Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

On kai se jo aikakin kirjoittaa jostain ihan muusta kuin aina vaan muuttojutuista. Tällä kertaa siis kuulumisia, eli mitä tehtiin tänä viikonloppuna.

Perjantaina oli kiva ilta, kun Miskan koululla oli perheleffa. Kaikki halukkaat oppilaat perheineen saivat tulla koulun kahvilaan katsomaan elokuvaa Ratatouille. Sinnepä minäkin siis Miskan ja Akin kanssa suuntasin, Mika jäi kotiin parantelemaan flunssaansa. Ohjeistuksena oli, että huovat mukaan, pyjamat päälle ja perhmolelut kainaloon. Pop cornit talon puolesta ja muut leffaeväät sitten tuotava mukana tai voi ostaa sieltä. Oli oikein mukavaa. Miskalla oli paljon kavereita siellä, joiden vilteillä kävi istuskelemassa, ja elokuva oli hyvä. Tämmöisiä voisi joskus järjestää Suomessakin, vinkkivinkki kouluille!

Lauantaina sitten otettiin kulttuuripläjäys, eli mentiin Washington DC:hin kiertämään presidenttien muistomerkkejä. Jotenkin oltiin nuo memoriaalit tähän mennessä ohitettu, ja ajatus oli, että kuuluu nekin sen verran tunnettuihin nähtävyyksiin, että täytyy käydä katsomassa, miltä ne näyttävät. Oli oikein kiva päivä. Ilma oli kiva, vaikkakin melko vilpoinen, mutta siihen oltiin varauduttu. Ruuhkaa oli kyllä yllin kyllin, kun ei oltu osattu ottaa huomioon, että nyt on Veteraanien päivä -viikonloppu, ja sen takia sitten oli paraateja ja muuta ohjelmaa, ja kaikki muistomerkit täynnä ihmisiä, varsinkin sotaveteraaneja. Mutta eipä sekään sen kummemmin haitannut.

Tässä pojat kilpailee, kunpi pääsee ensiksi Jefferson Memorialin portaat ylös. Sitten ovatkin jo ylhäällä, ja Jeffersonin patsaskin sieltä löytyi.

Seuraavaksi oli vuorossa Rooselvelt Memorial muistomerkki, se olikin yllättävä iso ja laaja teos, ja mikä parasta ainakin poikien mielestä, patsaita oli paljon!

Viimeinen muistomerkki, mikä käytiin tarkemmin katsomassa, oli Lincoln Memorial. Päästiin koko perhekin kuvaan siinä edessä, oikein perus-turistiotos siis.

Näiden lisäksi nähtiin myös Korean sodan muistomerkki, sekä toisen maailmasodan muistomerkki. Lopuksi mentiin Arlingtonin hautausmaalle, jonne on haudattu tuhansia ja taas tuhansia USAn armeijassa palvelleita sotilaita. Hautakivimeri oli valtava. Seuraavissa kuvissa kyltit hautausmaan pääturistikohteille, eli tuntemattomaan sotilaan haudalle ja JFK:n haudalle. Seuraavassa kuvassa (anteeksi hassu kuvakulma ja muutenkin huono otos, parempaa ei nyt ole) näkyykin JFK:n muistoksi palava ikuinen tuli. Niin, ja löysin puita, joissa oli kukat. Sehän piti ikuistaa, kun jotenkin ei oikein kuulu tähän vuodenaikaan.

Tuntemattoman sotilaan haudalla katsottiin tasatunnein tapahtuva vahdinvaihto, ja Veteraanien muistopäivän kunniaksi siellä oli ylimääräinen seremonia, missä haudalle laskettiin useita seppeleitä. Vähänhän se oli teatraalista, mutta ihan hienoa.

Hautausmaalta suunnattiinkin syömään Kreikkalaiseen ravintolaan, ja sitten noudettiin isänpäiväkakku. Olin saanut eräältä ystävälliseltä ihmiseltä kakkulahjakortin Gold Stone Creameryyn. Sillä sai ilmaisen omavalintaisen jäätelökakun, ja ajattelin, että siinäpä oivallinen tapa välttyä kakunleipomisilta isänpäivänä. Ja kyllä kannatti! Oli aivan superhyvää!!! Siinä oli kaksi kerrosta mehukasta kakkupohjaa ja kaksi kerrosta banaanijäätelöä, jossa oli seassa banaania, mansikoita ja suklaapalasia. Reunoilla oli suklaalastuja ja päällä luki Hyvää isänpäivää.

Sunnuntaina sitten vietettiin isänpäivää, kakun kanssa. Minä ja Miska vielä väkerrettiin lisäkoristeiksi marsipaanista kukkia ja vähän jotain muutakin, ja minä ripottelin hilettä reunoille. Oli hieno, ja tosiaan, erittäin hyvänmakuinen; paras jäätelökakku, mitä olen koskaan syönyt. Meille tuli vieraitakin, Minna ja Tero sekä Laura ja Tommi kävivät meillä ikäänkuin läksiäiskahveilla. Vuosi sitten isänpäivänä nimittäin meillä oli tupaantuliaiskahvit parin seudulla asuvan suomalaisperheen kanssa, ja tuntui sopivalta, että ympyrä sulkeutuu niin, että nyt vuoden päästä sitten vietettiin läksiäiset samana viikonloppuna.

