Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Anteeksi, kun on ollut niin pitkä tauko kirjoittamisessa. Blogi on ollut ajatuksissa kovasti monta kertaa, ja bloggausideoitakin on ollut useita mielessä. Mutta silloin, kun on ollut kirjoitettavaa, ei ole ollut aikaa, ja päin vastoin.

Ilmassa on ollut vähän matalapainetta. Töissä kiirettä ja resurssit tiukoilla. Itseä väsyttää ja päiväunet maistuisi. Pimeääkin on ja talvi tekee tuloaan. Kovasti olen muistellut USAssa vietettyä aikaa. Siellä talvellakin paistoi aurinko päivisin kirkkaasti, ja töitäkin oli kohtuullisemmassa määrin.

Mutta tänään on vietetty isänpäivää. Aki oli oman isänsä luona, meni eilen itsetekemänsä kakun (kuva löytyy kakkublogistani) kanssa sinne. Miskan kanssa sitten tänä aamuna varhain koristeltiin Miskan isälleen tekemä kakku ja kiikutettiin kahvi- ja lahjatarjotin isälle sänkyyn.

Käytiin tietysti myös mummolassa papan luona kahvittelemassa. Erikoismukavaa tällä kertaa oli se, että meidän entinen koira, Pinja, oli meillä yökylässä, ja saatiin sitäkin käyttää mummolassa vanhaa rotukaveriaan Bamia moikkaamassa. Koirulit nähtävästi muistivat toisensa, vaikka eivät muutamaan vuoteen olleet taas nähneetkään. Nuo kaksi koiraa ovat kyllä niin mainioita. Jos joku kaipaa vinkkiä siitä, minkä rotuinen koira kannattaisi ottaa, niin suosittelen ihan ehdottomasti Lancashire Heeler’iä! Ihania ovat! Alla pari melko kehnolla kännykkäkameralla otettua kuvaa mummolasta. Pari koiraa, ja kolmen sukupolven miehet.

No niin, sain nyt hiihtolomapäivän touhuna väkerrettyä kakkublogin. Kaikki leipomukset tulee siis jatkossa sille puolelle, niin ei tarvi tätä vaihtoblogia rasittaa asioilla, mitkä ei todennäköisesti niin monta ihmistä kiinnosta. Joten jos kiinnostaa, niin tervemenoa kurkkaamaan tänne. Joskin teille siellä ei ole paljoakaan uutta asiaa vielä; seuraava uusi kakku on luvassa tämän kuun lopulla, kun saan kunnian tehdä erään hurmaavan tyttösen 1-vuotiskakun. Nalle Puh -kakku on siihen suunnitelmissa.

Mutta kerta kiellon päälle, jotta tämäkään postaus ei jäisi ilman kuvia. Eilen juhlistettiin poikien kanssa hiihtolomaa leipomalla pullaa. Tässä muutama kuva siitä touhusta (Aki ei taaskaan halunnut omia kuviaan julkaistavaksi, siksi vain Miska on jälleen kerran linssiluteena).

Miska tekee hillopuusteja (ja joo, taikina on oikeasti vaaleanpunaista, käytin yhteen osaan taikinaa vaaleanpunaisen kermavaahdon jämät, tuli melko jänniä pullia ).

Miska esittelee itsetekemäänsä voisilmäpullaa, ja minun korvapuusteja.

Akin tekemät korvapuustit ja letittämä leeta.

No nyt on sitten juhlat juhlittu, ja sen jälkeen työmatkallakin käyty. Tulin Oslosta kotiin n. tunti sitten, matkalaukku jäi tietysti taas välille, niinkuin meikäläiselle näyttää aina käyvän. Joskohan huomenna sen sitten saisi kotiin… Mutta asiaan, lupasin valmiista kakuista kuvat. Tässäpä ne:

Ensimmäinen oli sellainen "koko perheen ja sukulaisten" versio ja toinen sitten ihan aikuisporukalle, kaverijuhliin, tarjolle laitettu. Ihan hyvää palautetta sain molemmista; itse pidin erityisesti jälkimmäisen mausta, se kun oli kostutettu  kermaliköörillä, ja kermavaahto oli maustettu viskillä. Vähän vaihtelua peruskakkuun verrattuna.

Juhlat oli oikein hauskat, siis sekä ensin ollut ihan kahvittelutilaisuus, että sitten pitemmän kaavan mukaan pidetty aikuisjuhla. Aikuisjuhlassa ensin syötiin hyvin, sitten kahviteltiin, ja sitten maisteltiin mm. itsetehtyä sangriaa (yllättävän hyvää, toim.huom.), pelattiin pelejä, juteltiin, saunottiin, parannettiin maailmaa ja rentouduttiin. Vuorokauden ympäri oli nämä aikuisvieraat meillä, ja kyllä oli poskilihakset kipeäinä kaikesta nauramisesta. Pitäisikö useamminkin pitää kunnon juhlat kuin kerran kymmenessä vuodessa?

Huomenna meillä juhlitaan, ja sitä varten pitää tietty valmisteluja tehdä. Tässä pari kuvaa, mitä on nyt jo tehty. Viikonlopun jälkeen sitten valmiista tuotoksista kuvia tiedossa.

Hmm… ehkä minun pitää oikeesti perustaa kakkublogi? Hassua laittaa näitä kakkukuvia tänne "ulkosuomalaisblogiin", mutta kun ei just nyt ole muutakaan paikkaa, mihin näitä ympätä. Pitää vielä vähän miettiä…

No, kummiskin, sain kunnian tehdä ystäväni tytölle syntymäpäiväkakun, toiveena oli jalkapallo, eli testasin ensimmäistä kertaa pallovuokaani oikein ympyränmuotoisen kakun tekemisessä, tähän asti kun olen tehnyt sillä vain puoliympyröitä. Onnistui melkein hyvin, muutaman asian tietysti itse aina huomaa, mikä olisi pitänyt tehdä toisin, mutta kun en niitä tähän ylös kirjoita, niin jospa muut eivät niitä hoksaa katsoa, ja itsekin unohdan ajan myötä…

Ps. Piti sitten ensi hätään perustaa ihan oma kategoria näille leipomuksille, joku järjestys se olla pitää… Lisäilen vanhat kakkukuvat sen Leivonta-kategorian alle tässä pikku hiljaa… Ja uusia kakkuja on tulossa myös pikapuoliin, Mika kun täyttää täysiä kymmeniä ensi viikolla.

