Oi sitä onnea, autuutta ja vapauden tunnetta, minkä sai aikaan kuljettajatutkinnon läpäisy, ja mopo- ja traktorikortin saanti tuollaiselle tasan 15-vuosikkaalle. Ei sitä paljon eilenillalla näkynyt, uudet kuviot kutsuivat melkein heti korttikokeen jälkeen.
No, ehti se käväistä pikaisesti kakulla, mutta muu ruokailukin hoitui kavereitten kanssa kylillä. Nauttikoon vapaudestaan nyt hetken, kohta se koulu taas alkaa ja rajat tulee väkisin vastaan.
Aki rakas esikoiseni täyttää huomenna maagiset 15 vuotta, ja pääsee suorittamaan mopo- ja traktorikortin. Toivottavasti kuljettajantutkinto menee reilusti läpi, ja poika pääsee vihdoinkin julkisille teillekin ajelemaan kulkuneuvolla, johon hän itse kauan säästi ja jonka lopulta pari viikkoa sitten kävi ostamassa.
Muistelin tässä yösydännä muiden jo nukkuessa vanhoja, ja kirjoitin Akin synnytyskertomuksen ylös, samalle sivulle, minne pari vuotta sitten kopioin Miskankin vastaavan jutun. Linkkiä klikkaamalla siis pääsee lukemaan, miten yllätysperätilasynnytys OYSissa hoidettiin vuonna 1994.
Nyt just päätin alkaa tänne kirjoittamaan, ihan sama mitä, kunhan edes jotain. Harmittaa hiukan, kun olen ollut niin saamaton tämän blogin kanssa. Tuntuu, ettei täällä Suomessa oloaikana ole mitään jännää kirjoitettavaa, eikä ketään kiinnosta tämä ihan taviselämä. Mutta kun kerran en raski kokonaan tätä lopettaakaan, niin olisi syytä kuitenkin joskus jotain tänne raapustella.
Niin, lakkiaisreissun jälkeinen viikko minulla oli kesälomaa, ja vietin sen viikon sata lasissa laittaen kotona ja puutarhassa paikkoja kuntoon, sekä leipoen ja juhlia muuten organisoiden. Akin rippijuhlat siis olivat sunnuntaina 7.6. ja tapani mukaan stressasin niitä varmaan vähän liikaakin. Pääasia kuitenkin on, että rippilapsi sai konfirmaationsa ja juhlat sujuivat erittäin hyvin. Niistä jäi minulle tositosi hyvä mieli! Kiitos kaikille osallistuneille!
Sitten tämä viikko hurahti nopeasti. Alkuviikosta käytiin ostamassa Akille mopokypärä, ja hieno ostettiinkin! Oli se hakuprosessi vähän pitemmän kaavan mukaan tehty; siinäkin kaupassa, mistä lopulta kypärä löytyi, se löytyi vasta kolmannella käyntikerralla, mutta se sallittakoon; niin tärkeä asia se nuorelle miehelle oli.
Torstaina Miska heräsi aamulla taas kuumeessa! Jo kolmas korkean kuumeen jakso vapusta alkaen. Perjantaina käytiin lääkärillä, kun kuume huiteli koko ajan neljässäkympissä, ja saatiin vaihteeksi angiinadiagnoosi, ja penisilliinikuuri. Kolmas nielutulehdus alle kahden kuukauden sisään! Lääkäri sanoi, että jos vielä kerran tulee, niin sitten laitetaan nielurisanpoistoleikkausjonoon. No, lääkkeet alkoivat nopeasti vaikuttaa, ja tänään taitaa tulle ensimmäinen kuumeeton päivä. Harmi vain, että tämä tauti sattui juuri silloin, kun olisi ollut neljän päivän pesisleirille lähtö. Se sitten jäi väliin, aivan niinkuin se koulun leirikoulukin kolmisen viikkoa sitten saman taudin vuoksi.
Minä vietin eilen ihanan päivän kirjamessuilla. Vähän kyllä harmitti, että sekin sattui juuri Miskan sairastamisen kanssa päällekkäin, mutta hyvin olivat isän kanssa kotona pärjänneet. Ja mikseivät olisi… Niin, olin talkootöissä Nispero-kirjakahvilan osastolla, ja oli mukavaa! Kiireistä kyllä, ja illalla jalat muusina ja selkä koko päivän seisomisesta jäykkänä, mutta kyllä kannatti. Oli hauska kokemus!
Eilen sitten alkoi kesä. Ainakin päätellen siitä, että a. minulla alkoi kesäloman eka pätkä, ja b. oli Miskan koulun kevätjuhla, ja ennenkaikkea c. laulettiin Suvivirsi. Suvivirren lisäksi kevätjuhlissa laulettiin Tuuli hiljaa henkäilee ja Miks leivo lennät Suomehen. Taitaa olla ainakin 25 vuotta, kun viimeksi olen nuo laulut laulanut, olipas mukavaa!
Sään perusteella kesän alkua ei olisi voinut arvata; +9 astetta ja myrskytuuli ei oikein vakuuta. Mutta onneksi lauantaiksi on luvattu lämmintä ilmaa!
Edelliseen postaukseeni päivitystä sen verran, että Miskan leirikoulu meni vähän mönkään. Yhden yön ehti siellä olla, ja sitten nousi korkea kuume. Soittivat sitten tiistai-aamusella minut hakemaan potilaan kotiin. Miska sitten sairasti loppuviikon. Vähän harmitti, kun vaellusreissut sun muut jäi käymättä, mutta onneksi Ranuan eläinpuistossa ehti vierailemaan; siellä oli ollut tosi hauskaa.
Auto on pakattu, ja minä suuntaan parin tunnin kuluttua kohti etelää. Tänään käyn moikkaamassa yhtä ystävää Toijalassa ja muutamaa Tampereella. Huomenaamusta sitten Poriin lakkiaisiin. En olekaan yo-juhlissa käynyt yli kymmeneen vuoteen! Matkaseurana minulla on äänikirja. Lainasin kirjastosta Täällä pohjantähden alla -trilogian. Klassikko, joka jokaisen suomalaisen olisi pitänyt lukea, mutta joka tähän asti oli väistellyt minua. Töihin ajaessani olen siitä ehtinyt jo ensimmäisen osan kuunnella, nyt on toinen osa menossa. Erittäin hyvä kirja, eikä vähiten lukijansa ansiosta! Oikea ammattilainen on ilo korvalle!
Miska lähti tänään leirikouluun. Oli niin tohkeissaan ja jännittynyt eilisestä asti, että ei tainnut paljon viime yönä nukkua. Ihana tämä meidän pikkukoulun leirikoulu! Koko koulu eskaria lukuunottamatta lähti matkaan: 47 oppilasta valvojinaan 8 opettajaa ja apuopettajaa; oikein hyvä aikuinen/lapsi -suhde. Kaksi yötä ovat reissulla; luvassa mm. Ranuan eläinpuisto, Posion Pentik-mäki, vierailu poro- ja huskytilalle, patikointireissu Korouoman komeissa maisemissa, ja majoittuminen Lapiosalmen leirikeskuksessa. Varmasti mukava kokemus!
Muutenkin tuntuu, että eniten kirjoitettavaa olisi Miskan jutuista. Sillä kun oli synttärit, ja on ollut kevään ensimmäinen pesäpallo-ottelu (F-pojat vastaan E-tytöt, se selittää pelaajien kokoerot, mikä kuvassakin hyvin näkyy), ja soitinryhmän kevätesitys, ja kaikenlaista. Meille muille on lähinnä langennut statistin osa viime viikkoina.
Ensi viikolla minä ajelen itsekseni Tampereen mutkan kautta Poriin, ja käyn juhlimassa rakkaan kummityttöni lakkiaisia. Tuntuu ihan kummalliselta, että minulla voi olla jo ylioppilas-ikäinen kummityttö, vaikka itse olen näin nuori! 
Siitä seuraavan viikon, siis kesäkuun eka viikon, olenkin lomalla, ja valmistelen meillä kotona juhlia. Aki kun pääsee ripille sitten 7.6. Iso tapaus sekin! Vaikka jos Akilta kysytään, niin konfirmaatio jää kauas jälkeen tärkeydessä heinäkuisten 15-vuotissynttäreitten rinnalla. Aivan järkyttävä mopokuume! 
Ja vielä säätiedotusta sen verran, että kelit on olleet viimeiset päivät aivan älyttömän hyvät! Puut ja pensaat on alkaneet vähän vihertää. Viimeisetkin lumikasat on meidänkin pihalta sulaneet. Ja trampoliinikin saatiin viikonloppuna pystytettyä. Kesä on jo ihan ovella, jee!!!
Nyt on hetken aikaa tuntunut siltä, että oikeasti ihan pian melkein jo on kesä, tai ainakin kevät. Meidän pihaltakin lumi alkaa olla kohta jo sulanut. Tässä alla tämänpäiväinen tilanne, kuukausi sitten otetun kuvan näkee täällä. Samaan syssyyn voisinkin itse asiassa päivittää tilanteen myös työpaikan lumikasan osalta. Siitähän on helmi- ja huhtikuussa otetut kuvat täällä. Melkoisesti ovat kasat pienentyneet, kohta jo häviävät kokonaan.