Niin, kakku kyllä tietysti vähän ehti sulaa pöydässä, mutta se varmaankin teki siitä vain vielä paremman makuisen. Olin myös leiponut tarjottavaksi rieskarullia (vähän reseptiä muunnellen, tietysti…), nekin olivat melko mainioita. Teen varmaan toistekin, varsinkin, kun nyt harjoittelun jälkeen osaisin varmaan kääriä rullat tiukemmalle, etteivät olisi niin herkästi hajoavia.

Hmm… vähän ehdin miettiä, että onkos tämä nyt ihan reilua, että tämän 13 kuukauden aikana, mitä täällä USAssa ollaan, vietettiin yhden kerran äitienpäivää, siis kansainvälisesti toukokuussa, mutta kolme kertaa isänpäivää, eli siis suomalaisittain marraskuussa viime vuonna ja tänä vuonna, ja näiden lisäksi kesäkuussa amerikkalaisittain… No, menköön, tämän kerran.

Kaiken kaikkiaan siis oikein mukava viikonloppu! Sopivassa suhteessa viihdettä, kulttuuria, ulkoilua, herkuttelua, ystäviä ja rentoutumista. Oikein tervetullutta kaiken muuttohässäkän väliin!

Sunnuntaina siis jatkettiin juhlia, mentiin brunssille tuohon nurkan takana olevaan viinitupaan. Se oli semmoinen pieni ja fiini paikka, ehkä himpun liian fiini, varsinkin pojille. Ruokalista vaihtuu joka päivä, ja menulla on aina vain ihan muutama vaihtoehto. Eikä ruoka ole mitään yksinkertaista, vaan sellaista makujen sekoitusta, että ei pojat oikein meinanneet löytää mieluisia ruokia itselleen. Minun broileripiiras lisukkeineen ja Mikan Cuban Sandwich olivat oikein makoisia, ja minä sain vielä kuohuviinidrinkinkin juhlan kunniaksi. Mutta voi olla parempi mennä ihan aikuisporukassa sinne uudestaan, jos mennään.

Sitten lähdettiinkin ajelemaan Washingtoniin päin. Ohjelmassa oli tällä kertaa Intiaanimuseo, se oli oikein kiva, ja useampi tunti siellä vierähti. Miska otti kuvan kaikista rummuista, jotka siellä näki. Vähänkö se on rumpufani… Sen jälkeen käväistiin pikaisesti kävelemässä "dinosaurusmuseo", eli Luonnonhistoriallinen museo, läpi, kun oltiin sovittu treffit Pirjon ja Helmin kanssa siellä. Sitten vielä Mall’illa nähtiin sovitusti myös Eija, Olli, Emma, Elis ja Eijan äiti, ja mentiin tällä isolla suomalaisjoukolla Chinatowniin, ja erääseen kiinalaiseen ravintolaan syömään. Seura oli erinomaista, ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin riittävästi, ja ilta kului joutuisaan. Lopuksi vielä käytiin Pirjon ja Helmin luona kylässä iltakahvilla, ja kotiin ajettiin niin, että olikin jo nukkumaanmenoaika. Oli kiva päivä!

No, en minä ihan nukkumaan vielä sitten ehtinyt, piti vielä leipoa kakkupohjat Brita-kakkua varten, jonka olin luvannut viedä töihin tänään. Töissä sitten täytin ja koristelin kakun, olin marsipaanikukat tehnyt jo lauantaina valmiiksi. Nämä paikalliset työkaverit eivät olleet koskaan ennen sen tapaista kakkua saaneet, ja tykästyivät kovasti. Nyt pitää kuulemma kääntää se resepti englanniksi ja laittaa jakoon, että pääsevät kotona tekemään sitä myös. Kulttuurivaihtoa…

Eilen siis vietettiin USAn itsenäisyyspäivää, kivasti katkaisi vapaapäivä työviikon. Ohjelmassa meillä oli  Washington DC:ssä itsenäisyyspäivän paraati, Helmin 3-vuotissynttärit, ja itsenäisyyspäiväillan ilotulitukset. Aamulla aikaisin lähdettiin ja illalla vasta myöhällä oltiin takaisin kotona. Tässä vähän tunnelmakuvia päivästä.

Helmi ihastui toukokuussa Miskan synttäreillä Mikki-kakkuun niin kovasti, että lupasin tehdä hänelle sitten synttäreille Minni-kakun. Tämän näköinen siitä sitten tuli: 

Paraati kulki Washingtonissa Constitution Avenue’ta, eli ihan keskustassa, Washington-monumentin edustalla, ja kesti kaksi tuntia. Melko monenlaista menijää paraatiin mahtui, oli soittokuntia, palomiehiä ja -autoja, sotaveteraaneja, country-laulaja, eri etnisiä ryhmiä, missejä, Hare Khrisna -ryhmä, vanhoja autoja ja polkupyöriä, tanssijoita, Väiski Vemmelsääri, Abraham Lincoln ja vaikka mitä muuta. Saatiin eturivin paikat paraatireitin loppupäästä. Olihan tuokin sellainen yhdensortin elämys ja kokemus.