Miska sai eilen ystävältämme Hannalta Risto Räppääjän kaverikirjan muuten-vaan-lahjaksi, kun Hanna tuli illalla käyttämään minua kävelyllä. Siinäpäs vasta mieluisa kirja! RR (siis Risto Räppääjä, en vaan jaksa kirjoittaa moneen kertaan) on nyt Miskalla ollut kovasti suosiossa sen jälkeen, kun käytiin Oulun kaupunginteatterissa k.o. esitys katsomassa. Miska on lukenut ensimmäisen RR-kirjan jo, ja kuunnellut RR-musiikki-CD:n niin moneen kertaan, että osaa kaikki kappaleet ulkoa, ja tietysti on nyt piakkoin menossa katsomaan RR-elokuvan.

Minä pidän tänään ja huomenna pari talvilomapäivää, joten minulla ja Miskalla oli Miskan koulun jälkeen aikaa touhuilla kahdestaan, Aki kun on Oulussa ja Mika Sotkamossa tämän(kin) viikon.

Miska keksi loistoidean läksyt tehtyään. Meidän pitäisi tehdä niitten RR-kaverikirjan reseptien mukaan ruoka ja jälkkäri. Niinpä sitten kokattiin yhdessä Riston Tonnikalapläjäys, nam se olikin hyvää! Ja oli helppo tehdä, Miska käytännössä ihan yksin sen teki, minä vain vähän valvoin päältä.

Ja jälkiruuaksi tietysti Nellin Nonparellimuffinssit. Kylläpäs olikin hauskaa ja yksinkertaista leipoa pitkästä aikaa muffinsseja, en edes muista, milloin viimeksi olisin niitä tehnyt. Herkullisia tuli niistäkin.

Kaiken kruunasi tietysti se, että naapurin Mari tuli meille kylään ja Miska sai tarjota leivonnaisia parhaalle ystävälleen, joka tietysti myös täytti sivun kaverikirjaan. Tässä siis meidän kulman Risto ja Nelli, eli siis Miska ja Mari, muffinssien kimpussa. Herkuttelun jälkeen leikkivät hetken täällä sisällä, ja nyt lähtivät tuonne koulun mäkeen pulkkien ja liukurien kanssa laskemaan, jättäen minut itsekseni vaikka bloggaamaan. Onpas ollut tosi mukava päivä!

Tänään mennään Kelloon kaverin syntymäpäiville. Aina, kun on jostain juhlista puhe, mulle tulee ekana mieleen, että minähän voisin tehdä sinne kakun. Minusta se on niin hauskaa puuhaa, mutta en halua niitä tehtailla täällä kotona ihan muuten vaan, joku tarkoitus pitää olla.

Tällaisen kakun siis vien tänään mukanani, minusta se onnistui melkolailla just niinkuin olin halunnutkin. Toivottavasti myös maku on kohdallaan!

Tällaista satoa meillä kasvoi tänä päivänä… Lupasin työkavereille tuoda huomiseksi töihin kakun ja mietiskelin pari päivää, että minkälaisen kakun haluaisin tällä kertaa tehdä. Sitten muistin, että minulla on vielä kokonaan kokeilematta sokerikuorrutemassat, jotka sain Salaiselta leivontaystävältäni viime kuussa. Ja koska meidän tiimin pojat ovat ihan pähkähulluja chilin syöjiä ja kasvattajia, ja ne sokerimassat olivat juuri oikean värisiä, hoksasin, että siinäpä idea.

Leivoin kakkupohjan sydänvuokaan, sydämen kaaret oli just sopivasti chilin kannan muotoiset. Täytin kakun eilen, ja tänään sitten muotoon leikkasin siitä nämä kaksi eri chiliä ja päällystin voikreemillä (se oli hankalaa, minun kakku oli varmaan liian kostea, tai sitten en vaan osaa, kun en ollut ennen tehnyt). Jännittävin kohta oli se, kun kaulin sokerimassan ja nostin sen kakun päälle, en ole ikinä moista tehnyt, mutta ihan hyvin se sitten kuitenkin onnistui. Sitten vain kannat kiinni ja vähän muotoilua käsin. Täytyy sanoa, että olen itse ihan tyytyväinen tähän kokeiluun, minusta nuo on hauskoja!

Toinen viedään tänään kavereille, mennään iltakahveille ihan vartavasten, että saadaan maistella kakkua. Tuo punainen sitten lähtee minun mukana huomenna töihin, toivottavasti tiimikaverit tykkää!

Kiitos kaikille nimipäiväonnitteluja lähettäneille! Kummasti pienet sanat ja teot lämmittää mieltä! Tässä teille kaikille virtuaalinen pala minun nimpparikakkua, tekaisin sen vähän vahingossa, kun piti kuiva-ainekaappia tyhjentää, ja bongasin olohuoneen nurkassa pakkaamista odottavan uuden vuoan, jota en ollut vielä kokeillut.

Eilen oli mukava päivä! Ilma oli kiva, kirpeän syksyisen raikas. Aamulla oli pikkupakkasta, ja päivällä aurinko lämmitti ilman reiluun kymmeneen asteeseen. Pojat viettivät paljon aikaa pihalla, lähinnä haravoiden lehtiä isoon kasaan ja sitten siinä hyppien. Kivan näköistä!