Huhtikuu kului rauhaisasti loppuun, ja toukokuun tulohan tarkoitti myös sitä, että Mika alkaa taas olemaan viikotkin Oulun seudulla; Kittilän komennus ainakin tältä erää loppui. Erinomaisen mukava asia meille koko perheelle!
Vappu meni rauhallisissa merkeissä. Ei edes sitä vähäistä juhlintaa suoritettu, mitä oli suunniteltu, kun Miska sairastui elämänsä ensimmäiseen angiinaan. Sepä sitten olikin raju tauti, monta päivää kuume huiteli neljänkympin tietämillä, ja oksennuttikin muutaman kerran; potilas ei voinut syödä mitään eikä jaksanut tehdä mitään, ja olo oli kurja. Äiti sai toimia lähihoitajana ympäri vuorokauden, ja mökkihöperyys meinasi jo iskeä. Onneksi nyt tauti on jo takanapäin, toipumisvaihe menossa.
Akin kuulumisia sen verran, että kovaa pohdintaa aiheuttaa ensi vuoden kouluasiat; Aki kun ei oikein viihdy tuolla Oulun kv-koulussa ja on toivonut vaihtoa Muhoksen yläasteelle. Sitä sitten on puhuttu monen eri tahon kanssa, vertailtu ja vaihdettu kokemuksia ja mietitty plussia ja miinuksia. Saa nähdä, mikä ratkaisu loppujen lopuksi tehdään. Parin viikon sisään se kuitenkin pitäisi tietää.
Akin isomummo kuoli vastikään, ja tänään on hautajaiset Keminmaalla. Aki on mennyt sinne isänsä kanssa; minä hiljaisesti itsekseni muistelen 95-vuotiasta hyvää ihmistä. Huomenna Akilla on sitten judokilpailut Oulussa, kovasti tapahtumia muutaman päivän sisään. Näiden lisäksihän on Miskan 9-vuotissynttärijuhlat myös huomenna, ja sitten vielä äitienpäivä sunnuntaina. Monenlaista hulinaa.
Eilen oli meidän 11-vuotishääpäivä. Oltiin päätetty, ettei sitä sen kummemmin juhlita, kun on sellainen "välivuosi". Mies kyllä toi hyvät juomat kotiin työviikon jälkeen ja minä olin hakenut ruuaksi pizzat Pannusta, yhdestä lempiravintolastamme. Mutta siinä se. Tai niin me luultiin.
Mutta meilläpä asuukin yksi erittäin idearikas ja hoksaavainen nuorimies talossa, ja niinpä sitten saatiinkin yhtäkkiä yllättäen lahjat! Miska oli hommannut viikolla papan itselleen kuskiksi kauppaan, ottanut lompakkonsa mukaan ja käynyt ostamassa meille hääpäivälahjat!!! Kumpikin sai omassa paketissa suklaarasian, suklaalevyn, nimiavaimenperän, kiiltokuva-arkin ja hienon itsetehdyn kortin. Wautsi, mikä ylläri!
Tämä aamu on sitten mennyt rauhaisasti. Mika on tehnyt remppaa makuuhuoneessa, ja minä olen hoitanut pyykkishowta. Sitten otettiin selville myös talon Pokemon-mestari, eli ensin Aki ja Miska pelasivat erän Pokemon-korttipeliä ja minä sitten pelasin voittajaa, eli Miskaa vastaan. Melkein jo luulin voittavani, mutta yllättäen Miska nappasi peliin Machampin ja pesi sillä minut ihan viime metreillä. Hauskaa! Päivä jatkuu ruokailulla; possunfile, valkosipuliperunat ja uunijuurekset on jo kypsymässä. Sitten on Miskan pesisharkkojen vuoro, ja illalla sitten saunaa ja telkkua. Eipä sitten sen kummempaa tällä erää. 
Facebookissa leviää tämmöinen hauska haastattelu, ja pitihän minunkin sitten kysellä Miskalta (8 v.) nämä.
1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle? 
Paa tiskit tiskikoneeseen
2. Mikä saa äidin onnelliseksi?
Hali
3. Mikä saa äidin surulliseksi?
Kutittaminen
4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
Se kutittelee ja hassuttelee
5. Millainen äiti oli lapsena?
Mistä minä tiiän…
6. Kuinka vanha äiti on?
40
7. Kuinka pitkä äiti on?
En oo mitannu
8. Mitä hän mieluiten tekee?
Ruokaa
9. Mitä äiti tekee silloin, kun sinä et ole paikalla?
Laiskottelee
10. Jos äitistäsi tulee kuuluisa, mistä syystä se tapahtuu?
Koska se osaa tehdä niin hyviä kakkuja
11. Missä äitisi on tosi hyvä?
Kakkujen tekemisessä
12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä?
Joogaamisessa
13. Mitä äitisi tekee työkseen?
Tutkii tietokoneita
14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
Kaikki sen omatekemät ruuat
15. Mikä saa sinut ylpeäksi äidistä?
Se pannee joitaki hommia mun tilalta takasi paikoilleen
16. Jos äitisi olisi sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
Ihaa
17. Mitä sinä ja äiti teette yhdessä?
Ruokaa, katotaan DVD:itä ja hassutellaan
18. Miten sinä ja äitisi olette samanlaisia?
Kumpikin on pulskia
19. Miten sinä ja äitisi olette erilaisia?
Mä oon poika ja äiti on nainen
20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
Koska se halailee ja pussailee
21. Minne paikkaan äiti mieluiten menisi?
Rannalle
Melko hyvin; kaikista muista vastauksista voin olla ainakin suurelta osin samaa mieltä, mutta nuo 8 ja 14 ei kyllä ihan noin mee. Ja tuota joogaamista vähän ihmettelen, että mistä ihmeestä se tuli. Sinänsä pitänee paikkansa, että en siinä hyvä ole, kun en ole koskaan sitä koittanutkaan, eli ihan oikea vastaus se on…
Tehkäähän muutkin lapselliset blogisiskot tämä kysely jälkikasvuille, ja laittakaa tulos näkyville (jos kehtaatte… ). Olisi kiva lukea muidenkin lasten mietteitä äideistään!
Niin, ja tämänkertaisessa kuvassa on Miska isänsä synttärikahveja juomassa pari viikkoa sitten. Mukana kuvassa myös mummo, isosetä ja vähän pappaakin.
Joulukuussa on ollut paljon tapahtumia, menoa ja meininkiä. Itse olen ollut tosi väsyksissä, joten nämä menot ja meiningit meinasi jäädä ihan bloggaamatta. Nyt sain kuitenkin viimein aikaiseksi tyhjentää kameran muistikortin, joten laitetaanpa samantien tänne näkyville ainakin muutamasta tapahtumasta kuvia.
Itsenäisyyspäivänä vietettiin meidän rakkaan kaveriporukan perinteisiä pikkujouluja. Tässä lapsukaisia tonttulakkeineen ja tonttulahjoineen. (Huomaa Miskan komea musta silmä, joka nyt parin viikon päästä alkaa pikkuhiljaa häipymään. Katu-uskottavuutta!) Kaikki kuvathan suurenevat klikkaamalla niinkuin aina.
Seuraavat kuvat ovat Akin judokurssin vyökokeesta. Aki ja paras ystävänsä Simo ovat nyt onnellisia keltaisen vyön omistajia. Ensimmäiset harjoituskisatkin on jo kalenteriin ensi keväälle merkitty.
Miskan harrastusryhmälläkin, eli musiikkiopiston soitinryhmällä, oli joulukonsertti. Tässä pari kuvaa siitä tapahtumasta. Miska soitti siellä rumpua ja kannelta laulun ohella.
Ja viimeisenä se tärkein joulunalustapahtuma (heti Kauneimpien Joululaulujen jälkeen), eli meidän kyläkoulun joulujuhla. Sitä vietettiin viime keskiviikkona, ja samalla juhlittiin myös Laitasaaren koulun 120-vuotissyntymäpäiviä. Hienon näytelmän olivat koululaiset keksineet ja mahtavasti sen esittivät. On ilo asua tällä kylällä!
Tänään minulla ja Mikalla alkoi joululoma. Miskalla on vielä huomenna koulua, ja Akilla vielä maanantainakin. Sen jälkeen sitten ollaan koko perhe ihan lomalla, pitkään, loppiaisen yli. Jospas tämän pitkän breikin jälkeen löytyisi taas uutta puhtia työntekoonkin!
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Ja ei se omena kauas puusta putoa. Jne.
Aki männä viikolla tylsän äidin varoituksista huolimatta halusi välttämättä ajaa pyörällä paikasta a paikkaan b. No, liukkaushan siinä iski, ja poika päänsä katuun. Eikä tietenkään kypärää päässä, tai edes pipoa tömähdystä pehmentämässä.
Onneksi ei mitään sen vakavampaa sattunut. Ihoa vähän rikki, aivotärähdysepäily ja puolen vuorokauden seuranta kotona. Poikaa taisi harmittaa eniten se, että sen illan judoharkat jäivät väliin… ja että pyörä sitten lähti talviteloille.
