Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Yksi asia, mikä eroaa Suomen ja Amerikan maiden kesken taitaa olla eri taudinaiheuttajat. Meillä pojat reagoivat hyvin eri tavoin USAssa oloon, siis terveydellisesti, ja nyt sitten Suomessa taas tilanne on kääntynyt samaksi kuin ennen USAan lähtöä.

Miskalla todettiin muutama vuosi sitten astma ja eläinallergia, joka vaati päivittäistä lääkitystä. Lääkäri sanoi, että lääkeannostusta kannattaa välillä yrittää vähentää, jotta nähdään, mikä on pienin annos, millä pärjätään. USAssa saatiinkin jättää lääkkeet pikkuhiljaa kokonaan pois, ainoastaan allergialääkkeet annettiin ennaltaehkäisevästi, jos oltiin johonkin eläinpaikkaan menossa (eikä silloinkaan aina muistettu). USAssa olon aikana Miskalle ei tullut yhtään hengenahdistus- tai allergiakohtausta, eikä yhtään korvatulehdusta (joka on ollut Miskan riesana ihan pikkuvauvasta lähtien, korvat on putkitetu neljään kertaan jo).

Aki on aina ollut perusterve, ei mitään häikkää missään. USAssa kuitenkin Akilla alkoi muutaman kuukauden olon jälkeen jatkuva ympärivuorokautinen kuiva yskä. Kokeiltiin ensin yskänlääkkeitä ja sitten allergialääkkeitä, mutta apua ei niistä ollut. Suomessa kesälomalla ollessamme käytiin lääkärissä, jossa tutkittiin viimeisen päälle, mutta syytä ei löytynyt. Aloitettiin kolmen kuuakuden kokeilu astmalääkkeillä, jotka auttoivat heti. Kun kokeiluaika loppui, ja sitä myöten astmapiippu tyhjeni, yskä alkoi uudelleen. Siinä vaiheessa oli kuitenkin enää pari kuukautta USA-oloa jäljellä, joten päätettiin, että katsotaan sitten Suomessa tilanne uudelleen.

Tänne Suomeen muuton jälkeen Akilla ei sitä yskää sitten ole ollut ollenkaan, eli nähtävästi oli joku ihan Amerikka-sidonnainen ärsyke, joka sen aiheutti. Miskakaan ei onneksi ole tähän asti tarvinnut juurikaan astmalääkkeitä, ja allergialääkkeitäkän ei paljon. Mutta tänään Miska oli lääkärillä, joka totesi molemmat korvat tulehtuneeksi ja silmäkin oli vähän tulehtunut. Nyt sitten jännätään, täytyykö vielä kertaalleen korvat putkittaa vai paranisiko ilman. Tähän asti vain se tulehduskierre ei ole oikein koskaan katkennut ennen kuin on putket laitettu…

Jos tästä haluaisi jotain äkkinäisiä johtopäätöksiä vetää, näyttäisi siltä, että Miskan pitäisi elää USAssa ja Akin täällä Suomessa, jos haluavat pysyä terveenä. No, ehkä on olemassa muitakin muuttuvia tekijöitä, jotka näihin asioihin vaikuttavat, mutta tuli vain mieleen…

Ja lopuksi kuva, jonka myötä toivotan teille Oikein Hauskaa Pääsiäistä! Trullin saalis viime sunnuntaina oli huima, siitä huolimatta, että virpomiskierroksen aikana oli vähän kuumeessa.

Pojat toivat eilen tämän meidän täälläoloajan viimeiset välitodistukset koulusta kotiin. Olen molemmista niin ylpeä! Meillä on koko ajan, niin etukäteen kuin täälläkin, ollut pääajatuksena se, että tärkeintä on, että pojat suurinpiirtein viihtyvät kouluissaan ja pärjäävät englannilla sen verran, että eivät jää ihan kaikkien touhujen ulkopuolelle. Koulumenestystä ei ole vaadittu eikä odotettu, tietysti läksyt on pitänyt tehdä ja niissä on autettu, mutta sehän kuuluu ihan normaalielämään oltiin sitten missä maassa tahansa.

Akihan on koko ajan ollut luokkansa parhaimmistoa, kielivaikeuksista huolimatta. Todistukset ovat ollet melkein pelkkää A:ta, siis kiitettävää. Joku yksittäinen B, eli hyvä, on jossain aineessa joka kerta ollut. Nyt sitten sai sen, mistä oli koko ajan haaveillut; tässä todistuksessa oli kaikki arvosanat A:ta. Oli muuten melkoisen ylpeä poika! Ja syystä! Opettajat olivat vielä kirjoittaneet erityiskommenteissa kehuja siitä, miten Aki pärjää ja käyttäytyy. Hän on nyt syksyn aikana saanut kaksi sellaista Catcha-lappua, joita opettajat myöntävät oppilaalle, joka on tehnyt jotain erityisen hyvin.

Miskalla oli alussa suuria vaikeuksia, totta kai. Mutta nyt vuoden jälkeen on ihan samalla viivalla muiden luokkatovereidensa kanssa, ja hänenkin todistuksensa oli erinomainen, täynnä kiitettäviä ja hyviä. Niin, ja todistuksen mukana tuli kutsu diplomien jakotilaisuuteen, Miska saa perjantaina diplomin siitä, että on harjoittanut Respect-taitoa erityisen hyvin tänä syksynä.

Minä melkein pakahdun täällä siitä ilosta, että minulla on kaksi noin fiksua poikaa! Ja olen niin tyytyväinen myös siitä, että tultiin tänne rapakon taakse, ja he saivat täällä nähdä ja kokea koulunkäynnin tässä maassa, ja erityisesti saivat kokea onnistumisen ja oppimisen iloa. Olen ihan varma, että tästä vuodesta jää nimenomaan heille paljon eväitä elämäntielle.

Siitäkin olen iloinen, että päädyttiin nimenomaan tälle seudulle, missä pojat pääsivät hyviin kouluihin. Toki vähintään yhtä hyviä olisi varmasti ollut muuallakin, mutta fakta on, että osa tämän valtavan maan kouluista on myös ihan ala-arvoisia.

Minua ihmetyttääkin tämä rahojen jako -systeemi täällä. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin esimerkiksi middle school, eli yläkoulu, saa valtionapua sitä enemmän, mitä paremmat tulokset oppilaat saavat valtakunnallisista jokavuotisista testeistä. OK, onhan se hyvä palkita osaajia, mutta sillä on kääntöpuolena se, että sellainen julkinen koulu, mikä on jo valmiiksi vaikeuksissa opetuksen tason kanssa, ei sitten voi seuraavanakaan vuonna satsata siihen lisäresursseja, koska ei saa yhtä paljon valtionapua kuin vaikka naapurikaupungin hyvin pärjännyt koulu.

Toinen asia rahojen jaossa on se, että täällähän melko paljon myös julkisten koulujen kuluista veloitetaan ihan vanhempien kukkaroista. Vanhemmat osallistuvat rahankeräämiseen ihan eri määrässä kuin Suomessa, ja myös kustantavat monia ihan perustarpeita koululle. Siitä sitten seuraa se, että mitä varakkaammalla alueella koulu on, sitä enemmän rahaa ja tarvikkeita sillä on käytössä. 

Siis kärjistäen: hyvinpärjäävät oppilaat saavat laadukkaampaa opetusta, ja varakkailla asuinalueilla on paremmat koulut. Oppimisvaikeuksiset ja köyhät kyykkyyn vaan…

Sitten on vielä erikseen erilaiset yksityiskoulut, niiden tason ja rahojen jakoon en sitten oikeastaan voi puuttua ollenkaan, kun en asiaa tunne. Kuulin vain sivusta, että esimerkiksi yhden työkaverin lapsi meni nyt syksyllä kuudennelle luokalle uuteen kouluun, johonkin matemaattis-luonnontieteellis-painotteiseen, johon oli isot pääsykokeet ja tiukka seula, vaikka on tosi kalliit lukukausimaksutkin. Oikeasti, minusta on kuitenkin melko hienoa se, että Suomessa kaikilla on periaatteessa mahdollisuus saada laadukas opetus ihan varakkuusasemasta riippumatta!

Siis ok, tässä maassa on terveydenhoitajia, jotka ei saa antaa särkylääkettä, ja bussikuskeja, jotka ei saa pysähtyä reittinsä virallisella pysäkillä. Mutta tiesittekö, että täällä on myös pankkeja, jotka eivät ota kolikoita vastaan?

Olin kerännyt kaikki pihakirppiksellä saadut kolikot ziplock-pussiin, ja kiikutin niitä tänään pankkiin. Nostin pussin virkailijalle ja sanoin, että nämä pitäisi saada laitettua tilille. Pankkivirkailijalla loksahti suu auki hämmästyksestä, ja hän tokaisi, että ei me noita tänne oteta! Sitten vuorostaan minulla loksahti suu auki hämmästyksestä, ja kysyin, että mitä minun sitten näille pitää tehdä… Virkailija sanoi, että ei heillä oteta irtokolikoita vastaan ollenkaan, mutta jos itse laitatte ne pötkyihin, niin sitten ottavat. Minä olin ihan ihmeissäni, täh, mihin pötkyihin??? Täti sitten kävi minulle hakemassa kasan kolikkopötköjen kuoria, ja sanoi, että näihin. Ja että tuossa viereisessä Safewayssa (=ruokakauppa) lajittelevat ne kyllä teidän puolesta pötkyihin, jos haluatte, mutta ottavat siitä 10% provikan.

