ymmärtämään monia juttuja, joita ei aiemmin tajunnut. Mutta niin se vain on. Siihen sitten kun lisätään kaikki unohtumattomat kokemukset, retket, nähtävyydet, maisemat, ja ah, se niin ihana ilmasto (tänään on Muhoksella ollut sateista ja harmaata, ja "lämmintä" n. 6 astetta), niin ei ole kahta puhetta siinä, että kannattaako lähteä vai jäädä.

Olen miettinyt tosi paljon viime aikoina, että mitä ihmettä teen tämän blogin kanssa. Ei tuntunut järkevältä mainostaa tätä jonain ulkomaanvuosiblogina, kun kohta puoli vuotta ollaan jo oltu takaisin Suomessa, eikä mihinkään olla täältä enää (ainakaan pitkiin aikoihin/pitkäksi aikaa) lähdössä.

Alunperin aioin lopettaa koko blogin. Jättää siis sen vain nettiin joillekuille tietoa etsiville löydettäväksi, mutta lopettaa päivitykset. Nyt juuri, tänään, noin tunti sitten, tein päätöksen. En raski lopettaa tätä, en millään.

Vaikka päivitystahti on suunnattomasti hidastunut varsinkin viimeaikoina, kun elämä on tätä ihan perusparasta kiireistä normaalia arkea, niin silti haluan pitää tämän henkireiän ja itseni ilmaisukanavan ihan omalla tutulla paikallaan. Mietin nimittäin sitäkin, että olisin aloittanut uuden blogin puhtaalta pöydältä jossain muussa osoitteessa. Mutta en sitten halunnutkaan vaihtaa puhtaalle pöydälle, tämä vanha kantapöytä sopii mulle oikein hyvin. Vaihdoin sitten vain otsikon; nyt ei ollakaan enää vain maailmalla Marylandissa, vaan sen lisäksi ollaan kotona Suomessa. Noin pienellä muutoksella sain itselleni mielenrauhan, enkä enää koe huijaavani satunnaisia tänne eksyviä.

Joten täältä minut löytää jatkossakin, silloin tällöin. En ota mitään paineita päivitystiheydestä enkä tekstin laadusta. Voipa olla, että tekstikin vähenee, ja postaukset muuttuvat enemmän kuvapainotteisiksi. Jää nähtäväksi, mihin tämä tästä kehittyy. Mutta blogi on ja pysyy, tässä ihan samassa osoitteessa. Mitä sitä turhaan pitäisi toimivaa vaihtaa…

Tuossa vasemmalla kuva meidän hääpäivän vietosta; meidän sviittiin kuului oma terassi Rotuaarille päin, siellä oli kiva seisoskella ja katsella alla olevaa hulinaa. Nytkin on hulinaa ja juhlia näköpiirissä, sunnuntaina kun on äitienpäivän lisäksi Miskan 8-vuotissyntymäpäivä. Juhlat pidetään suurimmaksi osin jo huomenna; jostain kumman syystä en halunnut kymmentä alle 10-vuotiasta meille sunnuntaina riehumaan… Kakun tekoon siis pitää rientää, taas. Tuloksia sitten voi viikonlopun jälkeen käydä kurkkimassa kakkublogista.

Perjantai-iltapäivällä, 10 vuotta sitten, oltiin kutsuttu meidät yhteen saattanut ystäväpariskunta meille kylään; tarkoitus oli lähteä ulos syömään ja iltaa viettämään. Ensin kuitenkin tehtiin yllätysmutka, pistäydyttiin Oulunsalossa pappilassa, jossa pappi vihki minut ja Mikan. Tapahtumaa todisti ystäväparin lisäksi vain Aki (silloin 3 vuotta).

Pappilasta ajettiin sitten Ouluun, ensin vietiin Aki isälleen viikonloppua viettämään, ja sitten mentiin Franzéniin syömään hääillallinen. Johanneksen kellarissa sitten iltaa myöten sitten soiteltiin sukulaisille ja muille ystäville, että minun sukunimi on vaihtunut. Hemingwayssä meidän seuraan liittyi myös toinen kaveripariskunta. Kuudestaan jatkettiin iltaa menemällä meille, nostettiin maljoja ja tanssittiin häävalssi. Ihanat, ikimuistoiset häät!

Tänään sain kymmenen ruusua, yhden jokaiselle vuodelle. Viikonloppuna mennään juhlistamaan tärkeää vuosipäivää ihan kahdestaan. On niin mahtavaa, että edelleen tuntuu vähintään yhtä hyvältä kuin silloin kymmenen vuotta sitten. Jos en olisi jo Mikan kanssa naimisissa, voisin vaikka kosia, on se vaan niin ihana!

Jotta tämä postaus ei ihan lällyttelyksi menisi, niin tässä vielä Suomen kevättä; kuva on otettu muutama päivä sitten, kun yhdessä päivässä satoi parikymmentä senttiä lunta… Ei ole ihan kesärengaskeli vielä!

Melko tarkkaan vuosi sitten tutkailin, mitä kautta ihmiset olivat minun blogiin löytäneet. Ajattelin, että nyt voisi olla aika tehdä tutkimus uudestaan. Minusta on edelleen ihmeellistä, että täällä käy niin moni ihminen lukemassa minun juttuja. Keskimääräinen lukijamäärä on n. 120 ihmistä joka ikinen päivä. Minusta se on tosi älyttömän paljon! Varsinkin, kun määrä ei ole tipahtanut edes sen jälkeen kun muutettiin takaisin Suomeen. Eihän meille edes tapahdu mitään sen kummempaa, ihan normitaviselämää vaan. Ketä se kiinnostaa???