Illalla sitten Mika jäi yksin kotiin, kun minä ja pojat lähdettiin teatteriin! Mentiin Toby’s Dinner Theatre’en, jossa nimensä mukaisesti ensin syötiin, ja sitten nähtiin esitys. Ohjelmassa oli yksi minun kaikkien aikojen suosikkimusikaalista, Sound of Music. Olen poikien kanssa katsonut sen elokuvana DVD:ltä, joten heillekin tarina oli jo valmiiksi vähän tuttu. Minähän olen itse sen elokuvan nähnyt kymmeniä kertoja, kesäteatteriesityksenä Turun Samppalinnassa olen sen kokenut, ja kirjan olen ainakin pariin kertaan lukenut. Laulutkin osaan ulkoa. Mutta uusi versio on aina hieno nähdä, ja ei tämänkään kertainen tuottanut pettymystä. Todella hienoja näyttelijä-laulajia olivat löytäneet, varsinkin lapset olivat aivan upeita. Eikä Mariaa esittäneen naisen ääni paljoakaan hävinnyt Julie Andrews’ille, uskomatonta mutta totta.

Kunnon kuvia ei ole, kun siellä oli kuvaaminen kokonaan kielletty, ja jos joku uskalsi sitä kieltoa uhmata (kröhöm…), niin valo ei kuitenkaan riittänyt. Mutta näkee tuosta sen periaatteen, eli esiintymislava on katsomon keskellä, ja todella hienosti oli otettu huomioon se, että joka puolella olevat katsojat näkisivät oleelliset tapahtumat, eikä kenenkään tarvitsisi katsoa vain selin olevia näyttelijöitä.

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, ja päinvastoin. Illan miinuspuoliin jäi muistiin hinnoittelupolitiikka ja tippien anto. Tai ei siinä mitään, ollaan nyt jo totuttu siihen, että tippiä aina annetaan, mutta en aina jaksa muistaa sitä, että tässä maassa juuri mikään hinta ei ole se, mikä ensin ilmoitetaan. Minä (samoin kuin samassa pöydässä kanssamme istuneet amerikkalaiset, eli ei ollut mistään eri kulttuurien törmäyksestä kysymys) olin olettanut, että kun lippujen hintaan kuului ruokailu ja teatteriesitys, niin ei siihen sitten tulisi enää päälle mitään. Pöydässäkin oli hinnasto ainoastaan maksullisille juomille, kuten alkoholeille ja erikoiskahveille. Niinpä yllätys oli suuri, kun väliajalla eteen tuotiin lasku, jossa veloitettiin juomista (siis ihan peruslimsoista + jääteestä) erikseen pari taalaa per lasi, ja lisäksi kuulutettiin kovalla äänellä, että huomaattehan, että tippiä olisi parempi jättää, ja tippi lasketaan niin, että lippujen ja juomien yhteishintaan lisätään vähintään 15% päälle. Siis että myös siitä teatteriesityksestä, ei pelkästään ruuista ja juomista, piti maksaa tippiä.

Meilläkin, kun liput jo maksoivat toistasataa taalaa ja juomat siihen yllättäen päälle vielä, niin tippiä tuli vähintään parikymmentä taalaa ylimääräistä. Pikkuisen kirpaisi. Siis esitys ja ruuat oli hyviä, sen korkeammankin hinnan arvoisia, ei siinä mitään, mutta minä ihan oikeasti haluaisin itse tietää etukäteen sen, mitä mistäkin maksan, enkä ollenkaan arvosta sitä, että minut pakotetaan raottamaan lompakkoa yhtäkkiä yllättäen. Minusta oli vähän huijauksen makua siinä, että limsat eivät kuuluneetkaan ruokailun hintaan, ja siinä, että tippi vaadittiin (sitä ihan oikeasti korostettiin kuulutuksissa todella paljon) maksamaan myös näytöksestä. Mieluummin olisin maksanut siitä näytöksestä jo alunperin sen verran enemmän!

On kai se jo aikakin kirjoittaa jostain ihan muusta kuin aina vaan muuttojutuista. Tällä kertaa siis kuulumisia, eli mitä tehtiin tänä viikonloppuna.

Perjantaina oli kiva ilta, kun Miskan koululla oli perheleffa. Kaikki halukkaat oppilaat perheineen saivat tulla koulun kahvilaan katsomaan elokuvaa Ratatouille. Sinnepä minäkin siis Miskan ja Akin kanssa suuntasin, Mika jäi kotiin parantelemaan flunssaansa. Ohjeistuksena oli, että huovat mukaan, pyjamat päälle ja perhmolelut kainaloon. Pop cornit talon puolesta ja muut leffaeväät sitten tuotava mukana tai voi ostaa sieltä. Oli oikein mukavaa. Miskalla oli paljon kavereita siellä, joiden vilteillä kävi istuskelemassa, ja elokuva oli hyvä. Tämmöisiä voisi joskus järjestää Suomessakin, vinkkivinkki kouluille!

Lauantaina sitten otettiin kulttuuripläjäys, eli mentiin Washington DC:hin kiertämään presidenttien muistomerkkejä. Jotenkin oltiin nuo memoriaalit tähän mennessä ohitettu, ja ajatus oli, että kuuluu nekin sen verran tunnettuihin nähtävyyksiin, että täytyy käydä katsomassa, miltä ne näyttävät. Oli oikein kiva päivä. Ilma oli kiva, vaikkakin melko vilpoinen, mutta siihen oltiin varauduttu. Ruuhkaa oli kyllä yllin kyllin, kun ei oltu osattu ottaa huomioon, että nyt on Veteraanien päivä -viikonloppu, ja sen takia sitten oli paraateja ja muuta ohjelmaa, ja kaikki muistomerkit täynnä ihmisiä, varsinkin sotaveteraaneja. Mutta eipä sekään sen kummemmin haitannut.

Tässä pojat kilpailee, kunpi pääsee ensiksi Jefferson Memorialin portaat ylös. Sitten ovatkin jo ylhäällä, ja Jeffersonin patsaskin sieltä löytyi.

Seuraavaksi oli vuorossa Rooselvelt Memorial muistomerkki, se olikin yllättävä iso ja laaja teos, ja mikä parasta ainakin poikien mielestä, patsaita oli paljon!

Viimeinen muistomerkki, mikä käytiin tarkemmin katsomassa, oli Lincoln Memorial. Päästiin koko perhekin kuvaan siinä edessä, oikein perus-turistiotos siis.