Sanoin kiitos, otin pötkykuoret käteeni ja lähdin ihan ihmeissäni pois. Siis hyvänen aika, miten ihmiset täällä säästää mihinkään säästöpossuihinkaan, jos niitä säästettyjä kolikoita ei sitten saa pankkiin toimittaa? Ymmärtäisin sen, jos tuollaisten irtokolikoiden laskemisesta vaikka perittäisiin pieni maksu pankissa, niin taitaa Suomessakin olla joissain pankeissa. Mutta en ymmärrä sitä, että eivät ota ollenkaan vastaan! Eikö niillä muka ole sellaisia lajitteluautomaatteja täällä?

No, nyt kotona sitten laitettiin rahat pötköihin; ei se vaikeaa ollut, kunhan oppi ensin tekniikan. Mutta edelleenkään en tiedä, mitä sitten tapahtuu, kun vien ne pötkyt pankkiin. Eihän meillä tietenkään ollut kolikoita juuri tasamäärää kuhunkin pötkyyn. Esimerkiksi senttipötkyyn mahtuu 50 kolikkoa (tai itse asiassa enemmänkin, mutta laitettiin sitten vaan se 50), ja viimeiseen pötkyyn niitä jäi vain 44 laitettavaksi. Mitähän sen pankkitäti siitä sitten sanoo?

Sitten vielä se yksi tympäisyn aihe: en voi ymmärtää, miksi rahoilla pitää olla omat nimet. Siis miksi 1 sentin kolikkoa ei voi sanoa 1 sentin kolikoksi, vaan miksi se on penny, ja 5 sentin kolikko nickel, ja 10 sentin kolikko dime ja 25 sentin kolikko quarter? Tai jos niillä pakosta täytyy olla nimet, niin eikö niissä kolikoissa kuitenkin voisi sitten lukea se rahasummakin, mitä se vastaa? Nyt kun siis esim. siinä 10 sentin kolikossa lukee vain dime, ja se vain täytyy tietää, minkä verran se on rahassa. Samoin niissä pötkykuorissa luki vain päällä että esim. $5 dimes, eikä että 5 taalan edestä 10-senttisiä. Ärsyttää!

Tuohon ongelmaan tietty on törmätty ennenkin, jo silloin kun muutettiin tänne, ja opeteltiin käyttämään kolikoita. Ja sitten vielä erikseen Miskan matematiikan läksyissä viime keväänä, kun eskariopettaja pyysi meitä opettamaan Miskalle, miten lasketaan esim. 1 quarter + 1 dime + 3 pennies. Eihän Miska sitä ollut älynnyt ilman selittämistä, tai englanniksi selittämällä. Aivan ihme systeemejä näillä!

Tänään tuli heti monta asiaa, mitkä piti kirjoittaa ylös.

Ekana kummastukset:

Tänään Miska unohti aamulla laittaa lenkkarit jalkaan. Lähti sandaaleilla kouluun, ja muisti vasta bussipysäkillä, että tänään onkin liikuntaa ja pitää olla lenkkarit. No, eipä muuta kuin saattamassa ollut äiti juoksun kanssa kotoa lenkkareita hakemaan. Mutta niin vain oli bussi sillä välin napannut pojan kyytiinsä. No, äiti sitten kuitenkin tiesi, että bussi menee siitä kerran ohi toiseen suuntaan, ja ajatteli loogisesti, että kun kerran toisella puolella tietäkin on ihan virallisesti sen koulubussin pysäkki, niin eiköhän homma hoidu niin, että äiti odottaa kiltisti sen vartin siinä risteyksessä, ja pysäyttää bussin sitten, kun se on menossa toiseen suuntaan, jolloin voi antaa lenkkarit pojalle. (Huh, tulipa pitkä lause…) No, bussi meni ensin kymmenen minuutin päästä samaan suuntaan kuin eka kerrallakin, äiti siinä sitten katseli toisella puolen tietä, kun Miska viiletti ohi. Vartin päästä sama bussi sitten tuli toiseen suuntaan, ja äiti heilutti lenkkareita minkä kerkesi, mutta bussi vain suhahti ohi. Miska oli kuulemma bussissa kuskille huutanut monesti, että pitää pysähtyä, että hän saa kengät, mutta niin vain bussikuski oli päättänyt, että ei pysähdytä. Voisiko tällaista tapahtua Suomessa? Siis että joku viittilöi ihan virallisella pysäkillä ihan oikeaan aikaan, mutta kuski vain vetää ohi? Ehkäpä, en tiedä, mutta äitiä ainakin otti päähän. Siinäpä sitten äiti tallusti kotiin, paiskasi kengät isille ja tiuskahti, että jos haluat, että pojalla on lenkkarit liikuntatunnilla, niin käyt sitten viemässä ne koululle asti. Ja isi kilttinä miehenä sen kävi tekemässä, ehti jopa ennemmin koululle kuin Miska, joka aina aamuisin kiertää puoli pitäjää sen bussinsa kanssa. (Sivuhuomautus:Olisiko syytä vähän järkeistää bussireittejä, jos kahden kilometrin matkaan menee Miskalla yli puolituntia, ja kotiristeyksenkin ohi menee kaksi kertaa sen jälkeen kun on bussiin siitä noussut???)

Sitten koulussa Miskalla alkoi korvaa vähän särkeä. Siihen oli mennyt edellisviikonloppuna vettä meressä, ja siitä johtuen on sitten välillä pikkuisen sitä jomottanut. Särkylääkkeellä menee ohi, tai on ainakin tähän asti sen pari kertaa mennyt. Miska sitten oli mennyt koulun terveydenhoitajan luo ja selittänyt homman. Hoitaja soitti minulle ja kertoi asian, sain jutella Miskan kanssa puhelimessa, ja Miska sanoi, että voi kyllä olla koulussa, mutta olisi kiva saada särkylääke. Kerroin tämän hoitajalle ja pyysin, että antaisi Miskalle panadolin tai vastaavan. No ei! Eihän se käy, ei koulun terveydenhoitajalla ole valtuuksia antaa lapsille särkylääkettä! Huoh… Voiko tällaistakaan tapahtua Suomessa? Miksi sitten koululla olisi hoitaja, jos hän ei mitään saa tehdä, muuta kuin laittaa laastarin tai soittaa vanhemmille? Saman hommanhan voisi hoitaa kuka vain kanslisti tai siivooja, ei sitä varten tarvita erikseen ihmistä. No joo, ymmärränhän minä sen, vastuukysymykset on täällä niin tarkkoja; kiltisti sanoin hoitajalle, että meiltä kotoa käydään sitten tuomassa Miskalle kouluun särkylääke, onneksi meillä sentään on siihen valtuudet. Eli yksi 250 mg:n panadoli sinne sitten toimitettiin, ja Miska sai jatkaa kivutta loppupäivän koulussa.

Sitten kivat jutut:

Eilen oli tullut Miskalta kotiin koulusta lappu, jossa vain luki, että oppilaiden matematiikan tuntien tasoryhmät on arvioitu uudestaan, ja Miskalla vaihtuu ryhmä matikantunnin ajaksi, menee eri opettajalle. Siinä sitten mietittiin, että tapahtuikohan ylennys vai alennus. Tänään sitten Miska kertoi, että opettelee nyt kakkosluokan matematiikkaa, eli oli sitten hypännyt vuotta korkeammalle. Ja kuulemma ihan helppoa on. Tuohan tietty kuulosti ihan mukavalle näin äidin korvissa, hyvä, että toinen pärjää! Lähinnä vain mietityttää Suomen ekaluokalle siirtyminen joulukuussa, toivottavasti Miskalla riittää sitten muita haasteita koulunkäynnissä, kun se ekaluokan matematiikka taitaa olla sitten jo tuttua juttua.

Toinen kiva juttu on sää. Syyskuun puoliväli lähestyy, ja lämmintä piisaa. Se on kiva se! Lämpötila kiikkuu siellä hellelukemien paremmalla puolella, lähellä kolmeakymppiä, joka päivä. Tykkään, ja hyvin tarkenen. Aki kyllä jo kaipaa kovasti Suomen kelejä, ja talvea varsinkin. Minä kyllä ilmaston puolesta sopisin paremmin tänne kuin Suomeen…

Ja viimeisenä sitten pakollinen kuvaosuus:

Tämmöinen hirviö meillä just äsken bongattiin. En tykkää hämähäkeistä ollenkaan, mutta tuo oli onneksi sen verran kaukana, että uskalsin tulla ottamaan kuvan, kun Mika tuijasi taskulampulla trampoliinin verkkoon. Se lukki oli muutaman sentin kokoinen, aivan liian iso meikäläisen makuun, yäks. Mutta hienoa verkkoa se oli tekemässä, täytyy myöntää. Tietääkö kukaan, mikä tämän pedon nimi mahtaa olla?

Kirjoitetaanpas toinenkin postaus heti perään. Tuli muutama pikkuasia mieleen tässä, kun käväisin äsken elokuvissa.

Ensinnäkin, näitä kaupungissa asumisenhyviä puolia on, että vaikka saisi puolta tuntia ennen elokuvan alkua mieleen, että olisipa oikeastaan ihan kiva just nyt päästä elokuviin, niin sehän onnistuu. Meillä on täältä elokuvateatteriin n. 4 km matkaa, lähdin kotoa 10 minuuttia ennen leffan alkuaikaa, ja hyvin ehdin ostaa lipun ja nähdä mainoksiakin ennen elokuvan alkua. Ylellistä, kun vertaa kotosuomen tilanteeseen, jossa täytyy kotoa lähteä ainakin tuntia ennen näytöksen alkua, että ehtii.

