Maailmalla Marylandissa - kotona Suomessa

Silloin, kun muutettiin USAsta pois, tyhjennettiin paikallinen pankkitili ja luovutettiin luottokortti kahtialeikattuna pois. Tai siis pyydettiin tyhjentämään tili, eli siirtämään siellä olevat varat meidän Suomen tilille, ja sen jälkeen lopettamaan tili. Pankkivirkailija kyllä sekoili siinä melko kauan kaikkien eri hommien kanssa, mutta lopulta sanoi homman hoituvan, ei muuta kuin herrasväki muuttaa pois vaan. Meille tuli sopivan tuntuinen summa Suomen tilille, ja ajateltiin, että se on siinä. Mutta ei…

Tänään tuli kolmas tiliote käännettynä USAn osoitteesta tänne Suomeen. (Yksi asia muuten, mikä toimii erinomaisesti on ollut USAn postin kääntö uuteen osoitteeseen, jopa tänne kauas pohjolaan. Sen sai tehdä vuoden ajaksi, eikä maksanut mitään.) Siis tiliote tilistä, jota ei pitäisi olla olemassakaan. Kaiken lisäksi se oli miinuksella muutaman kympin! Olen niitä jo aikaisemminkin ihmetellyt, tänään sitten päätin, että pitää soittaa ja selvittää asia. Mitään sähköpostiosoitteita kun ei tiliotteessa tai pankin sivuilla ollut, joilla asian olisi voinut netin kautta hoitaa.

Soitinpa siis, vajaa puoli tuntia meni puhelimessa, mutta homma hoitui anteeksipyyntöjen kanssa. Kuulemma jostain ihme syystä tilille oli jäänyt tilisiirron jälkeen n. 10 USD rahaa, ja sen takia tiliä ei oltu voitu sulkea. Ja sitten oli vuodenvaihteessa mennyt tililtä joku tilinhoitomaksu, parikymmentä taalaa, ja senpä jälkeen sitten tili oli miinuksella. Ja aina kun tili on miinuksella siitä menee joka kuukausi jotain ylitysmaksua 29,90 USD. Eli muutaman vuoden päästä oltaisiin oltu jo komeasti velkaa pankille, hyvä että soitin nyt.

Nyt tili on sitten lopullisesti suljettu (kai…), ja se reilu kymmenen taalaa, mikä tilillä oli katetta, tulee meille tänne Suomen osoitteeseen shekkinä. Sanoin kyllä, että älkää turhaan lähettäkö sitä shekkiä, koska sen lunastusmaksut ovat isommat kuin koko shekin arvo, mutta kuulemma heidän on vain pakko se lähettää, muuten asiaa ei saa hoidettua. Joten taas tulee yksi matkamuisto, meillä jo pari muutakin muutaman taalan shekkiä on täällä jemmassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, siis, tämän asian suhteen.

No nyt vihdoin sitä autoasiaa. Silloin joulukuussahan jo saatiin autoihin tullista väliaikaiset rekisteritarrat, joilla saa ajaa olikohan se kolmen kuukauden ajan. Nyt ollaan askel lähempänä lopullisia rekkareita, kun kumpikin auto on saatu katsastettua.

Ensin niiden kanssa piti käydä katsastuskonttorilla, jossa autot tutkittiin, ja katsastusmies merkkasi hylkäyspäätökseen, mitä kaikkea autosta pitää muuttaa, että se menisi läpi. Näiden lappujen kanssa sitten sovittiin aika autohuoltoon, joka teki tarvittavat muutostyöt. Sitten muokatun auton kanssa taas katsastuskonttorille, ja leima katsastuskorttiin. Tämän jälkeen prosessi etenee (suurinpiirtein) niin, että katsastuskonttorilta menee paperit jonnekin instanssiin (tulliin? AKEen? en muista), josta meille tulee joku lappu, jonka kanssa meidän pitää mennä taas katsastuskonttorille, jossa voivat anoa rekisterikilpiä, ja sitten saadaan autot lopulta virallisesti suomalaisiksi. Anteeksi epämääräinen selostus, mutta kun en oikeastaan ole niin kovin kiinnostunut tästä prosessista enkä kiinnitä huomiota muuta kuin siihen, missä pitää moneltako olla. Mutta niistä muutostöistä, ne ehkä saattavat jotakuta kiinnostaa. Ensin Yaris, sitten RAV4.

Yarikseen piti laittaa takasumuvalo, hoitaa lähivalojen korkeussäätö kuntoon (eli meidän tapauksessa laittaa kokonaan uudet umpiot) ja kytkeä pois ajovaloautomatiikka, joka sytyttää vain etuvalot automaattisesti. Olisi siis pitänyt syttyä molemmat, ja kun se ei ollut mahdollista, niin sitten automatiikka otettiin pois päältä, jolloin pitää aina itse muistaa manuaalisesti kytkeä valot päälle. Näiden pakollisten juttujen lisäksi haluttiin laittaa autoon moottorilämmitin ja sisätilanlämmittimen pistoke.

Näihin hommiin Juhan Auto Oy:ssä meni 9,5 tuntia töitä (yht. 660,25 euroa) ja erinäinen määrä varaosia (yht. 693,50 euroa) eli kokonaissumma muutostöihin oli 1353,75 euroa.

RAV4:ään piti myös laittaa takasumuvalo ja kytkeä pois se ajovaloautomatiikka. Lisäksi siihen piti laittaa sivuvilkut ja vaihtaa keltaiset etuparkit kirkkaisiin. Näiden pakollisten lisäksi haluttiin tähänkin autoon laittaa moottorilämmitin ja sisätilanlämmittimen pistoke, sekä vetokoukku.

Tähän autoon samassa firmassa meni 16 tuntia töitä (yht. 1320,50 euroa [Ööö, osaako joku sanoa, miksi vetokoukun asennustyö on 278 euroa tunnilta, kun muut työt ovat 69,50 euroa tunnilta??? Onkohan siinä joku urakkahinta määritelty?]) ja erinäinen määrä varaosia (yht. 659,26 euroa) jolloin muutostöiden kokonaissummaksi muodostui 1986,35 euroa.

Näiden summien lisäksihän on pitänyt joitain kymppejä katsatuskonttorikäynneistä maksaa, ja sitten niistä rekisterikilvistä pitää vähän maksaa, mutta sitten se kai alkaa olla siinä. Rahallisesti näin jälkikäteen ajateltuna ja nämä muutto- ja muutoskustannukset ostohinnan päälle laskettuna RAV4 kannatti tuoda Suomeen, Yarista ei olisi kannattanut, mutta kun se kuitenkin minulle omaan käyttöön tuli, eikä miksikään sijoituskohteeksi, niin ei se rahallinen arvo siinä niin merkkaa. Minä tykkään tosi paljon sillä ajella, se on niin näppärä ja kivannäköinen auto!

 Lopuksi täysin asiaanliittymätön kuva, mutta tällaisen linnan ja vartijan Aki rakensi viikonloppuna. Minusta ne on hienot! Onneksi nyt tuli pakkaset, eli on oletettavaa, että nuo lumiteokset jonkun aikaa tuolla pihalla ehjinä pysyvätkin!

Aamulla mentiin klo 8.00 Oulun tulliin. Siellä meitä odotti rekan päällä oleva kontti, ja tullivirkailijat, jotka olivat jo varautuneet meidän tuloon. Ensin tullattiin muut tavarat, eli ne 59 laatikkoa. Meidän piti täyttää joku tuontilappu, ja lisäksi antaa pari aiemmin tehtyä paperia, eli pakkauslista ja vakuutus, että niissä ei ole mitään laitointa tai tullattavaa. Siinä hommassa meni alle puoli tuntia.

Sitten oli autojen tullauksen vuoro, siihen kului melkein pari tuntia. Tässä vaiheessa rekka-auton kuski sai tullivirkailijoilta luvan lähteä vaikka kahville, ja mennä kymmeneksi sovitulle purkupaikalle. Autojen suhteen piti täyttää jos jonkinmoista lappua ja lippua, ainakin siinä oli kummallekin autolle erikseen tullia varten autoveroilmoitus,vakuutus tullittomuuden edellytyksistä, käytetyn auton yksilöinti ja ajolupahakemus sekä AKEa varten siirtolupahakemus. Sitten niitä varten tarvittiin myös autojen rekisteriotteet, ostokuitit, USAn vakuutustodistukset viimeisen puolen vuoden ajalta, Suomen vakuutustodistus, minun työtodistus, Mikalta joku todistus, että oli ollut mukana (riitti minun työnantajan antama todistus siitä, että vakuutukset oli otettu myös Mikalle meidän USAssa oloajaksi), passit+viisumit, ajokortit, ööö… en muista oliko muuta. Mutta suurinta osaa niistä miljoonista papereista, mitä me oltiin varalta otettu mukaan, ei kysytty, ja vaikka noissa aikaa menikin, niin virkailijat oli ystävällisiä eivätkä yrittäneet hankaloittaa asioita tai olla ilkeitä (Heh, mitä se minusta kertoo, että olin ehkä vähän odottanut sellaista hankalaa kohtelua:.. ).

Vartin yli kymmenen päästiin siirtokilpien kanssa (á 15€) tullista pois, ajettiin sinne kontinpurkupaikkaan. Siellä hommat oli jo aloitettu, autot oli jo ajettu pois ja autojen ja tavaroiden välille rakennettu väliseinä oli melkein purettu. Oli kuulemma ollut lujaa tekoa tukirakenteet, sentin välein nauloja paksuissa lankuissa… Hyvä niin!

Kaikki tavarat ainakin äkkiä katsottuna on tismalleen siinä kunnossa, minkälaisina ne kuljetukseen annettiin. No, mitä autot nyt on huomattavasti pölyisempiä!

Tilanne todettiin hyväksi, ja Mika vei minut töihin, ja ajoi itse kotiin odottamaan, että kuljetusfirma toi pakettiautolla ne puretut laatikot meille kotiin. Sen jälkeen Mika nappasi valmiiksi ostetut molempien autojen talvirenkaat peräkärryyn, ja ajoi papan ja koulusta päässeen Miskan kanssa sinne purkupaikkaan, jossa vaihtoi oikean sään renkaat autoihin. Kolmen jälkeen se homma oli valmis, ja minut haettiin töistä sinne purkupaikkaan myös. Pappa ja Miska lähtivät sitten vanhalla autolla kotiin sen peräkärryn ja kesärenkaitten kanssa, ja minä ja Mika ajettiin uusine autoinemme lähimmälle bensa-asemalle. Hyvä olikin, ettei yritetty yhtään kauemmas ajaa, tankkienhan piti olla tyhjät konttiin pantaessa, ja Yariksessa optimointi oli onnistunut niin hyvin, että siinä huoltoaseman pihalla, kun jonotin, että minua edellä oleva auto tankkaisi ja lähtisi pois, bensa loppui! Mika sai sitten työntää pari metriä minun autoa, että saatiin se tankattua.

Sitten ajettiin kiireenvilkkaa taas tulliin, nyt niillä uusilla autoilla. Ehdittiin just ennen sulkemisaikaa; oltiin siis sekä melkein aamun ensimmäiset että illan viimeiset asiakkaat. Tullimies otti ylös molempien autojen runkonumerot ja mailimittarin lukemat ja merkkasi, mitä ominaisuuksia autoissa oli. Sitten saatiin lupa lähteä, postia kuulemma tulee perässä jossain vaiheessa, mutta jo sitä ennen autojen kanssa saa käydä katsastuskonttorilla, ensinnäkin hakemassa leima siirtolupalappuun ja toiseksi ainakin aloittelemaan katsastusprosessia. Jotain muutoksia kun noihin täytyy varmasti tehdä, mutta mitä kaikkea, se selviää sitten myöhemmin.