Näiden lisäksi nähtiin myös Korean sodan muistomerkki, sekä toisen maailmasodan muistomerkki. Lopuksi mentiin Arlingtonin hautausmaalle, jonne on haudattu tuhansia ja taas tuhansia USAn armeijassa palvelleita sotilaita. Hautakivimeri oli valtava. Seuraavissa kuvissa kyltit hautausmaan pääturistikohteille, eli tuntemattomaan sotilaan haudalle ja JFK:n haudalle. Seuraavassa kuvassa (anteeksi hassu kuvakulma ja muutenkin huono otos, parempaa ei nyt ole) näkyykin JFK:n muistoksi palava ikuinen tuli. Niin, ja löysin puita, joissa oli kukat. Sehän piti ikuistaa, kun jotenkin ei oikein kuulu tähän vuodenaikaan.

Tuntemattoman sotilaan haudalla katsottiin tasatunnein tapahtuva vahdinvaihto, ja Veteraanien muistopäivän kunniaksi siellä oli ylimääräinen seremonia, missä haudalle laskettiin useita seppeleitä. Vähänhän se oli teatraalista, mutta ihan hienoa.

Hautausmaalta suunnattiinkin syömään Kreikkalaiseen ravintolaan, ja sitten noudettiin isänpäiväkakku. Olin saanut eräältä ystävälliseltä ihmiseltä kakkulahjakortin Gold Stone Creameryyn. Sillä sai ilmaisen omavalintaisen jäätelökakun, ja ajattelin, että siinäpä oivallinen tapa välttyä kakunleipomisilta isänpäivänä. Ja kyllä kannatti! Oli aivan superhyvää!!! Siinä oli kaksi kerrosta mehukasta kakkupohjaa ja kaksi kerrosta banaanijäätelöä, jossa oli seassa banaania, mansikoita ja suklaapalasia. Reunoilla oli suklaalastuja ja päällä luki Hyvää isänpäivää.

Sunnuntaina sitten vietettiin isänpäivää, kakun kanssa. Minä ja Miska vielä väkerrettiin lisäkoristeiksi marsipaanista kukkia ja vähän jotain muutakin, ja minä ripottelin hilettä reunoille. Oli hieno, ja tosiaan, erittäin hyvänmakuinen; paras jäätelökakku, mitä olen koskaan syönyt. Meille tuli vieraitakin, Minna ja Tero sekä Laura ja Tommi kävivät meillä ikäänkuin läksiäiskahveilla. Vuosi sitten isänpäivänä nimittäin meillä oli tupaantuliaiskahvit parin seudulla asuvan suomalaisperheen kanssa, ja tuntui sopivalta, että ympyrä sulkeutuu niin, että nyt vuoden päästä sitten vietettiin läksiäiset samana viikonloppuna.

Niin, kakku kyllä tietysti vähän ehti sulaa pöydässä, mutta se varmaankin teki siitä vain vielä paremman makuisen. Olin myös leiponut tarjottavaksi rieskarullia (vähän reseptiä muunnellen, tietysti…), nekin olivat melko mainioita. Teen varmaan toistekin, varsinkin, kun nyt harjoittelun jälkeen osaisin varmaan kääriä rullat tiukemmalle, etteivät olisi niin herkästi hajoavia.

Hmm… vähän ehdin miettiä, että onkos tämä nyt ihan reilua, että tämän 13 kuukauden aikana, mitä täällä USAssa ollaan, vietettiin yhden kerran äitienpäivää, siis kansainvälisesti toukokuussa, mutta kolme kertaa isänpäivää, eli siis suomalaisittain marraskuussa viime vuonna ja tänä vuonna, ja näiden lisäksi kesäkuussa amerikkalaisittain… No, menköön, tämän kerran.

Kaiken kaikkiaan siis oikein mukava viikonloppu! Sopivassa suhteessa viihdettä, kulttuuria, ulkoilua, herkuttelua, ystäviä ja rentoutumista. Oikein tervetullutta kaiken muuttohässäkän väliin!

Vielä yksi lisäys tuohon lauantain juttuun. Kun kerran oli Mikan ja Miskan nimpparit, niin pitihän mun sitten jotain pientä leipoakin. Yksi niistä harvoista kakuista, josta Mikakin kovasti tykkää, on banaanikakku, ja sitä sitten tein. Onneksi päätin perjantaina, että leivon sen jo etukäteen, ei nimittäin olisikaan sitten loppujen lopuksi ollut aikaa lauantaina sitä tehdä. Olin aikaisemmin ostanut ihanan Wiltonin sydämellisen kakkuvuoan, ja halusin testata, minkänäköinen kakku sillä tulisi. Alla kuva lopputuloksesta. Alkuperäinen suunnitelma oli, että päälle ripoteltaisiin vähän tomusokeria, ja siihen keskisydämeen laitettaisiin mansikkaviipaleita koristeeksi, mutta ajan puutteen vuoksi niistä suunnitelmista jouduttiin luopumaan, ja kakku tuhottiin ihan tuommoisenaan. Hyvää oli!

Sunnuntaina siis jatkettiin juhlia, mentiin brunssille tuohon nurkan takana olevaan viinitupaan. Se oli semmoinen pieni ja fiini paikka, ehkä himpun liian fiini, varsinkin pojille. Ruokalista vaihtuu joka päivä, ja menulla on aina vain ihan muutama vaihtoehto. Eikä ruoka ole mitään yksinkertaista, vaan sellaista makujen sekoitusta, että ei pojat oikein meinanneet löytää mieluisia ruokia itselleen. Minun broileripiiras lisukkeineen ja Mikan Cuban Sandwich olivat oikein makoisia, ja minä sain vielä kuohuviinidrinkinkin juhlan kunniaksi. Mutta voi olla parempi mennä ihan aikuisporukassa sinne uudestaan, jos mennään.