No, joka tapauksessa, kiitos kaikille teille lukijoille! Tuntuu hyvältä, että en täällä vaan ihan itselleni kirjoita! Ja sitten pikainen katsaus siihen, miten parin viime päivän aikana on ihmisiä tänne päätynyt:

Ja ne hakusanat. Ne on aina yhtä hassuja! Tässä eilisen ja tämän päivän aikana tänne eksyneet:

• wienin ostospaikat
• elänyt nollatuloilla
• uimavalvojan testi
• usa autojen muutostyöt
• "lennart næsby"
• gaylussacia
• työpaikka tirkistely
• appiukko
• syntymäp%2
• läksiäisruno (Edelleen selkeästi yleisin hakusana, jolla tähän blogiin on tultu, kautta koko blogin historian. Joka päivä useita hakuja!)
• baltimoren asukasluku
• National harbor, Maryland JA kartta
• jäätelökakku
• kuljetus ja muutto firmat
• euroopan suokilpikonna
• ritarit viirit
• naamiaisasut, kilpikonna
• huonekalujen vuokraaminen
• taksi lop
• myyjät kodin ykkösessä
• lainaa luottotiedottomalle
• petturi tommi
• halmari rahti
• noroviirus
• Palkkatodistus englanniksi
• Viisumit
• maailmalla marylandissa
• siirtokilpien hinta
• Ajokortti
• rooma lentokenttä juna
• kakkublogi
• soveltuvuustesti
• koulutodistuksia "kaavakkeet"
• matkapahoinvointi lentokone
• lauta askartelu
• kuvia jäätelökakusta
• Scanam Transport tero

Toivottavasti joku etsijä on löytänyt hakemaansa tietoa; pahoin kuitenkin pelkään, että melko moni on joutunut poistumaan tyhjin käsin…

Tänään tasan vuosi sitten astuttiin ekaa kertaa koko perhe USAn maaperälle. Ja täällä ollaan pysytty, lukuunottamatta kolmen viikon lomaa kesällä Suomessa, ja muutaman tunnin piipahdusta Kanadan puolella huhtikuussa (ja minun työreissua huhtikuussa). Näin jälkikäteen katsottuna aika on mennyt tosi nopeasti. Paljon on opittu, ja oppirahat maksettu. On ollut tosi kivaa, ja tosi tylsää, ja tosi tavallista arkeakin. Kannatti ehdottomasti tulla! Mutta ihanaa, kun kohta pääsee kotiin!

Vielä yksi lisäys tuohon lauantain juttuun. Kun kerran oli Mikan ja Miskan nimpparit, niin pitihän mun sitten jotain pientä leipoakin. Yksi niistä harvoista kakuista, josta Mikakin kovasti tykkää, on banaanikakku, ja sitä sitten tein. Onneksi päätin perjantaina, että leivon sen jo etukäteen, ei nimittäin olisikaan sitten loppujen lopuksi ollut aikaa lauantaina sitä tehdä. Olin aikaisemmin ostanut ihanan Wiltonin sydämellisen kakkuvuoan, ja halusin testata, minkänäköinen kakku sillä tulisi. Alla kuva lopputuloksesta. Alkuperäinen suunnitelma oli, että päälle ripoteltaisiin vähän tomusokeria, ja siihen keskisydämeen laitettaisiin mansikkaviipaleita koristeeksi, mutta ajan puutteen vuoksi niistä suunnitelmista jouduttiin luopumaan, ja kakku tuhottiin ihan tuommoisenaan. Hyvää oli!

Minun mieltä jäi niin kovasti vaivaamaan tuo aikaisempi Antin kommentti siitä, että kirjoitan niin negatiivisella sävyllä Amerikasta tähän blogiini, että nyt on sitten viikon verran monien eri ihmisten kanssa mietiskelty niitä kaikkia hyviä puolia täällä. Täytyy kirjoittaa tännekin niitä ylös, jospa saisin sillä vähän nostettua tämän blogin profiilia positiivisemmaksi. Ja muistakaa, nämä ovat kaikki yleistyksiä, poikkeuksia löytyy aina, ja nämä asiat voivat olla ihan eri tavalla jossain muualla päin tätä isoa maata, tai jonkun muun silmin katsottuna.

• Ihmiset: Amerikkalaiset ovat tosi avuliaita, ystävällisiä, iloisia ja ulospäinsuuntautuneita. He eivät häpeile osoittaa tietämättömyyttään, neuvoa saa aina kysyä ja asioita ihmetellä. Kaikki moikkaavat toisiaan, ihan tuntemattomiakin, ja joka paikassa toivotellaan kivaa päivänjatkoa. Kaikki myös yrittävät kovasti käyttäytyä niin, että eivät loukkaa toisia, eivätkä vedä ketään ihmisen oman "comfort zone"n ulkopuolelle.
• Liikenne: Vaikka täällä on paljon autoja, ja erittäin paljon ruuhkia, niin oikeasti täällä liikenne on kuitenkin sujuvampaa ja kuskit yleisesti ottaen joustavampia kuin Suomessa. Kun vilkun laittaa päälle, niin kaistaa pääsee vaihtamaan hyvin, tilaa annetaan. Ja jalankulkijana suojatien pääsee ylittämään aina, autot pysähtyvät jo paljon ennen kuin astutkaan jalkakäytävälle. Vuoroa annetaan auliisti ja kättä heilautetaan kiitokseksi.
• Ilmasto: Se onkin tullut jo moneen kertaan sanottua, mutta minä tykkään niin paljon siitä, että kesä on oikeasti pitkä ja talvi suht lyhyt. Eikä täällä edes sada vettä juurikaan koskaan.
• Ostosmahdollisuudet: Täältä saa mitä vaan ja ihan kaikkea ostettua, tai ainakin melkein. Erityisesti minun mieleen on se, että täältä löytyy ihmisen näköisiä vaatteita myös isommissa kokonumeroissa. Vaatteet ja lelut ovat myös tuntuvasti halvempia täällä kuin Suomessa.
• Koulukuri: Opettajat ovat auktoriteetteja kouluissa ja työrauha ja järjestys pysyy hyvänä isommassakin luokassa. Pieniinkin häiriö-asioihin puututaan tehokkaasti. Oppilaat kunnioittavat opettajia ja muita koulun aikuisia, ja hyvät käytöstavat ovat itsestäänselvyys koulussa.
• Luonto: Täällä on todella paljon kaikenlaista ihanaa monimuotoista luontoa, ja lukemattomia luonnonpuistoja ja luontonähtävyyksiä. Niitä arvostetaan paljon, ja ne pyritään säilyttämään luonnontilassa, mutta silti niin, että ihmiset pääsevät helposti niitä ihailemaan.
• Ilmaiset museot: Smithsonian museot ja eläintarha Washington DC:ssä ovat ihan ehdottoman mahtava juttu. On uskomattoman hienoa, miten noihin valtaviin kansallisaarteisiin saa tutustumaan mennä ihan ilmaiseksi niin usein kuin ehtii ja haluaa. Museoissa on myös otettu lapset todella hyvin huomioon, joka paikasta löytyy paljon nimenomaan lapsille suunnattua tekemistä ja kokemista.
• Positiivinen ilmapiiri: Varsinkin lapsille, mutta myös aikuisten kesken, annetaan paljon positiivista palautetta. Kaikesta etsitään aina se hyvä puoli, ja se kerrotaan isolla äänellä. Lapsia ihastellaan ja heidän taitojaan ylistetään lakkaamatta.