Ilotulitus katseltiin sitten hyvässä suomalaisseurassa Washington National Cathedralin alueelta. Tuo k.o. tuomiokirkko on muuten maailman kuudenneksi suurin, ja on tänä vuonna äänestetty USA:n kolmen kauneimman rakennuksen joukkoon. En ihmettele, kaunis oli. Ja ilotulituksetkin näkyivät melkoisen hyvin, vaikka matkaa olikin useampi kilometri. Paukkuja ei säästelty, oli komea ja pitkä näytös, paljon ja isoja raketteja.

Olipas kyllä vauhdikas ja pitkä viikonloppu. Voisi olla tällaisia kolmen päivän vapaita useamminkin, niin ehtisi touhuta vaikka mitä. Tässä raportti, mitä kaikkea hommailtiin:

Kerroinkin jo aiemmin, että perjantaina minä kävin poikien kanssa elokuvissa, ja Mika kävi isompien poikien kanssa pesäpallo-ottelussa. Siitä porukasta sitten jäi Olli meille yökylään, ja valvottiin pikkutunneille asti jutellen. Lauantaiaamuna sitten Miska herätti minut kuuden aikaan, sillä väänsi mahaa ja yökötti. Se sitten helpotti kahdeksan kieppeillä, kun tuli oksennus, sen jälkeen olikin terve poika. Ehdotin, että olisiko syönyt liikaa popcornia edellisiltana elokuvissa… tiedä häntä.

Minä kävin sitten siellä espanjankielisellä kävelyllä. Mika oli tehnyt pekoni-muna-nakki-aamupalaa sillä välillä, että sain sitten kotiin tultuani kaikki mahdollisesti kuluneet kalorit korvattua.. ja jos jotain jäi vielä korvaamatta, niin Aki sitten leipaisi koulun kotitaloustunnilla oppimiaan vaahtokarkkipullia jälkkäriksi… että silleen.

Lauantaina sitten päivällä ajeltiin viemään Olli kotiin Greenbeltiin, ja siinä matkalla käytiin tutustumassa Nasan avaruuslentokeskukseen, Miska on kertoillut sen blogissaan ihan hyvin, sieltä voi selostuksen lukea, jos kiinnostaa. Sitten käväistiin Ollin luona, ja ajettiin takaisin Columbiaan, jossa käytiin syömässä Thaimaalaisessa ravintolassa, nam. Kotiin tultua minä vetäisin parin tunnin päikkärit, sen verran vähiksi oli yöunet jääneet edellisyönä. Ilta kului sitten telkkaria katsellen.

Sunnuntaina mentiin aamupäivällä keilaamaan, Aki voitti ylivoimaisesti tuloksella 111. Sitten kotiin grillaamaan, tulista makkaraa, maissia, ja Mikalle grillikylkeä, ja salaattia lisukkeeksi. Tein jälkkäriksi pienen ex tempore -täytekakun. Olin paria päivää aiemmin harjoitellut muotoilemaan marsipaanista eka kertaa elämässäni jotain, lähinnä ruusuja, ja yhden pingviininkin, niin piti tehdä sille iglu asunnoksi. Idean kopioin suoraan tästä blogista, minun versiosta ei kyllä tullut läheskään yhtä hieno… Eka kertaa kokeilin tehdä vaahtokarkkimassasta kuorrutusta päälle, se massa onnistui kyllä ihan hyvin, mutta kakku itsessään vähän levahti… mutta ihan hyvälle maistui kuiteskin, ja onpahan nyt harjoiteltu. Kukat ei kyllä periaatteessa kuulun tuohon katolle, mutta laitettiinpa sitten kuitenkin koristeeksi, väriä antamaan.

Iltapäivällä mentiin uima-altaalle pariksi tunniksi. Nyt viikonloppuna aukesi nämä meidän kaupungin ulkouima-altaat, meillä on niihin kausikortti, joten niillä tulee varmaan vietettyä aikaa. Lämmintä oli reilusti yli 30 astetta, ja aurinko paistoi. Vesi tuntui ensin kylmältä, ihan kuin mökillä Kitkajärven vesi lämpimimmillään. Äkkiä siihen tottui, ja kiva oli vuoronperään maata aurinkotuolilla käristymässä ja sitten mennä vilvoittelemaan veteen. Viiden aikaan tuli äkillinen sadekuuro, ja siinä vaiheessa kerättiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin kotiin.

