Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Eilen nostettiin meidän pikkuruiselta pottumaalta ensimmäiset omat perunat. Mmmmm… oli hyvää! Perunoiden kanssa oli tietysti voi-sipulikastiketta (No joo, tunnustan, voi ei ole voita vaan Keiju Deli Merisuola -margariinia.) Lisukkeena hedelmäinen kasvishöystö sekä rosepippurinen broilerin fileepihvi. Nam!

Kasvihuonekin meillä on, tosi pikkuruinen. Sitä on ollut mukava hoidella.

Mansikkaa on sekä tavallista että kuukausimansikkaa. Ensi kesänä ostetaan ehkä vain kuukausimansikka-amppeli, siitä kun tulee niin paljon enemmän satoa.

Tomaattejakin on sekä kirsikkatomaatteja että tavallisia. Kummastakin näyttää tulevan ihan hyvä sato. Paistaisi vain joskus edes se aurinko, että saisivat vähän punaa poskiinsa! Kesäkurpitsoilla pääsee herkuttelemaan ihan viikon-parin sisään. Mika jo lupasikin tehdä taas herkullista ratatouilleaan, kunhan ensimmäiset kurpitsat tuolta poimitaan.

Tilliä, ruohosipulia ja persiljaa on napsittu paljon; niitä tulee ihan yli oman tarpeen. Ja salaattia, sitä riittäisi joka päivä syötäväksi, mutta pakko on tunnustaa, että niin paljon sitä ei tule käytettyä…

Huomenna taas töihin; lomat alkaa tältä erää olla nautittuna. Säät ei olleet parhaat mahdolliset (niinkuin ei kenenkään muunkaan loma-aikana tänä kesänä; ihan tosi huono kesä vaihteeksi…), mutta onpahan ollut sitten sitä paremmin aikaa löhöillä, lueskella, järjestellä vaatekaappeja, kirjahyllyjä, varastohuonetta… Voisin kyllä vielä lomailla pari viikkoa ihan hyvin, en laittaisi ollenkaan hanttiin. Enhän minä enää edes muista, mitä siellä töissä tehdään…

Pojat on kovasti leikkineet täällä länkkäriä. Asiaan on varmaan vaikuttanut se, että molemmat saivat joulun aikaan oikeat nahkastetsonit. Ne päässä sitten (lelu-)pistoolien kanssa täällä juoksevat pitkin kämppää.

Tästä nyt tulee näköjään vähän leivontablogikin välillä. Minä aloin valmistautumaan Mikan ensi viikon synttäreihin, tein kakkupohjan. Olin alunperin aikonut tehdä pallokakkuvuoalla tissikakun (tietty bikinit päällä, ei mitään säädyttömyyksiä sentään!), mutta sankari sitten itse kuitenkin toivoi, että josko kitaran saisi… Kävin eilen sitten ostamassa kitaravuoan. Vuoka oli hyvä, tässä kakkupohja, laitan sitten valmiistakin kakusta keskiviikkona kuvaa… Saapa nähdä miten onnistun, tavoitteena olisi tehdä siitä mahdollisimman saman näköinen kuin meidän uusin kitara, Ovation.

Ja sitten se säätiedotus: Edellinen lumi ehti jo sulaa pois melkein kokonaan tällä viikolla, vain poikien lumilinna nökötti vihreällä nurmikolla. Nyt tunti sitten alkoi sataa yhtäkkiä lunta mahdottomasti. Nyt sitä on jo 5 senttiä! Pojat on sitten taas pihalla, lumiukkoa tekevät parhaillaan. Voipi olla, että huomenna on taas koulut kiinni…

Edit maanantaina: Ei ole koulut kokonaan kiinni, mutta alkavat kuitenkin kaksi tuntia myöhemmin lumen takia.

Jouluaattoiltapäivä on meneillään. Normaalisti tähän aikaan Suomessa jo on aattosaunassa käyty, hautausmaalle on viety kynttilät ja ateriaa ollaan syömässä, sekä odotetaan malttamattomana joulupukin tuloa. Tänä vuonna kaikki on erilailla. Aatto ei ole täällä mikään sen kummempi päivä, vasta joulupäivänä on syytä juhlaan. Me kuitenkin aamusta keitettiin riisipuuro, nam! Mansikkasopan kanssa, tietty. Puuro tehtiin Ferraran Arborio-riisistä, ja onnistui oikein hyvin, ihan saman makuista ja koostumuksellista kuin Suomessa Risellan puuroriisistä tehty. Sitten soitettiin sisarukset ja vanhemmat läpi, ja toivoteltiin hyvää joulua kaikille. Sen jälkeen ollaan vähän joulusiivoa tehty, ja oltu vaan; pojat on kiltisti jaksaneet leikkiä ja touhuta keskenään, ja ollaan yhdessäkin lauleskeltu ja soiteltu joululauluja. Monopolipeli odottaa pöydällä, että kunhan saan tämän naputeltua, aletaan pelata. Niin, Mika teki porkkanalaatikkoa, se on nyt uunissa valmistumassa. 

Tonttuja meillä on kyllä näkynyt tänään paljon, kaipa ne vielä tarkistelee viime hetken kiltteystilannetta. Ne ei tänään olleetkaan niin nopsia kuin tavallisesti, sain napattua muutaman kuvan niistä hiiviskelemässä pitkin taloa. Tässä todisteita tonttujen olemassaolosta:

Iltapäivä meillä jatkuu nyt tosiaan lautapelien merkeissä, ja jonkun ajan päästä syödään jouluruokaa, joka tänä vuonna koostuu porkkanalaatikosta, savustetusta kinkusta, perunamuusista, herneistä, punajuuresta, salaatista, savulohesta ja ruisleivästä. Jälkkäriksi sitten pipareita ja korvapuusteja.