Otan erivapauden lisätä tähän listaan asioita sitä mukaa kun niitä mieleeni tulee, tai kommenteista hyviä ehdotuksia bongaan. Tämä siis elää ja kehittyy ajan saatossa, eikä ole mikään lopullinen totuus missään vaiheessa.

Kirjoitetaanpas toinenkin postaus heti perään. Tuli muutama pikkuasia mieleen tässä, kun käväisin äsken elokuvissa.

Ensinnäkin, näitä kaupungissa asumisenhyviä puolia on, että vaikka saisi puolta tuntia ennen elokuvan alkua mieleen, että olisipa oikeastaan ihan kiva just nyt päästä elokuviin, niin sehän onnistuu. Meillä on täältä elokuvateatteriin n. 4 km matkaa, lähdin kotoa 10 minuuttia ennen leffan alkuaikaa, ja hyvin ehdin ostaa lipun ja nähdä mainoksiakin ennen elokuvan alkua. Ylellistä, kun vertaa kotosuomen tilanteeseen, jossa täytyy kotoa lähteä ainakin tuntia ennen näytöksen alkua, että ehtii.

Toiseksi, elokuvalipun hinta oli muuten melko kohtuullinen näin aamupäivällä. Ennen puoltapäivää alkaviin näytöksiin maksoi lippu 5 taalaa, eli alle 4 euroa. Sen verran maksan mieluusti, ihan kohtuuhinta on. Vaikka sitten vähän huonostakin elokuvasta…

Mistä päästäänkin sitten kohtaan kolme. Ei ikinä kannattaisi mennä katsomaan elokuvaa sen jälkeen, kun on lukenut kirjan, jonka pohjalta elokuva on tehty. Kyllähän minä sen tiedän; niin monta kertaa olen pettynyt, mutta kun sitä aina vain jaksaa uskoa, että josko tämä kerta olisi poikkeus. Kävin siis katsomassa Nanny Diaries -elokuvan. Olin aiemmin tänä vuonna jo lukenut sen kirjan, arvostelu löytyy täältä. Kirja sai minulta 3,5 tähteä viidestä, elokuva korkeintaan 2. En jaksa ymmärtää, miksi hyvän kirjan juonta pitää väenvängällä muuttaa elokuvaa varten. Ymmärrän, jos jotain jätetään pois, kun ei kaikki mahdu mukan, mutta en ymmärrä, että ihan vain muutoksen vuoksi muutetaan joitain yksityiskohtia. Huoh. Ja se loppuratkaisu… No, jokainen tietää, miten tässä maassa pitää elokuvien loppua, Onneksi kirja ei ollut ihan yhtä yleisöä nuoleskeleva.

Sitten vielä se neljäs asia tähän sekasalaattiin, eli sää. Ilma on ihana! Lämmintä on himpun päälle 30, aurinko paistaa. On kuuma ja hiostava, ja voin ymmärtää, että kaikki ei tästä tykkää, mutta minä otan tämän paljon mieluummin kuin samanverran pakkasta. Mennään vähän ajan päästä tuonne vielä auki olevalle uima-altaalle, siellä on kiva pulikoida tällä kelillä.

Ja siitä päästään vielä viidenteen, ja samalla viimeiseen asiaan tällä kertaa. Uima-altaiden aukioloajat! Täällä meidän kaupungissa on 23 uima-allasta, joita saa vapaasti käyttää, kun liittyy Columbia Associationin jäseneksi. Samalla jäsenkortilla sitten pääsee myös muihin juttuihin, kuten minigolfiin, kuntosalille, tenniskentille yms. aktiviteetteihin. Tosi hyvä juttu! Mutta kun ne altaat on niin vähän aikaa auki! Toukokuussa täällä olisi jo hyvin voinut mennä ulos uimaan, mutta eihän altaat vielä silloin olleet auki, vasta kesäkuussa. Ja kesän aikanakin ne aukeaa vasta klo 12, ja menee kiinni klo 19. Aamupäivälläkin olisi kiva mennä uimaan, ja illallakin joskus voisi olla pitempään. No, nyt sitten elokuussa, kun täällä on periaattessa kuumat kelit koko ajan (johon tietty on poikkeuksiakin, niinkuin olen hetki sitten valittanut), suuri osa altaista on jo mennyt kiinni. Muutama allas on vielä viikonloppuisin auki, ja jokunen sentään vielä arkisinkin, mutta silti. En voi ymmärtää, miksi kaikki altaat eivät hyvinkin voisi olla ainakin koulun alkuun asti auki joka päivä, ja mielellään ainakin puolet sen jälkeenkin, edes viikonloppuisin. No, nyt vielä hetki saadaan nauttia polskinnasta, kunhan valitaan oikea paikka, pari meidän lähintä allasta on jo suljettu kokonaan tältä kesältä.

Jep, tulihan tätä tässä, eiköhän tämä riitä tältä erää…

Voi kiitos! Sain Inkulta tällaisen hienon napin:

Pitää vähän miettiä ja tutkia, kenelle sen voisin laittaa eteenpäin, melko moni minun suosikkibloggaajista on sen jo saanutkin, mutta eiköhän pari vielä löydy, jolle minä voisin sen laittaa eteenpäin…

Rokkaamisesta tuli mieleen, että huomasin tänään mainoksen. Bob Dylan on kaverinsa Elvis Costellon bändin kanssa tulossa tähän meidän kaupunkiin esiintymään syyskuussa. Olisikohan silloin pienen perhe-elämyksen paikka? Hmm… pitää neuvotella perheenpään kanssa ja kuulostella. Itsestä tuntuu, että olisi melko kiva mennä k.o. veikkoa kuuntelemaan. Pari viikkoa ennen sitä tapahtumaa olisi tarjolla countryhenkisempää menoa, kun samassa paikassa on esiintymässä Willie Nelson, sekin periaatteessa kiinnostaisi vähän…

Mika on poikien kanssa ottanut tavaksi nyt loman aikana joka aamu, kun ei ole vielä niin kamalan kuuma, käydä lenkillä tuossa lähipuistossa. Kiertävät aina järven ympäri, siitä tulee matkaa noin 4 km. Mika hölkkää, Aki rullaluistelee ja Miska pyöräilee. Minä sitten lähden mukaan sauvoineni silloin, kun pääsen, eli vapaapäivinä, tai joskus iltaisin, jos eivät ole aamusta ehtineet, tai jos haluavat toisen kerran tehdän lenkin vielä illallakin. Minä kun olen hitaampi kuin muut, niin kierrän itsekseni ja eri suuntaan, eli nähdään sitten siellä jossain vaiheessa kun tullaan toisiamme vastaan.