Mutta nyt on hyvä fiilis, kun autot ja tavarat on (vissiin) ehjänä kotona. Kun vaan joku vielä jaksaisi alkaa purkamaan nuo kaikki laatikot…

Ai niin, autoradioissa (tai siis radiolähetyksissä oikeastaan) ei USAssa yleensä käytetä kuin parittomia taajuuksia. Radio ei näin ollen viritä parillisilla kanavilla olevia radiolähetyksiä ollenkaan. Se olikin jo ennakkoon jossain määrin tiedossa, eikä se sinänsä haittaa, ihan tarpeeksi kanavia kuului näinkin. Mutta ihan vaan muistutuksena jollekulle, jolle se saattaa olla tärkeäkin ominaisuus.

Ps. Niin vielä, jos joku ei ole päivittänyt itseään meidän rahtimaksun osalta tuolta aiemmasta viestistä: Meidän rahtihintaepäselvyys ratkesi sillä, että sieltä firmasta tuli tänään ystävällinen meili, että saadaan unohtaa se edellinen lasku ja laittavat uuden, sovitun hintaisen laskun tulemaan.

Jes, mielikuvitus ei sitten laukkaa näitten otsikoiten kanssa ollenkaan, joten jatketaan tällä samalla linjalla.

Muuttofirmasta on jo moni kysellyt, joten päivitetään tänne tämän hetkinen tilanne. Edellisen päivityksen jälkeenhän tilanne oli se, että leikissä oli mukana vielä Halmari, Victor Ek, Muuttopalvelu Niemi ja ScanAm (joka tässä välissä ehti jo vaihtaa nimensä ScanLogistics’iksi). En jaksa kaivaa tähän enää linkkejä, kun ne on tuolla alemmissa postauksissa jo linkitettyinä, etsikää sieltä jos kaipaatte.

Halmarilta ja Victor Ekilta pyydettiin päivitetyt tarjoukset lopullisen tavaramäärän kanssa, ja näiltä uusilta tuttavuuksilta sitten ihan ensimmäiset tarjoukset. Niitten lopputulokset oli:

• Halmari: Tavaramäärä 12 kuutiota + kaksi autoa. Terminaali Baltimore to Port Helsinki. 1 x 40′ Hich Cube. Merirahti, sisaltäen kontin vedot, pakkuun, terminaalimaksut, laiturimaksut, vientiselvityksen, title validationin ja merirahdin Helsinkiin. Total USD 4,330.-. Suomen puoleiset kulut: Kontin veto Hämeenlinnaan ja tyhjän palautus satamaan. Tullaus ja purku, seka terminaalin maksut. EUR 300.- per auto purettuna Hämeenlinnassa. 12 kuutiota huushollitavaraa EUR 850.- toimitettuna Muhokselle. (Siis Suomen pään kulut yhteensä EUR 1450.-)
• Victor Ek: 12 cbm + 2 autoa 40′ kontissa a) muuttotavarat Muhokselle b) autot Oulun tulliin asti EURO 6.710,00.Victor Ek hoitaa muuttoerän lastauksen USA’n asunnolla, autojen lastaukset, kuljetuksen merirahtina 40’ merikontissa, lopputoimituksen uuteen asuntoon Muhoksella. Autojen purku ja luovutus lähimmässä (Oulun) tulliterminaalissa. Tarjottu hinta sisältää normaalit vienti- ja tuontitullaukset muuttotavaralle.
• Muuttopalvelu Niemi: Valitettavasti emme voi tehdä teille tarjousta tästä muutosta. Championin kautta ei voi lähettää valmiiksi pakattua tavaraa.
• ScanAm: USD 3886.- sisältää 12 m3 tavaran noudon kotoa. Kahden auton ja 12 m3 lastaamisen 1x40’ konttiin. Tulliselvityksen USAssa ja kuuriiri tulliin dokumenttien kanssa. Merirahti Baltimoresta Helsinkiin. Suomen pään kulut: Oletuksena on, että tulli antaa kuljettaa autot Ouluun tullattavaksi Helsingistä, joskus pistokoeluontoisesti vaativat autojen purun jo Helsingissä, jolloin on huomattavasti halvempi hakea autot itse sieltä kuin järjestää kontin uudelleen lastaus.
  Tällä oletuksella: Sataman ja varustamon kulut EUR 270 / kontti (sisältää: container port lifts, ISPS port security, shipping line release fee, ScanAm handling fee and Helsinki harbour fee), kuljetus- ja dokumentointikustannukset EUR 1330 / kontti (sisältää: trucking from Helsinki port to Oulu, customs documentation for removal cargo expept cars and T-1 transit document customs bond for cars if allowed by customs office in Helsinki), kontin purku EUR 600 / kontti (depending on bonded customs terminal in Oulu, sisältäen kontin siirto terminaaliin, kontin purku ja autojen siirto sataman tullikentälle, tyhjän kontin palautus sataman konttidepooseen) ja muuttotavaroiden toimitus Oulusta Muhokselle EUR 150. Autot noudetaan ja tullataan itse Oulusta. (En noita suluissa olevia erikielisiä alkanut kääntää suomeksi, kun en tiedä oikeita termejä.) (Siis Suomen pään kulut yhteensä EUR 2350.-)
  Toinen vaihtoehto, joka toteutuu, jos tulli vaatii kontin purettavaksi jo Helsingissä, on seuraavanlainen: sataman ja varustamon kulut: EUR 270 / kontti. Kontin purku kulut: EUR 600 / kontti, tullausdokumentointi: EUR 60 / tullaus muuttotavaralle + EUR 45 / IM-A dokumentti per auto. Autot noudettavissa satamassa (max. 5 vrk vapaata varastoaikaa kentällä purkupäivästä). Muuttotavaran jatkokuljetus EUR 375 / 12 cbm (Helsinki satama - Muhos) (Siis Suomen pään kulut yhteensä EUR 1395.-)

Niemi siis tippui kisasta ensimmäisenä pois. Hassua sinänsä, että se Champion lähetti kuitenkin meille miehen katselemaan tätä tavaramäärää,vaikka ihan selkeästi puhelimessa heille kerroin, että kaikki on jo pakattu itse. Eivät siinä voineet samantien sitten sanoa, että siinä tapauksessa me ei teitä aleta…

Sitten kuluikin aikaa, kun saatiin yli viikko odottaa tarjouksia sekä Ekiltä että Halmarilta. Mutta seuraavaksi tippui tuo Victor Ek, koska olihan tuo hinta kuitenkin niin reilusti kalliimpi kuin muut, ja Halmari ja ScanAm kumpikin tuntuivat asiantuntevilta ja luotettavilta ja vastasivat auliisti kysymyksiin.

Näiden kahden välillä sitten painittiin jonkunkin aikaa, kun ScanAm ei heti antanut hintaa vaan kaikkea muuta tietoa kyllä. Mutta kun heiltä hinta sitten lopulta tuli, ja oli sitten kuitenkin useamman satasen halvempi kuin Halmari, siis olettaen, että autot haettaisiin itse Helsingistä, ja kun ScanAm kuitenkin pystyi tarjoamaan myös mahdollisuden, että autot tulisivat Ouluun asti, mitä Halmari ei pystynyt tekemään, niin päädyttiin ScanAmiin lopulta.

Eli huolintafirma on valittu, mutta vieläkään homma ei ole ihan selvää. ScanAmilla lähtee laiva USAn itärannikolta Skandinaviaan kerran viikossa, ja ne on melko täynnä. Tällä hetkellä odotetaan varustamolta vahvistusta siitä, mahtuuko meidän kontti nyt alkavan viikon laivan kyytiin, tai edes sitä seuraavan viikon. Jos ei, niin se tarjoittaa meille lisäkustannuksia siitä, että tavarat ja autot pitää varastoida satamassa, kun me itse kuitenkin lähdetään täältä pois, eli ei voida varastoida niitä kahta viikkoa kauempaa täällä meidän huushollissa. Ja niin kauan, kun ei tiedetä, milloin tavarat oikeasti on aikataulutettu lähteväksi, ei voida myöskään tehdä niille kuljetusvakuutusta.

Ai niin, ettehän ole unohtaneet vakuutusta? Nämä kaikki tavarat ja autot siis pitää tietysti vakuuttaa siltä varalta, että laiva sattuu uppoamaan tai kontti tipahtamaan satamassa tai jotain muuta kivaa, joka sitten joko hävittäisi tai vaurioittaisi meidän tavaroita. Lopullisesta vakuutussummasta ei ole ihan tarkkaa tietoa vielä, mutta alustavasti se on autoista 1,5 % niitten arvosta (laskettuna mitä maksaa ostaa Suomessa vastaava auto tällä hetkellä), ja muusta tavarasta 3,5 % niitten arvosta.

Autot sinänsä on simppeli laskennallinen juttu, mutta tuo muu tavara sitten. Kun meillä suuri osa tavaraa ei ole maksanut kovinkaan paljoa, me kun tykätään kierrellä poistomyyntejä, divareita ja kirppareita, eikä kavahdeta käytettyjä kierrätystavaroita. Tietysti joukossa on myös meidän matkamuistotavaraa, kuten DisneyWorldin pyyhkeet, Mikan lasit ja t-paidat jokaisesta HardRockCafe’sta, joissa ollaan käyty yms. Miten noille laskee arvon? Tunnearvo on suurimmalle osalle paljon isompi kuin rahallinen arvo. Periaatteessa pitäisi kuitenkin laskea se hinta, mitä Suomessa maksaisi vastaava tavara ostaa, mutta kun eihän suurinta osaa noista tavaroista kertakaikkiaan saa Suomesta. Varsinkaan niitä matkamuistojutskia, mutta esimerkiksi minun kirjojakaan ei, eikä niitä minunkokoisia kivoja vaatteita. Minkä arvoiseksi ne sitten oikein lasketaan??? No, jonkunlaiset kompromissit ollaan niille kaikille saatu kehitettyä, ja sitten vielä alennettua sitä summaa, kun tuli niin kalliiksi. Täytyy vain toivoa, että kaikki tavarat tulisivat kunnialla perille… Joka tapauksessa vakuutus on kuitenkin pakko ottaa, ja meillä tämän kontin vakuuttamiseen menee noin puolitoistatuhatta euroa. Kallista tämä muuttaminen!!! No, se merirahdista.

Sitten on vielä meidän lentorahtipuoli. Firmahan maksoi tullessa ja maksaa nyt lähtiessä, meille 100 kg lentorahtia. Siihen (ja matkalaukkuihin ihan normaalimatkatavarana) siis on tarkoitus laittaa kaikki ne jutut, mitä täällä on vielä sen merirahtitavaran lähdettyä. Siis loppuun asti tarvittavat tavarat, kuten lämpimät vaatteet, koulukirjat, jotain joululahjajutskia yms. Nyt olen siis viime viikon selvitellyt sitä, kenen kyydissä se lentorahti sitten lähtee.