Huomisaamuun asti pitäisi vielä jaksaa odottaa lahjojen saamista (olettaen, että ollaan niin kiltteinä oltu, että mitään tulee…) Miska on hyvin valmistautunut, hänellä on poroille kuun valossa kimmeltävää ruokaa, joka ripotellaan illalla pihalle, että porot osaavat tuoda pukin yöllä oikean talon kohdalle. Ja maitolasi ja pipari on varattu odottamaan yötä, että pukkikin saa vähän välipalaa täällä käydessään. Lähinnä Miskaa mietityttää, mahtaako herätä siihen, kun pukki rouskuttaa sitä piparia. Silloin voisi vaikka ehtiä näkemään pukin, muuten se jää näkemättä tällä kertaa…

Tässä jouluruno, jonka eräs ystäväni oli raapustanut joulukorttiin meille. Oli niin ihana, että pitää laittaa muillekin luettavaksi:

Yksi pieni pyrstötähti
täältä meidän luota lähti.
Lensi yli taivaitten,
teidän talon ylle.
Siihen se jäi loistamaan
ja tahtoo teille toivottaa
joulumieltä rauhaisaa.

Ihanaa joulua kaikille!!!

… numero 17, eli Ulla! Onnea voittajalle! Laita meiliä, niin sovitellaan, mihin osoitteeseen laitan postia tulemaan.

Pitäisiköhän muitakin kuulumisia tähän samaan syssyyn laittaa. Viikonloppu taas mennä hurahti, ja joulu uhkaavasti kolkuttelee ovelle. Lauantaina tehtiin poikien kanssa piparitalo, ihan elementeistä oli seinät, mutta tontti, joulukuusi ja asukas oli omasta taikinasta. Oikein hieno tuli! Päivällä Mika ja Aki kävi kuntosalilla ja minä ja Miska käytiin sillä aikaa shoppailemassa tonttulakkeja. Sitten iltapäivällä olikin aika lähteä Washingtoniin Pirjon, Jussin ja Helmin luokse pikkujouluihin. Sinne tuli myös Eija, Olli ja Emma. Tuomisina meillä oli se jo mainittu piparitalo. Oli oikein kiva ilta, lapset viihtyi hyvin keskenään, varsinkin ottaen huomioon ikäerot, neljästä lapsesta nuorin oli 2 v ja vanhin 12 v, ja hyvin piilosilla olo sujui. Aikuisilla oli kiva jutella, maltettiin lähteä kotiin vasta lähempänä kymmentä.

Sunnuntaina sitten Mika ja pojat kävi leikkipuistossa ja minä touhusin kotona vähän tonttujuttuja ja kävin ruokakaupassa. Löysin muuten tähän mennessä parasta leipää täällä, sellaista kunnon täysjyvälimppua. Illalla oli meidän työpaikan joulujuhlat Savage Mills’in Manor-talossa. Oli ihan kivaa, mutta vähän hassu aika kyllä järjestää pikkujoulut sunnuntai-iltana klo 17-21. Ohjelmassa oli pari puhetta, ruokailua, juomista ja tanssimista. Jatkoille lähtöä jokunen poika puuhasteli, mutta ei kai kukaan loppujen lopuksi lähtenyt.

Tänään Aki sai koulusta välitodistuksen, niitä tulee 4 vuodessa, tämä oli toinen. Ensimmäinen väliarvioinnin aika oli viikko sen jälkeen kun oltiin tultu. Näillähän arvosteluasteikko on A (paras) - F (hylätty). Akilla oli kaikki muut A:ta paitsi Science ja Music oli B:t. Social studies -opettaja oli vielä laittanut erikoishuomautuksen, että Aki ilostuttaa koko luokkaa läsnäolollaan… Kylläpä sai äiti taas olla ylpeä pojastaan… Alla kuva tulivuorenpurkauksesta, jonka Aki meillä tänään demonstroi.

Miskakin on alkanut viihtyä koulussa ihan hyvin. Sanoi juuri tänään, että hänellä on siellä 4 kaveria, joista kaksi on poikaa ja kaksi tyttöä. Ja oli höpötellyt englanniksi koulutovereille jotain Miska is a snake and Diane is a dog -juttuja. Kuulosti ihan hauskalta. Että eiköhän se siitä.

Joulua ollaan jonkin verran valmisteltu. Ollaan saatu paljon joulukoristeita yms. lahjoituksina täkäläisiltä, joilla tuntuu olevan tyylinä, että vain yksi vuosi pidetään samoja koristeita ja sitten ostetaan uudet. Eipä ole tarvinnut itse tätä yhtä täällä vietettävää joulua varten sitten hommata juuri mitään. Mutta onhan tämä erilaista, kun yleensä Suomessa kokoonnutaan meille isommalla porukalla jouluruokaa nauttimaan ja pukkia odottamaan. Nyt on vaan me neljä, eikä jouluruokapolitiikkakaan täällä ihan samanlaiseksi muodostu. Pitää sitten keksiä jotain kivaa tekemistä väliviikolle, meidän toimisto kun on kiinni 22.12.-1.1. välisen ajan, eli tulee vähän niinkuin pakkoloma. No, ainahan voi kotona tehdä töitä, jos aika käy pitkäksi…   Uusi vuosikin on täällä tosi erilainen, ei kuulemma ole sellaisia ilotulitusspektaakkeleita kuin Suomessa. Kyselin työkavereilta, että miten sitä täällä oikein juhlitaan, ja tuntui, että siihen on kaksi tapaa. Suositeltavampi tapa on mennä johonkin aikuisten isoihin ryyppäjäisjuhliin, ja jos se ei onnistu, niin sitten kuulemma katsotaan telkkarista Times Squaren kelloa ja lasketaan sekunteja keskiyöhön, ja sitten mennään nukkumaan. Meillä toteutuu varmaankin tuo jälkimmäinen…

Niin se loppuviikko ja viikonloppu vaan vierähti ihan yhtäkkiä yllättäen. Täytyy oikein miettiä, mitä tuli tehtyä…

Perjantaina olin eka kertaa mukana hakemassa poikia koulusta iltapäivällä. Täytyy myöntää, että ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että pojat on sopeutuneet tänne kouluun yllättävänkin hyvin. Varsinkin Aki.