Toiseksi, elokuvalipun hinta oli muuten melko kohtuullinen näin aamupäivällä. Ennen puoltapäivää alkaviin näytöksiin maksoi lippu 5 taalaa, eli alle 4 euroa. Sen verran maksan mieluusti, ihan kohtuuhinta on. Vaikka sitten vähän huonostakin elokuvasta…

Mistä päästäänkin sitten kohtaan kolme. Ei ikinä kannattaisi mennä katsomaan elokuvaa sen jälkeen, kun on lukenut kirjan, jonka pohjalta elokuva on tehty. Kyllähän minä sen tiedän; niin monta kertaa olen pettynyt, mutta kun sitä aina vain jaksaa uskoa, että josko tämä kerta olisi poikkeus. Kävin siis katsomassa Nanny Diaries -elokuvan. Olin aiemmin tänä vuonna jo lukenut sen kirjan, arvostelu löytyy täältä. Kirja sai minulta 3,5 tähteä viidestä, elokuva korkeintaan 2. En jaksa ymmärtää, miksi hyvän kirjan juonta pitää väenvängällä muuttaa elokuvaa varten. Ymmärrän, jos jotain jätetään pois, kun ei kaikki mahdu mukan, mutta en ymmärrä, että ihan vain muutoksen vuoksi muutetaan joitain yksityiskohtia. Huoh. Ja se loppuratkaisu… No, jokainen tietää, miten tässä maassa pitää elokuvien loppua, Onneksi kirja ei ollut ihan yhtä yleisöä nuoleskeleva.

Sitten vielä se neljäs asia tähän sekasalaattiin, eli sää. Ilma on ihana! Lämmintä on himpun päälle 30, aurinko paistaa. On kuuma ja hiostava, ja voin ymmärtää, että kaikki ei tästä tykkää, mutta minä otan tämän paljon mieluummin kuin samanverran pakkasta. Mennään vähän ajan päästä tuonne vielä auki olevalle uima-altaalle, siellä on kiva pulikoida tällä kelillä.

Ja siitä päästään vielä viidenteen, ja samalla viimeiseen asiaan tällä kertaa. Uima-altaiden aukioloajat! Täällä meidän kaupungissa on 23 uima-allasta, joita saa vapaasti käyttää, kun liittyy Columbia Associationin jäseneksi. Samalla jäsenkortilla sitten pääsee myös muihin juttuihin, kuten minigolfiin, kuntosalille, tenniskentille yms. aktiviteetteihin. Tosi hyvä juttu! Mutta kun ne altaat on niin vähän aikaa auki! Toukokuussa täällä olisi jo hyvin voinut mennä ulos uimaan, mutta eihän altaat vielä silloin olleet auki, vasta kesäkuussa. Ja kesän aikanakin ne aukeaa vasta klo 12, ja menee kiinni klo 19. Aamupäivälläkin olisi kiva mennä uimaan, ja illallakin joskus voisi olla pitempään. No, nyt sitten elokuussa, kun täällä on periaattessa kuumat kelit koko ajan (johon tietty on poikkeuksiakin, niinkuin olen hetki sitten valittanut), suuri osa altaista on jo mennyt kiinni. Muutama allas on vielä viikonloppuisin auki, ja jokunen sentään vielä arkisinkin, mutta silti. En voi ymmärtää, miksi kaikki altaat eivät hyvinkin voisi olla ainakin koulun alkuun asti auki joka päivä, ja mielellään ainakin puolet sen jälkeenkin, edes viikonloppuisin. No, nyt vielä hetki saadaan nauttia polskinnasta, kunhan valitaan oikea paikka, pari meidän lähintä allasta on jo suljettu kokonaan tältä kesältä.

Jep, tulihan tätä tässä, eiköhän tämä riitä tältä erää…

Tässä maassahan saa ihan mistä tahansa ravintolasta ruoka-annokset kotipaketissa. Ei siis ole pakko syödä sitä pihviä ja perunoita ravintolassa ja maksaa isoja tippejä, vaan voi ottaa carry out -tyyliin minkä tahansa gourmet-annoksen. Tuntuu kummalliselta!

Ei olla juurikaan kotiin tuotu muuta kuin kiinalaisia ruokia, kebabbia ja pizzaa, ihan siis perisuomalaiseen tapaan, mutta eilen, kun sain tehtäväkseni tuoda ruuat mukanani töistä tullessa, päätin, että pitää kokeilla jotain muuta. Soitin Bob Evans’ille, ja tilasin perhekokoisen annoksen, johon kuului muusi, paahtopaisti, höyrytetyt kasvikset, ruskea kastike ja lisukeleipä, kotipakettiin kiitos. Kotona jännittyneinä sitten testattiin, mimmoista oli.

Hyvää oli, melkein yhtä hyvää kuin kotona tehty. Liha varsinkin oli tosi mureaa ja maukasta, ja se pähkinä-banaanileipä, nam! Vaikkakin meillä se meni jälkiruuaksi, eikä ruuan lisukkeeksi, koska se maistuu ihan mehevälle banaanikuivakakulle eikä leivälle. Nannaa… Eikä hintaakaan koko hoidolle tullut kuin 26 taalaa, eli alle 20 euroa. Sen halvemmalla ei juuri päästä mäkkärilläkään, ja tuhannesti parempaa oli. Ja riittävästi! Listassa luki, että perheannos on 3-4 ihmiselle. Meidän perhe ei ole mitenkään pieniruokaisimmasta päästä, mutta siitä riitti meille neljälle reilusti eilen, ja täksi päiväksi jäi vielä kunnon annokset pojille lounaaksi. Eli periaatteessa kuusi annosta saatiin siitä. Jep, sieltä voidaan toistekin käydä jotain ruokaa hakemassa kotiin. Mutta tuskin edelleenkään niitä varsinaisia gourmet-aterioita kannan lämpörasioissa kotiin…

(Kuva täältä)

Suomessa jo tässä vaiheessa toivotellaan kaikille hyvää juhannusta, ja vietetään keskikesää. Täällä ollaan vähän siitä jäljessä; tänään on virallisesti kesän ensimmäinen päivä. Keskikesään on siis vielä puolitoista kuukautta aikaa

Hassua sinänsä, koska täällä lämpötilojen puolesta on kesä ollut jo pitkään, ja rusketuskin on jo tarttunut paremmin kuin Suomessa koskaan. Mutta tästä se kesä meillä vasta alkaa!

Juhannusta täällä ei vietetä, huominen on siis normaali työpäivä. Juhlikaahan siis siellä Suomessa meidänkin puolesta yöttömän yön juhlaa!

Vessanpöntön vetäminen varsinkin sen isomman asian jälkeen tuntuu olevan joillekin täkäläisille yllättävän vaikeaa!

Siis onhan täällä Suomeen verrattuna paljon enemmän tapoja, miten pöntön saa vedettyä. Joitakin vedetään, joidenkin vipua painetaan sivusta tai jostain muualta, joissakin painetaan nappulaa seinässä tai jossain muualla, joissakin heilautetaan kättä tunnistinsilmän kohdalla, joissain ei tarvitse tehdä yhtään mitään, vaan pönttö tyhjenee automaattisesti, kun istuja nousee pois pöntöltä.

Mutta silti! Luulisi, että jokaisen normaali-ihmisen perustoiminto olisi tarkistaa, että pönttöön ei jää jälkiä omasta käynnistä. Mutta ei, eihän se niin käy. Olen tähän ilmiöön törmännyt nyt jo niin monta kertaa, että sen on pakko olla osa tosi yleistä juttua, ei voi olla pelkkää sattumaa. Julkisissa vessoissa todella monesti, lähes aina, on ainakin yksi pönttö vetämättä, ja melkein poikkeuksetta nimenomaan sen isomman asian toimittamisen jäljiltä. Siinäpä sitten arvot, että menetkö siihen koppiin kuitenkin ja vedät sen pöntön toisen jäljiltä, vai yritätkö löytää kopin, jossa pääsisi samantien itse asiaan.

Melkein jo kirjoitin tästä nyt viikolla, kun pahaa-aavistamatta menin töissä vessaan, ja yllätyksekseni sielläkin satuin koppiin, missä oli pökäle valmiina odottamassa. Siis hyvänen aika, kyseessä on meidän työpaikan viidennen kerroksen ainoa naisten vessa, käyttäjiä sillä on ehkä reilu parikymmentä. Vessaan pääsee vain tunnusluvulla, eli kävijät ovat kaikki yliopistolla tai sen tutkimuslaitoksissa töissä, ja siis periaatteessa melko koulutettua porukkaa. Ja silti vain ei olla opittu, miten se pönttö vedetään, tai tässä tapauksessa painetaan sivussa olevaa vipua.

En sitten kuitenkaan muistanut sitä enää, kun tulin kotiin illalla, eli jäi silloin bloggaamatta. Mutta nyt se taas muistui mieleen, kun käytiin tänään ostoskeskuksessa etsimässä tuliaisia Suomeen vietäväksi, ja sielläkin sitten jossain vaiheessa tuli vessaan asiaa. Ja eikös taas se ensimmäinen koppi, mihin olisin mennyt, tarjonnut tuoreen näköalan jonkun naisen suolenelämään. Vaihdoin koppia tällä kertaa, kun oli varaa valita, vetäköön sen pöntön joku muu, minä olen niitä tarpeekseni vedellyt muiden jälijltä. Öäks!

USA on edelleen shekkien luvattu maa! Ainakin Suomessa shekeistä on luovuttu jo parikymmentä vuotta sitten lähes kokonaan, mutta täällä niitä saa käyttää ihan mielin määrin edelleen. Kauppojen kassoilla enenevässä määrin maksetaan luottokorteilla, vaikka niilläkin vielä shekkien kirjoittajia näkyy. Ja jono seisoo…

Laskujen maksua täällä aletaan pikkuhiljaa opetella myös netissä, mutta ei kuulemma suinkaan oman pankkitilin kautta, kuten Suomessa, vaan yleensä nettimaksua varten pitää klikata itsensä sen firman nettisivulle, jonka laskun haluaa maksaa. Näin olen kuullut, en ole itse kokeillut sellaista ollenkaan. Myös suoraveloitussopimukset on jossain määrin käytössä, mutta kyllä ne vanhat kunnon shekit kuitenkin pitävät vielä pintansa, ne kun ovat paikallisten mielestä se kaikkein luotettavin maksutapa!

