Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Syyslomaviikko alkaa olla lopuillaan. Se on mennyt ihan hujauksessa. Maanantaina kävin Miskan ja ystäväni Hannan kanssa Haaparannalla, Torniossa ja Kemissä, vähän shoppailemassa tai muuten vaan maakuntamatkailemassa. Saatiin kierrettyä Ikea, CandyWorld, IcaMaxi, Rajalla ja PrimaRauta läpikotaisin, ja hetkinen käytiin sukuloimassakin isoveljen luona Kemissä. Tiistaipäivän ohjelmassa oli Hoplop-iltapäivä Miskan ja kavereittensa kanssa, tai minä lähinnä istuin ja luin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjan loppuun samalla, kun lapsoset riehuivat hiki päässä. Keskiviikkona oli leffapäivä, kun kävin Hannan kanssa katsomassa Julie&Julia ja yksikseni Fame. Edellinen oli oikein hyvä, jälkimmäinen taas ei. Torstai meni kotihommia tehden, ja perjantaina kävin Miskan kanssa uimahallissa ja sitten leivottiin kahden litran pullataikinasta korvapuusteja ja leetoja. Oikein mukava viikko!

Sitä edellinenkin viikko oli oikein mukava. Pääsin piiiitkästä aikaa vähän ulkomaille, kun vietin kolme yötä Pariisissa yhden projektin aloituspalaverissa. Sain lentomatkojen aikana vähän luettuakin, mikä on tosi positiivista;minulla kun on ollut pitkään monta kirjaa odottamassa lukemista, mutta ei ole ollut niille aikaa. Sain matkan aikana loppuun kirjat nimeltä Luukaupunki, Pahuuden piiri, ja Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

Päivät oli melko hektiset ja pitkät, mutta torstai-iltana käytiin projektiporukalla Versaillesissa kurkkaamassa linnan puutarhaa ja syömässä hyvin, ja perjantai-illan vietin hyvässä seurassa, kun tapasin kolme suomalaispariisitarta. Ihania uusia tuttavuuksia; täytyy ottaa uusiksi vielä joskus!

(Tuossa kuvassa, missä näkyy Eiffelin tornikin, näkyy hotellikin, missä majoituin. Se Novotel. Unohdin kameran kotiin, mutta kännykälläkin sai suht kohtuullisia kuvia, ja nuo kolme alimmaista on muiden kameroilla otettuja ja tänne ihan ilman lupaa laitettuja… )

Blogi on hiljentynyt. Vähän on siitä huono omatunto, muttei sitten kuitenkaan. Kirjoitan aina kun siltä tuntuu, enkä oikein jaksa ottaa stressiä siitä, että ei ole nyt vähään aikaan siltä tuntunut. Eiköhän semmoinenkin aika taas tule jossain välissä.

Voisin tietty yrittää hiljaisuudesta vaikka kesäloman loppua, syksyä ja sen mukanaan tuomia kiireitä, harrastuksia ja touhuja, tai vaikka auringonpilkkuja, mutta totuus kuitenkin lienee ihan vaan pelkkä saamattomuus ja bloggausväsymys. Ja facebookissa olon aktiivisuus, täytyy myöntää. Sinne pikkutapahtumien syöttäminen selkeästi verottaa blogikirjoittamisen tarvetta. Kun tuntuu, ettei meille edes mitään kuulu; ei ole mitään erikoista, mistä sen pitemmästi kirjoittaa. Mutta hengissä ollaan, kaikki on normaalin hyvin, ja arki rullaa.

Laitetaanpa päivän kuvitukseksi kappale kauneinta Suomea; kuukausi sitten otettu kuva meidän seudulta.

Palataan!

Kyllä tosiaan kannattaa ihan julkisesti netissä valittaa! Tänään sitten posti toimitti minulle uudet sukat; kyllä nyt tarkenee syksyn viimoissa ja tuulissa! Ja koko, väri, varren pituus ja muutkin seikat olivat tismalleen oikeat. Suurkiitos Kaisa-Liisa! Ihana olet!!!

Toista viikkoa olen jo loman jälkeen ollut töissä, koululaisetkin ovat opiskelu-urakkansa aloittaneet ja ilmatkin ovat viilenneet niin, että kyllä kai se täytyy uskoa, että syksy kolkuttelee jo ovelle. Vielä elättelen pieniä toiveita, että saataisiin intiaanikesä, tai edes muutama lämmin ja aurinkoinen päivä ennen kunnon syksyä, mutta tällä hetkellä se ei kovin todennäköiseltä näytä. Sisälläkin on jo sen verran kalseaa, että olen iltaisin ottanut villasukat lämmikkeeksi. Vaikkakaan niistä ei enää kovin kauaa taida olla apua, ne kun ovat olleet kovassa käytössä jo vuosikaudet, ja näyttävät nykyään tältä:

Löytyisiköhän ketään vapaaehtoista kutomaan minulle uudet lyhytvartiset villasukat???

Edit pari tuntia myöhemmin: Heh, tuo oli tehokas kuva! Ei kauaa mennyt, kun eräs ihana ihminen lupasi lähettää minulle kohtapuoliin uudet villasukat. Kiitos K-L!!!

Päivät sujahtavat ohi tosi nopeasti. Huomisen jälkeen olen ollut jo neljä viikkoa lomalla, ihan kotosalla möllötellyt. Onneksi on kaksi viikkoa vielä jäljelläkin. Mikallakin alkaa huomenna kahden viikon loma, se on kiva se.

Tämä viikko on mennyt ihan melkein pelkästään tietokoneella istuen. Innostuin tilaamaan Ifolorilta kuvakirjan USA-ajan valokuvista. Tosi mukava saada ne vihdoinkin sellaiseen muotoon, että voi oikeasti ihmisille jotain näyttää. Mutta arvatkaa vaan, mikä urakka. En edes tiedä, montako tuhatta kuvaa sen 13 kuukauden aikana otettiin, mutta nyt olen ne joka ikisen katsonut läpi, ja valkannut sieltä n. 500 kuvaa printattavaksi 96-sivuiseen kirjaan. Melkoinen homma!

Huomenna Aki lähtee isällensä lomaa jatkamaan ja meillä muilla alkaa muutaman päivän kesälomareissu; lähdetään Mikan kanssa Vaasan kautta Poriin, jossa lauantaina fiilistellään Metallican keikalla. Miska taas lentää lauantaina yksin Helsinkiin, ja me sitten tavataan se Mikan siskon luona Nummelassa sunnuntaina. Siitä sitten yhdessä ajellaan pikkuhiljaa seuraavalla viikolla ylöspäin, ainakin Puuhamaa on luvattu käytäväksi, ja keleistä riippuen ehkä myös muuta kivaa. Hämeenlinnassa kuitenkin kylpylässä ollaan yksi yö ja Tampereella toinen. Sitten katsotaan, minä päivänä päästään kotiin asti.

Pistetäänpä tähän nyt kuvaksi vaikka tuota piha- ja puutarhaosastoa; meidän iso ja tuottelias tomaattiamppeli, josta ollaan jo monet monituiset makeat tomaatit napsittu parempiin suihin. Kuvat kun on otettu melkein kuukausi sitten…

Tulihan se oikea kesäkin sieltä, vaikka juhannus ei siltä yhtään tuntunutkaan. En kyllä muista yhtä kylmää keliä minään aikaisempana juhannuksena! Ei tarettu edes perinteiseen tapaan terassilla syödä, vaan sisälle piti grilliherkut kantaa. Vaan ei se mitään, onneksi tällä viikolla alkoi lämmetä. Minulla alkaa kesäloma ylihuomisen jälkeen, joten senkin takia lämpimät ilmat ovat toivottavia!

Viime sunnuntaina käytiin Miskan ja mummun kanssa Muhoksen kesäteatterissa katsomassa Punahilkka-näytelmä. Se jo teki tämän kesän paremmaksi kuin viime kesän; viime kesänä kun satoi joka päivä, kun kesäteatteriesitykset olisivat olleet, eli jäi perinteinen kulttuurikokemus väliin silloin. Näytelmä oli ihan mukava; Miskan mielestä paras kohta oli, kun suden vatsassa oleva mummo lauloi suureen ääneen ja laittoi suden tanssimaan.