Anteeksi, kun on ollut niin pitkä tauko kirjoittamisessa. Blogi on ollut ajatuksissa kovasti monta kertaa, ja bloggausideoitakin on ollut useita mielessä. Mutta silloin, kun on ollut kirjoitettavaa, ei ole ollut aikaa, ja päin vastoin.
Ilmassa on ollut vähän matalapainetta. Töissä kiirettä ja resurssit tiukoilla. Itseä väsyttää ja päiväunet maistuisi. Pimeääkin on ja talvi tekee tuloaan. Kovasti olen muistellut USAssa vietettyä aikaa. Siellä talvellakin paistoi aurinko päivisin kirkkaasti, ja töitäkin oli kohtuullisemmassa määrin.
Mutta tänään on vietetty isänpäivää. Aki oli oman isänsä luona, meni eilen itsetekemänsä kakun (kuva löytyy kakkublogistani) kanssa sinne. Miskan kanssa sitten tänä aamuna varhain koristeltiin Miskan isälleen tekemä kakku ja kiikutettiin kahvi- ja lahjatarjotin isälle sänkyyn.
Käytiin tietysti myös mummolassa papan luona kahvittelemassa. Erikoismukavaa tällä kertaa oli se, että meidän entinen koira, Pinja, oli meillä yökylässä, ja saatiin sitäkin käyttää mummolassa vanhaa rotukaveriaan Bamia moikkaamassa. Koirulit nähtävästi muistivat toisensa, vaikka eivät muutamaan vuoteen olleet taas nähneetkään. Nuo kaksi koiraa ovat kyllä niin mainioita. Jos joku kaipaa vinkkiä siitä, minkä rotuinen koira kannattaisi ottaa, niin suosittelen ihan ehdottomasti Lancashire Heeler’iä! Ihania ovat! Alla pari melko kehnolla kännykkäkameralla otettua kuvaa mummolasta. Pari koiraa, ja kolmen sukupolven miehet.
Syyskuussa vietettiin yksi lauantaiaamupäivä Miskan koululla. Koululaiset korvasivat yhtä joulun aikaan vapaaksi otettavaa päivää ulkoilulauantain merkeissä, ja perheet olivat tervetulleita mukaan. Me tietty mentiin koko joukolla, niinkuin yleensä aina. Joka vuosi tuolla koululla on ainakin hiihtoloman aikoihin yksi lauantai hiihtopäivä. Tämä ulkoilulauantai oli ensimmäistä, mutta toivottavasti ei viimeistä, kertaa nyt syksyllä.
Ohjelmassa oli monenmoista aktiviteettia kaikenikäisille. Oli saappaan heittoa, krokettia, Twisteriä, majanrakennusta, paperilennokin lennättämistä, pussihyppelyä… Tosi hyvin suunniteltu ja järjestetty päivä!
Vähän jäi ihmetyttämään joidenkin vanhempien käsitys koko perheen ulkoilupäivästä. Me tosiaan ollaan yleensä oltu ihan koko perheellä osallistumassa, jos vain se on ollut mahdollista. Ja suurimmalla osalla lapsia on yleensä ainakin jompikumpi vanhemmista paikalla. Mutta siellä kyllä oli myös lapsia, joiden perheestä ei ollut ketään. Eräskin pienenpieni eskarilaistyttö oli ihan itsekseen, ja pussihyppelyssä sitten meidän Mika pääsikin hänen parikseen, kun ei oma vanhempi paikalla ollut. Ehkä tähän oli joku tosi hyvä syy, muitta kun en sitä syytä tiedä, niin jäi mietityttämään ajatus siitä, että eikö olisi tällekin tytölle ollut tosi mukava kokemus touhuta kivoja juttuja oman vanhempansa kanssa…
Lopuksi sitten oli kouluruokailu, eli paistettiin joenrannassa nuotiolla makkaraa, ja jälkkäriksi oli vohvelia hillolla. Namskis.
Ja ihan lopuksi perinteiseen tapaan arpajaiset, joiden tuotolla rahoitetaan koko koulun yhteistä leirikoulua ensi keväänä.
Voi että, minä sitten tykkään tästä meidän pienestä kyläkoulusta! Joka tietysti on lakkautusuhan alla, kun eihän herrat isoherrat kuntapäättäjät tajua tällaisesta yhteisöllisyydestä mitään. 
Tällä perällä alkoi maanantaina taas koulu. Miska meni tokaluokalle näin iloisen näköisenä, oli poika jo kovasti odottanutkin koulunalkua. Aki ei kahdeksannen luokan alkua ollut ihan niin kovasti odottanut, mutta se kai kuuluu ikään… Ihan hyvillä fiiliksillä ovat kuitenkin kumpikin näin parin päivän pakerruksen jälkeen.
Synttärilahjaksi saadut kukat kukkii näin kauniisti, ja vielä varmasti melko pitkän aikaa, sen verran virkeiltä tapauksilta näyttivät kumpikin. Upeita!
Minulla on viimeinen lomaviikko menossa, mieluusti olisin vielä vaikka muutaman viikon lisää nyt kun vauhtiin on päästy… Minulla onkin kirjoittamatta, mitä tässä loppuloman aikana on tehty. Turussa olin poikien kanssa (Mikallahan ei mitään lomaa tänä kesänä vielä ole), tavattiin sukulaisia ja ystäviä, kierrettiin nähtävyyksiä (linna, kirkko, käsityöläismuseo…) ja sen sellaista. Miska vietti paljon aikaa mummon kanssa Seikkailupuistossa. Mynämäellä pojat pääsi touhuamaan serkkujensa kanssa monta päivää, ja minäkin sain heitettyä talviturkin mereen. Paluumatkalla sitten ajettiin Tampereen kautta, Särkänniemellä oltiin ihan koko päivä, ja pitempäänkin olisi touhua riittänyt; olipa hyvä paikka!
Lomalla on oikeasti ihanaa! Ja kelitkin on hellineet, ihan niinkuin tilasinkin. Mitä siitä jos joka päivä sataa vettä, kunhan joka päivä sitten paistaa myös aurinko ja on lämmintä!
Tähän saakka tuosta alemmassa postauksessa esitellystä listasta on ruksattu yli jo mökillä käynti, Akin synttärit ja Mooseksen perintö -näytelmä. Niiden lisäksi mm. ollaan käyty poikien kanssa hiekkamontulla uimassa, Oulussa Potnapekka-ajelulla ja Ainolanpuistossa kävelyllä, syöty mansikoita ja jäätelöä, saatu hoitaa meidän entistä Pinja-koiraa reilu vuorokausi, pelattu pelejä ja oltu vaan. Mikallahan ei tänä kesänä ole lomaa ollenkaan, eli poikien kanssa kolmestaan öllötellään kesälaitumilla.
Itsekseni olen sitten makoillut riippumatossa, hoitanut kasvihuonetta, ommellut korjaamista, paikkaamista ja lyhentämistä odottaneen vaatekasan kuntoon, järjestänyt kirjahyllyn (26,4 hyllymetriä) aihe- ja aakkosjärjestykseen (oli ennenkin, mutta USAsta tuodut kirjat oli laittamatta, joten kaikki meni suht uusiksi), varannut kirpputoripaikan viikoksi ja hinnoitellut sinne meneviä tavaroita ja vienyt ne sinne sekä käynyt pariin otteeseen siellä järjestämässä paikkaa, lukenut kirjoja, nukkunut pitkään (eli kahdeksaan melkein joka aamu) ja muutenkin touhunnut kaikkea semmoista mitä ei muuten koskaan oikein ehdi.
Tietysti myös normaalit arkikuviot on pitänyt hoitaa, pyykinpesut, ruuanlaitot, tiskit jne. mutta niiden lisäksi olen saanut nauttia ystävienkin seurasta jo neljänä päivänä. Yhden yön molemmat pojat olivat yllättäen yökylässä Oulussa, joten saatiin Mikan kanssa ihan kahdenkeskinen vuorokausikin. Työasioita en ole joutanut miettimään juuri ollenkaan; tai no, tunnustan että kolme kertaa olen työsähköpostiin kurkannut ja lukenut onko mitään kiireellistä hoidettavaa, mutta vain yhden meilin olen sieltä itse lähettänyt eteenpäin, eli muut asiat saavat rauhassa odottaa loman loppumista.
Kaiken kaikkiaan suht täydellinen lomaviikko siis. Erityisen hyvältä tuntuu tieto siitä, että näitä on vielä monta edessäpäin! Sitten pakollinen kuvakavalkadi kuluneesta viikosta.
Ps. Olen melkeinpä sitä mieltä, että jokaisella 14-vuotiaalla pojalla pitäisi olla 8-vuotias pikkuveli, jonka kanssa saa ihan rauhassa touhuta kaikkia kivoja lastenjuttuja. Ettei ole niin kiire kasvaa aikuiseksi. Isänsä totesikin naulan kantaan Akin leikkejä katsoessaan, että siitä hyvä tulee, mikä hitaasti kypsyy.
Kuopukseni on jo kahdeksanvuotias, ja esikoiseni on kasvanut jo minua pitemmäksi. Hui kamalaa, mihin ajalla on hoppu!