En tiedä, mitä on muuttunut englannin opetuksessa sitten meikäläisen kouluaikojen, mutta on ihan varmaa, että en itse kuudennella luokalla ymmärtänyt ja puhunut ollenkaan niin paljon englantia kuin Aki on osoittanut pystyvänsä tekemään. Ällistyttävää! Aki on saanut koulussa jo muutaman kaverin, ja pärjää siellä ihan hyvin, ottaen huomioon että on ihan uudessa paikassa ennalta tuntemattomien ihmisten seurassa vieraalla kielellä. Varsinkin matikan osaamisestaan sai opettajalta kehuja. Aki itse sanoi jopa, että  täkäläinen koulu on mukavampi kuin suomalainen… paitsi ruokatunnit on tyhmiä, kun lapset heittelee siellä ruokaa, ja kuvistunnit on ikäviä, kun niillä sen opettajan kanssa oli vähän ymmärrysvaikeuksia silloin viime viikolla ekalla kuvistunnilla.

Miskalla vaihtelee koulumietteet. Pääpiirteissään hänkin pärjää ihan hyvin ja jää mielellään kouluun ja illalla tosi mieluusti tekee läksyjä, ja näyttää ja kertoo, mitä päivällä tehtiin. Mutta välillä, lähinnä väsyneenä, on vähän itkuisa ja sanoo, että olisi mieluummin kotona, ja että on tyhmää, kun muut ei ymmärrä häntä eikä hän muita. Onhan se rankkaa! Olla nyt pitkä päivä ihmisten seurassa, joita ei tunne ja joiden puhetta ei ymmärrä! Ja väsyttävää! Molemmat pojat (kuten me aikuisetkin) ovat olleet väsyneempiä tämän alkuajan täällä. Eihän se mikään kummakaan ole. Sen oikein huomaa, miten paljon enemmän energiaa kuluu ihan vaan siihen, että yrittää ymmärtää ihmisiä ja hoksata miten miloinkin kuuluu toimia.

Mutta kaikenkaikkiaan siis paremmin on pojilla koulunalku mennyt, mitä uskalsin toivoa. Ja uskon, että se vaan tästä paranee, kunhan kielitaito karttuu. Tässä pari kuvaa poikien koululta. Ensin Aki lokerikollaan ja sitten etuoven edessä.

Sitten Miska luokkatovereidensa kanssa (Ei, en tiedä, miksi se yksi poika makaa maassa…), ja Miskan opettaja Ms Bien.

Perjantaina käytiin sitten myös vähän shoppailemassa, Arundel Mills -ostoskeskuksessa sekä Targetissa (paikallinen Prisma ilman isoa ruokaosastoa) ja Safewayssa (se Prisman ruokaosasto ). Suunnistaminen oli hieman haasteellisempaa, kun vuokra-auto GPS:ineen oli jo palautettu, eli piti ihan itse muistaa (tai arvata), mitä tietä pitkin minnekin pääsee…

Lauantai oltiin kotosalla. Siivottiin ja järjesteltiin, ja oltiin vaan. Pojat innostuivat pihalla haravoimaan ihania isoja kuivia vaahteranlehtiä, ja pääsivät sitten hyppimään ja piiloutumaan niihin lehtikasoihin. Siinä oli niille hauskuutta pitkäksi aikaa!

Sunnuntaina sitten aamulla juhlittiin vähän isänpäivää. Minä leivoin suklaaneliöitä, ja Mika sai siis kahvikupin ja suklaaneliön sänkyyn laulun ja lahjan kera. Miska oli piirtänyt hienon kortin, ja kirjoittanut siihen pitkän tarinan. Ja isänpäivälahjana oli tuikitarpeellinen GPS-navigaattori. Oli kiva, kun Mika ihan innostui siitä, eikä kuulemma ollut osannut yhtään aavistaa, että minä osaisin/hoksaisin sellaisen sille ostaa. Käytiin sitten myös isänpäivälounaalla yhdessä ravintolassa, jossa oli tosi hyvää ruokaa.

Sunnuntaina iltapäivällä oli meillä "viralliset" tupaantuliaiset. Oltiin siis kutsuttu kolme perhettä meille kylään, meidän ekat vieraat. Kaksi perheistä oli täysin suomalaisia, täällä töissä vuoden verran niin kuin mekin. Ja yksi perhe, jonka luona jo silloin pari viikkoa sitten käytiin kylässä, on suomalais-amerikkalainen, eli äiti on suomalainen ja isä amerikkalainen. Oli oikein mukavaa, ja mennään varmaan vastavierailuille tässä lähitulevaisudessa.

Siinähän se viikonloppu sitten vierähtikin nopeasti. Tänään on satanut vettä, ja on vähän harmaa keli, mutta lämmintä on silti yli 10 astetta. Kovin syksyn oloista. 

Niin, jälkiruokana (jos joku jaksoi tänne saakka lukea), yleisön pyynnöstä: Kuvia meidän kotoa löytyy tältä sivulta.

Nyt pikapaivitys meidan tilanteeseen. Niinkuin huomaatte, kirjoitan tata tyopaikan koneella, jossa ei todellakaan ole mitaan skandinaavisia kirjaimia, joten ihan ilman pisteita ovat nama aat ja oot.

Toista paivaa toissa ja ihan hyvin menee. Kaikki vaikuttaa viela melko sekavalta, ja varsinainen nettiyhteyskin tuli vasta tanaan, lainakoneella viela istun, huomiseksi pitaisi olla oma kone kaytossa. Se on kylla jo mun huoneessa, laatikossa tuossa nurkassa, mutta sita ei ole viela asennettu. Huomisen paivan olen toiden puolesta koko paivan taman tyopaikan ja Marylandin yliopiston jarjestamassa Software day -tapahtumassa. Se on varmaan mielenkiintoista, saan siella vahan kasitysta, mita taalla talla hetkella tehdaan. Eilen juteltiin paljon siita, mita kaikkea minun toihin taalla voisi kuulua, mielenkiintoisia juttuja oli, kunhan vahan paasee niihin ensin sisalle.