Kun lasku kolahtaa postilaatikkoon, laskun mukana tulee palautuskuori. Laskussa itsessään on yleensä alareunassa osa, joka irrotetaan loppulaskusta ja laitetaan siihen palautuskuoreen niin päin, että siinä oleva palautusosoite tulee näkyviin kuoressa olevasta aukosta. Sitten kirjoitetaan shekki, johon merkitään kenelle, kuinka paljon ja mistä hyvästä halutaan maksaa, ja tietysti päiväys ja allekirjoitus. Sitten shekki kuoreen, kuori kiinni, postimerkki päälle ja postiin. Jep, tosi turvallista, ja varsinkin näppärää… not.

Sitten, jos minä saan shekin, jonka haluan tallettaa tilille, kipitän sen kanssa pankkiin, jossa ensin pitää täyttää tilillepanolappu. Siis ei riitä, että kerron, että tilinumeroni on se ja se, ja laitatko tämän shekin sinne. Ei, shekin lisäksi täytetään lipuke, johon pitää kirjoittaa oikeille riveilleen päivämäärä, allekirjoitus ja shekin summa. Aivan kuin pankkineiti ei itse tietäisi päivämäärää, ja shekistähän se summa näkyy. Sen jälkeen sitten vielä pankkineiti antaa minulle kuitin siitä tilillepanosta. Paperisotaa!

Mistä tulikin mieleeni, että pankkineiteillä riittää muutenkin hommia näitten shekkien kanssa; he kun skannaavat kaikki shekit molemmilta puolilta, ja skannattu kuva sitten näkyy minun nettipankin tiliotteessani. Voin siis itse tietokoneellani tarkistaa vaikka että minkälaisen allekirjoituksen on shekin takapuolelle kirjoittanut se henkilö, joka tuon kuvassa oleva paikallisen sähkölaitoksen shekin on tilille laittanut.

Tämä shekkien käyttö on yksi asia, mitä en ihan varmasti ainakaan tule tästä maasta ikävöimään.

Jossain on nyt jotain kummallista. Ainakin, jos vertaa matematiikan opetuksen tasoon Suomessa ja USAssa. Vertailukohtana on siis nämä meidän perheen koululaiset.

Aki sanoo, että täällä jenkkilässä kuutosluokan matematiikka vastaa viitosluokan matematiikkaa Suomessa. Sitten taas eskarissa Miska tekee semmoisia laskuja, joita Suomessa lasketaan vasta ekaluokalla, osittain ehkä jopa kakkosella, en muista ihan tarkkaan, milloin mitäkin opetetaan. Mitä siis siinä eskarin ja kuutosluokan välissä tapahtuu, että Suomessa mennään suhteessa niin paljon nopeampaa eteenpäin? Kaksi vuotta kiritään ohi seitsemän vuoden aikana, melkoinen ero!

Kuvassa Miskan tämänpäiväinen kotitehtävä, siis eskariluokalla. Missä vaiheessa tällaiset laskut tulee Suomen koulussa, kertokaa, jotka tiedätte? Tuskin vielä eskarissa kuitenkaan?

Lauantaina käytiin kiertelemässä Columbiaa. Oli 5.5. eli Cinco de Mayo, Meksikosta peräisin oleva juhlapäivä, ja sen puitteissa oli jotain tapahtumia ympäri kaupunkia järjestetty. Me ei kuitenkaan niitä sitten loppujen lopuksi löydetty, mutta melkoisen monella pihakirppiksellä käytiin katsastamassa valikoimaa, ja Miskan koulun kevätmyyjäisten menoa käytiin ihmettelemässä. Niin, ja tietty minigolfissa, siitä taitaa tulla meidän vakituinen viikonloppujuttu. Tällä kertaa minä melkein voitin! Viimeisellä reiällä sitten mokasin, ja Mika pääsi tasoihin minun kanssa. Mutta kovasti on minulla (ja pojillakin, Mika oli hyvä jo alunperinkin) pelisilmä kehittynyt näitten muutamien pelikertojen aikana.

Olen jo useamman kerran täällä ihmetellyt täkäläisten lasten pukeutumista. Kylmällä saatetaan kulkea sortseissa ja ilman sukkia ja hanskoja. Ja lakkia ei pidetä kylmällä eikä kuumalla. Miskan koulussa Miska on melkein ainoa, jolla on pipo tai lippis päässä ulkona ollessa. Aki ei useinkaan pidä koulumatkoilla lakkia, kun ei kerran kenelläkään muulla ole.

Nytkin tuolla kevätmyyjäisissä se pisti silmään. Vaikka kuinka kuuma ja kova auringonpaiste olisi, päähän ei laiteta mitään. Täällä on paljas pää ihan pikkuvauvoillakin, melkein vuoden ympäri. Ja minä kun olen oppinut, että jo Suomenkin säässä auringonpaisteella pitäisi olla sitä visummin lakki päässä, mitä pienempi lapsi on. Ehkä nämä kestää sitten paremmin aurinkoa, en tiedä…

No nyt minua on sitten valistettu huume- ja alkoholiasioissa, eli olen taas yhden askelen lähempänä paikallista ajokorttia. Siihen kun mm. vaaditaan kaikilta ulkomaalaisilta kolmen tunnin huume- ja alkoholivalistusluento ja suoritettu testi.

Minä kyllä mielsin tämän koulutuksen ja testin lähinnä luetun ymmärtämiskokeeksi ja tavaksi kerätä helppoa rahaa. Koulutus kun maksoi 35 taalaa, ja siitä kolmesta tunnista kului reilu tunti kotona tietokoneella nettimateriaalia lukiessa ja alkukysymyksiin vastatessa, ja vajaa kaksi tuntia erinäisissä jonoissa, varsinaiseen loppukokeeseen kului noin kolme minuuttia, ja senkin olisi joku muu voinut käytännössä tehdä minun puolesta.

Tämän homman voi suorittaa useammassa eri ajokoulussa. Minä olin päättänyt sen suorittaa 3A Method Driving Schoolissa, siitä yksinkertaisesta syystä, että se oli ainoa, jolla oli nettisivuillaan selkeät tiedot siitä, miten ja missä suorittaminen tapahtuu. Tässä nimenomaisessa koulussa tosiaan periaatteessa ensin suoritetaan nettiosuus (eli luetaan useampi sivu ohjepumaskaa tietokoneen ruudulta), ja siinä olevat harjoitustestit jokaisen osion jälkeen. Kun nämä viisi eri harjoitusosuutta pääsee läpi (ei haittaa, vaikka vastailee testeissä vähän väärinkin, läpi pääsee melko helposti), on oikeutettu menemään varsinaiseen kokeeseen. Tämä varsinainen testi järjestetään eri kaupungeissa eri iltoina ja viikonloppuisin. Paikosta voi valita mieleisensä, mitään etukäteisilmoittautumista ei tarvita. Käytännössä huomasin, että ei siellä loppujen lopuksi edes tarkistettu mitenkään, oliko etukäteisosuuden suorittanut vai ei, todistuksen sai joka tapauksessa.

Itse testitapahtuma oli varsinainen jonotuksen riemuvoitto. Testipaikkana oli paikallisen Holiday Inn -hotellin yksi pieni kokoushuone, jonka yhdellä seinustalla oli pitkä pöytä, jonka ääressä istui 5 ihmistä, ja johon kolmen ihmisen luokse vuoronperän kirjoitettiin. Yksi otti ilmoittautumisia vastaan, eli tarkisti, että ihmisillä oli passit mukana, ja antoi henkilötietokaavakkeita. Toinen otti täytetyt henkilötietokaavakkeet vastaan ja antoi testilomakkeita, sekä tarkasti testivastaukset. Kolmas otti tarkastetut tenttipaperit vastaan, rahasti sekä antoi todistuksen. Kaksi muuta kirjoittivat kynät sauhuten todistuksia niitten täytettyjen henkilötietokaavakeitten perusteella.

Tosiaan, jonoja oli kolme, ja ne olivat pitkiä. Kun kokoushuoneen ovasta tultiin sisään, piti ensin mennä ilmoittautumisjonoon, joka oli se kauimmainen ovesta katsottuna, eikä sitä tietenkään missään lukenut. Lähes jokainen ihminen, joka huoneeseen tuli, meni ensin jompaankumpaan läheiseen jonoon (koska sinne kolmanteen piti kulkea muiden jonojen läpi, ympäri ei päässyt kiertämään, koska huone oli niin täynnä), ja hänelle sitten muut jonossa olijat kertoivat, että hän on väärässä jonossa. Niin minäkin tein, jäin ensimmäiseen jonoon, ja minulle kerrottiin, että pitää mennä sinne laitimmaiseen, jonne sitten puikkelehdin. Aikani jonotin, ja pääsin esittämään passini miehelle, joka sitä tuskin vilkaisi, ja antoi minulle täytettäväksi henkilötietokaavakkeen. Kaavakkeeseen piti täyttää käytännössä kaikki ne tiedot, jotka tulivat sitten siihen todistukseen, eli nimi, osoite, syntymäaika, maakunta ja osavaltio. Sen täytettyäni minun piti jonottaa pitkään toisen miehen luokse, joka otti minulta tämän kaavakkeen ja antoi sen eteenpäin näille kahdelle naiselle, jotka todistuksia kirjoittivat, sekä antoi minulle testin ja vastauslomakkeen.