Miskan synttäreitä juhlittiin pitkään ja hartaasti, monessa eri erässä kävi vieraita lauantaipäivästä sunnuntai-iltaan. Yhdet mieluisat yövieraatkin saatiin majoittaa. Mukavaa oli!
Tässä meidän perheen miehet tutkii aamuvarhaisella Miskan ensimmäistä synttärilahjaa, eli uutta kännykkää. Joku fiksu ihminen (kröhöm… lue: allekirjoittanut) kun pesi Miskan vanhan kännykän pyykkikoneessa kirjopesuohjelmalla tässä päivänä eräänä, niin tulipa yllättävä tarve hommata pojalle uusi yhteydenpitokapula…
Kaverisynttäreihin kai tuo sankari olisi kutsunut koko koulun, mutta joku tylsä ihminen (edelleen, lue: allekirjoittanut) rajoitti kutsuttavien määrän kymmeneen. Juhlissa yksi valtavasti hauskuutta aiheuttanut ohjelmanumero oli tuo kuvassakin näkyvä kynttilöiden puhaltaminen. Meillä kun oli sellaiset "sammumattomat" kynttilät kakussa, eli niitä sai aika kauan puhaltaa, ennen kuin ne loppujen lopuksi sammuivat. Hilpeää, kun aina vaan melkein sammunut kynttilä syttyikin uudestaan…
Erityisesti huomatkaa meidän pienen patriootin kakkuvalinta. Ehdottelin kaiken maailman Pokemon-, Code Lyoko - tai Wings-kakkuja (suosittuja lastenohjelmia, toim.huom.), mutta ei. Suomen lippu se olla pitää! Kaikkea se vuosi ulkomailla saakin pienessä mielessä aikaiseksi! Ei paha!
.
Pääsiäisen aika on sujunut oikein mukavasti. Pitkäperjantaina meille tuli entiset USA-kaverit (nykyiset Itä-Suomi-kaverit) Eija, Olli, Emma ja Elis kylään. Päivä meni siinä syödessä, rupatellessa ja vähän ulkoillessa. Lauantaina käytiin Oulussa turisteilemassa, kohteina Tietomaa, Rotuaari ja tori.
Tietomaassa olisi totuttuun tapaan mennyt tuntitolkulla aikaa, me oltiin reilu 3 tuntia ja monta mielenkiintoisen näköistä vekotinta jäi kokeilematta. Sieltä löytyi mm. tämmöinen kivannäköinen kukka, ja pelottava fakiirinmatto.
Sunnuntaina oli ihan lepopäivä, vieraat starttasivat Suhmuraa kohti jo aamupäivästä. Pojat kävivät päivän mittaan kavereilla ja me aikuisetkin vähän ulkoilemassa. Ilta sujui kaikkien osalta mieluisasti, kun Miska jäi kaverinsa luo yökylään, ja Aki soitti USA-kaverilleen Davidille, ja sopivat mesetreffit. Pelasivat sitten kauan aikaa nettipelejä, tammea yms. Ihmeellistä tämä nykyteknologia.
Tänään sitten ei ole sen kummempia suunnitelmia. Ehkä vähän kyläillään, ja todennäköisesti yksi kaveri käväisee meillä kylässä. Mutta rauhallisesti otetaan ja nautitaan kotona olosta. Minä olenkin sitten koko viikon hyvin ansaitulla talvilomalla. Mika aloittaa huomenna uudet työt, Destia vaihtui Jaaraan, lähinnä työmaan sijainnin takia. On mukavampi olla Oulun seudulla töissä, että saa käydä muulloinkin kuin viikonloppuisin kotona. Sellaista meidän rauhaan kuuluu, tasaista mukavaa elämää siis.
Yksi asia, mikä eroaa Suomen ja Amerikan maiden kesken taitaa olla eri taudinaiheuttajat. Meillä pojat reagoivat hyvin eri tavoin USAssa oloon, siis terveydellisesti, ja nyt sitten Suomessa taas tilanne on kääntynyt samaksi kuin ennen USAan lähtöä.
Miskalla todettiin muutama vuosi sitten astma ja eläinallergia, joka vaati päivittäistä lääkitystä. Lääkäri sanoi, että lääkeannostusta kannattaa välillä yrittää vähentää, jotta nähdään, mikä on pienin annos, millä pärjätään. USAssa saatiinkin jättää lääkkeet pikkuhiljaa kokonaan pois, ainoastaan allergialääkkeet annettiin ennaltaehkäisevästi, jos oltiin johonkin eläinpaikkaan menossa (eikä silloinkaan aina muistettu). USAssa olon aikana Miskalle ei tullut yhtään hengenahdistus- tai allergiakohtausta, eikä yhtään korvatulehdusta (joka on ollut Miskan riesana ihan pikkuvauvasta lähtien, korvat on putkitetu neljään kertaan jo).
Aki on aina ollut perusterve, ei mitään häikkää missään. USAssa kuitenkin Akilla alkoi muutaman kuukauden olon jälkeen jatkuva ympärivuorokautinen kuiva yskä. Kokeiltiin ensin yskänlääkkeitä ja sitten allergialääkkeitä, mutta apua ei niistä ollut. Suomessa kesälomalla ollessamme käytiin lääkärissä, jossa tutkittiin viimeisen päälle, mutta syytä ei löytynyt. Aloitettiin kolmen kuuakuden kokeilu astmalääkkeillä, jotka auttoivat heti. Kun kokeiluaika loppui, ja sitä myöten astmapiippu tyhjeni, yskä alkoi uudelleen. Siinä vaiheessa oli kuitenkin enää pari kuukautta USA-oloa jäljellä, joten päätettiin, että katsotaan sitten Suomessa tilanne uudelleen.
Tänne Suomeen muuton jälkeen Akilla ei sitä yskää sitten ole ollut ollenkaan, eli nähtävästi oli joku ihan Amerikka-sidonnainen ärsyke, joka sen aiheutti. Miskakaan ei onneksi ole tähän asti tarvinnut juurikaan astmalääkkeitä, ja allergialääkkeitäkän ei paljon. Mutta tänään Miska oli lääkärillä, joka totesi molemmat korvat tulehtuneeksi ja silmäkin oli vähän tulehtunut. 
Nyt sitten jännätään, täytyykö vielä kertaalleen korvat putkittaa vai paranisiko ilman. Tähän asti vain se tulehduskierre ei ole oikein koskaan katkennut ennen kuin on putket laitettu…
Jos tästä haluaisi jotain äkkinäisiä johtopäätöksiä vetää, näyttäisi siltä, että Miskan pitäisi elää USAssa ja Akin täällä Suomessa, jos haluavat pysyä terveenä. No, ehkä on olemassa muitakin muuttuvia tekijöitä, jotka näihin asioihin vaikuttavat, mutta tuli vain mieleen…
Ja lopuksi kuva, jonka myötä toivotan teille Oikein Hauskaa Pääsiäistä! Trullin saalis viime sunnuntaina oli huima, siitä huolimatta, että virpomiskierroksen aikana oli vähän kuumeessa.
Miska oli antanut eilen papalle lopputilin! Oli sanonut, että ei tarvitse enää seuraa ennen ja jälkeen koulun!
Tähän asti meidän Suomeen muuton jälkeen Miska ei ehdottomasti ole suostunut jäämään yksin kotiin, pieneksikään hetkeksi. Meillä täällä peräkylällähän ei mitään aamu- tai iltapäiväkerhoja ole olemassa, joten vaihtoehdot on monella perheellä vähissä. Onneksi Miskalla on tuo pappa, joka sitten on aamuisin ennen puolta kahdeksaa tullut meille tunniksi, että minä olen päässyt töihin. Sitten taas iltapäivällä on tullut kahdeltatoista tai yhdeltä, päivästä riippuen, hakemaan Miskan koulusta ja ollut seurana puoli viiteen, jolloin minä olen taas kotona. On siinä eläkeläinen saanut suhata toistakymmenen kilometrin matkaa useasti eestaas.
Nyt sitten oli tosiaan Miskalla rohkeus kasvanut uusiin ulottuvuuksiin. Halu on ollut ennenkin, mutta pelko on voittanut, mutta nyt on joku kynnys mielen syövereissä ohitettu ja tämä päivä meni todella mallikelpoisesti ihan itsekseen.
Tästä tietysti päästäisiin filosofisiin pohdintoihin siitä, onko tuon ikäisille lapsille oikeasti hyväksi olla monta tuntia päivässä yksin, ja mitä kaikkea pahaa sinä aikana voi sattua. Mutta en taida jaksaa alkaa niihin pureutumaan nyt. Yhteiskunta vain on tässä maassa rakennettu tällä lailla, ei siihen paljon auta vastaan taistella. Mutta pienen miehen suuri ilo siitä, että pärjää ja ei pelkää, on ollut todella näkyvä!
Kuvassa näyte meidän pihasta tällä hetkellä. Akin lumilinna on edelleen komeasti pystyssä.