Se reitti on tosi kiva. Silmä lepää kaikessa vihreydessä, ja on kiva seurailla puiston eläinten; lintujen, perhosten, pupujen, kilpikonnien ja muiden, touhuja. Alkuun oli hankala tottua siihen, että ihan jokainen vastaantulija tervehti, ja saattoipa joku kysäistäkin jotain siinä ohimennessään, varsinkin minulta, kun kävelysauvat ovat täällä niin harvinainen näky, että niitä moni ihmettelee. Nyt jo olen siihen tottunut, ja tuntuu ihan kivalta, voinpa itsekin huikata huomenet vastaantulijalle ennen kuin toinen ehtii sanoa mitään. Tuntuu niin amerikkalaiselta, kun on puistossa lenkillä… niinhän sitä on tottunut telkkaristakin näkemään, että vaikka New Yorkissa ihmiset aina lenkkeilevät ja ulkoiluttavat lapsiaan tai koiriaan Central Parkissa järven rannalla.

Monesti olen toivonut, että olisi kamera mukana. Nyt sitten muistin sen ottaa, ja asennoiduin niin, että matkaan menee vähän kauemmin aikaa. Muut ehtivätkin kiertää reitin kahdesti sillä aikaa kun minä kiersin kerran ja otin välillä aina kuvia. Tässä muutamia otoksia matkan varrelta:

Ympäri järveä on rakennuksia, joissa on vessat ja grillipaikat. Ja yhdessä näistä rakennuksista myös vuokrataan kanootteja ja polkuveneitä, joilla pääsee keskemmälle järveä. Paikka on osittain luonnonsuojelualuetta, eli toisessa päässä järveä ei saa esim. kalastaa, toisessa saa. Rannalla näkeekin yleensä ihmisiä onkivapojen kanssa. Ja lintuja on tosi paljon, niin vesilintuja kuin pikkulintujakin. Äänimaailmakin on valtava; yhtäjaksoinen sirinä ja sirkutus jokapuolella. Taidettiin olla tottuneita ennen suomilomaa näihin ääniin, kun lomalta tullessa ne oikein korostunesti huomattiin. Varsinkin iltaisin sirkkojen siritys ja sammakoiden kurnutus on ihan korviahuumaava, niin kotipihalla kuin puistossakin.

Puistossa on sekä sen järveä kiertävän tien varrella että joka puolella kiertävien metsäpolkujen varrella kylttejä, joissa kerrotaan perustietoja puiston eri puista, kasveista ja eläimistä. Ja penkkejä on aina lyhyin välimatkoin, että voi halutessaan välillä lepuuttaa jalkojaan ja ihailla maisemia. Penkit ovat yleensä yksityisten kustantamia, niissä on kyltit kuka ne on siihen laittanut, ja mahdollisesti vielä että kenen muistoksi.

Nyt on reissusta palattu, lento lähti perjantai-iltana, ja kotona oltiin eilen aamulla. Eilinen päivä meni tavaroita purkaessa ja päiväunia nukkuessa (yölennolla kun ei oikein saanut nukuttua). Tänään sain ladattua loput kuvat ja tekstit koneelle. Las Vegasin kertomus on päivitetty lopulliseen muotoonsa, ja muutama uusi kuva on lisätty. Ja Grand Canyonin juttu ja kuvat on tehty, löytyy tuosta alempaa.

(Kuva täältä)

Suomessa jo tässä vaiheessa toivotellaan kaikille hyvää juhannusta, ja vietetään keskikesää. Täällä ollaan vähän siitä jäljessä; tänään on virallisesti kesän ensimmäinen päivä. Keskikesään on siis vielä puolitoista kuukautta aikaa

Hassua sinänsä, koska täällä lämpötilojen puolesta on kesä ollut jo pitkään, ja rusketuskin on jo tarttunut paremmin kuin Suomessa koskaan. Mutta tästä se kesä meillä vasta alkaa!

Juhannusta täällä ei vietetä, huominen on siis normaali työpäivä. Juhlikaahan siis siellä Suomessa meidänkin puolesta yöttömän yön juhlaa!

Kävin Mikan kanssa viime viikon lopulla kävelyllä niin, että otin kameran mukaan. Kolmisen varttia kierrettiin tässä meidän lähellä, lähinnä metsäpoluilla, mutta pitihän siinä joidenkin talojenkin edustalta kävellä. Mm. tällaisia maisemia tallentui kameraan.

Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, minkä näköistä tämä seutu on, niin se sana olisi vehreää. Puita, isoja lehtipuita, on joka puolella. Kesällä se on tosi kivan näköistä, kun taas talvella on muutama kuukausi melko ankeaa ja harmaata, kun lehdet ovat tippuneet, ja metsät näyttävät ihan risuryteiköiltä. Keväällä on ihanaa, kun silmuja pukkaa joka puolella, ja syksyllä ruskaloisto melkein vetää vertoja Suomen ruskalle.

Taloista sitten, että kerrostaloja tässä meidän alueella ei ole juuri ollenkaan, lähinnä omakoti- ja rivitaloja löytyy. Omakotitaloja on kaikenkokoisia, -näköisiä, -ikäisiä ja -kuntoisia suurista kartanoista melkoisiin hökkelitorppiin. Ja tosi monen talon ovenpielessä liehuu USAn lippu, isänmaallisuus on kunniassaan.

Suoritin juuri erittäin virallisen arvonnan, jonka virallisena valvojana toimin ihan itse, kun kukaan muu ei ole vielä valveilla…

Kahdenkymmenentuhannen kävijän arvonnan voittajaksi suoriutui upealla tuloksella…

— TADAA —

Numero 29, eli jc, suoraan Englannista!

   Onnea voittajalle!

Ja laitahan vaikka meiliin tai tänne kommenttiin jotain yhteystietoja, jotta saan palkinnon postitettua oikeaan osoitteeseen sinne sateiselle saarelle!

Ollaan oltu täällä nyt himpun yli 6 kuukautta ja 2 viikkoa. Se meidän koko täälläoloaikahan on 13 kuukautta, joten nyt ollaan puolessavälissä. Sen edellisen väliraportin asiat allekirjoitan suurinpiirtein edelleen. Yhteenvetona tästä koko ajasta voisi sanoa, että eka kolme kuukautta oli melko kaaosta, mutta ihan kivaa ja jännää kaaosta. Toinen kolmen kuukauden pätkä taas oli oikeastaan melko negatiivista. Ei enää kaaosta, mutta estettä ja pientä hankaluutta peräperään. Ei mitään erityistä sinänsä huonosti, mutta vain väsytti ja kaikki hankaluudet tuntui ylihankalalta, ja jotenkin odotti, että asiat jo sujuisivat, ja oli kahta kauheampaa, kun ne sitten eivät vielä sujuneetkaan. Ja sen semmoista, yleistä tylsyyttä. Juu, tunnistan tämän hyvin, näin jälkikäteen on hyvä sanoa, että niinhän sen aina sanotaankin menevän, ensin on kuherruskuukausi ja sitten seuraa kulttuurishokki, ja siitä tässäkin varmaan on ollut kysymys, ihan normaaleja vaiheita, ei sen enempää eikä sen vähempää.