Kun tultiin, Finnair toimitti mallikkaasti meidän lentorahtilaatikot Oulun kentältä Baltimoren kentälle, hyvin ja helposti hoitui. No, nytpä sitten Finnair ei kuljetakaan niitä takaisin, ollaan kuulemma "unknown shipper" eli tuntemattomia lähettäjiä. Jepjep, oltiinkohan sitten vuosi sitten jotenkin tunnetumpia… No, asialle ei voi mitään. Icelandairin, jolla siis nyt lennetään takaisin, rahti ei myöskään meidän tavaroita kelpuuta. Lufthansalta kuulemma voisi vielä kysyä, en ole vielä saanut aikaiseksi. FedEx kyllä sitten on lupautunut meidän lentorahdin hoitamaan, kylläkin melkoisen kalliimmalla kuin Finnair silloin tullessa, mutta ehkä se on vaan kärsittävä. Täytyy vielä ensi viikolla kysyä sitä Lufthansaa…

Ei kai muuttorintamalla mitään muuta sen kummempaa ole tapahtunut. No, tietysti olen soitellut eri yhtiöihin ja irtisanonut meidän vakuutuksia, vesisopimuksia, sähkösopimuksia, internet-yhteyksiä yms. Ja Suomeen päin ollut yhteydessä ainakin poikien tuleville kouluille.

Miskahan menee vanhaan tuttuun kouluunsa, missä eskarinkin aloitti silloin edellissyksynä. Se on pieni kyläkoulu, jossa jo oppilaat ja opettajat Miskaa kovasti palaavaksi odottavat. Aki taas teki ison päätöksen, kun sai itse vapaasti valita, haluaako mennä Muhokselle yläasteelle luokkaan, jossa hänen kaikki vanhat kaverinsa ovat, vai meneekö Ouluun kansainväliseen kouluun. Minusta Aki osoitti erityisen isoa kasvua ja kehitystä, kun valitsi sen uuden koulun vanhan ja tutun sijasta. Veikkaan nimittäin, että sen verran arka Aki on ennen ollut kaikkia muutoksia ja uusia asioita kohtaan, että vuosi sitten ei olisi tuota valinnut. Kovasti on poika tässä vuoden aikana rohkaistunut ja alkanut uskomaan, että pärjää uusissa tilanteissa! Jotain osoittanee sekin, että haluaa jatkaa koulunkäyntiä englanniksi edelleen, vaikka se varmasti työläämpää onkin kuin normaaliperuskoulun suomenkielinen opetus olisi. Täytyy ihan hattua nostaa tuosta valinnasta!

Tässä pitkällisen työn ja vaivan tulos, Marylandin ajokortti! Nyt minulla siis on virallinen henkkari, mitä voin esitellä kysyttäessä, ja onhan tuo ihan kiva matkamuisto tästä vuodesta tämän jälkeenkin. Kuva on ihan tarkoituksella vähän suttuinen ja tuhruinen, että ei ihan kaikesta saa selvää, mutta oleelliset asiat siinä kyllä näkyy. Tuntuu kivalta, kun sen nyt lopulta sai!

Ps. Nyt on reissuraportit päivitetty, jos kiinnostaa lukea tuosta alempaa.  

No niin, ajokortin metsästys alkaa olla lopuillaan. Ei vielä kuitenkaan ole kortti kädessä asti, vaikka niin olinkin kuvitellut.

Menin MVA:han jo hyvissä ajoin, siellä kun tuppaa niitä jonoja olemaan. Olin varustautunut kansiollisella papereita ja dokumentteja, ja pitkällä pinnalla sekä kärsivällisellä asenteella; päätin, että tällä reissulla en sitten hermostu ollenkaan.

Ensin jonotin puolisen tuntia siihen yhteen pisteeseen, jossa kaikkien sisääntulijoiden on käytävä ottamassa jonotuslappu johonkin toiseen pisteeseen, vaikka kuinka olisi aika varattuna. Minulle kävi niin hyvä tuuri, että pääsin siitä eka virkailijan luota sitten suoraan seuraavalle virkailijalle. Tämä toinen virkailija ensin tarkisteli kaikia papereita, mitä minulla oli mukana, ja totesi ne riittäviksi. Yksi ongelma oli; minä käytän kutsumanimenä kolmatta nimeäni, ja tässä maassa ei tunneta käsitettä "kolmas etunimi". Täällä kun on vaan ensimmäinen nimi, keskimmäinen nimi ja sukunimi. Tästä johtuen olen monessa paikassa alkanut käyttämään kolmatta nimeäni ainoana ja jättänyt suosiolla ne kaksi ensimmäistä pois. Mutta kun silloin syksyllä autot ostettiin, autoliike olikin laittanut kolmannen nimeni ensimmäiseksi ja toisen nimeni toiseksi ja jättänyt ensimmäisen kokonaan pois, ja nyt auton rekisteröintilapussa se on väärin. Sitä tämä virkailija sitten aikansa oikaisi, ja minulle pitäisi tulla uusi rekisterilappu postissa jonkun ajan päästä.

Sitten virkailija otti minusta valokuvan ajokorttia varten, kysyi painon ja pituuden, ja testasi näön. Tätä näkötestiä olin etukäteen vähän jännännyt, minun kun ei Suomessa tarvitse silmälaseja ajaessa pitää, kun näen toisella silmällä tarpeeksi hyvin. En tiennyt, miten täällä suhtautuvat siihen, että silmät on "eri paria". Ei minulla ole täällä edes lasit mukana, eli jos en olisi päässyt näkötestistä läpi, olisi jäänyt koko kortti saamatta, tai sitten olisi pitänyt lähteä silmälasikauppaan… No, ei onneksi tarvinnut. Pientä hämminkiä siinä näkötestin suorittamisessa oli, mutta sain nähtävästi sen silleen sumplittua, että se virkailija edes huomannut, etten näe normaalisti. Minullahan ei ole stereonäköä ollenkaan, eli en näe molemmilla silmillä yhtäaikaa, eikä näkökentät yhdisty.

Näkötesti oli sellainen, että katsottiin ikäänkuin kiikareihin, joissa sitten näkyi kirjaimia. Minun piti luetella alimmalla rivillä olevat kirjaimet. Näin ensin vain kaksi saraketta kirjaimia, ja luettelin ne ja lopetin. Virkailija sanoi, että siinä rivillä on vieläkin kirjaimia, ja minä älysin laittaa vasemman silmäni (joka on se vallitseva, eli katson vain sillä silloin kun molemmat silmät on auki) kiinni, ja johan pompahti näkösälle oikealle puolelle vielä yksi sarake. Sarakkeita oli sitten loppujen lopuksi kolme, joista keskimmäinen näkyi molemmilla silmillä ja kumpikin laita vain sen puoleisella silmällä. Vasemmalla silmällä olin nähnyt kirjaimet reilusti, oikealla näin ne juuri ja juuri, mutta selvitin ne kuitenkin. Sitten oli vielä näkökenttätesti, jossa vuoronperään kummallekin puolelle jonnekin ohimon kohtaan välähti valo, ja minun piti aina sanoa, kummalla puolella milloinkin välkkyy. Se meni ihan ok, vaikka alussa en oikein ymmärtänytkään, mitä siinä oikein on tarkoitus tehdä.

Seuraavaksi sain sitten tältä toiselta virkailijalta lapun, jonka kanssa piti mennä kolmannen virkailijan luo kirjalliseen kokeeseen. Sinnekin piti jonottaa hetki, ennen kuin pääsin sinne koehuoneeseen. Koe suoritettiin tietokoneella, joka arpoi eteen monivalintakysymyksiä, joihin piti tietää (tai arvata) oikea vastaus. Aikaa oli maksimissaan 15 minuuttia. Kysymyksiä oli yhteensä 20, ja kun 17 oli saanut oikein, koe oli ohi. Pakko tunnustaa, että kahteen vastasin väärin, eli vasta 19 kysymyksen jälkeen sain sen suoritettua. Vähän jo jännitti siinä kohtaa, että jos tämäkin menee väärin, niin enää yksi mahdollisuus jäljellä. En osannut asennoitua siihen kokeeseen ollenkaan asian vaatimalla vakavuudella, minusta koko touhu tuntui koko ajan ihan vitsiltä!

En oikeasti ymmärrä, mitä ne kysymykset palvelivat! Miksi suurin osa kysymyksistä oli (ainakin minun mielestäni) ihan naurettavia. Tyyliin, että jos näet, että näkövammainen mies on ylittämässä katua suojatien kohdalla, kiihdytätkö vauhtia, vilkutatko valoja ja annat äänimerkin, että hän huomaa, että olet tulossa, vai pysähdytkö odottamaan, että hän on päässyt turvallisesti kadun yli. Siis ihan oikeasti !!!???!!! Kysyttiin siinä kaksi liikennemerkkikysymystäkin, toinen oli se oikealle kääntyminen kielletty, eli niin selkeä merkki kuin voi olla, ja siinä kysyttiin, että kieltääkö tämä merkki, oikealle kääntymisen, vasemmalle kääntymisen vai u-käännöksen. Ja kaksi kysymystä koski jotain alle 21-vuotiaitten erikoiskohtelua liikennerikkomuksissa, niissäkin ne vaihtoehdot oli ihan typeriä. Siksipä, koska ne kysymysvastausparit oli tehty niin ilmiselviksi, ihan hävetti, että kaksi meni kuitenkin väärin. Laitan sen vaikka puutteellisen kielitaidon piikkiin tai johonkin. No, pääasia, että läpäisin!

Sitten pääsin lappusen kanssa jonottamaan ajokoetta varaamaan. Ei ollut onneksi kovin pitkä jono. Sen neljännen virkailijan kanssa, kun se varasi minulle seuraavaa ajotestiaikaa, sitten puhuttiin Suomesta ja joulupukista ja sen semmosesta ja se kovasti toivotteli onnea testiin. Ja huomautti jopa, että kylläpäs on hyvin onnistunut kuva täällä sinun tiedoissa. Minä itse en ole sitä kuvaa vielä nähnyt, mutta kiitin kohteliaisuudesta.

Täällä pitää ajokokeessa olla oma auto, jolla testi tehdään. Ajoin siis autoni testipaikalle, taas jonoon muiden autojen perään. Kaksi autoa oli ennen minua, ja siinä sitten katselin, mitä se testaaja (viides virkailija) niillä kokelailla teetti. Tiesin siis jo sitten omalla vuorollani, mitä tuleman pitää. Koko testi tehtiin sellaisella tenniskentän kokoisella alueella. Testiin kuului auton käynnistys, pysäyttäminen, ajaminen, kaistanvaihto, taskuparkki, u-käännös pienessä tilassa, pari kääntymistä ja suoraan peruutus. Vilkkuja piti muistaa käyttää ja olan yli katsoa, ja varmistaa, että viereisellä kaistalla on tilaa. Testi kesti noin 5 minuuttia. Testaaja jututti minua siinä ajaessa, kyseli, miksi olen tänne tullut. Hänen suustaan on tuo tämänkertainen otsikko; sanoi, että selkeästi näkee, että minulla on paljon kokemusta autolla ajamisesta, sen verran on varmat otteet. Jep.