Tänään kävin Mikan kanssa iltalenkillä, ja paluumatkalla taivaalla näkyi todella hieno sateenkaari; tai oikeastaan kaksi sateenkaarta, joista toinen oli ihan kokonainen puoliympyrä. Ensimmäistä kertaa elämässä nähtiin myös, mihin sateenkaaren kumpikin pää päättyi. Nimittäin kun alkoi ripsottelemaan vettä, sateenkaari muuttui niin, että sen päät näyttivät olevan ihan meidän lähellä, muutaman metrin päässä, toinen pää toisella puolella tietä ja toinen toisella. Hienoa oli, eikä yhtään haitannut, vaikka vähän kastuttiinkin. Kyllä kesä kastelemansa kuivaa!

Otin kuvat kännykkäkameralla samalla kun ajoin pyörällä, joten suonette anteeksi niiden huonon laadun. Tuota panoraamakuvaa, mihin liitin kaksi kuvaa yhteen, olisi tietysti voinut vaikka vähän käsitellä, niin ettei tuo raja olisi niin selvä, mutta antaapa olla, koettakaa kestää! Kuvistä näkee hyvin myös, miten hiljainen on kylätie… tai siis Valtatie 22 ja sen vierellä kulkeva pyörätie. Ei paljon muita liikkujia iltakahdeksan aikaan ollut. Piti tuossa viimeisessä kuvassa päästää Mika menemään edellä, että edes yhden ihmishahmon kuviin sain.

Nyt on hetken aikaa tuntunut siltä, että oikeasti ihan pian melkein jo on kesä, tai ainakin kevät. Meidän pihaltakin lumi alkaa olla kohta jo sulanut. Tässä alla tämänpäiväinen tilanne, kuukausi sitten otetun kuvan näkee täällä. Samaan syssyyn voisinkin itse asiassa päivittää tilanteen myös työpaikan lumikasan osalta. Siitähän on helmi- ja huhtikuussa otetut kuvat täällä. Melkoisesti ovat kasat pienentyneet, kohta jo häviävät kokonaan.

Huhtikuu kului rauhaisasti loppuun, ja toukokuun tulohan tarkoitti myös sitä, että Mika alkaa taas olemaan viikotkin Oulun seudulla; Kittilän komennus ainakin tältä erää loppui. Erinomaisen mukava asia meille koko perheelle!

Vappu meni rauhallisissa merkeissä. Ei edes sitä vähäistä juhlintaa suoritettu, mitä oli suunniteltu, kun Miska sairastui elämänsä ensimmäiseen angiinaan. Sepä sitten olikin raju tauti, monta päivää kuume huiteli neljänkympin tietämillä, ja oksennuttikin muutaman kerran; potilas ei voinut syödä mitään eikä jaksanut tehdä mitään, ja olo oli kurja. Äiti sai toimia lähihoitajana ympäri vuorokauden, ja mökkihöperyys meinasi jo iskeä. Onneksi nyt tauti on jo takanapäin, toipumisvaihe menossa.

Akin kuulumisia sen verran, että kovaa pohdintaa aiheuttaa ensi vuoden kouluasiat; Aki kun ei oikein viihdy tuolla Oulun kv-koulussa ja on toivonut vaihtoa Muhoksen yläasteelle. Sitä sitten on puhuttu monen eri tahon kanssa, vertailtu ja vaihdettu kokemuksia ja mietitty plussia ja miinuksia. Saa nähdä, mikä ratkaisu loppujen lopuksi tehdään. Parin viikon sisään se kuitenkin pitäisi tietää.

Akin isomummo kuoli vastikään, ja tänään on hautajaiset Keminmaalla. Aki on mennyt sinne isänsä kanssa; minä hiljaisesti itsekseni muistelen 95-vuotiasta hyvää ihmistä. Huomenna Akilla on sitten judokilpailut Oulussa, kovasti tapahtumia muutaman päivän sisään. Näiden lisäksihän on Miskan 9-vuotissynttärijuhlat myös huomenna, ja sitten vielä äitienpäivä sunnuntaina. Monenlaista hulinaa.

Eilen oli meidän 11-vuotishääpäivä. Oltiin päätetty, ettei sitä sen kummemmin juhlita, kun on sellainen "välivuosi". Mies kyllä toi hyvät juomat kotiin työviikon jälkeen ja minä olin hakenut ruuaksi pizzat Pannusta, yhdestä lempiravintolastamme. Mutta siinä se. Tai niin me luultiin.

Mutta meilläpä asuukin yksi erittäin idearikas ja hoksaavainen nuorimies talossa, ja niinpä sitten saatiinkin yhtäkkiä yllättäen lahjat! Miska oli hommannut viikolla papan itselleen kuskiksi kauppaan, ottanut lompakkonsa mukaan ja käynyt ostamassa meille hääpäivälahjat!!! Kumpikin sai omassa paketissa suklaarasian, suklaalevyn, nimiavaimenperän, kiiltokuva-arkin ja hienon itsetehdyn kortin. Wautsi, mikä ylläri!

Tämä aamu on sitten mennyt rauhaisasti. Mika on tehnyt remppaa makuuhuoneessa, ja minä olen hoitanut pyykkishowta. Sitten otettiin selville myös talon Pokemon-mestari, eli ensin Aki ja Miska pelasivat erän Pokemon-korttipeliä ja minä sitten pelasin voittajaa, eli Miskaa vastaan. Melkein jo luulin voittavani, mutta yllättäen Miska nappasi peliin Machampin ja pesi sillä minut ihan viime metreillä. Hauskaa! Päivä jatkuu ruokailulla; possunfile, valkosipuliperunat ja uunijuurekset on jo kypsymässä. Sitten on Miskan pesisharkkojen vuoro, ja illalla sitten saunaa ja telkkua. Eipä sitten sen kummempaa tällä erää.

On jotenkin ollut hankalantuntuista tarttua tähän näppikseen blogin kirjoituksen suhteen. Helpommin on tullut päivitettyä Naamakirjan statuspäivityksiä, siinä kun on niin alhainen kynnys muutama merkki raapustaa. No, ajattelin nyt ottaa yhtä alhaisen kynnyksen tänne blogiinkin, ja kirjoittaa ihan mitä sattuu mieleen juolahtamaan.

Ihan ekana mielessä tietty on kevään tulo. Sitä ei meidän pihaa katsoessa vielä paljon huomaa; lunta on ihan luotavaksi asti edelleen. (Kuvat otettu tänään.) Mutta aurinko lämmittää jo kovasti ja kirkastaa mieltä. Ja tällä viikolla vaihtui talvinopeusrajoituksetkin pois, eli työmatka nopeutui viidellä minuutilla, kiva.

Muuten tämä viikko on mennyt vähän hiljaiselon merkeissä. Flunssa löysi viimein tiensä meidänkin taloon, onneksi vain minä ja Miska oltiin tällä viikolla kotona, joten Aki ja Mika säästyivät siltä taudilta. Mutta lähinnä on siis meillä täällä peti tai sohva kutsunut, päiväunet on olleet poikaa ja DVD:itä on katseltu. Eilen käytiin lekurillakin, Miskalla on vaihteeksi (ehkä noin sadannen kerran elämässään) korvatulehdus. Samalla reissulla Miska pääsi sydänkäyräänkin, kun pieni sivuääni kuului, mutta se sitten olikin yksilöllinen ominaisuus, eikä uhattua kahden viikon tiukkaa urheilukieltoa tarvitsekaan laittaa täytäntöön.

Viime sunnuntaina Miska kävi kaverinsa kanssa virpomassa, hyvän herkkusaaliin saivat. Muitakin noitia ja pupuja liikkeellä näkyi, ja meillä on nyt maljakossa monta koristeltua pajunkissaa. Rairuohokin ilmestyi pöydälle viikonloppuna, onneksi mummu ja Miska olivat muistaneet sen ajoissa kylvää, minulta olisi taas unohtunut moinen. Pääsiäinen vietetään ihan kotosalla, Mika kotiutuu tänä iltana ja Aki lauantaina, joten mukavaa yhteiseloa on tiedossa. Joskin osa viikonlopussa menee remontin merkeissä. Yksi meidän makuuhuoneista on odottanut remonttia jo vuoden, ja nyt viimein päästiin vähän aloittelemaan sitä. Tiedossa siis lattian piikkaamista ja seinälevyjen irtirepimistä. Täystuho!