Testissä oli 20 monivalintakysymystä, aivan naurettavia. Tässä muutama esimerkki:

1. Alkoholi poistuu verenkierrosta a. keuhkojen kautta b virtsan kautta c. maksan polttamana d. kaikkien yllämainittujen toimesta?
2. Alkoholi on huume. Tarua vai totta?
3. Erittäin suuret annokset heroiinia voivat johtaa a. koomaan b. shokkiin c. kuolemaan d. kaikkiin yllämainittuihin?
4. Suurin osa rattijuopumuksista tapahtuu a. iltaisin, öisin ja viikonloppuisin b. keskipäivällä lounaan jälkeen c. ennen iltaseitsemää?
5. Ajaminen on a.oikeus b etuoikeus?

Jos jotakuta kiinnostaa, tuonne linkissä olevan ajokoulun sivulle voi kirjautua ja huvikseen käydä tekemässä ne harjoitusosiot. Niistä huomaa, että kysymykset tosiaan olivat lähes laidasta laitaan samantasoisia. Lukutaidolla ja yleissivistyksellä siis olisi pärjännyt. Mutta ehkä näistä jompaakumpaa ei osalla tämän testin suorittajista sitten ole. Itse asiassa minun edelläni oleva poika oli vastannut viiteen näistä kysymyksestä väärin, mutta eipä se paljon haitannut. Testin tarkistajasetä sitten vain merkkasi, mitkä olivat väärin, ja pyysi poikaa siinä hänen edessään lukemaan ääneen yksitellen ne kysymykset ja antamaan oikean vastauksen yhteen kerrallaan, niin monta kertaa että lopulta tuli se oikea. Poika sitten loppujen lopuksi arvasi jokaiseen oikeat vastaukset, ja setä allekirjoitti testin hyväksytyksi. Että semmoista opetusta. Niin, ja siellä huoneessa kun täytettiin niitä vastauspapereita, ei kukaan valvonut, kuka sen loppujen lopuksi täytti, tai oliko täyttäjällä joku neuvoja vieressään. Eli läpi kyllä halutessaan pääsee, vaikka ei osaisi edes lukea tai kirjoittaa.

Niin, tosiaan, kun vastaukset oli paperissa, pääsin taas jonottamaan, kolmatta kertaa jo, sen saman sedän luo kuin toisella jonotuskerrallakin. Siihen kun lopulta pääsin, setä tarkisti vastaukset, sain 95% oikein, eli yksi meni mönkään. Osaatteko arvata minkälainen? Kysymys kuului: Crackilla ja kokaiinilla on samanlainen vaikutus elimistöön. Totta vai tarua? Vastasin totta, kun en tosiaankan sitä tiennyt, mutta se näköjään sitten oli tarua. Koska minulla oli vain se yksi väärin, minun ei tarvinnut edes lukea sitä kysymystä ja vastata oikein, niin kuin sen edellisen pojan oli pitänyt. Tai ehkä se setä arveli, että voisin sitten melko helposti arvata sen oikean vastauksen, kun kerran vaihtoehtoja oli vain kaksi, joista se toinen oli jo merkattu vääräksi…

Kun setä oli tarkastanut testin ja merkannut nimmarinsa siihen vastauslappuun, sen lapun kanssa piti mennä sitten jonottamaan siihen kolmanteen jonoon. Ja siis huom. nämä jonot eivät olleet mitään lyhyitä nopeasti liikkuvia jonoja, vaan niissä sai oikeasti seisoa. Huone oli tupaten täynnä ja happi ei riittänyt koko sille kansanjoukolle kunnolla, oli kuuma ja ahdisti, yäk. No, lopulta sekin jono eteni niin, että pääsin tädin luo, joka katsoi vastauslapusta minun nimen ja etsi sitten todistuspinkasta minun todistuksen, jonka ne kaksi muuta tätiä oli sillä välin kirjoittaneet sen minun henkilötietokaavakkeen perusteella. Hän pyysi minua tarkistamaan, että todistuksen merkityt tiedot ovat oikein, ja rahasti 35 taalaa, eikä tietenkään mitään kuittia antanut. Sitten sain sen todistuksen käteeni ja sain lähteä pois. Valistus oli annettu. Jonoissa seisoin tunnin ja vartin, itse testin tekemiseen meni noin kolme minuuttia.

Voisin keksiä monenmonta tapaa tehostaa tätä toimintaa, mutta antaa olla. Onneksi ei tarvitse ainakaan tuota lappua käydä uudestaan hakemassa, vähän rasittavaa touhua oli, varsinkin kun se tuntui olevan ihan turhaan, ei siihen mitään vaadittu, sama kuin olisin vain käynyt sinne rahat heittämässä ja saamassa todistuksen kouraani, ihan sama ymmärsinkö itse asiasta (joka siis sinänsä on ihan tärkeä, ja hyvä, että edes jossain vaiheessa ihmisiä valistetaan) yhtään mitään.

Ensi viikolla on sitten lopulta sinne MVA:lle kauan odotettu aika, jossa tarkistavat paperit, ja näön, ja tekevät ajokokeen, jonka jälkeen sitten pitäisi saada se ajokortti. Siitä sitten tuonnempana lisää.

Ps. Kiitos kaikille tervehtymistä toivotelleille. Tänään on ensimmäinen päivä reiluun viikkoon, kun jaksan suht normaalisti olla pystyssä, eikä enää joka yskäyksen aikana tule keuhkot pihalle. Ei siis ollut vielä tämäkään tauti kuolemaksi. Töissä toki olen tämän viikon ollut, mutta mihinkään muuhun sitten ei oikein olekaan rahkeet riittäneet. Ensi viikko on talvilomaa, jee!!!

Eilen tuli sitten testattua taas jotain ihan uutta.

Täkäläiseen "Autoni on olohuoneeni,ja siitähän en takapuoltani nosta" -asenteeseen kuuluu tietysti oleellisena osana pikaruokapaikkojen autokaistojen lisäksi myös esimerkiksi pankkien autokaistat. Täytyyhän ihmisen saada nostaa tililtään rahaa ilman, että vaivautuu autosta nousemaan! Jep.

Täkäläisillä pankeilla siis ihan oikeasti on autokaistat, ja eilen sitten ensimmäistä kertaa uskaltauduin semmoiseen ajamaan. Siinä pankissa, minkä testasin, oli neljä eri kaistaa eri asioiden hoitoa varten. No, kello oli kuusi aamulla, joten vain yksi, se pankkiautomaattikaista, oli toiminnassa. Nähtävästi ne muut on sitten auki, kun pankki on muutenkin auki. Yksi niistä kaistoista oli sellainen, että pääsee ihan virkailijan kanssa nokakkain luukulle, ja kaksi kaistaa oli sellaista "putkipostia", jossa voi laittaa putkeen shekkejä ja muita mitä sitten tarvitseekaan asioita hoidella. En osaa omalle kohdalle kuvitella, että minulla olisi sellaiseen mitään asiaa, joten en osaa sen tarkemmin kuvailla.

Siinä neljännellä oli tosiaan pankkiautomaatti, ja hyvin toimi. Tuntui vaan hassulta, kun on tottunut, että raha näpytellään seinästä, seisoen. Mutta hyvin voisin tuommoiseen tottua, onhan se vaikka vesisateella eri kiva, ettei tarvi kuin katoksen alla ruuvata ikkuna auki, ja avot, ihan kastumatta selviää rahan nostosta.

Niin, lupailin kertoa meidän sunnuntaisesta uimahallikäynnistä. Meidän lähin uimahalli on tässä parin mailin päässä meiltä.

Uimahallissa on miesten ja naisten pukuhuoneet, sekä perhepukuhuone. Pukuhuoneissa on samassa yhtenäisessä tilassa pukukaapit, suihkunurkkaukset ja peilialueet. Meille paljon hämmennystä aiheutti se, että pukukaappeihin olisi pitänyt olla omat lukot mukana. Kaappien ovissa oli vain paikka sellaiselle riippulukolle, mitä täällä yleisesti käytetään, ihan numerolukkoja, täällä ei avaimellisia irtlukkoja harrasteta juurikaan. Meidän oli luotettava ihmisten rehellisyyteen ja jätettävä tavarat ihan lukottomaan kaappiin tällä kertaa. Tallessa pysyivät. Mutta ensi kerralla otetaan kyllä omat lukot mukaan.

Me vaihdettiin uima-asut päälle siinä perhepukuhuoneessa. Ja miespuolisilla on suositeltavaa olla ne shortsimalliset uimahousut, ei sellaisia tiukkoja siis. Pukuhuoneisiin jätettiin kaappeihin muut tavarat, ja uikkareissa sitten lähdettiin käytävää pitkin uima-allasalueelle. Oli vähän hassua kulkea uikkareissa samassa tilassa, missä toiset kulkivat ihan vaatteissa…

Altaita oli kaksi, toinen enemmän tarkoitettu kuntouimareille ja toinen virkistyskäyttöön, vaikkakin kumpaakin varten on omat aikansa, on siis erikseen saneltu, milloin saa vain uida rinkiä altaan ympäri ja milloin saa touhuta muutakin. Lisäksi on ajat, jolloin se virkistysallas on SplashDown-käytössä, silloin on auki kaksi isoa, 100 metrin pituista, vesiliukumäkeä, joita lasketaan renkailla 12 metrin korkeudesta. Lisäksi on kolmas allas alle kouluikäisille lapsille, se oli virkistysaltaan vieressä, mutta siihen ei nyt tutustuttu sen tarkemmin.