Sitten lähdettiinkin ajelemaan Washingtoniin päin. Ohjelmassa oli tällä kertaa Intiaanimuseo, se oli oikein kiva, ja useampi tunti siellä vierähti. Miska otti kuvan kaikista rummuista, jotka siellä näki. Vähänkö se on rumpufani… Sen jälkeen käväistiin pikaisesti kävelemässä "dinosaurusmuseo", eli Luonnonhistoriallinen museo, läpi, kun oltiin sovittu treffit Pirjon ja Helmin kanssa siellä. Sitten vielä Mall’illa nähtiin sovitusti myös Eija, Olli, Emma, Elis ja Eijan äiti, ja mentiin tällä isolla suomalaisjoukolla Chinatowniin, ja erääseen kiinalaiseen ravintolaan syömään. Seura oli erinomaista, ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin riittävästi, ja ilta kului joutuisaan. Lopuksi vielä käytiin Pirjon ja Helmin luona kylässä iltakahvilla, ja kotiin ajettiin niin, että olikin jo nukkumaanmenoaika. Oli kiva päivä!

No, en minä ihan nukkumaan vielä sitten ehtinyt, piti vielä leipoa kakkupohjat Brita-kakkua varten, jonka olin luvannut viedä töihin tänään. Töissä sitten täytin ja koristelin kakun, olin marsipaanikukat tehnyt jo lauantaina valmiiksi. Nämä paikalliset työkaverit eivät olleet koskaan ennen sen tapaista kakkua saaneet, ja tykästyivät kovasti. Nyt pitää kuulemma kääntää se resepti englanniksi ja laittaa jakoon, että pääsevät kotona tekemään sitä myös. Kulttuurivaihtoa…

Pikainen päivitys koto-Suomesta. Matka meni oikein sujuvasti. Ensimmäinen viikko on kulunut hujauksessa, kaksi vielä jäljellä. On ihanaa olla Suomessa, ja tavata sukulaisia ja kavereita! Ilma on ollut tyypillinen Suomen kesä, kylmä ja vähäluminen… vettä sen sijaan on tullut urakalla. No, jospa se tästä muuttuisi…

Tähän astinen kohokohta on tietysti ollut poikien yhteissynttärit. Täysiä kymppejä vietettiin eilen, kun yhdistettiin Miskan 7-vuotisjuhlat (oikea syntymäpäivä oli mennyt jo toukokuussa) Akin 13-vuotissyntymäpäiviin. Oli oikein mukavaa!

Eilen siis vietettiin USAn itsenäisyyspäivää, kivasti katkaisi vapaapäivä työviikon. Ohjelmassa meillä oli  Washington DC:ssä itsenäisyyspäivän paraati, Helmin 3-vuotissynttärit, ja itsenäisyyspäiväillan ilotulitukset. Aamulla aikaisin lähdettiin ja illalla vasta myöhällä oltiin takaisin kotona. Tässä vähän tunnelmakuvia päivästä.

Helmi ihastui toukokuussa Miskan synttäreillä Mikki-kakkuun niin kovasti, että lupasin tehdä hänelle sitten synttäreille Minni-kakun. Tämän näköinen siitä sitten tuli: 

Paraati kulki Washingtonissa Constitution Avenue’ta, eli ihan keskustassa, Washington-monumentin edustalla, ja kesti kaksi tuntia. Melko monenlaista menijää paraatiin mahtui, oli soittokuntia, palomiehiä ja -autoja, sotaveteraaneja, country-laulaja, eri etnisiä ryhmiä, missejä, Hare Khrisna -ryhmä, vanhoja autoja ja polkupyöriä, tanssijoita, Väiski Vemmelsääri, Abraham Lincoln ja vaikka mitä muuta. Saatiin eturivin paikat paraatireitin loppupäästä. Olihan tuokin sellainen yhdensortin elämys ja kokemus.

Ilotulitus katseltiin sitten hyvässä suomalaisseurassa Washington National Cathedralin alueelta. Tuo k.o. tuomiokirkko on muuten maailman kuudenneksi suurin, ja on tänä vuonna äänestetty USA:n kolmen kauneimman rakennuksen joukkoon. En ihmettele, kaunis oli. Ja ilotulituksetkin näkyivät melkoisen hyvin, vaikka matkaa olikin useampi kilometri. Paukkuja ei säästelty, oli komea ja pitkä näytös, paljon ja isoja raketteja.

Täällä tosiaan sunnuntaina oli taas isänpäivä. Tai ei täkäläisille taas, vaan meille suomalaisille, jotka jo marraskuussa sitä vietimme, ja taas ensi marraskuussa vietämme. Olenkin vähän "motkottanut", että on se kumma, että tämän kolmentoista kuukauden aikana, mitä tällä reissulla ollaan, sattuu meille kolme isänpäivää ja vain yksi äitienpäivä…

No, eihän me tätä täkäläistä isänpäivää juurikaan juhlistettu. Pakko oli ihan vähän, kun Miska oli tehnyt koulussa kortteja ja innolla sipisi, että mitä lahjaa sitä isille hommattaisiin. Eihän se halunnut uskoa, että vain nämä täkäläiset sitä juhlii, eikä me ollenkaan. Joten aamulla sitten piti nousta aamupalan teon auttamiseen. Miska ihan itse keitti kahvin ja teki sämpylän isille, minä olin tehnyt yhden Dajm-limekakkukokeilun, (resepti löytyy tästä blogista, täyte oli minusta oikein hyvää, pohja olisi ehkä kannattanut vaihtaa vaikka tämän mukaiseksi) joka sitten sai kunnian juhlistaa tätä tilaisuutta.

Loppupäivä meni sitten ihan itsestään. Tehtiin spagettia ja jauhelihakastiketta ruuaksi, käytiin pelaamassa minigolfia, ja uima-altaalla lillumassa ja löhöämässä. Eipä siitä sen enempää.