No, kun sain hyväksytyn ajotestileiman paperiin, pääsin taas jonottamaan. Tällä kertaa siihen samaan pisteeseen, mihin alussakin, saamaan jonotusnumeroa kuudennelta virkailijalta jollekin luukulle. Tällä kertaa jono oli kilometrien pituinen, tai no, nyt taas vähän liioittelin, mutta tositosi pitkä kuitenkin, kesti yli puoli tuntia, ennen kuin sain jononumeron kouraani, ja sitten melkein tunnin ennen kuin pääsin luukulle. Siellä sain ensin maksaa 45 taalaa maksua ajokortista; halpaa, sanoisin. Yhteensä siis kuluja tuli tästä kortista 80 taalaa, kun laskee mukaan sen huume-ja alkoholivalistustestin kulut. Ei paha!

Olin nähnyt muiden ajokokelaiden saavan ajokortin käteensä jo luukulla, ja tutkivan sitä onnellisena. Oletin, että minäkin saan sen siinä, mutta jouduin pettymään, virkailija (siis jo seitsemäs, jonka luona siellä asioin) sanoi, että kaikille out-of-country -hakijoille postitetaan ajokortti sitten noin viikon sisällä. Siihen siis oli tyytyminen. Kolme tuntia ja vartti siellä MVAlla meni, ja ajokortti siis on melkein kourassa, mutta käsiini saan sen sitten vasta huhtikuun puolenvälin jälkeen, kun palaan reissuilta kotiin. Onpas kyllä kiva nähdä, minkälainen lappunen sieltä sitten loppujen lopuksi tulee. On sitä niin pitkään ja hartaasti yritetty saada ja odotettu!

Tällä kertaa ei ole aloittaessa mitään selkeää kuvaa, mitä kirjoittaisin… Tulkoon siis mitä sattuu, sekalaista seurakuntaa!

Kävin lähimmässä MVAssa (Motor Vehicle Association) tänään kysymässä, josko saataisiin aika varattua ajokokeeseen, että saataisiin paikalliset ajokortit. Virkailija sanoi, että ei käy, kun ulkomaalaisten pitää varata siihen aika soittamalla yhteen tiettyyn numeroon. Sanoin, että olen soittanut siihen numeroon nyt viikon joka päivä montakymmentä kertaa päivässä. Setä käski vaan yrittää edelleen, tuhannet kuulemma soittavat siihen yhteen numeroon koko ajan, mutta aina joku pääsee läpi… Jos ei pääse sinne ajanvaraukseen läpi, ei ajokorttia tipu. Ja Suomen kortilla saa täällä lain mukaan ajaa 3 kuukautta. Eli meillä on vielä noin 3 viikkoa aikaa istua puhelin kourassa ja yrittää päästä numeroon läpi. Hohhoijaa…

Iltapalaksi oli jotenkin erikoinen yhdistelmä, alkupalana tuoretta ananasta, jonka jälkeen lättyjä. Tulipahan sekin koettua.

Viime viikonloppuna naapuri oli käynyt jättämässä ovenripaan pussin, jossa oli peltirasia täynnä brownies’eja, paikallista versiota suklaaneliöstä. Minä olin meillä ainoa, joka niitä saattoi syödä, niin äklömakeita olivat. Minähän syön mitä vaan… Eilen kävin Miskan kanssa viemässä vastalahjaksi naapuriin Fazerin sinisen suklaalevyn ja paperista leikatun lumihiutalekortin. Naapuri oli ihan otettu. Kommunikointia kyllä häiritsi vähän naapurin koira, joka haukkua räksytti koko ajan emäntänsä sylissä. Ei sitten oikein kumpikaan kuultu, mitä toinen sanoi.

Miskan luokkakaveri oli tänään sanonut Mikalle, kun Mika oli hakenut Miskaa koulusta, että Miska osaa jo puhua englantia.

Sain joululahjaksi Lemmings Revolution -tietsikkapelin. Nostalgiaa. Kukapa ei olisi jokunen vuosi sitten yrittänyt pelastaa noita veijareita kaksiulotteisessa maailmassa. Nyt nämä olivat kolmiulotteisia, ja olivat menettäneet jotain sympaattisuudestaan. Sitä paitsi entisaikaan ylimääräiset ukkelit sai tekemään harakirin, nyt en ainakaan löytänyt sellaista painiketta, vaan oli odotettava ajan loppumista. Ei siis vanhan veroinen missään tapauksessa, mutta yhtä kaikki ihan viihdyttävä ja addiktoiva peli tämäkin.

Ämppäriä, siis MP3-soitinta, joulupukki ei tuonut, vaikka se oli ainoa toivelistalla ollut juttu. No, korjasin asian, ja kävin itse ostamassa sunnuntaina soittimen. Nyt on kiva kuntosalilla iskeä luurit korviin ja polkea menemään. Hinta täällä on muuten sen verran halvempi, että kannatti ostaa. Suomessa se näyttäisi maksavan liikkeestä riippuen 70-90 euroa, täällä maksoin vajaa 70 taalaa, eli alle 55 euroa.

On kiva, että saatiin selkeitä päivämääriä, milloin vieraita on Suomesta odotettavissa. Mieskin selkeästi piristyi; on kai kiva, kun saa päiviksi ajankulua ja seuraa. Ja alkoi jo laatimaan toivelistaa, mitä pyytää tuomaan. Roll-on -deodoratti taisi olla ensimmäisenä listalla. Täällä kun harrastetaan lähinnä stikkejä, ja ne eivät oikeasti ole kovin kivoja.

Nyt on varmaan parempi lopettaa, ja lähteä vaikka nukkumaan. Ajatukset harhailee sen verran asiasta kolmanteentoista, etten pysy edes itse kärryillä, saati sitten muut. Palataan.

Ei, netti ei vielä toimi meidän kotona, mutta olen nyt ensimmäistä päivää töissä, ja täältähän minä pääsen nettiin, joten tehtiin niin, että kirjoteltiin poikien kanssa blogijutut illalla koneelle, ja minä nyt vain heitän ne muidenkin luettavaksi. Siis tiistai, 31.10. kirjoitus: 

No niin, taas yksi päivä takana. Tänäänkin on tapahtunut paljon. Heti aamulla kun heräsin, aloin soittelemaan Suomeen erinäisiin paikkoihin, mm. maistraattiin, lastenvalvojille, perhetyöntekijöille, sosiaaliasiantuntijalle, sosiaalityöntekijöille jne. Aina yksi taho sanoi seuraavan, mistä mahdollisesti voisi huoltajuuspapereita kysyä. No, lopulta ne löytyivät, ystävällinen virkailija faksasi ne syyskuussa 1995 tehdyt paperit minulle hotelliin. Soitin myös Helsingin USAn suurlähetystöön, josta pyysin Akin isän sinne toimittamaa Akin matkustuslupalappua faksina minulle, ja sain senkin. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa hyvinkin simppeliltä, mutta ei se ollut Aikaa meni pari tuntia, ja puhelinkulut maksaa varmaan mansikoita. Mutta pääasia, että sain paperit! Toivottavasti ne hyväksytään (vaikka ovat suomeksi, kirjoitin itse niihin koulutoimistossa englanninnokset), että Aki pääsee kouluun.

Tämän puhelinrumban jälkeen mentiin aamiaiselle, ja sitten alettiin armoton tavaroiden kuskaus hotellilta uuteen kotiin. Vaikka meillä ei paljon tavaroita tullutkaan Suomesta mukana, niin kun niitä kuljettaa henkilöautolla, mihin mahtuu suurin piirtein pari-kolme matkalaukkua kerrallaan, niin saihan sitä väliä sitten veivata edestakaisin. Minä ja Miska jäätiin eka kuskauskerralla tänne kotiin purkamaan laukkuja, Mika ja Aki kävi kaksi kertaa sitten vielä kahdestaan hakemassa loput laukut, että autoon mahtui takapenkillekin tavaraa. Sitten käytiin vielä kerta hotellilla kirjautumassa ulos. Muutaman tunnin homma.

Sen jälkeen lounas (ylläolevassa kuvassa Aki ihmettelee ranskista… ameriikassa kaikki on suurempaa..  ), ja päivän pakolliset asioiden hoidot, eli käytiin koulutoimistossa viemässä ne Akia koskevat faksit, ja pankissa muutama asia hoitamassa, sekä kännykkäoperaattorilla aukaisemassa kännykkäliittymä. Ja koska luottohistoriaa ei ole, ei voitu saada tavallisia liittymiä, vaan piti tyytyä prepaidiin, eli ladattiin liittymään etukäteen rahaa, jolla voi soittaa. Rahaa menee näin alussa paljon kaikkiin tällaisiin takuujuttuihin!

Niin joo, sen jälkeinen ruokakauppakierros olikin oma lukunsa. Kiva käydä kaupassa, kun keittiön kaapit on _ihan_ tyhjät. Ostettiin siis kukkurakärryllinen tavaraa: jauhoja, suolaa, sokeria, mausteita, perunoita, sipulia, vessa- ja talouspapereita, paistinpannu, muovirasioita, leivinpaperia, foliota, kelmua, kertakäyttöastioita, paistinlasta, kauha, maitoa, margariinia, juustoa, leikkelettä, leipää, ihan kaikkea. Huh! 

Sitten päästiinkin talolle, jossa alettiin ensimmäisenä siivoamaan keittiön kaapit, että voitiin sinne laittaa mitään. Tähän  väliin oikeataan sopisi kodin tämänhetkiset hyvät puolet ja puutteet.

Uuden kodin plussapuolet:

• Kivannäköinen ja tarpeeksi tilava, rauhallisella alueella
• TV-huone, keittiö, vierashuone ja Miskan huone valmiiksi kalustetut
• Vuokraemäntä jätti tänne sekä biljardi-/pingispöydän että pianon, joita me saadaan käyttää!!! 

Puutteet, joita pitää korjailla tässä pikapuoliin:

• Keittiön laattalattia on tosi kylmä (Korjataan sillä, että ostetaan kaikille kotitossut tai vastaavat)
• Täällä ei ole siivottu; eli kaappeihin, pöytätasoille sun muualle ei oikein voi laittaa mitään ennen kuin ehditään siivota kaikki
• Osa hyllyistä ja kaapeista on melkoisen ränsistyneitä, pitää varoa, etteivät tipahda alas
• Puuttuvat huonekalut pitää hommata pikapuoliin, mm. meidän ja Akin makuuhuoneisiin, ruokailutilaan ja olohuoneeseen + yksittäisiä juttuja, kuten emännänjakkara ja vaatenaulakko. Niin, ja tietty petivaatteet, pyyhkeet, astiat yms. pitää alkaa hommaamaan tänne.

Mutta se tästä asunnosta tällä kertaa. Palataanpa eilisiltaan, joka siis oli Halloween-ilta. Pojat oli sitä kovasti odottaneet, kun olivat saaneet puvutkin. Niinpä sitten seitsemän aikoihin lähdin niiden kanssa kävelemään tähän naapurustoon, ihan vaan meidän omalle kadulle, ja pojat kierteli kodeissa sanomassa ”Trick or treat”. Saivat melkoisen karkkisaaliin, ja paljon kivaa palautetta puvuistaan. Oli ihana katsoa, miten rohkeasti pojat menivät englanniksi toimittamaan asiaansa. Tokikaan heidän ei tarvinnut osata sanoa kuin muutama lause, mutta sen he tosi hienosti hoitivat. Miskakin huuteli iloisesti naapureille Thank you ja Happy Halloween. Ainakin ne lauseet oppi kerralla. Ja Aki vastaili muutenkin, ja ymmärsi hyvin, mitä hänelle sanottiin. Hieno homma! Saaliista kuva tässä:

Ja minulla oli tosi kivaa käveleskellä siinä katua pitkin niitten mukana. Ilma oli kuin morsian, lämmintä illalla seitsemän aikaan yli 15 astetta, oli pimeää, mutta kuu paistoi kirkkaasti, ja pilvet purjehti kuun edessä tosi romanttisen näköisesti, ja heinäsirkat siritti tosi lujaa. Oli jotenkin tosi kivan oloinen ilta, ja tuntui mukavalta olla just siinä missä oli.