Eilen myos saatiin nettiyhteys ja puhelinyhteys, seka tv toimimaan kotona. Ja illalla kaytiin viela huonekaluvuokraamossa, josta loytyi meille ihan mukavat huonekalut tyhjiin huoneisiin. Ne tulee meille maanantaina, eli siihen asti nukutaan vahan missa sattuu. Tanaan ajateltiin toiden jalkeen kayda Ikeassa ja ostella vahan sita sun tata tarpeellista, emannanjakkaraa yms vahan skandinaavisempaa, tuttua, juttua. 

Huoltajuuspaperithan vietiin hyvaksyttavaksi toissapaivana. Koulun lakimiehet eilen iltapaivalla kelpuutti ne, ja tanaan paastiin aamulla vihdoin Akin koululle jutustelemaan, ja Aki jaikin sitten sinne koulupaivaksi saman tien. Taytyy sanoa, etta melko harvoin on surkeamman nakoista poikaa nahty…   Olin mukana ekan tunnin verran, ja Aki sai taksi paivaksi oman tutorin, joka kuljettaa Akia mukanaan joka paikkaan ja katsoo, etta se on oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeiden tavaroiden kanssa. Mutta kun lahdin, niin poika oli kylla tosi yksinaisen ja hylatyn nakoinen eika ollenkaan iloinen. Onhan se oikeasti tosi kova paikka jaada ihan vieraaseen paikkaan ihan vieraiden ihmisten keskelle ihan vierasta kielta kuuntelemaan. Saaliksi kavi! Tiedan, etta eka viikko tai kaksikin on hankalaa, mutta toisaalta tiedan myos, etta kunhan talon tavoille paasee ja alkaa hahmottamaan missa mikakin paikka on ja tutustuu pariin luokkakaveriin, niin elama nayttaa ihan toiselta. Kun vaan jaksetaan nama pari hankalaa viikkoa.

Miskan eka koulupaiva on sitten huomenna; janna nahda, onko sekin yhta surkeana kuin isoveljensa. Mika vie aamulla ensin Akin kouluun ja menee sitten Miskan kanssa sinne Miskan koululle, ja jaa sinne joksikin aikaa. Joskin Miska on sanonut, etta ei tarvitse jaada… saa nahda sitten miten tosipaikan edessa kay. Koulun alkuun on nyt kuitenkin pehmea lasku; taalla on maanantai ja tiistai koulusta vapaapaivat joidenkin aanestysten takia, joten huomisen jalkeen pojilla on 4 paivan viikonloppu edessa. Varmasti ihan hyva!

Hui, tama minun pikapaivitys vahan venahti. Nyt pitaa jatkaa toita.

—

Nyt päivitys tähän päivitykseen. Jännitti, minkätuulinen poika minua on töiden jälkeen odottamassa. Hih, ihan iloinen, ja toivotti reippaasti minulle Connichiwa, heti kun nähtiin. Olivat olleet japanin kielen ja kulttuurin tunnilla viimeisellä tunnilla, ja mieleen oli jäänyt niin tervehtiminen kuin hyvästelykin, ja esittelyt. Ihan mieluusti kuulemma menee huomennakin. Niin että Sayonara vaan teillekin, hyvin se koulupäivä siis sitten kuitenkin oli mennyt.

Ei, netti ei vielä toimi meidän kotona, mutta olen nyt ensimmäistä päivää töissä, ja täältähän minä pääsen nettiin, joten tehtiin niin, että kirjoteltiin poikien kanssa blogijutut illalla koneelle, ja minä nyt vain heitän ne muidenkin luettavaksi. Siis tiistai, 31.10. kirjoitus: 

No niin, taas yksi päivä takana. Tänäänkin on tapahtunut paljon. Heti aamulla kun heräsin, aloin soittelemaan Suomeen erinäisiin paikkoihin, mm. maistraattiin, lastenvalvojille, perhetyöntekijöille, sosiaaliasiantuntijalle, sosiaalityöntekijöille jne. Aina yksi taho sanoi seuraavan, mistä mahdollisesti voisi huoltajuuspapereita kysyä. No, lopulta ne löytyivät, ystävällinen virkailija faksasi ne syyskuussa 1995 tehdyt paperit minulle hotelliin. Soitin myös Helsingin USAn suurlähetystöön, josta pyysin Akin isän sinne toimittamaa Akin matkustuslupalappua faksina minulle, ja sain senkin. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa hyvinkin simppeliltä, mutta ei se ollut Aikaa meni pari tuntia, ja puhelinkulut maksaa varmaan mansikoita. Mutta pääasia, että sain paperit! Toivottavasti ne hyväksytään (vaikka ovat suomeksi, kirjoitin itse niihin koulutoimistossa englanninnokset), että Aki pääsee kouluun.

Tämän puhelinrumban jälkeen mentiin aamiaiselle, ja sitten alettiin armoton tavaroiden kuskaus hotellilta uuteen kotiin. Vaikka meillä ei paljon tavaroita tullutkaan Suomesta mukana, niin kun niitä kuljettaa henkilöautolla, mihin mahtuu suurin piirtein pari-kolme matkalaukkua kerrallaan, niin saihan sitä väliä sitten veivata edestakaisin. Minä ja Miska jäätiin eka kuskauskerralla tänne kotiin purkamaan laukkuja, Mika ja Aki kävi kaksi kertaa sitten vielä kahdestaan hakemassa loput laukut, että autoon mahtui takapenkillekin tavaraa. Sitten käytiin vielä kerta hotellilla kirjautumassa ulos. Muutaman tunnin homma.

Sen jälkeen lounas (ylläolevassa kuvassa Aki ihmettelee ranskista… ameriikassa kaikki on suurempaa..  ), ja päivän pakolliset asioiden hoidot, eli käytiin koulutoimistossa viemässä ne Akia koskevat faksit, ja pankissa muutama asia hoitamassa, sekä kännykkäoperaattorilla aukaisemassa kännykkäliittymä. Ja koska luottohistoriaa ei ole, ei voitu saada tavallisia liittymiä, vaan piti tyytyä prepaidiin, eli ladattiin liittymään etukäteen rahaa, jolla voi soittaa. Rahaa menee näin alussa paljon kaikkiin tällaisiin takuujuttuihin!