1. Jos aiot tarjota vieraille jälkiruuaksi jotain uutta, kannattaisi tehdä koe-erä ihan omalle porukalle ensin.
2. Jos löydät hyvältä vaikuttavan reseptin, noudata sitä, äläkä muokkaa ainakaan ensimmäisellä tekokerralla.
3. Kun kuitenkin päätät muokata reseptiä, noudata sitten edes sitä muokattua versiota tekovaiheessa.
4. Jos ostat ihan tätä reseptiä varten silikonivuoan, tarkista kaupassa vuoan koko, ja osta sen kokoinen, mikä reseptissä sanotaan. Eikä kannata ostaa ensimmäiseksi kokeilukerraksi kovin vaikeanmuotoista vuokaa.
5. Kun et ole koskaan ennen vuorannut silikonivuokaa suklaalla, sinun ei ole pakko heti alkaa tekemään vuorauksesta kaksiväristä, vaan voisit kokeilla ensin, onnistuuko se yhdelläkään.
6. Jos reseptissä sanotaan suklaa, käytä suklaata äläkä jotain ihmeen candymelttejä, vaikka ne kuinka olisivat kivan värisiä.
7. Turkinpippureita kyllä voi näköjään rouhia kaulimen avulla, mutta kannattaa laittaa ne tosi vankkaan muovipussiin, koska rouhe on terävää, ja rikkoo ziplock-pussin seinät päästäen jauheen sotkemaan kaiken.
8. Jos reseptissä lukee, että kastiketta tarvitaan 1 desi, sinun ei tarvitse varmuuden vuoksi tehdä siitä tupla-annosta.
9. Ole tarkka mittauksissa. Sillä on väliä, jos turkinpippurikastikkeeseen lorahtaa vahingossa 10% liikaa sokeria.
10. Ei ole hyvä idea sulattaa suklaata kattilassa pienessä tilkassa turkinpippurikastiketta. Suklaa möykkyyntyy, ja joudut kuitenkin sulattamaan suklaan sitten erikseen mikrossa. Muista varata ylimääräistä suklaata kaappiin.
11. Noudata reseptiä myös silloin, kun sulatat suklaan mikrossa. Siis jos suklaa käsketään sulattaa öljyn kanssa, öljyn sijasta ei kannata käyttää esimerkiksi kermaa, vaikka sitä olisikin jäänyt juuri sopiva määrä yli kastikkeen teosta. Öljyn käyttöön voi olla joku ihan oikea syy, esimerkiksi helpompi vuoasta irtoaminen.
12. Jos turkinpippurikastikkeeseen lisää sulatetun möykkyisen suklaan, ne turkinpippurit eivät sitten maistu enää niin paljon (vaikkakin kastikkeen maku sinänsä onkin sitten ihan hyvää). Lisäksi kaikki möykyt eivät sula, vaikka kuinka kuumentaisit seosta, joten joudut sitten valuttamaan seoksen suodatinpussin läpi siivilän puuttuessa.
13. Jos turkinpippurikastikkeesen laittaa hieman liikaa sokeria sekä ylimääräisenä aineksena muutamankymmenen grammaa sulaa suklaata, siitä tulee liian löysää.
14. Jos turkinpippurikastikkeesta tulee liian löysää, kannattaisi keksiä keino saada se paksummaksi, eikä vain luottaa, että ihan hyvin se käy noinkin.
15. Lue resepti myös siitä kohtaa, jossa sanotaan, että pyyhi ylimääräinen öljy paperilla pois vuoasta.
16. Fazerin sinisestä suklaasta tulee raastettuna tositosi hienoa silppua, jolla saat helposti sotketuksi keittiön.
17. Suklaaraastetta ei kannata ripotella paljain käsin, paitsi silloin, jos haluat suklaanaamion käsille.
18. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaadat kastiketta vuokaan ja huomaat, että se on liian löysää, asialle pitäisi tehdä jotain, eikä vain jatkaa kuin et olisi huomannutkaan.
19. Osta jäätelöä aina kaksi puolentoista litran pakettia yhden hinnalla, ja samaa makua molemmat. Se pelastaa tilanteen, kun viimeinkin huomaat, että vuoka on puolet liian iso reseptille.
20. Vuoka olisi helpompi laittaa pakasteeseen, jos pakastimen ovi aukeaisi kokonaan, eikä vuokaa tarvitsisi kallistaa pystyasentoon hetkeksi.

Kaikesta tästä häslingistä huolimatta valmis jäätelökakku oli loppujen lopuksi erittäin hyvän makuista, ja oli se ihan kohtalaisen nättikin.

Alkuperäisenä ohjeena siis herkullisen kuuloinen Marien keittiössä kehitetty Snickers-jäätelökakku. Mika toivoi salmiakkijäätelöä, joten kun turkinpippureita (ja sitä Fazerin sinistä) sattui kaapissa olemaan, kehittelin sitten alkuperäisen ohjeen kommenttiosion turkinpippurikastikkeen perusteella oman versioni kakusta. Monet asiat tekisin nyt vähän eri tavoin, ihan ensimmäiseksi päälliskuorrutteen, joka oli sinänsä ihan OK makuinen, mutta aivan liian kova ja lohkeava. Mutta tosiaan, kakku oli ihan onnistunut loppujen lopuksi, vaikka ylimääräiseksi koristeeksi pitikin pienessä paniikissa keksiä M&M-karkit (taas kerran, mitä sattuu kaapista löytymään), kun auringonkukan keskuksen suklaakuorrutus ei suostunut lähtemään vuoasta ollenkaan irti (kts. kohta 11). Parempiin suihin meni melkein koko kakku.

Hih, iglukakusta jäi vähän vaahtokarkkimassaa yli, ja se odotti viikon verran inspiraatiota. Eilen sitten sain aikaiseksi värjäillä massan eri värisiksi palloiksi, ja kokeilla nallejen tekoa, olipa mukava väkertää. Tällaisia tuli. Miskan kanssa aseteltiin nallet eväsretkelle "ruohikolle" hunajapurkin kanssa. Huomattehan auringonkukan, jonka ympärillä ampiainen pörrää, ja pari ampiaista siellä pesänsä ympärillä pyörii. Nalletytöltä on päässyt ilmapallo karkuun, voihan mokomaa. Kynä ei kuulu sommitelmaan muuten kuin antamassa vähän kokoperspektiiviä.