Miska sai eilen ystävältämme Hannalta Risto Räppääjän kaverikirjan muuten-vaan-lahjaksi, kun Hanna tuli illalla käyttämään minua kävelyllä. Siinäpäs vasta mieluisa kirja! RR (siis Risto Räppääjä, en vaan jaksa kirjoittaa moneen kertaan) on nyt Miskalla ollut kovasti suosiossa sen jälkeen, kun käytiin Oulun kaupunginteatterissa k.o. esitys katsomassa. Miska on lukenut ensimmäisen RR-kirjan jo, ja kuunnellut RR-musiikki-CD:n niin moneen kertaan, että osaa kaikki kappaleet ulkoa, ja tietysti on nyt piakkoin menossa katsomaan RR-elokuvan.
Minä pidän tänään ja huomenna pari talvilomapäivää, joten minulla ja Miskalla oli Miskan koulun jälkeen aikaa touhuilla kahdestaan, Aki kun on Oulussa ja Mika Sotkamossa tämän(kin) viikon.
Miska keksi loistoidean läksyt tehtyään. Meidän pitäisi tehdä niitten RR-kaverikirjan reseptien mukaan ruoka ja jälkkäri. Niinpä sitten kokattiin yhdessä Riston Tonnikalapläjäys, nam se olikin hyvää! Ja oli helppo tehdä, Miska käytännössä ihan yksin sen teki, minä vain vähän valvoin päältä.
Ja jälkiruuaksi tietysti Nellin Nonparellimuffinssit. Kylläpäs olikin hauskaa ja yksinkertaista leipoa pitkästä aikaa muffinsseja, en edes muista, milloin viimeksi olisin niitä tehnyt. Herkullisia tuli niistäkin.
Kaiken kruunasi tietysti se, että naapurin Mari tuli meille kylään ja Miska sai tarjota leivonnaisia parhaalle ystävälleen, joka tietysti myös täytti sivun kaverikirjaan. Tässä siis meidän kulman Risto ja Nelli, eli siis Miska ja Mari, muffinssien kimpussa. Herkuttelun jälkeen leikkivät hetken täällä sisällä, ja nyt lähtivät tuonne koulun mäkeen pulkkien ja liukurien kanssa laskemaan, jättäen minut itsekseni vaikka bloggaamaan. Onpas ollut tosi mukava päivä!
Miska, Aki ja Akin mummo olivat jossain vaiheessa skypetellessään keksineet, että poikien pitää mennä käymään mummolassa ihan kahdestaan. Miska kun ei ollut koskaan Akin mummolassa käynyt. Nyt sitten tuli suunnitelman toteutuksen aika.
Lauantaina pojat siis hyppäsivät reppuineen Oulun juna-asemalla junaan, ja ihan kahdestaan matkustivat Kemiin, jossa mummo oli odottamassa. Kemissä olivat käyneet lumilinnassa ja Keminmaalla Kallin mäessä ja peikkometsässä. Mukavaa oli ollut, varsinkin Miskalla. Akia vähän painoi vastuu pikkuveljestä ja se heijastui pienenä kireytenä välillä, Miska kun osaa välillä olla tottelematta auktoriteettejä…
Meillä täällä kotosallakin oli ihan mukavaa, taisi olla ensimmäinen täysi vuorokausi reilusti yli vuoteen, että saatiin olla Mikan kanssa ihan kahdestaan. Saatiin ihan rauhassa kämppää laitettua kuntoon, ehkä tästä pikkuhiljaa hyvä tulee.
Tänään sitten oltiin juna-asemalla vastassa poikia, hyvin oli matka mennyt. Toki oltiin useampaan kertaan väliaikatietoja saatu reissulaisilta kännykän kautta sekä eilen että tänään. Siinä junaa odotellessani mietiskelin, että tässä on taas yksi syy, miksi Suomessa kuitenkin loppupeleissä on mukavampi asua kuin muualla. Ikikuuna päivänä en olisi USAssa uskaltanut poikia laittaa keskenään mihinkään liikennevälineeseen, lyhyempääkään matkaa menemään, saatikka sadan kilometrin päähän. Kyllä täällä vain on edelleen niin paljon turvallisemman tuntuista kuin tuolla suuressa maailmassa!
No nyt vihdoin sitä autoasiaa. Silloin joulukuussahan jo saatiin autoihin tullista väliaikaiset rekisteritarrat, joilla saa ajaa olikohan se kolmen kuukauden ajan. Nyt ollaan askel lähempänä lopullisia rekkareita, kun kumpikin auto on saatu katsastettua.
Ensin niiden kanssa piti käydä katsastuskonttorilla, jossa autot tutkittiin, ja katsastusmies merkkasi hylkäyspäätökseen, mitä kaikkea autosta pitää muuttaa, että se menisi läpi. Näiden lappujen kanssa sitten sovittiin aika autohuoltoon, joka teki tarvittavat muutostyöt. Sitten muokatun auton kanssa taas katsastuskonttorille, ja leima katsastuskorttiin. Tämän jälkeen prosessi etenee (suurinpiirtein) niin, että katsastuskonttorilta menee paperit jonnekin instanssiin (tulliin? AKEen? en muista), josta meille tulee joku lappu, jonka kanssa meidän pitää mennä taas katsastuskonttorille, jossa voivat anoa rekisterikilpiä, ja sitten saadaan autot lopulta virallisesti suomalaisiksi. Anteeksi epämääräinen selostus, mutta kun en oikeastaan ole niin kovin kiinnostunut tästä prosessista enkä kiinnitä huomiota muuta kuin siihen, missä pitää moneltako olla. Mutta niistä muutostöistä, ne ehkä saattavat jotakuta kiinnostaa. Ensin Yaris, sitten RAV4.
Yarikseen piti laittaa takasumuvalo, hoitaa lähivalojen korkeussäätö kuntoon (eli meidän tapauksessa laittaa kokonaan uudet umpiot) ja kytkeä pois ajovaloautomatiikka, joka sytyttää vain etuvalot automaattisesti. Olisi siis pitänyt syttyä molemmat, ja kun se ei ollut mahdollista, niin sitten automatiikka otettiin pois päältä, jolloin pitää aina itse muistaa manuaalisesti kytkeä valot päälle. Näiden pakollisten juttujen lisäksi haluttiin laittaa autoon moottorilämmitin ja sisätilanlämmittimen pistoke.
Näihin hommiin Juhan Auto Oy:ssä meni 9,5 tuntia töitä (yht. 660,25 euroa) ja erinäinen määrä varaosia (yht. 693,50 euroa) eli kokonaissumma muutostöihin oli 1353,75 euroa.
RAV4:ään piti myös laittaa takasumuvalo ja kytkeä pois se ajovaloautomatiikka. Lisäksi siihen piti laittaa sivuvilkut ja vaihtaa keltaiset etuparkit kirkkaisiin. Näiden pakollisten lisäksi haluttiin tähänkin autoon laittaa moottorilämmitin ja sisätilanlämmittimen pistoke, sekä vetokoukku.
Tähän autoon samassa firmassa meni 16 tuntia töitä (yht. 1320,50 euroa [Ööö, osaako joku sanoa, miksi vetokoukun asennustyö on 278 euroa tunnilta, kun muut työt ovat 69,50 euroa tunnilta??? Onkohan siinä joku urakkahinta määritelty?]) ja erinäinen määrä varaosia (yht. 659,26 euroa) jolloin muutostöiden kokonaissummaksi muodostui 1986,35 euroa.
Näiden summien lisäksihän on pitänyt joitain kymppejä katsatuskonttorikäynneistä maksaa, ja sitten niistä rekisterikilvistä pitää vähän maksaa, mutta sitten se kai alkaa olla siinä. Rahallisesti näin jälkikäteen ajateltuna ja nämä muutto- ja muutoskustannukset ostohinnan päälle laskettuna RAV4 kannatti tuoda Suomeen, Yarista ei olisi kannattanut, mutta kun se kuitenkin minulle omaan käyttöön tuli, eikä miksikään sijoituskohteeksi, niin ei se rahallinen arvo siinä niin merkkaa. Minä tykkään tosi paljon sillä ajella, se on niin näppärä ja kivannäköinen auto!
Lopuksi täysin asiaanliittymätön kuva, mutta tällaisen linnan ja vartijan Aki rakensi viikonloppuna. Minusta ne on hienot! Onneksi nyt tuli pakkaset, eli on oletettavaa, että nuo lumiteokset jonkun aikaa tuolla pihalla ehjinä pysyvätkin!
Olisi tarkoitus kirjoittaa pitemmästikin jossain vaiheessa. Ensinnäkin autoasioista, kun ne nyt on mukautettu Suomen lain mukaisiksi, ja osittain katsastettu ja verotuspäätöskin on toisesta tullut. Mutta jätän sen asian kuitenkin vielä hautumaan. Toiseksi mielenpäällä on yleinen Suomeen sopeutuminen, mutta sekin on niin laaja asia, että saa jäädä vielä odottamaan oikeaa aikaansa.
Kerronpa näiden sijaan, että tänään meidän Miskalla oli ensimmäinen rumputunti! Miska on ihan pienestä asti toivonut oppivansa soittamaan rumpuja, ihan niinkuin Aki toivoi aina oppivansa soittamaan kitaraa. Aki kulkee nyt neljättä vuotta soitonopettajalla, joka hänelle opettaa sekä pianon- että kitaransoittoa, ja Miska nyt sitten tosiaan aloitti soittotunnit. Toivottavasti innostus jatkuu edelleen!