Nyt alkaa olla sellainen vaihe, että asiat ihan oikeasti alkaa sujumaan omalla painollaan, eikä tarvitse ihan päivittäin jotain järjestellä ja huolehtia ja manata. Varmaan kuukauden verran on jo tuntunut paljon helpommalta. Siihen kyllä auttoi kovasti minulla se, että pääsin vaikka kuinkakin pieneksi hetkeksi Suomeen, ja sain oikein vuodattaa kaiken tylsyyden pois itsestäni. Sen jälkeen on oikeasti jaksanut paljonpaljon paremmin!

Kysyin tänään Mikalta ja pojilta, miltä nyt tuntuu, kun puoliväli on ohitettu, ja Suomeen paluu lähestyy päivä päivältä. Ihan odotettavasti kaikki olisivat periaatteessa valmiit lähtemään Suomeen vaikka tällä minuutilla, jos niin yhtäkkiä käsky kävisi. Niin vahvoja juuria ei siis olla tänne saatu kasvatettua, eikä varmaan saadakaan, että alkaisi tuntua houkuttelevalta jäädä tänne yhtään sen pitemmäksi aikaa kuin alunperin ollaan sovittu. Minä, joka tänne alunperinkin halusin eniten lähteä, taidan tykätä ehdottomasti eniten olla täällä. Ei yhtään yllättävää sinänsä.

Minusta Miska kiteytti hyvin, että Suomeen olisi tosi kiva mennä vaikka heti siksi, että siellä saa puhua omaa kieltä ja siellä on ne hyvät kaverit ja muut tärkeät ihmiset. On se vaan eri kiva pystyä kommunikoimaan äidinkielellään kaikissa tilanteissa, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi! Ja ne ihmissuhteet, ne on niin tärkeitä!

Luulen (muiden ulkosuomalaisten blogien ahkerana lukijana), että meidän koko porukan sopeutuminen tänne olisi ollut asteen verran helpompaa, jos täällä olisi ollut sellainen "suomalaissiirtokunta", niinkuin esimerkiksi Nokian vahvoilla ulkomaanpaikkakunnilla on, johon voisi solahtaa sisään. Dallasin siirtolaisten elämää olen saanut seurata blogien ulkopuoleltakin, ja kyllä se sosiaalinen elämä, nimenomaan muiden suomalaisten kesken, tuntuu olevan niin aktiivista siellä, että vähän kateeksi käy. Olisi hienoa, jos olisi oma "vertaistukiryhmä" kasassa, joiden kanssa voisi purkaa potutuksia, saada vinkkejä, touhuta asioita, järjestää tapahtumia ja sen semmoista. Toki meillä on pari kivaa suomalaisperhettä täällä lähistöllä, joiden kanssa tavataan säännöllisen epäsäännöllisesti. Se on arvokasta, oikea henkireikä! Mutta on eri asia, että maanmiehiä asuu samassa talokompleksissa tai on samassa työpaikassa, ja heitä näkee joka päivä tai ainakin joka viikko, kuin että asutaan tunnin matkan päässä ja nähdään ehkä joka kuukausi. No, ehkä ajattelen liian vaaleanpunaisesti, voi siinä ylenpalttisessa omanmaalaisten kesken touhuamisessa olla huonotkin puolensa, mutta olisi kiva, kun olisi edes se periaatteellinen mahdollisuus. No, onneksi on tämä Blogistan!

Kyllähän me, tai minä ainakin, alunperin ajateltiin, että ei se haittaa, vaikka oltaisiin ihan paikallisissa piireissä. Tutustuttaisiinpa sitten siihen jenkkiläiseen elämänmenoon sitä paremmin. Mutta kun ei se niin vaan käykään. Työkaverit ei ole osoittaneet mitään vinkkiä, että voisi työajan ulkopuolellakin tutustua, ja naapurit on mitä on, hyvin erihenkisiä ihmisiä kuin me. Jos nyt oltaisiin valitsemassa meille asuntoa, niin kiinnitettäisiin vähän eri asioihin huomiota. Ainakin siihen, että lähistössä on oikeasti lapsiperheitä, siis että pihoilla näkyy lasten leluja, koripalloverkkoja jne. eikä vain luotettaisi kiinteistövälittäjien sanaan, että kyllä tällä seudulla lapsia asuu… Se, että lähes kaikki naapurit on erittäin hyvin toimeentulevia eläkeikäisiä ihmisiä ei välttämättä ole paras ratkaisu, oli talo ja alue itsessään kuinka hyva tahansa. Jos näillä tiedoilla olisin uudestaan harkitsemassa vaihtoon lähtöä, miettisin siis vielä tarkempaan meidän asuinpaikan, niin ihan laajemmalti, siis mikä rannikko / mikä kaupunki jne. kuin myös sitten sen kaupungin sisällä olevan asuinalueen.

Asuinpaikan lisäksi kannattaisi miettiä vielä taloudellinen puoli kertaalleen läpi. Siis selvyyden vuoksi sanottakoon, että olen tosi kiitollinen firmalleni, että ylimalkaan minulle tällainen mahdollisuus vaihtovuoteen tarjottiin! Mutta! Totta on, että tutkijana yleensä aina pitää vaan tyytyä siihen, että sopimukset on mitä on, ja kultaa ei täällä päästä vuolemaan, mutta ei minun mielestä vaihtovuoden pitäisi myöskään aiheuttaa konkurssia. Vaikka ulkomailla työskentely ja erilaiset kokemukset sinänsä ovat rikastuttavia, niin kyllä työstä saatavan rahallisen korvauksen kuitenkin pitäisi jotenkin ottaa huomioon se, montako suuta ja minkä hintatason maassa sillä yhden hengen palkalla pitäisi pystyä ruokkimaan ja vaatettamaan. Kun Amerikan palkkatason ja verotason maassa yrittää perheellä pärjätä yhden hengen Suomen palkkatasolla ja Suomeen maksettavilla veroilla, siinä saa välillä tosissaan taiteilla, miten päin suu milloinkin pannaan. Onneksi meillä on hyvät välit omaan pankkiin, ja sieltä on aina herunut lainaa sen mitä tarvitaan, mutta jotenkin tuntuu, että palkan periaatteessa pitäisi riittää niin, että ei sitten tarvitsisi vuosikaudet ulkomaanvuoden jälkeen maksella sen vuoden aiheuttamia normaaliin elämiseen käytettyjä lainoja pois. Hmmm… ehkä minä vaan olen väärässä firmassa töissä, tai en osaa neuvotella oikeista asioista! Tai sitten olen yli-ikäinen, ehkä olisi pitänyt lähteä ulkomaille silloin, kun vielä oli vastuussa vain itsestään ja omista menoistaan ja tuloistaan. Silloinhan sitä pärjäsi hyvinkin vähällä, jos oli tarvis. Tai no, kävinhän minä silloinkin, au pair -vuodesta alkaa olla kaksikymmentä vuotta aikaa. Se vaan on ihan eri asia.