Nalleille kävi loppujen lopuksi huonosti. Kunhan kuva oli otettu, ne joutuivat parempiin suihin. Makeita olivat (ja melko tahmeita, niinkuin kiillostakin huomaa; seuraavalla kerralla pitää muistaa laittaa enemmän tomusokeria…). Voisin yrittää lähiaikoina väkertää samantapaisia marsipaanista, sitäkin kun jäi yli pingviinistä ja kukista. Harjoittelu on hauskaa!
Vielä kun oppisin ottamaan tarkempia kuvia…

Olipas kyllä vauhdikas ja pitkä viikonloppu. Voisi olla tällaisia kolmen päivän vapaita useamminkin, niin ehtisi touhuta vaikka mitä. Tässä raportti, mitä kaikkea hommailtiin:

Kerroinkin jo aiemmin, että perjantaina minä kävin poikien kanssa elokuvissa, ja Mika kävi isompien poikien kanssa pesäpallo-ottelussa. Siitä porukasta sitten jäi Olli meille yökylään, ja valvottiin pikkutunneille asti jutellen. Lauantaiaamuna sitten Miska herätti minut kuuden aikaan, sillä väänsi mahaa ja yökötti. Se sitten helpotti kahdeksan kieppeillä, kun tuli oksennus, sen jälkeen olikin terve poika. Ehdotin, että olisiko syönyt liikaa popcornia edellisiltana elokuvissa… tiedä häntä.

Minä kävin sitten siellä espanjankielisellä kävelyllä. Mika oli tehnyt pekoni-muna-nakki-aamupalaa sillä välillä, että sain sitten kotiin tultuani kaikki mahdollisesti kuluneet kalorit korvattua.. ja jos jotain jäi vielä korvaamatta, niin Aki sitten leipaisi koulun kotitaloustunnilla oppimiaan vaahtokarkkipullia jälkkäriksi… että silleen.

Lauantaina sitten päivällä ajeltiin viemään Olli kotiin Greenbeltiin, ja siinä matkalla käytiin tutustumassa Nasan avaruuslentokeskukseen, Miska on kertoillut sen blogissaan ihan hyvin, sieltä voi selostuksen lukea, jos kiinnostaa. Sitten käväistiin Ollin luona, ja ajettiin takaisin Columbiaan, jossa käytiin syömässä Thaimaalaisessa ravintolassa, nam. Kotiin tultua minä vetäisin parin tunnin päikkärit, sen verran vähiksi oli yöunet jääneet edellisyönä. Ilta kului sitten telkkaria katsellen.

Sunnuntaina mentiin aamupäivällä keilaamaan, Aki voitti ylivoimaisesti tuloksella 111. Sitten kotiin grillaamaan, tulista makkaraa, maissia, ja Mikalle grillikylkeä, ja salaattia lisukkeeksi. Tein jälkkäriksi pienen ex tempore -täytekakun. Olin paria päivää aiemmin harjoitellut muotoilemaan marsipaanista eka kertaa elämässäni jotain, lähinnä ruusuja, ja yhden pingviininkin, niin piti tehdä sille iglu asunnoksi. Idean kopioin suoraan tästä blogista, minun versiosta ei kyllä tullut läheskään yhtä hieno… Eka kertaa kokeilin tehdä vaahtokarkkimassasta kuorrutusta päälle, se massa onnistui kyllä ihan hyvin, mutta kakku itsessään vähän levahti… mutta ihan hyvälle maistui kuiteskin, ja onpahan nyt harjoiteltu. Kukat ei kyllä periaatteessa kuulun tuohon katolle, mutta laitettiinpa sitten kuitenkin koristeeksi, väriä antamaan.

Iltapäivällä mentiin uima-altaalle pariksi tunniksi. Nyt viikonloppuna aukesi nämä meidän kaupungin ulkouima-altaat, meillä on niihin kausikortti, joten niillä tulee varmaan vietettyä aikaa. Lämmintä oli reilusti yli 30 astetta, ja aurinko paistoi. Vesi tuntui ensin kylmältä, ihan kuin mökillä Kitkajärven vesi lämpimimmillään. Äkkiä siihen tottui, ja kiva oli vuoronperään maata aurinkotuolilla käristymässä ja sitten mennä vilvoittelemaan veteen. Viiden aikaan tuli äkillinen sadekuuro, ja siinä vaiheessa kerättiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin kotiin.

Illalla istuskeltiin terassilla ja ihmeteltiin naapureiden pihajuhlia, oli vähän suureellisempaa touhua. Takapihalle oli katettu kymmeniä pöytiä, kankaisilla pöytäliinoilla, ihmisiä tepasteli hienoissa vaatteissaan, soihdut paloivat pihalla. Niin, ja koko meidän tienvarsi oli täynnä toinen toistaan hienompia autoja, Lexusta, Jaguaria sun muuta. Ja naapurinterassille ilmaantui jazzorkesteri, siellä oli ainakin pianisti, rumpali ja pystybasson soittaja, ehkä muitakin. Tunnelma näytti olevan katossa, taivas rajana. Mekin sitten syötiin iltaruokaa, eli eilisen thairuuan jämiä, omalla terassilla, että päästiin tunnelmasta vähän kiinni siinä jazzia kuunnellessa. Valitettavasti tämä näytelmä keskeytyi, kun ukkosilma iski, ja vettä alkoi tulla kuin saavista. Äkkiä ne saivat kannettua pöydät ja tuolit sisälle, meillä jäi sitten juhlan loppuosa näkemättä…

Maanantai oli siis Memorial day, jossa pitäisi muistella sodassa kaatuneita amerikkalaisia. No, me ei tunneta ketään sellaista, joten touhuttiin ihan omiamme. Aamupäivällä käytiin isossa puistossa lenkillä, Mika juoksi järven ympäri ja me muut tultiin sitten vähän hitaampaa perässä, minä ja Aki käveltiin ja Miska pyöräili. Sitten käytiin ruokakaupassa, ja tein pastaa ja broileria ruuaksi. Iltapäivällä sitten mentiin vielä vähän pelaamaan, ensin käytiin harjoittelemassa softball’in lyöntejä syöttöhäkeissä, siis semmoisessa, missä kone heittää palloja lyöjää kohti, ja sitten vaan yritetään mailalla niihin osua. Ja sen perään vielä pelattiin kierros minigolfia. Aurinko paistoi niin, että hiki vaan valui. Ilta meni siinä ihan itsestään. Siinäpä se meidän viikonloppu taisi mennäkin, ja minä myöhästyn kohta töistä, kun aloin tätä kirjoittamaan. Äkkiä menoksi!