Ps. Miskanhan piti aloittaa koulu tänään (siis keskiviikkona), mutta päätettiin eilen, että ei se menekään vielä. Parin syyn takia, ensinnäkin siksi, että Aki ei voi vielä mennä kouluun, kun papereita ei ole hyväksytty, eikä Akia voi jättää yksin kotiinkaan täällä maassa, eli kun Mikan pitää olla ainakin eka päivänä Miskan kanssa koululla jonkun aikaa, Akinkin pitäisi olla. Se ei kuulosta kauhean järkevältä. Ja toiseksi siksi, että tänään tulee se nettikaapeliasentaja, jota varten pitää päivystää kotona, eli Mika ei oikein voisikaan mennä sinne koululle, ainakaan koko päiväksi. joten katsotaan nyt, milloin ne pojat loppujen lopuksi aloittaa täällä sen koulun, toivottavasti jo perjantaina… Saavat siihen asti tehdä Suomen koulukirjojen tehtäviä kotona.

Eilen illalla olin kuin nukkuneen rukous. Kun pojat alkoivat kirjoittaa illalla kahdeksan kieppeillä blogejaan, niin totesin itselle ja loppuperheelle olevan varmaan parasta, että painun toiseen huoneeseen. Sen verran ärrinmurrinääniä meikäläisen suusta pääsi. No, oikaisin petille siellä toisessa huoneessa ja nukahdin saman tien. Mika kävi herättelemässä jonkun ajan päästä, että voisin siirtyä omaan sänkyyn nukkumaan. Näiden viiden illan aikana olen kahtena iltana jaksanut valvoa niin kauan, että olen ehtinyt lukea pojille iltasadun. Onneksi on hyvä mies, joka voi hoitaa mitä vaan!!!

Sivukommenttina edelliseen voin todeta, että kellojen siirtäminen kesäaikaan kesken kaiken ei suinkaan helpota tätä aikaeroontotutteluprosessia (Huh, mikä sana!!!). Tunti lisää väsymystä vaan… Aamulla sentään saan jo nukuttua yli viiteen muutaman päivä takaisen kolmen tai neljän sijasta.

Tänään on sitten hoideltu asioita urakalla. Ensin ne kivat jutut. Muutamastakin kaupasta ollaan etsitty pojille Halloween-pukuja. viimeisestä, Wal-martista, sitten lopulta löytyi (melko loppuunmyytyjä olivat näin päivää ennen h-hetkeä…). Molemmat saivat toivomansa puvut, kuvasta näkyy, mitkä. Lisäksi ostettiin vähän kurpitsarekvisiittaa huomiseksi uuteen kotiin.

Sitten ne tylsemmät asiat. Pari tuntia vierähti International Student Centressä, jossa yritettiin rekisteröidä poikia kouluun. Melkein onnistuttiinkin, mutta ei ihan. Miljoona ja sata lippua ja lappua täytettiin siellä, ja ojennettiin toinen mokoma Suomesta tuotuja todistuksia. Mutta yhtä jäi puuttumaan. En tosiaankaan ollut tajunnut, että minun ja ex-miehen (eli Akin isän) avioerotodistusta tai huoltajuussopimusta missään tarvittaisiin; eihän sitä ole tarvittu ollenkaan näiden n. 11 vuoden aikana, mitä erossa ollaan oltu. No, nytpä sellainen pitäisi jostain kaivaa… ja englanniksi. Ja mielellään heti huomenna. Koska ennen kuin joku lippulappu on, ei Aki pääse kouluun. Siihen siis tyssäsi se suunnitelma, että Aki ehtisi aloittaa koulun ennen kuin minä työt, niin että pääsisin eka päivänä mukaan koululle joksikin aikaa. Tai no, päätin, että ei se siihen lopullisesti tyssää, asioita täytyy vaan vähän järjestellä enemmän, että se onnistuu. Miska sen sijaan saa aloittaa vaikka huomenna, mutta käytännön syistä aloitus taitaa venähtää torstaihin saakka.

Sitten soitin sähkö- ja kaasulaitokselle ja siirsin ne sopimukset vuokraemännältä minulle, se onnistui yllättävän helposti. Kun taas nettisopimus olikin hankalampi… Soitin Comcastille (kaapeli- ja nettifirmaan) ja kerroin, että vuokraemäntä muutti tänään pois ja me muutetaan huomenna sisään, ja että voinko vaihtaa laskutettavan nimen. Periaatteessa kyllä, juu. Mutta sitä varten pitää noutaa firmasta toisesta kaupungista (!!!) lomake, jolla tämä siirto voidaan tehdä, ja siihen pitää saada sekä meidän että vuokraemännän allekirjoitus. Kysyin, mitä muita vaihtoehtoja on, ja virkailija kertoi, että sitten ei ole muuta kuin avata ihan uusi asiakkuussuhde, jolloin nettiyhteys saadaan tehtyä n. 3 päivän päästä, ja asennuskulut tulee erikseen. Hetken aikaa neuvottelin miehen kanssa, ja päätettiin, että jatketaan vanhana asiakkaana, on halvempaa eikä tule katkoa yhteyksiin. Soitin vuokraemännälle, joka olikin jo uudessa asunnossaan useamman kymmenen kilometrin päässä. Saatiin kuitenkin sovittua tapa, miten hänen allekirjoituksensa saadaan vielä tänään papereihin. No, sitten ei kun ajamaan sinne toiseen kaupunkiin Comcastin toimistoon noutamaan sitä lomaketta. Siellä taas sainkin kuulla, että vuokraemäntä onkin jo lopettanut omat yhteytensä ja palauttanut tarvittavat laitteetkin yms. Eli ei voida ottaakaan sitä vanhaa yhteyttä käyttöön. Miksi, voi miksi, meidän piti ajaa sinne asti kuullaksemme tuo??? Huoh. Vaihtoehtoja ei siis ollut, uusi yhteys piti muodostaa. Mutta eipä se tietenkään siellä toimistossa onnistunut… Sain sieltä puhelinnumeron, johon soittamalla voin tehdä sopimuksen. Loppujen lopuksi sain sen siis tehtyä, ja yllättävän nopeasti saatiin asennuskin, keskiviikkoiltapäivällä pitäisi asentajan tulla. Siihen asti ollaan sitten huomenaamusta alkaen (kun lähdetään hotellista pois) ilman nettiyhteyttä.

Mutta nyt alkaa olla nukkuma-aika, ihme, että olen jaksanut näinkin myöhään! Aamulla sitten muuttotouhuihin! Kiva!!!

Ps. Löytyi hyvä ruokavaihtoehto, joka kelpaa kaikille. Kiinalaista ruokaa siis aletaan tästä lähtien suosimaan kovasti!

No nyt ollaan päästy itse asiaan, eli Amerikan mantereelle. Viimeinen päivä Suomessa, tiistai, oli melko hulabaloota, viimeiset viritykset, mitä otetaan mukaan ja mitä ei, mitä pakataan mihinkin laatikkoon ja laukkuun… Lopputulos oli, että meidän mukana lähtee 8 matkalaukkua matkatavarana ja 99 kiloa, eli 7 kollia, lentorahtina.

Puolilta päivin lähdettiin sitten roudaamaan tavaroita peräkärryn kanssa paikasta toiseen. Ensin käytiin rahtitavaraluettelon kanssa Oulun tullissa, jossa tehtiin vienti-ilmoitus, jotta saadaan sitten aikoinaan ilman tullia tuoda tavarat takaisinkin. Sitten lentokentälle, ensin rahtikollien kanssa rahtitoimistoon. Kuriositeettina mainittakoon, että tavoitteena meillä oli 100 kiloa rahtia, ja sitä oli henkilövaakan kanssa yritetty optimoida kotona. No, 99,5 kiloa oli sitten lopullinen kollien yhteispaino. Melko tarkkaa!    Rahtitoimistossa täytettiin rahtikirja, ja laatikot punnittiin, mitattiin ja läpivalaistiin. 5 kollia oli ihan tavallisia pahvilaatikoita täynnä vaatteita, kenkiä ja leluja, 1 kolli oli kova kitaralaukku, jossa oli miehen sähkökitara sisällä, ja 1 kolli oli putkilo, jossa oli minun kävelysauvat sisällä.

Kun rahtitavarat oli lähetetty, oli aika viedä matkalaukut lentokentälle lähtöselvitykseen. Olin pyytänyt poikkeusluvan tuoda tavarat jo edellisenä päivänä, koska aamulla ei oltaisi saatu niitä laukkuja meidän kanssa taksiin mahtumaan. Suuri kiitos ”agentilleni”, joka sai tämän järjestettyä!!! Yksi laukku jätettiin vielä seuraavaksi aamuksi odottamaan, jotta saatiin viimeiset tavarat, kosmetiikkapussit sun muut vielä just ennen lähtöä pakattua. 7 laukkua siis vietiin silloin etukäteen. Laukut painoi yhteensä n. 190 kiloa, huh huh.

Samalla reissulla käytiin vielä Kodin Ykkösessä ostamassa vähän kotimaista musiikkia mukaan. Jokaiselle yksi levy: miehelle Eppu Normaalin DVD ”Video jää pystyyn - Videohistoria 1978-2003”, esikoiselle Nightwishin CD/DVD ”Highest Hopes - The Best Of Nightwish”, kuopukselle Lordin CD/DVD ”The Arockalypse – Special edition” ja minulle Lasse Mårtenssonin tuplaCD ”Kaikessa soi blues”… Hmm, kukahan poikkeaa joukosta???!!!

Kotiin kun päästiin kaupunkireissulta, jatkettiin viimeisiä viilauksia, pojat meni ajoissa nukkumaan ja me aikuiset jatkettiin vielä siivoilua. Viimeinen kaappi oli pesty puolenyön aikaan, eli n. 3 tuntia ehdittiin nukkua ennen kuin aamulla kello soi 3.30. Taksi tuli hakemaan klo 4.45 ja päästiin kentälle. Täytyy myöntää, että en olisi millään raskinut laittaa kotiovea viimeistä kertaa lukkoon. Tuntui tosi haikealta! Täss tiistaina otettu kuva meidän talosta, lumetkin ehti jo sataa ennen meidän muuttoa.

Kentällä oli tärkeitä ihmisiä saattamassa meitä, ja entiset työkaveritkin tuli halailemaan ja toivottelemaan onnea matkaan, läksiäislahjojakin saatiin. Sniif!!! Itketti!

Itse matka meni tolkuttoman hyvin, reippaita poikia on meillä! Huomattiin, että kuopuksella on taipumusta matkapahoinvointiin lentokoneessa. Oulusta Helsinkiin lennettäessä jo tuli laskuvaiheessa paha oli ja veti naaman valkoiseksi. Annoin sitten Helsingin kentällä molemmille pahoinvointitabletit, ja Helsinki-Lontoo -väli meni mallikkaasti. Pojat nukkuivatkin jonkun aikaa.