Minä olen nyt muutaman viikon totutellut taas kävelemiseen ja liikkumiseen muutaman kuukauden melkein totaalisen sohvaperunoinnin jälkeen. Nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että kunnon iskias on muuten tooosi tuskaa! Minulla se vaiva alkoi yhtäkkiä yllättäen 15.12. ja loppui aivan yhtä yhtäkkiä yllättäen 11.3. Aivan järkyttävät tuskat, se haittasi normaalielämää älyttömän paljon. Mm. se Meksikon reissu oli sen takia vähän tynkä, kun en päässyt kiertelemään juurikaan hotellialueen ulkopuolella; ja lentokentilläkin olin pyörätuolipotilaana (kokemus sinänsä!). Kaikenlaista kokeiltiin, hieronnasta ja venytyksistä akupunktioon, lihasrelaksantteihin ja tajun vieviin särkylääkkeisiiin asti. Mikään ei auttanut. Sitten se vaan loppui. Kummallista.

Nyt kun taas kykenin liikkeelle, on kavereitten kanssa aloitettu pikkuhiljaa taas kävelylenkit, mitkä oli tosiaan ihan jäissä jalkasäryn takia pitkän aikaa. Tekee hyvää mielenterveydellekin, kun pääsee pari kertaa viikossa maailmaa parantamaan! Ja sen lisäksi meidän kylällä alkoi Pilates-tunnitkin kerran viikossa; siinä sitä vasta hieno laji, tykkään ihan hulluna! Se tuntuu vetreyttävän paikkoja hienosti, ja uskon, että sen avulla nuo iskias-vaivat pysyisivät joko kokonaan poissa tai ei ainakaan tulisi yhtä rajuna päälle seuraavalla kerralla.

Äh, nyt katkesi ajatus. Mutta olihan tätä nyt jo tässäkin; jatkuu jonain toisena päivänä, tai sitten ei.   Kivaa kevään alkua kaikille!

Heh, harrastin tänään shoppailuterapiaa. Käytin nimittäin ruokatunnin (poikkeuksellisesti siihen ihan kirjaimellisesti tänään meni jopa se tunti) siihen, että ryntäsin Kodin Ykkösen Yllätyspäiville käyttämään 30% alennuskupongin. Ostettiin sitten sieltä meille uusi sohva!

Tässä viereisessä kuvassa näkyy se malli, mutta meille se tulee eri värisenä. Aah! Kuvitelkaa, ihan itse saatiin valita malli, kankaan laatu ja väri, ja jopa jalkojen väri. Wau, mitä ylellisyyttä meidän kierrätyshuonekalukodissa!

Ikinä koskaan milloinkaan ennen meillä ei ole ollut uutta sohvaa; kaikki kolme aiempaa ovat olleet jostain sukulaisilta tai kavereilta kierrätettyjä. Vaan nytpä on! Tai ei ihan vielä, sohva meni tilaukseen ja saadaan se joskus huhti-toukokuun vaihteessa.

Pisteenä i:n päälle sitten vielä repäisin, ja samaan konkurssiin ostin sieltä myös sohvapöydän. Toki sekin oli käyty jo etukäteen Mikan kanssa katsomassa, mutta ihan varmaa ostopäätöstä ei oltu vielä tehty. Nyt sitten sain selville, että se ko. arkkupöytä on ihan vihoviimeinen kappale, niin päätös piti tehdä nopeasti, ennen kuin sen joku meidän nenän edestä nappaa. Joten ostin sitten senkin. Hui!

Tuli ihan kevyt ja hyppelehtivä olo, kun sain nämä isot ostokset tehtyä! Tällaista pitäisi harrastaa useamminkin… hih!

Tai ei nyt pyjama, vaan paituli. Mutta silti. Onnistuin siis viikonloppuna olemaan perjantai-illasta maanantaiaamuun laittamatta päivävaatteita päälle; saavutus sekin. Ehkä sillä ei kannattaisi julkisesti kehuskella, mutta tulkoon nyt ilmi… (Oikealla olevassa kuvassa on juurikin ko. paituli…)

Viikonlopun tapahtumalistaan kuului mm.

• Miskan kanssa sen huoneen siistiminen
• Mikan kanssa vanhojen vaatekaappien purkaminen remontoitavasta makuuhuoneesta ja niiden kantaminen ja kokoaminen varastohuoneeseen
• Ruuan laitto (lauantaina pastaa ja kana-vihanneskastiketta, sunnuntaina makkarakeittoa)
• Miskan pesäpallokerho
• Poikien luistelureissut koulun kentälle yhdessä ja erikseen
• Akin suklaaneliöiden leipominen
• Poikien kyläilyt kavereidensa luona, ja kaverit meillä, Miska yökylässäkin
• Tavaroiden järjestely niihin varastohuoneen uusiin kaappeihin
• Takan ja sitä myötä huushollin lämmitys
• Mikan sulkapalloharkat naapurin isännän kanssa
• Saunan lämmitys ja siellä käynti
• Telkkarin katsominen, mm. kaksi jaksoa Kotikatua ja Lordi-elokuva Dark Floors (Ei oikein säväyttänyt… melko juoneton tapaus!)
• Tietsikalle istuminen ja meilien ja päivitettyjen blogien lukeminen
• Wii Fitin pelaaminen koko perheellä
• Mikan lähtö ajamaan töihin Kittilään taas ensi viikoksi (on siis koko kevään siellä viikot töissä, eli pois kotoa sunnuntai-iltapäivästä torstai- tai perjantai-iltaan, niisk )
• Flunssan poteminen (minä ja Miska) ja siihen liittyvä hunajaveden juonti
• Siskon kanssa puhelimessa juoruilu

Melko normiviikonloppu siis. Paitsi että en tosiaan astunut jalallanikaan ulko-ovesta ulos lauantain ja sunnuntain aikana…

Niin joo, vielä pari kuvaa siitä viikonlopun suurimmasta saavutuksesta, eli varastohuoneen muodonmuutoksesta. "Uudet" kaapit sinne saivat ihmeitä aikaan. Ehkä tämä ei asiaa tuntemattomille aukea, mutta ne, jotka ovat meidän varastohuoneen aiemman kaaoksen nähneet livenä, huomannevat eron.

Mitä teillä on jääkaapissa, silloin kun siellä ei ole mitään? Eilen aamulla totesin, että meidän jääkaappi on ihan tyhjä. Siitä piti ottaa oikein kuvakin.

No, eihän se sitten ihan tyhjä ollutkaan. Löytyy sieltä vaikka mitä. Tässä listaa:

Ovessa:

• Leipälevitettä
• Maitohappobakteeria
• Sitruunamehua
• Voita
• Merisuolamargariinia
• Ruokakermaa
• Vispikermaa
• Elintarviketussit
• Tuorejuustoa
• Rasvatonta maitoa
• Banaanijugurttia
• Appelsiinituoremehua
• Viskiä
• Suklaalikööriä
• Juoksevaa paistomargariinia
• Rypsiöljyä
• Soijakastiketta
• Ketsuppia
• Valkosipuli-salaattikastiketta
• Karpalomehua

Hyllyillä:

• Juustoa
• Meetwurstia
• Keittokinkkua
• Vichyä
• Pepsi Maxia
• Olutta
• Siideriä
• Tonic-vettä
• Sinappia
• Hampurilaiskastiketta
• Maksamakkaraa
• Feta-juustoa
• Kananmunia
• Paistettuja naudanlihasuikaleita
• Maitoa
• Punajuuria
• Kurkkusalaattia
• Suolakurkkuja
• Jalopenoja
• Lakkahilloa
• Omenamarmelaadia
• Kookosrasvaa
• Perunoita
• Porkkanoita

Siis se kaappi ei sitten ollut ollenkaan tyhjä! Eilen tein ruuaksi kuoripottuja ja lihakastiketta, tänään keitettyjä perunoita ja kananmunakastiketta. Kaapissa siis oli kahden päivän ruuat koko perheelle, vasta perjantaina tarvitsee mennä kauppaan. Tai ei oikeastaan silloinkaan, koska silloin ei ole juuri kukaan kotona. Lauantaihin asti siis pärjätään näillä eväillä. (Tai oltaisiin pärjätty, mutta mies sitten repäisi ja kävi kuin kävikin illalla kaupassa.)

Mitäs teidän jääkaapissa on juuri tällä hetkellä? Kommentteja kehiin! Voisin lisäksi pyytää erityisesti vaikka Stinaa, Jonnaa ja Pupucea ottamaan tämä galluppina ja tekemään kuvapostaus oman jääkaappinsa sisällöstä. Jos viitseliäisyyttä riittää, niin tästä voisi tehdä vaikka meemin, joka voisi kiertää maailmaa ympäri. Olisipa hauska nähdä, mitä itse keneltäkin löytyy…

Anteeksi, kun on ollut niin pitkä tauko kirjoittamisessa. Blogi on ollut ajatuksissa kovasti monta kertaa, ja bloggausideoitakin on ollut useita mielessä. Mutta silloin, kun on ollut kirjoitettavaa, ei ole ollut aikaa, ja päin vastoin.