No, ei siitä sen enempää. Ihan turhaa valittamista! Mitähän muuta? Puoli vuotta on loppujen lopuksi mennyt tosi nopeasti! Jos toinenkin puolikas hujahtaa yhtä nopeasti, niin eihän täällä ehditä juuri mitään!!! Ehkä kaksi vuotta olisi kuitenkin optimaalisempi aika, silloin ehtisi tehdä muutakin kuin tottua juuri olemaan täällä ja sitten alkaa jo järjestelemään paluujuttuja. Kaikesta pienestä kitinästä huolimatta olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että oli tilanne mikä hyvänsä; jos lähdön mahdollisuus tulee, kannattaa lähteä! Komennukselle, vaihtoon, reissuun, minne vaan. Tärkeintä on lähteminen. Juuret on tosi hyvät olla olemassa, mutta niitä kannattaa aina välillä vähän tuulettaa!

Niin, ja lopuksi, kysyin pojilta, mikä on ollut tässä reilussa puolessa vuodessa parasta. No, arvaattehan varmaan sen, kummankin suusta tuli salamannopeasti sama sana: DisneyWorld!

Meidän vaihtoreissu on nyt melko tarkkaan puolessavälissä, siitä väliraporttia tällä viikolla.

Kävijälaskuri alkaa uhkaavasti lähestyä taas tasalukua, kaksikymmentätuhatta kävijää napsahtaa ruutuun ihan kohta, todennäköisesti jo tänään tai huomenna. Senpä kunniaksi sitten pidetään taas totuttuun tapaan arvonta!

Säännöt on taas melkolailla samat kuin parissa edellisessäkin tasalukuarvonnassa. Arvontaan voit osallistua jättämällä puumerkin itsestäsi kommenttilootaan. Aikaa on maanantaiaamuun asti (meidän aikaa, kello näkyy tuossa yläreunassa). Sitten vedetään hatusta voittonumero, joka vastaa kommenttinumeroa. Jos joku kommentoi kahdesti, vain ensimmäinen kommenttinumero osallistuu arvontaan.

Jaa, eipä sitä sitten muuta kuin reippaasti kommentoimaan! Ensimmäisen arvonnan palkinto matkasi Saksaan, toisen Suomeen. Saapa nähdä, minne päin maailmaa tällä kertaa saan postia lähettää… Onnea arvontaan!

Edit: Se tasaluku mennä paukahti rikki klo 3.51 aamuyöllä tätä meidän aikaa, eli  10.51 aamupäivällä Suomen aikaa. Kävijä on Nokian domainilla, eli varmaankin siellä töissä. Käyttiksenä MS WinXP, kielenä englanti, selaimena Firefox. Virtuaaliset kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka tästä itsensä tunnistaa…

Saatiin Suomesta uutisia yhden viikonlopun aikana ihan riittämiin. Yhdet hautajaiset, yksi yllätyskuolema, yksi syntymä ja yksi yllätysero.

Varsinkin tuo viimeisin uutinen; että ihmiset, joiden varaan on laskenut, että ainakin yksi avioliitto tässä pahassa maailmassa kestää ikuisuuteen, sitten kuitenkin päätyvät eroon, se oli vaikea ymmärtää ja käsitellä. Juuri nyt haluaisin olla Suomessa, tukemassa tai olla tuettuna, kuinka vaan. Läsnä kuitenkin. Itkettää…

Niin, mutta onnea, onnea, onnea odotetun tyttären vanhemmille! Onneksi oli edes yksi oikein hyvä uutinen mukana vähän tasapainottamassa pakkaa. Vaikka se nyt tämän uutisvyöryn alle meinasi hukkua, niin se on kuitenkin loppujen lopuksi tärkeintä. Että elämä jatkuu!

Miskan koululla on lasten koulutietä turvaamassa koulujen alku- ja loppuaikaan poliisi, joka pysäyttää autot silloin, kun lapsia on tietä ylittämässä. Tämä poliisi on tosi mukava heppu, aina nauravainen ja iloinen ja juttelee jokaisen kanssa jotain joka aamu.

Nyt, kun pappa on ollut kylässä ja vienyt ja hakenut Miskaa koulusta Mikan kanssa, ovat nämä vanhat herrat jutelleet toistensa kanssa kovasti. Ollaan saatu poliisisedästä selville, että hän on 68-vuotias ja tekee tuota hommaansa osa-aikaisena, on muun ajan jo eläkkeellä.

Meillä alkoi nyt viikon kevätloma kaikilla, ja perjantai oli viimeinen päivä, kun nämä vanhat herrat toisensa näkivät. Heittivät siinä sitten hyvästejä, ja pitihän sitä kuvakin heistä ottaa. Tässä muillekin ihailtavaksi: Miskan koulun poliisisetä ja Miskan pappa, olkaapas hyvä.

Tauti jyllää edelleen, keuhkoja polttaa ja olo on kehno. Alkaa jo tuntua, että pitäisiköhän lääkäriin lähteä, että saisi vaikka antibiootit, jos sattuu joku keuhkoputkentulehduksen tapainen olemaan. Mutta kun ei viitsisi alkaa selvittelemään, mistä täältä löytyy päivystystä, meillä kun ei mitään omalääkäriä edelleenkään ole, ja sellainen pitäisi olla hommattuna, jos aikoo muualle kuin päivystykseen mennä. No, näin yötuimaan sitten, kun ei yskältä ja säryltä ja tukkoisuudelta saa nukuttua, on hyvä tehdä vähän tutkimusta.