Lontoossa odoteltiin kolmisen tuntia kentällä koneenvaihdossa. Jonoja ei ollut juuri ollenkaan ja kaikki sujui hienosti. Lontoosta Baltimoreen oli piiiitkä lento, mutta se meni hyvin elokuvia katsellessa, pojat katsoivat Cars ja over the Hedge –leffat sekä Cartoon networksia. Kun laskeuduttiin Baltimoreen, kuopuksella iski taas pahoinvointikohtaus (lääkkeen otosta oli jo reilusti puoli vuorokautta), ja pyysi oksennuspussia. Ensin pystyi pidättämään, mutta kun oltiin jo laskeuduttu ja päästy turvavöistä pois, niin siinä käytävällä kun odoteltiin koneesta poistumista, niin oksensi sitten, hienosti siististi pussiin. Reipas poika!

Kentällä oli kohtalaisen lyhyet jonot, dokumentit kelpasi tullivirkailijoille ja kaikki laukut tuli ehjinä perille. Mahtavaa! Tilataksikin saatiin kivuttomasti ja päästiin sujuvasti hotelliin. Siis kerta kaikkiaan todella hyvin sujunut reissu!

Tänään olen soitellut osoitteenmuutoksia ja palveluiden irtisanomisilmoituksia ympäri erinäisiä firmoja. Huh, aikaavievä hommaa. Uusi osoite ainakin on jäänyt mieleen, kun olen sen tavannut monenmonta kertaa…

Olen siis ollut yhteydessä ainakin puhelinyhtiöön, vakuutusyhtiöihin, sähköyhtiöön, vesiyhtiöön, jätehuoltofirmaan, kuntaan,  matkapuhelinoperaattoriin, TV-lupamaksuhallintoon, Aku Ankkaan , luottokorttifirmoihin, kennelliittoon, ja aurausurakoitsijaan. Varmasti joku on vielä jäänyt hoksaamattakin.

No niin, eilen illalla hain postista kirjatun kirjeen, jossa oli meidän passit, joihin oli liitetty hienot virallisen näköiset USAn viisumit yhdelle sivulle. Jee! Nyt voi alkaa varata lentolippuja!

Tänään sitten oli mielenkiintoinen päivä, kun minulla oli soveltuvuustesti. Hieman kyllä olen nurissut sitä, että miksi ihmeessä soveltuvuustesti ulkomaan komennukselle pitää järjestää vasta sitten, kun lähes kaikki viralliset paperi- sun muut hommat on jo hoidettu. Jotenkin tuntuisi, että olisi järkevämpää käydä testaamassa soveltuvuuttansa jo muutamia kuukausia ennen, siis ennen kuin on työsopimukset tehty, asunnon takuuvuokra maksettu, viisumit haettu jne…

No, joka tapauksessa, tänään siis astelin aamulla Psyconin toimistoon koko päivän kestävää testiä varten. En ole ikinä ennen missään testattavana ollut, siinä mielessä oli tosi kiinnostavaa, ja vähän jännää. Meitä oli 5 testattavaa henkilöä samana päivänä, kaikki täyteltiin lappusia samassa luokkahuoneessa.

Minulla oli täytettävänä taustatietokaavake nykyisistä työtehtävistä ja kaikista aiemmista töistä ja koulutuksista. Sitten oli kolme aikarajoitteista älykkyystestin tapaista tehtävää, joissa piti jatkaa lukusarjoja, keksiä seuraavia kuvioita jonon jatkoksi ja miettiä, oliko väittämät tekstien mukaan totta vai ei. Neljäs aikarajoitteinen tehtävä testasi nähtävästi jotain ideointikykyä, siinä piti keksiä mahdollisimman paljon seuraamuksia tietyistä tilanteista, esimerkiksi mitä tapahtuisi, jos aurinko sammuisi, mutta lämpötila pysyisi silti ennallaan.

Näiden aikarajoitteisten tehtävien lisäksi oli omaan tahtiin tehtäviä tehtäviä, kuusi eri kaavaketta, joissa kyseltiin sitten itsearviointia omista luonteenpiirteistä, kyvyistä, heikkouksista, motivaatiosta jne. Monessa kyseltiin samoja asioita ristiin ja vähän eri sanamuodoilla.

Näiden tehtävien lisäksi oli täytettävänä lomake, joka paneutui nimenomaan siihen ulkomaan komennukseen ja sen herättämiin ajatuksiin, sekä noin tunnin kestävä yksilöhaastattelu konsultin kanssa.

Niin, ja viimeisenä oli ryhmätyötehtävä, eli me kaikki viisi saatiin yhdessä tehtäväksi puolessa tunnissa suunnitella kunnan kaavoitusalue perusteluineen, siis mitä tulee minnekin päin kartalle. Sitten kun oltiin valmiita, jokainen sai oman tittelin, ja me saatiin esitellä suunnitelma, jokainen oman vastuualueensa kannalta, ja vastailla yleisön esittämiin lisäkysymyksiin.

Siinäpä päivä hurahti nopeasti, oli ihan kivaa, ja mielenkiinnolla odotan, minkälaista palautetta sieltä tulee. Mies testataan ensi viikolla, se on vähän lyhyempikestoinen, parin tunnin juttu.

Jeeputi jee, viisumit on nyt haettu, ja jännitys lauennut.

Paperit oli OK, virkailija jopa erikseen huomautti, että ovatpa nämä hyvin järjestettyinä… Kuopuksen allekirjoituksen kohdalle piti laittaa minun allekirjoitus, ja molempien poikien sähköpostiosoitteisiin piti laittaa meidän sähköpostiosoite. Ja pari lappua, joita ei missään oltu mainittu ja pyydetty, pitää laittaa faksilla menemään huomenna. Muuten kaikki ok, ja viisumilliset passit tulee postissa muutaman päivän päästä! Jee!

Kokemus sinänsä oli… hmm…  mielenkiintoinen. Turvatarkastuszydeemejä olinkin jo osannut odottaa, mutta että ihan vartijan saattamana sitten käveltiin vielä ihan eri rakennukseen ja monien lukittujen ovien läpi, huh. Ja sitten loppujen lopuksi päästiin aulaan, jossa yli 10 hengen asioita käsiteltiin yhtäaikaa, peräkkäin ja rinnakkain niin, että kaikki varmasti kuuli toistensa jutut, se tuntui hassulta. Ja se, että kaikki virkailijat olivat lasiseinän takana, vaikka just oltiin menty kaikenmaailman metallinpaljastimien läpi, ja se, että ne virkailijat puhuivat särisevään mikrofoniin, vaikka paremmin olisi varmaan kuullut ihan sen lasiseinän läpi sen puheen. No, eipä jäänyt kaukaisimmille penkeillekään istujille epäselväksi, mitä varten kukainenkin siellä oli… Ja sekin oli hassua, että meitä huudettiin lasin eteen monta eri kertaa ja aina välillä sitten saatiin istua odottamassa ja kuuntelemassa, miten niitä muiden asioita hoideltiin. Niin, ja mies oli melkoisen pettynyt, kun loppujen lopuksi varsinaiseen haastatteluun ei sitten kutsuttukaan häntä ollenkaan. Minut vain haastateltiin, ja sitten sanottiinkin että saamme molemmat lähteä. Mies siis kävi päivän Helsingissä ihan vaan siksi, että sai antaa sormenjälkensä USAn rekistereihin… Vähän toista tuntia kaikenkaikkiaan siellä suurlähetystössä meni.

Viisumien kunniaksi käytiin sitten Carrolssilla syömässä. En olekaan vuosiin Iso Carolinaa maistanut, kun eihän täällä periferiassa enää niitä lafkoja ole. Oli ihan melkein samanmakuista kuin silloin ennen.

Kun nyt tässä aletaan paljastelemaan, minkälainen ihminen minä olenkaan, niin voin myös tunnustaa olevani turhan perfektionisti. Ainakin lomakkeiden täytön suhteen! Hermot menee, eilinen ilta täytettiin urakalla noita viisumilomakkeita, ja meinasin kyllä ihan joutua piirille noiden kanssa!

Kun kerran ohjeissa sanotaan, että täytä jokainen kohta, niin ensimmäinen hermokohtaus mulle tulee siitä, että lomakkeessa on paljon kohtia, joihin en kerta kaikkiaan voi laittaa mitään. (esim. ”State/Province” ja “Clan/Tribe name”) Siinäpä sitten ihmettelen, että saako sen kuitenkin jättää tyhjäksi, vai pitäisikö siihen keksiä vaan jotain, vai olisiko järkevämpää laittaa viiva vaan… Huoh.

Sen lisäksi sitten ne kohdat, joihin tiedän, että jotain pitäisi laittaa, mutta en ole ihan varma mitä. (Esim. ”List all Professional, Social and Charitable Organizations to Which You Belong (Belonged) or Contribute (Contributed) or with Which You Work (Have Worked).”)

Ja viimeisinä ne kohdat, joihin en ole varma, pitääkö niihin laittaa jotain vai ei. (Esim. ”Other Surnames Used (Maiden, Religious, Professional, Aliases)” -siis laitanko siihen tyttönimeni, vaikka en sitä kuitenkaan käytä missään, vai enkö laita, en sitten laittanut? Tai ”National Identification Number” - laitoin sotun, mutta systeemi ei hyväksynytkään viivaa synt.ajan ja loppuosan väliin -> minua häiritsee suunnattomasti kirjoittaa sotu siihen ”väärin”! Tai ”Name and Telephone Numbers of Person in U.S. Who You Will Be Staying With or Visiting for Tourism or Business” – siis eihän me olla kenenkään luona varsinaisesti, mutta tarkoitetaanko tässä nyt sitten sitä työpaikkaa vai ei… minun tulkinta oli loppujen lopuksi, että jätin sen kohdan tyhjäksi. Tai ”Do You Intend To Work in The U.S.?” - Joo-o, töihinhän sinne mennään, mutta kun en USAsta saa mitään palkkaa, niin olisiko tuo kuitenkin, että ei… No, vastasin siihen kyllä kuitenkin.

Ja vihoviimeiseksi: Pitääkö 6-vuotiaalta ottaa allekirjoitus lomakkeisiin vai ei??? 12-vuotiaalta otin, vaikka se tuntuukin ihan hälmöltä sekin mutta että 6-vuotiaalta?!? No, osaahan se tikkukirjaimilla nimensä kirjoittaa, ehkä kuitenkin otan, niin ei ainakaan jää siitä kiinni. Jospa siitä ei olisi haittaakaan?

Päälle päätteeksi vielä hermostuksen aihe, miehellä on pieni parantumassa oleva haava etusormessa, ja lähetystön sivuilla selvästi sanotaan, että ” Please note that applicants with cuts, blisters, or other temporary injuries to the index fingers may not be issued visas until their skin has healed.” Hermostuttaa sekin, että entä jos viisuminsaanti tökkää vaikka siihen haavaan…

Olen siis ihan hermoheikko tämän asian, kanssa, suurelta osin turhaan, tajuan sen, mutta en voi auttaa. Yritän nyt vaan jotenkin suoriutua huomisiltaan asti riekaleisine hermoineni, sittenhän se jo tiedetäänkin, että miten haastattelussa kävi.

Kaksi iltaa on nyt selailtu viisumihakemuspapereita. Paljon täytettävää!