Ilmassa on ollut vähän matalapainetta. Töissä kiirettä ja resurssit tiukoilla. Itseä väsyttää ja päiväunet maistuisi. Pimeääkin on ja talvi tekee tuloaan. Kovasti olen muistellut USAssa vietettyä aikaa. Siellä talvellakin paistoi aurinko päivisin kirkkaasti, ja töitäkin oli kohtuullisemmassa määrin.

Mutta tänään on vietetty isänpäivää. Aki oli oman isänsä luona, meni eilen itsetekemänsä kakun (kuva löytyy kakkublogistani) kanssa sinne. Miskan kanssa sitten tänä aamuna varhain koristeltiin Miskan isälleen tekemä kakku ja kiikutettiin kahvi- ja lahjatarjotin isälle sänkyyn.

Käytiin tietysti myös mummolassa papan luona kahvittelemassa. Erikoismukavaa tällä kertaa oli se, että meidän entinen koira, Pinja, oli meillä yökylässä, ja saatiin sitäkin käyttää mummolassa vanhaa rotukaveriaan Bamia moikkaamassa. Koirulit nähtävästi muistivat toisensa, vaikka eivät muutamaan vuoteen olleet taas nähneetkään. Nuo kaksi koiraa ovat kyllä niin mainioita. Jos joku kaipaa vinkkiä siitä, minkä rotuinen koira kannattaisi ottaa, niin suosittelen ihan ehdottomasti Lancashire Heeler’iä! Ihania ovat! Alla pari melko kehnolla kännykkäkameralla otettua kuvaa mummolasta. Pari koiraa, ja kolmen sukupolven miehet.

Vaatehuonekatastrofia on jo vähän pienennetty, kiitos rakkaan mieheni, joka jaksoi uurastaa pari iltaa. Sehän ei tietty ollut mikään yksinkertainen juttu, vaan ensin piti siirtää huonekaluja tv-aulassa ja makuuhuoneessa uuteen uskoon, ennen kuin varsinaiseen vaatehuoneeseen pääsi kunnolla käsiksi. On ne möbleeraukset aina sellaisia dominoefektijuttuja… Vaatetangon jatkokuormistusta vähennettiin keräämällä pari jätesäkillistä vaatetta kierrätykseen meneväksi. Jatkossa siis on toiveissa, että tanko pysyisi seinässä. Pitää vain muistaa olla kuormittamatta sitä liikaa uudestaan.

Minä taas olen viime päivänä priorisoinut asioita tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. Nukkuminen on ollut melko korkealla prioriteetilla, ja sitä onkin tullut harrastettua paljon. Nyt on koulujen syyslomaviikko menossa, joten pojatkin on saaneet nukkua pitkään. Mikä nyt kenellekin on pitkään. Miska on aina herännyt aikaisin; seitsemään nukkuminen on hänelle tosi myöhään… Akilla taas taitaa ikä tehdä tehtävänsä, tänäänkin kömpi vasta kymmenen jälkeen aamupalalle.

Meillä rötsähti tässä eräänä päivänä vaatehyllystä tanko alas; ei enää kestänyt sitä painoa, minkä kaikki ne siihen kasatut tavarat sille aiheuttivat. Ei siihen oltu edes viime viikkoina laitettu lisää tavaraa, joten oli se varmaan jonkun viikon yrittänyt venyä, kunnes ei sitten enää kestänytkään ja tipahti. Tästä voisi vetää vaikka mitä analogioita omaankin olemiseeni, mutta jätänpä sen nyt tekemättä, ja keskityn ihan tähän konkreettiseen vaatetankoon.

En tiedä, mikä se viimeinen painolasti, mikä meni tangon sietorajan yli, oli. Mutta tiedän, minkä ensimmäisenä kävin sieltä tavarakasasta pelastamasta pois. Siis yhtä asiaa lukuunottamatta ne kaikki tangolla roikkuneet ja sen päällä hyllyllä olleet vaatteet sun muut ovat edelleen sikinsokin vaatehuoneen lattialla. Pitäisi nimittäin ensin suunnitella, miten ne asiat järjestäisi uudelleen, ennen kuin kiinnittää tangon takaisin seinään, jotta se ei rötsähtäisi uudestaan. Järjestelyä ja uudelleensijoittelua, ehkä jopa uusia hyllyjä tai tankoja olis tarvista miettiä. Mutta se on se pitemmän aikajanan asia, akuutistikin kuitenkin tärkein asia täytyy hoitaa.

Kävin noukkimassa kasan alta yhden rakkaimmista aarteistani. Kastemekon, joka on mielestäni minun kaikkien aikojen hienoin käsityösaavutukseni. Minä kun en kamalasti ole käsitöistä innostunut (nojoo, aina joskus tulee puuskia, olenhan esim. neulonut villapaidan ja villatakin ja pari mattoakin kutonut, mutta ne on olleet sellaisia kertaluontoisia hurahduksia), joten aina kun jotain itseä miellyttävää saan käsilläni aikaan, se on Suuri Saavutus. Tämän kastemekon tein rakkaudella ja ajatuksella 15 vuotta sitten, ja tässä kastemekossa molemmat poikani ovat nimensä saaneet. Nyt se sai kunnian roikkua seinällä meidän tietokonenurkkauksessa siihen saakka, että uusi sen arvoinen paikka sille löytyy, siellä vaatehuoneessa.

Ei ehkä mikään sisustuksellinen taideteos, mutta sellaisilla jutuilla ei meidän huushollissa ole väliä. Pääasia on, että aina kun näen tuon kastemekon seinällä roikkumassa, olen tyytyväinen itseeni ja saavutuksiini; hieno kastemekko, ja upeat pojat! Yritän pitää ne mielessäni, kun tunnen oloni jossain muussa asiassa riittämättömäksi.

Toinen lomaviikko on melkein takana. Maanantai meni sisätiloissa rästihommia touhutessa; ilma oli niin kehno. Ja koska tiistaille oli luvattu ihan yhtä kehnoa keliä, päätettiin extempore tehdä kaverin kanssa ekskursio ulkomaille: käytiin siis Haaparannan Ikeassa mutka. Nyt on sitten sekin nähty. Jotenkin vaikutti pienemmältä mitä muut Ikeat, missä olen käynyt.

Keskiviikosta alkaen sitten alkoi täällä Suomessa kesä, eli aurinko on paistanut ja lämmintä piisannut riittävästi. Siitä on sitten nautiskeltu urakalla; superhieno päivä oli torstai, ja kuinkas ollakaan, tämä oltiin ennakoitu jo pari kuukautta sitten, kun sovittiin kavereiden kanssa pikniktreffit Ainolan puistoon juurikin tuolle torstaille. Kyllä meidän kelpasi siellä viltillä istuskella ja päivää paistatella, hyvässä seurassa herkutellen. Vaikka Miska noissa kuvissa näkyykin, niin itse piknikillä lapset kävi vain silloin tällöin ilmoittautumassa, mutten kaikki pojat juoksenteli pitkin puistoa lintuja ruokkien, leikkipuistossa riehuen ja puroissa kahlaten.

Perjantai meni hulinan piikkiin, kun piti tehdä sitä sun tätä, lähinnä reissuvalmisteluja ja ajamista paikasta toiseen kuskaten milloin mitäkin. Tänään on pakattu laukut valmiiksi, kohta heitän ne autoon, syödään ja sitten suuntaan auton nokan kohti Kemiä, missä on huomenna veljentytön rippijuhlat. Sen jälkeinen viikko vietetäänkin Turun seudulla, ja palaillaan pikkuhiljaa Tampereen kautta kotiinpäin puolentoista viikon päästä. Hiljaista siis blogirintamalla siihen saakka.

Lomalla on oikeasti ihanaa! Ja kelitkin on hellineet, ihan niinkuin tilasinkin. Mitä siitä jos joka päivä sataa vettä, kunhan joka päivä sitten paistaa myös aurinko ja on lämmintä!