Blogistaniassa on lähiaikoina useampikin minun seuraama blogittaja tarkastellut, mitä kautta heidän blogeihinsa ihmiset löytää. Ja mitä isot edellä, sitä tämä pieni perässä. Seurasin muutaman päivän ajan, miten tänne meikäläisen kertomuksiin on päästy käsiksi. Tässä tuloksia:

• n. 45% suoraan kirjoitettua osoitetta
• n. 15% muiden blogien kautta (tähän sisaltyy myös meidan poikien blogien kautta tulleet, n. 5%)
• n. 20% blogilistan kautta (15% suosikkilistalta, 5% muuten)
• n. 20% hakukoneen tuloksen kautta (suurin osa googlea, 2 eniroa)

Ja tämän viimeisen ryhmän, eli hakukoneiden kautta tulleiden, viimeisten kuuden päivän aikana tulleiden hakusanat, joiden avulla tänne ovat eksyneet:

Selkeästi oikeaan paikkaan tulleet:

• maailmalla marylandissa
• kaarina maryland
• kaarina.blogsome.com
• kaarina.blogsome
• maailmalla maryland

Jotain etsimäänsä tietoa ehkä täältäkin itselleen löytäneet:

• matkalla marylandissa
• muutto usasta suomeen
• työtä Usasta
• myytävät jääkiekkomaalit
• kuvia usasta
• maryland kartta
• j1 viisumi hinta
• läksiäisruno (Selkeästi yleisin hakusana, jolla tähän blogiin on tultu, kautta koko blogin historian)
• töitä yhdysvalloista
• marylandin seutu
• muutto usasta

Nämä tulijat taas eivät todennäköisesti ihan etsimäänsä täältä löytäneet:

• levikset ja naiset
• roald dahl vuokraemäntä
• uimahousut asetella
• vuokranalennus asunnon vedosta
• Heikki_us
• floridan suokilpikonna
• luottotiedottomalle lainaa
• englannin kuuntelu 2007 maksimipisteet
• sun eclipse 19.3.2007
• amerikkalainen cheesecake
• maija joki
• grillivastukset
• amerikkalaiset pääruuat
• kuvahaku: ty
• kuvaamataidon luokan pohjapiirustus
• säätiedotus florida
• ovation kitarat
• keilauspelejä
• lainaa luottotiedottomalle
• 19.3.2007 säätiedotus
• autonmyynti valtakirja
• astmapiippu
• amerikkalainen säätiedotus
• säätiedotus 1.11.2006
• lainaa luottotiedottomalle
• lastenlauluja maija poppanen
• bikinit talvella 
• mistä tunnistat tuoreen kalan?
• kevät väritystehtäviä
• palkkatodistus+englanti
• miten maksaa ulkomaalainen luottokortti laskut
• tiukat uikkarit
• halin pääkaupunki
• ajeltu mies uimahalli
• trampoliini"pakkanen"
• brownies vaahtokarkki
• matilda-kirja roald dahl
• disney matto

Melko mielenkiintoista oli nähdä, mitä hakusanoja ihmiset käyttivät, tai ei niinkään ne hakusanat, vaan nimenomaan se, että niistä tuloksista sitten klikkasivat itsensä just tänne blogiin. Kun varmaan jo siinä hakutulos-sivulla kävi ilmi, että ei tämä ehkä ole ihan oikea paikka, josta voisi löytää vaikka sitä kuvaamataidon luokan pohjapiirustusta tai uimahousujen asetteluohjeita, kalan tuoreudesta puhumattakaan, mutta silti vaan joku päätti tulla lukemaan. Onkohan näistä hakuammunnalla tulleista joku jäänyt oikein vakituisestikin seuraamaan tätä blogia, vai ovatkohan kaikki olleet vaan ohikulkumatkalla. Sitä tuskin saan koskaan tietää…

Ajattelin, että pitää laittaa ylös jotain yleistietoa tästä meidän asuinpaikasta. Ehkä joskus kerron jotain meidän kaupungistakin, mutta aloitetaan nyt tästä meidän osavaltiosta.

Maryland on siis yksi Yhdysvaltojen 50 osavaltiosta. Lordi Baltimore sai hallintaansa tämän maa-alueen vuonna 1632, ja nimesi sen silloisen Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuninkaan Kaarle I:n vaimon, kuningatar Henrietta Marian, mukaan. Se oli seitsemäs osavaltio, joka liittyi Yhdysvaltoihin vuonna 1788. Vuonna 1791 Maryland luovutti liittovaltiolle maa-alastaan pienen alueen, jolle rakennettiin maan nykyinen pääkaupunki Washington DC. Osavaltion rajanaapureina ovat Pennsylvania pohjoisessa, Länsi-Virginia lännessä, Delaware idässä ja Virginia etelässä. Marylandin alueen luonto on hyvin vaihtelevaa, siksi sitä kutsutaankin joskus Amerikaksi pienoiskoossa. Osavaltion alueelta löytyy idästä merenrantaa ja hiekkadyynejä, keskeltä niin suoalueita käärmeineen merenlahden rannalta kuin loivia tuntureita tammimetsineen Piedmontin tasannealueella, sekä vuoristoa ja mäntymetsää lännessä.

Sitten vähän triviatietoa (luvut vähän vaihtelee riippuen lähteestä, mutta sinne päin kuitenkin):
- Pääkaupunki: Annapolis (36 178 asukasta), jossa sijaitsee myös Yhdysvaltojen merisotakoulu
- Suurin kaupunki: Baltimore (651 154 asukasta)
- Asukasluku: 5 600 338 (18. suurin USAn osavaltioista), väestöstä valkoisia 59,2%, mustia 29,3%, hispanoja 5,7%, aasialaisia 4,8%, muita 1%
- Pinta-ala: 32 160 neliökm (42.)
- Asukastiheys: 221,23 ihmistä/neliökm (5.)
- Korkein kohta: Backbone Mountain 1 024 m merenpinnan yläpuolella
- Pituus: 400 km
- Leveys: 145 km, kapeimmasta kohdastaan vain n. 3 km

Marylandista ovat kotoisin mm. Tom Clancy, Francis Scott Key, David Hasselhoff, Goldie Hawn, Edgar Allen Poe, Billie Holiday, Leon Uris, Frank Zappa ja Babe Ruth. Osavaltion lempinimi on Old Line State, se sai tämän nimen George Washingtonilta Yhdysvaltain vapaussodan (1775-1783) aikana 27.8.1776 käydyn Long Islandin taistelun ansiosta, jolloin kenraali Smallwoodin joukko-osasto, "Marylandin linja", pysyi lujana brittiläisiä joukkoja vastaan. Maryland jakautuu 23 piirikuntaan (county). Meidän kotikaupunki, Columbia, kuuluu Howard Countyyn.