Minä taas soitan lähinnä suutani, ja sitä pääsen taas harrastamaan erinomaiseen seuraan, kun menen viikonloppuna Tampereelle pikkujouluihin (Joo, tiedetään, että ollaan vähän myöhässä, mutta kun ei aiemmin ehtinyt! ). Enää kaksi yötä, maltan tuskin odottaa!
Mikalla siis!
Mikahan joutui silloin ennen meidän Amerikkaan lähtöä irtisanomaan itsensä. YIT asennoitui nihkeästi tuollaiseen välivuoteen, eikä antanut vuorotteluvapaata eikä virkavapaata. Siis Mikan ei auttanut muu kuin sanoa itsensä irti, että päästiin matkaan.
Nyt on koko vuosi vähän jännätty sitä, miten käy. Onhan se vähän hermoja kutkuttavaa, kun toinen ei yhtään tiedä, mihin menee töihin, vai meneekö ollenkaan, sitten kotiin palatessa.
No, pelot osoittautuivat turhiksi. Kovasti on ollut kysyntää. Mika alkoi ilmoittelemaan itsestään mahdollisiin työpaikkoihin syksyllä, ja kertoi, että olisi sitten loppuvuodesta työtä vailla. Joulukuussa kävi sitten neljään paikkaan työhaastattelussa, ja sai sitten itse valita, minne menee. Ikinä ennen ei ole ollut tuollaista mahdollisuutta! Mika sai myös itse päättää, milloin aloittaa työt, olisivat ottaneet vaikka silloin joulukuussa samantien hommiin, mutta ajateltiin parhaaksi, että hän on vielä kotona tämän pahimman järjestelyvaiheen yli. Nyt sitten, kun kaikki tavarat on kotona, ja molemmilla on auto, millä liikkua, on hyvä aika aloittaa uudet työt Destialla.
Ja olihan se kiva, että Miskakin sai rauhassa totutella täällä koulunkäyntiin niin, että isä oli kotona. Miska jo odottaa kovasti, että pääsisi olemaan yksin kotona, ja käyttämään omaa uutta (vanhaa) kännykkää, ja omaa kotiavainta. Täällä meidän pikkukylällähän ei mitään iltapäiväkerhoja ole. Miskan harmiksi vain pappa on aikonut tulla ainakin nyt alkuun varmistelemaan, että kouluun lähtö ja sieltä tulo sujuu hyvin. Mikä on meistä vanhemmista erinomaisen mukavaa, kyllä Miska sitten ehtii ihan tarpeeksi varmasti yksin kotona olemaan myöhemmin.
(Kuvassa Miska vierailulla minun työpaikalla viime torstai-iltapäivänä.)
Hauskaa viikonloppua kaikille! Työviikko oli jotenkin kamalan raskas ja kiirus, joten oli ihanaa, että viikonloppu lopulta tuli! Tänään on kaikki nukuttu pitkään, Miskakin (joka meillä aina [minun lisäksi] herää tosi aikaisin) heräsi vasta kahdeksan pintaan! Oli ihanaa lökötellä sängyssä ja kuunnella, että talossa oli ihan hiljaista, eikä minunkaan siis tarvitsisi vielä nousta.
Pojat lähti heti aamupalat syötyään koulun kentälle luistelemaan.
Mika pääsi lumitöihin, lumi on tosi ikävän märkää ja raskasta nyt.
Ja minä jäin sisähommiin, pyykkien lajittelu ensin, ja pyykkikone pyörimään.
SItten mietin, pitäisikö helpottaa Akin päivää, ja tyhjentää tiskikone (se on meillä periaatteessa aina Akin oma homma), vai menisikö kurkkimaan "laatikkohuoneeseen". Tuo meidän yksi huone on nyt täynnä noita purkua odottavia laatikoita. Se pitäisi pikkuhiljaa saada tyhjemmäksi… Päätös oli liian vaikea, joten tulin bloggaamaan sen sijaan…
Tämmöistä tavallista arkea meillä nyt. Iltapäivällä pitää suunnata Ouluun. Akin luistimet ovat niin pienet, että ei paksu sukka mahdu jalkaan, joten täytyy käydä ostamassa uudet. Järkkyä, 41 kokoiset luistimet melkein pienet!!! Minun pikkuvauvalla!!! Miskalla onneksi oli enon pikkuveljien vanhoja luistimia odottamassa, niin ei tarvinnut heti luistinkauppaan lähteä, ei sillekään enää vanhat omat luistimet mahtuneet. Klo 16.00 mennään sitten teatteriin; joulupukki toi meille perhelipun Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi -esitykseen, joten kulttuuri-ilta on tiedossa! Kivaa!
Miska odottaa kovasti, että ystäväperheemme, eli ennenkaikkea 8-vuotias Miikka ja veljensä, 5-vuotias Tuukka, tulevat meille huomenna yökylään, uutta vuotta vastaan ottamaan. Harmillista vain, että me vanhemmat tänään muistutimme ehdottomasti, että myös Tuukan kanssa täytyy leikkiä; isommat pojat kun mieluusti jättäisivät pienimmän leikkien ulkopuolelle.
Vielä nukkumaanmenon aikaan Miskalla pyöri tämä asia mielenpäällä. "Mutta äiti! Minä olen jo melkein teini-ikäinen, ei kai minun oikeasti ole pakko sen Tuukan kanssa leikkiä enää, se on niin pieni!?!" Melkein tuppasi äitiä hymyilyttämään nämä 7-vuotiaan aatokset.
Taidan tällä kertaa keskittyä kuvina esitettäviin tunnelmiin meidän lähikoulun joulujuhlasta. SIellä oli ihanaa, niinkuin aina. Kuvat kannattaa klikata isommiksi…
Pitääpä päivittää poikien koulujutskia, en ole tainnut niitä niin paljon selittääkään vielä Suomeen paluun jälkeen.
Miska palasi vanhaan kouluunsa, siis siihen, missä eskarin aloitti reilu vuosi sitten. Luokkakaverit olivat pysyneet lähes ennallaan, vain yksi poika oli vaihtanut koulua ja kaksi uutta lasta oli tullut lisää. Nyt Miskan ekaluokalla on 9 oppilasta. Tosin kuten pienissä kyläkouluissa on tapana, meilläkin on yhdysluokat käytössä. Miska on siis yhdistetyssä ykkös-kakkos-luokassa, jossa näiden ekaluokkalaisten lisäksi on 7 kakkosluokkalaista; yhteensä siis 16 oppilasta yhdellä opettajalla. Lisäksi luokassa on toinen aikuinen, yhden ekaluokkalaisen henkilökohtainen avustaja, joka on tuttu jo eskarista; sama avustaja oli samalla tytöllä jo silloin reilu vuosi sitten.
Miskalla on koulu alkanut hyvin. Läksyjä tuntuu tulevan ekstravähän verrattuna Amerikan aikaan, ja muutenkin melko helpolta koulunkäynti tuntuu. Opettaja, juuri 60 vuotta täyttänyt konkari, on tosi kiva. Miska nauttii koulunkäynnistä, ja erityisesti kavereista. Kyläkoulun ihana joulujuhla perinteisine tonttuleikkeineen ja lauluineen on huomenillalla, meidän perhe odottaa sitä kovasti!
Aki meni sitten seiskaluokalle sinne Oulun kansainväliseen kouluun. Jännitti sitä kovasti, mutta näin puolentoista viikon kokemusten jälkeen tunnelma on ihan positiivinen. Heilläkin on pieni luokka, 16 oppilasta. Luokkakaverit tuntuu olevan ihan mukavia, heidän kanssaan voi välitunneilla pelailla. Koulun alku on sujunut rauhallisesti siksi. Tämä viikko on lyhennetyillä päivillä joululoman alkamisen takia, ja viime viikko oli koeviikko, ja kun Aki ei ollut ollut syksyä siellä, niin ei voinut kokeisiinkaan osallistua. Teki siis tunneilla omia hommiaan sen aikaa kun muita tentattiin. Toki jotain normitunteja (siis ilman kokeita) oli myös; niistä erityisesti biologia ja kotitalous tuntuivat kivoilta.
Työtä on aiheuttanut lähinnä vain ruotsi. Muut luokkakaverit kun tietysti olivat aloittaneet ruotsin opiskelun jo syksyllä, ja Akin pitää heidät kuroa kiinni ihan alkeista aloittaen. Ruotsin tuntien ajan Aki onkin saanut yksilöopetusta eri luokassa kuin muut, lisäksi tällä viikolla on ylimääräinen ruotsin tukiopetustunti joka päivä. Tosi nopeasti Aki kyllä on siitä kielestä päässyt jyvälle, ja vaikka välillä vähän nurisee sanojen opettelua ja läksyjen määrää, niin tuntuu kuitenkin nauttivan haasteesta. Näyttää siltä, että on mahdollista saada nyt joululoman aikana muut oppilaat kiinni, ja Aki voisi sitten alkaa seurata normiopetusta muiden mukana kevätlukukauden alussa. Mutta hoppua ja paniikkia ei ole, yksilöopetusta voi jatkaa niin kauan kuin on tarvis.