Tähän saakka tuosta alemmassa postauksessa esitellystä listasta on ruksattu yli jo mökillä käynti, Akin synttärit ja Mooseksen perintö -näytelmä. Niiden lisäksi mm. ollaan käyty poikien kanssa hiekkamontulla uimassa, Oulussa Potnapekka-ajelulla ja Ainolanpuistossa kävelyllä, syöty mansikoita ja jäätelöä, saatu hoitaa meidän entistä Pinja-koiraa reilu vuorokausi, pelattu pelejä ja oltu vaan. Mikallahan ei tänä kesänä ole lomaa ollenkaan, eli poikien kanssa kolmestaan öllötellään kesälaitumilla.

Itsekseni olen sitten makoillut riippumatossa, hoitanut kasvihuonetta, ommellut korjaamista, paikkaamista ja lyhentämistä odottaneen vaatekasan kuntoon, järjestänyt kirjahyllyn (26,4 hyllymetriä) aihe- ja aakkosjärjestykseen (oli ennenkin, mutta USAsta tuodut kirjat oli laittamatta, joten kaikki meni suht uusiksi), varannut kirpputoripaikan viikoksi ja hinnoitellut sinne meneviä tavaroita ja vienyt ne sinne sekä käynyt pariin otteeseen siellä järjestämässä paikkaa, lukenut kirjoja, nukkunut pitkään (eli kahdeksaan melkein joka aamu) ja muutenkin touhunnut kaikkea semmoista mitä ei muuten koskaan oikein ehdi.

Tietysti myös normaalit arkikuviot on pitänyt hoitaa, pyykinpesut, ruuanlaitot, tiskit jne. mutta niiden lisäksi olen saanut nauttia ystävienkin seurasta jo neljänä päivänä. Yhden yön molemmat pojat olivat yllättäen yökylässä Oulussa, joten saatiin Mikan kanssa ihan kahdenkeskinen vuorokausikin. Työasioita en ole joutanut miettimään juuri ollenkaan; tai no, tunnustan että kolme kertaa olen työsähköpostiin kurkannut ja lukenut onko mitään kiireellistä hoidettavaa, mutta vain yhden meilin olen sieltä itse lähettänyt eteenpäin, eli muut asiat saavat rauhassa odottaa loman loppumista.

Kaiken kaikkiaan suht täydellinen lomaviikko siis. Erityisen hyvältä tuntuu tieto siitä, että näitä on vielä monta edessäpäin! Sitten pakollinen kuvakavalkadi kuluneesta viikosta.

Ps. Olen melkeinpä sitä mieltä, että jokaisella 14-vuotiaalla pojalla pitäisi olla 8-vuotias pikkuveli, jonka kanssa saa ihan rauhassa touhuta kaikkia kivoja lastenjuttuja. Ettei ole niin kiire kasvaa aikuiseksi. Isänsä totesikin naulan kantaan Akin leikkejä katsoessaan, että siitä hyvä tulee, mikä hitaasti kypsyy.

Tehtiin Kellosta Kiinaan -Jaanan kanssa vähän sohva/auto-vaihtareita, ja sen johdosta meillä olisi nyt uutta kotia etsimässä meidän vanha kulmasohva. Tiedän, että teistä lukijoista pieni osa on Oulun seudulta, joten heitänpä tämän ilmoituksen tännekin, jos jollakulla on sohvan tarvetta. Jos ei löydetä ketään, joka haluaisi tulla sohvan itse hakemaan meiltä pois, niin sitten ensi viikolla kuskataan se itse Konttiin. Kannattaa siis toimia nopeasti. Yhteyttä saa joko jättämällä kommentin tähän, tai laittamalla sähköpostia tuohon sivussa olevaan hotmail-osoitteeseen. Tässä levittämäni ilmoitus:

Annetaan pois n. 10 vuotta vanha ja sen mukaisesti kulunut (mutta edelleen todella käyttökelpoinen) kulmasohva, josta aukeaa myös kahdennukuttava vierassänky. Kuvasta näkyy malli ja tyyli, mutta väri vähän valehtelee, oikeasti kangas on kuvaa tummempi ja päävärinä lähinnä metsänvihreä. Puuosien väri on pyökki.

Sohvan saa se, joka ensimmäisenä lupaa hakea sen Muhokselta mielellään jo tänä viikonloppuna (5.-6.7.). Sohvan voi purkaa kolmeen osaa, joista pisin on vajaa 2 metriä pitkä, eli pakettiauto tai peräkärry on tarpeen. Kantoapua on tarjolla meidän päässä.

Edit: Sohva meni jo…

Kyllä noissa vanhankansan sananlaskuissa on vinha totuuden siemen!

Tänä aamuna valkkailin, mitkä kengät laittaisin jalkaan, ja sen verran oli kesäinen olo (vaikka vettä sataakin, mutta silti!), että sandaalit piti kaapista saada. Ja ne kaikkein korkeimmilla koroilla tietty… Siinä sitten niillä astelin, ja mietiskelin, miksihän näitäkin kenkiä olen niin vähän vielä pitänyt. Hyvin käy niillä askellus, ja tuntuu tosi mukavalta jalkaan. Ja kyllähän kintut koroissa näyttää ainakin himpun verran mukavammilta kuin ilman korkoja… Se oli se ylpeys.

Sitten saavuin työpaikalleni, ja edelleen tuntui hyvältä. Kunnes… työhuoneeni käytävälle kun pääsin, ja lattiamateriaali muuttui muovilaataksi, … kuului vain iso rymähdys ja pari kovaan ääreen sanottua valittua sanaa, ja työkaveri löysi minut istumasta keskellä käytävää ja pitelemässä nilkkaani. Käsilaukku ja läppärilaukku olivat lentäneet muutaman metrin eteenpäin, polvessa iso mustelma ja nilkka nyrjähtänyt. Se oli se lankeemus sitten.

Nyt sitten olen istunut työpöytäni ääressä (onneksi läppärille ei käynyt kuinkaan!) koko päivän jalka koholla. KKK:n yksi osuus siis on suoritettu; kylmää ja kompressiota ei tähän hätiin tästä putiikista löytynyt, joten koitetaan sitten yhdellä K:lla kolmen sijaan. Huomenaamulla pitäisi lähteä työreissulle Lontooseen loppuviikoksi, saapa nähdä, miten nilkka kestää. Siellä kun kuitenkin pitäisi varmaan pystyä kävelemään enemmän kuin kotona on pakko.

Kuvassa ne syylliset kengät, ja niiden etualalla sitten se maallisempi versio, eli mitkä piti suosiolla laittaa jalkaan. Hmph…

Enpä näköjään ole yli viikkoon mitään tänne kirjoitellut. Viime viikonloppuna oltiin siis Mikan kanssa hotellissa viettämässä oikein mukava meidänoloinen rentoutumisvuorokausi ihan kahdestaan. Kyllä teki hyvää, ja tuli tarpeeseen!

Viikko on mennyt nopeasti, päivät koulussa ja töissä, ja illat kotosalla arkipuuhien kanssa pyöriskellessä.

Tänään käytiin ystävien luona viettämässä ihanan tytöntylleröisen 3-vuotissyntäreitä. Kiitoksia vielä kerran Pöllölään, ja edelleenkin onnea Emmalle! Kuvassa meidän ja muiden lapsia nauttimassa juhlatarjoiluista. (Barbikakusta vähän juttua minun kakkublogin puolella, jos sattuu kiinnostamaan…)

Kuva saa toimia tilanjakajana; sain nimittäin Stinalta jo jonkunkin aikaa sitten meemin, jota on pitänyt vähän miettiä ja pureskella ennen vastaamista, sen verran haasteellinen se oli. Tässä ohjeet:

"LIFE GAVE ME SOME LEMONS - IT’S OK, I MADE DELICIOUS LEMONADE - MEME"

Rules:

• Copy and paste these rules to your blog post.
• Link back to person who tagged you.
• Write about an incident in your life you first thought was really bad, but ended up being a blessing.
• Tag six random people at the end of your post by linking to their blogs.
• Let each person you tagged know they have been tagged by leaving a comment on their blog.

Eli sama lyhyesti suomeksi: Mitä sellaista elämässäsi on tapahtunut, jonka luulit ensin olevan tosi pahaa, mutta joka kääntyikin sitten tosi hyväksi?

Pitkällisen harkinnan jälkeen minun täytyy tähän kirjoittaa se asia, joka pitkälti määrää sitä, miten tänä päivänä minun arki kulkee, ja joka ratkaisi mm. sen, että yleensäkään mihinkään USAan vuodeksi päästiin.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen olin melkoisen kypsynyt silloiseen työhöni. Olin ollut jo toistakymmentä vuotta Finnairilla lipputoimistoissa ja lentoasemalla töissä, eikä työstä löytynyt oikein enää mitään haasteita eikä etenemisen mahdollisuuksia. Halusin muutosta, mutta en oikein tiennyt, mitä ja miten. Elämä tuntui melkoisen hankalalta ja olo oli ikävä.