Niin joo, sen jälkeinen ruokakauppakierros olikin oma lukunsa. Kiva käydä kaupassa, kun keittiön kaapit on _ihan_ tyhjät. Ostettiin siis kukkurakärryllinen tavaraa: jauhoja, suolaa, sokeria, mausteita, perunoita, sipulia, vessa- ja talouspapereita, paistinpannu, muovirasioita, leivinpaperia, foliota, kelmua, kertakäyttöastioita, paistinlasta, kauha, maitoa, margariinia, juustoa, leikkelettä, leipää, ihan kaikkea. Huh! 

Sitten päästiinkin talolle, jossa alettiin ensimmäisenä siivoamaan keittiön kaapit, että voitiin sinne laittaa mitään. Tähän  väliin oikeataan sopisi kodin tämänhetkiset hyvät puolet ja puutteet.

Uuden kodin plussapuolet:

• Kivannäköinen ja tarpeeksi tilava, rauhallisella alueella
• TV-huone, keittiö, vierashuone ja Miskan huone valmiiksi kalustetut
• Vuokraemäntä jätti tänne sekä biljardi-/pingispöydän että pianon, joita me saadaan käyttää!!! 

Puutteet, joita pitää korjailla tässä pikapuoliin:

• Keittiön laattalattia on tosi kylmä (Korjataan sillä, että ostetaan kaikille kotitossut tai vastaavat)
• Täällä ei ole siivottu; eli kaappeihin, pöytätasoille sun muualle ei oikein voi laittaa mitään ennen kuin ehditään siivota kaikki
• Osa hyllyistä ja kaapeista on melkoisen ränsistyneitä, pitää varoa, etteivät tipahda alas
• Puuttuvat huonekalut pitää hommata pikapuoliin, mm. meidän ja Akin makuuhuoneisiin, ruokailutilaan ja olohuoneeseen + yksittäisiä juttuja, kuten emännänjakkara ja vaatenaulakko. Niin, ja tietty petivaatteet, pyyhkeet, astiat yms. pitää alkaa hommaamaan tänne.

Mutta se tästä asunnosta tällä kertaa. Palataanpa eilisiltaan, joka siis oli Halloween-ilta. Pojat oli sitä kovasti odottaneet, kun olivat saaneet puvutkin. Niinpä sitten seitsemän aikoihin lähdin niiden kanssa kävelemään tähän naapurustoon, ihan vaan meidän omalle kadulle, ja pojat kierteli kodeissa sanomassa ”Trick or treat”. Saivat melkoisen karkkisaaliin, ja paljon kivaa palautetta puvuistaan. Oli ihana katsoa, miten rohkeasti pojat menivät englanniksi toimittamaan asiaansa. Tokikaan heidän ei tarvinnut osata sanoa kuin muutama lause, mutta sen he tosi hienosti hoitivat. Miskakin huuteli iloisesti naapureille Thank you ja Happy Halloween. Ainakin ne lauseet oppi kerralla. Ja Aki vastaili muutenkin, ja ymmärsi hyvin, mitä hänelle sanottiin. Hieno homma! Saaliista kuva tässä:

Ja minulla oli tosi kivaa käveleskellä siinä katua pitkin niitten mukana. Ilma oli kuin morsian, lämmintä illalla seitsemän aikaan yli 15 astetta, oli pimeää, mutta kuu paistoi kirkkaasti, ja pilvet purjehti kuun edessä tosi romanttisen näköisesti, ja heinäsirkat siritti tosi lujaa. Oli jotenkin tosi kivan oloinen ilta, ja tuntui mukavalta olla just siinä missä oli.

Ps. Miskanhan piti aloittaa koulu tänään (siis keskiviikkona), mutta päätettiin eilen, että ei se menekään vielä. Parin syyn takia, ensinnäkin siksi, että Aki ei voi vielä mennä kouluun, kun papereita ei ole hyväksytty, eikä Akia voi jättää yksin kotiinkaan täällä maassa, eli kun Mikan pitää olla ainakin eka päivänä Miskan kanssa koululla jonkun aikaa, Akinkin pitäisi olla. Se ei kuulosta kauhean järkevältä. Ja toiseksi siksi, että tänään tulee se nettikaapeliasentaja, jota varten pitää päivystää kotona, eli Mika ei oikein voisikaan mennä sinne koululle, ainakaan koko päiväksi. joten katsotaan nyt, milloin ne pojat loppujen lopuksi aloittaa täällä sen koulun, toivottavasti jo perjantaina… Saavat siihen asti tehdä Suomen koulukirjojen tehtäviä kotona.

Pakkaaminen edistyy. Alakerta on jo lähes tyhjä, ainoat huonekalut siellä on enää ruokapöytä ja tuolit sekä sohva. Kaapitkin ammottaa jo lähes tyhjinä. Kyllä tämä tästä valmistuu!

Tänään tulee kaksi ystävääni auttamaan pakkaamisessa, kantamisessa ja siivoamisessa. Suurkiitos Pöllölään ja Lopakkalaan!!! Ihania ihmisiä olette!

Osoitteenmuutoskortitkin saatiin eilen lähetettyä, ja muutenkin tuntuu, että asiat alkaa olla mallillaan. Kaikki loppupäivät on aikataulutettu ja kalenteriin kirjoitettu, mitä minäkin päivänä pitää tehdä, tyyliin lauantaille "Viimeinen pyykkäyskerta", ja jopa ruokalista on suunniteltu jääkaapin ja pakastimen tyhjenemisen optimoimiseksi. Eilen kävin keittiönkaapit läpi, ja jestas, pari roskapussillista sieltä löytyi vanhentunutta tavaraa, lähinnä mausteitä ja jauhoja… Pitäisi vissiin useammin tarkistaa, mitä kaikkea kaapin perälle onkaan jäänyt.