Altaan ympärillä oli pöytiä ja penkkejä, ja yhdessä nurkassa oli Snack bar, josta voi ostaa virvokkeita, hodareita, sipsejä sun muuta sellaista pientä naposteltavaa. Osa ihmisistä olikin tullut altaan reunalle ihan istuskelemaan ja seurustelemaan. Niin, ja osa uimareista oli tuonut reppunsa sinne altaan ympärillä oleville penkeille; mekin hoksattiin, että oltaisiin voitu niin tehdä, silloin ei olisi tarvinnut miettiä, pysyyköhän ne tavarat siellä pukukaapissa tallessa ilman lukkoa.

Vesi oli tosi lämmintä, ainakin siinä virkistysaltaassa. Ympäristö oli erinäköistä kuin Suomen uimahalleissa, kaakelit oli vain itse altaissa, muuten tilat oli kiveä, tiiltä ja lasia. Ja tosiaan ne kaikki pöydät ja se kioski siinä reunoilla tekivät siitä eri oloisen, ehkä vähän kylpylämäisen, mutta vähän karulla tavalla. Ihan kivaa siellä oli, ja käydään varmasti uudelleenkin. Meidän Columbia Associationin jäsenkorteilla, joilla käydään kuntosalillakin, pääsee uimahalliin ilmaiseksi, joten sitä toki täytyy hyödyntää.

Sitten se sauna. Siellä uimahallissa tosiaan oli ihan suomalaisen oloinen sauna. Se oli siinä käytävän varrella, mistä kuljettiin pukuhuoneista uima-altaille. Siis ihan erillään mistään muusta, eikä lähelläkään suihkuja. Se oli yhteinen kaikille, siis miehille ja naisille. Ja toki lauteilla istuttiin uimapuvut päällä. Sääntöjä oli ovessa tosi paljon, pari eniten mieleenjäänyttä oli, että saunaan saa mennä vain yli 16-vuotiaat, ja että kiukaalle veden heittäminen on ehdottomasti kiellettyä. Näistä ensimmäistä rikottiin samantien, kyllähän poikien piti päästä lauteille istumaan! Lämpötila oli mukava, n. 80 astetta, ja tunnelma muuten tosi miellyttävä, mutta se löylyvesi vain tosiaan puuttui. Eikä tietenkään siellä mitään kiulua ja kauhaa ollut, millä olisi voinut tilannetta parantaa sen osalta. Tyydyttiin siis kuiviin löylyihin, mutta kyllä nekin hyvältä tuntuivat monen kuukauden saunattomuuden jälkeen. Niin, ja saunassa oli Helo-kiuas. Lauteita oli kahdella seinällä, toisella seinällä ylä- ja alalaude ja toisella vain alalaude. Yhteensä tuohon saunaan mahtuu maksimissaan 8 henkeä, ei siis mikään suurensuuri noin uimahallisaunaksi. Mutta voi olla, että ei sillä niin paljon käyttöäkään täällä päin ole. Meidän kanssa siellä oli yhtä aikaa yksi aasialaissyntyinen pariskunta, joka istui alalauteilla, minä ja pojat nökötettiin ylälauteilla ja kaivattiin sitä löylyvettä.

Täällä Stop-merkit, siis teiden risteyksissä, toimii ihan eri tapaan kuin Suomessa. Tai siis molemmissa maissa pitää tietenkin pysähtyä ennen Stop-merkkiä, mutta täällä niissä käyttäytyminen on erilaista. Ensinnäkin merkkejä on tosi paljon. Toiseksi niitä on sivuteiden lisäksi myös sillä päätiellä, eli useimmiten Stop-merkit on kaikkiin neljään suuntaan risteyksessä. Kaikkien siis täytyy väistää toisiaan.

Se, kuka ensin pääsee menemään, määräytyy risteykseen tulojärjestyksen mukaan. Hyvin nuo paikalliset näyttävät hoksaavan, milloin on kenenkin vuoro. Jos vaikka kaikilta neljältä suunnalta tulee autoja jonossa, kaikki vuoronperään pysähtyvät, myös sitä päätietä pitkin ajavat, ja sitten aina yksi siitä vuorollaan lähtee eteenpäin. Minusta tämä käytäntö on vähän sekava, en oikein ole oppinut muistamaan, kuka missäkin järjestyksessä risteykseen saapui. Niinpä monesti vahingossa odottelen ohi oman vuoroni, ja toiset joutuvat viittomaan minulle, että menehän nyt jo…

Tyydyn kohtuuteen, enkä lähde oikeuteen. Tai en olisi kyllä lähtenyt muutenkaan, mutta nyt sen tietää Disney World’kin. Silloin tammikuisella reissullahan tippui yhden ilotulituksen aikana taivaalta joku raketinpalanen tai mikä lie roska silmään. Ei siitä sen enempää, sen illan se silmä oli kipeä, ja muutaman päivän sen jälkeen vähän arka. Ei se paljon elämää haitannut, ja ei varsinkaan enää haittaa yhtään.

Reissun jälkeen minulle tuli meiliin linkki asiakaspalautekyselyyn. Siinä sitten oli viimeisenä kohtana linkki heidän asiakaspalautteisiinsa, jonne voi kertoa, jos halusi sanoa vielä jotain, mitä kyselyssä ei oltu käsitelty. Minä sitten kirjoitin sinne asiakaspalautteisiin tuon silmäepisodin, ajattelin katsoa, että reagoidaanko siihen mitenkään. No, joku aika sitten mietin, että eipä ole sieltäkään mitään kuulunut, että onpas tylyä. No tällä viikolla, kuukausi reissun jälkeen, tuli ensin kirje, että voisitteko ystävällisesti soittaa tähän ja tähän numeroon koskien sitä puistossa tapahtunutta juttua. Soitin, mutta henkilö ei ollut paikalla, jätin nimeni ja numeroni vastaajaan, ja sanoin, että jos haluaa, voi ottaa yhteyttä. Äsken sieltä sitten soitettiin.

Kovin oli asiakaspalauteihminen huolissaan, että onko silmä nyt kunnossa, ja olenko joutunut käymään lääkärillä sen takia jne. Pahoitteli kovasti, ja selitti, miten yrittävät kaikki seikat, tuulen suunnat sun muut, ottaa huomioon ilotulitusten suunnittelussa, mutta että aina ei luonnon ennustaminen onnistu.  Sitten kysyi, että ollaanko tulossa sinne suunnalle uudestaan, kiinnostaisiko liput sinne DisneyWorldiin, sanoin, että ei varmaan, kun lennot on kuitenkin melko kalliita. Sitten hän sanoi, että no siinä tapauksessa hän haluaisi korvata tätä mielipahaa ihan rahalla, että voidaan täällä Marylandissa tehdä jotain kivaa. Jos vain olemme (minä ja puolisoni) valmiit allekirjoittamaan "release"-lapun, eli kai jonkun vastuuvapautuskaavakkeen. Hän lähettää sen kaavakkeen meille, ja kun olemme allekirjoittaneet sen, saamme 500 dollaria!

Jeps, vissiin pelkäsivät, että vedän ne amerikkalaisittain oikeuteen, tai jotain. En oikeasti, eihän minulla ole edes mitään dokumenttia, että silmään on mitään sattunut! Eikä se oikeasti niin kauan ollut kipeä! Onkohan tässä joku ero erimaalaisten ihmisten välillä? Olisiko amerikkalainen jo marssinut sinne lääkäriin saamaan todistuksen, ja napannut vinon pinon todistajia, että kyllä sinne silmään joku oikeasti meni jne. Minä sanoin sille virkailijalle ihan suoraan, että ihan oikeasti, en aio teitä mihinkään oikeuteen tämän kanssa viedä, enkä minulle siis sen takia tarvitse mitään kompensaatiota antaa. Mutta että jos silti haluavat antaa, niin ihan ok, toki arvostamme tätä elettä. Kyllähän rahalle aina käyttöä on!

Tästä voisi helposti tulla mieleen, että no hyvänen aika, jos ne kerralla tarjoaa tuon verran, niin varmaan ne antaa lisääkin, jos vaan pyytää… Alkaa vähän valittamaan, että kyllä se oikeastaan oli kamalaa, ja silmääkin särki niin kovasti, ja lehtiin voisi tämän kyllä mennä kertomaan jne. Äh, kohtuus kaikessa. En aio alkaa revitellä tätä juttua yhtään sen isommaksi kuin se on, ja olen täysin tyytyväinen tuohon summaan. Itse asiassa olisin ollut tyytyväinen varmaan, vaikka siinä olisi yksi nolla vähemmän. Pääasia on minulle se, että ne oikeasti käsitteli tuon asian ja vaivautuivat ottamaan yhteyttä ja pahoittelemaan! Nih!

Ei todellakaan oltu osattu varautua siihen, että täällä näin pitkään saisi lumileikeistä nauttia. Naureskeltiin lähinnä partaamme joskus marraskuussa, kun kaupat oli täynnä toinen toistaan hienompia mäenlaskuvälineitä, lumipallontekovempaimia ja lumisodassa käytettäviä suojakilpiä.

No, amerikkalaiset nähtävästi osasivat kuitenkin uskoa lumiseen talveen, ja niin vain nekin välineet pikkuhiljaa hävisivät kauppojen hyllyiltä. Me ollaan mattimyöhäisiä tässäkin asiassa, nyt vasta alettiin miettiä, että pitäisiköhän se pulkka sittenkin kuitenkin ostaa. Tähän asti pojat on menneet suosiolla pussimäkeä tai pyllymäkeä. Lauantai-iltana käytiin parissa kaupassa katselemassa pulkkia, mutta ei löytynyt. Sunnuntaina sitten mentiin heti aamusta uudestaan, isompiin kauppoihin tällä kertaa.