Sitten sairastuin niin, että jouduin väkisin pysähtymään ja miettimään itseäni ja elämääni. Sen sairauden seurauksena sain lopulta tehtyä päätöksen työpaikan vaihtamisen suhteen. Tiesin, että silloisella koulutuksellani, merkonomina, en pääsisi sellaisiin töihin, mitä haluaisin, ja pitkän harkinnan tuloksena sain rohkeutta irtisanoa itseni, hypätä tyhjän päälle, hakea yliopistoon opiskelemaan, ja opiskella nopeasti. Valmistuin kahdessa vuodessa filosofian maisteriksi, ja jo opiskeluaikanani pääsin nykyiseen työpaikkaani, ensin harjoittelijaksi ja valmistumisen jälkeen vakituiseksi tutkijaksi.

Siitä sairaudesta siis on kiittäminen, että olen nyt ammatillisesti tässä, missä olen. Olen saanut oppia paljon uutta, olen päässyt sisälle maailmaan, jota en ennen edes tiennyt olevan olemassakaan, olen saanut nähdä ja kokea asioita, joita en olisi kuvitellut saavani. Ja haasteita, niitä nykyisessä työssäni kyllä riittää, pitkälle tulevaisuuteen.

Tässä siis minun kertomukseni "limonaadin tekemisestä". Koska tässä haasteessa oli niin paljon miettimistä, en aio haastaa ketään yksittäistä bloggaajaa, poimikoon tämän kuka vain, joka haluaa.

Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat… Vai miten se lastenlaulu menikään? Jep, pää on aina välillä kipeä, vasen olkapää on ollut jo kohta kolme vuotta kipeä, pepun voisi korvata vaikka ristiselkä, joka on nyt viime aikoina taas vähän reistaillut, no, polvissa sentään ei ole mitään vikaa, varpaat, tai lähinnä vasen pottuvarvas ja jalkapöytä on kyllä olleet kipeät pari kuukautta… Että ihan sairas vääns, eikä sitten kuitenkaan. Aivan toimintakykyinen yksilö, kai nämä krempat on lähinnä merkkinä siitä, että ikää tulee ja painoa on vähintään riittävästi.

Senpä johdosta sitten olen käynyt nyt useamman kerran tälle vuodelle OMT-fysioterapiassa. Mediterapian Markus on tosi taitava, voin suositella! Sai ylipuhuttua minut jopa akupunktion ottamiseen. Ja se neulojen pistely oikeasti toimii! Olin vähän epäileväinen ensin, mutta kyllä sillä yllättävä vaikutus on minun kolotuksiin ollut. Eikä neulojen laittaminen käy kipeää. Nyt on sitten mm. ristiselkä nitkautettu paikoilleen, hartioita hierottu, ja jalkapöytään ja olkapäähän isketty akuneuloja. Kyllä taas kelpaa tyttösen juoksennella maailmalla.

Ja niinhän minä teenkin. Tällä hetkellä kirjoitan tätä Lillehammerissa, hotellihuoneessa. Olen täällä yhdessä konferenssissa, tänä iltana palaan taas kotimaan kamaralle. Lillehammer muuten on ihan OK paikka; ihan norjalaisen oloinen kiva pieni kaupunki, ennakko-odotuksiani positiivisempi. Heh, minun hotellista konferenssipaikalle on jyrkkä ylämäki; sinne menemiseen kuluu 15 minuuttia ja takaisin kävelee 5 minuutissa, kun saa alamäkeen tulla.

Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi pulipuli… Joop. Siis aurinko on alkanut viimeinkin näkymään aamua-iltaa. Se jo lämmittääkin sen verran, että just viikonloppuna lumet tuli rymisten katolta alas. Potkurilla ei pääse enää minnekään, mutta ei vielä pyöräilykelikään ole. On aivan ihanaa, kun aurinko paistaa! Eilen olin kaverin kanssa kävelyllä, ja yhtäkkiä tuli tuttu olo: aurinko paistoi lenkillä silmiin. Totesin, että nyt tuli ihan samanlainen olo kuin Columbiassa järveä kiertäessä; pitäisi olla aurinkolasit mukana lenkillä! Ihanaa! Ehkä tämäkin talvi loppuu joskus!

Kotona on mukava olla! On ihanaa, kun tavarat alkaa olla suurinpiirtein paikoillaan. On kivaa, että saa hoitaa asioita omalla kielellä! On hauskaa, että pojilla (ja itselläkin!) on paljon kavereita ympärillä. Silti, aina välillä, tulee pikkuisen ikävä USAan, joihinkin tiettyihin paikkoihin tai tilanteisiin. Viime aikoina vielä useammin kuin hetikohta muuton jälkeen. Se varmaan kuuluu asiaan.

Kuvassa minä ja Aki paistetaan hillosmakkaraa omassa takassa. Takka ja leivinuuni on kyllä ihan ehdottomia olemassa, ja on sekin niin mukavaa, kun tiskikone pesee astiat kunnolla puhtaaksi!

Pääsiäisen aika on sujunut oikein mukavasti. Pitkäperjantaina meille tuli entiset USA-kaverit (nykyiset Itä-Suomi-kaverit) Eija, Olli, Emma ja Elis kylään. Päivä meni siinä syödessä, rupatellessa ja vähän ulkoillessa. Lauantaina käytiin Oulussa turisteilemassa, kohteina Tietomaa, Rotuaari ja tori.

Tietomaassa olisi totuttuun tapaan mennyt tuntitolkulla aikaa, me oltiin reilu 3 tuntia ja monta mielenkiintoisen näköistä vekotinta jäi kokeilematta. Sieltä löytyi mm. tämmöinen kivannäköinen kukka, ja pelottava fakiirinmatto.

Sunnuntaina oli ihan lepopäivä, vieraat starttasivat Suhmuraa kohti jo aamupäivästä. Pojat kävivät päivän mittaan kavereilla ja me aikuisetkin vähän ulkoilemassa. Ilta sujui kaikkien osalta mieluisasti, kun Miska jäi kaverinsa luo yökylään, ja Aki soitti USA-kaverilleen Davidille, ja sopivat mesetreffit. Pelasivat sitten kauan aikaa nettipelejä, tammea yms. Ihmeellistä tämä nykyteknologia.

Tänään sitten ei ole sen kummempia suunnitelmia. Ehkä vähän kyläillään, ja todennäköisesti yksi kaveri käväisee meillä kylässä. Mutta rauhallisesti otetaan ja nautitaan kotona olosta. Minä olenkin sitten koko viikon hyvin ansaitulla talvilomalla. Mika aloittaa huomenna uudet työt, Destia vaihtui Jaaraan, lähinnä työmaan sijainnin takia. On mukavampi olla Oulun seudulla töissä, että saa käydä muulloinkin kuin viikonloppuisin kotona. Sellaista meidän rauhaan kuuluu, tasaista mukavaa elämää siis.

Yksi asia, mikä eroaa Suomen ja Amerikan maiden kesken taitaa olla eri taudinaiheuttajat. Meillä pojat reagoivat hyvin eri tavoin USAssa oloon, siis terveydellisesti, ja nyt sitten Suomessa taas tilanne on kääntynyt samaksi kuin ennen USAan lähtöä.

Miskalla todettiin muutama vuosi sitten astma ja eläinallergia, joka vaati päivittäistä lääkitystä. Lääkäri sanoi, että lääkeannostusta kannattaa välillä yrittää vähentää, jotta nähdään, mikä on pienin annos, millä pärjätään. USAssa saatiinkin jättää lääkkeet pikkuhiljaa kokonaan pois, ainoastaan allergialääkkeet annettiin ennaltaehkäisevästi, jos oltiin johonkin eläinpaikkaan menossa (eikä silloinkaan aina muistettu). USAssa olon aikana Miskalle ei tullut yhtään hengenahdistus- tai allergiakohtausta, eikä yhtään korvatulehdusta (joka on ollut Miskan riesana ihan pikkuvauvasta lähtien, korvat on putkitetu neljään kertaan jo).