Illalla istuskeltiin terassilla ja ihmeteltiin naapureiden pihajuhlia, oli vähän suureellisempaa touhua. Takapihalle oli katettu kymmeniä pöytiä, kankaisilla pöytäliinoilla, ihmisiä tepasteli hienoissa vaatteissaan, soihdut paloivat pihalla. Niin, ja koko meidän tienvarsi oli täynnä toinen toistaan hienompia autoja, Lexusta, Jaguaria sun muuta. Ja naapurinterassille ilmaantui jazzorkesteri, siellä oli ainakin pianisti, rumpali ja pystybasson soittaja, ehkä muitakin. Tunnelma näytti olevan katossa, taivas rajana. Mekin sitten syötiin iltaruokaa, eli eilisen thairuuan jämiä, omalla terassilla, että päästiin tunnelmasta vähän kiinni siinä jazzia kuunnellessa. Valitettavasti tämä näytelmä keskeytyi, kun ukkosilma iski, ja vettä alkoi tulla kuin saavista. Äkkiä ne saivat kannettua pöydät ja tuolit sisälle, meillä jäi sitten juhlan loppuosa näkemättä…

Maanantai oli siis Memorial day, jossa pitäisi muistella sodassa kaatuneita amerikkalaisia. No, me ei tunneta ketään sellaista, joten touhuttiin ihan omiamme. Aamupäivällä käytiin isossa puistossa lenkillä, Mika juoksi järven ympäri ja me muut tultiin sitten vähän hitaampaa perässä, minä ja Aki käveltiin ja Miska pyöräili. Sitten käytiin ruokakaupassa, ja tein pastaa ja broileria ruuaksi. Iltapäivällä sitten mentiin vielä vähän pelaamaan, ensin käytiin harjoittelemassa softball’in lyöntejä syöttöhäkeissä, siis semmoisessa, missä kone heittää palloja lyöjää kohti, ja sitten vaan yritetään mailalla niihin osua. Ja sen perään vielä pelattiin kierros minigolfia. Aurinko paistoi niin, että hiki vaan valui. Ilta meni siinä ihan itsestään. Siinäpä se meidän viikonloppu taisi mennäkin, ja minä myöhästyn kohta töistä, kun aloin tätä kirjoittamaan. Äkkiä menoksi!

Pari päivää on mennyt ihan sängyn pohjalla maatessa. Toissapäivänä siis lähdin töihin, mutta oli pakko lähteä puoliltapäivin kotiin, kun olo oli niin kehno. Eilisen olin sitten suosiolla makuuasennossa kotona, paitsi sen hetken, kun käytettiin pojat rokotuksella. Saivat nyt sen vielä puuttuneen eli kolmannen Hepatiitti B-rokotuksen. Tänään on jo himpun verran parempi olo, ainakin näin aamusta vielä jaksan olla vähän pystyssäkin, mutta töihin en vielä lähde ajamaan, voin kyllä harkita täällä kotosalla työkoneen edessä istumista ainakin osaksi päivää.

Mutta asiaan. Tarkoitus siis oli kirjoittaa vähän viime perjantaista, josta jo mainitsinkin edellisessä postauksessa, että kelit oli huonot. Aamusta alkaen satoi vettä taivaan täydeltä, ja oli yllättävän kylmäkin. Me ajateltiin, että eihän me sokerista olla, ei se sade haittaa, lähdetään vaan suunnitelmien mukaan nähtävyyskierrokselle iltapäivästä alkaen. Mutta ei osattu varautua tuohon melkein nollakeliin ja kamalaan tuuleen.

Tosiaan, iltapäivällä ajettiin Washington DC:hen, ja siellä etsittiin ensin pitkähkö hetki parkkipaikkaa. Tarkoitus oli jättää autot Verizon Centterin parkkiin, kun sinne oltiin illalla tulossa jääkiekko-ottelua katsomaan, mutta eipä sinne päässytkään. Ajettiin siinä Chinatownissa sitten korttelia ympäri eräskin kerta, ennen kuin löytyi parkkitalo, jossa oli tilaa. Tässä Akin ottamia näpsyjä kiinalaiskaupunginosan eräästä portista.

Kun saatiin autot parkkiin, lähdettiin kävelemään Mallille päin. The Mall’han on Washington DC:n keskustassa oleva pitkä puistomainen kävelykatu, joka johtaa Capitolista Washington Monumentille ja siitä vielä Lincolnin muistomerkille. Matkaa tuli pari kilometriä, ja kun Monumentille asti päästiin, oltiin jo ihan likomärkiä. Miska oli lenkkareillaan vartavasten hypännyt lätäkköön, ja valitti sitten märkiä sukkia ja kenkiä… juup. Minulla oli varmaan parhaat oltavat, kun olin ainoa, jolla oli nahkatakki ja nahkakengät, eli lähinnä farkut kastui ja sormia paleli. Akilla oli huonoin osa, kun sanoi, että ei tarvitse sateenvarjoa. Meillä muilla sateenvarjo olikin, ostettiin niitä tarvittava määrä lisää parkkitalon vierestä. Ja Miska oli tajunnut sentään laittaa sadetakin päällensä.