Tällä kertaa ajattelin, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa…

Täytyy vielä selventää tuota viimeistä  kuvaa… Euroviisuja siis katsottiin porukalla netistä juhlien aikana.

Eilen siis vähän juhlittiin Mikan synttäreitä. Ei paljoa, kun minä olin kuitenkin päivän töissä ja pojat koulussa, ja Mika ei paljon juhlien päälle perustakaan, mutta vähän jotain sentään. Aamulla lähdin vähän myöhempään töihin, että ehdin herättämään pojat (Miska oli kyllä jo hereillä, aamuvirkku tapaus) puoli seiskalta, ja sitten mentiin yhdessä herättämään Mika laulamalla onnittelulaulua, ja annettiin kortit ja paketti. Paketista paljastui (kiitos vain Markulle logistiikka-avusta) tämmöinen kapula:

Illalla töistä tullessani hain Papa Johnilta pizzat, sai päivänsankari lintsata yhtenä päivänä ruuanlaitosta. Ja sitten koristelin sen kitarakakun… Huoh, ei ollut helppoa. Moni asia meni pieleen ja mielikin muuttui koko ajan koristeluvaiheessa, lopputulos oli hiukan eri näköinen kuin alkuperäinen ajatus. Mutta niin, tässä siis lähtökohta, eli meidän uusi Ovation-kitara, ja vieressä kuva täyttövaiheesta edellisillalta.

Sitten valmis kakku. Eniten harmitti se, että tomusokerimassa pursuili pusotinpussin ja tyllan välistä ja kolmessa kohdassa tipahti kakun päälle könttänä, kun kieliä pursotin. Eikä sitä saanut mitenkään korjattua tekemättä vielä suurempaa vahinkoa. Plääh. Onneksi oli vain omalle porukalle tämä kakku. Väritkin on liian hailakat, en uskaltanut käyttää tarpeeksi väriaineita. Ja sitä paitsi vasta jälkikäteen huomasin, että unohdin siitä kolme yksityiskohtaa, mitkä olin aikonut siihen laittaa (en edes kerro, mitä ne on, jospa te ette huomaa…). Kun poikia pyöri siinä ympärillä enemmän kuin laki sallii, jäi sitten vähän puolitiehen tuo viimeistely. Mutta kyllähän siitä tunnistaa kuitenkin, että kitara se on, vaikka ei nyt ihan justiin tuon mallin näköinen olekaan. Ja sitä paitsi, ihan hyvää se oli, joskin melko suklaista.

Miska muuten kysyi eilen multa, että "Mitä tarkoittaa afrokap?" Minä mietin ja mietin ja vaikka mitä yritin keksiä, mikä voisi kuulostaa tuolta, en saanut sitä keksittyä. Kyselin, missä niin sanotaan, ja Miska sanoi,että Ms. Pi:n tunnilla yksi poika sanoi niin, ja hän on kuullut sen aikaisemminkin. Sitten Miska oli hetkisen hiljaa ja mietti, ja kysyi sitten, että miten sitten sanotaan, että minä luovutan. Aaa… juu…. I give up. Kyllähän sen voi kuulla vaikka afrokap, juu! Eli Miska arveli tietävänsä, mitä se poika siellä tunnilla tarkoitti, mutta kuuli vain vähän epätarkasti. Taas opittiin uusi lause, hyvä Miska!

Niin joo, ja eilen saatiin kylätoimikunnan kokouksen päätös meidän trampoliinin suhteen: Saadaan laittaa se takapihallemme! Jee! Nyt se pitää sitten vain ostaa ja koota (olettaen, että se sinne takapihalle mahtuu, se on siinä ja siinä). Meidän takapiha ei ole suurensuuri, ja talon sivulle kaiken kansan nähtäville sitä ei missään tapauksessa saa laittaa. Sehän pilaa maiseman, hyvänen aika! Ja sitäpaitsi, voisi mennä yhteismaan puolelle, meidän ja naapurin välissä kun on kunnan maata kaistale, ja siihen ei saa laittaa mitään. Paitsi poikien lumilinna taisi olla osittain sen päällä, mietittiinkin, että tuleekohan joku tuosta sanomaan, että se pitää purkaa. Ei tullut, ja nyt se onkin jo sulanut pois.

Pojat on kovasti leikkineet täällä länkkäriä. Asiaan on varmaan vaikuttanut se, että molemmat saivat joulun aikaan oikeat nahkastetsonit. Ne päässä sitten (lelu-)pistoolien kanssa täällä juoksevat pitkin kämppää.

Tästä nyt tulee näköjään vähän leivontablogikin välillä. Minä aloin valmistautumaan Mikan ensi viikon synttäreihin, tein kakkupohjan. Olin alunperin aikonut tehdä pallokakkuvuoalla tissikakun (tietty bikinit päällä, ei mitään säädyttömyyksiä sentään!), mutta sankari sitten itse kuitenkin toivoi, että josko kitaran saisi… Kävin eilen sitten ostamassa kitaravuoan. Vuoka oli hyvä, tässä kakkupohja, laitan sitten valmiistakin kakusta keskiviikkona kuvaa… Saapa nähdä miten onnistun, tavoitteena olisi tehdä siitä mahdollisimman saman näköinen kuin meidän uusin kitara, Ovation.

Ja sitten se säätiedotus: Edellinen lumi ehti jo sulaa pois melkein kokonaan tällä viikolla, vain poikien lumilinna nökötti vihreällä nurmikolla. Nyt tunti sitten alkoi sataa yhtäkkiä lunta mahdottomasti. Nyt sitä on jo 5 senttiä! Pojat on sitten taas pihalla, lumiukkoa tekevät parhaillaan. Voipi olla, että huomenna on taas koulut kiinni…

Edit maanantaina: Ei ole koulut kokonaan kiinni, mutta alkavat kuitenkin kaksi tuntia myöhemmin lumen takia.