Mutta ei, sesonki on ohi, nyt on kevätjutut hyllyissä, ruohonleikkurit ja pensastrimmerit, uima-altaat sun muut. Vähän sama juttu, mitä kävi joulujuttujenkin kanssa, sitten kun me hoksattiin, että voisi ehkä jonkun ostaakin, niin eipä semmoista tavaraa enää ollutkaan. Ja kun ennen Floridaan lähtöä etsittiin muovilipokkaita uima-allaskäyttöön, niin ei sellaisia löytynyt, nyt oli niitäkin hyllyt pullollaan. Kumman kausiluonteista kansaa täällä! Ja me ollaan aina väärään aikaa etsimässä tavaroita!

Ei siis pulkan pulkkaa eikä kelkan kelkkaa ollut enää niissä neljässä kaupassa missä käytiin. Tai no, nyt vähän liioittelen, siinä viidennessä oli kyllä, mutta kun se BJ’s on semmoinen tukkuliike, että sinne pitää ensin ostaa tukkukortti, jonka jälkeen sieltä voi ostaa sitten mielettömän kokoisia säkkejä tavaraa, niin sieltä meille ei mitään myydä. Ei olla vielä saatu mietittyä, kannattaisiko sinne se tukkukortti ostaa, siis että tulisiko sieltä ostettua sitten sen vertaa tavaroita, että kannattaisi, ja onko ne siellä oikeasti niin paljon halvempiakaan sitten. Pitää varmaan perehtyä asiaan jossain vaiheessa. Siellä siis olisi paria liukurimallia ollut, mutta eivät me niitä voitu ostaa, kun ei ole sitä korttia.

No, ihan hukkareissu ei kuitenkaan ollut. Pulkkaa lähdettiin ostamaan, vähän kalliiksi tuli…

Minä törmäsin eka kertaa täällä kaupassa Wiltonin kakuntekovälineisiin. Olen Ullanunelma-blogia seuranut jo pitkään, ja siellä aina tehdään kaikenlaista kivaa niillä välineillä, joten piti nyt itsellekin ostaa, että pääsee kokeilemaan. Miska halusi Mikki Hiiren muotoisen vuoan, ja minä halusin pallovuoan, Mikakohan se sitten halusi tuon soikiovuokasetin. Aki ei ollut mukana, vaan oli mennyt Oscarin luokse kylään. Vuokien lisäksi tietenkin kaikkia ihania koristelujuttuja, erilaisia pursotusteriä, väriaineita, laikkuria,kaulinta sun muuta. Oih, ihanaa!

Ja sitten toisessa kaupassa törmättiin enemmän ulkoiluhenkisiin juttuihin. Sulo Vilenin sanoin: Kun oli niin halvalla… ja vielä laatutavaraa. Miska halusi jääkiekkomaalit (30$), Mika kuuden hengen teltan (32$), ja minä makuupussin (20$), . Lisäksi tuli ostettua pihakatos (32$),  ja lasten pikkuteltta (10$), ainakin. Kyllä nyt on kaikilla hyvä mieli, kun löydettiin kivoja juttuja. Mutta sitä pulkkaa, sitä ei edelleenkään ole. Todennäköisesti ei tulekaan. Tiistaista alkaen on luvattu lämmintä keliä, eiköhän tämä lumi sitten ala sulaa pois.

Pari päivää oli tas kesäkelejä välissä, ja eilen satoi vähän räntää. Tänä aamuna oli pihalla paikoittain semmoinen vajaa sentti valkoista. Siis minimaalisen vähän, joka ei mitään eikä ketään haittaa. No, aamulla katseltiin poikien kanssa ikkunasta kummissamme, kun vastapäisen naapurin pihaan tuli työmies, ihan palkattu työntekijä siis, joka alkoi lapiolla puhdistaa naapurin pihatietä lumesta.

Siis ihan oikeasti!    Ymmärrän hyvin sen että lapset haluaa mennä huvikseen lapiolla tekemään kuvioita nurmikolla olevaan lumeen, mutta että oikein maksetaan jollekin siitä, että se millintarkasti puhdistaa kaikki lumihiutaleet ajotieltä, kun niitä on siinä vain semmoinen määrä, että siitä pääsisi ihan hyvin kenkiä kastelematta kävelemään, ja jonka aurinko muutaman tunnin sisällä sulattaisi kuitenkin pois. Ei voi ymmärtää!

Mitä ihmeen hepreaa? Nuo otsikossa olevat sanat olivat meille tulleessa Entertainment-lehdessä, ja sen lisäksi yhdessä mainoskirjeessä. Näiden sanojen alapuolella oli meidän osoite.

Pari sekuntia piti miettiä, että mitä ihmettä tämä tarkoittaa, kunnes hoksasin! Levykaupan myyjä oli  välttämättä halunnut meille tilata sen Entertainment-lehden, puolen vuoden näytenumerot kun sai ilmaiseksi. Nähtävästi hän itse sai siitä jotain provikkaa sen mukaan, monelleko tämän tilauksen sai menemään läpi. Siis tämä tapahtui jo ennen joulua, nyt vasta tuli eka lehti.

No, arveltiin, että ei kai siitä mitään haittaakaan olisi, että annetaan lehden tulla. Myyjä kysyi minun nimen, minä sen sanoin, ja tavasinkin, hän pyysi vielä jotain henkilöllisyystodistusta. Ojensin hänelle Suomen ajokorttini, se on käynyt yllättävän hyvin täällä henkkarina. USAn ajokorttia kun ei edelleenkään olla saatu, kun ei siihen yhteen ainoaan MVA:n (suomalaisittain AKE) numeroon, mihin koko osavaltion pitää soittaa ajokorttiasioissa, olla vielä onnistuttu pääsemään läpi niin, että saisi ajan kokeeseen varattua.

Niin, kuitenkin, poika siis otti suomalaisen ajokorttini ja sitä tovin tiiraili. Minä kyllä luulin hänen jo kirjoittaneen minun nimeni ylös, mutta nähtävästi hän sitten kuitenkaan ei sitä ollut minun tavauksesta saanut irti, ja kopioi sen sitten siitä ajokortista. Missä siis lukee ylhäällä ensimmäisenä Ajokortti Körkort . Nähtävästi siinä oli tarpeeksi K:ta, R:ää ja I:tä, että se pojan mielestä kuulosti samalta, mitä minä olin hänelle sanonut ja tavannut, joten hän on sitten sen kirjoittanut minun nimeksi tilauslomakkeelle. Ja onnistunut siinä kirjoittaessaan vielä vaihtamaan yhden o:n i:ksi.

Tästä puoli vuotta eteenpäin siis yhden lehden kirjoissa minun etunimeni on Korkort ja sukunimeni Ajokirtti… Käyhän se niinkin. Ja mainokset varmaan tulevat sitten hamaan tulevaisuuteen tänne sillä nimellä. Hih, melkoisen huvittavaa itse asiassa.

Nyt on jokunen ilta polteltu kynttilöitä urakalla. Ihana joulutunnelma! Mutta… nämä amerikkalaiset tykkää tuoksukynttilöistä, ja minä taas en yleisesti ottaen voi sietää niitä. No, menee ne hyvin pienissä määrin ja kunhan ei eri tuoksuja sekoiteta keskenään. Ongelmaksi tämän tekee se, että tavallisesta kaupasta ei oikein löydy muuta kuin tuoksukynttilöitä. Onneksi Mika kävi Ikeassa tässä yhtenä päivänä ja toi sieltä ihan tavallisia tuoksuttomia valkoisia kynttilöitä, ja tuoksuttomia tuikkuja. Niiden lisäksi meillä on pari paikallisesta kaupasta ostettua punaista tuoksukynttilää, ja muutama saatu kynttilä. Näitä kun sopivasti yhdistellen asettelee ja polttelee, saa kivan tunnelman aikaiseksi, eikä liikaa tuoksua. 

Tänään olen leiponut täällä eka kertaa korvapuusteja. Ollaan nimittäin lähdössä tässä tunnin päästä paikallisen Suomi-Seuran pikujoulujuhliin, ja jokainen osallistuja tuo sinne jotain syötävää mukanaa. Meidän kontolle osui pullapuoli, eli 70 korvapuustia odottaa tuossa lähtöä.

Siis fakta on, että en arvosta näitä meidän huushollissa olevia kodinkoneita kovinkaan paljon. Uunissa on grillivastukset ylhäällä ja alhaalla, ja niillä se paistaa. Eikä niitä voi säätää mitenkään. Ja se alavastus paistaa paljon enemmän kuin ylävastus. Tästä seuraa se, että yleensä kaikki uunissa paistettavat on olleet tosi tummia alta ja tosi vaaleita päältä. Nyt testasin näitten pullien kanssa, että mikä on optimi, halusin saada sopivan värisiä pullia ilman, että pohja palaa karrelle. Kokeilun kautta parhaaksi löytyi se, että kun uunissa on 4 eri tasoa, mihin pellin voi laittaa, niin ensin laitetaan pelti toiseksi ylimmälle tasolle 8 minuutiksi ja sitten nostetaan se kaikkein ylimmälle (melkein koskettaman ylävastusta) 6 minuutiksi. Sillälailla tuli hyviä pullia. Mutta on se melkoista minuuttipeliä, huh.

Pullan paistamiseen voisin tietty vielä lisätä, että kardemumma maksaa täällä maltaita, pieni purkki maksoi reilut 12 taalaa, onneksi sattui olemaan tarjouksessa ja maksoi vain reilu 9 taalaa tällä kertaa. Sisko-ihanainen on kyllä lähettänyt kardemummaa tulemaan postissa, mutta se ei yrityksestä huolimatta ehtinyt tähän hätään. Niin, ja se täällä myytävä kardemumma, samoin kuin kaikki muutkin mausteet, on jauhettu ihan pölyhienoksi. Ei siis mitään karkeita palasia niin kuin Suomessa, eikä se sitten edes kamalasti maistunut siinä taikinassa…

Raesokeria ei löytynyt koko kaupungista, sitä pitää siis myös tilata Suomesta, kunhan joku on laittamassa pakettia tännepäin… Tähän hätään sitten koristelin pullat sillä hienosokerilla, mutta kun sekin tosiaan on niin ylihienoa, niin eihän sitä oikein edes näy. Vähän niinkuin tavallisen sokerin ja tomusokerin risteytys.