No, ei sitten päästy Monumenttiin sisään tällä kertaa, kun luotettiin siihen, että ei kukaan muu tällä kelillä ole siellä. Mutta vaikka siellä ei juuri ketään jonoissa näkynytkään, kaikki sen päivän liput olikin jo jaettu, pöh. Hetki oltiin siinä sen neulan vieressä, pojat keksi, että viemäriaukoista tule kuumaa höyryä ja kävivät siinä päällä lämmittelemässä. Ari oli alunperin halunnut kävellä myös Lincolnin muistomerkille, mutta nyt olosuhteiden pakosta tyydyttiin vain ottamaan kuva sinne päin monumentilta.

Siitä sitten jatkettiin kävelyä, tarkoitus oli ottaa Valkoisesta talosta pakolliset kuvat, mutta minä ja pojat luistettiin siitä, ja mentiin suoraan Valkoisen talon vierailijoiden keskuksen, jossa oltiin ennenkin käyty, ja tiedettiin, että siellä voi olla lämpimissä sisätiloissa, pojille löytyy palapelejä ja väritystehtäviä ja kirjoja katseltavaksi. Tuossa alla epäonnistunut kuva pojista värityspuuhissa, Miska laittoi minun nahkatakin päälleen, että vähän lämpesi. Loppuporukkakin tuli sinne sitten saatuaan halutut kuvat otetuksi. Siellä sitten kuivateltiin kaikessa rauhassa siihen asti, että se meni kiinni.

Lopulta oli pakko lähteä taas sateeseen ja kylmään kävelemään. Törmättiin yhdessä kulmauksessa Filene’s Basement-kauppaan, jossa käytiin vähän shoppailemassa. Minä ostin Miskalle pitkähihaisen paidan, kun olin kauhukseni huomannut siellä edellisessä paikassa, että sillä oli takin alla vain t-paita päällä. Miskalla oli siihen hyvä selityskin, kun kysyin, miksi ihmeessä hän oli jättänyt pitkähihaisen pois kotoa lähtiessä.

Miska sanoi, että kun kerran oltiin jääkiekko-otteluun menossa, niin hän halusi vaihtaa Oulun Kärpät -t-paitansa päälle, eikä sitä olisi näkynyt, jos siihen olisi jättänyt pitkähihaisen päälle. Kun jos siellä ottelussa vaikka olisi Kärppäpelaajia mukana. Pettämätöntä logiikkaa, pakko oli se selitys hyväksyä, ja harmitella itseään, kun ei tajuttu tarkistaa lähtiessä, millä vaatetuksella se lähti. No, nyt siis sai kuitenkin kuivan paidan päälleen, ja Akille ostin villaiset sukat, jotka sai laittaa jalkaansa. Käytiin sitten vielä syömässä matkan varrelle sattuneessa Hard Rock Cafeessa, jossa tietty jouduttiin istumaan just siihen nurkkaan, jossa ei lämmitys toiminut. Manageri kävi sitä pahoittelemassa ja tarjosi meillä kaikille kuumat kaakaot tai kahvit siitä hyvästä.

No, lopulta sopivasti ennen seitsemää tallustettiin sinne Verizon Centeriin jääkiekko-ottelua katsomaan. Se oli ihan hieno paikka, sisään mahtuu n. 20.000 katsojaa. Minä kun en ymmärrä jääkiekon päälle yhtään, niin ottelusta itsestään minä en tajunnut oikein mitään, paitsi että Washington Capitals voitti Toronto Maple Leafs’it reilusti, joten kotiyleisöllä riitti hurrattavaa. Mutta olihan se hieno kokemus. Tässä muutama kuva jännittyneistä katsojista ja tulostaulusta, sekä jäältä.

Ottelu loppui sitten kymmenen jälkeen, ja sitten olikin mielenkiintoista räntäsateessa, lumiloskaisilla teillä, pimeässä, ja osittain rekkojen seassa ajella kotiin. Minulla kun ei autossa edes sitä GPS-laitetta ole, niin piti yrittää pysyä Mikan auton perässä niin kauan, että päästiin taas tutuille tienoille, joista minäkin osasin kotiin. Jeps, vaiherikas päivä.

Käytiin torstai-iltana tutustumassa Medieval Times’iin. Se on sellainen keskiaikaan sijoittuva teatteriravintolan tapainen paikka, jossa parin tunnin tapahtuman aikana syödään sormin keskiaikatyylinen ruoka ja samalla seurataan ritariotteluita. Liput sinne maksoivat noin 50 taalaa hengeltä, ja kyllä kannatti kerran tämäkin kokea, vaikka uudestaan ei ehkä tulekaan mentyä.

Tapahtumapaikkaan mentiin kuuden aikaan, ja saatiin samantien kruunut päähän. Kruunun väri määräsi sen, minkä alueen pöydissä istuttiin ja minkä väristä ritaria kannustettiin voittoon. Reilu puoli tuntia piti odotella aulan puolella ennen varsinaiseen saliin menoa, aulassa saatiin ensisilmäys esiintyjiin. Tässä appiukko ja Aki linnansotilaan kanssa ja haukankesyttäjä. Aulassa myös myytiin erinäisiä matkamuistoja ja rekvisiittaa aiheeseen liittyen.