Ai niin, eilen siskoni kanssa jutellessa kävi ilmi, että en ole blogannut tarpeeksi selvästi meidän alkuvaiheen suunnitelmia USAssa. Meidän uusi kotihan vapautuu vasta 1.11. (tai ehkä jo 29.10. mutta ei aiemmin), joten kun lennetään ensi viikolla meren taa, asutaan ensimmäiset päivät hotellissa, ja muutetaan sitten vasta noin viikon päästä sinne uuteen kotiin. Vähän typerää, mutta eihän sille voi mitään; kun ei koti ole tyhjä, niin ei ole. Vuokra-autokin on varattu 2 eka viikon ajaksi, eli sinä aikana on sitten syytä saada ostettua oma uusi auto. Olen kuullut, että automyyjät USAssa ovat ihan omaa luokkaansa… saapa nähdä, miten niitten kanssa pärjää!

Niin, ja autoasiasta tuli mieleen, että siirsinpä sitten tässä pari päivää sitten ihka ensimmäistä kertaa rahaa ulkomaantilille. Vähän jännää oli!   Autoa varten otettiin lainaa pankista, ja nyt se raha piti saada täältä Suomesta sinne meidän USAn tilille. Ainakin se täältä lähti, toivottavasti menee perille myös…

Mitähän muuta? Pojat sai toiset rokotuksensa, ja tämä kerta meni jo sangen mallikkaasti. Lenkkikaverin kanssa naureskeltiinkin, että lapsia pitäisi käyttää joku vaikka keittosuolaliuospiikki saamassa ihan vauvasta asti aina kuukauden välein, niin tottuisivat pistämiseen… No, ehkä se on huono idea…

Huomenna on poikien viimeinen koulupäivä, opet ovat luvanneet jonkunsortin pienet läksiäisjuhlat pitää. Täytyy yrittää tänään leipoa vaikka suklaaneliöitä sinne viemisiksi. Mutta nyt aamutouhuihin ja sitten taas pakkaamaan!

Jeps, aallonpohjasta on noustu. Ihan selkeästi edellisen postauksen tylsä mieli johtui enimmäkseen sekä ihan fyysisestä väsymyksestä, että vähän matkakuumeesta, tai siitä, että kun reissu lähenee ja tulee koko ajan realistisemmaksi, pitää alkaa miettiä, että mitä ihmettä sitä nyt on tullut tehtyä. Että onko tässä mitään järkeä, raahata nyt koko perhe pois tutuista ympyröistä jonnekin toiselle puolen maapalloa… Ja miten me oikein pärjätään, ja miten ne lapsetkin selviää kaikista uusista jutuista ja sopeutuu, ja miten se mies saa löydettyä oman paikkansa kotona ja ja ja… Ainoa, mistä en vielä ole älynnyt olla huolissani, on se, miten itse pärjään uudessä työympäristössä. Jotenkin se on kaikkein helpoin kuvitella, millaista se tulee olemaan, ja uskon vakaasti, että ihan hyvin se menee. Mistään muusta sitten ei voi tietääkään, ennen kuin sitten kun sen konkreettisesti elää ja näkee.

Tänään on viimeinen työpäivä tänä vuonna tämän työpäydän äärellä. Tuntuu melko huimalta! Olen putsannut huoneen tyhjäksi seuraavaa käyttäjää varten, tosi autiolta näyttää. Viimeisiä paperihommia ja sähköposteja tässä teen parhaillaan (Kumpaakohan tämä blogin kirjoittaminen on??? Päätin tänään ottaa erivapauden ja ihan työpöydän äärellä postata, kun on vähän spesiaali tilanne…) Pullat olen tiimiläisilleni ostanut, tuolla ne odottaa kahvitaukoa. Pitää vielä jonkunlainen jäähyväismeili kirjoittaa, ja sitten tämä työpäivä on varmaan tässä. Huh!

Reilun viikon sitten olen lomalla, enkä aio työsähköpostiin päin vilkaistakaan, vaan keskitytään pakkaamiseen ja tavaroiden lajitteluun (roskiin / kirpparille / Suomeen säilöön / mukaan). Siinä kyllä aika kivasti hurahtaa. Ja kaikki paperit ja tärkeät jutut täytyy vielä listata ja tarkistaa, että ne on ihan varmasti lähdössä siinä tärkeimmässä laukussa mukaan. Niin, ja vähän on vielä paperisotaa tekemättä, postiin muuttoilmoitus ainakin ja osoitteenmuutoskortit kavereille ja sukulaisille. Eiköhän siinä aika kulu ihan kivasti…

No nyt ollaan oltu jo tämä päivä kotona. Reissu meni näin jälkikäteen mietittynä kaikenkaikkiaan tosi hyvin. Lentomatkat sujuivat jouhevasti, lentokentällä koneen vaihdot olivat huomattavasti sujuvammat kuin edellisellä reissullani, ja nyt olin varannut jo enemmän kuin riittävästi vaihtoaikaakin, viimeksi kun meinasi tulla tosi kiire. Muistutuksena itselle, että Helsingissä riittää tunti vaihtoaikaa, mutta puolitoista on hyvä, siltä varalta, että käy niinkuin meille tullessa, että kone Lontoosta Helsinkiin on tunnin myöhässä. Lontoossa taas puolitoista tuntia ei riitä, mutta kaksi tuntia tuntuisi riittävän kohtalaisesti, tällä kertaa meillä oli kolme tuntia, ja siinä oli reilusti luppoaikaa mennentullen. Niin, ja kaikki laukut kulkivat joka lennolla samoilla koneilla meidän kanssa, ja vieläpä ehjinä. Sitä ei olekaan vähään aikaan tapahtunut meikäläisen reissuilla.