Aki on aina ollut perusterve, ei mitään häikkää missään. USAssa kuitenkin Akilla alkoi muutaman kuukauden olon jälkeen jatkuva ympärivuorokautinen kuiva yskä. Kokeiltiin ensin yskänlääkkeitä ja sitten allergialääkkeitä, mutta apua ei niistä ollut. Suomessa kesälomalla ollessamme käytiin lääkärissä, jossa tutkittiin viimeisen päälle, mutta syytä ei löytynyt. Aloitettiin kolmen kuuakuden kokeilu astmalääkkeillä, jotka auttoivat heti. Kun kokeiluaika loppui, ja sitä myöten astmapiippu tyhjeni, yskä alkoi uudelleen. Siinä vaiheessa oli kuitenkin enää pari kuukautta USA-oloa jäljellä, joten päätettiin, että katsotaan sitten Suomessa tilanne uudelleen.

Tänne Suomeen muuton jälkeen Akilla ei sitä yskää sitten ole ollut ollenkaan, eli nähtävästi oli joku ihan Amerikka-sidonnainen ärsyke, joka sen aiheutti. Miskakaan ei onneksi ole tähän asti tarvinnut juurikaan astmalääkkeitä, ja allergialääkkeitäkän ei paljon. Mutta tänään Miska oli lääkärillä, joka totesi molemmat korvat tulehtuneeksi ja silmäkin oli vähän tulehtunut. Nyt sitten jännätään, täytyykö vielä kertaalleen korvat putkittaa vai paranisiko ilman. Tähän asti vain se tulehduskierre ei ole oikein koskaan katkennut ennen kuin on putket laitettu…

Jos tästä haluaisi jotain äkkinäisiä johtopäätöksiä vetää, näyttäisi siltä, että Miskan pitäisi elää USAssa ja Akin täällä Suomessa, jos haluavat pysyä terveenä. No, ehkä on olemassa muitakin muuttuvia tekijöitä, jotka näihin asioihin vaikuttavat, mutta tuli vain mieleen…

Ja lopuksi kuva, jonka myötä toivotan teille Oikein Hauskaa Pääsiäistä! Trullin saalis viime sunnuntaina oli huima, siitä huolimatta, että virpomiskierroksen aikana oli vähän kuumeessa.

Miska oli antanut eilen papalle lopputilin! Oli sanonut, että ei tarvitse enää seuraa ennen ja jälkeen koulun!

Tähän asti meidän Suomeen muuton jälkeen Miska ei ehdottomasti ole suostunut jäämään yksin kotiin, pieneksikään hetkeksi. Meillä täällä peräkylällähän ei mitään aamu- tai iltapäiväkerhoja ole olemassa, joten vaihtoehdot on monella perheellä vähissä. Onneksi Miskalla on tuo pappa, joka sitten on aamuisin ennen puolta kahdeksaa tullut meille tunniksi, että minä olen päässyt töihin. Sitten taas iltapäivällä on tullut kahdeltatoista tai yhdeltä, päivästä riippuen, hakemaan Miskan koulusta ja ollut seurana puoli viiteen, jolloin minä olen taas kotona. On siinä eläkeläinen saanut suhata toistakymmenen kilometrin matkaa useasti eestaas.

Nyt sitten oli tosiaan Miskalla rohkeus kasvanut uusiin ulottuvuuksiin. Halu on ollut ennenkin, mutta pelko on voittanut, mutta nyt on joku kynnys mielen syövereissä ohitettu ja tämä päivä meni todella mallikelpoisesti ihan itsekseen.

Tästä tietysti päästäisiin filosofisiin pohdintoihin siitä, onko tuon ikäisille lapsille oikeasti hyväksi olla monta tuntia päivässä yksin, ja mitä kaikkea pahaa sinä aikana voi sattua. Mutta en taida jaksaa alkaa niihin pureutumaan nyt. Yhteiskunta vain on tässä maassa rakennettu tällä lailla, ei siihen paljon auta vastaan taistella. Mutta pienen miehen suuri ilo siitä, että pärjää ja ei pelkää, on ollut todella näkyvä!

Kuvassa näyte meidän pihasta tällä hetkellä. Akin lumilinna on edelleen komeasti pystyssä.

Miska sai eilen ystävältämme Hannalta Risto Räppääjän kaverikirjan muuten-vaan-lahjaksi, kun Hanna tuli illalla käyttämään minua kävelyllä. Siinäpäs vasta mieluisa kirja! RR (siis Risto Räppääjä, en vaan jaksa kirjoittaa moneen kertaan) on nyt Miskalla ollut kovasti suosiossa sen jälkeen, kun käytiin Oulun kaupunginteatterissa k.o. esitys katsomassa. Miska on lukenut ensimmäisen RR-kirjan jo, ja kuunnellut RR-musiikki-CD:n niin moneen kertaan, että osaa kaikki kappaleet ulkoa, ja tietysti on nyt piakkoin menossa katsomaan RR-elokuvan.

Minä pidän tänään ja huomenna pari talvilomapäivää, joten minulla ja Miskalla oli Miskan koulun jälkeen aikaa touhuilla kahdestaan, Aki kun on Oulussa ja Mika Sotkamossa tämän(kin) viikon.

Miska keksi loistoidean läksyt tehtyään. Meidän pitäisi tehdä niitten RR-kaverikirjan reseptien mukaan ruoka ja jälkkäri. Niinpä sitten kokattiin yhdessä Riston Tonnikalapläjäys, nam se olikin hyvää! Ja oli helppo tehdä, Miska käytännössä ihan yksin sen teki, minä vain vähän valvoin päältä.

Ja jälkiruuaksi tietysti Nellin Nonparellimuffinssit. Kylläpäs olikin hauskaa ja yksinkertaista leipoa pitkästä aikaa muffinsseja, en edes muista, milloin viimeksi olisin niitä tehnyt. Herkullisia tuli niistäkin.

Kaiken kruunasi tietysti se, että naapurin Mari tuli meille kylään ja Miska sai tarjota leivonnaisia parhaalle ystävälleen, joka tietysti myös täytti sivun kaverikirjaan. Tässä siis meidän kulman Risto ja Nelli, eli siis Miska ja Mari, muffinssien kimpussa. Herkuttelun jälkeen leikkivät hetken täällä sisällä, ja nyt lähtivät tuonne koulun mäkeen pulkkien ja liukurien kanssa laskemaan, jättäen minut itsekseni vaikka bloggaamaan. Onpas ollut tosi mukava päivä!

Kävinpä viime viikolla pitkästä aikaa kampaajalla. Kevät taitaa ilmiselvästi olla tulossa, kun minua ei tarvinnut kampaajan paljoakaan houkutella ottamaan muutama raita päähäni. Syksy ja kevät on mulla sellaisia värikausia muuten blondissa päässä, syksyllä on usein viininpunaista ja keväällä oranssia. Tästä tuli mieleeni pistää kysely pystyyn, pääasioista, kirjaimellisesti. Se menee näin:

Vaihda omat vastauksesi allaoleviin kuuteen kysymykseen, ja laita postaukseen lopuksi kohtuullisen tuore kuva päästäsi (tai osasta siitä, vaikka takaa, jos et kasvoja halua paljastaa). Haasta kuusi (tai haluamasi määrä) blogikaveriasi mukaan tähän meemiin.

1. Mitä värejä hiuksistasi löytyy juuri nyt?
- Perusblondi, mutta etuosassa 5 oranssia raitaa

2. Onko hiuksissasi juuri nyt täysin luonnollinen väri, vai onko se ainakin osittain purkista? (Mikä on luonnollinen värisi, jos nykyinen on purkista?)
- Kokonaan purkista. Olen perinteinen suomalainen, eli lapsena minulla oli ihan vaalea tukka, joka on vanhetessa koko ajan tummunut. Oikea väri lienee melkoisen maantienharmaa-ruskea-ei-minkään-värinen.

3. Minkävärisenä voisit hiuksesi nähdä myös (koko pää / raidat)?
- Koko pää voisi olla myös punertava, kulta tai kupari, raitoja voi olla joko vaaleita, oransseja tai eri sävyisiä punaisia, kulta ja hopea käy myös

4. Mitä värejä et missään tapauksessa huoli hiuksiisi?
- Tummanruskeaa, mustaa, violettia, sinistä ja vihreää

5. Kuinka usein vaihdat hiustesi väriä ainakin vähän?
- Parin kuukauden välein pitää juuret vaalentaa, mutta semmoinen radikaalimpi vaihdos tulee ehkä just keväällä ja syksyllä. Kesäksi vaaleampaa ja talveksi vähän punaisempaa.