Tuosta koulusta sen verran vielä, että vähän yllättävää oli se, että vaikka opetus on (ainakin suurinpiirtein) kaikki englanniksi, niin oppikirjat ovat kuitenkin kaikki suomenkielisiä. Perusteluna taisi olla se, että oppilaiden täytyy oppia esim. matematiikan termit kummallakin kielellä, jotta ei karsita jatkomahdollisuuksia. Mutta ottaa varmaan oman aikansa tottua siihen, että kirjassa käytetään yhtä kieltä ja opettaja puhuu toista. Muutenkin koulussa kuulee yllättävän paljon suomea; Aki sanoi, että ehkä puolet keskusteluista käydään suomeksi ja puolet englanniksi.
Oman lisänsä Akin elämään tuo myös se, että nyt aloitettiin ensimmäisen kerran sellainen järjestely, että Aki asuu vuoroviikoin isänsä perheessä Oulussa ja vuoroviikoin meillä Muhoksella. Tällä hetkellä järjestely tuntuu toimivan hyvin, etenkin koulun takia. Isän asunto kun on ihan lähellä koulua, ja niinäkin viikkoina, kun Aki asuu Muhoksella, hän voi tarvittaessa mennä ennen tai jälkeen koulun kuluttamaan aikaa isänsä luo. Aki kulkee minun kyydissä kouluun Muhos-viikkoina, ja minä kuitenkin menen aina töihin klo 8 pintaan ja lähden pois klo 16 aikoihin. Melko monet koulupäivät ovat juuri sopivasti sen pituisia, mutta lyhyempiäkin löytyy. Tämä koko viikko on lyhyempää päivää, kun valmistautuvat joululomaan, ja Aki onkin sitten joka päivä koulun jälkeen mennyt isänsä luo tekemään läksyjä ja viettämään aikaa.
Kaikenkaikiaan siis ainakaan koulun aloituksessa ei ole juurikaan mitään ongelmia täällä takaisinmuuton jälkeen ilmennyt. Ihmeen sopeutuvaisia nuo pojat!
Tänään vietetään taas Thanksgiving- eli Kiitospäiväjuhlaa tässä maassa. Viime vuonna oltiin vielä vähän pihalla koko juhlan tarkoituksesta, nyt sentään jo vähän tiedetään sen taustoja. Mutta silti ei aiota tänäkään vuonna sen kummemmin tätä tapahtumaa juhlistaa. Vaikka onhan se mukavaa, että kaikilla on pitkä viikonloppu.
Me päätettiin eilen, että lähdetään Kiitospäiväajelulle. Bensaa kun nimittäin pitää polttaa, juuri eilen sain taas ScanAmilta meiliä, ja saatiin tietää mm. että autojen bensatankit pitää olla melkein tyhjät, kun viedään autot satamaan. Ja eikös minulla ole tankki melkein täynnä… Tänään siis ahtaudutaan koko perhe pikkuautoon ja ajellaan katsomaan, miltä näyttää Atlantic Cityssä näin talvea odotellessa. Lähinnä pääkohteena meillä on sen kaupungin Hard Rock Cafe (lisää keräilytavaraa ja matkamuistoja pakattavaksi siis…), ja onhan se muutenkin kiva käväistä vielä vähän tuolla rannikolla päin. Yritetään myös bongata vielä puuttuvia rekisterikilpiä. 9 osavaltion kilvet on vielä kuvaamatta, toivottavasti edes pari saataisiin tällä reissulla napattua…
Muuttovalmistelut on taas edenneet jonkin verran. Merirahtina lähtevät laatikot lähtevät meiltä tiistaiaamupäivänä, ja autot käydään viemässä itse satamaan keskiviikkoaamuna. Laiva, jossa meidän kontti on kyytissä, lähtee sitten 3.12. Baltimoresta Suomeen, ja toiveissa on, että saadaan tavarat kotiin Muhokselle siinä joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Saa nähdä, miten todellisuudessa homma toimii, mutta tämä on suunnitelma.
Kuljetusvakuutuskin on nyt otettu, ja oli huomattavasti halvempi kuin kuviteltiin. Joku näistä meidän muuttofirmatarjokkaista oli meille ne alustavat prosenttimäärät (1,5 ja 3,5 %) antanut, mutta If tarjosi paljon pienemmillä prosenteilla. Autoille tulee vakuutusmaksua 0,6022% auton arvosta, ja muille tavaroille hinta oli 0,8862% niiden arvosta. Meille yhteensä siis vakuutus tulee maksamaan n. 620 euroa arvioidun puolentoistatuhannen sijasta, jee!
Lentorahtia olen myös edelleen selvitellyt; Lufthansa periaatteessa voisi kuljettaa meidän laatikot, mutta eivät ole kauhean innokkaita eivätkä yhteistyöhaluisia. Joten taidetaan laittaa ne laatikot (lähinnä kaksi kitaraa, sähköpiano, kävelysauvat sekä jouluista tavaraa, eli siis semmosta, mitä tarvitaan Suomessa jo ennen joulua) matkaan Fedexillä, joka ainakin ihan mieluusti sen homman hoitaa ovelta ovelle.
Sitten vielä vähän muita kuulumisia. Miskalla kävi eilen kaveri, Hari, muutaman tunnin ajan kylässä. Harin isä harmitteli kovasti, kun ei aikaisemmin oltu hoksattu poikia kuljettaa toistensa luona, he kun asuvat tässä ihan lähellä. No, ei voi mitään. Lupasi kuitenkin, että vielä ennen lähtöä voisi Hari ainakin kerran käväistä. Se olisi kyllä mukavaa, Miskasta on ollut vähän tylsää, kun Akilla on käynyt täällä useampiakin kavereita, ja nykyään Aki käy paljon Davidin luona kylässä, ja Miskalla ei oikein ole kouluajan ulkopuolella ollut mitään sosiaalista elämää. Onpahan nyt edes tässä ihan lopussa sitten.
Lähtökuume alkaa kasvamaan koko porukalla. Mka on ihan pistoksissa, ei oikein malttaisi odottaa, että lähtöpäivä koittaa. Pojatkin joka päivä puhuvat täältä lähdöstä ja matkasta ja Suomeen menosta. Ruokia suunnitellaan sen mukaan, miten parhaiten saataisiin kaappeja tyhjäksi, ja enää ei mitään ylimääräisiä juttuja jääkaappiin osteta. Minulla pukkaa työstressiä, kun pitäisi pari paperia viimeistellä ja pari esitystä tehdä ja esittää ennen lähtöä, eikä enää ole monta työpäivää aikaa. Koko vuosi on ollut aikaa, ja silti lopussa tulee kiire… sitähän se on.
Ai niin, poikien kouluilla oli tällä viikolla vanhempainvartit. Meillä oli sovittuna maanantai-illaksi tapaaminen Miskan opettajan kanssa, ja tiistai-illaksi Akin opettajien kanssa. Molemmista pojista saatiin vain kehuja, ja harmittelua siitä, että pojat nyt lähtevät pois. Mieluusti olisivat saaneet vielä täällä kouluissa jatkaa. Ihan kiva oli taas kuulla niin paljon positiivista palautetta.
Ja vielä yksi juttu on kertomatta. Minä kävin tiistaina aamusta Miskan opettajan pyynnöstä pitämässä Miskan luokalle esityksen Suomesta. Oppilaiden lisäksi esitystä tuli kuuntelemaan useampi koulun aikuinenkin, kiinostusta siis oli. Tunnin kerroin kaikkea, minkä kuvittelin lapsia kiinnostavan, ja näytin valokuvia. Siinä tuli käsiteltyä niin pimeät ja kylmät talvipäivät kuin valoisa ihana kesäkin, tietenkään joulupukkia unohtamatta. Hyviä kysymyksiä lapset esittivät, ja olivat kovasti kiinnostuneita Miskan kotimaasta ja koulunkäynnin eroista, ja siitä, miten pitkä matka sinne on, ja miten meidän kieltä puhutaan. Tuo oli hauska kokemus, olisi kannattanut pitää vaikka jo vähän aikaisemmin, jos vain oltaisiin hoksattu. Ja asiaa ja juttua olisi riittänyt kyllä toiseksikin tunniksi.
Tästä nyt tuli taas vähän tällainen sillisalaattipostaus, jossa käsitellään ihan kaikkea laidasta laitaan. Mutta sitähän tämä elämä on aina välillä, ja kun ei joka päivä tule kirjoitettua, niin täytyy sitten vuodattaa kaikki kerralla, kun sattuu istahtamaan koneen äärelle kirjoitustarkoituksella. Mutta hauskaa Kiitospäivää siis jokaiselle, ympäri maailmaa!
Jes, mielikuvitus ei sitten laukkaa näitten otsikoiten kanssa ollenkaan, joten jatketaan tällä samalla linjalla.
Muuttofirmasta on jo moni kysellyt, joten päivitetään tänne tämän hetkinen tilanne. Edellisen päivityksen jälkeenhän tilanne oli se, että leikissä oli mukana vielä Halmari, Victor Ek, Muuttopalvelu Niemi ja ScanAm (joka tässä välissä ehti jo vaihtaa nimensä ScanLogistics’iksi). En jaksa kaivaa tähän enää linkkejä, kun ne on tuolla alemmissa postauksissa jo linkitettyinä, etsikää sieltä jos kaipaatte.