Sitten päästiin varsinaiseen saliin. Linnanneidot tarjoilivat ruokaa, kuvassa Minna ja Ari juuri saivat leivät. Menu oli kasvis-(tomaatti)keittoa valkosipulileivän kera (keitto ryystettiin kupin reunalta) alkuun, pääruuaksi oli puolikas grillattu broileri, pala grillikylkeä ja uuniperuna, kaikki syötiin sormin. Juomana oli pepsi tai jäätee. Jälkiruuaksi oli kahvi ja omenaviineri.

Näytelmässä oli selkeä juoni, ylhäällä istui kuningas ja prinsessa, joille areenalla olijat esiintyivät. Ensin esiintyivät hevosen kouluttajat ja sitten haukankesyttäjät. Sen jälkeen alkoi varsinainen ritarijuttu, jossa ritarit ensin ratsastivat kaikki muodostelmissa apulaisineen, ja sitten ottelivat prinsessan suosiosta eri lajeissa. Turnajaisissa oli mm. renkaan ja liinan keihästystä, ja hevosten päältä toisia tiputtamista. Välillä kävi tietäjä savusumun keskellä ilmoittamassa, että joukossa on petturi, joka on surmannut kuninkaan veljen, ja sitten ottelut kävivät vakaviksi, kun yritettiin selvittää, kuka petturi oli.

Ritarit taistelivat myös ilman hevosia lopuksi erinäisillä miekoilla, tapparoilla sun muilla aseilla. , tässä pikku pätkä videota sellaisesta kohtauksesta. Lopuksi saatiin petturi selville, ja käytiin lopputaistelu hyvien ja pahojen välillä.

Koko näytös ruokailuineen kesti sen reilun kaksi tuntia ja sen jälkeen vielä sai jäädä tapaamaan ritareita, ottamaan heistä kuvia ja saamaan nimikirjoituksia kruunuihin. Ja tietenkin sai ostaa matkamuistoja, mm. itsestään ja seurueestaan saapuessa otetun kuvan kuninkaan ja kuningattaren kanssa. Tässä Mika ja Miska parin ritarin kanssa. Meidän kannattama ritari oli väriltään sininen, mutta hän ei oikein onnistunut taisteluissa, ei tainnut yhtään ottelua voittaa, vaikka kuinka kovasti kannustettiin ja heilutettiin sinisiä viirejä ja lippuja.

Eilen käytiin Washington D.C.ssä ihan vartavasten, kun saatiin suorittaa kansalaisvelvollisuus, eli äänestää eduskuntavaaleissa. Suurlähetystön edustalla oli Suomen ja EU:n liput vaalipäivän kunniaksi. Ei vain oikein tuullut, niin ei saanut niistä hyvää kuvaa. Vaalien(ko) kunniaksi oli luontoäitikin päättänyt siirtyä pois talvivaihteelta. Ilma oli ihana, kevät näyttäisi vihdoin tulleen. Pääsiäinenkin, ainakin narsisseista päätellen, on jo ovella. Oli ihana päivä!

Äänestyksen jälkeen mentiin vaalikahveille Helmin, Pirjon ja Jussin luo, ja sieltä sitten koko porukalla eläintarhaan iltapäiväkävelylle. Tässä muutamia otoksia näkemistämme eläimistä:

Niin, no, olihan niissä parissa vähän ihmisiäkin… Takaisin kävellessä tuli vastaan kulkuneuvo, joita täällä silloin tällöin näkee jalkakäytävillä. Nyt oli sopivasti kamera valmiudessa kädessä, että sain napatuksi kuvan. Voisi olla ihan kiva menopeli.

Kaiken huipuksi mentiin vielä porukalla syömään, päädyttiin kreikkalaiseen ravintolaan, jossa saatiin paljon hyvää ruokaa.

Tässäpä viime sunnuntailta lupaamiani kuvia.

Kodittomia kadulla Smithsonian museoiden takana keskellä Washingtonia.

Korkealta Monumentista otettu kuvasarja Valkoisen Talon suuntaan.

Hard Rock Cafe, Miskan mielestä on tosi kiva, että täällä joka ravintolassa lapset saa oman ruokalistansa, jossa annosten lisäksi on aina jotain puuhailtavaa, tehtäviä ja väritystä.

Eläintarhasta: Norsun poikanen ja pandaemo.

Preeriakoira ja kissakala.

Gebardi ja seepra. Meillä jäi kovin vähän aikaa eläinarhassa oloon, kun se menikin näin talviaikaan jo neljältä kiinni, monta lajia jäi näkemättä tällä kertaa.

Sitten pari muuta kuvaa viikon ajalta.

Aki soittelee kotona kitaraa.

Centennial-järven rannalla ihmettelemässä jäätä.