Kaikilla osavaltioilla on suuri joukko erilaisia omia symboleitaan. Tässä osa MD:n symboleista:

- Osavaltion lippu: Mustia ja kullanvärisiä ruutuja (Lordi Baltimoren suvun, Calvertsien, vaakunan mukaan) ja punavalkoisia kuvioita (lordin äidin suvun, Crosslandsien, vaakunan mukaan). Lippu on otettu käyttöön vuonna 1904.

- Osavaltion laulu: “Maryland, My Maryland,” kirjoittanut opettaja James Ryder Randall
- Osavaltion koira: Chesapeakelahdennoutaja
- Osavaltion lintu: Baltimoren kuhankeittäjä

- Osavaltion kala: Raidallinen isobassi
- Osavaltion äyriäinen: Marylandin sininen rapu
- Osavaltion kukka: Mustasilmä-Susanna

- Osavaltion puu: Valkoinen tammi
- Osavaltion urheilu: Turnaus, jossa ratsastajat tähtäävät keihäillä pieniin narussa roikkuviin renkaisiin 
- Osavaltion juoma: Maito
- Osavaltion hyönteinen: Baltimore Checkerspot -perhonen
-  Osavaltion lisko: Timanttiselkäinen suokilpikonna (terrapin), joka on myös Marylandin yliopiston maskotti

Nyt on taas ollut välitodistusten ja vanhempainkeskustelujen aika koululla. Todistukset saatiin jo hetki sitten, ja vanhempainvartitkin oli alunperin varattu pari-kolme viikkoa sitten oleviksi, mutta lumisateiden ja koulunsulkemisten takia piti muuttaa aikoja. Miskan opettajan kanssa keskustelu oli pari viikkoa sitten ja Akin opettajien kanssa tänään.

Miskalla menee koulussa ihan hyvin. Todistuksessa arvosteluasteikko eskarilaisille on ykkösestä (paras) kolmoseen (heikoin). Miskalla on kaikki osa-alueet kakkosia. Opettaja sanoi, että Miska joka päivä enemmän ottaa kontaktia muihin lapsiin, ja selkeästi ymmärtää englantia jo kohtalaisesti, enemmän kuin pystyy itse puhumaan. Ja matematiikassahan nuo eskarilaiset on jaettu kolmeen eri tasoryhmään ja Miska on siinä vaativimmassa, ja näyttää opettajan mukaan sopivan siihen ryhmään hyvin, ja hoksaa nopeasti asiat.

Akilla menee erinomaisesti koulussa, ainakin opettajien ja arvosanojen mukaan. Nyt välitodistuksessa oli 5 A:ta ja 2 B:tä, siis A on paras ja E huonoin. Vanhempainvartissa kuulin seuraavaa: Erityisesti matematiikassa Aki loistaa, opettajan mukaan on siellä ihan huippuja, ja hän ehdottikin, että ensi syksynä Aki siirtyisi kutosen matikasta suoraan kahdeksannen luokan matikkaan, tekisi kesällä vähän töitä, että kävisi läpi seiskan tärkeimmät asiat. Opettaja sanoi, että on varmaan ollut ihan hyvä, että näin alussa, kun kielen kanssa on ollut hankalaa ja muutenkin kaikki uutta, niin on ollut yksi asia, joka on tosi helppoa Akille, mutta että jatkossa olisi hyvä saada vähän haastetta, ettei poika ihan tylsistyisi.Social Studies -opettaja kertoi, että Akilla menee erittäin hyvin, mitään ongelmia ei ole ja kielenkin kanssa tuntuu pärjäävän oikein hyvin. Science-opettaja sanoi, että hänen tuntinsa on varmaan vaikeimmat Akille, tai lähinnä termit ja sanat ovat uusia, eikä heillä ole luokassa apuopettajaa, joka voisi olla tukena. Mutta Aki siitä huolimatta pärjää erittäin hyvin ja on ahkera ja fiksu. Lisäksi paikalla oli teknisen aineen ja liikunnan opettajat. Heilläkään ei ollut muuta kuin positiivista sanottavaa Akista.

Siis oikeasti, miten nuo pojat voivat olla noin fiksuja? Täällä vieraassa maassa, vieraalla kielellä toimivat noin reippaasti ja sopeutuvat ja pystyvät oppimaan uutta ja pärjäämään noin hienosti? Minä olin etukäteen ajatellut, että ei täällä koulunkäynnillä ole niin merkitystä, että olkoon vähän niinkuin välivuosi pojilla, ei tarvitse oppia mitään muuta kuin sen verran englanita, että pärjäävät tavallisimmissa tilanteissa. Ja nyt neljän kuukauden jälkeen saan kuulla, että he pärjäävät ihan yhtä hyvin kouluaineissa kuin ne, jotka ovat koko elämänsä täällä asuneet, osittain jopa paremminkin. Olen ihan ihmeissäni, ja ylpeä!

Täällä on edelleen lumi maassa, ihan oikean talven näköistä. Perjantaina toki jo päästiin kouluun ja töihin, joskin koulut alkoivat 2 tuntia myöhemmin kuin normaalisti. Pojat on kyllä nauttineet lumesta täysin siemauksin, pihalla ja leikkipuistossa ja mäessä ovat olleet lähinnä Akin isän kanssa tuntitolkulla.

Nyt illalla sitten käytiin viemässä vieras lentokentälle, josta matka Suomeen alkoi. Nyt on kolme viikkoa omalla porukalla oloa, ja sitten tuleekin kerralla kolme vierasta. Siitä sitten tuleekin tiukka viikko, kun Minna on jo suunnitellut, mitä kaikkea haluaa tehdä, ja ohjelmassa kuuluu olevan ainakin jääkiekko-ottelu, Medieval Times -turnaus, outlet-shoppailua, eläintarhakäynti, pääkaupungin nähtävyyksiä, ulkona syömistä… Saapa nähdä, miten aika riittää kaikkeen. Pappa sitten jääkin meille kuukaudeksi, Miska kyllä, kun oli suruissaan siitä, että pitää olla lähtijöitä saattamassa lentokentälle,kun se tuntuu niin kurjalta erota, sanoi että pappahan voisi jäädä sitten ihan siihen saakka, kun mekin ollaan täällä…

Maanantaina on Presidentin päivä, joka on täällä yleinen vapaapäivä kouluista ja osassa työpaikkoja. Minulla on siihen jatkoksi otettuna pari lomapäivää, työt kutsuu siis vasta torstaina!