Sitten siellä paikan päällä kaikki asiat järjestyivät kohtalaisen helposti. Minua vähän häiritsi se, että käytiin loppujen lopuksi katsomassa reilusti tuplasti se määrä asuntoja, mitä oli etukäteen sovittu, mutta mies tuntui tykkäävän, ja olisi käynyt vielä vaikka enemmänkin katsomassa. Tämä johtui varmaan siitä, että minä olin noita asuntoja etsiskellyt jo muutaman kuukauden netistä, ja aloin jo olla vähän kyllästynyt tarkistamaan jokaisesta uudesta vaihtoehdosta sen alueen koulut ja työmatkat ja muut tiedot, olin ajatellut, että nyt ei tarvi enää kuin niistä kuudesta sitten valita se, missä on paras hinta-laatusuhde. No, sinänsä hyvä, että katsottiin niitä muitakin, kun nyt sitten kerran saatiin vuokrattua se ainoa vaihtoehto, johon tuli vähän huonekalujakin mukaan, ja joka muutenkin oli tosi kiva. Varmasti viihdytään siinä kämpässä se vuosi. Näytettiin pojille videota niistä huoneista, ja ne jo alkoivat jakamaan kumpi lasten huone on kummankin. Vähän herätti närää se, että toisen lastenhuoneen seinät on maalattu vaaleanpunaisiksi… Tämän hetken päätös niillä olisi yllättäen sellainen, että haluavat samaan huoneeseen toistensa kanssa nukkumaan ja siitä vaaleanpunaisesta tulisikin leikkihuone. Katsotaan sitten paikan päällä miten käy…

Niin, ja se pankkitilin avaus, edelleenkin ihmettelen, kuinka helppoa se olikaan. Samoin katseltiin puhelinliittymien hommaamista, ja se tuntui melko helpolta. Ei kuitenkaan vielä otettu liittymää, kun tässä on reilu kuukausi vielä lähtöön. Ehtiihän sen sitten myöhemminkin.

Niin, aikaeroväsymys tuntuu ainakin tällä hetkellä helpommalta tänne suuntaan. Ei vielä kovasti väsytä, ja aamulla sain nukuttua ihan normaalin pitkään. Itse asiassa vähän normaalia pitempäänkin. Olen kuitenkin varalta ottanut huomisen töistä vapaaksi, joustosaldoa käytän pois, jotta voin tarvittaessa vaikka päikkärit vielä huomenna uinahtaa.

Edellisen postauksen kuusi asuntoa on nyt katsastettu, ja niiden lisäksi monta muuta… Kiinteistövälittäjällä oli niin monta uutta vaihtoehtoa, että päädyttiin loppujen lopuksi kolmen tiukan vuorokauden aikana katsomaan reilusti toistakymmentä kotia. Ja loppujen lopuksi valittiin yksi niistä uusista, musta hevonen, se ensimmäinen jota käytiin katsomassa…

Loppujen lopuksi voittaja valkkautui lähinnä sen takia, että tämä asunto on osittain kalustettu, eli päästään vähän vähemmällä vuokrahuonekalujen etsimisessä. Oli se kyllä muutenkin tosi kiva, ei mitään vikaa ollut. Vuokra oli kova, mutta niin oli kaikissa, täytyy vain perustella sitä sillä, että tämä Washington DC:n alue on kallista seutua, ja varsinkin ne alueet, joissa on ne hyvät koulut. Ne muut asunnot maksoi suurinpiirtein sen saman, mutta ilman huonekaluja, nyt siis saadaan ainakin mm. pari sänkyä, aamiaispöytä ja 4 tuolia, sohva ja iso tv käyttöön "kaupan päälle". Me allekirjoitettiin vuokrasopimus jo tänään ja vuokraemäntä toivottavasti allekirjoittaa sen huomenna. Sitten voidaankin mennä pankkiin kysymään onnistuisiko tilin avaus ja shekkivihkon saanti.

Niin, meidän tuleva kotipaikka löytyy siis todennäköisesti täältä:  5036 Rushlight Path, Columbia, MD 21044, USA ja tässä kuva siitä takapihan puolelta.

Tänään sovittiin kiinteistövälittäjän kanssa, mitä taloja käydään ensi viikolla katsomassa. Kuutta taloa on tarkoitus lähemmin katsastaa, toivottavasti niistä joku on se meidän tuleva koti. Meillähän ehdottomat kriteerit tulevalle kodille oli, että se on hyvällä koulualueella, alle 25 mailin päässä minun työpaikasta ja että siinä on 4 makuuhuonetta, eli pojille omat huoneet ja vieraillekin löytyy nukkumapaikka. Koulualueesta en ole tinkinyt yhtään, se on kuitenkin poikien kannalta niin tärkeä asia. Työmatkasta on vähän joustamista tapahtunut, ja joissain kohteissa myös tuo neljäs makuuhuone voi puuttua ja tilalla olla työhuone tai "recreation room", joita voi myös käyttää vierashuoneina.

No, ensi viikolla sitten selviää, missä tuleva vuosi vietetään. Osoitevaihtoehtoja on ainakin nämä (linkki johtaa k.o. osoitteen GoogleMaps-sivulle):

• 10487 Fair Oaks, Columbia, MD
• 6320 Morning Time Ln, Columbia, MD
• 5289 Corncockle Ct, Columbia, MD
• 4604 Isaac Dr, Ellicott City, MD
• 13510 Paternal Gift Farm, Highland, MD
• 1319 Pleasant Meadow Rd, Crofton, MD
  

Huu, ollaan yritetty löytää kalustettu asunto vuokrattavaksi, mutta ei sellaista vain löydy, siis omakotitaloista. Kerrostaloista löytyisi, mutta ei meistä ole kerrostaloasujiksi. Oltiin jo melkein tyydytty siihen, että otetaan sitten omia kalusteita mukaan ja ostetaan sieltä osa. No, nyt ilmeni kolmas realistinen vaihtoehto. Vuokrataan kalustamaton asunto, ja vuokrataan siihen kalusteet. :-O Kaikki on näköjään mahdollista Ameriikan ihmemaassa! Nyt mietitään, mitä tehtäisiin..