Tapaninpäivä ei ole täällä mikään pyhäpäivä, vaan ihan tavallinen arki. Silloin alkaa joulunjälkeiset alet. Mekin lähdettiin vähän kauppoja kiertelemään, pääkohteena oli yksi musiikkiliike Glen Burniessa, 15 mailin päässä. Siellä saatiin kulumaan pari tuntia aikaa kevyesti, kun vertailtiin kitaramalleja, ihasteltiin kosketinsoittimia ja katseltiin rumpuja. Lopputuloksena meidän mukaan sieltä lähti Ovation 1778 LX Elite elektroakustinen kitara ja pieni Sound Percussion rumpusetti. Saadaan sitten kotiin vähän … meteliä…  Sitten ajeltiin yhteen isoon ostoskeskukseen, jossa on paljon outlet-kauppoja, joissa merkkiliikkeet, myyvät tavaroitaan poistohinnoin. Sielläkin saatiin jokunen tunti vierähtämään. Sen jälken tultiinkin kotiin ja koottiin rummut ja pelattiin erä Game of Life -lautapeliä, jonka pukki oli pojille tuonut.

Keskiviikko oltiin poikien toivomuksesta ihan kotosalla, saivat pelata pleikkaripelejä ja rakentaa legoilla ja leikkiä muilla joululahjoillaan. Ai niin, ja käytiinhän me Akin kanssa elokuvissakin kun Aki oli saanut leffaliput joululahjaksi. Käytiin katsomassa Eragon, siksi se, että minä olin saanut sen kirjan ja Aki pleikkaripelin joululahjaksi, ja haluttiin saada kurkkaus siihen, mistä se tarina kertoo. Torstaina sitten mentiin Baltimoreen päiväksi. Baltimore on meitä lähinnä, n. 20 mailin päässä, oleva iso kaupunki. Tai onhan meidän kotikaupungissakin saman verran asukkaita kuin Oulussa, mutta Baltimore on sitten Helsingin luokkaa, eli itse kaupungissa reilu 600.000 asukasta ja lähialueet mukaanlukien reilusti pari miljoonaa. Ja se myös näyttää isolta kaupungilta, toisin kuin meitä seuraavaksi lähin iso kaupunki, Washington DC. Baltimoressa on vähän korkeampia rakennuksia ja muutenkin jotenkin ison kaupungin ilme. 

Se on myös satamakaupunki, mikä lyö oman leimansa katukuvaan. Sisäsatama on ihan keskustassa ja se on tärkein turistialue. Sinne mekin suunnattiin, pääkohteena meillä oli Baltimoren National Aquarium. Oltiin akvaarion edustalla puoli kahdentoista aikaan, ja päästiin jonottamaan lippuja. Lippuluukulle asti päästiin kahdentoista kieppeillä ja saatiin liput, jotka oikeutti sisäänpääsyyn klo 13.15. Eikä tämä ollut edes mikään ruuhkaisin päivä, antaa hyvin kuvaa siitä,  miten suosittu nähtävyys akvaario on. Sen huomaa lippuhinnoistakin, meidän perheen pääsymaksuihin meni melkein 100 dollaria.

Reilun tunnin satama-alueella kiertelyn ja kahvillakäynnin jälkeen sitten päästiin akvaarioon. Olihan siellä paljon kaloja, vaikka minkänäköisiä. Ja liskoja, kilpikonnia, sammakoita ja muita veden äärellä viihtyviä eläimiä. Delfiiniesitys oli kuitenkin kaiista paras juttu, vaikka olikin lyhyt, vain vajaa 20 minuuttia. Mutta oli kiva nähdä delfiinien temppuja pallojen, renkaitten ja kouluttajien kanssa.

Muutama tunti akvaariossa vierähti, ja sitten oltiinkin valmiita lähtemään syömään. Päädytttiin vieressä olevaan Hard Rock Cafe’eseen. Ruoka oli ihan hyvää, ja sitä oli vähintäänkin riittävästi… Iltasella sitten tultiin kotiin. Tämä päivä, eli perjantai ollaan sitten taas ihan kotosalla, minun pitää tehdä töitä, ja pojilla varmaan riittää touhuttavaa lelujensa ja peliensä parissa. Uuden vuoden aatto on parin päivän päästä, mutta ei meillä ole mitään suunnitelmia sen suhteen. Taidetaan vaan olla kotosalla ja syödä nakkeja.. hmm… pitäisiköhän tehdä perunasalaattia… 

Käytiin sunnuntaina ihan maan pääkaupunkia katsastamassa. siis tässä nurkan takana, Washington DCssä. Pääkohteena oli National Museum of Natural History eli luonnonhistoriallinen museo. Ja siellä erityisesti sen dinosaurusosasto. Se koluttiinkin läpi tarkkaan, samoin kuin merenelävien ja fossiilien osasto sekä nisäkkäät. Muut osastot, esim. hyönteiset ja mineraalit, ja vaihtuvat näyttelyt, jäivät vielä odottamaan toista kertaa.

Nuo Washington DC:n museot on kyllä oikeasti hienoja, ja niitä on paljon pienellä alalla, ja päällepäätteeksi niihin pääsee ilmaiseksi! Varmaan kolutaan niitä läpi aika ahkerasti tässä vuoden aikana, pojat oli heti kinuamassa takaisin sinne dinosaurusmuseoon, ja ilmailu- ja avaruusmuseo sekä intiaanimuseokin kiinnostaisivat kovasti. Tässä linkissä muuten kartta museoiden sijaintiin, ihan DC:n keskustassa, kartassa näkyy myös mitkä museot siinä samassa rykelmässä on.