Jo aiemmin olen haalinut kokoon tarvittavia liitteitä, kuten passit, kuvat, virkatodistukset, ja passeja varten kirjattu kirje, tai siis palautuskuori, jonka postimaksu on maksettu (ensin piti kysyä lähetystöstä, pitääkö joka passia varten olla oma kuori vai riittääkö yksi yhteinen; vastaus: yksi riittää, jos postimaksua on tarpeeksi). Niin, ja eilen maksoin kaikki tarvittavat maksut, eli 85 euroa per henkilö lähetystön tilille, ja  100 taalaa luottokortilla Amerikkaan jollekin tilille.

Mutta ne kaavakkeet! Ensin pitää täydentää ne USAn työpaikasta saadut DS-2019-kaavakkeet, onneksi niihin ei tarvi paljon. Sitten jokaiselle meistä pitää täyttää netissä omat DS-156-kaavakkeet, joissa kysytään kaikki mahdollinen, meistä, ja pyydetään ruksaamaan ollaanko terroristeja, narkkareita tms. Sitten DS-158-kaavakkeisiin (paperisiin) pitää täyttää suurinpiirtein samat asiat ja vielä vähän lisää, kuten vanhempien, lasten ja sisarusten nimet ja yhteystiedot ja parin ei-sukulaistutun, jotka voivat vahvistaa, että ollaan keitä sanotaankin olevamme, yhteystiedot. Niin, ja koulutukset, entiset työpaikat sun muut, myös pomon nimet, puhelinnumero, osoite yms. (Kuka muistaa jotain 10 v. sitten ollutta pomoa edes nimeltä, saatikka että tietäisi sen puhelinnumeron???) Ja lisäksi miehen pitää täyttää DS-157-kaavake, jossa kysytään asepalveluksen suorittamistiedot, ja lisäksi myös ne työ- yms. jutut uudestaan…

Nyt ollaan täytetty ne alustavasti, ja varsinainen puhtaaksikirjoitus tehdään viikonloppuna, kun on paremmin aikaa syventyä niihin. Toivottavasti ei tule kamalia mokia; maanantaina on se haastattelu, jossa ne laput syynätään. Olisihan se kiva saada heti eka yrityksellä se viisumi kuntoon!

Voi miksi ei voi maailma olla joka paikassa samassa ajassa??? (Juu, kyllähän minä tiedän, miksi ei voi, mutta saahan sitä silti marista…)

Mies näyttää sopeutuvan uuteen aikaan (-7 tuntia eroa) kuin kala veteen, ja minulla se on niiiin nihkeää. Aamulla herään kolmen aikaan enkä saa enää millään unta, ja illalla alkaa klo 16 jälkeen väsyttämään niin, että ei mitään tolkkua, ajatukset ei pysy kasassa, kaikki asiat ärsyttää ja silmät lupsuu väkisin kiinni. Nyt on jo viides päivä uudessa ajassa, pikkuisen alkaa jo helpottaa, mutta noin viikko näyttää kunnon sopeutumisessa menevän. Ja huomenna lennetäänkin taas Suomeen, eli sama sopeutuminen sitten edessä toisinpäin. Ihana ajatus, että seuraavan kerran kun tänne tullaan, olen enemmän kuin viikon!

Tämän päivän saldona tähän asti on soittelut poikien kouluille, ajelu vuokrakämpän ja koulujen välillä, vuokratakuun maksaminen kiinteistövälitysfirmassa, ja pankkitilin aukaisu. Pankkitilin avaus Bank of Americassa sujui paljon helpommin, kuin mitä meitä oli etukäteen varoiteltu. Tarvittiin vain osoite, johon tullaan asumaan, passit sekä suomen luottokortit. Sitten vain valittiin, minkälaiset tilit halutaan, otetaanko pankkikortit, paljonko shekkejä tarvitaan, otetaanko luottokortit (saadaan sellainen, johon talletetaan takuusumma, jota vastaan sitten voidaan käyttää sitä luotto-ominaisuutta). Ja saatiin mukaan nuorille tarkoitettu esite, miten pankkiasioita Amerikassa hoidetaan, jossa selitettiin kaikki eri tilivaihtoehdot, korttien ja shekkien käytöt yms. Tosi hyödyllinen meille keltanokille!

Hyvä päivä on ollut, kohta lähdetään Baltimoren Hard Rock Cafe:eseen syömään, ja sitten illalla klo 20 alkaa uusin kausi Selviytyjistä, kai sitä täytyy sitten katsoa, että päästään heti juoneen mukaan… Ja sitten nukkumaan.

Niin, samalla reissulla kun käytin kuopusta EKGssä, käytiin myös hakemassa tilaamamme uudet (bio)passit. Aluksihan aiottiin ottaa passi vain esikoiselle, jonka vanha passi oli mennyt umpeen. Sitten kävi ilmi, että USA vaatii, että passin täytyy olla vähintään puoli vuotta voimassa viisumin loppumisen jälkeen. No, eihän meillä vanhemmilla ollut, toisella oli 4 kk ja toisella 5 kk Suomeen paluun jälkeen passi umpeutumassa. Joten meillekin piti tilata uudet passit. Sitten poliisilaitoksella virkailija totesi, kun näytettiin kuopuksen passia, että poika on tässä 6 vuoden aikana muuttunut niin paljon, että voi olla kaikkien kannalta parempi, että hänelle myös hommataan uusi passi, vaikka vanha olisikin vielä reilun 3 vuotta voimassa. 6 v 4 kk poika kun on hankalasti tunnistettavissa passista, joka on myönnetty hänen ollessaan 3 kk ikäinen… Joten rahanmenoa ei voi estää, 4 x 46 euroa kitoos… Mutta onpa nyt sitten kaikilla uudet hienot passit, ja me saadaankin miehen kanssa ne korkata heti parin päivän päästä.

Tänään soitin kirkkoherranvirastoon ja pyysin kaikenlaisia todistuksia. Kun kuulemma pitäisi ottaa mukaan englanninkielisiä syntymätodistuksia, avioliittotodistuksia, virkatodistuksia… Sain käskyn soittaakin maistraattiin, koska siellä voidaan eri kielillä tehdä papereita. No, soitin maistraattiin, ja siellä virkailija kertoi, että todistusten teko onnistuu, ja että kaikki nuo todistukset tulee hoidettua yhdellä väestörekisteriotteella. Kolmisen euroa normaali ja yhdeksisen euroa lisää jos pitää oikeaksi todistaa, olikohan se joku apostilla-juttu tai jotain… Otin sitten kaikista ne kalliimmat, ja sanoin vielä, että iskekää nyt niin paljon leimoja, että kelpaa joka paikkaan.   Virkailija lupasi, että ainakin kaksi leimaa on jokaisessa… Postittaa ne paprut meille, ja laskun siinä mukana. Olipas helppo homma!

Niin, esikoisen koulutodistuksesta sen verran, että kysyin kouluta, miten sen saisi käännätettyä, ja opettajat lupasivat hoitaa. Kysyvät lähikaupungin kansainvälisestä koulusta neuvoja esim. joidenkin aineiden englanninkielisille nimille. Ja aikoivat laittaa niin paljon leimoja, että näyttää oikein viralliselta.   Toivottavasti sen ei oikeasti tarvitse olla minkään virallisen kielenkääntäjän tekemä lippulappu…

Viime viikolla siis poliisilaitoksella oli niin kova ruuhka, että ei jaksettu jäädä odottamaan passijonoon. Tänään mentiin uudemman kerran, ja vaikka nytkin oli 16 numeroa meitä edellä, päästiin ihan sopivan (n. 15 min.) odottelun jälkeen tilaamaan kaikille uusia passeja. Vain esikoisella oli mennyt vanhan passin voimassaoloaika umpeen, mutta ihan varmuuden vuoksi tilattiin kuitenkin kaikille uudet biopassit; perusteltiin sitä tuhlausta sillä, että kuopuksen passikuvasta on vaikea enää tunnistaa, kun kuva on parikuukautisena otettu ja poika on jo reilu 6 vuotias, ja meidän aikuisten passit menee reilun vuoden päästä vanhoiksi kumminkin, niin otetaan uudet jo ennakkoon, niin ei sitten tarvitse.

Ai niin, terveystarkastuksetkin on nyt meiltä tehty. Minulla oli se jo eilen, miehellä tänään päivällä, ja sitten nyt illemmalla oli poikien vuoro, käytiin ennen sitä poliisilaitosta siis lääkäriasemalla. Kaikki on nyt todistettavasti riittävän hyvässä kunnossa, tai no, kuopuksella lääkäri oli kuulevinaan jotain hassua stetoskoopilla kuunnellessa, jonka takia pitää vielä kuopus käyttää EKGssä, että saa lopullisesti terveen paperit. Minä sain jäykkäkouristus-kurkkumätä-rokotuksenkin tänään, pojilla on rokotusaika varattu ensi viikon torstaille. Siihen täytyy yrittää henkisesti valmentautua, ainakin minun, ettei menisi hermot niitten kanssa… 

Yhtäkkiä iski mieleen, että mitenkähän meidän sähköpostiosoitteiden kanssa käy, kun Baana laajakaistayhteyshän sanotaan Suomen kotoa irti ennen lähtöä, ja ne sähköpostilaatikot on siihen ollut sidoksissa. Äkkiä soitto puhelinyhtiöön, ja kävi ilmi, että vanhat sähköpostit voi säilyttää, vaikka ei laajakaistaa olisikaan enää, mutta lisämaksusta. Tietenkin. Maksu on 1,50 euroa/kk per sähköposti. Meillä on 4 sähköpostiosoitetta tuohon ollut, kaikki käytössä. Nyt sitten mietittiin ja päädyttiin siihen, että säilytetään se yksi niistä, se yhteinen ja eniten käytössä ollut. Lopuille osoitteille sitten etsitään ilmainen vaihtoehto netistä. Jos teillä siis on meidän sähköpostiosoite, niin ei huolta, se yhteinen osoite säilyy myös ulkomailla olon ajan. Siis se, missä on vain meidän sukunimi ennen sitä @-merkkiä. Ne, missä on etunimi.sukunimi ei siis säily, vaan niiden tilalle ilmoitetaan sitten uudet henk.koht. osoitteet myöhemmin.

Tänäänkin olen tehnyt jotain viisumin eteen.

Tilannehan siis on se, että jos ja kun minä haluan itselleni J1-viisumin ja perheelle J2-viisumin USAan, meidän täytyy saada vastaanottavalta taholta jokaiselle meistä esitäytetyt DS2019-kaavakkeet, jotka sitten itse täytämme loppuun muiden papereiden jatkoksi. Sitä kaavaketta nyt sitten Fraunhoferilla kovasti väsätään, viime viikolla jo vastailin kysymyksiinsä koskien meidän kaikkien koko nimiä ja syntymäaikoja ja mitä lie, ja nyt oli tullut lisää kysymyksiä, esim. kuka tämän koko vaihtovuoden rahoittaa ja minkälainen budjetti rahoituksessa on. No, minä kiltisti vastailen, ja toivon jonain päivänä saavani sitten sen kaavakkeen tänne Suomeen asti, jotta päästään viisumihakemuksessa eteenpäin.