EDIT: Tässä parin päivän mietinnän tuloksena on vahvistunut käsitys, että tosiaankin sitten vuokraamme asunnon ja huonekalut, ei aleta täältä mitään rahtaamaan meren yli. Varastoidaan mieluummin täällä turhia tavaroita, vähemmän ne huonekalut siitä kärsii, ja sitä paitsi on se kaikkein helpointa, loppujen lopuksi! (Edellyttäen että meidän luottokelpoisuus antaa periksi meille mitään huonekaluja vuokrata… )

Niin, siis tuon Kathyn (http://www.pcfmanagement.com/) lisäksi, jonka kirjeenvaihdon alku on luettavissa noissa aiemmissa postauksissa, olen ollut yhteyksissä myös Lee:hen (www.howardcountyrealestate.net) ja  Kellyyn (http://www.cbmove.com/). Ihan sen takia, että Kathy alkoi napisemaan niistä meidän puuttuvista luottotiedoista ja SSN- eli sosial security numbereista. Lee on ihanan optimistinen sen suhteen, että valitut paperit ja todistukset työpaikasta ja vaihtopaikasta ja Suomessa olevasta pankista riittävät meidän luotettavuutta osoittamaan, Kelly ei oikein osaa vielä sanoa, ja just tänään sain Kathylta postia, että ehkä hekin loppujen lopuksi meidät hyväksyvät asiakkaikseen. Näillä näkymin kuitenkin vaakani kallistuu eniten Leen puoleen… Saa nähdä miten loppujen lopuksi käy ja kenen kanssa sopimuksia päästään tekemään. Tärkeintä on, että löydetään kiva paikka, jossa voitaisiin hyvin reilu vuosi viihtyä!

Jee, hienoa! Yksi asia vähemmän mietittävänä!

Lauantaina meillä kävi kylässä perhe, joka oli kiinnostunut vuokraamaan meidän talon siksi aikaa, kun ollaan itse rapakon takana. Tykästyivät, ja sovittiin , että talo on nyt niille varattu. Tosi kivaa!

Perhe on meidän tutun tuttu, eli lähikoulun rehtorin tyttö miehineen ja lapsineen. He alkavat rakentaa omakotitaloa tähän kilometrin päähän sopivasti ensi syksynä, ja heidän oman talon suunnitellaan olevan valmis sitten vuoden päästä syksyllä. Täydellinen ajoitus! Lupasivat vielä maksaa vuokran koko meidän poissaoloajalta, vaikka itse sattuisivatkin muuttamaan uuteen kotiinsa jo ennen sitä. Saadaan näin meidän talolainan lyhennys katettua kivasti.

Olen _erittäin_ tyytyväinen!

Niin joo, käytiin pari viikkoa sitten Kunnarin perheen luona. Emme olleet ennen heitä tavanneet, isoveljeni saattoi meidät yksiin, ja ihan hyvä, että saattoi. Kunnarit ovat tulleet puoli vuotta sitten Amerikasta oltuaan siellä vuoden vaihdossa. He olivat myös Washingtonissa, mutta ei kaupungissa vaan osavaltiossa, eli luoteis-USAssa, Seattlen lähellä.

Saimme heiltä paljon hyvää kokemusperäistä tietoa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, ja mitä hankaluuksia on edessä. Eniten alussa oli hankaluutta raha-asioiden kanssa, kun joka paikkaan vaadittiin isot takuut, kun ulkomaalaisella ei Amerikassa ole vielä luottohistoriaa, ja on siten täysin kolmannen luokan kansalainen, epäluotettava henkilö. Irtonaista rahaa pitää siis olla alussa huomattava määrä, kääk. Sitten oma aikansa menee mm. USAn ajokortin saamisessa, puhelinliittymien hommaamisessa sun muussa ihan normaaliarkipäiväisissä asioissa.

Heidän poikansa oli eka luokalla ja tyttö eskarissa, ja poika ei ollut puhunut koulussa mitään ensimmäisten kuukausien aikana. Mutta puolen vuoden jälkeen oli sitten alkanut puhumaan, ja loppujen lopuksi sen vuoden aikana oli saanut oikein hyvän kielitaidon.

Niin, yleisenä huomiona heillä oli, että amerikkalaiset suhtautuu ihan hyvin ja kärsivällisesti siihen, että ei välttämättä osaa puhua ihan sujuvasti eikä osaa kaikkia käytäntöjä. Ulkomaalaisuudella saa paljon anteeksi, siellä ollaan niin tottuneita siihen, että ihmiset tulevat muualta sinne.

Nyt Suomeen palattuaan ovat huomanneet, että täälläkin menee eka puoli vuotta jonkunlaisen muutosvaiheen kourissa. Vasta nyt reilu puoli vuotta Suomeen paluun jälkeen he kokivat, että alkavat olla taas "normaaleja", ja pystyvät kunnolla suhtautumaan niin hyvin kuin huonoihin puoliinkin niin Amerikan aikaisia tapahtumia muistellessa, kuin Suomen asioissakin. Niin, ja nyt on eka kertaa mieleen juolahtanut ajatus, että ehkä joskus myöhemminkin voisi vaihtoreissulle lähteä, alkuun se oli ehdoton ei-asia. Mutta ehdottomasti suosittelivat vaihtovuotta, vaikka se onkin välillä vaikeaa ja raskasta. Antoi kuitenkin enemmän kuin otti.

Ja tällaisen vastauksen laitoin sitten Kathylle:

Hi Kathy,

Thank you for you kind and quick answer.

I do not know if there should have been an attachement in your mail (as there was the last line about Adobe Reader). Just in case, I wanted to let you know that there were no files attached in the mail I received.

I do realize that I am about half a year early with this, but I thought that I’d better be too early than too late. Me and my husband are actually coming over for a few days sometime in the autumn, probably in the beginning of September, to deal with bank accounts and similar arrangements. It would be an ideal time for us also to view the houses you have found for us by then, and possibly also to make the agreement to rent a spesific house.

In my first contact I stated a couple of "musts" about our home-to-be, they were a good school area and no more than 25 miles to my work. I could now state a few things that would be a plus, but are not "musts" anyway. First of all, we would prefer to rent a furnished house. I realize that there are not so many furnished houses in the market, and we might not find one, but I just wanted to let you know that it would be a lot easier for us to find a home that is totally ready to move in and start living. Secondly, we would like the house to have a garage, hopefully for two cars. Also, we prefer wooden floors to carpet floors, as our younger son has asthma. For the same reason we prefer a house where there haven’t been any pets inside.

I think this is all for now. Let’s keep in contact.

Best regards,

- Kaarina -