Ja hiiva on sitten ihan oma lukunsa myös. Kuivahiivaa löytyi kaupasta ihan helposti, mutta tuorehiivaa ei meinannut millään löytyä. Edes myyjät ei tienneet, onko sitä edes myynnissä meidän lähikaupassa. Sitten kun se lopulta puolivahingossa löydettiin, niin se maksoi myös maltaita. 17 g pieni nyttynen maksoi 1,65 taalaa. Ja minähän tarvin litran pullataikinaan niitä 5… En muista, paljonko Suomessa hiiva tarkalleen maksaa, mutta ihan varmasti monta kertaa vähemmän kilohinnaltaan kuin täällä. Mika sanoikin, ettei olekaan kumma, että kukaan ei täällä leivo mitään itse, kun tarvikkeet maksaa enemmän kuin valmis tuote ostettuna…

Mutta kaikenkaikkiaan pullista tuli hyviä, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Itse pikkujouluista sitten enemmän tuonnempana.

Edit: Seuraavana päivänä pullanleipomisen jälkeen meidän postilaatikko sitten suorastaan tulvi kardemummaa. Sisko oli laittanut 10 pussia kirjeessä ja anoppikin tietämättäni viisi pussia. Kiitos!!! Nyt meillä riittää sitten kardemummaa koko vuodeksi…

Otettiin silloin pari viikkoa sitten, kun tänne muutettiin, Comcastilta edullinen tarjouspaketti, johon kuului Internet-liittymä, kaapeli-tv ja lankapuhelin, 99 USD yhteensä. Jes, netti ja telkku toimii hienosti, ei siinä mitään… mutta se lankapuhelin, varsinainen murheenkryyni! Se soi koko ajan!!! Eikä siinä mitään, jos ihmisillä olisi oikeaa asiaa, mutta tasan kaksi kertaa siihen on joku meidän tuntemamme henkilö soittanut ihan oikealla asialla, ja loput miljoonaseitsemänsataakolmetuhatta- viisisataayhdeksänkymmentäkaksi kertaa (huomaattehan, olen tehnyt tarkkaa tieteellistä laskentaa asiasta… ) soittaja joko ei ole sanonut luurin toisessa päässä yhtään mitään, tai sitten sieltä on tullut kamalaa markkinointipapatusta, että tilatkaapas nyt Washington Post, tai antakaapa rahaa sinne ja tänne ja tuonne ja äänestäkääpä tuota ja tuota henkilöä jne jne jne.

Eilen meni siihen hermot, ja kun Comcastilta tuli vielä lasku, joka oli isompi kuin sen piti olla, niin soitin kiukkuisena sinne ja ilmoitin, että pitäköön puhelimensa, ei me sitä haluta! Ei meinannut asiakaspalvelijaihminen ymmärtää, että miksi halutaan purkaa pakettitarjous, kun pelkkä tv ja netti tulee maksamaan samanverran erikseen, mutta teki se sen sitten lopulta. Sanoi vielä, että hän nyt tämän katkaisee niin, että huomenna tähän aikaan puhelin lakkaa toimimasta. Ja sitten kesken seuraavan lauseen, naps, puhelu meni mykäksi. Juu, eli lakkasikin jo tänään, ja kesken puhelun… tosi pätevää toimintaa… vähän jäi asiat kesken, vaan ei se mitään.

No, sitten hetken päästä olin menossa nettiin, niin kas, ei se toiminutkaan!!!   Ei muuta kuin kännykkä käteen ja soitto Comcastille. Muutaman henkilön kautta kierrätettynä pääsin puheisiin hemmon kanssa, joka hoksasi, mistä ongelma johtuu. Meidän modeemi on sellainen yhdistelmä koteihin, joissa on sekä lankaliittymä että netti, ja jos toinen katkaistaan, niin toinenkaan ei toimi. Enhän minä sitä hyväksynyt! Sanoin melko topakasti, että netti on saatava päälle samana iltana, ekä mitään muttia, kun se selitti, että pitää käydä vaihtamassa toinen modeemi meille.

No, poika selvitteli asiaa ja soitti hetken päästä takaisin, että nyt hän sai sen yhdistettyä niin, että netti toimii taas, mutta että torstaina tulee mies vaihtamaan meille toisenlaisen modeemin, siihen saakka voitte käyttää sitä, mikä teillä on. Asia ok, ihan hyvä.

Mutta annas olla, puolen tunnin päästä siitä, kun netti alkoi toimia, lankapuhelin soi!!!  Siis senhän piti olla katkaistu! Menin sitten kuitenkin vastaamaan. Eikös siellä ihan minua kysytty, ja yritetty markkinoida satelliitti-tv-pakettia niin halvalla, että… Huoh! Eli nähtävästi meillä vielä tämän pari päivää toimii puhelinkin. En kyllä laukkaa enää yhtään kertaa vastaamaan siihen, en!

Ja asiaan, eli puheluihin, liittyen. Täällä rapakon takana kun kännykkäpuheluissa on sellainen ominaisuus, että kun kännykkään joku soittaa, niin kumpikin maksaa. Etkä voi mitenkään tietää, paljonko se maksaa, kun nääs vastaanottaja maksaa samanverran kuin soittajakin, ja vastaanottajallahan ei ole tietoa, minkälainen liittymä soittajalla on, eli millä minuuttihinnalla puhutaan. Ja kaikenkukkuraksi kaiki puhelinnumerot näyttävät samoilta, siis 410-123 4567 voi olla joko kännykkäliittymä tai lankaliittymä, etkä voi tietää, kumpi se on, jos et kysy… Kummallista touhua! Tämäkin eilisiltainen nettitaistelu maksoi minulle heti monta taalaa, vaikka isomman osan ajasta se asiakaspalveluhemmo soitti minulle eikä päinvastoin…

Nyt on pari päivää ollut vähän nihkeämpää. Ei jaksaisi tätä muutto-, paperisota- ja pakkausrumbaa ollenkaan… Nukuttaa vaan, tai tekisi mennä peiton alle piiloon. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että tämä vaihe varmaan kuuluu asiaan, ja kyllä se pakkaaminen alkaa taas kiinnostamaan jossain vaiheessa. Ei ole enää paljon aikaa muuttoon; parempi vaan kiinnostaa!

Tänään (eikun siis eilen, nyt on jo yli puoliyö), lähti talosta piano. Olohuone on niin tyhjä nyt! Puolet tavaroista sieltä oli jo pakattu ja varastoitu aiemmin, mutta vasta se pianon häviäminen oikein konkretisoi sen, että kohta ihan kaikki on tyhjennetty.

Sitten tekisi vielä kritisoida vähän työnantajaakin. En kehtaa kovin kovasanaisesti sitä tässä tehdä, mutta sen vaan sanon, että jos tutkimusvaihdon (joka siis meidän firmassa ei aiheuta mitään palkan tarkistuksia vaan ihan Suomen palkoilla ja veroilla pitää siellä Amerikan kustannustasolla pärjätä) ajan *Snap* Sensuuri iski...

Taustana tähän sen verran, että alunalkaenhan mies yritti saada vuorotteluvapaata, jolloin olisi saanut hänkin vähän rahaa joka kuukausi. No, "fiksu firmapa" ei siihen suostunut, vaan ilmoitti, että jos lähteä aikoo, niin sitten pitää sanoa itsensä irti. Miespä sitten sen teki, ja saikin sitten liitolta kuulla, että koska lähtee yli vuodeksi ulkomaille ilman hyvää syystä (joita olisivat olleet alle 3-vuotiaan lapsen hoito, tai opiskelu), niin tipahtaa liiton kirjoilta pois, eli saa olla nollatuloilla niin ulkomaanajan kuin sittenkin kun palaa Suomeen, jos ei satu töitä saamaan. Tällaisella riskilläkö alettaisiin jotain ennakkoa ottamaan, ei kuitenkaan!

Enkä sinänsä palkkaani moiti, Suomessa sen kanssa tulee ihan hyvin toimeen, ja varsinkin kun mieskin on töissä. Ja jos yksin olisin lähdössä ulkomaille, niin ihan hyvin riittäisi, varsinkin yhtiön muiden tukien, lähinnä asumisen maksamisen ansiosta. Mutta on eri asia, joutuuko sillä yhdellä ja samalla palkasta käteenjäävällä summalla hankkimaan ruuat ja vaatteet ja muut päivittäiset asiat yhdelle ihmiselle vai neljälle… Siksi asiasta keskusteltiin.

Mutta eipä siitä nyt enää sen enempää. Me ollaan totuttu tulemaan vähällä toimeen, ja tullaan nytkin. Suu säkkiä myöten, eikä mitään matkusteluhaaveita. Sillä se sumpliutuu. Nyt pidän vähän taukoa, seuraava bloggaus on sitten jo positiivisempi, lupaan sen.

Edit: Sensuroin tosiaan tuosta yltä sen varsinaisen kritiikin pois, koska oli vähän tyhmää tähän edes sitä kirjoittaa, vaikka vähänkään. Se saa toki pysyä, että jotain kritisoitavaa oli. Mutta kaikenkaikkiaan otin sen vähän liian raskaasti, johtuen muuten rankasta hetkestä.