Kunhan se on meillä kourassa, me täytetään netissä jokaiselle perheenjäsenelle DS-156 kaavake, ja paperisena kaikille DS-158-kaavake, sekä mieheltä vielä lisäksi DS-157-kaavake. Sitten maksetaan lähetystön pankkitilille MRV-maksu 4x100USD ja netissä luottokortilla SEVIS-maksu 100USD. Sen jälkeen voidaankin varata aikuisille aika viisumihaastatteluun, jonne saavutaan sitten ajallaan kaikkien lappujen, lippujen, lomakkeiden ja kuittien kanssa. Haastatteluun menee noin tunti, kuulemma, ja jos kaikki menee hyvin, siitä kahden päivän päästä saa postista lunastaa kirjatun kirjeen, joka sisältää passin, jossa on oikeanlainen viisumi. Saapa nähdä miten meidän tässä viidakossa käy, toivottavasti ei villipedot syö! Eikä mitään oleellista unohdu!

EDIT: Nopeaa toimintaa! 24.8. saapui jo ne DS-2019 kaavakkeet meille tänne Suomeen! Nyt siis täytyy vain saada uudet passit, ja sitten voidaankin varata ajan suurlähetystön haastatteluun.

Niin, se lista…

• Joko esikoiselle uusi passi tai meille kaikille uudet biometriset passit OK
• Rokotukset, rokotustodistukset OK
• Viisumit OK
• Kansainvälinen ajokortti OK
• Kulttuurivalmennus (työpaikalta) OK
• Työpaikkojen välinen sopimus OK
• Minun ja työnantajan välinen sopimus OK
• USAn asunto, sähkö, kaasu, vesi, jätehuolto, netti OK
• USAn sosiaaliturvatunnus OK
• USAn pankkitili, shekkivihko, luottokortti OK
• Suomen luottokortit ja luottorajat, tarkistus OK
• Suomen laskujen suoraveloitussopimus OK
• Asuntolainan maksuvapaa OK
• Autolaina OK
• Postin kääntö + muuttoilmoitus OK
• Kelalle muuttolomake OK
• Suomen asunnon vuokrasopimus OK
• Suomen sähkö-, netti-, yms sopimukset OK
• Verotoimiston lomakkeet OK
• Vakuutukset OK
• TV-lupa, lehdet yms. irtisanominen OK
• Lasten koulukirjat Suomesta OK
• Tutustumismatkan järjestelyt OK
• Muuttomatkan järjestelyt OK
• Passikuvia + virkatodistuksia, syntymätodistukset, avioliittotodistus, kaikki englanniksi OK
• Esikoisen koulutodistus englanniksi OK
• Palkkatodistus englanniksi OK
• Työnantajalta vuokranmaksun todistuslappu OK
• AKElta todistus ajokorttityypistä ja rikkeettömästä ajosta OK
• Anopille valtakirja kaikkeen OK
• Pankin avainlukulistoja mukaan OK
• Vuoden varasto pakollisia lääkkeitä OK
• Taaloja vino pino mukaan OK
  
• Muuttofirma, muuttovakuutus OK
• Autojen myynti Toinen OK, toinen jäi myymättä
• Terveystarkastus OK
• Hammaslääkäri OK
• Astmalääkäri OK
• …

Melkoinen lista, eikä siinä varmasti ole vielä kaikki. Vähän alkaa hirvittää, ehditäänkö millään saada kaikkea tehtyä…

EDIT: Helpotti, kun sen sai näin näkyville. Nyt on helpompi tarttua näihin asioihin yksi kerrallaan, kun kaikki on näkösällä. Ruksaan tästä sitä mukaa näitä yli, kun ehditään tehdä…

Yksi asia, mikä juoksee, on aika! Ihan äskenhän lähtöön oli vielä puoli vuotta. Sitten joskus syksyllä… No, nyt yhtäkkiä koivuista tippuu lehdet ja koulutkin alkoi, joten nyt kai sitten on syksy! Mihin aika meni? Miten ehditään tehdä kaikki??? Iik, apua, paniikki! No, jos ei ihan paniikki, niin lievä hermostuneisuus. Olen tehnyt listan asioista, mitä pitää hoitaa ennen lähtöä. Se on kaksi sivua pitkä (kirjoitan sen tänne jossain välissä, kunhan ehdin)! Miten ihmeessä ehditään saada kaikki hommat kuntoon?

Huoh… Jos ei ole USAn asunto-osoitetta, ei saa USAn sosiaaliturvatunnusta, jolloin ei saa pankkitiliä, jolloin ei saa luottokorttia, jolloin ei saa luottotietoja, jolloin ei saa vuokrasopimusta, jolloin ei saa USAn asunto-osoitetta, jolloin ei saa…. jnejne. Mistä välistä tämän kehän sisään hypätään???

Tänään tarkistin, mitä rokotuksia pojat tarvitsee Amerikan koulua varten, ja totesin, että molemmille pitää olla Hepatiitti B ja nuoremmalle vesirokkokin, kun ei ole sitä vielä sairastanut. Sen hepatiitin huomasin hankalaksi, se olisi pitänyt aloittaa jo puoli vuotta aikasemmin, kun annetaan kolmessa erässä. No, oli siellä nopeutettukin ohjelma, että saa kahden kuukauden sisällä ne kaikki, se kai meidän on nyt pakko ottaa, toivottavasti antavat.

Ollaan mietitty, mitä tehdään postin kanssa. Siis tottakai isoon osaan postin lähettäjiä voidaan ilmoittaa uusi, USAn, osoite, ja laskut laitetaan suoraveloitukseen, mutta entäs sitten sellaiset satunnaiset postit, joille ei huomaa kertoa mitään uutta osoitetta? Tuskin Posti kääntää ulkomaille kirjeitä ja paketteja? Kyllähän ne voisi kaikki kerätä postitoimistoon, mutta entäs jos siellä onkin jotain akuuttia toimintaa vaativaa… Pitäisikö kääntää postit jollekulle sukulaiselle?

Lennetään miehen kanssa syyskuussa tutustumiskäynnille. Käydään mun tulevassa työpaikassa, ja pankissa aukaistaan pankkitilejä, ja sitten kierretään katsomassa vuokra-asuntoja, ja toivottavasti saadaan tehtyä vuokrasopimus. Varattiin tänään lennot. Ollaan lauantaina 9.9. illalla perillä Baltimoren kentällä, ja lähdetään pois lauantaina 16.9. aamulla. Voi, toivottavasti saadaan kiva koti vuokrattua meille!

Soittelin äsken vakuutusyhtiöön ja kyselin, miten meidän muutto vaikuttaa vakuutuksiin. Kotivakuutus kannattaa pitää voimassa ihan semmoisena kuin on, jos vaikka sattuisi joku tulipalo vuokralaisten aikana. Samoin irtaimistovakuutus pidetään osittain voimassa, mutta sitä arvon määrää lasketaan ehkä noin puoleen, oletuksena, että noin puolet meidän irtaimistosta lähtee mukaan ja puolet jää tähän taloon. Jos vuokralaisilla menee vaikka meidän hella tai jääkaappi rikki, niin sitten meidän vakuutuksista korvataan uudet tilalle. Omavastuista voidaan neuvotella erikseen. USAn päähän kannattaa ottaa sieltä paikallinen irtaimistovakuutus, jos sellaisen haluaa. Pakollinenhan se ei ole, ja vuokraisäntähän siellä on vakuuttanut varmaankin sen talon.

Escortti myytiin nyt maanantaina ja loppuaika yritetään pärjätä yhdellä autolla. Sen vakuutus nyt sitten samantien lopetettiin. Pösö myydään sitten ennen lähtöä, ja sen vakuutus lopetetaan sitten. Koirien vakuutukset saa olla voimassa, ne loppuu sitten automaattisesti ensi kesänä, kun ne molemmat täyttää 10 vuotta. Meidän tapaturmavakuutukset voidaan pitää voimassa, jos halutaan. Meillehän kyllä työnantajakin ottaa jotkut vakuutukset, pitää vielä miettiä, pidetäänkö kaksia päällekkäin, vai lakkautetaanko ne meidän omat siksi aikaa. Ne ei kyllä maksa paljon mitään, liiton kautta kun tulevat, vain muutaman kympin vuodessa…

Siinä kai ne mahtoi kaikki ollakin, ihan hyvä, että sain aikaiseksi selvittää. Vielä pitäisi jossain välissä ehtiä / muistaa / saada aikaiseksi soittaa verotoimistoon ja Kelalle, ja neuvotella niitten kanssa kaikista asioista.

Jännää… Minä laitoin Fraunhoferille meidän firman version sopimusluonnoksesta n. kuukausi sitten. Tänään sain sen takaisin niiden tekemien muokkausten kanssa, ja laitoin menemään meidän lakiosastolle kommentoitavaksi. Jännää! Kohta on sopimus, jonka voin allekirjoittaa!

Edit: 11.8.2006

Nyt se sitten on loppujen lopuksi saatu hiottua, ja allekirjoitettu!

Niin joo, käytiin pari viikkoa sitten Kunnarin perheen luona. Emme olleet ennen heitä tavanneet, isoveljeni saattoi meidät yksiin, ja ihan hyvä, että saattoi. Kunnarit ovat tulleet puoli vuotta sitten Amerikasta oltuaan siellä vuoden vaihdossa. He olivat myös Washingtonissa, mutta ei kaupungissa vaan osavaltiossa, eli luoteis-USAssa, Seattlen lähellä.

Saimme heiltä paljon hyvää kokemusperäistä tietoa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, ja mitä hankaluuksia on edessä. Eniten alussa oli hankaluutta raha-asioiden kanssa, kun joka paikkaan vaadittiin isot takuut, kun ulkomaalaisella ei Amerikassa ole vielä luottohistoriaa, ja on siten täysin kolmannen luokan kansalainen, epäluotettava henkilö. Irtonaista rahaa pitää siis olla alussa huomattava määrä, kääk. Sitten oma aikansa menee mm. USAn ajokortin saamisessa, puhelinliittymien hommaamisessa sun muussa ihan normaaliarkipäiväisissä asioissa.

Heidän poikansa oli eka luokalla ja tyttö eskarissa, ja poika ei ollut puhunut koulussa mitään ensimmäisten kuukausien aikana. Mutta puolen vuoden jälkeen oli sitten alkanut puhumaan, ja loppujen lopuksi sen vuoden aikana oli saanut oikein hyvän kielitaidon.

Niin, yleisenä huomiona heillä oli, että amerikkalaiset suhtautuu ihan hyvin ja kärsivällisesti siihen, että ei välttämättä osaa puhua ihan sujuvasti eikä osaa kaikkia käytäntöjä. Ulkomaalaisuudella saa paljon anteeksi, siellä ollaan niin tottuneita siihen, että ihmiset tulevat muualta sinne.

Nyt Suomeen palattuaan ovat huomanneet, että täälläkin menee eka puoli vuotta jonkunlaisen muutosvaiheen kourissa. Vasta nyt reilu puoli vuotta Suomeen paluun jälkeen he kokivat, että alkavat olla taas "normaaleja", ja pystyvät kunnolla suhtautumaan niin hyvin kuin huonoihin puoliinkin niin Amerikan aikaisia tapahtumia muistellessa, kuin Suomen asioissakin. Niin, ja nyt on eka kertaa mieleen juolahtanut ajatus, että ehkä joskus myöhemminkin voisi vaihtoreissulle lähteä, alkuun se oli ehdoton ei-asia. Mutta ehdottomasti suosittelivat vaihtovuotta, vaikka se onkin välillä vaikeaa ja raskasta. Antoi kuitenkin enemmän kuin otti.