6. Kuva hiuksistasi
-Tämän Aki otti viime torstaina juuri, kun olin tullut kampaajalta. Nyt nuo oranssit raidat on jo vähän tasoittuneet, ei ole ihan noin leiskuvat ja huomiotakiinnittävät.

Haastan tähän mukaan Ainon, Satun, Satun, Saaran, Susannan ja Jonnan.

Paljon on tässä huushollia järjestellessä löytynyt tavaroita, joille pitäisi löytyä uusi koti. Pitää katsoa, jaksanko alkaa myymään tavaraa esim. Huuto.netissä, tai jossain viikkokirppiksellä.

Ai niin, ja tänään kun tulin töistä, postilaatikosta löytyi kirje Muhoksen kunnalta. Olivat sitten muuttaneet meidän osoitteen! Älkää siis ystävät ja sukulaiset ihmetelkö, kun saatte lähiaikoina meiltä osoitteenmuutoskortin. Talo on sama vanha, ja löytyy samasta paikkaa, osoite vain on muuttunut. Ennen asuttiin Rantatiellä, nyt ollaankin Käpytiellä. Hassua!

Epäilen pahasti, että kalenterissani on joku virus, joka leviää valtavaa vauhtia ja uhkaa pian täyttää kaikki sivut! Nojoo, ehkä se ei ole virus, ehkä se olen ihan minä itse…

Yksi iso muutos Suomeen palatessa on ollut kiire. Koko ajan pitäisi tehdä jotain tai olla menossa jonnekin. Kauheaa aikatauluttamista.

Totuin jo niin hyvin USAssa olon aikana, että työaikataulut pystyin päättämään melko itsekseni, vain marginaalinen osuus aikatauluista oli riippuvainen muiden, siis työkavereiden tai vastaavien, aikataulusta. Muutenkin työaika oli melko rauhallista, ei ollut kuin pari palaveria viikossa, muun ajan pystyi käyttämään tehokkaasti siihen ihan oikeaan työhön. Kotona vapaa-ajalla ei tarvinut työhommia tehdä tai murehtia kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän koko vuoden aikana. Ja työmatkoja ei ollut koko vuoden aikana kuin pari.

Ohjelmoimatonta vapaa-aikaa oli myös tosi paljon, kun ei ne sosiaaliset ympyrät olleet suurensuuret. Ehkä kerran-pari kuussa keskimäärin meillä kävi joku tai me käytiin jossain kylässä. Muu aika siis vain oltiin omalla perheellä, joko ihan kotona oleskellen tai jossain jotain tekemässä tai näkemässä. Muistan vielä, että minulle oli vähän vaikeaa se, että sosiaalista elämää oli niin vähän. Mutta kai siihen sitten loppujen lopuksi tottui, kun nyt on tämä Suomen arkitodellisuus iskenyt niin kovasti silmille.

Ensinnäkin työ. Voi hyvänen aika, oliko se oikeasti ennen vaihtovuottakin tällaista? Järjellä ajatellen, muistan, että oli. Ja itse asiassa se taisi olla silloin vielä kiireempääkin. Silti, nyt se tuntuu jotenkin pahemmalta, kun tottui jo niin erilaiseen arkeen. "Nakkisuojassa" rapakon takana oli melko kivaa olla töissä. Nyt (vaikkakin mieluummin kyllä olen täällä Suomessa töissä, sekä työn sisällön että työkavereidenkin puolesta) töissä on palaveriä palaverin perään, monta eri hommaa päällekkäin ja kiire koko ajan. Matkoillakin olen käynyt jo riittämiin, viime viikolla ja tällä viikolla päiväseltään pääkaupunkiseudulla, ja ensi viikolla menen useammaksi päiväksi Italiaan. Ne ei sinänsä harmita, tykkään tosi paljon matkustamisesta niin työssä kuin vapaa-ajalla, ja ne päivän reissutkin oli oikeasti tarpeellisia ja hyödyllisiä. Mutta ne, samoin kuin jatkuvat kokoustelut, vie paljon aikaa kalenterista, ja sitten tutkimus- ja kirjoitushommat kasaantuu odottamaan sopivaa hetkeä, jota ei koskaan oikein tunnu olevan. Ja jotain hommia on sitten ihan pakko tehdä kotona illalla tai viikonloppuna, kun puhelin ja sähköposti ovat hetken vähän hiljempaa.

Sitten vapaa-aika muuten… Tästä mietin, että uskaltaako oikein kirjoittaakaan, etteivät ystävät ja tutut ymmärtäisi asiaa väärin. Siis ihan oikeasti; meistä on tosiTOSI kivaa nähdä kaikkia kavereita ja sukulaisia, nyt kun viimein helpommin päästään ihan nokakkain. Mielellään tullaan kylään, meille saa tosi mieluusti myös tulla kylään (, jos vain kestää tämänhetkisen kaaoksen), ja innolla tapailen ystäviä muuallakin, kaupungilla tai missä vaan. Aikataulutus on vain niin vaikeaa, kun kalenterit on melko täynnä, ja samalle illalle tai viikonlopulle ei oikein tekisi mieli kovin monta eri juttua varata. Arkihommat pitää hoitaa, pyykit pestä, läksyissä auttaa, taloa lämmittää, ruuat laittaa, lenkillä käydä jne. Nukkuakin pitäisi. Ja sitten on jatkuva huono omatunto niistä purkamattomista laatikoista (, joita kyllä on nyt jo huomattavasti vähemmän, kiitos ahkeran Mikan, joka niitä jaksaa availla! Mutta on niitä silti edelleen melko kasa…) ja paikalleenlaittamattomista tavaroista. Meillä on tavarakasoja vähän siellä täällä ympäri huushollia, kun ei vielä ihan tarkkaan tiedetä, mihin mikäkin menee.

Mistä saisi vuorokauteen toiset 24 tuntia lisää???

Kävin viime viikolla paluuterveystarkastuksessa, ja siellä terveydenhoitaja muiden tutkimusten ja kyselyiden lisäksi mittasi verenpaineen. Se huiteli yllättäen ihan pilvissä! Ilmankos päätäkin särkee ja korvissa humisee päivittäin. Nyt sitten pitäisi löytää kalenterissa aikaa jokaviikkoiselle työterveysasemalla käynnillekin, kun haluavat kontrolloida verenpainetta pitemmän ajan kuluessa. Huoh.

Mikalla siis!

Mikahan joutui silloin ennen meidän Amerikkaan lähtöä irtisanomaan itsensä. YIT asennoitui nihkeästi tuollaiseen välivuoteen, eikä antanut vuorotteluvapaata eikä virkavapaata. Siis Mikan ei auttanut muu kuin sanoa itsensä irti, että päästiin matkaan.

Nyt on koko vuosi vähän jännätty sitä, miten käy. Onhan se vähän hermoja kutkuttavaa, kun toinen ei yhtään tiedä, mihin menee töihin, vai meneekö ollenkaan, sitten kotiin palatessa.

No, pelot osoittautuivat turhiksi. Kovasti on ollut kysyntää. Mika alkoi ilmoittelemaan itsestään mahdollisiin työpaikkoihin syksyllä, ja kertoi, että olisi sitten loppuvuodesta työtä vailla. Joulukuussa kävi sitten neljään paikkaan työhaastattelussa, ja sai sitten itse valita, minne menee. Ikinä ennen ei ole ollut tuollaista mahdollisuutta! Mika sai myös itse päättää, milloin aloittaa työt, olisivat ottaneet vaikka silloin joulukuussa samantien hommiin, mutta ajateltiin parhaaksi, että hän on vielä kotona tämän pahimman järjestelyvaiheen yli. Nyt sitten, kun kaikki tavarat on kotona, ja molemmilla on auto, millä liikkua, on hyvä aika aloittaa uudet työt Destialla.

Ja olihan se kiva, että Miskakin sai rauhassa totutella täällä koulunkäyntiin niin, että isä oli kotona. Miska jo odottaa kovasti, että pääsisi olemaan yksin kotona, ja käyttämään omaa uutta (vanhaa) kännykkää, ja omaa kotiavainta. Täällä meidän pikkukylällähän ei mitään iltapäiväkerhoja ole. Miskan harmiksi vain pappa on aikonut tulla ainakin nyt alkuun varmistelemaan, että kouluun lähtö ja sieltä tulo sujuu hyvin. Mikä on meistä vanhemmista erinomaisen mukavaa, kyllä Miska sitten ehtii ihan tarpeeksi varmasti yksin kotona olemaan myöhemmin.

(Kuvassa Miska vierailulla minun työpaikalla viime torstai-iltapäivänä.)