Halmarilta ja Victor Ekilta pyydettiin päivitetyt tarjoukset lopullisen tavaramäärän kanssa, ja näiltä uusilta tuttavuuksilta sitten ihan ensimmäiset tarjoukset. Niitten lopputulokset oli:
Niemi siis tippui kisasta ensimmäisenä pois. Hassua sinänsä, että se Champion lähetti kuitenkin meille miehen katselemaan tätä tavaramäärää,vaikka ihan selkeästi puhelimessa heille kerroin, että kaikki on jo pakattu itse. Eivät siinä voineet samantien sitten sanoa, että siinä tapauksessa me ei teitä aleta…
Sitten kuluikin aikaa, kun saatiin yli viikko odottaa tarjouksia sekä Ekiltä että Halmarilta. Mutta seuraavaksi tippui tuo Victor Ek, koska olihan tuo hinta kuitenkin niin reilusti kalliimpi kuin muut, ja Halmari ja ScanAm kumpikin tuntuivat asiantuntevilta ja luotettavilta ja vastasivat auliisti kysymyksiin.
Näiden kahden välillä sitten painittiin jonkunkin aikaa, kun ScanAm ei heti antanut hintaa vaan kaikkea muuta tietoa kyllä. Mutta kun heiltä hinta sitten lopulta tuli, ja oli sitten kuitenkin useamman satasen halvempi kuin Halmari, siis olettaen, että autot haettaisiin itse Helsingistä, ja kun ScanAm kuitenkin pystyi tarjoamaan myös mahdollisuden, että autot tulisivat Ouluun asti, mitä Halmari ei pystynyt tekemään, niin päädyttiin ScanAmiin lopulta.
Eli huolintafirma on valittu, mutta vieläkään homma ei ole ihan selvää. ScanAmilla lähtee laiva USAn itärannikolta Skandinaviaan kerran viikossa, ja ne on melko täynnä. Tällä hetkellä odotetaan varustamolta vahvistusta siitä, mahtuuko meidän kontti nyt alkavan viikon laivan kyytiin, tai edes sitä seuraavan viikon. Jos ei, niin se tarjoittaa meille lisäkustannuksia siitä, että tavarat ja autot pitää varastoida satamassa, kun me itse kuitenkin lähdetään täältä pois, eli ei voida varastoida niitä kahta viikkoa kauempaa täällä meidän huushollissa. Ja niin kauan, kun ei tiedetä, milloin tavarat oikeasti on aikataulutettu lähteväksi, ei voida myöskään tehdä niille kuljetusvakuutusta.
Ai niin, ettehän ole unohtaneet vakuutusta? Nämä kaikki tavarat ja autot siis pitää tietysti vakuuttaa siltä varalta, että laiva sattuu uppoamaan tai kontti tipahtamaan satamassa tai jotain muuta kivaa, joka sitten joko hävittäisi tai vaurioittaisi meidän tavaroita. Lopullisesta vakuutussummasta ei ole ihan tarkkaa tietoa vielä, mutta alustavasti se on autoista 1,5 % niitten arvosta (laskettuna mitä maksaa ostaa Suomessa vastaava auto tällä hetkellä), ja muusta tavarasta 3,5 % niitten arvosta.
Autot sinänsä on simppeli laskennallinen juttu, mutta tuo muu tavara sitten. Kun meillä suuri osa tavaraa ei ole maksanut kovinkaan paljoa, me kun tykätään kierrellä poistomyyntejä, divareita ja kirppareita, eikä kavahdeta käytettyjä kierrätystavaroita. Tietysti joukossa on myös meidän matkamuistotavaraa, kuten DisneyWorldin pyyhkeet, Mikan lasit ja t-paidat jokaisesta HardRockCafe’sta, joissa ollaan käyty yms. Miten noille laskee arvon? Tunnearvo on suurimmalle osalle paljon isompi kuin rahallinen arvo. Periaatteessa pitäisi kuitenkin laskea se hinta, mitä Suomessa maksaisi vastaava tavara ostaa, mutta kun eihän suurinta osaa noista tavaroista kertakaikkiaan saa Suomesta. Varsinkaan niitä matkamuistojutskia, mutta esimerkiksi minun kirjojakaan ei, eikä niitä minunkokoisia kivoja vaatteita. Minkä arvoiseksi ne sitten oikein lasketaan??? No, jonkunlaiset kompromissit ollaan niille kaikille saatu kehitettyä, ja sitten vielä alennettua sitä summaa, kun tuli niin kalliiksi. Täytyy vain toivoa, että kaikki tavarat tulisivat kunnialla perille… Joka tapauksessa vakuutus on kuitenkin pakko ottaa, ja meillä tämän kontin vakuuttamiseen menee noin puolitoistatuhatta euroa. Kallista tämä muuttaminen!!! No, se merirahdista.
Sitten on vielä meidän lentorahtipuoli. Firmahan maksoi tullessa ja maksaa nyt lähtiessä, meille 100 kg lentorahtia. Siihen (ja matkalaukkuihin ihan normaalimatkatavarana) siis on tarkoitus laittaa kaikki ne jutut, mitä täällä on vielä sen merirahtitavaran lähdettyä. Siis loppuun asti tarvittavat tavarat, kuten lämpimät vaatteet, koulukirjat, jotain joululahjajutskia yms. Nyt olen siis viime viikon selvitellyt sitä, kenen kyydissä se lentorahti sitten lähtee.
Kun tultiin, Finnair toimitti mallikkaasti meidän lentorahtilaatikot Oulun kentältä Baltimoren kentälle, hyvin ja helposti hoitui. No, nytpä sitten Finnair ei kuljetakaan niitä takaisin, ollaan kuulemma "unknown shipper" eli tuntemattomia lähettäjiä. Jepjep, oltiinkohan sitten vuosi sitten jotenkin tunnetumpia… No, asialle ei voi mitään. Icelandairin, jolla siis nyt lennetään takaisin, rahti ei myöskään meidän tavaroita kelpuuta. Lufthansalta kuulemma voisi vielä kysyä, en ole vielä saanut aikaiseksi. FedEx kyllä sitten on lupautunut meidän lentorahdin hoitamaan, kylläkin melkoisen kalliimmalla kuin Finnair silloin tullessa, mutta ehkä se on vaan kärsittävä. Täytyy vielä ensi viikolla kysyä sitä Lufthansaa…
Ei kai muuttorintamalla mitään muuta sen kummempaa ole tapahtunut. No, tietysti olen soitellut eri yhtiöihin ja irtisanonut meidän vakuutuksia, vesisopimuksia, sähkösopimuksia, internet-yhteyksiä yms. Ja Suomeen päin ollut yhteydessä ainakin poikien tuleville kouluille.
Miskahan menee vanhaan tuttuun kouluunsa, missä eskarinkin aloitti silloin edellissyksynä. Se on pieni kyläkoulu, jossa jo oppilaat ja opettajat Miskaa kovasti palaavaksi odottavat. Aki taas teki ison päätöksen, kun sai itse vapaasti valita, haluaako mennä Muhokselle yläasteelle luokkaan, jossa hänen kaikki vanhat kaverinsa ovat, vai meneekö Ouluun kansainväliseen kouluun. Minusta Aki osoitti erityisen isoa kasvua ja kehitystä, kun valitsi sen uuden koulun vanhan ja tutun sijasta. Veikkaan nimittäin, että sen verran arka Aki on ennen ollut kaikkia muutoksia ja uusia asioita kohtaan, että vuosi sitten ei olisi tuota valinnut. Kovasti on poika tässä vuoden aikana rohkaistunut ja alkanut uskomaan, että pärjää uusissa tilanteissa! Jotain osoittanee sekin, että haluaa jatkaa koulunkäyntiä englanniksi edelleen, vaikka se varmasti työläämpää onkin kuin normaaliperuskoulun suomenkielinen opetus olisi. Täytyy ihan hattua nostaa tuosta valinnasta!
Perjantai-ilta, stressaava viikko takana ja vähän väsyttää. Mutta ei hätää: Näin teini-ikäisen äitinä saa näköjään nauttia arvaamattomista hemmotteluhetkistä!
Tänään Aki teki meille kaikille ruokaa. Oli ihan itse hommannut tarveaineet koulutoveriltaan, korealaiselta Davidilta. Olipas ihanan tulista nuudelikeittoa! Ja jotta homma olisi täydellinen, kohta kuului äidille käsky tulla kylpyyn. Aki oli laskenut kuuman vaahtokylvyn, johon oli lorauttanut vähintäänkin riittävästi kookoksen hajuista kylpyvaahtoa. Kylpyhuone oli valaistu vain kynttilöin ja puhdas pyyhe oli nätisti viikattuna odottamassa. Ah, mahtavaa, ihanaa, kertakaikkisen rentouttavaa. Tuon kun näin, niin sanoin, että nyt samantien unohdin kaikki aikaisemmat yövalvottamiset… Akia huvitti se lause kovasti.
Kyllä kai joku asia on vissiin mennyt ihan oikeinkin näiden poikien kasvatuksessa.