Meitä vähän hämäsi siellä keskustassa ajaessamme parkkeeraaminen. Sinänsä ihan helppoa, kun viikonloppuisin ei tarvitse pysäköinnistä maksaa juuri missään kohtaa, ja paikkojakin kadunvarsilla löytyi ihan kohtuudella. Mutta kun jätettiin auto sellaiselle paikalle, jossa oli rajoitus, että korkeintaan 3 tuntia auto saa siinä olla, mutta kun ei mitään pysäköintikiekkoja tms. ole täällä käytössä, niin mietitytti, että mistä ihmeestä ne pysäköinninvalvojat tietää, milloin joku on siinä ollut yli 3 tuntia. Jos joku tähän tietää vastauksen, niin hihkaiskaa!!!  Vähän pelotti, kun autolle käveltiin, että löytyyköhän sitä enää, vai onko hinattu pois, mutta onneksi se oli ihan oikealla paikallaan. Eikä me oltukaan sielä museossa kuin se 3 tuntia, ihan sen pysäköintirajoituksen takia.

Museon jälkeen käytiin vielä kävelemässä Washington monumentilla, ei sentään ylös asti monumentin sisälle menty, mutta siellä juurella oltiin. Sieltä oli suorat näköalat Valkoiseen taloon ja Lincolnin monumentille ja Capitoliin. Tässä kuvia reissusta:

Huomiota herätti erityisesti nuo Washington monumentin ympärillä liehuvat USAn liput. Ne oli yllättävän rispaisia, kuten kuvastakin näkyy. Jos Suomen lippu olisi tuossa kunnossa, sitä ei kyllä saisi enää pitää esillä…

Jos haluat kokea, miltä tuntuu olla lapsi jälleen, niin ettet ymmärrä ihan jokapäiväisiä perusasioita, niin muuta ulkomaille! Hyvä esimerkki: Miskalle piti kouluun ostaa erinäisiä tarvikkeita. Saatiin koulusta lista, jonka kanssa mentiin kauppaan. Siis kun ei ihminen ymmärrä, mitä tarkoittaa ziplock. Myyjä katsoo vähän niin kuin että mistä kuusta oikein tänne tulla tupsahdit… No, ei voi tietää. Se oli sellainen muovipussi, ikään kuin minigrip mutta siinä oli sellainen vetoketjun tapainen juttu. Tosi kätevä, en ymmärrä, miksei niitä ole Suomessa näkynyt. Tällaisia vastaavia juttuja on tullut jo monta vastaan, ja varmaan vielä monta tuleekin. Kun ei voi tietää jotain tiettyjä sanoja tai käytäntöjä, ennen kuin kantapään kautta ne oppii.

Kiva viikonloppu on ollut! Eilen käytiin kyläilemässä, ja oli tosi kivaa! Miska ja Ella tuli hienosti toimeen keskemään, leikit sujui erinomaisesti. Ja vauva oli asianmukaisesti ihan ylisöpö ja ihan virkansa mukaisesti vain söi ja nukkui. Ilmakin oli kuin morsian, +15C ja aurinko paistoi täydellä terällä. Tuuli kylläkin jonkunverran, mutta ihan hyvin lapset tarkeni pihalla t-paidalla saippuakuplia puhaltamassa.

Tänään mentiin heti aamusta Washingtoniin eläintarhaan. Liityttiin myös FONZ- eli Friend of the National Zoo -klubiin, joten päästään tästä alkaen vuoden ajan ilmaiseksi parkkeeraamaan, saadaan alennusta ostoksista, ja sen semmoista kivaa. Aikeissa on siis käydä siellä eläintarhassa useasti tämän vuoden aikana, se oli tosi kiva paikka!

(Huomaattehan, että kaikki pikkukuvat on linkkejä, joita klikkaamalla saa aukaistua suuremman kuvan!)

Halloween-koristeita siellä eläintarhassa näkyi reippaasti, pojatkin pääsi kunnolla tunnelmaan.

Olihan siellä eläimiäkin, vaikka mitä. Tosi paljon nhtiin, mutta kaikkia ei tällä kertaa kuitenkaan ehditty edes näkemään, mennään siis uudestaankin, ja vielä monta kertaa. Mutta tässä osa puiston asukeista:

Muitakin siellä toki oli, paljonkin, mutta tässä nyt vain pieni kurkkaus. Ja tässä se eläinpuiston varsinainen vetonaula: Jättiläispandat!

Eläintarhasta ajettiin uudelle kodille, jossa vuokraemäntä selitti meille talon "käyttöohjeet". Koti oli ihan yhtä kiva kuin muistettiinkin, ja nyt oikein konkretisoitui se, että kohta päästään asettumaan kunnolla tähän elämään täällä. Kiva! Hotellielämä on pitemmän päälle melko tylsää… Maltan tuskin odottaa tiistaita, että päästään muuttamaan!